Kuultua

Ranskalainen Avalon Jazz Band soittaa omalla omituisella tyylillään laulun Besame mucho. Nainen on solistina, iso mies soittaa viulua ja mukana on huoliteltu kitaristi.

Isoa kunnon bassoa soittaa mies, joka on edesmenneen veljeni kaksoisolento.  Basistilla on aivan samaan tapaan leikattu parta ja tukka. Hänellä näyttää olevan tummat silmät, kuten oli veljellänikin. Ruskeat, lämpöiset silmät hän sai äidiltään. Minä poloinen isäni silmät. Ne ovat siniharmaat, kuten niin monilla suomalaisilla.

Musiikkia on mukava kuunnella. Nytkin, kun kirjoitan, taustalla soi instrumenttikappale Summertime. Se on käsitykseni mukaan Gerschwinin säveltämä. Tuo etevä muusikko oli taitava säveltäjä ja soittaja.

Parhaassa iässä hänelle puhkesi kummallisia oireita. Jotkut luulivat, että mies on mennyt sekaisin, kuten huipputaiteilijat joskus. Ei, on surullista, että mestarilla todettiin aivokasvain, joka vei hautaan.

On kummallista, että laululintunen, joka niin kauniisti säestää itseään ja laulaa Autumn Leaves- laulun, sai elää vain 33 vuotta. Ihosyöpä vei lahjakkaan naisen. Maailma on kova, monesti, ja täysin arvaamaton.

Karjalaisen mukaan jotkut menevät sekaisin rock- and- roll – musiikista, jotkut menevät sekaisin alkoholista.

Nimitän paloviinaa paholaisen kuseksi. Se ottaa valtaansa kenet milloinkin tavoittaa ja tuhoaa elämän, perheenkin usein.

Riippuvuus on niin voimakasta, että juomari voi myydä vaatteetkin päältänsä viinan tuskassa.

Kerran käsiteltiin Saksan ilmavoimien tiedustelupalvelun huomioita Suomessa ennen sotia. Yhdestä teollisuusjohtajasta oli pantu muistiin, että ” ei tule lainkaan toimeen ilman viinaa”.

Tarkkailun alla olleiden päättäjien osalta saksalaiset olivat selvittäneet myös syömärit ja ne, joilla oli ikuinen veto naisiin.

Saksa selvitti kärsivällisesti heikot kohdat ja sen, ketä voitiin lahjoa tai kiristää myöhemmin. Hölösuille tarjottiin iltaeineellä auliisti viinaa kielenkantojen irrottamiseksi. Suomen asenne Neuvostoliittoon selvisi helposti.

Juuri nyt alkoi laulaa Gloria Gaynor hittiään I`ll survive. Minikokoinen mies, ehkä kuitenkin lapsi( Ethan Bortnick), soittaa pianoa ja monirotuinen orkesteri ja yleisö on mukana uskomattomasti. 
Bortnick on lahjakas kuin Mozart. Soitto alkoi jo kolmivuotiaana.

Suosittelen Youtubelta nauttimaan tämän musiikin, jonka vastine on suomeksi Oon voimissain.

Kyllä naisetkin pärjäävät, kun jaksavat yrittää ja lahjoja on. Mustilla ovat rytmit verenperintönä.

Hieno on myös Harry Belafonten Time in Venezuela. On miehelle annettu selkeä ja hieno ääni. Tämä mies piti pitkän elämänsä ajan Amerikan mustien puolta hienosti, laillisin keinoin.

Huomenna pitää käydä kaupalla asioilla. Vaimo teki listaa aluksi. On myös noudettava läheisestä maatalosta isännän luvalla jyviä sorsien ja muiden lintujen ruokintaan.

Me olemme molemmat lintujen ystäviä, pois lukien naakat, jotka puhkovat paaleja ja käyttävät niiden päällystää ulostuspaikkana.

Siisti kurkipari on asunut peltoaukealla koko kesän. Niiden nokka olisi hyvä paalin kääreen puhkomiseen, mutta sitä pahuutta kurjet eivät tee. Nuo suuret linnut tulevat sukukypsäksi vasta nelivuotiaana. Ne saavat yleensä vain yhden poikasen, jota hoitavat hyvin.

Kurjet kokoontuvat perinteisille lähtöpaikoilleen ennen muuttoa. Aikoinaan semmoisia olivat laajat, luonnontilaiset suot.

Yksi kokoontumispaikka on meteorikraatteri Vaasan lähellä.

Kurkiaura on hieno yhteistyö linnuilta raskaalla muutolla aina Nigerjoelle asti. Syksyiset kurkien äänet ovat surullisen tuntuisia. Kysymys on hyvästijätöstä. 

Nuo kurkiaurat ja lentävien lintujen alakuloiset huudot kouraisevat aina syksyllä ihan sydämen pohjasta. Kesä on mennyt ja liuku kohti marraskuuta, jolloin kaikki luonnossa lakastuu, alkaa hiljalleen. Yhtä lailla haikea on Erkki Junkkarisen laulama Yölintu- valssi.
Isä kertoi, että sama mies oli keväällä 1944 Syvärillä viihdytysjoukkojen mukana 15- vuotiaana. Jo silloin hänen äänensä oli ollut unohtumaton.

Oli epäselvää, missä Suomesta muuttaneet kurjet talvehtivat.

Sitten Saksan lintutieteilijät tavoittivat kevätmuuton aikana huonovointisen kurjen. Sillä oli rengas jalassa. Rengastuspaikka oli Suomi.

Linnussa oli yhä kiinni nuoli. Se selitti linnun uupumuksen. Tieteilijät selvittivät, että kyseessä oli Nigerjoella olevan heimon käyttämä metsästysnuoli! Mustat siis panevat kurjenkin pataan, eikä heitä inhota lainkaan se, että kurjet syövät sammakoita.

Eri intiaaniheimotkin tunnettiin – Cheyennet ja Siouxit erityisesti – heidän käyttämiensä nuolten sulkien perusteella. Villikalkkunan sulka on todella hieno ulkonäöltään. Siinä on tumman ruskean ja vaaleamman alueen vuorottelu niin elegantisti kuin vain luonto voi taidettaan esittää. Cheyenneillä oli silmää kauneudelle.

Nyt tämä epistola on valmis ja lähden valmistamaan askeettista iltapalaa. Toivottavasti huomenna on yhtä kuulas ja kaunis syyspäivä kuin tänään.

Novelli autotapauksista

Auton kanssa sattuu vaikka mitä. Yleensä ajaminen on rutiinisuoritus, josta ei saa mitään kiksejä vähillä kaljoillakaan, jotka sinänsä eivät kuulu auton ajamiseen lainkaan.

Kun auto on asiallisesti huollettu, yllätyksiä tulee harvoin, mutta koska auto – pyhä lehmämme – on sangen monimutkainen pyydys, mikään ei ole mahdotonta.

Kuulin kerran radio-ohjelman, jossa toimittaja haastatteli asiantuntijaa. Toimittaja nimitti tätä autoprofessoriksi, joka aluksi tuntui vitsiltä, mutta lienee kuitenkin ollut totta. Proffa sanoi, että nykyaikaisessa autossa on satakunta tietokonetta. Hän lievensi kyllä vähän sanomaansa pian, kutsuen niitä mikroprosessoreiksi. Niihin voi tulla semmoinen sotkos, että muikkuverkon selvittäminen on sen rinnalla lasten leikkiä.

No, mielestäni auton kehitys oli riittävä jo ennen millenium- huumaa.

Tykkään, että ikkunalasit liikkuvat ylös-alas mekaanisen vivun avulla. Meidän talvessa on kova paikka, jos lasi jää alas, kun nostimen moottorin sulake palaa tulipalopakkasessa.

Oltiin lähdössä ensimmäiselle Saariselän vaellukselle Kaunispään tunturituvalta. Juotiin ennen lähtöä kahvit ja sen kanssa nautittiin suuret munkkirinkilät, jotka vetävät vertoja meidän Vaskikellomme munkeille.

Osa porukasta oli jo nostanut rinkan selkäänsä, kun autojen parkkipaikalta lähti itsestään alas lipumaan sedan- mallinen auto. Penkka oli metrin korkuinen ja melko jyrkkä, joten auton etupää kimmahti reilusti ylös etujousien sinkoamana. Auto tanssahteli kiitävän tuokion paikoillaan, mutta alkoi sitten hitaasti mennä nurmikentällä kohti laskettelurinnettä.

Yleisön seasta juoksi pelastava enkeli, nuori mies, auton jälkeen ja tavoitti sen, aukaisi kuskin puolen oven ja löi käsijarrun päälle. Joku hälytti auton omistajan tunturimajalta paikalle katsomaan sattumusta. Kaikki paikalla olleet olivat huojentuneita, kun pelastus oli tullut.

Parkkipaikka oli tasainen, joten minulle jäi epäselväksi, miksi auto lähti liikkeelle. Vielä enempi ihmetytti, miksi omistaja ei ollut pannut pakkia ja käsijarrua päälle.

Silmä valehtelee. Voi olla, että pysäköintialue vietti lievästi rinteen alle päin sulamisvesien pois johtamisen takia. Kenties siinä oli syy auton lähtöön.

Olin matkalla Mummolaan runsaan sadan kilometrin päähän. Jänisjahti oli juuri alkanut. Pielavedelle menevällä tiellä – silloin soratiellä – ajaessa kuului yhtäkkiä kova pamaus.

Luulin, että joku ampui haulikolla aivan vieressä tien penkalla. Lapset huusivat takapenkiltä, että paukku kuului meidän autosta.

Jarrutin maltillisesti ja menin katsomaan. Kuskin pukilta katsoen takaoikea rengas sihisi. Otin äkkiä auton peräkontista tunkin ja ristikkoavaimen. Sain juuri ja juuri tunkin pelastamaan niin, että auto ei laskeutunut valssin varaan.

Vaihdoin vararenkaan saman tien, ja panin rikki menneen pyörän vararenkaan tilaan.

Reissulta kotiin palattua vein rikki menneen auton pyörän rengasliikkeen tutkimukseen. Tulos oli se, että kun luonnon sora on korvattu kalliosta tehdyllä sepelillä, syntyy teräväsärmäisiä kappaleita. Huonolla tuurilla semmoinen iskeytyy kuin terävä veitsen kärki renkaan läpi. Silloin rengas räjähtää.

Onneksi vauhtia oli maltillisesti, joten metsään ajo jäi kokematta ja koko perhe pelastui. En kuullut enkelin siipien havinaa sillä kertaa.

Nuorempi veli oli tulossa autollaan meille kylään lännen suunnalta. Noin kuuden kympin vauhdissa suoralla tiellä toinen eturengas oli äkkiä tyhjentynyt. Veli sanoi joutuneensa panemaan kaiken taitonsa peliin, jotta auto pysyisi tiellä. Niin oli käynyt, ja edessä oli ollut renkaan vaihto tien päällä.

Veli rupesi tapauksen jälkeen pelkäämään niin, että hän aina laitatti autoonsa sisäkumit. Miten olisi käynyt satasen vauhdissa, hän aprikoi vielä vuosien päästä.  Renkaan äkillinen tyhjeneminen oli erikoinen ilmiö, sillä minkäänlaista syytä siihen ei rengasliikkeessä löytynyt. Juuri tämä tosiasia johti pelkoon.

Minulle on kerrottu, että sisärenkaiden käyttö ei lisää turvallisuutta. Tätä veli ei onneksi tiennyt, joten hän ajoi vuosikymmenet autuaana ilman rengasrikkoa. Niin, jokaisella on määrätty kohtalonsa, mille ei mitään voi.

Suoralla pikitiellä sattui hirvikolari. Hirvi hyppäsi suoraan leppäpusikon takaa kovaa ajaneen auton eteen. Uuden auton nykyaikaiset turvalaitteet pelastivat kuljettajan, mutta hirvi jäi tielle verisenä. Se nosteli päätään, mutta jalat eivät enää liikkuneet.

Pian tuli paikalle mies, jolla oli kivääri mukana autossaan. Hän nouti aseen, latasi ja ampui hirveen lopetuslaukauksen niskaan.

Poliisi tuli paikalle, jolloin kolarin ajanut autoilija hyökkäsi poliisin luo ja syytti kiväärimiestä rikoksesta, koska tämä oli ampunut luvatta hirven.

Poliisilla meni hetkinen, kaksikin selvittäessä kiihtyneelle autoilijalle, että eläinsuojelulain perusteella kiväärimies teki aivan oikein. Tämä asia ei tahtonut mennä perille millään.

Minua ihmetyttää, miten aikuinen mies voi olla niin valistusta vailla, ettei tiedä mitään eläinsuojelu- eikä metsästyslaista.

Järkikään ei ole toiminut normaalisti, koska lapsikin ymmärtää, että halvaantunut, tuskissaan öhisevä eläin, josta vuotaa verta, on nopeasti lopetettava.

Sivistysoppi viittaa siihen, että oikeutta ei käydä tien päällä, vaan poliisi ratkaisee nämä asiat. Onneksi paikalle osui mies, joka toimii poliisin apuna suurriistavirka-avussa, joten hirvi kärsi vain vähän aikaa kovia tuskia.

No, jotkut eivät hanki itselleen edes sivistyksen alkeita, koskapa naisiakin käytetään nyrkkeilysäkin puuttuessa raivon kohteena.

Lada, Siperian mersu, oli suosittu auto aikoinaan. Se oli talvella lämmin, ja jykevä moottori pelasi yleensä järkähtämättä kauan aikaa.

Olipa kaksi naista, jotka tulivat Pyhäsalmeen Ladan kuljettajan kyydissä.

Mies meni asioilleen, mutta naiset kauppaan. He tekivät siellä ostoksensa ja koska nälkä huikaisi mahasta, he ostivat hyvänlaisen annoksen savustettuja silakoita.

Naiset menivät ulos ja toisilleen jutustellen parkkipaikalle. Siellä seisoi muiden autojen joukossa tumma Lada.

Koska käsitykseni mukaan naisten huolettomuus estää useasti tarkkojen havaintojen teon, he erehtyivät autosta, ja menivät väärän auton takapenkille. Autossa naiset söivät savusilakat ja polttivat tupakat sen aikaisen tavan mukaan auton sisällä.

Toisen naisen maha oli ronkeli, ja yhtäkkiä häneltä pääsi pitkä, jopa musikaalisesti särpättävä pieru. Juuri silloin nämä naiset huomasivat olevansa aivan väärässä autossa. He pakenivat ostoksineen.

Naisten tapaan syntyi keskustelu ja taivastelu tapauksesta. Erityisesti mietteitä herätti se, mitä syntiä auton oikea omistaja kuvittelee tehneensä, kun tämmöistä pahuutta hänen autolleen tehdään. 
Jos kyseessä oli tupakoimaton herrasmies, jonka nenä oli tarkka, hän saattoi erottaa Ladassa kolmenlaista kurjaa tuoksua, joita on vaikea saada nopeasti auton tekstiileistä pois.

Onneksi oli jo silloin keksitty tuoksuva Wunderbaum joka peittää pahimmat katkut.

Autoissa sattuu kaikenlaista, vaikka kuski ja matkustajat eivät tee tahallisesti mitään laitonta. 
Sanovat nykyään lain olevan semmoinen, että koskaan liikenteessä ei synny vahinkoja, vaan kolariin tai ulosajoon löytyy syyllinen, joka pitää tuomita.

Kysyin kerran tutulta poliisilta, miten minulle kävisi, jos ajaisin peilijäällä aivan uudet nastarenkaat autossani vain kolmenkympin vauhtia, mutta silti auto suistuisi ojaan, koska tien pitäjä on lyönyt laimin hiekoituksen.

Vastaus sai minut mietteliääksi, sillä poliisi sanoi, että olisin saanut sakot varomattomuudesta liikenteessä. Lisäksi pitää maksaa autolle koituneet vauriot itse, koska muita osapuolia ei ole. Syyllinen maksaa aina.

Yksinäisyyden torjunta

Naistenlehdessä haastateltiin ihmisiä – miehiä ja naisia – joilla ei ole lapsia. Suurin pelko tuntui olevan se, että vanhuudessa kukaan ei välitä tai katso vähän perään, kun selviäminen yksin alkaa kangertaa.

On tietysti järkyttävää, kun joskus luemme lehdestä, että joku yksinäinen on maannut asunnossaan kauan kuolleena eikä kukaan ole ottanut yhteyttä. Samaten sävähdyttävät uutiset, joissa kerrotaan, että vainajaa saattamassa oli vain kirkon viranomaisia eikä yhtään sukulaista tai ystävää.

On siis ajoissa koetettava etsiä itselleen kumppani, jonka kanssa voi mennä naimisiin.

Mitä omituisemmat pelot kiusaavat naisia, ja samalla estävät parisuhteen syntymisen.

Miehillä näitä pelkoja ei ole, ehkä vain lievä epäilys siitä, miten tullaan toimeen taloudellisesti.

Jotkut naiset pelkäävät, ettei heistä ole äidiksi, joka on turhaa. Äitinä oleminen on vaistotoiminta hyvin pitkälle. Rakkaus lapseen herää ilman mitään ponnistusta.

Vaarallisimmat pedotkin, joita kaikki pelkäävät, ovat poikkeuksetta hyviä äitejä eläinmaailmassa. Kuka uskaltaa mennä leijonan luolaan?

Vaistotoiminnat ovat ihmisellä paljolti samat, kun niin sanotuilla alemmilla olioilla.

Synnytyksen pelko on monelle kauhistuksen kaltainen asia, jossa ei järjen ääni auta.

Kuopion Yliopistosairaalassa tehtiin kauan sitten tutkimus, jossa havaittiin, että neljättä kertaa synnyttävien pelko oli yhtä suurta kuin ensikertalaisten, mikä on erikoislaatuinen tulos.

Asia kuuluu samaan kategoriaan kuin ukkosen tai pimeän pelko, jolle ei paljon mitään voi. Koska jo kolme lasta saaneetkin pelkäävät, näyttää, että kokemus ja koulutus eivät auta. Se on erikoista. Pelot ovat selittämättömiä.

Nykyään kivun lievityksen mahdollisuudet ovat aivan toista luokkaa kuin viime vuosisadalla. Kivut voidaan hoitaa ja hyvin sittenkin.

Muistan, kun olin KYKS:ssa amanuenssina. Ukkosen sävyttämänä myrsky-yönä alkoi syntyä äkkiä lapsia kuin liukuhihnalla.

Oli vain kaksi kätilöä ja minä töissä. Kätilö huusi kesken synnytyksen apua toisen synnyttäjän luokse. Kätilö arveli heti, että tämä on ”syöksäri”. Vaikka nainen oli ensisynnyttäjä, kaikki tapahtui kolmella kivuttomalla ponnistuksella, ja lapsi meinasi luiskahtaa käsieni lävitse!

Osasin jo itsenäisesti jälkeisten hoidon ja napanuoran sidonnan päälle päätteeksi. Voi sitä onnellisten naisten iloa sinä yönä lapsistaan.

Moni äiti sanoo suurimmaksi ilokseen elämässä lapset ja lapsenlapset. Minne se oma mies unohtui?

No, jo tämä kuvaa lasten tärkeyttä elämässä.

Monissa maissa, kuten Arabiassa – ymmärrettynä kielialueena – lapset toimivat myöhemmin vanhemmilleen sosiaalitoimiston sijaisena. Mistään muualta ei tule apua eikä armahdusta, vaikka uhkaisi kylmä kuolema aavikolle ja korppikotkien ravinnoksi päätyminen.

Jotkut naiset inhoavat sukupuolielämää nuoresta asti. Ovatko he nähneet hevosten ja sonnien parittelun, joissa tietysti on väkivallan makua?

Ei ole aihetta pelätä lainkaan. Näköaistin voi ääritapauksessa sulkea pois siten, että mies vetää silmien yli niin sanotun gorillateipin, kun alle on pantu ensin pehmeä kangas. Siitä se lähtee.

Jos hyvin käy, seuraavalla kerralla ei teippi enää tule edes mieleen.

Arvo Ylpön hautajaisissa kirstun kantajaksi ilmaantui yleisön hämmästykseksi vain vähän yli kolmikymppinen mies. Hän oli 104- vuotiaan professorin poika!

Ylppö oli tullut isäksi 70- vuotiaana, mikä kyllä on harvinaista, koska rouvan pitää olla käytännössä puolta nuorempi.

No, kokeneet herrat osaavat kyllä pitää nuoret naiset tyytyväisinä, koska he tietävät herkät paikat. Casanovakin oli mestari vanhana käyttelemään hanhensulkaa, ja siksi naiset juoksivat hänen perässään.

On siis oltava lapsimyönteinen.

Suomeen syntyy liian vähän lapsia jo nyt. Haaveilen siitä, että suomalaisia olisi 10 miljoonaa kuluvan vuosisadan puolivälissä. Neroja löytyy riittävästi vain isoista joukoista.

Samalla näytämme ruotsalaisille, että täältä pesee sekä maaotteluissa tai jos sukset menevät ristiin muuten. Ruotsin pitkätukka- armeija hiusverkkoineen ei meille pärjäisi nytkään.

Aterialla

Herään aamulla aikaisin, mutta en noudata yleistä ohjetta, joka sanoo, että juuri silloin pitää nousta.

Loikoilen ja ajattelen kaikenlaista. Tytär miehensä kanssa on lähtenyt kohti Hesaa, koska edessä on semmoinen leikkaus, jonka vain harva osaa tehdä Suomen kokoisessa maassa. Mielessä välähtää rukous onnistumisen puolesta.

No, on se vaan tartuttava toimeen, vaikka olen yksinään, sillä vaimo matkusti jo viime viikolla tyttären perheen avuksi.

Valmistan vaatimattoman aamupalan. Pidän sitkeästi kiinni siitä, että en käytä enää levitettä leivän päällä. Juusto ja suolaliha kyllä kelpaavat. Sokerista luovuin jo kauan sitten osana lihavuuden vastaista taistelua, josta kirjoitin mielestäni onnistuneen artikkelin blogiini.

Käyn poimimassa yön aikana Pirja-omenapuusta tippuneet omenat. Hommasin uuden omenaporan ja kätevän vehkeen, jolla omppu menee kahdeksaan sievään osaan ja samalla pääsee eroon karasta. Latelen sadon pestynä suoraan pakastusrasiaan.

Mielessä välähtää jo talvinen tuiskupäivä, jolloin vaimo leipoo keittiössä omenakakkua, jota nautitaan lämpöisenä kahvin kera. Miten karua olisikaan miesten elämä ilman naisten huoltoa. No, naiset tietävät varmasti saavansa hyvää vastapalvelusta, joka on välttämätön.

Tarkastan pihan, mutta en huomaa nyt mitään semmoista, johon pitää puuttua. Olen aina hoitanut pestini niin, että ei pääse syntymään sumaa tai rästitöitä, jotka sekoittavat koko elämän. Se on ollut hyvä ratkaisu, joka on tehnyt mielen kepeäksi.

Otan lyhyen päivätorkun sen jälkeen, kun lehdet ja muu posti on luettu.

Herään sinänsä suloisesta nirvanasta, joka ei kunnon unta ole. Ulkona ropisee sade, joka ennustettiin jo aamulla tulevaiseksi.

Laitan itselleni aterian puoli viiden paikkeilla. Leikkaan lohen kyljen paksuuden levyisiä kaistaleita pannuun, jossa on vähän öljyä. Kappaleiden poikkileikkaus on siis neliö.

Paistan paloja ensin kyljellään hitaasti ja sitten sisäpuoli pannun pohjaa vasten. Lopuksi kieräytän palaset nahkaosa alaspäin ja lasken lämpöä niin, että vain pieni kihinä käy pannussa. Tällä tavalla ruoka kypsyy hitaasti, joka on tässä hommassa se juju. Makua laitan suola- ja mustapippurimyllystä.

Valmistan salaatin silppuamalla kasvatuslaatikon salaattia pieneksi. Sekaan laitan kurkkua pienittynä kaksi ja puoli senttiä pitkinä ja ohuina kaistaleina. Pienet tomaatit laitan sellaisenaan pesun jälkeen maljaan, johon tiputtelen myös kivettömiä viinirypäleitä. Hommat eivät ole kovin monimutkaisia, kun ei sotke asioita pilalle nykyajan vouhotusten huumaamana.

Otan tänään pienen pikarillisen valkoviiniä kivennäisveden ohessa, kun kukaan ei ole vahtimassa autuuden polulla pysymistä. Eikö aikuisella ole oikeus hieman hemmotella itseään, varsinkin kun Iso Kirjakin sanoo viinin elähdyttävän sydämen?

Jälkiruuaksi valmistelen kahvia.

Samaan aikaan soitan vaimon siskolle, joka on syyskuun alussa jäämässä eläkkeelle ehyen työuran jälkeen. Hän elelee länsirannikolla yksinään, koska mies otettiin aikaisemmin häneltä kuoleman kautta Tuonelan hämäryyteen.

Keskustelemme hetken puhelimen välityksellä.

Kunnioitan tätä rouvaa fiksuna keskustelijana ja erityisesti siinä, että hänellä on sama paino kuin silloin, kun hän treenasi Marketta Viitalan valioryhmässä. Jo tämä saavutus panee kumartamaan kunnioituksesta.

Sanon eläneeni aina perheessä ja nyt jo kaipaavani vaimoa kotiin takaisin taas. Vaimo on temperamenttinen ja kuohahtaa minulle viikon mittaan monta kertaa, mutta tämä sisar sanoo ulos ajatuksen siitä, että juuri siten välttyy täysin arjen harmaudelta.

Toisaalta, myrskynpoikanen tyyntyy pian ja synteesi on tuottanut jo vuosikymmeniä ihania tuloksia. Harmaan hiiren kanssa en varmaankaan viihtyisi hyvästi.

Keskustelun aikaan sataa rankasti ja näkyvyys on vain sata metriä. On yleinen arjen harmaus, jonka mielenkiintoinen keskustelu tyrmää tehottomaksi.

Katselen Elenian laskua heinäkuulta. Kyse on vihatusta sähkön siirtomaksusta, joka on monelle kuin jäävettä kasvoille.

Mistäpäin nyt tuulee, mietin, kun maksun määrä on vain 68 euroa. Kulutuksen täytyy olla tosi pieni. Ehkä asiaa on auttanut se, kun olen valmistanut kuumentamista vaativaa ruokaa Muurikan päällä grillikatoksessa heinäkuun aikana.

Takaraivossa kyllä kolkuttaa, että todellinen siirtomaksu voi rävähtää äkkiarvaamatta kuin Floyd Pattersonin vasen- oikea- vasen- yhdistelmä, jossa oli kaksi koukkua ja niiden välillä suora. Siihen nukahti niin moni ja vaipui kanveesiin.

Suojauksen alitse äkkiä alhaalta ylös suuntautuva koukkulyönti suoraan leuan kärkeen on hienosti sanottuna uppercut.

No, jospa verkkoyhtiö armahtaa kerrankin, vaikka minulla ei ole mitään ansioita, vaan kuljen ihan armon kerjäläisenä. 

Samassa tulee mieleen se omituisuus aikoinaan, miksi kärsämäkiset kutsuivat K- kauppaansa nimellä Kauppayhtiö?

Huono koiran pito

Liian suuren maatilan pito väsyttää perusteellisesti farmarin. Siitä on paljon esimerkkejä EU-kaudelta. Ennen sitä tilat olivat pienempiä ja samalla isännän ja emännän hallittavissa. Ahkeruutta vaati kymmenen lehmän pitokin, kun homma tehtiin sisulla ja sydämellä.

On havaittu, että uupumiseen ja velkaantumiseen liittyy useasti viinan liikakäyttö, koska jollakin ahdistusta on hoidettava.

Jälki on järkyttävää, kuten olemme saaneet lukea lehdistä ja netistä. Kuollutta karjaa on tavattu sekä paljon nääntyneitä ja kuoleman tiellä olevia, apaattisia eläimiä latinalaiselta nimeltään Bos Taurus.

Eläinlääkärin työhön on yhdistetty valvontaelementti, kun kyseessä on kunnan eläinlääkärin virka. Tämä on ensimmäinen virhe tämän ikävän asian tiimoilla.

Valvontaviranomaisen pitää olla aivan muu henkilö, kuin karjaa parhaansa mukaan hoitava eläinlääkäri. Lisäksi valvojalla pitää olla laajat valtuudet toimimiseen, jos hänen sanaansa ei uskota. Ensimmäinen askel parempaan on valta myydä koko karja valtion lukuun, jos eläinten hoito on huonoa.

Tässä asiassa tuomareilla ei tee yhtään mitään. Lienevät isojen kaupunkien asukkaita, joilta puuttuu täysin maaseutuelämän tuntemus. Miksi tuomitaan vaikkapa vuosi eläintenpitokieltoa törkeässä eläinrääkkäystapauksessa?

Sehän johtaa siihen, että sama karja siirretään vaimon tai sukulaisen nimiin, ja homma jatkuu entisellään. Tätä pitää viranomaisten miettiä paremmin.

Samat ongelmat ovat laajoja pieneläinten, kuten kissojen ja koirien kohtelussa. Muistan yhä, kun ambulanssikuski kertoi, että jälleen vietiin alkoholisti heikossa hapessa Ouluun. Koira jäi pakkasessa ulvomaan jäiselle talon nurkalle. Koiraparka oli kytketty metrin mittaiseen karhuriimuun. Tuntui, että minulle meinasi tulla jonkunlainen heikotuskohtaus, kun kuulin tämän.

Oli Kuopion suunnalla mies jäniskoirineen. Moni hakattu ja piinattu vaimo saa paremman kohtelun kuin tämä upea eläin. Viinan vaikutuksen alaisena omistaja hakkasi ja jätti ruuatta ja hoidotta koiraparan pitkiksi ajoiksi ryyppykausien ja epämääräisten matkojen ajaksi.

Koiraparka ilmaantui ihmisten ilmoille kaulassaan yli puoli neliömetriä ruosteista koiratarhan verkkoa. Eläin toimitettiin poliisille, joka varmaan tunsi omistajan.

Poliisin katselmus miehen kotona osoitti, että sisällä oli usein ammuttu haulikolla joko koiran henkeä tavoitellen tai sitten  kohti pikku-ukkojen tai pelottavien elukoiden haamuarmeijaa vastaan.

Onneksi ajokoiran ystävä sai hankittua turvaan uhrin tällä kertaa.

Olin itsekin metsällä, ja tämä koira ajoi hyvin jänistä ja oli hyvin miellyttävä käytökseltään.

Koiran muisti on pitkä. Omistaja kertoi, että kun hän joi kesäaikaan rantasaunalla tölkin olutta, niin koira katsoi häntä aina epäilevästi. Syy siihen selvisi vasta vuosien päästä.

Uusi omistaja oli vaimonsa kanssa pikkujouluissa, joissa rouvakin maistoi viiniä ja likööriä. Koiralle kotiin palattua hyvän yön suukkoa antaessa jäniskoira yllättäen puraisi rouvaa nenästä. Siitä alkoi juosta kovasti verta eikä vuoto kotikonstein asettunut. Piti hankkiutua kiireesti lääkäripäivystykseen. Siellä saatiin haavat paikattua ja vuoto tyrehtymään.

Analyysini mukaan koira puri siksi, että se haistoi suukkoa antaessa alkoholin hajun rouvasta. Se muisti, että viinan haju liittyi aina kauheisiin asioihin entisessä huushollissa. Puraisu oli kuin puolustusrefleksi, jonka jälkeen koira oli ihan iloinen ja hyväntuulinen. Epäilevät katseet saunaoluen juoneeseen isäntään johtuivat päättelyn mukaan samasta syystä, vaikka hoito oli ja on aina ollut uudessa kodissa ensiluokkaista.

Kaikista ei ole eläimen hoitajaksi. Se pitää sen itselleen tunnustaa ajoissa, joka tulee itseanalyysin perusteella semmoiseen päätelmään. Näin aiheutuu vähemmän kärsimystä eläimille ja sielun vammoja ihmisille.

Ovelat virukset ja basillit

Tautien aiheuttajia on monenlaisia ja monia. Virukset eivät pysty elämään juurikaan solun ulkopuolella, mutta näitä isommat – bakteerit – pystyvät. Niitä on kaikkialla luonnossa ja elävien olentojen kumppaneina, mutta myös vihollisina.

Taudin aiheuttava virus ei saa olla liian tehokas, siis tappaa uhriaan tehokkaasti, jolloin se kuolee itsekin. Sen pitää olla helposti tarttuva ja sairastuttava. Kun sairaan luokse kerääntyy ystäviä, sukulaisia ja auttavia ihmisiä virus hyppää helposti näihin. Niin infektio leviää helposti.

Jos virustartunta on aluksi oireeton, tartutus on hyvin tehokasta. Tuhkarokon itämisaika – aika tartunnasta sairauden oireiden puhkeamiseen- on jopa 21 vuorokautta. Jos tauti ilmenisi heti kontaktin jälkeen, tartuntaketju olisi helppo havaita.

Tavallisia tartuntatapoja ovat pisaratartunta yskijästä, aivastelijasta ja pisaratartunta pinnoilta käsien kautta. Näitä voidaan estää maskeilla ja viruksia tappavilla liuoksilla ja geeleillä.

Tartunta voi tapahtua juomaveden tai marjojen välityksellä, kuten norovirus ja kolerabakteeri.

Monet vaaralliset taudit tarttuvat lutikoiden (unitauti Amerikassa), kärpäsen piston (Afrikan unitauti), hietakärpäsen pistosta, jota kautta rihmamato tarttuu. 

Hyttyset levittävät alkueläimen aiheuttamaa malariaa, Denguekuumetta, Länsi-Niilin virusta, Zikavirusta, keltakuumetta ja monia muita tappavia tauteja. Yksi pisto riittää useimmiten tartuntaan.

Vastakeinot ovat peittävä vaatetus, hyttysmyrkyt, hyttysverkot ja vaatteet, joiden kangas on hyttysille ja muille verta imeville ötököille myrkyllinen sekä rokotus, jos mahdollista.

Isorokko oli vaarallinen virustauti kauan aikaa. Viruksella ei ollut luonnon varastoa eläimissä, joten tauti pystyttiin rokotuksella hävittämään kokonaan. Viimein 1977 maapallo julistettiin vapaaksi tästä tappavasta ja vähintään ulkonäön pilanneesta taudista.

Bakteerien tartuntatiet ovat samankaltaiset kuin viruksilla. 

Aikoinaan todettiin, että avotuberkuloosipotilaan yskittyä huonetilassa, pienet pisarat, joissa on tätä bakteeria, leijuvat ilmassa puoli tuntia. 

Tämän vuoksi vaikkapa koulussa havaitun tuberkuloosilapsen kaikki oppilastoverit ja opettajat joutuvat tarkan vahdinnan kohteiksi ja seurantaan, koska tuberkuloosi on vaarallinen tauti. 

Sen lähisukuisen sairauden spitaalin eli lepran tartuntamekanismia ei vieläkään varmuudella tiedetä.

Linnuilla, jopa merivedellä, on omat mykobakteerinsa, siis ihmisen tubibasillin lähisukulaiset. 

Arvellaan, että tuberkuloosi tarttui kauan sitten nautaeläimestä ihmiseen ja alkoi vaivata uutta isäntäänsä. Tarttuiko tauti jo alkuhärästä, joka oli saaliseläin kivikaudella, vaiko vasta sitten, kun tämä eläin kesytettiin meille tutuksi ammuksi, lehmäksi.

Verenvuotokuumeista ei mitään tiedetty, kunnes apina puri Marburgin kaupungissa Saksassa tutkijaa. Hän sairastui verenvuotoon ja kuumeeseen, josta ei ollut pelastusta. 

Hänestä eristettiin tieteelle tuntematon virus, jolle annettiin Marburgin viruksen nimi. 

Vielä vaikeampi verenvuotokuume oli aiheuttanut Afrikassa ajoittain epidemioita, jotka lakkasivat vain, jos uhrit poltettiin eikä heihin koskettu.

 Tutkijat löysivät lopulta sairastuneista tieteelle uuden filoviruksen, ebolan. 

Se tarttuu sairaan eritteiden, jopa hien, välityksellä ja on erittäin vaarallinen. Taudin hoito on edistynyt vasta sen jälkeen, kun ensimmäinen amerikkalainen sai ebolatartunnan.

Edelleen, vain Amerikassa tuntuvat olevan resurssit kalliiseen ja vaikeaan tutkimukseen ja hoidon kehittämiseen. 

Toinen syy on sikäläinen kulttuuri: eteviä ihmisiä rotuun katsomatta kootaan työryhmiksi ja näille annetaan vapaus tutkimuksiin ja riittävä rahoitus. 

Tulosta syntyy. Palkkiona on työpaikka huippuyliopistossa ja pikainen USA:n kansalaisuuden myöntäminen, jos maahan muuttanut sen haluaa.

Sudet, kulkukoirat ja lepakot voivat kantaa vesikauhuvirusta. Louis Pasteur kehitti tautiin rokotteen, joka auttaa, jos se annetaan riittävän pian tartunnan jälkeen[EO] . Meillä Suomessa kuoli lepakkotutkija vesikauhuun muutama vuosikymmen sitten.

Jollain tavalla 1920- luvulla Afrikassa apinasta tarttui sen immuunikatovirus ihmiseen. Se muuntui hiljaa omanlaisekseen ja kulkeutui Amerikkaan. Alkoi esiintyä Afrikan lisäksi outoa tautia, jolla oli kupan ensivaiheen oireita muistuttava ihottuma ja kuumevaihe.

Vähitellen alkoi potilas saada terveelle vaarattomien bakteerien aiheuttamia tulehduksia, ihosyyliä, keuhkokuumeita, ripulia ja kunto heikkeni, paino putosi.

Löytyi uusi virus, hiv, näistä sairaista. Se tarttuu verensiirron ja saastuneiden neulojen kautta, mutta pääasiallisesti sukupuoliyhteydessä.

Tämä sairaus oli puolitoista vuosikymmentä hyvin tappava, mutta sitten keksittiin siihen lääkeyhdistelmät, jotka pysäyttävät viruksen lisääntymisen.

Silti tauti on hyvin raskas taakka ihmiskunnalle, koska lopullisesti siitä on parantunut vain pari koehenkilöä, jotka oman kuolemansa riskillä ovat antautuneet kokeeseen, jossa heidän oma immuunipuolustuksensa, jossa virus asuu, on tuhottu ja tavallisista soluista on rakennettu monimutkaisella tavalla uusi immuunipuolustus. Systeemi on niin kallis, että vain koepotilaita on voitu testata.

Ihminen ei vähällä katoa. Melkein kaksikymmentä vuotta sitten itäisessä Afrikassa löytyi kaksi naista joihin hiv- virus ei tartu. Heidän elimistöään on paljon tutkittu, mutta tehtyjä havaintoja ei ole vielä julkaistu.

Nämä naiset harjoittivat itsensä myyntiä, ja vaikka asiakkailla oli hiv- tartunta, he pysyivät puhtaana.

Virukset ja bakteerit ovat siis hyvin ovelia kyvyssään säilyä hengissä.

Kysyin kerran kokeneelta sairaanhoitajalta, kuinka meidän käy. Kumpi jää viimeiseksi eloon maan päälle ja samalla ikävään. Hoitaja vastasi, että nainen. Tiedustelin, mihin hän väitteensä perustaa. Vastaus kuului, että siksi nainen, koska hänhän istuu koko ajan pankin päällä!

---

 [EO1

Mielipaikka

Nuotio lämmittää lokakuun kalseassa aamuhämärässä. Repe nauttii aamupalaa suuren kuusen alla.

Jäniskoira, nimeltään Rape, on juuri löysätty taluttimesta, ja se on painunut haulle alarinteen viitaan.

Naapuri toi metsäautotien levennykselle Tussellaan puoli tuntia sitten. Nyt itä jo kajastaa.

Repe puhaltaa pyypilliin, kun aamupala on syöty. Vastaus tulee heti. Repe toistaa vaimeasti pari kertaa, ja kas, pyy tulee kuuseen lähelle. Se jää rungon taakse tarkkailemaan ja kurkkii sieltä muutaman kerran, mutta jumiutuu sitten paikoilleen eikä ääntele.

Metsästäjän päällä on sissitakki, päässä harmaa suojus ja vielä erähattu. Äkkiä pyy siirtyy kuivalle männyn oksalle. Siitä se putoaa haulikon laukauksella. Oivallinen paisti huomiseksi, pyhäksi.

Mäen alla on ryteikköinen suoperäinen maa, rinteessä kuusikko, joka vaihtuu juuri traktorin uran kohdalla harvaksi hongistoksi. Kuusen juurella on juuttisäkki täynnä kuivaa koivuklapia ja sytykkeitä.

Tämä on Repen mielipaikka. Saalista on tullut tasaisesti parikymmentä jänistä kaudessa. Ne kaikki hän antaa naapurille, jonka rouva on vallan mestari ruuan laitossa. Hän valmistaa keittoja, jänismureketta, lihapiirakoita ja pataa.

Repe kuuntelee nykyajan pikkuvehkeellä musiikkia, jota on tikuilla: Finlandia, Valse Triste, iki-ihana Adagio, valssi oopperasta Naamiaiset, Synnyinmaan laulu, virsiä, Vieläkö on villihevosia, Paljon on kärsitty vilua ja nälkää. On siellä Kristallivirtakin.

Koira saa ajaa rauhassa ainakin tunnin. Sitten on ammunnan aika.

Repe laulaa mielellään. Ei täällä ole yleisöä. Vain kerran on tullut poikkeus. Juuri, kun hän oli laulamassa villihevosia, ihan viereen ilmestyi kyläkoulun naisopettaja. Hän tuli traktorin uraa pitkin ihmetellen metsästä kuuluvaa laulua.

Repe kohensi nuotiota ja tarjosi istuinta. Naisten edessä on oltava nöyränä, äiti opetti.

Puoli tuntia juteltiin. 
Kelpo nainen. On kymmenen vuotta täällä vaikuttanut. 
Repe tykkää joskus briljeerata yksityiskohtaisilla historiatiedoillaan. Tänä aamuna hän kertoo, miten Thorvaldsen teki hienon savimallin Kristus- patsaastaan. Jeesuksen kädet olivat kohotettuina ja siinä asennossa malli jäi ateljeehen yöksi.
Kas kummaa, aamulla patsaan mallin kädet olivat laskeutuneet aivan kuin siunaamaamaan lapsia. Thorvaldsen ihastui tähän käsien asentoon ja siitä tuli hänen hienon Kristus- patsaansa tunnusmerkki. 
Opettaja kuuntelee kiinnostuneena Repen selostusta.

Suuriin metsiin viittaamalla siitä saisi emännän, mutta Repe tuntee vastuunsa. Viisitoista tai kaksikymmentä vuotta tässä vielä pärjäisi, mutta sitten tulee loppu. Jäisi vain itkevä nuori leski, ja sellaista Repe ei halua.

Johan nuo omat aikuiset lapsetkin nauraisivat, jos heidän ikätoverinsa tulisi kotiin emännäksi. Avoliitto voisi jotenkin sopia, mutta entä sitten, jos sukset sittenkin menevät ristiin?

Noinko vaan naisparka voidaan heittää sydän särkyneenä pois? Ei ihmisiä niin voi kohdella. Joku raja siinäkin on oltava.

Jos pitäisi vain naisystävänä? Mutta, mutta. Kipulääkettä otetaan tarvittaessa, mutta kävisikö yökylään pyrkiminen naisystävän luokse myös tarvittaessa? Eikö se mene jo synnin puolelle?

Mutta oikea naisystävä, joka kävisi tekemässä jänispaistin, leivonnaiset ja muut herkut, se voisi olla ihan hyvä. Jos vaikka innostuisi jänisjahdista, niin se vasta olisi jotain valtavaa. Istuttaisiin erätulilla ja puhuttaisiin asioista. Jos se homma alkaisi sujua, niin metsästyskorttihan sen opettajan olisi läpäistävä.

Se varmaan tykkäisi, jos ostaisi kevyen rinnakkaispiippuisen haulikon ja opettaisi ampumaan miedoilla latauksilla. Kyllä naisetkin voivat oppia semmoisen. Onhan viimeksi nainen voittanut suuret kisat haulikkoammunnassa.

Siinäpä olisi valtaisa synttärilahja. Ei siinä isoa harvennushakkuuta tarvitsisi tehdä, kun laadukas haulikko irtoaisi.

No, unelmointi ei maksa mitään, ja ystäviä on hyvä olla, Repe miettii.

Oma vaimo kuoli pikasyöpään 20 vuotta sitten. Kunnioituksen vuoksi Repe on käynyt haudalla kaksi kertaa kuussa. Vaimo oli topakka, sydämellinen ja aivan hyvä. Kaipuu herkistää vieläkin.

Repe panee musiikkivehkeen sissitakin taskuun, kun ajo lähenee.

Uraa pitkin loikkii osittain valkea jänis. Se pysähtyy, kun Repe puhaltaa pyypilliin. Metsässä pamahtaa, ja jänis kaatuu paikalleen.

Repe on valmiina tien varressa, kun naapurin Tusse kaartaa paikalle. Taluttimessa on jäniskoira, joka on saanut hetki sitten nuotiolla paistetun ryynimakkaran. Jäniksen Repe luovuttaa naapurilleen, mutta pitää pyyn itsellään. Hän saa parin viikon päähän kutsun jänispaistille.

On se niin hyvä tuo mielipaikka.

Tyyni aamu on paras jänisjahtiin. Kaikki kuuluu hyvin

Jänis on kaatunut mielipaikalta

Taivaallisia

Joskus ne, jotka asiaa syvemmin tunsivat, sanoivat, että kirkon suurimmat vaarat ovat Malmivaara, Rautavaara ja Saarnivaara. Tuosta Rautavaarasta en ole täysin varma.

Saarnivaara oli korkean opillisen sivistyksen saanut ja hän toimi aktiivisesti evankelistana. Hän oli laestadiolainen, jolle kaikki tuon herätysliikkeen suunnat olivat tuttuja, ja hän kävi niiden paikoissa saarnaamassa. Hän puri syntisiä kipeästi, mutta ei niellyt.

Kaikkien evankelistojen sanoman klassinen kaava on rakenteeltaan saman kaltainen. Ensin on tervehdys ja lyhyt esittely. Sitten alkaa nousevassa tempossa tämän ajan turmeluksen esittely, joka on tietysti herkille kauhistus. Seuraa kuvaus siitä, miten käy, jos kuulija ei käänny vaan jatkaa tuhon tiellä.

Venäläiset paahtoivat uunissa tai vartaassa ihmisiä ja kuulustelivat heitä saadakseen lisää väkeä kuoleman kitaan. Nämä kauhut ovat samantapaisia evankelistoillakin. Lisää voi lukija tutustua kidutuksen ja maailmanlopun tunnelmiin kirjasta Paholaisen sota. Venäläiset saivat papin pojan kiinni ja veivät hänet pois sekä kohtelivat kehnosti. Ainoa pelastus oli ottaa ortodoksinen kaste ja ruveta venäläisten koirankuonolaisten palvelukseen tehtävänä kiduttaa ja etsiä lisää ihmisiä Ison Vihan lihamyllyyn. 

Kalmukit söivät Pohjanmaalla tapettuja, jäätyneitä lampaita ja hevosia. Kaikki pelkäsivät näitä hirveälle haisevia raakalaisia. He puhdistivat 100 kilometriä mereltä sisämaahan päin tsaarin käskyn mukaan kaikesta elävästä. Söivätkö he ihmisiäkin?

Sitten puhuja yleensä maalaa taivaallisen näyn pelastuksen ihanuudesta, jos vaan kuulija muuttaa kurssiaan.  Semmoista se on.

Saarnivaara kirjoitti tyhjentävän tietokirjan, jonka nimi on Jehovan todistajat Raamatun valossa.

Tietysti jo hyvään käytökseen kuuluu asioita, jotka auttavat ihmisiä. Nuori voi antaa istuinpaikkansa ruuhkabussissa sairaalle tai vanhukselle, tervehtiä opettajaa ja muitakin. Kuka vaan pystyy, voi kantaa heikon taakkaa edes autolle asti.

Maaseudulla on vielä rippeitä 1950- luvun asenteista. Silloin tarjottiin kävellen matkaavalle hevoskyytiä, annettiin talosta leivontapäivänä mökin akalle lämmin leipä kainaloon tai karjalanpiirakoita. Joku lohkaisi sianlihaa liha-aitastaan suurelle perheelle joulueväiksi tai Pääsiäiseksi. Kalamiehet toimittivat kaloja mökkiläisille tai yksinäisille, joilla oli silloin tiukkaa. 
Se oli käsitykseni mukaan uskonopin suoraa toteuttamista arjessa ja muutenkin varsin normaalia käytöstä. Sitä oli myös metsopaistille kutsuminen tai avustus perunan panossa, jossa tarvittiin taitavaa hevosmiestä. Penkkien piti olla suoria ja kauniita.

Tuure kilpeläinen tavoittaa jotain syvää laulussaan, jossa ollaan etsimässä valon pisaroita. Niitä voi löytyä jopa oluttuvasta. Vielä yhdet, tarjoilija, sitten lähdetään, tuokaa pöytään valon pisaroita. Valon pisaroita, kun toivo häviää, anna meille valon pisaroita.

Sehän on – tuo teksti – ihan selvä rukous, jossa taivaalta pyydetään elämään valon pisaroita. Sitä tarvitaan näinä aikoina, kun maailmanlaajuinen pandemia jyllää ja kaikilla mantereilla tuotanto hyytyy, seuraa työttömyyttä, konkursseja ja surua ahkerille ja oikeille arjen sankareille.

Oikeastaan me varttuneet, jotka olemme eläkkeellä, kärsimme kaikkein vähiten taloudellisesti. Eläke juoksee, vaikka niukkakin. Eläke kirmailee, vaikka sataa vettä tai lunta. Kun helle paahtaa ja rastaat syövät pensaiden marjat aamuyöllä, eläke jolkuttelee eteenpäin ja sillä on suden väsymätön, joustava askel.

Olen tuntenut salaista iloa, kun turha matkustelu ulkomaille on romahtanut. Ei meillä Suomessa ole varaa kuskata ulkomaille rahoja ja tuoda eksoottisia tauteja tuliaisina. Viinako se on kaiken takana, vai miksi kaukomailta tuodaan Suomeen sukupuoliteitse tarttuvia tauteja aina vaan? Onko tässä kyse nyt siitä lihan himosta, jota vastaan pitää taistella? Ihmisiän tehosi penisilliini tippuriin ja kuppaan, mutta nyt on pelastus siinäkin asiassa vaakalaudalla.

On epäilyksen varjoja -the Shadows of Doubt – jos millaisia. 
Kirjoitin kauan sitten rehelliselle miehelle potenssin parantamiseen Viagraa. Varmaan aine oli tehokas, koska jatkokäynneillä mies oli kuin sulaa vahaa yhteistyökyvyn suhteen. Sitten taivas synkistyi: vaimo oli valmistellut vaatteita pyykkiin, jolloin miehen housujen taskusta oli pudonnut kirjoittamani resepti.

Siinä syntyi epäilyksen varjo, ja puolisoiden välit viilenivät. Tietysti minä sain syyt niskoilleni, minä, joka asiassa toimin täysin rehellisesti. Luulin auttavani todella hyvin vanhenevaa miestä, joka oli puheiden pelon vuoksi lunastanut reseptin naapurikunnan apteekista. Semmoista on elämä. Viatonkin voi saada tuomion, jota ei tämmöisissä asioissa ollenkaan tarvita. 

Eikö miesten korkein velvollisuus – joskin iän mukana yhä raskaampi paatinen taakka – ole pitää naiset tyytyväisenä?

Sitä puhui uskonpuhdistaja Lutherkin suosituksellaan, tuolla kuuluisaksi tulleella kerran viikossa vähintään - lausumalla. Näin toimien pysyy moraali ehyenä eikä murru – 
kuten laulussa Juliet ja Joonatan sanotaan – kuin lasi marmoriin.

Lintumiehen luodikko

Pienet riistalinnut ammutaan metsällä ollessa yleensä haulikolla. Näitä ovat pyy, riekko ja Etelä-Suomessa fasaani. Pienoiskivääri ehti olla niin kauan kielletty lintuase pohjoisimman Lapin eteläpuolella, että pyyn metsästäjätkään eivät juuri käytä sitä enää. 
Kyyhkyjahdissa pienoiskivääri on hyvin pätevä ase ja siinä sitä on käytetty.

Tiheän riekkokannan alueella pienoiskivääri on edelleen näpsäkkä ase riekon metsästyksessä varsinkin ruskan jälkeen, kun lehti on lähtenyt sekä lumiaikaan.

Samaan metsästykseen sopii myöskin pienoiskivääriä vähän voimakkaampi luodikko, jonka kaliiperi on 22 VMR. Sillä putoaa teerikin puusta, hyvin putoaakin.

Teeren, metson ja hanhen pyyntiin tarvitaan voimakkaampi ase. Meillä Suomessa hyvin suosittu on kaliiperi 222Rem. Patruunassa on suora lentorata, joka on sen paras ominaisuus. Huonoja puolia ovat herkkyys tuulelle ja se että kevyt luoti menee usein kuin sukkapuikko linnun lävitse, mutta saalista ei löydy. Lintu siipeää, kuten sanotaan. Metso saattaa tämmöisessä tapauksessa pudottautua liitolentoon ja mennä jopa usean sadan metrin päähän. Saalis menee hukkaan, jos mukana ei ole osaavaa koiraa.

Toinen huono puoli on se, että lyhyeltä etäisyydeltä kokovaippaisella luodillakin teeri saattaa räjähtää aivan riekaleiksi. Olen kokenut semmoisen. 

Eräs kaveri arveli, että luoti osui kivipiiran kiviin, ja se aiheutti räjähdyksen. En itse usko tähän, sillä matka oli viisikymmentä metriä ja ammuin tuelta juuri rintaonteloon tähdäten. Ase oli niin tarkka, että siltä matkalta sillä osui taulun paikkalappuun. Teeri istui koivussa, joten en voi sulkea pois sitä, että luoti hipaisi ohutta ritvaa.

Tunnettu metsästysasioiden tuntija, Tauno V. Mäki kaipaili varttuneella iällä paremmin linnun tipauttavaa luodikkoa. Hän päätyi kaliiperiin 7,62x39 eli rynnäkkökiväärin patruunaan. Siinä on kahdeksan gramman täysvaippaluoti, ja luodin nopeus on sen verran pienempi kuin 222Rem- patruunalla, että tämän aseen luoti ei revi lintua. 
Varusmiespalveluksen asiallisesti suorittaneet tietävät, että tämän kaliiperin kotimainen sotilasase on hyvin tarkka sataan viiteenkymmeneen metriin asti.

On valitettavaa, että meidän asetehtaamme eivät enää valmista kiväärejä kaliiperiin 7.62x39. Tämä tosiseikka pakotti minutkin hankkimaan ulkomaisen kiväärin, vaikka olen vankasti sitä mieltä, että aina mennään huonompaan suuntaan, kun hankitaan muu kuin kotimaan kivääri.

Mielestäni lintua ei pidä ampua yli 120 metrin päästä, koska pidemmältä matkalta osumiseen alkaa vaikuttaa yhtä aikaa niin monta tekijää, että haavoittamisen riski kasvaa. 
Olen siis itse siirtynyt käyttämään lintuaseessa kaliiperia 7,62x39. Kaikki osuman saaneet linnut ovat heti pudonneet kuolleena puun juurelle.

Aikaisemmin Tikka valmisti tämän kaliiperin aseita, mutta nyt ei kotimainen aseteollisuus enää tee niin. Vain Japanilainen Howa, amerikkalainen Ruger valmistavat luodikoita tälle patruunalle. Tsekkiläinen CZ- asetehdas tekee neljää kiväärimallia, joilla ammutaan näitä patruunoita.

Olen vähän ihmetellyt, mihin tarvitaan kaliiperin 25 – 06 patruunaa. Kaliiperi on itse asiassa 6,5 millinen, mutta hylsy on sama kuin 30-06 hirviaseessa. Luodilla on vauhtia lähes kilometri sekunnissa. Tietysti asia voi olla niin, että amerikkalaiset tarvitsevat tätä patruunalaatua, ja Amerikka on asetehtaamme tärkeä markkina-alue. Tämän kaliiperin patruunaa ei tarvita meikäläisillä riistamailla.

Euroopassa on jo ennestään ollut kauan hyvin yleinen patruuna 6,5x55SE eli ruotsalaisten hirvi- ja lintupatruuna, johon löytyy valtava valikoima luoteja ja tehdaslatauksia.  

Lintuaseena Ruotsin Mauser on erinomainen. 
Hirvipatruunalla varustettuna tämmöinen luodikko on hyvin pätevä myös hirvi- ja karhujahtiin. Aikoinaan annettiin tieto, että puolet Ruotsin hirvisaaliista ammutaan tämän kaliiperin aseilla.

Kauan sitten tehdyssä testissä oli suuri ihmetyksen aihe se, kun juuri Ruotsin Mauserin luoti selvisi paljon paremmin kuin muut hirviaseet ja yksi safariase risuherkkyyskokeessa. Arveltiin, että luodin nopeus ja pituus vaikuttavat asiaan ratkaisevasti.

Voimakkaampi Saksan Mauserin patruuna 7x57 alkaa olla meikäläisiin metsiin liian kauas kantava lintujahdissa. Patruuna on tarkka ja pitkältäkin matkalta metso putoaa sen osumasta.

Laajojen Lapin kairojen metsojahtiin tämä alun perin Saksan armeijalle kehitetty patruuna sopii, mutta tiheästi asuttujen kylien tai kaupunkien lähellä ampuminen on epäilyttävää, koska luoti voi osua ihmiseen tai rakennuksiin. Hirvi- ja karhujahtiin tämä patruuna on riittävä, samoin sitä voimakkaampi kolmenollakasi ja 30-06. Niiden väljyys on sama, 7.62. Niihin saa kahdeksan gramman tai vielä vähän raskaampia lintuluoteja tehdaslatauksina ja myös kotona latausta varten.

On muistettava, että näiden viimeksi esiteltyjen, hirvijahdissakin pätevien kiväärien luodit lentävät kauas, mikä on asutuilla seuduilla vaarallinen ominaisuus.

Aikoinaan Valmet laski markkinoille haulikkorihlan, jonka luotipiipun kaliiperi oli 6,5x52R. Kuuluisa karhujen kaataja Väinö Heikkinen lausui, että lintupatruunalla ammuttaessa lintu ei mene hajalle, vaan on saalis siisti. Lyijykärkisellä luodilla karhu putoaa paikalleen, joten tässäkin vanhahtavassa patruunassa oli ätyä aivan tarpeeksi. Tämä kaliiperi on nykyajan pikajunien paineessa mennyt manan majoille.

Analyysin mukaan lintumiehen kiväärin kaliiperi on 7.62x39. Tämän kaliiperin aseella on miellyttävä ampua, sillä rekyyli on vähäinen. Jos sama mies tai nainen metsästää hirviä, jopa karhua, valinta on 6,5x55 eli ruotsalaisten suosikkikaliiperi. Sillä pärjää erinomaisesti villisikajahdissakin.