Kyljyspaisti

 

Tuota nimeä käytti äitini ruuasta, joka sanotaan nykyisin vain kyljykset. Sitä oli hyvin harvoin pöydässä.

Piti olla arvokas juhlapyhä, kuten pyhäinpäivä. Silloin voitiin odottaa kyljyspaistia.

Asia saattoi johtua myös siitä, että silloin ei osattu nykyistä tapaa paloitella ruhoa hienostuneesti. Sitä rouhittiin karkeasti kirveellä umpisuolatun pölkyn päällä.

 

Muistan, että silloinen kyljyspaisti oli taatusti kypsää. Lihat irtosivat luusta melkein pudistamalla. Se ei johtunut kovasta kuumuudesta uunissa vaan pitkästä kypsyttelyajasta.

Maataloustyön ohessa ruoka kypsyi tuntien ajan paksurautaisessa padassa. Suola, pippuri sekä käristetty sipuli kuuluivat olennaisena osana tähän ruokaan. Keitettyjä perunoita oli pöydässä ja juureksia. Sen ajan tapaan oli tarjolla suolakalaa, kuten särkeä tai siikaa. Se ei lapsille maistunut.

 

Muistellen tätä ruokaa ostin kaupasta porsaankyljyksiä.

Käristin ne oliiviöljyssä ja asetin öljyllä voideltuun Pyrex- paistovuokaan.

Kuullostin kaksi suurta sipulia, jotka vaimo leikkasi ohuiksi siivuiksi. Kaadoin ne kyljysten väliin ja päälle yhdessä paistinliemen kanssa.

Jo ruuan laiton alkaessa asetin kiertoilmauunin 175 asteeseen lämpiämään. Siihen pätsiin työnsin vuoan viideksikymmeneksi minuutiksi.

Tässä rikoin yhden miehen reseptiä karkeasti. Hän sanoi, että sian liha menee pilalle yli 120 asteessa kypsyessä. No, uskoin enempi omaan kokemukseen.

 

Vaimo valmisti salaatin ja keitti pikariisin viimeisen kymmenen minuutin aikana, kun kyljykset vielä sen aikaa muhivat uunissa.

Riisipakkauksessa on mustan miehen, setä- Benin kuva. On hyvä, ettei enää olla setä- Tuomon tuvassa ankaran kurin ja rasismin toivottomassa hämäryydessä.

 

Olen syönyt kerran T- luupihvin, joka oli samalla kylällä asuneen taiteilija Matti Korhosen mieliruokaa. 

Tulimme pojan kanssa kävelylenkiltä metsäparatiisista, Korhosenniemestä, aikaisin yhtenä sunnuntaiaamuna. Saunan takaa nousi savupatsas, joka väreili. Kiiruhdimme pihan puolelle, koska olimme varmoja, että savusauna oli syttynyt tuleen. Semmoinen ei ole harvinaista.

 Ei ollut sauna tulessa, vaan Matti valmisti T- luupihvejä tornigrillissään. Taiteilija vinkkasi meidät grillille ja lupasi tarjota meille evästä. Kieltäydyimme, mutta Matti suorastaan vaati itselleen ruokaseuraa.

Niin jäimme katselemaan, miten mestari valmisti kunnon evästä. En ole koskaan nähnyt kaupassa valmiita T- luupihvejä. Ehkä taiteilija tilasi niitä lihamestarilta, jolloin ne eivät olleet joka pojan ostettavissa, en tiedä.

 

Yksi pihvi syttyi tuleen, jolloin Matti kaatoi sen päälle olutta, ja palo sammui. Tuommoinen tornigrilli on erittäin tehokas. Sen rakenteen olen selostanut aikaisemmin pakinassani. Artikkelin nimi on Raot, ja se on ilmestynyt Riistarinoissa 27/4 2020. Kun istuu puoli metriä korkealla pallilla, grillin parilapinta on melkein katseen korkeudella.

En osaa sanoa, oliko kyseessä härkä vai sika. Veikkaan naudanlihaa. Siinä on kaksi pätkää sisäfileetä ja ulkofileetä, selkänikama ja vähän matkaa kylkiluita, jotka sojottavat sivuille, jos oikein ymmärrän.

 

Valmistuksen ja ensimmäisen pihvin syönnin aikana taiteilija nautti kuusi pullollista vahvaa olutta eikä ollut millänsäkään. Oli vain hyvällä tuulella, kuten aina, kun hänet tapasin.

Natustelimme pojan kanssa omat pihvimme. Täytyy sanoa, että Matin ruoka oli hyvää. En ole parempaa oikeastaan saanut.

Näytti siltä, että taiteilija vaati laatua ruuiltaan ja juomiltaan. Sehän ei ole väärin lainkaan.

Pitää jotenkin lieventää tiettyä ahdistusta, kun elämäntyö on koko ajan pahantahtoisten kriitikoiden hampaissa. Matilla oli sydän paikallaan kaikin tavoin.

 

Meidän kyljyspaistimme oli ihan hyvää sekin. Joimme kivennäisvettä jääkaappikylmänä ja syötyä tuntui, että nyt jaksaa katsoa, vaikka koko illan jalkapalloa.

Juuri Suomen ottelussa tapahtui traaginen tanskalaisen pelaajan äkkisairastuminen. Tuntui surulliselta semmoinen käänne. On vaikea kuvitella, että alle 30- vuotiaalle tulee sydänkohtaus, mutta niin vain kävi. Yleensä tämmöisissä tapauksissa on myöhemmin paljastunut cardiomyopatia syyksi.

Muistamme, että kirjailija Timo K. Mukka menehtyi kolmanteen infarktiin 29- vuotiaana.

Hänen riskitekijöitään olivat hänen töidensä karkea arvostelu lehdistössä, runsas tupakan poltto ja synnynnäisesti korkeat veren rasva-arvot. Jokaisella on kohtalonsa.

Onneksi emme tiedä sitä edeltä käsin.