Hiljainen, mutta tehokas tappaja

 

Sota ei ole hiljainen, mutta tehokas se on tappotöissä. Kyllä  molemmat ehdot täyttävä juttu on metabolinen oireyhtymä (MBO).

Mitä tämmöinen ihmeellinen tauti mahtaa tarkoittaa? Mietipä sitä!

 

Monet muistavat Vanhalan Manun, joka työskenteli meillä vanhassa terveyskeskuksessa 1970- 1980- lukujen vaihteessa.

Hän tutki tätä sairautta ja muistaakseni teki siitä opinnäytetyön, joka johti hänet lopulta yleislääketieteen professoriksi päätyvälle polulle.

Manu on kotoisin Saarijärveltä, jossa on jonkun kaltainen älypäiden keskittymä. Sieltä ovat lähtöisin taiteilija Kain Tapper ja Marimekon Kirsti Paakkanen, ja tietysti tuo Manu.

Olin hänen ystävänsä, mutta maailma erotti meidät.

Mennäänpä takaisin tappajaan. Sen nimi tarkoittaa tietynlaista riskitekijöiden kasaumaa, joka lisää valtimonkovetustaudin esiintymisen kaksinkertaiseksi ja sokeritaudin riskin viisinkertaiseksi niin sanottuun normaaliväestöön nähden.

MBO koostuu osatekijöistä, joista tärkeimmät ovat kohonnut verenpaine, suuresti kohonneet veren rasvat, sekä ainakin sokerirasituskokeessa esiin tuleva häiriintynyt sokeriaineenvaihdunta. Tärkeä riskitekijä on keskivartalolihavuus, joka sattuu silmäänkin. Edessä näkyy isäntämiehen hahmo tai yrityksen patruunatason johtaja.

Oireyhtymään liittyy varsin kiinteästi niin sanottujen kihtiarvojen nousu ja ei-alkoholiperäinen rasvamaksa.

Vyötärön ympärys voidaan mitata mittanauhalla. Raja-arvoina mainitaan miehille 94 senttiä ja 102 senttiä, naisille 80 tai 88 senttiä.

Verenpaineen voi itsekin mitata kotona, vaikka monta kertaa päivässä. Yksi mittaus lääkärin vastaanotolla tai hoitajan toimesta ei ole ratkaiseva. Noin 30 – 40 prosenttia ihmisistä jännittää huomion kohteena olemista. Silloin paine on varmasti koholla. Tärkeimmät ja ratkaisevat ovat siis kotimittaukset.

Rasvat ja sokeriaineenvaihdunta sekä veriarvot määritetään laboratoriossa.

Oireyhtymän yleisyys on peräti 35 % väestössä. Vahva perinnöllisyys liittyy tähän asiaan.

Tästä kumpuavat aivohalvaukset, aivoverenvuodot, sydänveritulpat, munuaisten vajaatoiminta ja sydämen ennenaikainen väsyminen. Tiedetään myös, että kukaan ei sairasta dementiaa ilman valtimonkovetustautia.

 

Kohonnutta verenpainetta hoidetaan liikunnalla ja vähärasvaisella ja vähäsokerisella ruokavaliolla. Jos paino laskee ja vyötärö ohenee, verenpainetaso laskee selkeästi.

Veren rasvatkin laskevat ruokavaliolla. Ihmeellisesti korjaantuu myös sokerirasituskokeen tulos. Joskus paranee myös juuri puhjennut aikuisiän sokeritautikin. Sokeritauti on hyvin voimakas verisuonien kalkkeutumisen aiheuttaja.

Laihdutuksessa, kun liikuntaa lisätään ja ruokavalio puree, painon pitäisi vuodessa vähentyä viidestä kymmeneen prosenttia. Ei tarvitse luopua kottikärryllisestä keltasävyistä rasvaa, kuten yhdessä mainoksessa näytettiin koko Suomen kansalle.

Jos riskitekijät, jotka selostettiin alussa eivät ole aivan päällekäyvät, pitää kaikessa rauhassa hoitaa MBO:ää vuosikausia. Moni pääsee päämäärään, jotkut puoliväliin. Pieni joukko ei onnistu luonnollisella keinolla paranemaan.

 

Jos verenpaine on kovin jatkuvasti koholla, on aloitettava verenpainelääkitys. Jos puhkeaa sokeritauti, sekin vaatii lääkityksen.

Mikäli veren rasvat ovat vaarallisen korkeat, eivätkä ne siitä taltu, vaikka siirtyisi kasvisruokaan ja söisi valkuaista vain kalan muodossa, on harkinnan paikka tullut. Jos sukukin on hyvin musta valtimonkovetuksen suhteen, on aloitettava kolesterolilääkitys.

Muistamme laihan kirjailijan, Timo K. Mukan, joka kuoli kolmanteen sydäninfarktiin alle kolmekymmenvuotiaana. Hänellä oli tiettävästi hyvin korkea kolesteroli eikä silloin ollut keinoja alentaa sitä.

Noin kymmenellä tuhannella suomalaisella on perinnöllinen – geeniperäinen – verien rasvaisuus (Hyperlipidemia, hyperkolesterolinemia). He saavat ilmaislääkityksen, koska moni ei näe neljäkymmenvuotispäiväänsä, jos mitään ei tehdä. Maailmalla on kuvattu murrosikäisiä lapsia, joilla on jo ollut ensimmäinen sydänveritulppa. 

Eräällä potilaalla, joka oli alle viidenkymmenen ikäinen, oli sydänoireita. Lähetin hänet OYKS:aan. Veren kolesteroli oli 33,3. Lääkäri oli luullut kierrolla, että kyseessä on pilkkuvirhe. Ankaran ruokasäännöstelyn, lähes paaston jälkeen, arvo oli yli 27. Potilaalla oli sekä aivovaltimoiden, sepelvaltimoiden ja alaraajojen valtimoiden ahtaumatauti. Siihen aikaan ei osattu tehdä pallolaajennusta eikä lääkitä rasva-arvoja. Potilas menehtyi kovin varhain valtimonkovetukseen äkillisesti. Kyseessä oli tyypillinen metabolinen oireyhtymä, mutta siitä ei silloin vielä mitään tiedetty.

Kirjoitin tuon potilaan lähetteeseen, että ylös noustessa pimenee melkein silmissä ja on hoiperreltava puhelimeen. OYKS:ssa kuvattiin päähän menevät valtimot. Neljästä valtimosta vain yksi kuljetti verta aivoihin. Muut kolme olivat täysin tukossa. Potilas säilyi hengissä siksi, että kallon pohjassa on valtimokehä (Circulus Willisii), johon kaikki valtimot yhtyvät. Näin veri pääsee latvasuonia pitkin perille. Se on hieno järjestelmä. 

Jos viimeinenkin suoni tukkeutuu, tulee äkkikuolema. Nyt näitä asioita osataan tutkia ultraäänellä, jota silloin ei osattu käyttää verisuonten tutkimiseen. Elektroniikan kehitys on tehostanut ultraäänitutkimuksia.

Jos tiedät sukulaisten äidin tai isän puolelta menehtyneen varhain verisuonitautiin, halvaantuneen tai saaneen muun verisuonikatastrofin, kannattaa mittailla tai mittauttaa verenpainetta, mitata kotona paino ja vyötärönympärys. Jos ilmenee epäilyttävää, on käytävä terkalla tai vastaanotolla.

Olemme kuulleet solakoista julkkiksista, jotka ovat saanee yllättävän sydänkohtauksen tai aivoveritulpan. Niiden takana voi olla osittainen MBO tai yhdistelmä, jossa on jatkuva kiire ja stressi sekä korkeat veren rasvat. Ne eivät anna mitään oireita, vaan tuli saa hiljakseen tehdä työtään kuten sanotaan. Lopulta lävähtää.

Tiedämme hyvin lihavia ihmisiä, jotka elävät ilman kohtauksia yli seitsenkymppiseksi. Heillä on selityksenä luonnonkansojen tasolla verensokeri ja veren rasvat eikä liikaa verenpainetta. Ovat siis saaneet erinomaiset geenit, mutta makeiden syönti tai mässäily ovat nostaneet painon korkealle.

Lihavuus ei siis yksinään vie tuhoon. Jotkut lihavat ovat hauskojakin ja he pystyvät laskemaan leikkiä rasvasta ja appelsiini-ihosta.

Blogistani löytyy perusteellinen artikkeli, jonka nimi on Taistelu lihavuutta vastaan. Koetin valita sanani niin, että kukaan ei tunne itseään loukatuksi.

Asetin artikkelissa itseni esimerkiksi lihavuudesta. Kerroin, että kun kävelykyky romahti, muutamassa vuodessa kolmet kymmenet laadukkaat virkahousut piti viedä seurakunnan kirpputorille. Ne eivät enää mahtuneet päälle.

Peukalon paksuinen valtimo oli lantiossa täysin tukkeutunut verien rasvaisuuden vuoksi. Juuri se vei kyvyn kävellä yli viisikymmentä metriä.

Kirurgi sanoi minulle, kun pyysin miettimisaikaa siihen, onko tosiaan leikattava, että jos haluat vielä kävellä etkä siirtyä jo tuonilmaisiin, leikkaus pitää tehdä heti.

Pahastuin vähän kovaa puhetta, mutta ymmärsin kuitenkin, että kirurgi oli oikeassa.

 

Sietämätön kutina

 

Minun lapsuudenkodissani kävi aika paljon vieraita viisikymmenluvulla. Meillä yöpyi monena talvena työnsä vuoksi kaukana asuvia. Heille tarjottiin aamupala, eväät päiväksi sekä päivällinen.

Eräs työnjohtaja oli vuonna 1957 syksystä kevääseen. Hänen sukunimensä oli Hynninen. Hän johti töitä suurilla savotoilla metsissä.

Yksi mies, joka asui lapsuudenkodissaan Maaningalla veljensä perheessä poikamiehenä, yöpyi meillä kovimman talven ajan. Heillä oli metsäpalsta Maaningan ja Tervon pitäjien rajalla. Siellä piti tehdä vaikeassa maastossa hankintakauppaa.

Muistan, miten Hynninen katsoi hienoa taskunauristaan ja sanoi, että kohta sen Sputnikin pitäisi alkaa tulla. Mentiin pihalle marraskuisessa kylmyydessä. Odotellessa alkoi jo kylmä hyräytellä eli tutisuttaa. Juuri silloin Sputnik ilmestyi lännen taivaalle ja se kiiti itään päin. Tekokuusta riitti juttua.

 

Isän sotakavereita ja sukulaisia kävi usein. Välistä tuntui, että vieraita oli lähes jokaisena viikonloppuna käymässä. Seuraavalla vuosikymmenellä kyläily tuntui harventuvan.

Kuuntelin miesten puheita. Suurin osa niistä on jo unohtunut, mutta jotakin on säilynyt sentään sieltä asti mielessä.

 

Yhdellä miehellä oli ollut hankala varvasvälien kutina.

Hän oli aavistanut, että se ilmestyi vuoden sisällä siitä, kun hän oli siirtynyt nahkasaappaiden käytöstä kumikenkiin. Isäkin sanoi, että hänelle eivät kumisaappaat sovi ollenkaan. Kun ne ovat päivän jalassa, illalla ja yöllä on aina suonenvetoja. Siksi hän käytti aina nahkasaappaita, usein jalkarättejäkin. Ne olivat flanellikangasta.

Yksi viisas neuvoi varvasvälikutinaa potevalle, että pitää mennä apteekkiin ja pyytää pieni pullollinen ”vormaliinia ähvällä”. Sillä piti voidella kaikki paikat varvasväleissä, joissa on kutka ja iho muuttunut vaaleaksi ja siellä oli pieniä halkeamia.

Mies voiteli.

Kutina lakkasi välittömästi, mutta iho ikään kuin kuoleutui tunnottomaksi ja myöhemmin kuoriutui pois.

Vasta lumiaikana uusi ohut iho kasvoi verestävien haavapintojen peitteeksi.

Mikä kärsimysten kesä!

Rasvattuja pumpulitukkoja täytyi pitää varvasväleissä sukkien alla, etteivät haavapinnat olisi kasvaneet yhteen.

Aikuisena ymmärsin, että kyseessä oli varvasvälien silsatauti, joka aiheuttaa saatanallisen kutkan. Silsasienen tappoi formaliini. Se tuhosi ihonkin. Kova hoito.

 

Selän ihon kutka on hankala kestää. Sormet eivät ulotu raapimaan. On kyhnytettävä ovipieltä tai pesuharjaan on teipattava jeesusteipillä kaareva varsi, jolloin kutkapaikan harjaaminen on mahdollista, kun kutina on pahimmillaan.

Kuulin jutun, jossa vanhaisäntä  kärsi unettomuudesta viikkokausia selän ihon kutinan vuoksi. Hän uskoi vaivan olevan saatanan lähettämä. Se niin hyvää työtä, että se vei voimat taistelussa.

Viina ei auttanut sen paremmin ulkoisesti kuin sisällisestikään.

Tuskan vallassa vanhus ampui Husqvarna- mustaruutihaulikollaan ulkorappusilta käsin kolme kertaa keskellä yötä. Pyssyssä on melkein metrin mittainen piippu. Ammuttaessa hämärässä aseesta leiskahtaa valtaisa suuliekki. Äreä ukko sanoi, että jos hän ei nuku niin eivät nuku muutkaan.

Naapurit huolestuivat ja lähettivät parantajan vanhan miehen luokse.

Parantaja määräsi tultuaan paikalle ja tarkastettuaan selän ihon ulkosaunan lämmitettäväksi mahdollisimman kuumaksi.

Hänellä oli mukanaan hoitotarvikkeita.

Isossa pullossa oli hevon kusta, säkissä suoturvetta ja suomutaa. Oli pullo oliiviöljyä, joka oli silloin tuntematon maalittomissa kylissä. Puusta tehdyssä astiassa oli sinertävää järvenpohjasavea.

Kun sauna oli kuuma, alkoi hoito.

Paksukankainen pyyhe tuli sairaan selän päälle. Parantaja kaatoi pullosta hevon kusta pyyheliinan päälle niin, että se kastui perusteellisesti. Parantaja löi kovat löylyt vähän päästä ja hakkasi vastalla selkää kovakätisesti.

Kertoja arveli, että se oli oriin kusta, koska tamman kusi oli todella vaikea kerättävä.

Puolen tunnin kuluttua parantaja poisti pyyhkeen ja tiputti sen kiehuvan kuumaan veteen.

Hoidon antaja laittoi nyt suomutaa ja turvetta paksun kerroksen selän päälle. Hoidettava oli mahallaan makuulla lauteella.

Löylyn heitto jatkui. Kutinasta kärsinyt tunsi, kun selkää valeltiin kuumalla vedellä useita kertoja turpeen lävitse. Vesi ei kuitenkaan polttanut. Se oli hyvin lämmintä ja sen pystyi juuri ja juuri sietämään.

Käsittely kesti puoli tuntia, kuten aikaisempi haudekin.

Parantaja otti turpeen pois ja huuhteli selän puhtaaksi lämpöisellä vedellä. Hän kuivasi ihon ja levitti kerroksen vesihauteella lämmitettyä järvenpohjasavea selän iholle.

Kova löylyn heitto jatkui. Vanha mies oli jo aika voipunut, sillä siihen aikaan ei tunnettu nesteytystä. Saunan päälle kyllä juotiin vettä tai kotikaljaa, mutta sitä ennen oltiin kuivin suin.

Kun puolituntinen oli taas kulunut, parantaja kaapi saven pois ja laittoi sen astiaansa. Hän huuhteli selkää lämpimällä vedellä.

Äkkiarvaamatta parantaja kaatoi selän päälle kaivokylmää vettä sangollisen.

Se säpsäytti pahan kerran. Pumppu tuntui ottavan jokusen ylimääräisen laukka-askeleen.

Terapeutti kuivasi selän ihon. Hän voiteli käsitellyn ihoalueen oliiviöljyllä sutia hyväksi käyttäen. Enää ei otettu löylyjä, vaan vanhaisäntä sai käskyn hiipiä pirtille vetämään flanellinen yöpuku päälle.  Matkalla tupaan ikämiestä meinasi ihan huimata. Terapeutti suositteli heti nukkumaan menemistä. Kas kummaa, kutina lakkasi ja yöuni palasi takaisin

Hevon kusen merkitystä en tiedä. Urea voi kyllä pehmittää ihon pintakerroksia. Mutta, voi kysyä, oliko se lainkaan hevon kusta? 

Vedellä laimentamalla syntyy saman väristä liuosta lakka, sitruuna, appelsiini, greippi ja tyrnimehusta. Suurissa guruissa on aina salaperäisyyttä ja tutkimatonta, joka lisää terapeuttista vaikutusta potilaiden keskuudessa. Olisiko vain vedellä kasteltu pyyhe ajanut saman asian?

Suoturvetta käytetään nykyäänkin hoidollisessa tarkoituksessa hauteena, kun ihon toimintaa halutaan virkistää.

Savi on yhä käytetty aine ihotaudeissa. Ei järvenpohjasaveakaan ole hylätty. Kylpylöissä Keski-Euroopassa käytetään yhä lämpimiä savihauteita. Savi lienee täysin steriiliä. Lämpö ja saven alla vallitseva sataprosenttinen kosteus elävöittää ja pehmentää ihon.

Äkillinen kylmän veden huuhtelu sai varmaankin talirauhaset supistumaan ja pani ne tyhjentämään kaiken rasvansa iholle. Oliiviöljy toimii kosteuden haihtumisen estäjänä iholla. Juuri veden liiallinen haihtuminen kuivattaa ihon, jolloin se alkaa hilseillä ja kutista.

Jatkohoitona terapeutti käski voidella selän kerran tai kahdesti viikossa mehiläisvahalla. Sitä parantaja möi hyvänlaisen pakkauksen vanhalle miehelle, jonka saatanallista kutinaa oli hoidettu.

Saven parantaja vei mukanaan, samoin jäljelle jääneen hevon kusen.

Maksuksi parantaja pyysi hinnan vahasta ja pullollisen viinaa. Sitä oli heti antaa mukaan, koska entisaikaan monet pitivät muutaman pullon viinaa aina vilustumisen varalla kotona.

Kirjoitin isän pyynnöstä hänelle pirtua pro Auctore -reseptillä neljänneskilon. Huomasin, että pullo oli avaamatta vielä kymmenen vuoden kuluttua. Oli ilmeistä, että kylmän vihat eivät vielä olleet iskeneet.

Vanhuuden kutina

 

Tällä yleisellä ihovaivalla on monta nimeä kuten rakkaalla lapsella. Niitä ovat Prurigo senilis ja asteatoottinen ekseema.

Taudin kuva vaihtelee kuivaihoisuudesta talvella laaja-alaiseen ihottumaan, jossa kutina on sietämätön ja ihon pinta raavittu rikki yöllisen unettomuuden myöskin riivatessa kestämättömästi.

Tyypilliset alueet ovat sääret, käsivarret ja selkä sekä kulmakarvojen seutu otsalla. Selkä on siinä mielessä hankala, että sitä on vaikea raapia ja myöskin itse hoitaa.

 

Kutina tuo potilaan vastaanotolle. Joskus omainen on tilannut ajan säikähdettyään raapimisen jälkiä iholla.

Tapasin vastaanotolla jokusen, joka oli nettihaulla etsinyt tietoa kutinasta. Yhtenä syynä luettelossa oli ollut imusolmukesyöpä, ja juuri se oli pelästyttänyt.

 

Kyseessä on sairaus tai mieluummin ominaisuus, joka on merkki ihon vanhenemisesta. Ihon rauhaset eivät enää vanhuudessa jaksa erittää hyvänlaatuista ihon kuivumista estävää talia. Korvakin vanhenee ja kuulo heikkenee. Samoin vanhuus tulee silmälle, sydämelle ja munuaisille, jopa aivoille.

Oireet siis johtuvat ihon kuivumisesta, ihon, joka on myös ohentunut ja käynyt herkäksi repeytymään. Siinä saattaa olla muitakin kutinaa edistäviä muutoksia, kuten vanhuuden syyliä (Verruca senilis tai keratosis seborrhoica eli yksittäisenä Verruca seborrhoica).

Nämä niin sanotut rasvasyylät ovat yleisiä jo keski-iässä. Ne ovat väriltään vaalean ruskeasta tumman ruskeaan, lähes mustaan. Pitää toimittaa joskus ihan erotusdiagnoosi melanoomaan eli pigmenttisolusyöpään. Rasvasyyliä voi olla selän alueella kymmeniä, joskus jopa satoja koko iholla. Ne on helppo ihovaivoihin perehtyneen lääkärin poistaa kyretillä ilman puudutusta. Spesialisti hoitaa niitä jäädytyshoidolla, joka on tehokasta. Eräs kansanparantaja osasi perusteellisen savihauteen asettamisen  ja vaikutuksen jälkeen nuljauttamalla irrottaa pois näitä rasvasyyliä topakoilla sormillaan. Kevyet mullat hänelle haudassa!

 

Tutkimuksessa näkyy vanhan ihmisen iho, jossa on kevyttä hopeanväristä tai melkeinpä valkeaa pieniliuskaista hilsettä vaivan tyyppipaikoissa. Tarkastuksessa hyvä valo ja suurennuslasit ovat välttämättömät.

Yleisiä tyyppialueita ovat selän ja raajojen ojentajapuolten lisäksi silmäluomet, kulmakarvojen seutu ja jopa korvalehtien takapinnat sekä niska. Ensin tuntuu kuin lievä paikallinen tuikkaus ja sitä seuraa hetken ajan vastustamaton kutina.

Näin eräänä aamuna Jukka Kuoppamäen haastattelun. Kesken kaiken hänen oli pakko viedä sormi oikean silmäluomen päälle ja myöhemmin vasemman kulmakarvaston alueelle, taisipa hän koskettaa kasvojaan muualtakin. 

Se on tyypillistä ihmiselle, koska kutinan hillintä muuttuu automaattiseksi toiminnaksi, joka muistuttaa refleksiä. Itsellä on taipumus juuri kulmakarvojen seudun kutinoihin silloin tällöin.

 

Talvisaikaan, kun lämmityksen vuoksi huoneilma tahtoo olla liian kuivaa, vanhuuden kutina oireilee pahiten. Kutinaa edistävät myös liian korkea lämpötila asunnossa ja voimakkaiden pesuaineiden käyttö. On palattava lasten iholle tarkoitettuun pesuliuokseen ja shampooseen.

Tunnettuja merkkejä ovat Sebamed pesuaineeksi ja Linna- shampoo hiuksille. Sebamedia saa myös oliiviöljyllä terästettynä. Sillä yritetään varmaankin palauttaa iholle suojarasvaa. Yleensä tämmöinen ihonhoito- tai pesuaineen kombinaatio ei tuo lisää hyvää asialle. Shampoon tai pesuaineen voi myös laimentaa puoliksi vedellä, mikä on hyvä kikka. Semmoisesta kiinnostuvat muutenkin nuukat ihmiset.

On käytettävä puuvillaisia alusvaatteita, kuten vanhan ajan flanellipaitoja ja pitkiä housuja. Vain kokeilemalla selviää se, aiheuttaako tekstiili lisää kutinaherkkyyttä. Monet ovat hyvin herkkiä keinokuitujen kutittavalle vaikutukselle.

Runsas oleskelu ja kävely ulkona kesällä, väljien vaatteiden käyttö sekä uinti luonnon vesissä saattaa vapauttaa vanhuuden kutinasta kokonaan. Se palaa kyllä talvella takaisin yhtä varmasti kuin muuttolintu keväällä, mutta se on sen ajan murhe.

Kaiken kaikkiaan liiallinen ihon peseminen pesuaineilla on pahasta tässä ihosairaudessa, koska suojaava luonnollinen rasva häipyy iholta. Monesti riittää suihkussa tai saunassa käynti ilman pesuaineita. Hiki lähtee pois ihan vedellä. Kesäinen uinti on siinä kaikkein tehokkain. 

Auringon ottaminen tuulettomalla seinustalla keväällä, kun lämpötila on alle kymmenen astetta karaisee ihoa erittäin hyvin. Ylle saa jäädä vain pikkuhousut. Nämä aurinkokylvyt on lopetettava, kun ilman lämpötila nousee lähelle viittätoista astetta. Silloin on vaara polttavista auringon säteistä. Aurinkokylvyt rauhoittavat ihoa ihanasti.

Uimahallien kloorivesi on monien iholle myrkkyä. Ihon reagointi on kuitenkin yksilöllinen, joten uimahallissa käyntejä ei voi suoraan kieltää.

Yllä mainittujen elintapojen muuttamisen lisäksi kutiavia alueita on syytä käsitellä jollakin tavallisella kuivalle iholle tarkoitetulla perusvoiteella. Jokaiselle löytyy kokeilemalla se ikioma merkki, joka on selvästi muita tehokkaampi. 

On Novalania ja Aqvalania ja Hydran, monia muitakin. Itse pidän tehokkaana Ceralan Plus- salvaa. Ostin sitä puolen kilon pumppupullon kerralla enkä ole ostosta katunut. Se vaikuttaa nopeasti kantapäiden ja jalkapohjien ihon kuivumiseen ja sarveistumiseen. Voiteen pehmittämää, paksuntunutta ihoa voi raspilla ohentaa tehokkaasti jalkakylvyn päälle. Kuiviltaan ei saa raspata.

Jos potilas on ollut lapsesta saakka atoopikko, lääkäri voi kirjoittaa reseptin ex tempore- valmisteesta, jossa on hydrokortisonia prosentti ja lääkerikkiä kaksi a kolme prosenttia sekä Aqvalan cremeä loput. Se on verrattoman tehokas.

Mikäli atooppinen ihottuma aiheuttaa iäkkäänäkin selviä voimakkaasti kutisevia läiskiä taipeisiin ja muihin tyyppipaikkoihin, niitä varten pitää saada vastaanotolla tehokkaampia hoitovoiteita, sillä kutina voi häiritä pahasti yöunta. 

Autuus paljasti hymyilevät kasvonsa atoopikoille, kun keksittiin pimekrolimuusi (1% voide) ja takrolimuusi. Jälkimmäinen on tehokas jo 0,1 prosentin vahvuisena voiteessa. Läiskät häviävät täysin näkyvistä, ja voidetta voi panna ohuellekin iholle, johon kortisonin käyttö on kielletty, kuten silmäluomiin. 

Kaikille löytyy apua varmasti, kun suostuu yhteistyöhön empaattisen lääkärin kanssa.

Väsyminen ja univaje voivat johtaa kaatumiseen, lonkan murtumaan ja kuolemaan.

Yöllinen hiippailu huonossa valossa voi kompastuttaa terveenkin olipa asia liikkeelle lähtöön tavallinen tai sitten päivän valoa kestämätön toimi. Pimeyden töitä on vältettävä. Semmoista se on tuo elämä.

 

 

Soinin haastattelu, ja arvoitus

 

Politiikan jo jättänyt poliitikko Timo Soini on ollut Sana- lehden haastattelussa. Se on mielenkiintoista luettavaa.

Olen aina ihaillut Soinin tapaa puhua avoimesti mitä kummallisimmista asioista. Hän on hyvä perustelemaan -  pelkäämättä tuomiota -  asenteensa eri asioihin.

Tässä artikkelissa Soini kertoo tapaamistaan korkea-arvoisista maailman johtajista, kuten Venäjän ulkoministeristä. Lavrovin sanotaan tekstissä olevan täysin politiikan vanki, joka uskoo vain siihen ja nykyiseen sortosysteemiin. Toisaalta hän on raukka, joka ei uskalla irtautua systeemistä ja häipyä vaikkapa ulkomaille.

 

Entinen perussuomalaisten puheenjohtaja on katolilainen. Hän ei kovin selvästi kerro kääntymystään 26- vuotiaana. Sanoo kumminkin, että papin viran avaaminen naisille oli perussyy. Tuntuu, että hän ei ole silloin ollut tietoinen katolisen kirkon vakavista väärinkäytöksistä sekä kummallisista käytännöistä, jotka ylittävät kirkkaasti merkityksessään tuon tasa-arvoisen ratkaisun.

Soini ei näytä tuntevan kirkon historiaa, koska hän ei osaa sanoa, että 500- luvulla Gregorius Suuri kielsi papistolta perheen perustamisen, joka oli siihen asti ollut normaalia, kuten muillakin ihmisillä. Soini uskoo, että papiston selibaattivaatimus on oikein ja koituu kirkon hyväksi, mikä on suuri erehdys.

Naisen ja miehen aseman Soini pitää semmoisena kuin Paavali sen määritti. Mies on siis ylempänä kuin nainen. Soini ei näy pohtineen syytä tähän. Koko keskiaika meni Euroopassa Paavalin määrittämän epätasa-arvoisen perherakenteen  hidastaessa taloudellis- teknistä kehitystä. Paavali antoi periksi silloin yleisesti vallinneelle täydelliselle miesten korkeampiarvoisuudelle. Uusi uskonto ei olisi levinnyt niin helposti pakanuuden keskellä, jos olisi sanottu, että täydellinen tasa-arvo vallitsee miesten ja naisten välillä.

Naisten Paavali käskee vaieta seurakunnan kokouksissa.  Se oli käytäntö koko silloisessa maailmassa. Miehet johtivat ja puhuivat sekä hoitivat asiat. Paavali oli aikansa lapsi.

 

Mestari sanoi, että kaikki ihmiselle kelpaava ruoka on puhdasta. Sama näytettiin näyssä Pietarille oikein vakuuttavasti.

Se merkitsi luopumista juutalaisesta ruokasäännöstelystä kokonaan. Alkukirkko ja Paavali antoivat sen verran periksi, että kiellettiin syömästä epäjumalille uhrattua lihaa ja karttamaan myös lihaa, josta eläintä teurastettaessa ei ollut laskettu verta pois. Oikeastihan näitä lihoja saa vapaasti syödä. Ratkaisulla haluttiin välttää juutalaiskristittyjen ja pakanuudesta kääntyneiden välille syntyvää kahtiajakoa. Ei haluttu loukata niitä, jotka seurasivat juutalaista ruokasääntöä vapaaehtoisesti elämässään.

 

Hieno piirre katolisessa kirkossa on yksityinen rippi. Se on kuin yksityistä psykoterapiaa, jossa ahdistavat ja tuskaa tuottavat asiat selvitetään. Se on hieno piirre, jonka soisi olevan jatkuva käytäntö myös evankelisluterilaisessa kirkossa. Ahdistus yhteiskunnan keskellä helpottaisi suuresti. Haastattelun otsikko tuo esille sen, että kipein katumus tuo suurimman vapauden.

Pyhimysten ja pyhäinjäännösten palvominen ja muut keskiajan erehdykset eivät tule esiin haastattelussa. Toisaalta: usko Jumalaan on ainut asia, joka pelastaa, kun ei muuten tee väärin ihmisille tai syyllisty kuolemansynteihin, joista ei ole pääsyä.

 

Auton renkaiden vaihto on sesongissaan juuri nyt. Tiet ovat sulat. Lumi ja jää ovat kadonneet baanoilta.

Vaihdoin oman autoni renkaat autotallissa. Koska nykyisen auton maavara on suuri, rakensin kahdeksan vuotta sitten tunkin alle telineen. Siinä on neljä seitsemänkymmentä senttiä pitkää kakkosviitoslankkua. Leveyttä tasolla on 48 senttiä. Lankkuja pitää yhdessä rinnakkain 27 milliä paksut rimat. Ne on ruuvattu vankoilla ruuveilla  molempien  päiden alapinnalle. Vain nämä rimat painuvat alustaa, kuten maata tai autotallin lattiaa vasten.

Päällyspuolelle laitoin samasta kestopuurimasta pätkän ulommaiseen päätyyn estämään neljälle pyörällä liikkuvan tunkin työntymistä ulos tasolta. Telineen tason molemmille sivuille kiinnitin tuota päätyrimaa kohti rimat niin, että niiden etäisyys toisistaan on 28 senttiä ulkopäässä. Tunkin käyttäjää lähempänä olevassa telineen päässä rimojen etäisyys toisistaan on 42 senttiä. Telineeseen tunkin voi työntää huolettomasti paikoilleen, kun raskas tukki ei pääse putoamaan telineen laitojen yli.

Renkaiden vaihtotyössä törmäsin yhteen mutta-sanaan, ja se mutta on juuri suuri arvoitus. Tunkkitelinettä ei löytynyt mistään!

Teline on ollut aina tietyssä paikassa autotallissa. Käytin sitä viimeksi lokakuun lopulla, kun vaihdoin autoon talvirenkaat. Perinteen mukaan tunkki on ollut aina autotallin vastapäisen seinän vieressä. Siitä se löytyi helposti, mutta tunkkiteline oli mystillisesti kadonnut.

Tunkin alustaa on etsitty koko viikko kaikista paikoista puutarhavajaa myöten.

Etsinnästä on jäänyt paha mieli. Käteen seuloutui ajatus, että teline on varastettu. Jätän huolettomasti autotallin ovet auki, kun lähden asioimaan pääkylälle. Varkaalle tarjoutuu näin tilaisuus.

Kun tämä vuosi kääntyy suveksi, on tehtävä uusi tunkkiteline. Tunkkini nostoraja tulee helposti vastaan, jos tunkin pyörät painuvat maahan pehmeällä alustalla renkaita vaihtaessa. Hyvällä ilmalla vaihdan renkaat autoon pihalla.

Minulta ei ole tähän päivään mennessä kadonnut mitään tarpeellista kalua lopullisesti.

Kun asuimme vielä virka-asunnossa Pyhäsalmessa, Opel Kadett- auton avain katosi. Vara-avaimen perusteella sain teetettyä uuden avaimen vanhalla Shellillä. Kun muutimme 1984 kirkonkylälle, kuskasimme irtaimiston uuteen kotiin.

Pesukonetta liikutellessa kuului irto-osan ääntä koneen sisältä. Siinä koneessa sai rummun pohjasta irrotettua osan pois avaamalla muutaman pultin. Sen teimme.  Ihmetys oli melkoinen, kun auton alkuperäinen avain löytyi rummun alapuolelta. Avaimen teräs oli niin laadukasta, että ruostetta ei avaimessa näkynyt. Auto käynnistyi kadonneella avaimella nöyrästi.

Arvelimme, että kun minun housujani oli pantu pesukoneeseen, taskusta oli pudonnut avain rummun ulkopuolelle. Siellä se oli odotellut pimeydessä taivaallista valoa sitkeästi ja kärsivällisesti, kunnes aika oli kypsä ja pelastus tuli.

 

Kaukaisten aikojen Pyhät

 

Pääsiäistä odottaessa ja sen hengessä on tapana muistella muinaisten aikojen pyhiä miehiä.

He olivat niitä, jotka merkitsivät ja antoivat merkitä muistiin kirkon alkuaikojen opin ja kirjoitukset. He myös kirjoittivat opista selitykset, jotka ovat olleet hyvin tärkeitä.

On valitettavaa, että suurisa vainoissa poltettiin ehkäpä enemmistö näistä tärkeistä papyruksista. Onneksi – kiertoteitse – on toisten kirjoittajien kommentaareissa tai lainauksissa säilynyt riittävästi materiaalia.

Kirkkoherra mainitsi saarnassaan Meliton Sardeslaisen, joka oli piispa Sardesin kaupungissa lähellä silloista Smyrnaa.

Nykyään siellä on turkkilainen kaupunki Izmir.

Osa Melitonin saarnasta on säilynyt, ja sitä kirkkoherramme lainasi.

Teos on suomennettu nimellä Pääsiäisen salaisuus.

Meliton on kunnioitettu kirkkoisänä. Hänellä sanotaan olleen profetoimisen lahja. Tämä piispa kirjoitti koineen kreikaksi runsaasti uskontoon liittyviä kirjoja, jotka ovat vainoissa ja tulipaloissa tuhoutuneet. Meliton kävi Palestiinassa tutkimassa vanhoja kirjoituksia ja hän teki ensimmäisenä Raamatun kirjojen kaanonin eli kokoelman.

Viisaana miehenä hän osasi sulkea Raamatun ulkopuolelle epävarmat ja myöhemmin legendoiksi osoittautuneet tekstit, joilla ei ole täyttä totuutta.

Meliton kirjoitti rohkeasti keisari Marcus Aureliukselle kirjeen, jossa hän selvitti kristinuskon perusteita. Hän selitti, että uskovaiset kunnioittavat järkkymättä esivaltaa. Rooman yhteiskunta saa voimaa nimenomaan puhtaasti elävistä kristityistä eikä kristinusko ole lainkaan vaarallinen.

Tämä kirje oli uskallettu, koska naapurikaupungin piispa, Polykarpos, oli surmattu vähän aikaisemmin, koska hän oli kristitty.

On kummallista, että keisari ei antanut määräystä surmata Melitonia, vaan hän sai elää rauhassa loppuun asti. Marcus Aureliuksen vaino oli tehokas ja voimakas koko valtakunnan alueella.

 

Kirkon historian muistiin merkitsemisen aloitti Eusebios Kesarealainen, joka oli piispa.

Hän oli aikaansaava kirjoittaja, joka julkaisi koko kirkon historian alusta alkaen siihen saakka, kun kristinopista tuli Rooman valtionuskonto. Tämä teos on suomennettu vuonna 1937 (Eusebioksen Kirkkohistoria).

On valitettavaa, että sitä en ole kyennyt hankkimaan. Myytävänä on englanninkielinen ja muitakin laitoksia kyllä.

Näyttää siltä, että Eusebioksen teokset ovat säilyneet nykyaikaan asti. Hän laati 17 teosta ja lisäksi häneltä on kirjeitä, jotka olivat lähettien lisäksi tuohon aikaan ainut yhteydenpitokeino.

Arvokkaimpia – Eusebioksen Kirkkohistorian jälkeen - lienevät hänen selityksensä tai kommentaarinsa (Luukkaan evankeliumin kommentaari ja Jesajan kirjan kommentaari).

Eusebios tapasi keisarit Konstantinus Suuren ja Diocletianuksen Palestiinassa vuonna 296.

On merkillistä, että keisari Diocletianus ei mitenkään puuttunut Eusebioksen elämään, vaikka hän järjesti kaikkien aikojen tuhoisimman kristittyjen vainon. Surmattiin paljon kristittyjä. Heitä kidutettiin antamaan ilmi pyhien kirjoitusten kätköt. Kaikki löydetyt papyrukset pantiin ilman armoa tulen ruuaksi. 

Vainon aika alkoi vuonna 299 ja se kiristyi vuonna 303 lainsäädännön kautta. Vainoa kesti noin kolmetoista vuotta. Joka ei uhrannut vanhoille pakanuuden jumalille, se joutui pidätetyksi ja kidutuksen höystämään kuulusteluun. Kymmenet- jopa sadattuhannet menettivät henkensä.

Konstantinus- keisari kääntyi kuoleman jo uhatessa kristinuskoon ja julisti sen valtionuskonnoksi.

Eusebios kirjoitti vuoden 325 kirkolliskokoukselle Nikeassa ehdotuksen uskontunnustukseksi. Lopullista versiota meidän kirkkommekin yhä käyttää.

Nikeassa kokoontui 300 piispaa ja oppinutta sopimaan siitä, mitä uskontoon kuuluu ja mitä ei kuulu.

Tutkittiin myöskin Raamattuun koottavien kirjoitusten sisältöä. Se hyväksyttiin lopullisesti Karthagossa vuonna 397.

Tuohon aikaan piispat ja melkein kaikki kirkonmiehet olivat naimisissa. Jotkut valitsivat – jos siihen pystyivät – Paavalin mallin eli pysyivät naimattomina.

Gregorius Suuri määräsi, että papit eivät saa enää mennä lainkaan naimisiin. Tämä Rooman piispa eli paavi oli työnarkomaani. Hän vaati semmoista elämäntapaa alaisiltaankin.

Tämä lienee katolisen kirkon suurin erehdys kautta aikojen, ja se johti valtaviin väärinkäytöksiin.

Jo Lutherin Rooman matkan aikaan – 1500- luvun alussa – kaupungissa oli 11000 naista, jotka palvelivat kirkkoa. He olivat kurtisaaneja, joita papit makasivat. Tulkittiin, että pappi ei saanut mennä naimisiin, mutta naisten kanssa intiimi seurustelu ei ollut kielletty.

Meidän päiviemme aikana on tullut esille suuri määrä muita väärinkäytöksiä, kuten pedofiliaa ja aviorikoksiin osallisuutta katolisen kirkon piirissä.

Ortodoksiset papit saavat mennä naimisiin – tosin vain kerran – mikä helpottaa heidän paineitaan.

Mutta, jos vaimo kuolee – kuten piispa Leolta – ei uutta vaimoa saa ottaa. Tavalliset ortodoksit saavat toki leskeksi jäätyään mennä uudelleen naimisiin aivan kuten Paavali kirjoittaa.

Paavali sanoo myös, että ihmisellä on kyllä pyrkimys ja tahto hyvään, mutta liha on heikko. Tämä on tärkeä huomio. Ihmisinä oppineet eivät ole parempia vastustamaan kiusausta kuin muutkaan.

Siksi menkööt kaikki naimisiin, etteivät syyllistyisi väärinkäytöksiin. Tämä Paavalin sana on tosi.

 

Yhteinen hetki

 

Vaimo varasi avaimet tulipaikalla varustettuun kotaan, joka on Korhosenniemessä. Rakennuksiin kuuluu seurakunnan edustushuvila eli niin sanottu mummon mökki ja edustussavusauna. Tuossa saunassa on kylpenyt mm. Kuopion piispa Ville Riekkinen.

 

Nyt halusimme varata käyttöön vain kodan. Sitä lienee viimeksi käytetty laskiaisen seutuun, jolloin seurakunnan aktivistit tarjoilivat kahvia, teetä ja uunituoreita lettuja hillon kera mökissä. Vieraat saivat käristää mukanaan tuomiaan makkaroita kodassa. Kota oli silloin koko ajan täynnä. Vieraita oli vauvasta vaariin. Minäkin olin yksi vaareista.

 

Nyt olimme kuuden hengen porukalla viettämässä iltapäivää kodalla. Toimme ahkiolla tykötarpeita ja verkkosäkillisen omia puita.

Keitimme pakissa ja vanhassa eräpannussa kahvia, kun tulipaikan puut paloivat iloisella liekillä.

Kahvit saivat jäädä hautumaan keittoritilän reunalle. Syntyneen hiilloksen päällä käristimme makkaroita. Keskustelu aaltoili sodasta rauhaan ja sudesta viattomaan kauriiseen sekä ahmasta supikoiraan.

 

Kolme eri ruokakuntaa merkitsi yhtä monta eri merkkistä makkaraa. Huomasin, kun olin hirviporukassa, että makkaroiden kirjo on valtava. Mutterin muotoisessa majassa istui 24 ampujaa. Yhtä monta erilaista tuotetta käristyi hiilloksella.

Yksi nuori mies nautti levymäisiä herkkupaloja, joiden ala saattoi olla 10 x10 senttiä ja paksuus 3 – 4 senttiä. Päällimmäisenä oli ruskeanvärinen nahka, jossa näkyivät karvatuppien painaumat. Alempana oli silavakerros ja viimeisenä muutaman millin kerros raavaslihaa. Asemies nautti tätä silmät kiinni. Nautinnon määrää saattoi vain arvailla.

 

Meillä oli krakovanmakkaroita. Kyseessä on ohut, nakkia muistuttava maustemakkara, josta pidän hyvin paljon.

Makkaroita syödään meillä hyvin harvoin, ehkä kerran kesäaikaan, kun grilli röyhyää lauantai-iltana.

Jätimme suurimman osan koivuhalkoja kotaan, jossa alkavat olla puut jo vähänpuoleisena.

 

Kodan ulkopuolella nautimme pullakahvit kauniissa auringonpaisteessa. Minulle riitti se, että osallistuin keskusteluun ja sytytin alkuvaiheessa tulen grillin puihin. Naiset palvelivat kaikin tavoin joustavasti niin, että mitään ei tarvinnut pyytää.

Kuuntelin vaimon sisaren miehen asiantuntevia selostuksia moottoreista ja kaikenlaisista huoltotöistä. Ne kiinnostivat minua, joka en tee niitä hommia lainkaan.

Kerroin, että aikoinaan Iisalmen Autosommassa sain tylyn kohtelun. Pyysin puhelimitse huoltoaikaa autolle ja samalla käsittelemään moottorin öljytilan erikoisaineella, joka vie kaikki sakat ja karstat pois. Kyseessä lienee kerosiini.

 

Sanoin, että katsoin netistä aineen hinnan, joka oli kolmekymppiä. Silloin puhelimessa ollut liikkeen mies tai korjaamopäällikkö sanoi minulle, että tämä käsittely maksaa minulle normaalin huollon päälle sataviisikymppiä. Se ihmetytti minua suuresti. Sanoin kuulemiin ja päätin, etten mene koskaan siihen liikkeeseen.

 

Myöhemmin huomasin lehdestä, että Pörhön autoliike oli ostanut tuon autoliikkeen ja korjaamon.

Oliko tyyppi, joka käyttäytyi minua kohtaan ilman syytä kurjasti, ollut niiden listalla, jotka saivat lähtöpassit uudelta omistajalta? Se voisi selittää käytöksen. Mikään bisnes ei pysy pystyssä, jos asiakaspalvelu on tylyä ja epäystävällistä.

 

Nautittuamme pöydän antimista ja iltapäiväkahvista naiset siivosivat kodan. Ovi lukittiin, ja vähitellen aloitimme kävellä polkua pitkin kohti Leirikeskuksen parkkipaikkaa, jossa automme olivat.

 

Muutama vuosi sitten – kesällä – seurakunta vuokrasi edullisesti koko mummon mökin saunoineen kotineen lomalaisille. Kerran siellä oli kolme veljestä - ja hieman liioitellen kolmekymmentä lasta – viettämässä ihanaa viikonloppua. Kävin jututtamassa heistä yhtä aikuista, kun huomasin porukan kävellessäni Hiljaisuuden polkua, joka kiertää suurta metsää kasvavan Korhosenniemen ympäri.

Tuon mukavan paikan rakennuksia ovat päärakennuksen lisäksi sen kaksi puuvarastoa, sepän paja, vinttikaivo, kota, puusee (jossa käsienpesusäiliö hanalla), savusauna rantalaitureineen sekä saunan puuvarasto. Rannassa on Riihikirkko, jonka tiettävästi voi varata vihkikirkoksi, sekä hiekkarantainen uimapaikka. Lähellä polun varressa on Kallioniemi, jossa on tulipaikka. Siitä on hyvä näkymä Kirkkoselälle ja sen upeisiin saariin.

 

Voin suositella paikan vuokraamista kesäviikonlopuiksi. Siellä on luonnon rauha, ja suurista ikikuusista - joiden ympäri eivät kädet läheskään yllä – voi käydä ottamassa itselleen voimaa. Niin tekivät hesalaiset naiset, joita kauan sitten opastin. He ihmettelivät noita suuria puita ja metsää, joka on Jorma Tulkun mukaan ainakin sata vuotta vanhaa. Miten tuollaista voi olla vielä olemassa, hesalaiset sanoivat.

Se vain on, vastasin.

 

Ignatios- pyhimys

 

Hän kuului apostolisiin isiin, jotka ovat uskonnon kannalta ratkaisevan tärkeitä. Ilman heitä emme ehkä tietäisi kristinuskosta mitään. Ignatiosta kunnioitetaan pyhimyksenä sekä katolisessa että ortodoksisessa kirkossa.

Ignatius käytti itse itsestään lisänimeä Theoforos, joka tarkoittaa Jumalan kantamaa. Legendan mukaan hän oli yksi niistä lapsista, jotka Jeesus otti syliinsä ja siunasi heitä. Tämä perinnetieto lienee totta, koska Ignatios tunnetaan hyvin rehellisenä henkilönä, joka oli kaikin tavoin oikeamielinen.

Pietari oli Antiokian ensimmäinen piispa ja Euodios toinen. Kun hän nukkui kuolon uneen, Pietari nimitti Ignatioksen piispaksi Antiokiaan. Myöhemmin hän oli sen lisäksi koko Syyrian seurakunnan piispa.

Apostoliset isät tekivät seurakuntien hallinnon ja seuraajien koulutuksen lisäksi äärettömän tärkeää työtä. Siinä kopioitiin Evankeliumeja, ja kaikkia apostolien ja piispojen kirjeitä sekä säilytettiin näitä monissa paikoissa salassa, koska käytännössä koko ajan vallitsi jonkinlainen vaino kristittyjä vastaan.

Näille tärkeille varhaiskirkon johtajille oli ominaista suuri lahjakkuus: he osasivat hebrean, aramean ja kreikan kielen perusteellisesti, olivat kirjoitus- ja puhetaitoisia ja he olivat saaneet itse apostolien opetusta uskonnosta. Tärkeimmiksi opettajiksi mainitaan Pietari ja Johannes.

Rooman valtakunnan itäosissa kreikka oli hallintokieli niin, että keisari tarvitsi siellä liikkuessaan tulkin, jos ei itse osannut kreikkaa. 

 

Keisari Neron vaino oli paikallinen ja se rajoittui Roomaan. Tässä vainossa surmattiin Pietari ja Paavali.

Keisarit Vespasianus ja hänen poikansa Titus eivät suoranaisesti vainonneet kristittyjä, mutta vuonna 66 alkaneen kapinan aikana kaikkia juutalaisia surmattiin paljon. 

Vuonna 70 Jerusalem murskattiin ja hajotettiin niin, ettei siitä jäänyt kiveä kiven päälle. Kaikki temppelin kalliit aarteet ryöstettiin. Niitä esiteltiin Tituksen triumfissa Roomassa. Nämä esineet olivat olleet Baabelissa 70 vuotta, kun Nebukadnessar vei Israelin eliitin pakkosiirtolaisuuteen. Esineet palautettiin vuoden 539 e.Kr. jälkeen, kun Baabelin valtauksen jälkeen persialaiset päästivät israelilaiset lähtemään kotimaahansa.

Roomalaiset sulattivat jalometallit ja löivät niistä rahaa armeijalle palkan maksuun.

Tituksen veli Domitianus hoiti hallintoa hyvin, mutta hän oli luonteeltaan kiero ja väkivaltainen. Hänen sanotaan lävistäneen kärpäsiäkin kirjoituspuikollaan. Domitianus määräsi kiinni saatuja kristittyjä kuolemaan, ja hän oli pelottava muutenkin. Lopulta kukaan omainen tai virkamies ei ollut varma hengestään. Syntyi laaja salaliitto, johon keisarin vaimokin liittyi. Arvellaan, että apostoli Johannes surmattiin Domitianuksen vainoissa.

Orjan, johon Domitianus luotti – ja joka oli atleetti – annettiin kuristaa keisari hengiltä. Kaikki uskalsivat nyt hengittää vapaasti.

Vanha ja sairaalloinen Nerva valittiin keisariksi. Hänen avustajansa oli Trajanus, josta tuli parin vuoden jälkeen keisari.

 

Antiokian satama oli erinomainen luonnonsatama. Sitä käytti Rooman laivasto paljon kuljettaessaan sotilaita itämaille ja takaisin Roomaan.

Ortodoksisen kirkon perimätiedon mukaan itse Trajanus kuulusteli Ignatiosta, joka ilmoittautui kristityksi. Keisari tarjosi Ignatiokselle Rooman jumalien ylipapin virkaa, jotta ei olisi tarvinnut määrätä tuomiota oppineelle piispalle.

Juuri keisari Trajanuksen pysyväismääräys oli, että kristittyjä ei pidä etsiskellä lainkaan, mutta jos joku todistettiin sellaiseksi, tuomio oli kuolema. Tätä ohjetta noudatettiin melkein 200 vuotta. Keisari tiesi, että kristityt olivat valtiovallalle kaikkein lojaalein ryhmä. Heitä oli paljon järjestysvallan ja armeijan kirjoilla, ja he olivat oikeudenmukaisia viroissaan.

Kun Ignatios ei suostunut keisarin ehdotukseen, hän sai tuomion. Trajanus määräsi hänet petojen eteen Roomassa, jonne hänet kuljetettiin kahleissa. Ignatioksen annettiin tavata kristittyjä matkan aikana. Hän tapasi mm. Polykarpoksen, Smyrnan piispan.

On ihme, ettei tätä pidätetty nyt. Hänen aikansa koitti vasta 86- vuotiaana vuosien 155 – 160 välillä. Silloin oli menossa laaja Marcus Aureliuksen vaino. Tämä keisari oli stoalaisen filosofian edustaja.

Hän määräsi, että sekä petojen tappamat että muuten surmatut uskovaiset piti polttaa kuoleman jälkeen.

Keisari katsoi, että silloin ylösnousemus olisi mahdoton, kun surmattu muuttuu tuhkaksi, jonka tuuli levittää tietymättömiin.

Keisari vihasi suuresti kristittyjä. Hän halusi tehdä selvän koko kirkosta, sen omaisuudesta, rakennuksista ja uskonnollisesta kirjallisuudesta.

 

Ignatios sai kirjoittaa matkansa aikana seitsemän kirjettä – aivan Paavalin tapaan – eri seurakunnille. Hän ei halunnut roomalaisten edessä puolustaa itseään mitenkään, vaan etsi marttyyrin osaa. Sen kautta pääsisi pian Jeesuksen luo Taivaan kotiin.

Ignatioksen sanotaan olleen ensimmäinen kristitty marttyyri, jonka villipedot repivät ja söivät Colosseumin amfiteatterissa. 

Jäljelle jäi vain suurimpia luita. Ne uskovaiset ottivat haltuunsa ja hautasivat itämaille. Myöhemmin keisari Theodosius määräsi luut siirrettäväksi Roomaan.

Silloin kristinusko oli jo julistettu valtionuskonnoksi.

 

Olen pannut merkille, että meneillään olevassa sodassa pappi henkensä kaupalla pelastaa ihmisiä tulen alta läntiseen Ukrainaan. Hän käytti kirkkorakennuksesta, jossa pakolaiset piileskelivät ja odottivat kuljetusta pois nimeä `seurakunta`.

Ignatioksen sanotaan olleen koko Syyrian seurakunnan piispa. Seurakuntia siis alkukirkossa johtivat piispat apunaan presbyteerit ja diakonit.

Nyt sanoisimme, että Ignatios oli Syyrian kirkon johtaja ja Antiokian piispa. Hän ei luopunut uskostaan eikä rehellisyydestään kuolemankaan edessä, vaikka olisi voinut livistää pakoon tuomiota Trajanuksen edestä tätä huijaamalla, että lupaa uhrata roomalaisille jumalille. Muuta ei vaadittu eikä keisarikaan halunnut julistaa kuolemantuomiota, koska siihen ei ollut mitään valtiollista syytä.

Mutta, Ignatios ei ollut tuuliviiri, vaan jo ennen merimatkaa Aasian maakunnasta Roomaan, hän kirjoitti, että häntä ei saa mitenkään estää pääsemästä petojen edestä ja tulemasta marttyyriksi.

 

Kävin Venäjällä

 

Siitä on jo aikaa, kun pääsin vaimon ja monien hänen sukulaistensa kanssa vierailemaan Venäjän Karjalassa.

Rajalla oli vastassa byrokratia, josta toki olimme kuulleet kerrottavan. Kiväärimiehiä seisoi sivummalla tullin alueella. Piti täyttää paperi, jossa uhattiin, että turisti on siellä maan lakien alainen, joita ei sen kummemmin selitetty.

Paperissa kysyttiin, onko mukana aseita, ammuksia, kylmiä aseita tai muuta luvatonta. Paperi, joka piti täyttää ja allekirjoituksella varustaa, oli kuin sitoutuminen antautumaan Neuvosto- Venäjän lakien mukaan rangaistavaksi.

Toivotusta tervetulleeksi en huomannut.

 

Linja-auto ajeli rauhallista vauhtia Neuvostoliiton Suomelta valtaamalle alueelle. Suuntana oli Sortavala.

Sen valtaukseen takaisin jatkosodassa isäni oli osallistunut. Monissa teoksissa on rintamakuvaajien ottama sodanaikainen kuva, jossa kerrotaan kuvatekstissä, että konekivääri tulittaa vihollista Lastensairaalan alueella. Se oli isäni johtama konekivääriryhmä.

 

Kokonaisia kyliä oli hylätty, mutta osassa vanhoja paikkoja oli vielä asutusta. Monet Sortavalan talojen katot olivat ruosteessa tai paikattu bensatynnyreistä leikatuilla pelleillä. Talojen pihat olivat luonnontilassa.

 

Pääsimme majoittumaan perheeseen, jossa olivat isä, äiti ja poika ja tytär.

Isä johti kaupungin energialaitosta. Äiti oli hyvin puuhakas, ystävällinen ja toimi opettajana. Lapset olivat etevän tuntuisia ja mukavia. He osasivat jonkun verran englantia, kuten äitinsäkin. Isä ei tuntunut puhuvan vieraita kieliä, vaan oli aitovenäläinen tyyppi.

 

Ihmettelin siellä täällä maan päälle johtavia paksuja putkia. Ne kaartuivat takaisin maan alle. Perheen äiti ja lapset selittivät, että vuodon tultua putki korjattiin kiertoreitillä, joka nousi maan päälle. He kertoivat, että valtavat jääpatsaat muodostuvat talvella näihin paikkoihin.

 

Perheen isä seurasi valppaasti keskustelua ja koetti selittää, että lämpö- tai energiahäviö on kolmekymmentä prosenttia. Hän pyöritteli päätään. Ymmärsin, että teknillisen insinöörin yläpuolella oli poliittinen johtaja, joka määräsi, mitä tehdään. Se johtaa tähän, sanottiin.

 

Hyvin eläväinen ja ystävällinen rouva sanoi, että enimmäkseen elokuussa kaupungissa on mahatautiepidemia joka vuonna. Hän arveli sen johtuvan siitä, että samaan lahteen johtivat jätevesiputket ja vedenottamon johdot. Vaikka toimitetaan kammottava klooraus, basillit ovat ehkä siihen jo tottuneet, ja kärsimys lankeaa asukkaille. Vesi pitää keittää, jos meinaa pysyä terveenä. Valitukset eivät johda yhtä riitaista kokousta pidemmälle. Valittaja leimataan tavallisesti höyrähtäneeksi.

 

Huomasin venäläisten sielun olevan kauniisti värähtelevä ja hyvin herkkä. Ihmisissä oli sydämellisyyttä ja he pyrkivät halaamaan lämpimästi vieraita.

Naiset kaunistautuivat upeasti ja he käyttivät värikkäitä vaatteita. Hajuveden ja muiden tuoksuaineiden käyttö oli runsasta, jolloin se peitti tuntumattomiin ympäristön aitovenäläisen hajun. Se tulee liasta, valkosipulista, tupakasta ja votkasta sekä heikkoon kuntoon muhineista rakennuksista.

Rappukäytävien betonipinta oli saanut askelien alla kulua ja jauhautua kurjaan tilaan vuosikymmenien poljennossa.

Valtio omisti kaiken.

Ympäristö oli kuin vastakohta näiden asukkaiden eläväiseen ja herkkään luontoon verrattuna.

Pihoilla liikkui villikissoja ja kodittoman tuntuisia koiria, joiden rotua en voinut määrittää. Monilla olivat pystyasentoiset korvat. Ne olivat päistään taittuneet eteenpäin. Se teki ne hellyttäviksi.

Mietin, miten nämä eläimet pärjäävät talvella. Ehkä niillä oli sittenkin koti, mutta ne saivat aina juosta vapaana luonnossa.

 

Kävimme ohjatuilla reissuilla kaupunkiin tutustumassa.

Jäi mieleen isän kertoma Kuhavuori, jonka suunnasta suomalaiset iskivät kaupunkiin estäen pakenemisen länteen Laatokan rantaan päin. Murtaen suomea puhunut naisopas sanoi, että vuori oli saanut nimensä kuhasta, jonka muotoinen mäki oli. Se tuntui hauskalta puheelta.

 

Kävimme yhtenä päivänä retkellä vaimoni äidin kotipaikalla.

Melko lähelle autiota paikkaa pääsimme Lada Niva- merkkisillä maastoautoilla. Maksoimme kuskeille Suomen tasavallan rahalla, jota venäläiset sanoivat arvokkaaksi ja halutuksi.

Kuskit ajoivat vaatimattoman kuntoisia teitä melkoisella vauhdilla. Kukaan ei käyttänyt turvavöitä. Yleinen ja suloinen huolettomuus sekä melkoinen tupakan poltto kuului imagoon. Ystävällistä väkeä kaikki tyynni.

 

Aamiainen tarjottiin tosi aikaisin ravintolassa, joka oli sisältä karu. Seinät olivat yksiväriset ja pitkät pöydät istuimineen järjestetty kuin työmaaruokalassa. Toisessa päässä oli koroke. Arvelin, että siinä soittaa yhtye tanssimusiikkia. Venäläiset ovat suuri musiikkikansa.

Ruokana oli klassikko eli sianlihakastike ja perunat. Maitoa ja vettä ynnä kotikaljaa tarjottiin. Tummaa leipää ja voita tuotiin pöytään. Jälkiruokana oli todella täyteläinen venäläinen tee. Tuskin parempaa mistään löytyy. Se on sanottava reilusti. Tarjoilijoilla oli essu ja hiukset peittävä päähine. Tässä ammatissa en havainnut miehiä lainkaan.

Ravintolassa oli luvalla sanoen outo haju. Silmään ei sattunut mitään, joka olisi viitannut ilmanvaihtoon.

 

Tukevalla aamupalalla pärjäsi koko päivän retken ihan hyvin.

Kun tulimme autojen luokse monien tuntien kuluttua luonnon valtaaman maatilan ihastelun jälkeen, venäläiset autonkuljettajat olivat kärsivällisesti odottaneet itikoiden piinaamana meitä.

Heillä ei ollut Offia, vaan verenimijöitä vastaan he taistelivat polttamalla pahanhajuisia tupakoita. Tulikuumassa autossa ei varmaan voinut kovin kauan istua, arvelin. Venäläiset ilahtuivat suuresti hyvälaatuisista amerikkalaisista tupakoista, joita joku heille tarjosi ja lahjoitti.

 

Kotimaahan ei oikein löytynyt tuliaisia tuotavaksi.

Kaupassa oli jauhoja, suolaa, sokeria sekä joitakin juureksia sekä votkaa erilaisilla nimillä. Vähän lihoja oli, luultavasti vahvasti suolattuna. Ne eivät haisseet pilaantuneelle. Viinaa lukuun ottamatta kauppa vaikutti samanlaiselta kuin vanhemmat olivat kertoneet niiden olleen heidän lapsuudessaan.

Myyjillä oli valkea esiliina ja tötteröpäähine. Se muistutti kokin hattua. Naiset olivat ystävällisiä ja pulleita. Miesmyyjiä en huomannut esiintyvän.

 

Kolhoosin navetan aitauksessa näkyi olevan mutaa, joka ulottui lehmien säärien puoliväliin asti.

Huivipäiset naiset lypsivät käsin lehmiä, jotka vaikuttivat pesemättömiltä. Meille kerrottiin, että maito on myytävissä vain kahden päivän ajan, koska kylmälaitteita ei ollut. Maatalous näytti jämähtäneen kolmikymmenluvulle. Sanoivat, että heinät eläimille talveksi tuodaan Ukrainasta asti junilla. Se kuului suunnitelmatalouteen.

 

Minulle jäi vaikutelma, että kaikki tavalliset ihmiset olivat ystävällisiä ja vieraanvaraisia. He tekivät kaikkensa turistin viihtymisen eteen.

Sivummalla huomasin kyllä toivonsa siihen systeemiin menettäneitä ihmisiä, jotka koettivat hoitaa sielunsa tuskaa votkalla. Se maksoi pari markkaa hallinpullolta.

 

Perheen topakka rouva, joka näytti johtavan koko kattilakuntaansa, lahjoitti minulle aidosta nahkasta valmistetut pieksut.

Kun niiden varren oikaisi taitteesta ylös, varret ulottuivat puoleen reiteen asti. Jalkineissa oli kippurakärjet 1930- luvun mallin mukaan.

Lahjoittaja kirjoitti minulle tullia varten bumaagan venäjän kielellä. Siitä en tajunnut sanaakaan, mutta siinä sanottiin lukevan, että kyseessä on lahja minulle.

Neuvosto-venäläiseen byrokratiaan ja korruptioon kuului, että silti jalkineet takavarikoitiin tullissa. Annoin heille rouvan kirjoittaman todistuksen, mutta se ei auttanut.

 

Kirjoitimme perheelle kirjeen, ja saimme heihin yhteyden. He sanoivat, että koettavat saada kengät takaisin tullista. Lupasivat tuoda ne vastavierailulla minulle. Perheen äiti ja lapset kävivät seuraavana vuonna meillä, mutta kenkiä heillä ei ollut.

Korruptio, jota vastaan tavallinen kansalainen oli voimaton, oli nielaissut arvokkaat pieksut kitaansa.