Kesäisiä puuhia ja huomioita

 

Päätin nousta aamulla varhain, koska ennustus viittasi taas lähes kolmen kympin helteeseen.

Luonto on arvaamaton. Mittari näytti seisemältä alle seitsemäätoista. Idässä oli musta pilvi ja tuuli kävi kaakolta. Pohjoisessakin oli taivaalla tumma katto.

Pitihän se lähteä trimmerin kanssa – iho varalta vahvassa itikkamyrkyssä – lopettelemaan eilinen luoko Tähtelässä. Hakulapintainen siima oli ärhäkkänä, ja se puri heinään hienosti. Oli siinä toki pari kertaa syytä kumartua purkamaan akselin ympärille kiertynyttä ruohomassaa. Tukos viittasi liian vähäiseen koneen tehoon. Se oli kyllä tiedossa ennestään.

Eilinen leikkaaja oli vetänyt heinää ja Intian balsamia ketoon kolmioterällä. Se on paras tietämäni apuväline raivaussahaan, kun kyse on heinikon ja ohutvartisen ritveikon kaadosta.

Idästä alkoi pian kuulua jylinää. Tippaakaan ei pitänyt ennusteen mukaan sataa saatikka tulla ukkosmyrskyä.

Ukkonen se oli, mutta se jylläsi vain järven itäpuolella. Ilma pysyi siedettävänä ulkotöihin.

 

Valjastin auton perään kärryn ja ajelin rautakauppaan.

Ilma tuntui suotuisalta veneen peiton tukirakenteen uusimiseen. Vanha venepeitto repesi keväällä. Aurinko haurastutti kankaan vuosien kuluessa.

Ostin sileää kestopuulautaa sopivan määrän sekä neljä tuuman paksuista neljä ja puoli metriä pitkää vesijohtoputken pätkää.

Olin tehnyt tarpeellisen aivotyön jo ennen pyhiä. Nyt piti vain käydä rannassa tekemässä tarkistusmittaus ja piirros.

Leikkasin laudasta katkaisusirkkelillä neljä paria kahdeksankymmentä senttiä pitkiä pätkiä ja yhden parin viisi senttiä lyhyempiä. Työstin kaikkien lautojen päät pyörähtäviksi sähköhöylällä. Varoiksi porasin lautojen päiden lähelle reiät, joista voisi saada kiinnityspisteet narulle, jos sellaista tarvittaisiin.

Ajoin runsaan tavaramäärän kanssa autolla lähemmäs venettä ja kannoin työvälineet ja laudat paikalle. Järveltä kävi vilvoittava tuuli rantaan. Se rauhoitti kummasti pöheiköstä kimppuun käyvien ötököiden raivoa.

Otin ensimmäisenä likaisen ja revenneen vanhan peiton pois. Siitä ei ole enää mihinkään, vaan se pitää panna roskiin.

Peitolle harjan ryhdin antava tukirakenne oli ihan terve. Päällimmäisenä siinä on puolitoista tuumaa paksu vesijohtoputki. Sen sileä pinta ei hankaa peitettä puhki tuulen riehuessakaan. Jätin sen paikoilleen.

 

Putken alla oli kolmesta kohtaa kakkosnelosen varaan ruuvattu kestopuulauta. Sitä materiaalia vihreät vihaavat verisesti, vaikka ei ole kysymys kummallisista pieneliömyrkyistä alkuunkaan. Onpahan vain kuparin suoloilla tukittu vedenpitävästi puun huokoiset rakenteet. Vesi ei pääse puun sisään.

Niin hidastuu lahoamisprosessi. Se ei kuitenkaan esty, sillä kestopuukin muhii vuosien mittaan. Sen kohtalo on siirtyä yleiseen aineiden kiertokulkuun elikkä entropiaan.

Hitler poltettiin huhtikuun lopussa 1945 Berliinissä. Sitä ennen hän oli ampunut itsensä Walther PPK- automaattipistoolilla. PPK on Polizei Pistole Kurz eli lyhyt poliisipistooli. Sitä ennen hänen naisystävänsä oli ottanut hörpyn syanidikapselista ja kuollut heti.

Berliiniläiset hengittävät todennäköisemmin kuin me suomalaiset Hitleristä peräisin olevia hiukkasia. Semmoista se on tuo luonnon kiertokulku.

Isotkin pomot muuttuvat vähemmän pelottavaan muotoon ajan rahdussa.

 

Vedin teräsruuveilla laudat kiinni putken alla olevaan lautaan. Toinen lautojen pää nojaa veneen laitaan. Muodostui harjakaton tapainen rakenne.

Veneen pituussuuntaan kiinnitin vesijohtoputket, kaksi molemmille lappeille. Reikä vain 12 millin puuporalla putken ulkokuoreen, ja sitten lättäpäisellä ruuvilla kiinnitys lautaan. Työskentely sujui hyvin. Viheltelin ihan romanssia!

Tuota tuskin muistankaan, kuinka päivä kiiruhtaa ennen kuin ilta on taas. Niin se menee.

Nyt oli venepeitteelle ruoteet valmiina. Peiton asettamiseen tarvitsen kaverin. Ehkä saan sen illaksi, jolloin veneeni on taas hyvässä suojassa sateelta, roskilta ja lumelta talvella.

Olen oppinut sen verran, että kiinnitykseen on syytä käyttää joustavaa materiaalia. Joustamaton naru ei kestä myrskyn raivoa, vaan se katkeaa tai peitteen kangas repeää.

Sentin paksuinen joustonaru on oivallista. Sitä on saanut metritavarana. Itse voi sitoa sopivan mittaisiin pätkiin metallikoukut.

 

Unkarinsyreeniaita kukkii nyt upeasti. Sen kuori ei kelpaa myyrille eikä rusakoille. Yhdessä kohdassa kukat ovat valkoiset, muualla violetit. Aita toimii talvella lumiaitana. Tämä pensas on tuontitavaraa. Kumma etteivät vihreät vastusta sitä.

On menossa toivoton sota lupiinia eli sudenruohoa vastaan.

Jättiputki ja kurttulehtiruusu on määrätty häviöön, samaten Intian balsami eli jättibalsami. Kun tehotalous ja myrkyt ovat tappaneet kotoiset kasvit, ekolokero on avautunut vieraslajeille. Ei siinä sen kummemmasta ole kysymys.

Sudenruoho tuottaa paljon siemeniä ja se sietää hyvin maantiesuolaa. Se suorastaan viihtyy maanteiden ojissa ja ojapenkoissa. Ilmeisesti siellä kilpailu on kääntynyt lupiinin hyväksi.

Tietöntä tietä kulkevatkaan eivät enää röhki kuin siat kuralammikossa ja sammu maantien ojaan. Puhtaan viinan käyttäjien hommaahan se oli. Nyt pää sekoitetaan muilla aineilla.

Pitihän se uusi linnun pönttö käsitellä tervan kusella, etteivät pönttöasujat pelkää uuden laudan väriä. Jalopuun väriin se muuttui hetkessä.

Lehdissä puhutaan, että kesä on parisuhteiden aikaa. Pitääkö talvet viettää selibaatissa, vai mistä tämmöinen uutisointi johtuu? Eikö peiton alla sentään ole mukavaa puuhata, kun myrsky lyö ja on pimeää talvikeliä. Kesällä on liian hikistä.

Entinen Etelä- Afrikan presidentti suositteli makuun jälkeen suihkuun menoa. Ei hien takia vaan Hiv- infektion estämiseksi. Hän oli Thabo Mbeki.

Täytyy ihmetellä, miten heppoisella yleissivistyksellä voi päästä presidentin virkaan.

Hyeenat, hyeenakoirat, sudet ja monet muut laumassa eläjät järjestävät suhteensa niin, että vain alfapari lisääntyy. 

Ihmisen lähimmät sukulaiset gorillat ja simpanssit. Niillä on klaanijärjestelmä. Klaanilla on johtaja, tavallisesti kokenut uros. Useat pariskunnat lapsineen kuuluvat klaaniin, jolla on tarkoin määritellyt reviirit, elinalueet.

Ei tiedetä, milloin ihminen alkoi elää pariskuntina, pääosin. Silti vielä islamin maissa on olemassa klaanijärjestelmä. Mustilla ihmisillä on heimojärjestelmät virallisen valtion sisällä.

Islamin maissa mies voi pitää yhtä aikaa neljää vaimoa, mutta päästyään kuoleman kautta eroon entisistä, vilkas mies voi ottaa monta uutta morsiota.

Yhdellä saudiprinssillä sanotaan olevan yli sata lasta. Mitenkähän isukki muistaa jokaisen lapsensa syntymäpäivät?

Se pitää kummasti miestä liikkeessä tuo parisuhde, jos sen ottaa vakavasti!

 

Lintuhuomioita

 

Olen ollut lapsesta pitäen jonkinlainen lintumies. Kun pikkulinnut lauloivat keväällä, piti yhtenään kysellä vanhemmilta, mikä lintu juuri nyt laulaa. He neuvoivat parhaansa mukaan.

Minkäänlainen bongari en ole ollut enkä ole tehnyt muistiinpanoja huomaamistani linnuista.

Kuljin veljien kanssa paljon metsissä. Lehmiä haettiin metsälaitumelta kaukaakin. Näillä matkoilla opin tunnistamaan kanalinnut niiden lentoäänen perusteella.

Kerran isä tuli kiihtyneenä lehmänhakureissulta. Hän kertoi nähneensä outoja haukkoja alle kilometrin päässä pihasta.

Heti päivällisen jälkeen lähdettiin tunnistusreissulle mäkeen. Sinne piti kiivetä neljäkymmentä metriä rinnettä ikimetsässä. Alhaalla valtapuuna olivat kuuset, jotka kävivät ylempänä yhä vähemmiksi suurten mäntyjen ilmaantuessa valtapuiksi.

Mäntyjen seurana oli suuria rauduskoivuja. Kun niiden latvaa koetti katsoa taivasta vasten, tuntui päässä pientä epävarmuutta.

Isä onnistui suunnistamaan suoraan rungoltaan valtavan paksun hongan luokse. Puulla oli niin sanottu lakkalatva. Sen päällä oli suuri oksa – ja risukasa, suurten petolintujen pesä.

Ne ääntelivät hieman huolestuneina ja laskeutuivat välillä noin sadan metrin päähän puiden latvoihin. Linnut vaihtoivat vähän päästä paikkaansa.

Puun läheltä löytyi maasta lahnojen ja muiden kalojen ruotia ja luurankoja.

Kotona etsimme vanhasta lintukirjasta kalansyöjähaukkaa. Sellaista ei löytynyt, mutta löytyi kalasääski. Se oli linnun nimi.

Vähitellen totuimme näiden lintujen keväiseen soidinlentoon. Sitä voitiin katsella kotipihasta käsin.

 

Vuosien kuluttua maan omistaja teki mäessä päätehakkuun. Sitä ennen viranomaiset ehtivät rauhoittaa pesäpuun. Tuo kyltti on ollut vieläkin nähtävissä suuren pesäpuun vieressä. Linnut hylkäsivät heti pesäpaikkansa, kun vanha metsä ympäriltä kaadettiin. Sääskipariskunta muutti parin kilometrin päähän naapurikunnan puolelle.

Sinne rakensivat ahkerat linnut valtavan risulinnan. On valitettavaa, että kuopiolaiset lintubongarit alkoivat kulkea kuvaamassa arkoja petolintuja. Ne hylkäsivät jälleen kotinsa liian uteliaiden ihmisten takia.

Metsästyskaveri muistaa vieläkin, miten bongarit pitivät pressuista kyhättyä suojaa pesän lähellä kesät, talvet. Myrsky repi sitä ja pressun suikaleet pitivät lintuja pelottavaa ääntä, kun tuuleskeli.

Huomasin, että bongarit tiesivät kalasääsken elintavoista paljon vähemmän kuin me maalaiset.

Metsäreissuilla opin, mikä on peippo, uunilintu, kulorastas, laulurastas, mustarastas, räkätti, punakylkirastas, tervapääsky. Räystäspääsky ja haarapääsky olivat vakituiset pesijät maatalossa. Peltojen tuntumassa asui keltavästäräkkejä sekä tavallisia västäräkkejä sekä kivitaskuja. Naapuritalossa kivitaskulle oli oma nimensä, raunioruntti.

Rantasipejä asui järven lahdella. Ne ovat heti omaksuneet asuinpaikakseen 2014 tekemäni kosteikon.

Se oli kuusikymmenlukua, kun huomasimme, että laulavan peipposen jalassa oli patti. Siihen aikaan oli tapana ampua lintu pois kärsimästä. Niin teimme. Kyseessä ei ollut suinkaan kasvain, vaan linnun jalassa oli rengas.

Isoveli laittoi sen lehdestä löytyneeseen osoitteeseen kirjeessä.

Hän kirjoitti saatteeksi tarkan paikan sekä selostuksen asiain tilasta.

Kuolinsyyksi pantiin valkoinen valhe, että löytyi kuolleena. Tietysti se löytyi kuolleena puun juurelta, kun se ammuttiin oksalta!

Lähettäjälle tuli noin kuukauden päästä kiitoskirje. Siinä oli linnun tarkka ikä ja rengastuspaikka. Huomasimme, että lintu oli yli nelivuotias. Häpesimme vuosia täysin turhaa ammuntaa.

Suurilla soilla pohjoisen puolella asui valtavasti kahlaajia. Isä sanoi niitä kaikkia yhteisnimellä suosirrit. Noilla syrjäisillä soilla pesi jatkuvasti kurkia ja pieniä, nopealentoisia haukkoja. Teeret siellä pesivät ja suon laiteilla metsotkin. Keväinen soidin oli noilla soilla valtava.

Sitten turmioksi tuli Suomen suurin ympäristörikos eli noiden soiden ojitus. Kaikki suolinnut katosivat, sirrit, teeret, metsot, kurjet ja jalohaukat. Soiden laiteilla tehtiin ensiharvennus 45 vuotta ojituksen jälkeen.

Itse soilta ei ole tähän päivään mennessä saatu mitään myyntipuuta. Kirkasvetiset järvet ovat saaneet hiekkapohjiensa päälle puolesta metristä moneen metriin asti suomutaa.

Kun oma kosteikko oli toiminut vuoden, kesäisin sen lähellä esiintyi pilvimäisinä massoina sudenkorentoja. Vuoden kuluttua – ihme ja kumma – ilmestyi valoisaan männikköön kosteikon läheisyyteen pesimään nuolihaukkapari.

Kun kosteikon pato alkoi vuotaa, haukat katosivat.

Nyt kosteikko on taas entistä ehompi, kun sain aikaiseksi metsästäjäkaverin yllytyksestä padon korjauksen. Sen teki tuttu kaivurimies.

Kurkipari ja sorsat sekä rantasipit ovat palanneet heti takaisin. Muitakin luhdista ja märistä soista pitäviä lintuja on ilmaantunut paikalle.

Eräänä syksynä yli viiden vuosikymmenen jälkeen näimme mökillä syksyllä parven kulorastaita. Ne söivät isohkosta pystykatajasta ja pienemmistäkin marjoja. Tämä rastas on suuri, ja sillä oli jännä tapa iskeytyä jaloillaan männyn kaarnaan niin, että se oli runkoon nähden poikittain. Siitä lintu tarkasti katajanmarjapaikat.

Vielä kolme vuosikymmentä sitten kirkonkylällä täällä sekä mökkini tiellä oli syksyisin suuret määrät västäräkkejä. Ne lensivät joskus jopa kiusallisesti melko matkoja auton edessä. Yksi pariskunta pesi kahtena kesänä rantalaiturin ponttoonin päällä hyvässä suojassa.

Nyt nämä linnut ovat kadonneet melkein tyystin. Jututin noin viisitoista vuotta sitten kirjailija Karsikasta. Hän mainitsi, että kivitaskuja hän oli tavannut enää vain Lapin tuntureiden rakkakivikoissa pesimässä Saariselällä. Ikiaikaisilta Karsikkaiden peltojen reunapaikoilta ne olivat kadonneet tyystin.

 

Kysymys kuuluu: ovatko pelto- ja muut pikkulinnut niin sanottujen kasvinsuojeluaineiden uhreja? Asiantuntijat ainakin sanovat niin.

Olen lintujen ystävä, ja siinä mielessä lintumies. En tunne suuria lajimääriä, mutta sentään yleisimmät. Yksi laji toisensa jälkeen katoaa havaintopiiristä. Tiaisista eniten on harvinaistuneet kuusitiainen ja hömötiainen.

Tämä oli ensimmäinen talvi, jolloin yhtään hömötiaista ei käynyt automaatilla metsän keskellä mökilläkään.

Puukiipijä pesi ulkorakennuksen lipan alla monena vuonna. Nyt sitäkään ei ole näkynyt, vaikka valmistin kolme hyvää pönttöä pesäpaikaksi.

Viirupöllö on nähty mökillä vielä. Ehkä runsas metsämyyräkanta on saanut petolinnun saalistamaan siinä, missä nälkä on torjuttavissa.

Lehtopöllö piti kevätsoidinta monena vuonna mökin lähialueella, samoin helmipöllö. Niille olen laittanut pönttöjä, mutta yhä harvemmin kuulee puputuksen keväällä. Mitähän mahtavat ajatella lajinsa viimeiset?

Säg vad tänker dom på?

 

Kasvatus

 

Kasvatuksen merkitys on ratkaiseva, kun vauvasta kehittyy vähitellen lapsi, nuori ja aikuinen ihminen.

Ennen vanhaan kasvatus oli pitkälti äitien vastuulla, koska isät olivat käsitykseni mukaan ylityöllistettyjä, kun maata rakennettiin sodan ja kehityksen vauhdin mukaan.

Kyllä isät läsnä olivat, varsinkin maataloudessa. Monet ottivat lapsia jo pieninä mukaan tilan hommiin. Se oli näin jälkeen päin viisasta, vaikka menettely hidasti työtä. Maalaistalon pojista tuli isän kavereita ja tytöistä enemmän äidin. Tosin oli paljon tehtäviä, joissa kaikki olivat mukana. Kukaan ei jäänyt ulkopuolelle.

 

Uimassa, sienessä, marjassa ja heinätöissä sekä karjanhoidossa oltiin täydellä perheellä mukana. Siinä oppi paljon eläinten käsittelyä ja hoitamista. Meillä oli nimikkovasikat ja lehmätkin. Niiden hyväksi tehtiin kaikki, mikä osattiin.

Kanssakäymistä tuttujen ja sukulaisten kanssa opeteltiin vierailuilla.

 

Lääkärilehdessä oli fiksu kirjoitus Siniset silmät.

Lastenpsykiatri matkusti junalla, ja siinä syntyi kontakti vauvaan.

Annan tekstin puhua puolestaan: ” Junamatkalla käy tuuri: minua vastapäätä istahtavat äiti ja yhdeksänkuinen vauva. Lapsi on vielä puhumaton, syötettävä, kannettava. Siniset silmät ja välinpitämätön, ohitseni liukuva katse. Mutta katse tarkentuu, pysähtyy kasvoihini. Hetkinen, vaikuttaa lapsi ajattelevan, tuossahan on joku, joka katsoo juuri minua.

Niin katsonkin! Hei, juuri sinä, sanon, vaikken puhu. Hymyilen, käännän vähän kasvojani pois ja takaisin häntä kohti. Rohkaistun kumartumaan ja ojentamaan käteni lapsen ulottuville, sormet pöydän pintaa naputellen.

Lapsi lähtee mukaan – kurottuu äidin sylistä minua kohti ja nappaa sormista kiinni.  Tajuamme kumpikin leikin idean. Nauramme, yhdessä.

Vieraus näyttää olevan ohi, sanoo äiti, tyytyväisenä.

 

Pieni juttu, mutta tässä on ihmisen mielenterveyden perusta. Ensimmäinen vuosi kohdun ulkopuolella on vielä kesken, mutta palikat ovat jo kasassa: minä olen olemassa. Tarpeeni ovat tärkeitä.

Minusta huolehtii aikuinen, jolla on antaa minulle ruokaa, turvaa ja leikkiä. Hänellä on rohkeutta antaa muidenkin luoda minuun suhteita. Hän kannustaa minua, kun tartun vieraan lajitoverin aloitteeseen ja iloitsemme yhdessä”.

 

Artikkeli valaisee erinomaisesti ihmiseksi kasvun alkamista.

Laiminlyödyn vauvan katse ei kohdistu aikuisen kasvoihin, ja lapsi ääntelee valittavasti ja säikähtelee. Jo alussa tie ihmiseksi on vääristynyt. Sitä on vaikea korjata jälkikäteen. Vanhempien vastuu on siis suuri.

 

Moni epäilee kelvollisuuttaan toimia kasvattajana.

Kuitenkin, jos vanhemmat ovat kohtuullisen terveitä ja heillä riittää sydäntä, kaikki onnistuu kyllä. Perustarpeet, katsekontakti ja yhdessä puuhaus ja syli, niitä ei voi korvata.

Maalaisjärjellä pärjää vallan hyvin. Tärkeätä on, että vauvan ympärillä ei ole hermostunut ja kiireinen ilmapiiri.

Väkivalta ei kuulu lainkaan kasvatukseen.

On osittain vajottava vauvan tai lapsen tasolle. Varhain luotu, luja side kestää myöhemmin kylmän maailman antamat tällit. Ne eivät murra mieltä, kun kasvatus ja kasvu ovat olleet turvalliset ja inhimilliset.

 

Halusin tämän Lääkärilehden viisaan artikkelin pätkän, ja omien käsitysteni myötä toivottaa kaikille lomalaisille tai vain kesää eläville ihmisille iloa ja rakentavia ihmiskontakteja, jotka kasvattavat vielä eläkeiässäkin. Lapsissa on potentiaalia valtavan paljon!

 

Lievähköä painetta

 

Tänään olen kutsunut ystävän päivälliselle, jonka valmistan itselleni myös ja pojalle.

Olen tehnyt evästä vuosikymmeniä, mutta silti vähän jännittää, kun vieras tulee syömään. Ehkä hänellä on suuret odotukset. Hän tulee autolla, joten on tyydyttävä kivennäisveteen ja nolla- olueen. Tärkeintä on tietysti keskustelu, ajatusten vaihto hyvän ruuan äärellä.

 

Aamupäivällä kävin vaihdattamassa autokorjaamolla peräkärryyn toisen renkaan. Toinen vaihdettiin eilen illansuussa, koska rengas vuoti. Vuodon syy oli arkisesti terävä kipsilevyruuvi.

Ilmanpaineen laskun syytä tutkittaessa kävi ilmi, että rengas oli muutenkin jo niin huono, että sen pykeämien kohdilta se olisi voinut räjähtää milloin vain.

Voi vain arvailla, mitä tapahtuisi satasen vauhdissa, jos peräkärryssä on lastia.

Aika tekee tehtävänsä runsaassa kahdessa vuosikymmenessä.

 

Kuuntelin Youtubelta ruotsalaisen mestarin Anders ”Pugh” Rogefeldtin kappaleen Aftonfalken selvittyäni pyörän vaihtourakasta. Tuo säveltäjä- sanoittaja jäi ABBA:n jalkoihin parhaina vuosinaan. Meillä Suomessa hänen mestaruutensa selvisi vasta, kun Abba lopetteli.

Rogefeldtin sanoitus on mielestäni suurta runoutta, vai mitä lukija sanoisi? Kirjoitan hänen laulunsa sanat tähän.

 På ängen finns en aftonfalk

Röd som blod och höst

På ängen finns en aftonfalk

Grå som skiffer och hav

Ki ki ki, ki ki ki

En klagande röst bor i hans bröst

På ängen finns en aftonfalk grå som skiffer och hav

 

I havet simmar hajarna

Både fula och grå

I havet simmar hajarna

Säg vad tänker dom på

Ingenting, ingenting

Dom hugger med tand, bli kvar här på land

I havet simmar hajarna

Säg vad tänker dom på

 

På fjället bor en östanvind

Blåser sin andedräkt

På fjället bor en östanvind

klädd i björk och i ljung

Låt den gå, låt den gå

Den dufvorna bär vita och blå

På flället bor en östanvind

klädd i björk och i ljung

 

Neljäs säkeistö on sama kuin ensimmäinen. Rogefeldt laulaa myös soiton lisäksi mestarin tavoin. Suosittelen kuuntelua.

Valokuvasin sanoituksen ja lähetin sen Lemmenjoelle vaimon sisarelle. Sisarukset ovat olleet yötä siellä laajahkolla Lapin matkallaan. Tuntureita on varmaan nähty. Siellä on tuulen suu, kuten sanotaan Riki Sorsan Muuttohaukka- laulussa. Se on tehty Rogefeldtin ideoiden pohjalta. Sorsan äidinkieli oli ruotsi, joten hän osasi heittäytyä tunnelmaan.

Melko usein kyllä käännökset ja jäljitelmät eivät vastaa alkuperäistä, mutta se on makuasia.  Kukaan ei ole päässyt alkuperäisen Hotel Californian lopun kitarasoolojen ja improvisaatioiden tasolle.

 

Tässä oli ajatuksia tälle tiistaille, aurinkoiselle päivälle, jolloin paljastui, kuinka lähellä loppu oli ollut. Kuskaan kesän aikana mökiltä polttopuita kotiin. Rengas olisi todennäköisesti räjähtänyt matkalla peräkärrystä, ja se olisi silloin ollut menoa. Aamulla, kun tämä varmistui, tunsin tarvetta panna kädet ristiin hetkeksi.  Joku olisi tehnyt ristinmerkin.

 

Pihakoneet

Pihan hoitoon tarvitaan koneita. Niitä ilman ei kukaan tunnu pärjäävän nykyään.

Lapsuudenkodissani – joka oli maatila – hevonen hoiti pihan nurmikon matalana pitämisen. Leinikit ja muut hepalle kelpaamattomat kasvit isä vetäisi matalaksi viikatteella.

Terän hän pyyhkäisi puhtaaksi ratamonlehtitukolla. Sen jälkeen alkoi liippa heilua rytmikkäästi. Vuoron perään peukalo ja sormet terän vastakkaisella puolella antoivat tilaa liipalle. Toiminta oli nopeasti etenevää ja automaattista. Yritin opetella tuon taidon, mutta en kehittynyt siinä mestariksi asti. Isä pystyi katselemaan vapaasti maisemia ja juttelemaan toisten kanssa samaan aikaan, kun hän teroitti viikatteen terää.

Näin tädillä 1960- luvun alkupuolella työnnettävän ruohonleikkurin. Siinä ei ollut moottoria, vaan terät liikkuivat, kun täti työnsi leikkuria: pyörien pyörimisen voimalla terät liikkuivat. Tuommoinen kone on hiljainen ja hyvin ekologinen. Sen käyttäjän pitää olla topakka, sillä kaikki energia lähtee niin sanotusta hartiapankista.

Kun muutimme omakotitaloon ja laitoimme nurmikon ja istutuksia seuraavana kesänä. Ostin polttomoottorikäyttöisen ruohonleikkurin. Se oli hyvä ostos, sillä sen jälki oli tasaista. Kone oli helppo huoltaa. 

Leikkuriin sai siihen aikaan helposti rautakaupasta vaihtoteriä, joita kutsuttiin puukkoteriksi. Ne kiinnittyivät istukkaan pultin avulla. Kun appiukon vanha kone herkesi pelaamasta kokonaan, annoin omani hänelle. Huomasin, että ruohon leikkaaminen oli apelle himotyö, johon hän ei kyllästynyt koskaan. Tuo ruohonleikkuri oli hyvin herkkäkulkuinen ja siksi se sopi sodan käyneelle veteraanille hyvin.

Tilalle hommasin keräävän ruohonleikkurin. Se oli raskaahko ja kankea käyttää. Hyvän jäljen se teki, ja niin saatiin kompostiin käyntiainetta. 

Kun pitkän ajan kuluttua minusta oli tullut selkäinvalidi ja olin varmaankin tehnyt 99 temppua kuin keskiajan musketin lataamisessa noidannuolista selvitäkseni, maatalousmyyjä suositteli minulle traktorimallista leikkuria.

Tein kaupan, jota en ole katunut, sillä kone pelaa vieläkin. 

Vein keräävän leikkurin, jossa oli hyvä moottori, pienkonehuoltoon, josta sain kevyesti kulkevan työnnettävän pikkuleikkurin tilalle. Sitä tarvitaan paikkoihin, joita ei tavoita ajoleikkurilla.

 

Rappusten edustalle, seinustoille ja tien sekä polkujen varteen tarvitaan ruohotrimmeriä. Kevyt ja hyvä pienelle pihalle on akkukäyttöinen laite. Siihen kannattaa ostaa kaksi akkua, jolloin trimmerillä pärjää erinomaisesti. Kauppaan kuuluu akkulaturi. Tällaisen koneen huolloksi riittää puhtaana pitäminen ja akkujen lataus.  Akut tulee säilyttää talvella täyteen ladattuina lämpöisessä.

 

Tien varsille ja ojien luiskiin, horsmikoihin ja pitkäksi venähtäneeseen ruohikkoon tarvitaan voimakkaampi trimmeri. Hommaan käy myös raivaussaha. Siinä riittää puhtia. Jos ruohon sekaan on ilmaantunut pajun, haavan tai koivun vesojakin, voimaa trimmeriin tarvitaan. Silloin raivuri on paikallaan.

Ättäröin vuosikausia trimmerin siimapäiden kanssa. Milloin siima jumiutui paikoilleen, milloin se pursusi ulos boksistaan valtoimenaan, kun avasin siimatilan kannen.

Onneksi osuin tutun maatalousmyyjän luokse oikeaan aikaan. Hän sanoi, että nyt ovat huolet poissa siimasotkujen vaiheilta. Ruotsissa on keksitty ratkaisu, joka on ällistyttävä.

Sain kuulla ja kokea täydellisen esittelyn hieman ufoa muistuttavasta vehkeestä, jonka runko on alumiinia. Maata vasten on mustasta muovista tehty loiva kartio. Kun se viistää ruohikon pintaa maassa, syntyy sopivan lyhyt työstöjälki. Nelimillistä, hakulareunaista siimaa myydään valmiiksi pätkittynä tai metritavarana. Olin heti myyjän toimesta täydellisesti myyty.

Ratkaisevan tärkeä trimmerin siiman pidike on kuvattu eri kanteilta. Siihen on pantu yksi pätkä hakulareunaista, nelimillistä siimaa. Se riittää minun vaatimattomaan trimmeriini. Raivaussahaan pidike laittamalla voi lisätä toisen siiman pätkän, koska voimakkaan koneen teho riittää. Siinä katkeavat horsmat, ohuet vesat, pietaryrtit ja muut talventörröttäjät. Kunnollisilla vehkeillä työskentely käy pienestä juhlasta siellä mielen sopukoissa!

Siihen loppui taistelu siimasotkujen kanssa. Olen ollut ylen tyytyväinen tähän Juhani Komun myymään laitteeseen. Usutin pojankin tekemään kaupat samassa liikkeessä.

Agrimarketia ei meillä enää ole. Siellä oli Suomen parhaat  maatalousmyyjät, Komu ja Hirvimäen pariskunta. Kaikki hyvä katoaa maailmanhistoriallisessa tapausten vyöryssä. Nyt on menossa sota taas Euroopassa. Nälänhätää ennustavat visionäärit elikkä ennalta näkijät.

Yllä mainittu trimmerin siiman kiinnityslaitekin vaatii huoltoa. Vähintään syksyllä se pitää purkaa ja puhdistaa vihreästä ruohomassasta, joka tunkeutuu joka paikkaan. Vesi ja harja riittävät työhön.

Kun ensimmäisen kerran purkaa laitteen, on syytä katsoa sen rakenne tarkkaan. Sisällä on neljä ohutta jousta ja niihin liittyvät hammastetut osat.

Nämä ovat trimmerin siiman paikoillaan pysymisen kannalta hyvin tärkeät. Ilman niitä siimanpätkä sinkoutuu valtavalla vauhdilla tietymättömiin. Alumiiniosassa mainitaan maksimaalinen kierrosnopeus 11000 kierrosta minuutissa! Se on aika haipakkaa, ja keskipakoisvoima on siinä vauhdissa merkittävä. 

Oikein voimakkaassa raivaussahassa siiman pidikelaitetta voi käyttää jopa neljällä siiman pätkällä varustettuna. Jopa ura aukeaa. Silmien suojaamiseksi on välttämätöntä käyttää suojalaseja, vaikka ne eivät ole pakolliset.

Tiheästi asutulla alueella on otettava huomioon muut ihmiset koneita käyttäessä. Melu vaivaa monia, jotka haluavat nauttia rauhasta omalla pihallaan tai terassilla. Siksi on enemmän kuin tarpeeseen markkinoille alkaneet tunkeutua akkukäyttöiset koneet. Erityisesti akkukäyttöinen raivaussaha trimmerikäytössä on melkein kuin taivaan lahja älypäiltä, joille keksinnöt ovat sekä työ että harrastus.

Rahoja semmoisen osto kyllä vaatii enemmän kuin polttomoottorikäyttöinen vastaava kone, mutta kaiken sanotaan olevan suhteellista.

Väittävät, että viinan, oluen ja tupakan äkillinen poisjättö avaa taivaat ihanille ostoksille! Siihen temppuun pystyy vain voimakastahtoinen tyyppi.

---

 

 

Sadepäivän lounas

 

Tykkään myrskyistä. Meren rannan asukkaat nauravat kyllä minun myrskyilleni, sillä nyt tuulee vain 5 – 6 m sekunnissa. Sekin näkyy riittävän siihen, että pihlajasta on repeytynyt lehtiä irti. Tässä on tuulen suuntaan päin pitkä peltoaukea. Se kiihdyttää ilmavirtauksen kulkua.

Vettä on tullut keskiyöstä alkaen. Se elähdyttää kasvustoja.

Vanhat sanoivat, että kaikki mikä sataa ennen juhannusta, sataa laariin elikkä hinkaloon.

Kuivuus on kasvun pahin vihollinen. Se on nyt itäisessä Afrikassa ihan surulliseksi tekevä ongelma. Aavikoituuko alue vähitellen?

Asukkaiden ei pitäisi paimentaa vuohia, jotka kaluavat kaiken vihreän, ja pensaikko menehtyy. Toisaalta: mikä eläin olisi vaihtoehto?

Vaimo siivosi vähän sisarensa kyläilyä odotellessa. Onko siinäkin asiassa tautia mukana? Minusta kaiken pitäisi olla luonnollista, kuten arjessa ainakin.

No hän valmistautui menemään pian 92 vuotta täyttävän äitinsä luokse kylälle kahvia keittämään. Sen hän tekee joka päivä.

 

Minä päätin viettää piknikkiä sateen ja tuulen vuoksi grillillä.

Keitin kahvia termosastiaan. Pakkasin mukaan pari leipäpalasta, ohuita makkaroita, kermaa, mukin, lusikan, kännykän, puukon ja pihdit, joilla liikutellaan paahtuvaa ruokaa hiilloksen yllä, parilassa.

Grillin hiillos hehkuu ja se antaa myös lämpöä

Sen verran kävi ilman virtaus alimpien grillikatoksen seinän hirsien alitse, että kuuma hiillos syntyi nopeasti. Laitoin kaksi päivää sitten minkkiverkosta neljän silmän korkuisen verkon estämään lintujen kulkeutumista satimeen katokseen. Ne eivät osaa sieltä pois, vaan ovat vaarassa nääntyä. Käytin verkon kiinnitykseen aspeja, jotka ostin monta vuotta sitten. Ne ovat käteviä ja varmoja kiinnitykseen.

Muistan, miten piikkilanka-aidan teossa piti naulata aspeja kiinni puupylväisiin. Löin monta kertaa sormeen tai peukaloon vasaralla.

Se oli jokakeväinen riesa tuo aitojen laitto tai korjaus.

Paljon piikkilangan pistoja olisi vältetty, jos olisi käytetty vain teräslankaa ilman piikkejä. Uskon, että eivät lehmät olisi karanneet lanka-aitauksestakaan. Nehän nauttivat olostaan metsälaitumella.

 

Kun pääsin syömään, vettä tuli melkein kaatamalla, kuten sanonta kuuluu. Silti räkättirastaat etsivät syötävää nurmikolla. Ehkä madot nousivat pintaan veden ajamana.

Punakylkirastas katseli touhuani neljän metrin päästä pihlajan oksalta. Lintu vaikutti laihalta. Se saattoi johtua siitä, että se oli likomärkä.

Pian se lensi lähellä kasvavan sembramännyn oksalle. Siinä se pudisteli veden pois höyhennyksestään. Sitten se asettui noin kolmenkymmenen sentin päähän rungosta, jossa on usein sateelta suojaavin paikka. Rungon vieressä ei ole oksissa lainkaan neulasia suojaamassa vesipisaroilta.

Söin antaumuksella grillimakkaraa ja leipää. Nautiskelin samalla kahvista. Toiselle mukilliselle varasin suklaalehtiä, joita pidän aina vierasvarana kotona. Useimmiten käy niin, että minä ne vähitellen syön itse, ja kierros alkaa taas alusta ennemmin tai myöhemmin.

 

Tundragrillin yläpuolella on suppilota muistuttava peltinen huuva, joka kerää savun ja johtaa sen peltiputkeen. Se toimii piippuna. Siinä on hyvä veto. Torven päässä katon yläpuolella on piipunsuojus, jonka kahdesta sivuaukosta savu kiitää vapaaseen ulkoilmaan.

Huuva johtaa savun peltiseen putkeen, joka toimii piippuna.

Hiillos lämmitti niin, että tarkenin vallan hyvin lyhyillä alushousuilla ja vuorettomilla kesähousuilla nauttia lounasta. Paidan päällä pidin paksukankaista hupparia.

Kun kiiruhdin sadepisaroiden pommittamana ulko-ovelle, tunsin itseni ravituksi. Lähetin ennen grilliltä poistumista vaimon veljelle kännykällä kuvan, jotta herkut nähtyään hänkin tuntisi nälän huikaistuksen, ja muistaisi ottaa palasta.

Vaimo lähti ulkoilutakki päällään kiiruhtamaan autotalliin starttaamaan autoa. Hän saa päiväkahvit äitinsä seurassa. Minä jäin tekemään tätä juttua. Sen valmistaminen ei kauan kestänyt.

Uutistiedoissa sanottiin, että Ranskan, Italian, Romanian ja Saksan pomot olivat menneet yöjunalla Kiovaan. Olisiko kyseessä ollut panssarijuna? Ukrainalaiset ovat arvostelleet Saksan johtajaa liian vähäisestä tuesta sodassa Venäjää vastaan. 

Veri vuotaa kuin Suomessa talvisodassa, kun ei ollut raskasta aseistusta idän massoja vastaan. Toivon, että jotain Saksassa tapahtuisi. Onhan tiedossa, että kun isot kihot Saksassa kiukustuvat, silloin asetehtaiden piipuista alkaa tupruta runsaasti mustaa savua.

 

Työ pitää tehdä

 

Olin saanut mökkipaikan sähkösopimuksesta kurjan tarjouksen. Tarkistin netin kautta muiden yhtiöiden vaatimukset. Ne olivat vieläkin kovemmat. Katsoin viisaimmaksi hyväksyä yli kaksi kertaa kalliimman sähkön ostamisen kahdeksi vuodeksi.

Keskustelin tästä tutun miehen kanssa. Hän oli uusinut onnekkaasti saman pituisen sopimuksen jo joulukuussa. Silloin oli jo hinta kohoamassa. Hän selvitti hyvänä tietokonemiehenä, että eipä enää löydy halvempaa mistään yhtiöstä.

Istuin näissä mietteissä, kun sähköt katkesivat hetkeksi. Pitkin päivää oli tullut lyhyitä kuuroja, mutta nyt illan suussa oli ollut jo yli tunnin poutaa. Tuuli kuivasi maata ja ruohikkoa.

Kävin ulkona kuulostelemassa ilmaa. Nurmikosta ei tarttunut kosteutta kenkiin. Koska työ on tehtävä, päätin leikata ruohon siltä osin, kun se on mahdollista traktorimallisella leikkurilla. Olen tottunut tähän koneeseen, joka on palvellut jo 17 vuotta.

Paikat, joihin ei pääse, puhdistan työnnettävällä leikkurilla, joka on iäkäs, mutta toimii yhä. Ennen pyhiä voin vielä siistiä vaikeimmat paikat trimmerillä. En tykkää ruveta nuoleksimaan joka paikkaa, koska en katso semmoista järkeväksi.

Kun valmistelin hommaa, näin korkeiden pilvipatsaisen nousevan lännestä, pohjoisesta ja etelästä päin. Ilma tuntui painostavalta, ja kuulin hiljaisen jylinän suuren pilven suunnalta. Otin muutaman kuvan pilvistä.

Ukkosta on ilmassa

Pilvipatsas kohoaa puiden takaa  

Sieltä kuului kaukaista jylinää. Varma merkki lähestyvästä ukkosilmasta.

Olisi minun ikäiseni pitänyt aavistaa, että vesikuuro voi tulla niskaan.

Ehdin leikata kymmenen minuutin ajan. Silloin suuri vesipisara moksahti päähän. Toivoin, että pilven reuna vain vähän ripauttaisi, mutta niin ei käynyt.

Alkoi rankkasade, joka kasteli hetkessä T-paidan päällä olleen pitkähihaisen paidan. Sen olin ulos lähtiessä vetäissyt päälle itikkasuojaksi.

Ajoin leikkurin sateen suojaan ja lopetin työn. Kun tulin katoksesta ulos, sade loppui! Tuuliviirimäinen käytös on minulle vierasta. Siksi en jatkanut leikkuuta, vaan pysyin päätöksessä.

Tummeni, mistä arvelin vielä pahempaa olevan tulollaan. Pilvet juonittelivat kauan aikaa, mutta seitsemän maissa ne alkoivat etääntyä. Sen jälkeen ilta oli kaunis. Sähköt pelasivat ja voin seurata rauhassa Kultaranta- keskustelua.

Ohjelma oli selkeä ja puhujat ehkä Erkki Tuomiojaa lukuun ottamatta esittivät asiansa nasevasti. Tuomioja on parissa vuodessa vanhettunut huomattavasti. Hän on sanonut, ettei enää asetu ehdolle. Se on hyvä päätös.

Tuntuu, että Venäjä on tarpeettoman sodan kautta pannut talouselämän sekaisin. Nälkäalueet laajenevat mustien ihmisten mailla. Itäinen Ukraina on jo raunioina. Kummallista on se, että yhtään järjen käyttäjää ei tunnu löytyvän Venäjän sodanjohdosta.

Asiain tila eli jama muistuttaa tapausta ensimmäisen maailmansodan ajalta Italian rintamalla.

Etulinjan kapteeni soitti rykmentin esikuntaan. Hän sanoi, että meillä on tässä aluillaan päivälliset upseerien kesken, mutta vihollinen on tullut hulluksi ja rautaa sataa asemiin niin, että ruokarauha on täysin pilalla. Aikaisemmin on voitu nauttia yli tunnin ajan ruokaa rauhassa, ja vihollinen tietää tämän.

Esikunnan eversti vastasi, että tappioita kärsittyään vihollinen on ärtynyt. Siksi se kiusaa teitä nyt. On pysyttävä sirpalesuojissa vielä, kyllä tykistötuli ennen pitkää loppuu. Ei vihollinenkaan voi olla siten täyttä ymmärrystä vailla, että ampuu kaikki kranaattinsa. Niitä on vaivalloista kuskata Alppien ylitse. Kärsivällisyyttä, kapteeni, ruoka maistuu paremmalta – ja viini myös – kun nälkä alkaa tosissaan vaivata.

Kokenut eversti oli oikeassa. Puolin tunnin päästä luutnantit ja kapteenit pääsivät syömään maukasta päivällistä.

Korkea pilvipatsas ei näytä kovinkaan vaaralliselta.