Suuri ampiaiskesä

 

En ollenkaan vihaa ampiaisia, mutta joskus niistä muodostuu riesa, joka vaatii kovia toimenpiteitä.

Ensimmäisen pesän huomasin mökillä. Vesipumpun luona yksi ampiainen iski pojan päähän, mutta tiheä pystytukka pelasti hänet pistolta.

Näkyi, että viiden metrin päässä hyökkäyspaikasta ampiaisia virtasi räystään alta ullakolle.

Parvi on matala eikä sinne ole ihmisellä pääsyä. Laitoin mökin ollessa uusi kaikkiin seinän ylimmän hirren ja katon välisiin aukkoihin minkkiverkosta kulkuesteet linnuille, oraville, näädille ja muille ei-toivotuille vieraille. Koska ampiaiset eivät jatkuvasti hyökkää, ei ole syytä niitä häiritä toistaiseksi.

 

Vaimon kotitalon pihalla on kestopuulankuista ja laudoista tehty koroke, jolla on penkkejä sekä suuri pöytä. Vieressä on grilli ja toinenkin pöytä. Tässä on grillattu ja ruokailtu sukulaisten kesken monina vuosina.

Korokkeen yhden laudan alle ampiaiset ovat tehneet pesän sateen suojaan kenenkään huomaamatta.

 

Vieraiden istuessa pöydässä pientä lasta pisti ampiainen päähän. Kaikki pakenivat ja äiti hoivasi surkeasti itkevää lastaan.

Tutkin asiaa. Havaitsin, että ampiaiset laskeutuivat korokkeen eteläpäähän, ja siinä olevasta lautojen välisestä raosta ne painuivat näkymättömiin.

Kävin peittämässä sanoma- ja muilla lehdillä parin neliömetrin alueen niin, että vain puoli metriä pitkä osa lautojen välistä rakoa jäi vapaaksi. Siitä kulki jatkuva ampiaisten virta sisään ja ulos.

 Annoin tilanteen pesällä rauhoittua illan, yön ja seuraavan aamupäivän.

Kävin ostamassa ampiaisten tuhoamiseen tarkoitettua suihkemyrkkyä.

Kun vain yksi ampiainen partioi korokkeen yläpuolella vahtia pitämässä, hiivin nopeasti paikalle, suihkutin myrkkyä vahtiampiaisen päälle, ja lautojen välisestä raosta pesän suuntaan sekä päin raosta nousevia ampiaisia.

Lopuksi pajun oksalla särjin pesän ja suihkutin alueelle lisää myrkkyä, jolloin muista hommistaan palaavat hyönteiset saisivat siitä tappavan annoksen. Lopullinen tulos näkyy vasta päivän tai kahden kuluttua. 

Niin sanottu pistetuli olisi tehokkain, mutta nyt sen esti lauta, jonka alle ampiaiset olivat rakentaneet pesän.

Meillä on ollut kotona iso kattoremontti. Ammattimiehet laittoivat vanhan huopakaton päälle ruoteet ja niihin aluslaudat. Ilmaraon ylle he kiinnittivät  pellit piiloruuvauksella. Se on uudehko kiinnitystapa. Työ kesti neljä päivää. Samalla miehet maalasivat räystäslautoja ja sen uuden lautaisen puurakenteen huolellisesti.

Siinä hommassa ilmeni, että ampiaiset hyökkäilivät toistuvasti kattoa viimeistelevien kimppuun. Yksi miehistä joutui työskentelemään pensseli toisessa, myrkkypullo toisessa kädessä.

Ampiaiset olivat hyvin aggressiivisia. Minua hävetti tämmöinen työn häirintä. En ollut saanut aikaisemmin pienintäkään aavistusta tuhohyönteisistä, joiksi lasken ampiaisetkin.

 

Talon eteläpuolella, katon lounaiskulmassa työmiehet joutuivat pakenemaan telineiltä monesti. Minua kismitti maalaustyön vastustus yhä enemmän.

 

Kattourakka jatkuu vielä piipun ja ilmanvaihtotorvien pellityksellä, lapetikkaiden ja kävelysillan asennuksella. Toinen yritys tekee nämä työt. Lisäksi pitää asentaa räystäskourut ja syöksytorvet entisten, jo vaurioita pintaansa saaneiden tilalle.

 Nämä työt ovat vaarallisia, jos ampiaiset hyökkäävät kimppuun paikassa, josta ei pääse pakoon.

Ostin lisää torjunta-aineita ja etsin käsille Saksan armeijan maastohatun, jossa on kohtuullisen leveä lieri. Sen päälle kokeilin hirvikärpäshuppua, joka on peräisin alkuperäisen Erätukun ostoksista.

Hatun lieri piti juuri sopivasti hupun kudoksen kaukana ihosta, jolloin ampiainen ei pääse pistämään. Käsiä suojaamaan varasin kyynärvarren puoliväliin asti ulottuvat suojahansikkaat. Ne on tarkoitettu kalastukseen kylmänä vuodenaikana.

 

Sovittiin taktiikasta. Sen mukaan vaimo valaisi koko ajan suurta pesää talon vintillä kirkkaalla taskulampulla ja minä ryömin suojavarusteet paikoillaan ampiaispesän tuntumaan sivulta päin.

 

Metrin päästä näin, että vahtiampiainen kiersi pesän lentoaukon ympäristössä omaa kierrostaan. Suihkautin sen tainnoksiin. Sen pudottua suihkutin pesän aukkoon runsaasti torjuntamyrkkyä. Lopuksi kävin kaksin käsin pesään kiinni ja hieroin sen litteäksi hanskojen välissä. Pesän sisällä tuntui olevan suuri levy munakennoa.

Vaikutti siltä, että tästä suuresta pesästä ei pelastunut yksikään pakoon.

 

Talon katon lounaisnurkalla olevaan pesään emme pääse kiinni, koska eristevillojen päällä ei ole laudoitusta sinne asti.

Kävin jo päivällä tutkimassa paikan, josta ampiaiset menevät räystään aluslaudoituksen raosta sisälle.

Valmistin riman, jonka yläpäähän porasin reiän. Sen ja surrauslangan avulla kiinnitin kymmenen metriä pitkän roikan pistokepään sopivasti riippumaan rimasta.

Roikan päässä on kaksi paikkaa sähkölaitteille. Molempiin paikkoihin työnsin Raid- merkkiset karkottimet. Sähkövirta kuumentaa niiden mekanismia, jolloin nesteestä haihtuu myrkkypitoinen aine ilmaan.

 Kun panin roikan kiinni Zhuko- pistorasiaan, systeemi käynnistyi.

 

Testasin tämän tavan toiminnan jo silloin, kun olin vielä töissä.

Joka aamu ja ilta, kun avasin autotallin ovet, ampiaiset hyökkäsivät kimppuuni. Piti rynnätä kovalla vauhdilla autoon. Päivä päivältä piina paheni, koska ampiaisia tuntui olevan aina vaan enempi ja ne olivat entistä äkäisempiä.

Pesä oli juuri oven yläkamanan yläpuolella. Onneksi siinä oli juuri sopivalla kohdalla naula, jota käytettiin apuna, kun muikkuverkoista päästelin kaloja vaimon isän kanssa. 

 Illan hämärässä asetin saman roikan pään riippumaan naulasta. Siinä oli silloin vain yksi Raid- karkotin, josta myrkkyhuuru nousi ylöspäin pesää kohti.

Seuraavan aamuna sain rauhassa ottaa auton tallista. Yksikään pistiäinen ei hyökännyt. Tallin lattialta laskin 42 kuollutta ampiaista.

 

Illalla, kun palasin vaimon kanssa ullakon pesän hävityksestä ja olimme avaamassa päätyovea, yllättäen kimppuun hyökkäsi suuri parvi ampiaisia. Yksi niistä pisti vaimoa otsaan kipeästi. Nopeasti lentäviä pistäjiä suorastaan kiehui talon parvelle johtavien portaiden yläpään tasanteen alla. Pako oli ainoa oikea ratkaisu.

Tasanteella on kestopuulaudoitus, missä on raot lautojen väleissä. Lautojen yläpuolelle laitoin itse vuosia sitten filmivanerista kaltevan tason, joka johtaa veden pois talon seinän vierestä. Vesi putoaa vanerin ulkoreunasta valokatteen päälle ja siitä räystäskourun kautta syöksytorveen ja maahan.

Sateelta suojaan ampiaiset olivat rakentaneet valtavan pesän. Ne olivat olleet pitkään ketään häiritsemättä. Nyt toistuva kulku portaita pitkin parvelle, ja vanerilevyn rytinä sai pesän asukkaat ärtymään.

Sisälle taloon oli vaikea päästä. Juuri tästä ovesta kuljemme kotiin aina. Etuovi on vieraille.

Koska minulla oli kaikki suojavarusteet paikoillaan, aloitin sumutuksen, mutta se ei ampiaisten suuren määrän vuoksi auttanut. Suihke häiritsi ja pökerrytti niitä, mutta vain hetkeksi. Hirvikärpäshuppuun törmäsi jatkuvasti hyökkääviä ampiaisia, mutta en saanut yhtään pistoa, vaan olin suojassa hupun takana. Toimin liian pitkän matkan päästä.

Hain maalarin tikkaat. Nousin puolen metrin päähän lautojen raosta häämöttävästä suurpesästä. Suihkutin ampiaismyrkkyä niin, että pesä kastui siitä. 

Aamulla paikalla ei näkynyt yhtään elävää ampiaista ja kulku ovesta oli täysin häiriötöntä.

Torjunta oli onnistunut.

 

 

Pennun kanssa metsällä

 

Ajoin jo perinteeksi tulleen tavan mukaan kotoani lapsuudenkotiini. Nyt mukana oli ensimmäistä kertaa pystykorva, joka oli viiden kuukauden ikäinen. Sen hankimme keväällä Kalajoelta asti, Benti Roukalan kennelistä.

Talon rouva sanoi, että katsokaa, miten sen tassut hohtavat kuin kulta. Tutustuimme pentuun, joka oli rohkea ja vilkas. Päätimme antaa sille nimeksi Tassu.

 Kesä juostiin vilkkaan pennun kanssa kotona kirkonkylällä ja mummolassa. Totutimme sen autokyytiin, mutta emme veteen. Se kahlaili kyllä mielellään ja osasi uida, mutta noutajan koulutusta emme sille tarjonneet. Luokse tulo oli tärkeintä. Siihen sitä ohjattiin ruokinnan yhteydessä sekä leikkien aikana.

 Menomatka Pielaveden läpi sujui lämpimässä kelissä. Taivas oli pilvetön.

 Aamulla syyskuun ensimmäisenä päivänä kuudelta lähdin metsään Tassun kanssa. Yöllä oli ollut kylmä. Auton lasit olivat jäässä ja navetan katto kuurassa. Riihen takana, metsää vasten oli vanha veräjä vielä tolpillaan.

Siitä suuntasimme kulun läheistä mäkeä kohti. Mäellä Tassu räsähteli pyille, jotka menivät menojaan.

 

Korkeammassa mäessä, sen laella lähti jänis äkkiarvaamatta pakoon. Ammuin sitä pakolaukkaan kahdesti. Viimeinen kuti osui, ja jänis kaatui. Tassu pikkuisen pelästyi ammuntaa, mutta tuli rohkeasti luo, kun valmistelin saalista reppuun. Annoin pennun nuolla veriset käteni. Näin, että petoeläinten tapaan se ensi nuolaisusta alkaen mieltyi tuoreeseen vereen.

Tassusta tuli aikuisena mestari löytämään jäniksiä. Niitä se ajoi niin kauan kuin näköyhteys säilyi tai se kuuli pakenijan juoksuäänen.

Niin sanotulla Karhukorvella teeret pulisivat kovasti. Muutama näkyi puissa erämaisen järven rantapetäjissä. Tiesin, että soivista teeristä pystykorva ei yleensä saa kunnon haukkua, joten lähestyminen siihen suuntaan olisi turhaa.

 

Kankaalla lähellä pientä suolämpärettä Tassu ajeli teeriä, mutta haukkua ei saatu.

Noustiin korkealle moreeniharjanteelle, jonne tein kello puoli yhdeksältä hyvät tulet. Siinä söin eväitä. Annoin pennullekin makupaloja. Se tuli kutsusta hyvin nuotiolle, mutta tutki muuten ahkerasti ympäristöä.

 

Tassu alkoi urista ja tuli luokseni. Se tuijotti idän suunnalle.

Kohta tulille saapui runsaan kilometrin päässä mökissään asuva, tuttu mies veljensä ja vieraan kanssa. Kaikilla oli maastopuvut tiukasti päällä. Metsästäjillä oli haulikot, mutta yhdellä heistä vielä selässä poikittain kivääri. Juteltiin tulilla puolen tunnin ajan. Sitten mieskolmikko lähti laskeutumaan mäkimaisemasta mökille päin.

 

Suuntasin kulkuni luoteeseen, jossa oli majapaikka. Rinteen pohjoissivulta Tassu ajoi kahdesti yksinäisen teeren lentoon. Ne eivät jääneet puuhun, vaan lensivät tavoittamattomiin.

Kymmenen maissa olin tehnyt pitkähkön, mutta hidasvauhtisen kierrokseni. Tuntui hyvältä, että koira pysyi mukana koko retken ajan eikä lähtenyt omapäisesti hukkateille. Kiinnostus riistan etsintään ilahdutti.

 

Ennen saunaa illansuussa kävin metsästyskaverin mökillä koiran kanssa tutustumisen vuoksi. Mökin isännällä oli aivan uusi Brno- haulikkorihla, jolla ensimmäinen saalis oli heinäsorsa metsälammesta.

Sorsaparven ränkätys oli kuulunut metsäpolulla kävellessä. Jännittävä hiivintä alkoi kahden sadan metrin päästä. Tiheässä vaivaiskoivikossa piti etsiä kauan vapaata ampuma-alaa. Kun sellainen löytyi, laukaus oli ollut helppo luotipiipulla.

 

Sorsan ajelehtiminen rantaan kesti kauan, uuden aseen omistaja kertoi. Noutavaa koiraa hänellä ei ollut, ja vesi oli jo liian kylmää uimalla noutamista varten. Sama ase on yhä käytössä ja se on tarkkakäyntinen ja varma.

 

Seuraavan päivän aamuna ilma oli pilvinen.

Lähdin seitsemän aikaan peltotietä länteen päin. Kärrytie jatkui talvitienä Pohjoislahteen. Sen läheltä pelmahti iso teeripesue koiran edestä. Yksi kevään poikanen tasapainoili näreessä ja koira haukahteli sitä. Tälläsin lintua haulikolla, juuri kun se oli pomppaamassa uudelleen lentoon. Haulit osuivat siipeen, lintu putosi, mutta juoksi pakoon. Tassu tavoitti karkulaisen ja iski kiinni sen kaulaan.

 

Se oli ensimmäinen tältä koiralta saatu lintu. Annoin makupaloja ja puhelin pennulle. Se oli innoissaan.

 Matka jatkui pohjoiseen ja sieltä löytyi uusi pesue. Kaikki teeret pakenivat maasta lähtiessään kauas, eikä niitä enää tavattu.

Käännyin mäkeen idän suunnalle. Siellä Tassu alkoi haukkua hyvin innokkaasti. Niin se oli haukkunut aiemmin oravaa. Sitä ei meinannut saada millään lähtemään pois oravahaukulta, mikä oli kiusallista.

 Lähestyin haukkupuuta varomattomasti. Kun olin kymmenen metrin päässä, puusta lähti kaksi teertä pakoon. Ei ollut oravahaukku tämä. Harmitti koiran hyvän työn pilaaminen.

 

Suunta säilyi kauan samana, kunnes tein vanhalle nuotion sijalle taukotulet. Otin evästä ja join termospullosta kahvia.

Siinä kului kolme varttia rattoisasti.

Kiersin vanhalle polulle ja siitä suoraan etelää kohti harjulle,

Laskeuduin etelärinnettä melkein neljäkymmentä metriä tielle asti. Korkeuserot täällä ovat melkoiset.

 Eilen tapaamani mökin mies oli tovereineen mökkitiensä risteyksessä. He kertoivat ampuneensa teertä läheisessä mäessä, mutta sitä ei löytynyt.

 Kävin isännän kanssa etsimässä, kun koirakin oli mukana.

Mäellä ollutta metsätraktorin uraa alas laskeutuessa sen varresta Tassu ajoi teerikanan lentoon. Se pörräsi melkein pystyasennossa hitaasti rinnettä alaspäin parin metrin korkeudessa. Pyrstö linnulta näytti puuttuvan melkein kokonaan.

Lintu olisi ollut helppo pudottaa lennosta, mutta aseessani ei ollut patruunoita.

 

Olin varovainen aseen kanssa, jos muita oli läsnä vahingon välttämiseksi. Kolme miestä oli jo etsinyt lintua ainakin tunnin, joten en uskonut mitään löytyvän.

Niin vain Tassu haistoi teeren, joka nyt katosi lopullisesti.

Tässä mäessä on kuntan alla paljon luolamaisia onkaloita. Osaan niistä mahtuu aikuinen mies, kun kunttaan tekee riittävän kokoisen reiän. Johonkin semmoiseen onkaloon teerikana varmaankin nyt painui piiloon.

Kello oli puoli yksitoista, kun tulin autoni luokse veljen kotipihalle.

Annoin jäniksen ja teeren velimiehen perattavaksi ja palkinnoksi yösijasta. Riista ja sen valmistaminen on hänelle ollut tuttua puuhaa pikkupojasta asti.

 

Hyvillä mielin lähdimme Tassun kanssa ajelemaan kotiin päin. Metsästyskauden avaus oli sujunut verrattoman hyvin. Riistatapauksia oli ollut sopivasti, ja nyt Tassu tiesi, mitä olemme maastosta etsimässä.

 

Atooppinen ihottuma

 

Kyseessä on hyvin yleinen ihosairaus, jonka yleisimmät oireet ovat kutina ja punoittava, usein hieman karhean tuntuinen ihomuutos. Aikuisista noin 20 % on sairastanut sitä, mutta korkeampiakin lukuja on mainittu. Puhutaan myös taiveihottumasta, koska varsinkin teini-iässä kyynärtaipeet ovat tämän sairauden tyyppipaikka.

 Taipumus vaivaan on geneettinen. Se alkaa usein jo lapsena niin sanottuna maitorupena. Sairaus voi puhjeta kyllä missä iässä tahansa.

Atooppinen ihottuma on monitekijäinen ja krooninen sairaus. On perusteetonta pitää tätä ihotautia allergiana tai ruoka-aineiden aiheuttamana.

Ihmisillä, joilla on tämä ihottuma, esiintyy erikseen useasti allergista nuhaa, silmätulehdusta, astmaa ja vieläpä ruoka-aineallergiaa.

Vaivaa ei voida mitenkään ehkäistä.

Talviaika on hankalinta, koska silloin ei juuri aurinko paista iholle, ja huoneilma pakkaa olemaan kuivaa. Sulana vuodenaikana runsas ulkona olo, väljät vaatteet ja auringonotto parhaimmillaan saavat ihottuman katoamaan väliaikaisesti. Kutinakin helpottuu.

Paljailla ihoalueilla esiintyessään atooppinen ihottuma aiheuttaa haittaa, koska toiset kiinnittävät siihen huomionsa. Ihmisillä on kummallinen ajatus pelätä, että ihottuma voi tarttua. Kutina on johtava haitta. Siitä kärsivät yöunetkin.

 

Stressi – kuten vaikkapa tenttikausi – pahentaa ihottumaa ja kiihdyttää sen kutiamista.

Lääkäri tekee diagnoosin ihottuman ulkonäön, taudin kulun, perheen tai jopa suvun tuntemisen perusteella, sekä muiden ihottumien pois sulkemisen pohjalta.

Tyypilliset ihottuman paikat ovat kyynär- ja polvitaipeet. Se voi esiintyä kaulalla ja kasvoissa. Siellä se enimmäkseen on silmäluomissa ja suun ympärillä. Myös alavartalolla, reisien alueella, sormien päissä, jaloissa, hiuspohjassa ja muissakin paikoissa se voi tulla esille.

 Talviaikana ihottuma pahenee, samoin runsasta hikoilua – ja samalla pesua – vaativissa hommissa. Erilaiset hygieniatuotteet voivat pahentaa tilannetta niiden ihoa kuivattavan vaikutuksen kautta.

Yleinen allergisuus siitepölyille ja muille aineille saa myös ihottoman ärsyyntymään. Ihon kutinan paheneminen joistakin ruoka-aineista viiveellä on mahdollista, mutta tämä ei selitä atooppisen ihottuman puhkeamista.

Kaikki, mikä ihoa kuivattaa saa ihon kutiamaan, ja itse raapiminen pahentaa ihottumaa. Se on kuin itse itseään ruokkiva spiraalimainen kierre, joka on sietämätön.

Laboratoriokokeista ei ole hyötyä diagnoosin teossa. Niin sanottuja allergiavasta-aineita voi näkyä verikokeessa, mutta normaalit veriarvot eivät suinkaan sulje pois atooppista ihottumaa.

Maitoruven esiintyminen lapsena, allergisen nuhan tai astman esiintyminen potilaalla tai lähisuvussa herättää epäilyn tästä ihosairaudesta.

Ihottuma-alueilla kasvaa tiheänä kasvustona keltainen märkäbakteeri (Staphylococcus aureus), mutta bakteeri ei ole syypää tautiin. Bakteeri häviää itsestään, kun oikealla hoidolla saadaan ihottuma kuriin.

Kaiken kaikkiaan moninaisia kokeita on vältettävä ja keskityttävä siihen, että ihottumaa sairastava saa neuvontaa pitkäaikaishoidosta ja pahenemisvaiheiden hoidosta, mitkä toteutetaan itsenäisesti kotona. Lapsia hoitaa äiti.

 

Atooppinen ihottuma on elinikäinen riesa, joka onneksi pysyy hyvin kurissa, kun potilas vaan jaksaa hoitaa itseään.

Tärkeää on myös oppia tyrmäämään pahenemisvaihe, joka useasti tulee ilman mitään selkeää syytä. Sen hoitoa varten on oltava hoitoaineet valmiina kotona.

On myöhäistä tilata aika vastaanotolle, koska aina joutuu jonottamaan, kun kyse on pahenemisvaiheesta.  

Lääkäriä tai hoitajaa ei saa muuttaa ja hypätä paikasta toiseen. Silloin kokonaishoito kärsii vakavasti ja lopulta potilas jää ypöyksin kutiavan ongelmansa kanssa. Paikasta toiseen pomppivilla on huono maine, kuten yhtenään parisuhteesta eroavilla.

 

Yllä kuvatussa ihotaudissa nähdään ihon sisällä mikroskoopilla tulehdussoluja, eosinofiilisiä leukosyyttejä. Ne vähenevät ja liki katoavat, kun hoito tehoaa.

 

Perushoito käsittää pahentavien tekijöiden välttämisen ja kuivan ihon hoidon kosteusvoiteilla jatkuvasti.

Jokaiselle löytyy vuosien mittaan sopivin valmiste, joka pitää itse löytää ostamalla tavallisimpia voidelaatuja ja tekemällä niillä noin kuukauden kestäviä koehoitoja. 

Toki lääkäri tai ihon hoitoon koulutettu hoitaja antaa yleisiä ohjeita perusvoiteista, joilla pärjää pitkälle. Usein käy niin, että pitkähkön ajan kuluttua valmistetta pitää vaihtaa, ja taas perushoito tehoaa aikansa. Vaihto samassa tilanteessa uudelleen alkuperäisvalmisteeseen on yleensä myöhemmin tehokas. Ilmiölle ei ole selvää selitystä.

Kortisonipitoisia voiteita käyttämällä pärjätään useimmiten vuosikausia. On valittava miedoin valmiste, joka auttaa. Kortisoniryhmän lääkkeet – erityisesti ryhmä III alkaen kovempitehoiseen – pitkässä juoksussa voivat ohentaa ihoa ja aiheuttaa kasvoihin punaisten hiussuonten muodostusta, kuten käy juoppojen nenälle ja muillekin kasvojen osille. Atopia tai sen hoito vanhentavat ulkonäköä.

On keksitty erittäin tehokkaita ihovoiteita, joilla on erinomainen teho itse tulehdusprosessiin ihossa, mutta ei lainkaan kortisonien haittoja. Nämä ovat pimekrolimuusi ja takrolimuusi. Niitä käytetään ohuiden ihoalueiden hoitoon sekä pahenemisvaiheen pysäyttämiseen. Erityisesti silmäluomet ja kaula ovat tämän uudehkon lääkeryhmän parhaat kohteet. Iho ei ohene, siis kaunotarten lääkkeet ovat tässä!

Kun iho on saatu rauhoittumaan, jäädään pitkäaikaishoidon varaan. Kun pahenemisvaihe ilmaantuu, se pitää heti pyrkiä saamaan kuriin. On ihmisiä, joilla paikallishoito kortisonilla – miedolla – voi olla melkeinpä jatkuvaa, koska ihottuma on niin vaikea.

Tätä pyritään välttämään, mutta jos mikään ei auta, pitää pyrkiä ihotautien erikoislääkärin luokse keskustelemaan tehokkaammasta hoidosta, joita on tarjolla. Mutta, kaikki käy silloin huomattavasti kalliimmaksi.

 

Kuolema ulkomailla

 

Ulkomailla matkustelu huvin vuoksi ei ole äärimmäisen turvallista. Se johtuu siitä, ettei siellä toimita niin kuin Pohjoismaissa.

Matkustelijan on syytä ottaa matkavakuutus, joka korvaa kaiken hoidon matkan aikana sekä kuolemantapauksessa kuolinsyyn tutkimuksen, murhatutkimuksen, arkutuksen ja kylmätilassa Suomeen kuljetuksen. Tuhkausta ei pidä hevillä hyväksyä, sillä mahdolliset viranomaisten tekemät murhat eivät silloin paljastu.

 Muutama dokumentoitu esimerkki valaisee vain yhtä puolta näissä asioissa.

Nainen matkaili Neuvosto-Venäjällä. Siellä hänet tavoitti kuolema.

Kun ruumis saapui Suomeen, viranomaisten ällistys oli melkoinen. Saatteena oli venäjänkielinen kuolintodistus ja passi. Kaikki vaatteet, korut, kukkaro ja rahavarat olivat jääneet Venäjälle.

Ruumis oli edestä halkaistu kurkusta aina mahan alaosaan. Kaikki sisäelimet oli poistettu (sydän, keuhkot, maksa, munuaiset, perna, suolisto, haima). Vapaaksi jääneet ontelot oli täytetty hiekan ja sahanpurun seoksella. Haava oli ommeltu karkeasti alkeellisella tekniikalla. 

Ryöstettiinkö sisäelimet siksi, että joku suuri pomo tarvitsi elinsiirron, ja suomalaisen kudostyyppi oli sopiva? Kiinassa on pakotettu vankeja antamaan toinen munuainen. Arvellaan, että kuolemaan tuomitulta otetaan elimiä siirtotarkoitukseen ennen niskalaukausta. Varma näyttö kuitenkin puuttuu.

Venäjällä kylmäketju ei ollut toiminut, vaan basillit ja spirillit olivat käyneet naisen ruumiin kimppuun. Jäljelle jääneet kohtu ja munasarjat osoittivat, että kyseessä oli naissukupuoli. Hammasytimestä eristetty dna osoitti, että kyseessä oli passin esittämä henkilö.

Kuolinsyy oli Infectio acuta, joka voi tarkoittaa tulehdustautia flunssasta keuhkokuumeeseen ja aivokalvontulehdukseen asti. Toinen Venäjällä yllättäen kuolleiden suosikkikuolinsyy on sydänkohtaus. Koska elimet on viety ja palautettu ruumis on usein kehnossa kunnossa, kuolinsyyn selvitys Suomessa ei välttämättä auta kumoamaan venäläistä argumentaatiota.

Vainajan käsittely vaikutti Suomen mittapuun mukaan karkealta. Semmoinen on hyvin murheellista omaisille.

Suomen viranomaiset ymmärsivät silloin ja ymmärtävät yhä, että mitään valitusta tai tiedustelua ei kannata tehdä, koska semmoiset vain pahentavat asioita ja lopulta mikään ei suju hyvin muissakaan asioissa. Suurvallat ovat hankalia, jos ne niin haluavat. Ja usein ne haluavat.

 

Italiassa lomaili 22-vuotias terve nainen. Hän katseli taidetta, kaupunkeja ja kävi uimassa meressä. Italian loma oli varmasti sen hienon kulttuurin vuoksi mieluinen.

Eräänä päivänä nuoren naisen otti kuolema käsittelyynsä, ilman mitään varoitusta. Italialaiset havaitsivat naisen makaavan uimapukuun puettuna rannalla. Silminnäkijät tekivät hälytyksen viranomaisille. Italian lämpö oli lievästi pöhöttänyt ruumista. Vainaja vietiin italialaiseen kuolinsyyn tutkimukseen.

Suomeen vainaja tuotiin lentoteitse kylmätilassa. Mukana oli passi ja kuolintodistus. Kuolinsyyksi oli merkitty sydänkohtaus. Se oli omaisista ja suomalaisesta oikeuslääkäristä kummallista.

Suomessa tehtiin ruumiinavaus ja kuolinsyyn tutkimus pohjoismaalaisen standardin mukaan.

Ulkotarkastuksessa havaittiin, että kahden kylkiluun väliin oli tehty lyhyt vaakaviilto sydämen kohdalle. Haavaa oli siitä avarrettu haavanlevittimellä. Aukon kautta oli tähystetty sydäntä. Oli todettu, että sydänkohtaus se on. Asia oli sillä selvä. Välittäminen naisen kohtalosta oli mitätöntä tasoa. Lääkärit, jotka olivat asian kanssa tekemisissä, hämmästyivät, koska tämän kaltaista ei oltu koskaan nähty aikaisemmin.

Kalloa ei oltu avattu eikä mitään muutakaan paikkaa, kuten kuuluu.

Suomalaisessa tarkassa selvityksessä todettiin, että naisella oli ollut viinirypäleen kokoinen valtimonpullistuma aivovaltimossa, joka on synnynnäinen vika. Se esiintyy 6 prosentilla aikuisista.  Tämä pullistuma oli puhjennut ja aiheuttanut kuoleman meren rannalla. Lukinkalvon alainen verenvuoto on hyvin kivulloinen ja tajunta onneksi sumenee -jos kuolema on tullakseen - melko pian. Kauan ei tarvitse kärsiä. Se on ainoa lohtu tässä sairauden kohtauksessa. 

Omaiset varmaan huojentuivat, kun saivat tietää tosiasian, ja sen, että ilmeisesti kukaan ei olisi voinut pelastaa kuoleman kynsistä. Vuoto tulee, jos on tullakseen. Kyseessä ei ollut rikos.

 

Englantilainen pariskunta saapui saarelleen takaisin Espanjasta arkuissa kylmäkuljetuksena lomamatkaltaan. He olivat keski-ikäisiä.

Kuolema oli tullut yllättäen täysin terveille briteille. Vaatteita tai tavaroita ei ollut anastettu, kaikki oli mukana.

Kuolintodistukset ja passit olivat myös lähetyksessä.

Molempien kuolinsyynä oli sydäninfarkti. Se epäilytti englantilaisia, ja syystäkin. Miten on mahdollista, että terve pariskunta saa yhtä aikaa sydänkohtauksen.

Paikalle kutsuttiin brittiläinen oikeuslääkäri. Hän näki jo huulten, korvien ja ohuiden ihoalueiden väristä, että häkä oli tappanut molemmat. Veri- ja kudosnäytteet osoittivat sitovasti saman asian. 

Vainajien tutkimus osoitti, että he olivat täysin terveitä, mutta häkämyrkytys oli vienyt heidät Tuonelaan. Lapset jäivät täysin orvoiksi. Läheiset järkyttyivät.

Vaivihkaa Englannin poliisi kävi tutkimassa Espanjassa hotellia, jossa kuolema oli käynyt. 

Ilmeni, että huoneissa oli kaasulämmittimet, joita oltiin juuri remontissa vaihtamassa toiseen järjestelmään. Siviiliasuiset, espanjaa taitavat poliisin erikoismiehet - Scotland Yard - puhutti hotellin työmiehiä taitavasti. He tarjosivat tupakatkin.

Työmiehet sanoivat, että epäkuntoiset lämmittimet tuottivat huoneilmaan häkää. Asukkaat olivat jo pitkään valittaneet päänsärkyä ja pahoinvointia monissa huoneissa. He olivat ilmeisesti pelastuneet avaamalla ikkunat sepposen selälleen. Tätä eivät turistina lomailleet englantilaiset tienneet, ja he kuolivat. Englantilaisten oli mahdollista mitata erikoislaitteilla huoneiden ilmasta kaikkia vieraita aineita, joista voi aiheutua myrkytys. Tutkimusta varten heillä oli mukana parhaat mahdolliset välineet.

 

Semmoista se on monissa turistimaissa. Jos totuus paljastuisi, turistit alkaisivat karttaa vaarallisia maita, joissa ei eletä kuolemantapauksissakaan tosiasioiden mukaan.

Kuoleman saapumista emme voi lykätä, mutta asioiden sujumisen vuoksi matkailijan on syytä järjestää itselleen riittävä vakuutusturva. Lentokuljetukset ovat kalliita, ja kaikesta muustakin voi ilman vakuutuksia tulla huomattava lasku omaisille.

En vastusta matkailua ja toisenlaisiin kulttuureihin tutustumista, mutta on syytä pitää varansa ja mielellään liikkua tiiviinä seurueena.

Treni della morte mentre viaggi verso est. Kuolema junailee, kun matkustat itää päin!

 

Johdannaisia

 

Teoilla on syynsä, syillä seurauksensa. Niin on politiikassa ja oikeassa elämässäkin.

Elisabeth Taylor oli lahjakas näyttelijä.

Olen nähnyt kuvan, jossa hän poseeraa valtavan lasten ja lastenlasten joukon kanssa iloisena valokuvassa. Kaikki on valetta, tosiasiassa.

 Taylor oli kyllä hyvä näyttelijä, mutta mieltyi jo varhain suuriin juhliin ja Hollywoodin kiemuroihin. Hän oli kahdeksan kertaa avioliitossa. Hän pakeni paineita viinaan. Sen seuraukset useimmat aikuiset tietävät.

 Syyllisyys laiminlyönneistä aiheutti unettomuutta. Kun yömyssy ei enää auttanut, näyttelijä pyysi unilääkkeitä saadakseen unta. Sen ajan unilääkkeet aiheuttivat riippuvuuden, kuten barbituraatit ja metakvaloni. Edellisten yliannostukseen kuoli Marilyn Monroe.

 Jälkimmäiseen syntyi kamala riippuvuus. Sitä myytiin Suomessa Mandrax- nimellä. Se teki ihon kosketusherkäksi ja valtavan mielihyvän ennen nukahtamista. Mandrax sai huorapillereiden kyseenalaisen nimen.

 Betty Ford- klinikan hoitokaan ei auttanut edes uusittuna, vaan Taylor kuoli raukkana yksinäisyydessä.

 

Ihmisen ei kuulu tavoitella kuuta taivaalta. Kyllä muut ihmiset ovat tärkeämpiä. Kulta ja oikea rikkaus kiehtoo niin monia, että ihmissuhteet jäävät liian vähälle huomiolle.

Tuntuu ihmeelliseltä, että kukaan oikea ystävä ei puuttunut jo toisen avioliiton aikana Taylorin asioihin.

Yksi ero on oikeilla syillä nieltävissä. Ilkeys ja sairas psyyke ei aina tule heti esiin.

Jokaisen pitää eron jälkeen miettiä, onko minussa vikaa.

On istuttava pyöreän pöydän ääreen vaimon kanssa – jos mahdollista myös luottoystävän kanssa.

Neuvottelun aihe pitää olla selkeä: missä mennään, ja onko erottava. Pöydässä on oltava rehellinen, sillä ero maksaa. Yhden arvion mukaan molemmat häviävät noin 10 000 euroa, lähitulevaisuudessa.

Vaimon pieksäminen ei auta. On halvinta ja lasten edun mukaista pitää välit korrektina. Osa eronneista on voinut säilyttää ystävyyden vuosikymmenien ajan eron jälkeen, kun on huomannut eron olleen hätiköity. Myös tosiasioiden tunnustaminen liian myöhään on kaduttanut ja tuonut ajatuksen sovusta, joka ei juuri mitään maksa.

Rehellistä on tunnustaa, että en pärjää tämän ihmisen kanssa. Usein on ainut päätelmä, että juuri sinussa, eronneessa on paljon, paljon vikaa. Siitä pitää vetää johtopäätös: en ole kykeneväinen avioliittoon. Muita ratkaisuja ei ole.

Samalla on mietittävä, kuinka monen elämän on jo pilannut. On pysähdyksen paikka.

Apostoli Paavali myöntää jollain tavalla naisten viehätyksen, mutta antaa ymmärtää, että ei ole itse työnsä vuoksi kelvollinen avioliittoon, koska evankeliumin levittäminen pakanoiden keskuuteen sitoo elämän täydellisesti. Sen hän ymmärtää olevansa velkaa pelastuksestaan.

Paavali on esimerkki työteliäisyydestä ja velvollisuuden tunnosta. Muu on toisarvoista pelastuksen rinnalla. Tämä pitää jokaisen muistaa.

 

Äskettäin ihmeteltiin sitä, kun suurista pomoista on vain 29 prosenttia naisia.

Minä olen iloinen siitä.

Monet naiset ovat hyvin vastuunsa tuntevia.  He jäävät mieluummin lastensa turvaksi ja huolenpitäjiksi kuin hakeutuvat huipulle. Siellä on tuulista. Monesti joutuu siinä hommassa vahingoittamaan sieluaan pysyväisesti. Liike-elämässä ei ole armahdusta eikä sitä löydy pankeistakaan.

Matkalla huipulle on kyynärpäiden käyttö lähes selviö. Tämä vahingoittaa puhdasta sielua. Valtapelissä pärjäävät valmiiksi paatuneet. Semmoinen taas ei ole yhteismitallinen ominaisuus, mitä tulee hellyyteen lapsia tai vanhuksia kohtaan.

Juuri tätä naisten valintaa ihailen enkä ole suinkaan vastaan naisten urakehitystä. He tekevät kaikkensa lasten hyväksi. Sen sijaan myönnän reilusti, että sormi menisi minulla suuhun, jos vaimo olisi ollut korkeasti oppinut uranainen, ja minä vastuussa lapsista. Äitiä ei voi mikään korvata. 

 Yhdessä koulutuksessa suositeltiin, että minun alani työntekijän on tarkoin harkittava se, liittyykö mihinkään järjestöön. Kouluttaja sanoi, että kun on jäljellä vain yksi aika vastaanotolle, se menee taatusti saman järjestön jäsenelle. Näin kaikki rehellisyys pitkässä juoksussa vääristyy.

On rikkaiden ja julkkisten hoitajia ja tutkijoita ja köyhien ystäviä, työläisten lääkäreitä ja niin poispäin. Niin sanottu tavallinen, vaatimaton kansalainen pääsee viimeisenä tutkimuksiin. Hän jonottaa kiltisti eikä vaadi enempää kuin muut. Semmoisia on valtaosa suomalaisista.

Tämä koulutus jäi niin mieleen, että en liittynyt muuta kuin metsästysseuraan sen rivijäsenenä voidakseni olla puolueeton. Niin otin vastaan kaikki ihmiset asemaan katsomatta, ketään suosimatta. Jäljestä päin tuntuu, että siinä tein oikein.

Korostan tässä, että en ole mikään esimerkillinen tyyppi, joka voi olla ylpeä itsestään, ei.

Papit tietävät erityisesti, ja psykiatrit, mikä on ihminen pohjimmiltaan, ja se ei ole kaunista. Mutta, luja tahto hillitä itsensä, juuri se on tärkeää ja siinä auttaa meidän karu, mutta tismalleen oikealla tiellä oleva kirkkomme oppi, jonka seurannaisvaikutuksia olen juuri tässä selvittänyt. 

Rehellisyys, vaatimattomuus, ystävällisyys ja avun tarpeessa olevien jelppiminen ovat sydämen tekoja. Ne eivät pelasta taivaaseen, vaan ovat osoitus, että uskon siemen ei ole kuollut. Jo se on tärkeää. 

Valtavia muita ansioita, rankkoja pyhiinvaelluksia, itseruoskintaa, suurissa spektaakkeleissa esiintymistä tai säkkiin pukeutumista ei tarvita. Suun tunnustus riittää sydämen uskon lisäksi. Rukoilukin pitää mieluiten tehdä salassa. Siitä on ohjekin olemassa.

 

Äkkitapauksia

 

Ajoin polkupyörällä passiin kivääri selässä runsaan kilometrin päähän vanhempieni luota. Oli viides syyskuuta ja kello viisi ja neljäkymmentä. Yöllä oli ollut kova kylmyys, sillä auton lasit olivat ankassa, kirkkaassa jäässä.

 Runsaan puolen tunnin kuluttua alkoi teerien aamulento. Maastossa leijaili sumulavanteita, mutta tuulta ei ollut aistittavaa määrää.

Nautin aamukahvia ja eväitä, sillä olin lähtenyt vain kraanaveden voimalla jahtiin.

Huomaamatta musta teerikukko oli ilmestynyt kuin aave ison kuusen latvaan. Matka oli sopiva, 150 metriä. Sille matkalle olin tarkkuuttanut lintuaseen, jonka patruunassa oli hyvin suora lentorata.

Kun laukaisin, näin, että teeri putosi rentona oksalta oksalle. Otin hylsyn taskuun ja poistin aseesta lippaan. Tämäpä helppoa oli, ehdin tuumia matkalla saaliin luokse

 

Lintua ei löytynyt. Erikoista oli se, että höyheniä löytyi aivan puun rungon vierestä. Siihen ei lintu voi suuresta kuusesta pudota. Oksat ovat monta metriä pitkät.

Etsin kauan aikaa, mutta tapaus jäi pimeäksi. Veikö näätä tai muu peto saaliini?

Ajoin pettyneenä pois.

 

Paikalle oli tullut Juha, joka laski Raiku- koiran irti. Se löysi jäniksen suuren hiekkakuopan yläpuolelta ja ajo alkoi kiertää läheistä mäkeä.

Äkkiä kuulin ääntä takaani. Jänis kiiti ohitse melkoista vauhtia.  Laukaus oli helppo tasaisella maalla takaa päin.

Kerkesin huutaa otuksen kaatuneen, kun tuli samasta suunnasta suurikokoinen jänis.

Minut huomattuaan, jänis pyörsi jäljilleen. Tähtäsin sitä ja laukaisin, kun jänis hyppäsi korkean loikan mättään taakse. Se ehti laskeutua lentoradallaan ja hauliparvi meni sen niskan ylitse. 

Kismitti melkoisesti tämä ikuinen hitaus haulikkoammunnassa.

Tunnustin Juhalle, että en ole isoveljen veroinen liikkuvaan maaliin ammuttaessa. Paremmin tulen juttuun kiväärin kanssa.

 

Oppia psykologiassa saatuani huomasin, että kun tunnustaa tämmöisen tosiasian, mikään ei ahdista tai paina mieltä. Mieli on ihan iloinen, kun antaa kunnian sille, jolle se kuuluu.

Vuoden päästä oli lämmin ilma samana päivänä syyskuun alussa. Kiertelin haulikon kanssa pohjoiseen, joen yli kahlaamalla. Nousin vanhalle kuusikolle, joka oli järeää.

Kun ensimmäisiä kuusia alkoi kuolla vanhuuttaan pystyyn, neuvoin hesalaista koulukaveriani 2000- luvulle tultua tekemään päätehakkuun ennen kuin koko metsikkö kuolee.

Siitä lähti ravakat rahat, sillä kuuset olivat noin 140 vuotta vanhoja. Tukit olivat valtavia.

Jatkoin metsästysreissua mäkeä ylös kalliomaastoon ja siitä kohti metsälampea, joka on naapurikunnan rajalla.

 Oman kotitilan lisämaan metsässä törmäsin pyypesueeseen.

Hiivintä oli jännittävää.

Usein se päättyi siihen, että kuului pyyn litinää, mutta en nähnyt lintua. Vain heilumaan jäänyt oksa näytti, missä pyy oli ollut piilossa.

Yhtä pakenijaa ammuin lentoon, koska en vieläkään uskonut, että siinä saa yleensä hopeasijan. Lintu osaa kaartaa juuri ampumahetkellä sivuun. Pesue hajaantui ja piiloutui niin, että en enää päässyt lintuja näkemään.

 Kävelin polkua vanhan torpan pihan seutuun. Rakennuksia siinä ei enää ollut.

 Äkkiä musta metso pomppasi maasta. Se lensi polkuaukeaa pitkin, muualla oli tiheä kuusikko. Laukaisin kaksi kertaa salamannopeasti.

Kaikki kävi hyvin nopeasti. Tajusin, että metsoon osui. Se putosi kuolleena polulle.

 Kello näytti viittätoista yli seitsemän. Oli aihe taukoon ja mielenkuohun tasaamiseen. Metsojuttua ei pysty ottamaan kevyesti. On se niin harvinainen saalis. Hälytyshormonit jylläävät aikansa ja siihen touhuun eivät käskyt tai mieltä rauhoittava ajattelu vaikuta lainkaan.

Jäljestä päin on helppo sanoa, että siitä olisi pitänyt heti lähteä ihmisten ilmoille hyvän saaliin kanssa. Semmoinen oli vanha tapa siihen aikaan. Myöhemmin olen tehnyt niin. Silloin olin 38- vuotias.

 Kävelin pienelle suoalueelle ja siitä laskevaa rinnettä kohti jokea.

Säikähdin, kun musta teeri hyppäsi muutaman metrin päästä pakoon. Ammuin sitä lentoon. Linnusta jäi paikalle vain lyhyt pätkä siiven sulan kärkeä. Kohta lähti kolme eri kertaa teeriä lentoon, mutta tiheässä viidassa ei voinut ampua lainkaan.

 Lähellä jokea lähti sivulta teeri lentoon. Se meni editse sopivalta matkalta vasemmalta oikealle. Svingasin ja laukaisin, kun kiiltävä jyvä häivähti linnun nokan edessä. Ei pudonnut. Teeri lensi vapaana kuin Taivaan lintu. Mieleen nousi ketutus ja Beatles- kappale The Bird has flown. Lintu on lentänyt.

 Jälkipelissä veli sanoi, että olisi pitänyt tähdätä alemmas, sillä haulikkoni vei vähän ylös, kuten lentoon ammuntaan viritetyn aseen pitääkin. Haulit saattoivat mennä teeren niskan tai selän ylitse. Ei tullut venäläisten suosimaa niskalaukaustakaan edes.

 Nousin ylös jyrkkään mäkeen ja siitä laakson kautta toiseen. Sieltä laskeuduttua tapasin kaksi miestä, jotka olivat jänisjahdissa. Heidän koiransa oli juuri kokenut jäniksen oveluuden. Koira ulvahteli pettyneenä, sillä kyseessä oli lopullinen hukka.

 Minua hävetti minulle epätyypillinen, runsas ammunta. Miehet eivät kuitenkaan kysyneet siitä mitään.

Vanhemmat ja veli ihastelivat saalista.

Se oli nuori metsokukko, keväällä pesinnästä syntynyt. Elämä oli sillä lyhyt, mutta se ei häirinnyt tunnelmaa.

 Seitsenpäisen poikueen kohtalo on luonnossa kova. Vaikka alueella ei metsästettäisi lainkaan, yksi tai kaksi kevään poikasta on talven jälkeen enää hengissä. Sekä maasta että taivaalta vaanii aina, yölläkin, kuolemanvaara petojen vuoksi. Parhaita saalistajia ovat kanahaukka, huuhkaja, näätä ja kettu.

 

Viisikymmentä kahdeksan vuotta sitten serkut näkivät kotinsa ikkunasta, miten metso lähti lentoon kotini rantametsän korkeasta petäjästä järven ylitse. Lento päättyi jo runsaan sadan metrin päässä jään päällä olleeseen hankeen.

 Pojat kiirehtivät kovaa vauhtia hiihtäen paikalle. Ukkometso oli kuollut. Sen kurkusta oli vuotanut reilusti verta. 

Valkea otus, jolla oli musta hännän pää, puolusti saalista, mutta pojat saivat sen häädettyä suksisauvoilla pois. Se oli kärppä, joka oli onnistunut yllättämään päivälevolla olleen metson sen hakomapuusta. Kuolema tuli odottamatta. Serkut saivat metsopaistin keskellä talvea, maaliskuussa.

Semmoista on luonto. Mistään ei voi olla täysin varma. Ja se on hyvä niin. Nuoriso sanoisi: sikahyvä!

 

Muistelua

 

Minulla on kyky suureen mielikuvitukseen, mutta koulutus, joka painotti vain tosiasioita ja aitoja havaintoja. Olen tästä tietyn makuisesta ristiriidasta kiitollinen.

Luin äskettäin tietoja presidentti Johnsonista, joka joutui murhan jälkeen tuuraamaan Kennedyä.

Mies oli torpparin poika, köyhimmistä köyhin. Toimi muun muassa kengänkiillottajana ja alhaisissa ammateissa saadakseen ruokaa. 

Mutta, hän oli sinnikäs ja työhön tarttuva. Johnson opiskeli opettajaksi ja toimi köyhällä rajaseudulla jonkin aikaa siinä virassa. Opiskellessaan hän osallistui politiikkaan ja tuli huomatuksi.

 Johnson pääsi kongressiedustajan sihteeriksi. Siinä työssä hän näki, miten yhteiskunnan rattaat toimivat. Hänellä oli harvinainen kyky saada ystäviä monenlaisia ajattelevista poliitikoista.

 

Riittävästi kokemusta saatuaan, Johnson asettui ehdolle ja tuli valituksi kongressiin. Siellä hän toimi yksitoista vuotta, kunnes valittiin Texasin senaattoriksi 1948.  Hän toimi vähemmistönä olleiden demokraattien puheenjohtajana senaatissa, kunnes vaalivoiton nostamana pääsi senaatin enemmistöjohtajaksi.

Senaattorin työ jatkui vuoteen 1960, jolloin Kennedy otti hänet varamiehekseen. Häntä kutsuttiin tuttavien kesken lyhenteellä LBJ eli Lyndon Baines Johnson.

 Olen saanut tietoja vain yhden kerran henkilöstä, joka nimitettiin upseeriksi ilman vähäistäkään sotilaskolutusta. Miehet olivat Johnson ja Dimitri Ustinov, joka sai peräti marsalkan arvon Neuvostoliitossa. Johnsonin korkein arvo oli laivastossa komentaja! Hän sai presidentin myöntämän korkean kunniamerkin.

Arvelen, että näillä molemmilla oli arvokkaat organisaattorin lahjat, joilla asiat rullasivat tehokkaasti. Sellainen kyky on harvinainen. Johnson ja Ustinov tekivät suuria palveluksia maalleen. Ne ovat yhä salaisia.

Stalin yritti aikoinaan saada Pietarissa hommat pyörimään. Hän omaksui itse itselleen arvonimen marsalkka. Hänen sotilaallinen keinonsa oli määrätä kaikki vastuussa olleet ammuttavaksi. Se ei tehonnut.

 

Johnsonin sanotaan kärsineen maanis-depressiivisestä sairaudesta, joka onneksi nuorena on monella sairastuneella enempi hypomanian puolella, mikä antaa suunnattoman työtehon, jota muut ihmettelevät. Joillakin vasta lähellä eläkeikää tauti pyörähtää masennuksen puolelle. Vaikeassa tautimuodossa työkyky katoaa monesti kokonaan.

Johnsonilla oli ainutlaatuinen kyky taivutteluun. Hän sai siksi läpi Kennedyn ideoimat rasismin ja rotuerottelun kieltävät lait ja sairausvakuutukset köyhille ja keskituloisille sekä myös rikkaammille.

Hän sai aikaan värillisille ja mustille oikeuden äänestää kuten valkonaamatkin. Tämä oli myös Kennedyn kanta.

Johnsonin suusta on ajatus, että ainoa piletti ulos köyhyydestä on koulutus. Sen hän totesi 1930- luvun laman ja myllerryksen vuosina.

 Presidenttinä tämä mies - LBJ -  teki paljon köyhyyden vastaisessa taistelussa, mutta hän peri edeltäjiltä Vietnamin sodan. Se tuhosi mahdollisuuden jatkokauteen, koska sota oli saanut koko kansan vastaansa. Johnson luopui ehdokkuudesta vaimonsa neuvosta, vaimon, joka oli aina miehensä puolella ja tukena.

 

Muistan, miten uudislähetyksessä mustavalkotelkkarissa kotonani usein ulkomaanuutiset päättyivät siihen, että Johnsonin sanottiin vetäytyneen viikon lopuksi maatilalleen Texasiin. Oltuaan kauan korkeissa viroissa, Johnson hankki maatilan rakkaasta Texasistaan. Hän esiintyi usein ulkona Texas- lierihattu päässään.

Tunsin sympatiaa tätä poliitikkoa kohtaan jo silloin nuorena, ja yhä. Luulin lukiota käydessäni, että Johnson on suuri karjaparoni, joka tarkastaa tiluksiaan helikopterista käsin. Se oli paha virhearvio.

 Erityisesti minua elähdytti Johnsonin pyrkimys luoda ”Suuri Yhteiskunta”, jossa ei ole köyhyyttä. Hänen aikanaan köyhien määrä aleni 20 prosentista yhteentoista.

Presidentti ei unohtanut lapsuutensa köyhiä alueita ja kansaa, jossa on paljon lahjakkaita, mutta pääsy koulutusputkeen takkuili hänen nuoruutensa aikana pahasti.

Minusta Johnson oli viime vuosisadan paras presidentti. Hän hoiti arkisia, mutta suuria ja kipeitä yhteiskunnallisia ongelmia, joista ei tullut toiselta suurelta puolueelta kiitosta.

Ankara työnteko ja vuosikymmenien stressi pani alulle sepelvaltimotaudin, jonka aiheuttama kohtaus vei Johnsonin hengen 64- vuotiaana. Kumarran hänen muistonsa edessä.

 

Lähetin suurten kalojen tainnutuskalikan, papin, postipakettina veljelle. Postia hoitava rouva kysyi saajan puhelinnumeroa. Sanoin, että en tiedä. Se johtui siitä, että puhelimeni, jossa numero oli, jäi autoon noin 40 metrin päähän. Rouva sanoi, että pakettimaksun päälle on lisättävä euro ja kahdeksankymmentä senttiä. Sen se maksaa, siis laiskuus. Laiskuus on tässä haluttomuus kävellä 80 metriä. Myönnän tämän koko lukevan kansan osan edessä täysin.

 Kirjoitin tietokoneella paketin sisään ranskalaisilla eleganteilla mistral- kirjaimilla tekstiä saatteeksi. Helposti selvää saa vain isoista kirjaimista, sillä teksti jäljittelee käsin kirjoitettua. Mistral on tuuli, joka puhaltaa Ranskassa.

 Ranskalainen, kuolettavan tehokas ohjus on saman niminen. Se tulee veden tai maan rajassa pintaa myötäillen, joten sitä ei tutka havaitse. On myöhäistä silloin, kun ohjus on jo ajoneuvon kyljessä. Mikään ei enää auta, paitsi kuolema, joka voi tulla äkkiä ilman kärsimystä.

Ovatko ranskalaiset ajatelleet vihollisenkin kuolemaa inhimillisellä lämmöllä: ei ole kärsimystä?

Yleensä sodassa pyritään vammauttamaan sotilaita. Yhä haavoittunutta kuljettaa – kuten jo 200 vuotta sitten – neljä muuta sotilasta, jotka ovat siis poissa puolustuksesta. Kuolema ei enää sotivalle armeijalle maksa juuri mitään, mutta haavoittuneen ja invalidiksi jääneen kustannukset ovat suuret. 

Ensin USA valitsi peruskiväärin kaliiberiksi 5,56x 45, ja nyt Venäjäkin on tehnyt saman. 

Kevyt, mutta nopea luoti raatelee vihollisen sotilaan pahasti. 

Entinen venäläinen, meidänkin armeijan patruunan luoti, 7,62x39, tappaa liian tehokkaasti sodassa. Kenraalien mielestä pitäisi saada vihollisen yhteiskunnalle isot kulut invalideista. Se auttaisi voittamaan sodan. 

Minun nykyisessä lintukiväärissä käytetään tätä kaliiberia. Patruuna - jota valmistaa mm. saksalainen Geco - on tehokas suureen metsoonkin tavalliselta ampumamatkalta. Luoti ei revi lintua lainkaan, vaan pudottaa sen siististi ilman kärsimyksiä.

Suurvallat haluavat maailmaan lisää surua ja huolia. He myyvät aseitaan sekaviin yhteiskuntiin. Kongossa voi keskellä kirkasta päivää tulla pankkiin rosvo pyytämään dollareita venäläinen rynnäkkökivääri mukanaan.

 Pitää varmaan soittaa veljelle ja kertoa paketista. Veljellä on vankka vastarinta kaikenlaiseen mainontaan: minä en ole tilannut mitään. En siis hae mainospostia, joka voi olla joskus pakettikin, tyhjiä lupauksia täynnä. Hän ei arvaa ilman varoitusta, että minä laitan lahjan, jonka olen itse tehnyt tarpeeseen.

 Liiallinen mainostus on rasittavaa ja kääntyy itseään vastaan. Olen pannut sähköpostiin jo kolmea tyrkyttäjää kohtaan semmoisen eston, että viesti menee suoraan roskapostiin.

Tuntuu ihan hykerryttävältä, että gmail- sähköpostiohjelma on tajunnut lisätä tämän pelastavan jutun systeemiinsä.

Joskus tuntuu, että yleisesto olisi paras rauhan tae, mutta se ei vielä ole ohjelman vaihtoehtona.