Tapauksia

Nyt on ollut lämmintä – marraskuussa – vaikka kesä oli kylmä. Maanviljelyksen tila on näyttänyt surulliselta. Ruotsalaisuuden päivänä oli aamun aikana mittarissa 7.2 astetta.

Huomasin aamupalan aikana, että ikkunan takana tanssivat sääsket. Muistin, että kirjoitin 2011 runon Sääsken tanssi, josta tähän ensimmäinen värssy: Noin sääski tanssii jälleen yllä veen/ ja aalto rannan hiekkaan raukenee/ On ulapalla varmaan vielä myrskysää/ vaan täällä saa koko maa/ illan rauhaan sekä uneen uinahtaa!

Viisikymmenluvulla miehet ajoivat tähän aikaan rankoja metsästä ja samalla ampuivat hevosen reestä käsin Husqvarnoillaan ja Vierling- kivääreillään metsoja ja teeriä. Lauhalla säällä linnut eivät osanneet varoa, vetihän rekeä metsälaitumelta tuttu polle.

Olen ollut hyvilläni siitä, että en lähtenyt mukaan Facebook ja Twitter- hupsuuteen, vaan olen pysynyt asialinjalla. Olen kuullut ihmisiltä huolestuttavia tietoja kaiken maailman keskustelupalstoista, joilla nimimerkin suojasta isketään ihmisiä olan takaa. On ilkeyttä, valeita ja panettelua, joka tuntuu kummalliselta.

Itse olen pitäytynyt siihen, että minkä kirjoitan julki, sen alle voin panna oman nimeni.

Eikö netissä pitäisi kiittää ja kehua ihmisiä sekä pysyä tosiasioissa?

Moittiminen ja teilaus kuvaavat vihaa, jota tuntuu maailma olevan tulvillaan.  

Kuusikymmentä vuotta sitten käytiin koulua paikatuissa kamppeissa ja todella köyhille kunta lahjoitti kengät, että pääsee kouluun. Silti me lapset olimme tyytyväisiä. Koulussa laulettiin isänmaallisia lauluja ja kauniita virsiä, jotka nyt tuntuvat olevan ikään kuin kiellettyjen listalla.

Joka asiasta pitää nykyään valittaa, mitä ei tehty niukemmissa oloissa. Kun pärjäsi, se riitti. Uskallatko nyt, hyvä lukija, sanoa panevasi kädet ristiin illalla?

Semmoinen on aika nyt, kova kuin Syksyn viime kärpäsessä:

Syksyn viime kärpänen pörrää ikkunalla/ kylmä sitä kangistaa ja kalma kutsuu luokseen.

Syksyn viime kärpäsen päästän sisätilaan/ säälin pientä elukkaa ja annan jatkoaikaa.

Kuuman kesän kärpänen niin nautti elämästä/ se lensi kera perhosten, ja imi kukkain mettä.

Käynpä maata sohvalleni, jotta saisin rauhan/ raukeus valtaa jäsenet ja unenhorros alkaa.

Kiusallinen kärpänen jo tunkee suuhun, nenään/Miksi laskin kiusanhengen häiritsemään, mietin.

Uni poistuu, viha herää, eikä anna rauhaa/ syksyn viime kärpäsen, hellan päältä lätkäisen. Oon syksyn kaltainen!

Huomaan, että pinnan alla tuntuu itsessänikin olevan vihaa, kun vähän raapaisee.

Onko tämmöinen reaktio ollut ihmisen kehityksen aikana tärkeä, kun piti selviytyä elossa kaikenlaisten kiusanhenkien keskellä?

Kerran suuri Itäafrikkalainen päällikkö näytti englantilaiselle, että pelottomuus ja itseensä luottaminen on elinehto.

Päälliköllä oli vain keihäs aseenaan kun hän käveli Englannin miehen rinnalla kohti paikkaa, jossa lähes kaksikymmentä leijonaa juuri repi antilooppia. Keihäsmies kuiskasi toverilleen, että yhtään ei saa pysähtyä eikä epäröidä. Pakoon lähtö on samaa kuin kuolema.

Yksi toisensa jälkeen irvistelevät pedot vetäytyivät pois. Viimeisenä lähti suuri urosleijona kovasti muristen ja hampaita näyttäen.

Päällikkö ei pysähtynyt ja sanoi, että näin tahdon voimalla voitetaan suurikin peto.

 Ei tarvitse ampua, vielä vähemmän käyttää jousta, joka on hyvin tehokas suureenkin eläimeen.

Nykyaikaisella nuolella, jossa on kolme tai neljä leikkaavaa terää kärjessä - kun taljajousella nuolelle annetaan kova vauhti - leijonakin putoaa paikalleen, eikä nouse.