Lihaliemi

 

Nykyään kaikki on tehty helpoksi, jotta ihmiset tarttuisivat syöttiin, ja luovuttaisivat rahansa niille, joilla on ennestään suuri varallisuus. Oivallinen esimerkki siitä on lihaliemi.

Tarvitsee vain ostaa kuution muotoisia – teollisuuden valmistamia kuutioita – ja keittää ne vedessä, ja lihaliemi on valmis.

Kunnollista tavaraa syntyy kuitenkin vain kotona.

Valmistus vaatii viitseliäisyyttä, mutta se kannattaa, koska nykypäivinä voidaan osa tuotteesta pakastaa uusiokäyttöön kastikepohjana tai keittoon makua antamaan.

Aineksiin tarvitaan lehmän lihaisia luita tai kylkipaloja, mutta mainiosti käyvät jänisten, kanalintujen ja vielä paremmin hirven luut, joissa on vielä lihaa jäljellä.

Sekaan tulee laittaa sipulia käristettynä, yksi valkosipulin kynsi, suolaa ja persiljaa.

Minun mielestäni luiden sekaan voidaan jauhaa noin 10 % villiriistan maksaa makua antamaan, mutta tämä ei ole välttämätöntä.

 

Luut ja lihat pannaan veteen kiehumaan moniksi tunneiksi, jotta kaikki makuaineet irtoavat lihaliemeen.

Viisi tuntia on sopiva aika keitoksen kypsymiseen. Jauhettu tai pieniksi pilkottu maksa-aines pannaan jo aluksi kiehuvan veden käsittelyyn liha- ja luupitoiseen prosessiin.

Kasviksia käristetään joko pannussa tai grillin päällä. Tätä varten on saatavissa paksusta alumiinifoliosta valmistettuja matalareunaisia vuokia, joiden pohjassa on rakomaisia lävistyksiä.

Näin grillin savu pääsee hieman maustamaan ruokaa. Se tuo kaukaa kivikaudelta asti terveiset, mikä on valtavaa.

Kun aika on täysi, utkautetaan kasvikset kuohuvaan kattilaan.

Makuvivahteet pääsevät irtautumaan.

Viimeisen tunnin aikana siivilöidään keitos, jolloin jää kattilaan vain lihaliemen nestemäinen osuus. Kasvikset ja luut sekä lihat ovat siihen luovuttaneet ihanat aarteensa.

Nykyään sanotaan, että liemi keitetään kasaan, mikä tarkoittaa sitä, että liian veden annetaan nousta höyrynä pois, jolloin volyymi – tilavuus – pienenee.

 

Tämä mainio voimajuoma voidaan kaataa heti tai lämmitettynä myöhemmin termosastiaan. Se sopii evääksi pilkkireissulle tai riistapassiin myöhäsyksyllä ja talvella.

Se käy myös neiti-ihmisen hurmaamiseen, kun sulhanen valmistaa tätä morsianehdokkaalle voimavaraksi myöhäsyksyn puolukkareissuille.

Päivä saattaa olla silloin metsässä pitkä ja rasittava, kun yhtenä tai kahtena viikon loppuna hektisen työn ohessa on poimittava koko vuoden puolaimet talteen.

Jos tämmöistä vaivannäköä ei lainkaan tunnuta arvostavan, on neiti jätettävä ikuiseen yksinäisyyteensä: ei ole työn arvostusta ajatusmaailmassa, mikä on kuolettavan vakava synnynnäinen ominaisuus.

Purtavaksi voi valmistaa kotona pieniä lihapiirakoita tai mieluiten kalapiirakoita.

Niiden voitaikinakuoreen pannaan sisällöksi pilkottua ruodotonta lohta, taimenta tai siikaa. Keitettyjä, pienittyjä kananmunia kuuluu yksi kahta piirakkaa kohti. Riisiä tulee mukaan edellä mainittuja aineksia vastaava volyymi.

Mausteeksi tulee suolaa, persiljaa ja vähän valkopippuria, jos elimistö ottaa vastaan tämän mausteen.

Ekovalmistuksessa pannaan kuoren lävitse pari rukiin tai ohran oljenpätkää, jotta liika kosteus paiston aikana poistuu. Silloin ei paine riko piirakan kylkeä.

Tuoreena tarjottaessa paiston loppuvaiheessa piirakat voidellaan vatkatulla kananmunalla pinnaltaan. Paisto jatkuu vielä vähän aikaa, kunnes voitelu on kiinnittynyt.

Paistolämpötila saa olla 200 astetta ainakin kolmen vartin ajan.

Näillä eväillä kypsyy neiti varmasti. Jos ei kypsy, on hänet hylättävä ja unohdettava. Kauniit kasvot eivät korvaa hyvää sydäntä.

Jos perheen äiti on vielä rakkauden pauloissa, hirvipassiin miehelle  käy tämä yhdistelmä mainiosti. Nälkä lähtee ja vilu kaikkoaa. Ajatus kiinnittyy siihen, että vaimo tekee kaiken hyvän sydämensä vaikutuksesta. Ei ole pikkujuttu se.

Samalla metsästäjä välttyy epäterveelliseltä syksyiseltä makkarakuurilta.

Halvoissa makkaroissa on mukana elukan nahkan sisäkerrosta eli kamaraa, sorkkien kurjaa kudosta, jauhoa sekä ”fysikaalisesti erotettua” lihaa. Tämä liha on sitä kaikkein heikointa, missä on jänteitä ja muuta ryönää jäljellä.

 

On muistettava, että ruuan valmistaja on temppelin harjalla ja samalla vastuussa, joka on suuri. Ruuan kautta välittyy sanattomasti paljon rakkautta, välittämistä ja kunnioitusta.

Muistamme Raamatun historiasta, miten vieraille, jotka tulivat oikeasti Taivaasta asti, tehtiin Abrahamin majassa tarjottavaksi tuoretta leipää, juuri tapetun vasikan paahdettua lihaa ja perinteen mukaisesti esi-isän keksimän viininviljelyn parasta tuotetta juotavaksi.

Tuo esi-isä oli Nooa. Vierailla oli tuomisena tärkeä viesti, joka oli hyvin mieluinen. Taivaasta asti katsottiin oikeaksi ilmoittaa, että nyt sukupuoliyhteys vihdoin viimein antaa tulostakin, kun ei vaan luovuta, vaikka vanhuus oli tullut.

Vuoden päästä oli poika syntynyt ja vahva ja terve perillinen oli ainutkertainen kuten myöhemmin Jumalan itsensä ainoa poika. Symboliikka on selvää.

Hän toi sodan ja alistuksen vaihtoehdoksi rakkauden, joka ei ole ihan pieni asia.

 

Sekametsästys

 

Ajelin entiseen kotiini Pielaveden läpi perjantai-iltana. Sinne tuli Siilinjärveltä vieraaksi mies, jonka kanssa olin metsästellyt Pyhäjärvelläkin.

Iltamyöhällä alkoi valtava ukkosilma, joka kesti kaksi tuntia. Vettä satoi välillä kaatamalla, välillä piti kuivaa ukkosta, joka ei ole kovin miellyttävää. Ilma oli hyvin lämmin ajankohtaan nähden, hieman yli kaksikymmentä astetta.

 

Syyskuun kolmas päivä valkeni puolipilvisenä. Tuuleskeli hieman. Maasto oli varsin kuiva illan sateesta huolimatta.

Veli päästi irti vanhan Ralli- koiransa sekä nuoren Raikun. Silloinen ja myös nykyinen metsästyskaveri päästi maastoon oman 8- vuotiaan narttunsa, Tuiren.

Se sai varsin pian ajon läheltä järven rantaa. Haukku alkoi noin kilometrin päässä pihasta. Se kääntyi yllättäen suoraan kohti, jolloin kaikki hakeutuivat passiin. Näkyväisyys on maastossa syyskuun alussa huono. Sitä jänis osasi käyttää taitavasti hyväkseen.  Kukaan ei nähnyt jänistä, vaan ajo päättyi kiertelyn jälkeen hukkaan, joka ei selvinnyt.

 

Koiramiehet jatkoivat jäniksen parissa. Minä vieraani kanssa kiertelin maastossa enemmän kanalintuja etsimässä. Kuljimme metsässä kahdestaan noin neljänkymmenen metrin päässä toisistaan.

 Törmäsimme pyypesueeseen, jota vaanimme. Ammuin yhtä pakenijaa lentoon, mutta juuri laukaisuhetkellä se kaartoi isojen puunrunkojen suojaan. Lopulta linnut hajaantuivat ja juroutuivat äänettömiksi. Niitä oli mahdoton enää löytää.

Heikkokuntoisen metsätien hiekkakuopalta lähti pakolentoon valtava ukkometso sadan metrin päästä.

 

Suon varressa oli toinen pyypesue. Ammuin yhtä pyytä lentoon, mutta pummasin taas. Pyy lensi silmän korkeudella poispäin eli hyvällä hollilla. Juuri kun laukaisin, lintu teki sivumutkan kolmen vinossa rivissä kasvaneen männyn runkojen suojaan. Vasemmanpuoleisen petäjän kaarna vain pölähti, kun haulikuuro iski siihen. Ikuinen myöhässä oleminen oli vain nieltävä. Pyyn viisaus on ihailun arvoista.

Melko pian vieras ampui teertä lentoon. Ei tullut osumaa hänellekään, mutta hän ei ollut siitä millänsäkään.

 

Lähellä oli pitkänomainen lampi. Sen pohjoispäässä vieras ampui taas teertä, mutta lintu pelastui metsän kätköön. Totesimme, että ei niitä niin vaan tiputella.

Karulle, sorapitoiselle maalle teimme tulet ja otimme kahvin kanssa palasta. Tulipuita etsiessä vieraan jaloista lähti jänis, mutta ase ei ollut hänen mukanaan juuri ratkaisevalla hetkellä..

 

Tuiren isäntä ampui Ralli- koiran ajosta jäniksen kilometrin päässä meidän tulipaikasta. Ajo oli yhtenäinen, selkeä ja se päättyi laukaukseen.

Pian otti hänen oma koiransa - Tuire - suuren mäen rinteeltä ajon. Haukun ääni tuntui kiertävän koko laajan mäen kolmesti.

Kuulin passiini tupsetta selkäni takaa. Jänis oli tullut kolmen metrin päähän! Ensimmäinen kuti meni ohitse, koska ammuin hätäännyksessä liian lyhyeltä matkalta. Jänis vilisti kovaa kyytiä, mutta toisen piipun laukaus osui ja otus putosi paikalleen.

 Tuire- koira otti uuden ajon. Jänis kiersi mallikkaasti riittävän kauan niin, että sen isäntä joutui jänisten tunnetulle juoksupaikalle. Seuraavalla kierroksella haulikko pamahti, ja jänis kaatui.

 

Kiertelimme maastossa, jossa tapasimme kolme kertaa teeriä, mutta peitteisessä maastossa ammunta ei luonnistanut.

 Kun kello tuli puolille päivin, ilma muuttui liian hiostavaksi maastossa liikkumiseen. Lähdimme vetäytymään pois jahtimailta.  Vieraani lähti ajamaan kotiinsa päivällä yhden maissa.

 

Siihen aikaan meillä oli tapana antaa koiran ajaa vain pari kertaa, kun ilma oli lämmin. Näin menetellen koira ei läkähtynyt ja käpälät säästyivät vaurioilta, joita  ei tullut lainkaan.

 Aamupäivällä kuulin laukauksen, joka ei liittynyt jänisajoon. Kysyin siitä sen jälkeen, kun oli käyty illalla saunassa.

Veli kertoi ampuneensa lentoon ukkometsoa, mutta saalista ei tullut. Hän ei meinannut itsekään uskoa, että niin kävi. Velimies oli voittanut pitäjän haulikkokisoissa useita mitaleita, ja oli metsälläkin hyvin varmakätinen lentoon ampuja. Se oli hänen huikea ja kadehtittu taitonsa.

 Pyysin veljeä kertomaan tarkemmin. 

Hän sanoi seisoneensa jyrkässä, kivisessä rinteessä. Jänistä etsivän koiran nenän edestä oli ryminää pitäen noussut arvaamatta ukkometso lentoon.

Veli valitti sitä, että jalkojen asento oli väärä ja horjuva, ja niin hätäinen laukaus meni paapuurin puolelta ohitse. Metso pudottautui jyrkkää alamäkeä aivan maan pinnassa taimikon ja kivien suojassa ja meni onnekseen haulit välttäen. Ammunta radalla on aivan eri juttu kuin maastossa, veli tunnusti reilusti. 

Minäkin olin ehtinyt vuosikymmenten aikana tottua siihen, että kun kuului laukaus, veljellä oli saalis aina. Miten jollakin voi olla semmoinen lahja?

Syyskuun kolmas päivä, Kekkosen syntymäpäivä, oli kolmen jäniksen päivä.

 

Syömärin maukas virka

 

Syömäriksi sanotaan tyyppiä, joka syö joko suuria kerta-annoksia tai on yhtenään ruuan kimpussa. Pitkän ajan kuluessa kehittyy suuri maha. Ennen sanottiin semmoista myös kaljamahaksi.

On henkilöitä, jotka syövät suuria annoksia, mutta pysyvät silti solakoina, jopa merkittävän laihoina. Kaikkien aineenvaihdunta ei ole samanlainen.

Lapsuuteni aikana ei juuri näkynyt lihavia ihmisiä. Syy oli luultavasti siinä, että kaikki kävelivät, hiihtivät tai pyöräilivät paljon. Yksityisautot olivat harvinaisia. Semmoista makeisten tarjontaa kuin nykyään ei ollut. Kaupoista sai peruselintarvikkeita ja työvälineitä, ei juuri muuta.

Eipä ollut irtainta rahaakaan suuriin ruokaostoksiin. Ravitsemuksen perusta oli ruisleipä ja järvistä itse pyydetty kala. Liharuuat olivat nykyistä harvinaisempia ja lihan saanti perustui paljolti kotiteurastukseen.

 Lahtiin meni sikoja ja vasikoita ilman mitään armahdusta.  Siinä meni lasten nimikkovasikatkin talvilihoiksi. Aikansa saattoi kieltäytyä tämmöisen lihan syönnistä, mutta lopulta ihan oikea nälkä voitti vastarinnan.

Maidolla ja leivällä sekä marjakeitolla pärjäsi pitkään. Uskon, että semmoinen ruoka pitäisi hyvässä kunnossa ja solakkana tänäkin päivänä.

Eräs mies oli tunnettu syönnistään. 

Veli muisteli minulle, että hän saattoi pistellä kapallisen pottuja sianlihakastikkeen kanssa yhdeltä istumalta. Sitten hän ei syönyt kahtena seuraavana päivänä mitään, mutta palasi pöytään kolmantena päivänä kuin karhu, joka on saanut hirven tai lehmän saaliikseen.

Yksi paistettu iso teeri meni myös kerralla, ja muut jäivät mopen osille. Koska mies metsästi linturiistan, hän katsoi oikeaksi syödä sitä joskus kunnolla.

Siksikö miehen vanha äiti teki mielellään linnuista lintuvelliä? Kun lientä laimentaa, volyymi kasvaa.

Lintuvelli on suuritöinen ruoka, mutta verrattoman herkullinen.

Siivottu kanalintu, kuten koppelo, urosteeri tai kaksi naarasteertä keitetään klassisen paloittelun jälkeen perusteellisesti. Pudistamalla lihat irtoavat luista. Hommassa käytetään suurta siivilää.

Lihojen keittämistä jatketaan. Tässä vaiheessa resepti jakaantuu kahteen eri linjaan.

Ensimmäisessä kuorittuja ja pieniksi pilkottuja perunoita lisätään kiehuvaan pataan. Keittäminen jatkuu, kunnes perunat ovat hiertyneet perunavelliksi., jossa on linnun lihaa seassa. Suolaa ja pippuria käytetään mausteena.

Toisessa versiossa perunaa ei käytetä, vaan keittoa suurustetaan hieman jauhoilla ja sekaan pannaan aivan pieneksi pilkottua silavaa, joka käristetään perusteellisesti ensin pannussa. Sitten tämä aines lisätään kuohuvaan pataan. Jos kyseessä on savustettu palvisilava, keitto on tosi herkullista.

Luut keitetään erikseen perusteellisesti. Keitinliemen annetaan kiehua ja sakeutua, ja sitten se kaadetaan lintuvelliin mausteeksi. Luut, joissa ei ole enää makuaineita, hylätään.

Silloin ei ollut mahdollista – kuten on nykyään – pakastaa näitä keitinliemiä  kastikkeiden varalle.

Samaan sukuun kuuluva mies söi kerralla noin vain ison makkaralenkin. Kaupoissa oli tarjolla pitkiä makkaratankoja, jotka lienevät olleet 6 -8 senttiä paksuja. Sama tyyppi halkaisi koko tangon ja pätkäisi kahtia puolikkaat. Hän käristi kaikki pannulla ja söi.

Tämä syönti kaljan kanssa jatkui vuosikymmeniä kokonaan vailla ainoaakaan kasvista. Mies oli voimakas, työteliäs eikä merkittävää lihavuutta kehittynyt. Makkara oli niin hyvää – jopa kyröläinen hevosmakkara – että tämä syönnin ammattilainen nautti sitä kylmänäkin kaupan pihassa.

Näytti siltä, että näillä molemmilla oli riippuvuus sekä suuriin ruokamääriin että syönnin rituaaliin.

Tauno V. Mäki kertoo elämäkerrassaan, että hänelle soitti iltayöstä kiihtynyt leskirouva, joka moitti tunnettua presidentti Kekkosen eräkokkia läskikastikkeen suosittelemisesta.

Mäki kuunteli moitintaa ja vuodatusta aikansa.

Koska hän oli tullut juuri ulkomaanmatkalta ja oli väsynyt, hän tivasi leskirouvalta, että teidän laittamiinne ruokiinko miehenne kuoli. Kun rouva tyrmistyi, Mäki sulki puhelimen.

 

Ruokapöydässä

 

Parhaillaan riehui talvimyrsky tiheän pyryn kanssa. Ennen katsottiin, että on oikean hirvenampujan ilma. Verijäljet, suolistuksen merkit sekä hevosen ja reen jäljet peittyvät hyvin nopeasti.

Näkyvyys oli välillä rajoitettu. Säätiedotus, joka aamulla annettiin,  meni pahasti pieleen.

 

Istuimme vieraiden kanssa ruokapöydässä. Tarjolla oli keitettyä riisiä ja uunilohta. Oheissyötävänä salaattia, cocktailkurkkuja sekä savulohisalaattia. Leipää tarjottiin näkkärin muodossa sekä yhdelle huonomahaiselle puhtaana kauraleipänä.

Vieraiden varalta kävin Alkosta noutamassa Ruppertsberger valkoviiniä. Ostin myös American Redwood Zinfandelia niin sanotun nettialkon kautta jo aikaisemmin.

Tämä oli punaviiniä, samaa, josta ortodoksipappi ei saa kieltäytyä, muuten virka katoaa jalkojen alta. On siinäkin määräys, jos maksa ei vaan kestä!

 

Muutamia vuosia sitten pohjoisessa kuoli papilta vaimo. Lasten isä jäi vastuuseen lapsista, joka papin virassa ei onnistu, koska piirit ovat isoja, ja matkoilla on oltava paljon.

Keskiajalla oli päätetty, että avioliitto on ainutkertainen, joten uuden vaimon ottaminen ei onnistunut. Pitää erota entisestä uskosta, jos haluaa uuden vaimon. Olisi hyvä, jos evankelinen kirkkomme hyväksyisi suoraan tuon papin piiriinsä, joka oli jo löytänyt morsiamen ja lapsilleen äidin. Ei voi olla mikään järjestö niin kova, että kielletään normaali elämä. Äidin merkitys lapsille on korvaamaton.

 

En oikein voi suositella tuota yllä mainittua punaviiniä edes pitsan kanssa. Toisaalta, pitsassa oli minun maulleni liian äkäiset mausteet, jotka veivät suun sisustan outoon tilaan: koko ruoka alkoi maistua pahalta.

Jos olisin ollut syömässä yksin, olisin antanut loput luppakorvaiselle, jolta tippui koko syönnin ajan kuola suusta.

 

Elätkö muuten syödäksesi vaiko toisin päin eli syötkö elääksesi?

Vaaka painuu viimeksi mainitun hyväksi, kun on maahan painava nälkä. Silloin maistuu jo vähän arkisempikin eväs.

Tuntuu kuitenkin jalolta pystyä syömään hitaasti tässäkin tilanteessa. Keskusteltiin pehmeästi, miellyttävästi vieraiden kanssa. 

Osasin arvostaa Pirkan kauppaan laskemaa savulohisalaattia. Onkohan nimi mennyt vahingossa väärin ja kyseessä onkin majoneesi? Miten salaatti voisi olla niin pienessä purkissa? Yleensä salaattiin vaaditaan kulho.

 

Tunti meni syödessä. Se oli hyvä tulos, ja viittaa siihen, että mihinkään ei ollut kiire.

Kukapa haluaisi kiirehtiä pois uunilohen luota?

Lohi on hyvää paistettuna, keittona, savustettuna. Kylmän savun tai kuuman savun lohi on erinomaista, samoin graavina.

 

Lihasta kehotetaan kieltäytymään koko hela mualiman pelastuksen vuoksi. En ole saanut selville, koskeeko suositus kalan lihaakin. Jos koskee, silloin menee pieleen. Kala voisi korvata pienten kansojen keskuudessa lihan, mutta merien tuotto ei riitä ruokkimaan koko maapallon väestöä kalalla.

Voisiko olla oikein määräys, että alle kymmenen miljoonan asukkaan kansat saisivat syödä kalaa, mutta isommat maat joutuisivat syömään kasvisruokaa ja synnin taakan alla lehmän lihaa? Jotain pitää tehdä, koska väärän ruuan syönnin sanotaan olevan osasyy ilmaston muuttumiseen.

 

Tuulivoimaa lukuun ottamatta vihreää energiaa ei ole. 

Vesivoima olisi semmoinen, jos minkäänlaisia patoja ei tarvittaisi tahi altaita. Aurinkopaneelisähkö ei ole vihreää, vaan kaukana siitä, koska paneelien rakentaminen vaatii voimakasta kaivostyötä, joka tuhoaa ympäristöä.

Onneksi paneelien arvokkaat aineet voidaan kierrättää, ja silloin lähennytään vähän vihreyttä.

No, tämä oli ruokapöytäkeskustelua, jossa vain vaihdetaan ajatuksia eikä väitetä kenenkään olevan oikeassa. Semmoinen on aivan viatonta, verrattavissa morsiamen saattoon kotiinsa. Siinä ei voi olla taka-ajatuksia vai voiko?

 

Testi

 

Tein yhden sukulaisen kanssa vaivalloista sukututkimusta ainakin 10 vuotta. Tuo sukulainen menehtyi jo vuosia sitten. Hän oli syntynyt 1926 ja oli vanhoilla päivilläänkin hyvin hoksaavainen ja terävä. Sukututkimus päättyi yhteiseen konsensukseen, josta emme silloin päässeet enää eteen päin.

 

Sitten kävi niin, että käyttämäni utahilais-israelilainen sukututkimusohjelma alkoi huijata minua. Tavallinen jäsenyysmaksu oli noin 40 euroa vuodessa. Yhtäkkiä huomasin, että ilman mitään laskua tai yhteydenottoa, minulta vietiin jollain ihmekonstilla tililtä ensin 90 euroa ja toisella kertaa yli sata euroa. Tämä kaikki jäsenmaksun päälle.

 

Otin yhteyttä omaan pankkiini. Siellä sanottiin, että nylkeminen ei lopu muuten kuin mitätöimällä entinen ja järjestämällä uusi pankkikortti. Niin tein.

 

Sanottiin myös, että kyseessä ei varmaankaan ole tuon yhtiön vika. Siinä on paljon toimihenkilöitä. Yksi niistä on rosvo. Hänen tarvitsee tehdä huijaus vain kerran yhdelle miljoonalle jäsenelle, ja hän saa 90 – 120 miljoonaa euroa rahoja. Jäseniä sukututkimusohjelmassa on ehkä muutama sata miljoonaa, joten huijaus voi olla paljon suurempikin.

 

No, purin koneeltani koko ohjelman pois.

Sitä ennen tulostin kaiken, mitä saimme yhdessä selville suvusta.

 

Sähköpostiin tuli vuosikausia – vielä viime vuonnakin – viestejä ja houkuttelua, mitä kaikkea suvusta on uutta paljastunut. Vastasin pariin viestiin sapekkaasti ja kerroin huijauksesta. Sanoin sen syyksi luopumiseen ja kerroin, että en maksa mitään enää. Usutan Supon rosvon kimppuun.

 

Koska maamme pärjää Neuvosto- Venäjääkin vastaan ja antaa iskun iskusta, Suomi pärjää myös teidän kanssanne. Meillä on suuri määrä Walther Polizei Pistole Kriminal- aseita, kal. 7,65. Eräänä päivänä kuula napsahtaa syylliseen. Kansamme on ulkoisiin uhkiin nähden hyvin yhtenäinen.

 

Tuon jälkeen ei ole tullut viestejä enää.

 

Erään vanhan sukulaismiehen tytär otti kirjeitse yhteyttä ja pyysi tietoja sukututkimuksen tuloksesta. Posti osasi tuoda kirjeen perille, vaikka siinä oli vain nimeni sekä pitäjän nimi.

 

Hänen isäänsä, joka oli osallistunut Vapaussotaan, autoimme vuosikausia. Isäni käytti hevosta ja sorkka- aatraa, ja minä ja pikkuveli kylvimme perunat vakoon. Palkkani oli 50 penniä ja veljeni palkka 20 penniä, vaikka työn määrä oli sama. Katsoin rahanarvonlaskurista, että palkkani oli yhden sentin arvoinen nykyrahassa.

 

Minulle kerrottiin, että talon isäntä oli irrottanut lattialankun, kun 20 pennin raha oli mennyt lankkujen raosta lattian alle.

 

Halusin testata, olisiko saituus periytynyt tyttärelle, jonka olin tavannut lyhyesti vain kaksi kertaa vuosikymmeniä sitten. Hänen vanhempansa ja vanhempi sisarensa olivat jo kuolleet.

 

Lähetin ystävällisen vastauskirjeen, jossa kerroin, että mielelläni skannaan jäljennökset koko sukututkimusaineistosta, jos saan hänen hallitsemalleen metsäalueelle luvan metsästää kanalintuja. Alue saattoi olla 40 hehtaaria kirveen koskematonta metsää. Talon isäntä oli vuokrannut aikoinaan metsänsä vain hirvenmetsästykseen. Mitään riistaa hän ei itse metsästänyt.

 

Vastausta kirjeeseeni ei ole koskaan tullut. Saituuden täytyy olla valtava, koska näin hyväkään kauppa ei tuntunut kannattavan. Hän olisi saanut ainakin kymmenen vuoden vaivalloisen tutkimuksen tulokset käytännössä ilmaiseksi, mutta sekin oli liikaa. Metsästyslupa olisi kohteliaisuutta, mutta siihen ei suostuttu.

Ajattelin asiaa, enkä lähettänyt papereita. Ilmeisesti sukulaiset ovat muutenkin puupennin arvoisia.

 

Suuliekki aamun hämärässä

 

Se oli kaikkien aikojen lintusyksy minun osaltani. Olin perehtynyt koeampumalla tarkoin jo parin vuoden aikana uuteen kotimaiseen lintukivääriin. Sen kaliiberi oli 22-250 Rem. Eri matkoilta ammuin koelaukauksia riittävästi.

Huomasin, että luodin lentorata on suora lähes kahteensataan metriin. En kuitenkaan ampunut metsällä niin kaukaa, vaan pyrin pääsemään hiipimällä runsaaseen sataan metriin. Luodissa oli vauhtia niin, että kuuttakymmentä metriä lyhyemmälle matkalle ampuminen tuntui epäilyttävältä. Lintu saattaisi rikkoutua.

 

Osallistuin kotipitäjässä ja entisen kotini mailla jänisjahtiin lumen tultua. Lintujen metsästyskausi silloin hyvin lyhyt. Koska olin virassa, pystyin käymään metsällä vain viikon loppuina. Niistäkin osan pilasi kova tuuli tai vesisade. Niinpä osa metsästysretkistä kului jänisajon piirissä.

Minulla oli neljä vuotta aikaisemmin ostettu Valmet 212- haulikko, joka toimi erinomaisesti. Koeammunnan mukaan kotimainen haulikonpatruuna oli hyvä, mutta alapiippuun kävi vielä paremmin amerikkalainen laatupatruuna. Se, jonka hylsyn metallikanta on korkea.

 

Lokakuun lopussa oli lunta jo nilkkaan asti. Lähdin kolmen metsästäjän porukassa jahtiin. Yksi viljelijä lupasi metsästää maillaan, ja hänen poikansa oli jäniskoiran kanssa mukana.

Kolmas oli meillä kunnan palveluksessa ollut mies, joka vuoden, parin päästä muutti täältä pois. Hänellä oli laina-ase.

Kun koira haki riistaa katselin kaunista asetta. Tunnistin sen merkin heti. Se oli legendaarinen Browning A5, itselataava haulikko. Ne olivat siihen aikaan harvinaisia.

Tämän toiminnasta kertoo alan perusteos. Tekstissä sanotaan, että ruutipanoksen laukeamisesta syntynyt paine aiheuttaa patruunan vaihdon. Voima viskaa piipun sulkuosineen taaksepäin, mistä ne vieterien voimalla palaavat takaisin. Piippu ensin, jolloin ulosheittäjä viskaa hylsyn pesästä ja syöttäjä solauttaa säiliöstä uuden tilalle. Sitten sulkuosa rämähtää sekin takaisin paikoilleen, ja ase on taas valmis ammuntaan.

Nythän kaasumäntäperiaatteella toimivat haulikot ovat hyvin yleisiä. Browning A5 oli piippurekyylitoiminen. Semmoiset ovat jääneet jo valmistuksesta pois. Tuota asetta valmistettiin Belgiassa vuodesta 1898 vuoteen 1998. Pitkän ajan kuluessa ase kehittyi erinomaiseksi toiminnaltaan sekä ulkonäöltään.

 

Koira tuntui löytäneen jäniksen, mutta ajo suuntautui koilliseen, varsin suoraan poispäin passialueelta. Solakan ja ystävällisen narttukoiran kimeä ääni häipyi vähäksi aikaa kokonaan, mutta alkoi sitten heikosti kuulua.

Ajoääni viipyi noin puolen kilometrin päässä kauan aikaa. Nuori mies, jonka kotoa koira oli saatu, lähti varovasti siirtymään ajon suuntaan. Minä ja toinen mies, me jäimme entisille paikoillemme. Oli kulunut jo puolitoista tuntia ajon alkamisesta. Päivä oli pilvinen ja poikkeuksellisen hämärä.

 

Satuin katsomaan passissa seisovan kaverin suuntaan. Näin, miten hän jäykistyi äkkiä ja heitti aseen tulitusasentoon. Samassa näkyi suuri ja kirkas suuliekki. Laukaus jytkähti. Kuulin huudon, että ei jäänyt. Se halavattu, nyt se vasta tempun teki, ampuja sadatteli.

 

Kävelin paikalle. Jänis oli yllättäen tullut etelän suunasta passiin. Jäljet olivat selvät. Sitten se oli loikannut suoraan sivulle pajupensaan suojaan. Se selitti sen, miksi Browning-mies ei ollut ampunut kuin kerran. Ei siinä kerennyt, hän vakuutti. Sen uskoin. Jänis on hyvin nopea pelästyessään.

 

Ihmettelin hauliparven leveyttä, joka oli kahdenkymmenen metrin päässä passipaikasta jo kolme metriä. Ei haulikko normaalisti hajota niin paljoa.

 

Tarkastelin asetta. Siinä oli yli kymmenen senttiä pitkä liekinsammuttaja, samanlainen kuin Tikkakosken konepistoolin uusimmassa mallissa piipun jatkeena. Sen tarkoitus on estää piipun kohoaminen ammunnan aikana. Tuossa lisäosassa on reikiä sen yläpinnalla. Niistäkin näin ammunnan aikana välähtävän tulenlieskoja.

Ruuvasimme liekinsammuttajan eli suujarrun pois. Silloin näkyi, että aseen lainaajalta oli jäänyt paikoilleen asettamatta vaihtosupistaja. Kierteet näkyivät piipun suun sisäpuolella vapaina. Se selitti hauliparven valtavan hajoamisen.

 

Ehkä jokunen hauli teki kuitenkin reikiä otuksen nahkaan, sillä jänis alkoi kiertää hyvin pientä lenkkiä. Pian se tuli nuoren miehen passiin, joka sai sen ammuttua.

Koska ensimmäisen laukauksen ampuneen miehen ase ei ollut varustettu oikein, ja supistajan kierteet olisivat saattaneet vaurioitua ammuntaa jatkettaessa, jahti päätettiin lopettaa. Hyvinhän siinä oli loppujen lopuksi käynyt.

 

Oli aika haukata evästä repusta ja kaataa termospullosta kuumaa kahvia uuteen kuksaan. Hetki oli ehkä sittenkin sen aamun paras.

 

Jäikö tuosta jahdista muisto itämään?  Kun möin Valmetin tutun perheen yhdelle pojalle, tilalle ostin Browning Fusion Evolve- nimisen haulikon. Se on kaunis ja aivan hyvä. Sen toiminta perustuu kaasumäntäsysteemiin. Siinä on mahdollista käyttää Invector- nimisiä vaihtosupistajia. Kullekin patruunalle näyttää löytyvän supistaja, jolla käynti on hyvä. Tilasin vuosi sitten asesepän kautta sylinterisupistuksen, jossa ei oikeastaan ole supistusta lainkaan. Tätä käyttäen ammutaan kovia teräs- tai volframihauleja.  Viimeksi mainitut ovat erinomaisia, mutta hyvin kalliita. Näyttää siltä, että metsästämistä uhkaa suuri muutos, jos lyijyhaulit kielletään.

 

Olin kerennyt parahiksi ennen kuin Valmet yllättäen lopetti asetuotannon kokonaan, huollattaa aseeni tehtaalla Jyväskylässä.

Koneisto puhdistettiin, metalliosat sinistettiin ja piippu hoonattiin.

Pyysin muuttamaan täyssupistuksen kolmeneljäsosaan ja puolisuppean piipun parannettuun sylinteriin.

Tehtaalla ammattimiehet lyhensivät hieman tukkia ja laittoivat siihen joustavan kumilevyn päälle visakoivusta kauniin muotoisen perälevyn siinä aikaisemmin olleen kovasta muovista valmistetun tilalle. Haulikko näytti hienolta katsella ja sillä oli hyvä ampua.

Ase kuuluu olevan vieläkin käytössä ja se on toiminut hyvin. Ihan vähän kaipailen vanhaa kaunotartani!

                                                                                       

 

Viimeinen niitti

 

Kuusi päivää kului lepoon ja pihatöihin. Omakotiasuja on aina puuhassa. Muuten asiat kääntyvät ränsistymisen suunnalle, josta normiin paluu vie paljon voimia ja aikaa. Siksi ei voi päästää itseään pellon laitaa ilman paitaa käveleväksi tyypiksi.

 

Menomatkalla mökille vaimo kipaisi hakemassa kaupasta lisää kloriittia myyrien vastaiseen taisteluun, jotta kaikki niiden eritteiden saastutus saadaan poistettua.

Matkalla huomasin selvästi pikkulintujen kadon. Niitä näkyi vain muutama.  Edellisellä vuosituhannella pikkulintuja oli paljon enemmän. Yksi paljon omenapuista tietävä mies kertoi minulle puhelinkeskustelussa, että pörriäisiä oli hänen omenatarhassaan vain viisi tänä vuonna. Omenapuiden kukinta oli niin hänellä kuin minullakin valtava. Luonto köyhtyy selvästi.

 

Perillä mökillä oli jo 21 astetta lämmintä. Myyrät eivät pääse terassille edellisen pakkotyötä muistuttavan raadannan tuloksena.

Keitimme perinteiset tulokahvit. Sen valmistumista odotellessa laitoin vesiautomaatin virtaan, yhdistin klik- systeemillä pidemmän jatkoletkun ja kastelin perusteellisesti aiemmalla käynnillä istutetut tuijapensaat. Ne olivat pystypäin ja virkeän näköisiä.

 

Kahvin jälkeen aloitin askartelun saunan kynnyksen alueen kanssa. Edellisellä kerralla pantu pikiliima ei ollut täysin kuivanut. Ehkä kova kuumuus ja kostea ilma olivat hidastaneet prosessia.

Mittailin ja valmistin leveähköstä alumiinikiskosta peiton sen raon päälle, joka oli täynnä pikiliimaa. Kiskossa oli valmiita ruuvin reikiä. Työ oli helppo.

Oven molemmat pystykarmit oli katkaistu terveelle puulle saakka erikoismiesten toimesta. Valmistin kestopuulaudasta kaksi 11 senttiä pitkää ja neljä senttiä leveää pätkää. Sovittelin ne huolellisesti kuosiinsa niin, että saunan puolen reunalla palikat nousivat alumiinikiskon päälle. Palikoihin täytyi sahan ja puukon avulla tehdä kiskon päällyksen muotoinen syvennys.

Kun kaikki natsasi paikoilleen kokeillessa, rytjäsin molemmat palikat pohjastaan pikiliimalla ja työnsin ne paikoilleen. Siihen ne saivat jämähtää. Palikoiden alareunat ja aiemmin kiinnitetyn kiskon saunan puoleisen reunan tiivistin pikiliimalla. Minulle annettiin neuvo, että Fairy on paras, mutta nestesaippuakin käy hyvin kertakäyttöhanskan pinnan käsittelyyn etusormen osalta. Sormi liukui ja pikiliimakerros sai poikkileikkauksena lähes kolmion muodon, mikä oli tavoite.

 

Hopean värisestä alumiinikiskosta valmistin kaksi lyhyttä pätkää, joiden ulompi pää oli 45- asteen kulmassa. Ne kulkivat lattialautojen välisen, viivamaisen raon päällä.

Kävin ulkona poraamassa kahdella erikokoisella poralla niihin samanlaiset reiät kuin on tehdaskin tehnyt. Ruuvin kanta ei saa jäädä yhtään koholle. Muuten joku voi saada paljaaseen jalkaansa pahat orkoset.

Näiden lyhyiden osien väliin piti sovittaa noin kuusikymmentä senttiä pitkä kappale samaa kiskoa. Sen päät viistosin samaan kulmaan kuin lyhyiden pätkienkin, joiden väliin tämä pitkä kappale tuli.

Oikeanpuoleinen liitos vaati melkein kolmen vartin ajan viilaamista ja toistuvaa sovittamista ennen kuin tulos oli tyydyttävä. Pitäisi olla jiirisaha, jossa on rautasahan terä. Koska tein jiirauksen vapaalta kädeltä rautasahalla piirroksen mukaan, ei työ mennyt heti nappiin. En ole synnynnäinen seppä, mutta herkkä oppimaan toisten opetuksia. Ammattimies nauraisi minun touhulleni.

Otsasta tippui pyöreälinssisiin älykkölaseihin hikipisaroita. Niitä piti yhtenään kuivata WC- paperilla. Nämä lasit olivat ensimmäiset, joita käytin töissä. Halusin itselleni samantapaiset lasit, joita Kekkonen piti pääministerivuosinaan 1950- luvulla. Ne tekevät kantajansa fiksun näköiseksi ja vakuuttavaksi.

Yritin välillä toimia ilman laseja, mutta tarkka näkeminen oli mahdotonta. Nämä lasit ovat siitä hyvät, että niiden sangat taipuvat kuin isoäidin ikivanhat lasit korvan taakse, joten kumarrellessa ne eivät tipahda paikoiltaan pois.  Säästin nämä lasit ja pidin ne hyvässä kunnossa 25 vuotta. Erityiskäyttö on ollut likakaivopumppaamon peseminen painepesurilla joka kesä, jolloin joutuu kurottamaan itsensä pää alaspäin, jotta ulottuisi huolellisesti poistamaan vaalean rasvan monista pumppukaivon osista painepesurin pistesuihkulla.

Tämä on mielityötäni. Likavesihuurut nousevat naamalle, mutta suihkussa voin puhdistautua. Kaikki vaatteet menevät saman tien pyykkikoneeseen. Olen minä kerran salaa vaimolta käynyt samoissa rytkyissä ruokaostoksillakin eikä mitään pahaa ole tapahtunut.

Sudetkin puhdistavat haavansa ja turkkinsa nuolemalla, eikä tulehdusta tule, koska niiden hampaiden ja suun saaliseläimille kuolettavan vaaralliset bakteerit eivät vahingoita isäntäeläintä. On kehittynyt immunologinen toleranssi.

 

Mittari näytti varjossa ulkona iltapäivällä 26 asteen lämpötilaa. Ei se ole valkoisen miehen metsätyöilma, tuskinpa lapiomiehenkään.

Vaimo  pesi ja puhdisti terassin täydellisesti uudelleen. Kun se oli tehty, piti jo ottaa palasta. Minulle varattiin poro- juustokeittoa ja vaimolle kirjolohikeittoa. Saatteena oli kylmää lähdevettä ja kotona leivottuja sämpylöitä. Kello näytti puolta kolmea, kun tauko päättyi.

Vaimo pesi saunan ja sen eteisen lattian. Siinä oli hommaa ihan nokko.

Purin edellisellä kerralla tehdyn hätätyön osiinsa, vinkkarin elikkä kääntösalvan. Porasin kuuden ja puolen millin rautaporalla salvan osiin ja oven karmiin reiät.

Kuuden millin kierretanko työntyi hyvin paikoilleen reikään. Tangon terassin puoleiseen päähän tuli prikka ja sen päälle mutteri- lukkomutteriyhdistelmä. Oven ulkopuolelle kiersin samat osat kääntösalvan päälle. Kiristin sopivilla avaimilla salpasysteemin napakaksi. Se puristi nyt oikeanpuoleisen oven alaosan tiiviisti toista ovipuoliskoa vasten. Ovien välinen rako sulkeutui, kun pystyrima painui raon ja vasemmanpuolisen oven karmin päälle. Aivotyö kotona oli muuttunut mökillä käytännöksi, ja homma pelitti.

Kunnollisilla työvälineillä oli ilo työskennellä. Yksikään mäkärä tai itikka ei purrut meitä kumpaakaan, koska meillä oli taas mukana molemmille nimikoidut torjuntavehkeet. Niitä olen kuullut käytettävän marjastaessakin silloin, kun on hyvä marikko, jonka alueella ei liikuta paljon, mutta ötököitä on viljalti. Niin neuvoi minua yksi rouva. Neuvo on ollut pätevä.

 

Valmistin lähtökahvit, kun työvehkeet oli koottu paikoilleen ja matot yhdessä asetettu terassin lattialle. Vaimo halusi käydä urakan jälkeen uimassa. Hänellä oli - kuten minullakin - työvaatteet hien kastelemat ja kyllästämät. 

Sanoin kahvilla istuessa, että koko järvi huokaisi, kun muodokas emäntä laskeutui uimaan. Naisen veteen meno on kiinnostavaa katseltavaa, varsinkin, kun uima-asua ei ole käytettävissä.

Työpäivä meni aika hyvin. 

Lämmintä oli mittarissa 27 astetta, kun lähdimme kotimatkalle. 

En osaa sanoa, miten pärjäsimme ennen, kun autoissa ei ollut ilmastointia. Tuntuu, että kuumuus vaikuttaa väsyttävästi ja unettavasti 70-vuotta täyttäneeseen ja pikkuisen nuorempiinkin.

Toisaalta, kuumassa ei oikeasti nukuta sitten millään.

Vaimo valmisti makaronin ja käristetyn jauhelihan yhdistelmää päivälliseksi. Siihen tulee kastikkeeksi sweet&sour- tyyppinen amerikkalainen kastike. Se on hyvää, mutta muita makuja en hyväksy, koska ne ovat liikaa makuhermoille sekä puuduttavat koko suuvärkin syödessä. 

Kaadoin molemmille pikariin punaviiniä pullosta, jonka tilavuus on 187 millilitraa eli tosi vähän. Nimeltään tämä pienissä pulloissa myyty tuote on Barefoot Merlot. Se tulee Kaliforniasta asti.

Näin palkitsimme itsemme vaivalloisesta hommasta, jonka onnistuimme kestämään. Tilasin sekä kotiin että mökille myyrän karkottimia, että taistelu elintilasta kääntyisi voitoksi meille, vaikka vihaa tai sotaa ei eläimiä vastaan olekaan. Tiputtavathan linnutkin huolettomasti lentäsessään ulostusta. Se voi osua, mutta en silti usko,että kyseessä olisi sodanjulistus.

 

Pahuuden ruumiillistuma

 

Saksa on ollut vähintään jo 80 vuotta kaikkien kansojen tarkkailun alla.

Syy siihen on kahdentoista vuoden ajanjakso, se, minkä kansallissosialistinen työväenpuolue oli siellä vallassa.

Tuolloin tuosta suuresta kansasta ihmeellisellä taidolla puoluejohto alaisineen onnistui valitsemaan holokaustiin ja muihin joukkomurhiin pätevät toteuttajat. Näillä oli korkea taito saada asiat rullaamaan. Äkkiä tuli Saksaan 400 000 Unkarin juutalaista 1944 junakuljetuksina. Samana vuonna he olivat nousseet savuna ilmaan eikä heitä voitu enää löytää mistään.

Ranskasta tuli noin 110 000 ja Hollannista lähes 100 000 ihmistä junakyydeillä Suur-Saksaan. Hekin hävisivät tietymättömiin.

Venäläisiä jäi sotavangiksi neljästä viiteen miljoonaa Saksan armeijan operaatioissa. Rauhan palattua heitä tavattiin vain kymmeniätuhansia. Suurin osa oli kuollut nälkään, tauteihin tai joukkoteloituksiin.

Ranskasta, Englannista ja USA: n armeijasta Saksan armeija vangitsi paljon sotilaita. Heitä kohdeltiin hyvin, ja kaikki pääsivät kotiin elleivät pakoyritysten aikana tulleet ammutuiksi. 

Upseerit pantiin eri leireihin, varsinkin lentäjät, joita kunnioitettiin. Heidän vankileirinsä olivat kuin lepokoteja. Oli siis selvää rotuerottelua, kuten Etelä- Afrikan apartheid- systeemi, jossa valkoihoiset, mustat ja niin sanotut värilliset joutuivat erilaiseen asemaan.

Saksan tiedustelupalvelu vangitsi pappeja, opettajia ja muita älykköjä, joilla katsottiin olevan työväenpuolueen vastainen vaikutus joukkoihin. Yksi tämmöinen oli Dietrich Bonhoeffer, pappi, joka uskonnon mukaan julisti rohkeasti pelastusta kristinuskon pohjalta, mutta hän oli kriittinen vallitsevaan systeemiin nähden. Hänet vangittiin ja otettiin hengiltä. Tältä papilta on virsikirjassamme yksi virsi, jota joskus veisaamme kirkossa.

 

Rudolf Höss oli Auschwitzin komendantti. 

Vasta 2018 paljastui, että hänen kuolemansellissä tuomarin pyynnöstä Puolassa kirjoittamansa elämänkerta on valetta lapsuuden ja nuoruuden osalta. Psykiatrit ovat jälkeen päin löytäneet tästä SS-everstiluutnantista skitsoidisia piirteitä. Se tarkoittaa, että hän oli toisten kärsimyksiin ja kuolemaan nähden täysin välinpitämätön, mutta henkilökohtaisesti hän ei ollut keskitysleirissä väkivaltainen. Oikeudenkäynnissä hän kertoi aivan avoimesti työstään ja holokaustista niin kuin puhuttaisiin nurmikon leikkaamisesta. Hän oli selonteoissaan tarkka ja viileän objektiivinen. Hän sanoi totelleensa ylempiensä käskyjä. Hän itse pani käskyt alaistensa toteutettaviksi.

 Kirjassaan Höss kertoo tehneensä opintomatkan Treblinkaan. Siellä keskitysleirin komendantti Franz Stangl  kertoi päässeensä jo eroon 30 000 juutalaisesta. Hän käytti häkää kaasukammiossa. Stangl oli ovela, ja hänet paljastettiin vasta 1960- luvulla. Hän sai tuomion 900 000 ihmisen kuolemista Treblinkassa ja Sobiborissa. Mies kuoli luonnollisella tavalla vankilassa. 

Koska uhrien kuolinkamppailu kesti kauan ja häkää oli vaikea käsitellä, Höss etsi tehokkaampaa myrkkyä. Silloin löytyi Zyklon B, joka oli kehitetty hiirien, myyrien ja rottien tuhoamiseen. Aine oli rakeina peltipurkeissa ja sen vaikuttava aine oli sinihappo eli syanidikaasu.

 Höss kokeili sitä keskitysleirin kaasukammiossa venäläisillä sotavangeilla. Aine tappoi nopeasti. Höss kertoi, että 5 – 7 kiloa Zyklon B- myrkkyä surmasi minuutissa kerralla 1500 ihmistä. Oikea aine oli löytynyt. Rakeet kaasuuntuivat lämpöisessä, Auschwitzin uudessa kaasukammiossa, kun ne pudotettiin sisään kammion katon räppänästä.

Höss kutsui taitavia muurareita Auschwitziin valmistamaan kovaa kuumuutta kestäviä uuneja, joissa uhrit poltettiin savuksi ja tuhkaksi. Uuneissa oli kova veto. Se saatiin aikaan puhaltamalla hehkuvaan kivihiilimassaan ilmaa aivan kuin Bessemerin aikoinaan keksimässä masuunissa, jossa sulatettiin rautamalmia.

Vangit työnsivät kuolleet rullien päällä liikkuvilla metallilaveteilla uuneihin. Ne toimivat yötä päivää. Sitä ennen vangeilta oli poistettu kultakorut ja kultahampaat tai -paikat. Ne sulatettiin, ja kulta meni varusteluteollisuuden hyväksi. Jonkun ajan päästä, kun vankien hermot eivät enää kestäneet tätä työtä, heidät pantiin kaasukammioon. Työ jatkui entistä tahtia uusien vankien voimin. Heitä riitti aina vaan.

 

Höss sanoi, että Auschwitziin tilattiin 20 000 kiloa Zyklon B:tä. Sillä surmattiin siis 4,3 tai 6 miljoonaa ihmistä. Höss myönsi vain 2,5 miljoonaa kaasutettua vankia. Ehkä osa myrkystä annettiin Treblinkaan ja muihin tuhoamisleireihin.

 

Saksassa oli silloin aivan samanlaisia keinoja pitää kansa kurissa, mitä nyt nähdään Valko-Venäjällä ja myös Venäjällä.

Äärimmäinen yksinvalta ja harvainvalta johtavat aina yhteiskuntaan, joka kääntyy tavallisia ihmisiä vastaan.

Suur-Saksan toimien pelästyttäminä kaikkialla ollaan varuillaan sekä äärioikeiston että äärivasemmiston varalta. Heitä ei saa päästää valtaan.

 

Saksalaiset eivät ole vieläkään kovin suosittuja rauhanturvaamistehtäviin. He eivät kelpaa myöskään Naton operaatioihin pakkovaltaa vastaan. Ne toteuttavat USA, Englanti ja Ranska. Ydinaseita Saksan käsiin ei vieläkään uskalleta antaa, vaikka kyseessä on täysivaltainen Naton jäsen. Asenteen syy on fasismin paluun pelossa.

Saksalaiset ydinfyysikot vangittiin sodan jälkeen ja vietiin Englantiin kuulusteluihin. Heidän selleissään oli salakuuntelulaitteet. Haluttiin tietää, mitä fyysikot puhuvat toistensa kanssa vapaa-ajalla. Heitä kohdeltiin hyvin.  

Kaksi- ja kolmekymmenluvuilla Saksan Göttingenin yliopisto oli ydintutkimuksen Mekka. Siellä oli opiskellut ydinasetta Amerikassa kehittävän ryhmän johtaja J. Robert Oppenheimer, ja melkein kaikki muut tuossa salaisessa projektissa. 

Samassa työssä oli saksalainen Hans Bethe. Hän osasi laskea - tuosta vain - uraanin ja plutoniumin kriittisen massan. Tämä tarkoittaa pienintä määrää näitä aineita, jolloin ydinreaktio käynnistyy itsestään, ja seuraa räjähdys. 

Monta tiedemiestä oli paennut vasemmistosympatioidensa vuoksi Saksasta. Sodan jälkeen he toimittivat vakoojien kautta kaiken tarpeellisen tiedon Neuvostoliittoon atomiaseen valmistamiseksi. He ajattelivat voimien tasapainoa, joka estäisi suurvaltasodan.

Saatiin selville, että tiedemiehillä oli korkea moraali. He hidastelivat atomiaseen kehittelyä tahallaan sen verran kuin uskalsivat. SS hengitti koko ajan niskaan, joten paineet olivat suuret, mutta he kestivät sen.

Yksi näistä miehistä oli Werner Heisenberg. Hän sai 31- vuotiaana Nobelin fysiikan palkinnon vuonna 1932. Hän väitteli ydinfysiikasta.

 Kunnia Heisenbergille ja muille korkean moraalin tiedemiehille, jotka estivät sodan ydinaseella. Olisiko meidän kansammekaan olemassa, jos atomipommi olisi valmistunut Kolmannelle Valtakunnalle?

Höss- tyyppisiä ihmisiä on aina olemassa. Historia pitää tuntea, jotta heitä osaisi varoa.

Maailmanlaajuinen ongelma - järjestelmästä riippumatta – on se, että tasa-arvoa miesten ja naisten välillä ei ole mahdollista saavuttaa.

Jos kaikille aikuisille miehille tehtäisiin tuo englantilaisten temppu, äänitettäisiin saunomisen yhteydessä se, mitä miehet sanovat aiheesta mihin nainen kelpaa, todellinen asenne tulisi päivän valoon.

En kehtaa kirjoittaa sitä tähän tekstiin, koska saisin kavaltajan nimen. Miehet tietävät tuloksen sydämessään ja naiset arvaavat asioiden oikean tilan ihan itse.