Sekametsästys
Ajelin
entiseen kotiini Pielaveden läpi perjantai-iltana. Sinne tuli Siilinjärveltä
vieraaksi mies, jonka kanssa olin metsästellyt Pyhäjärvelläkin.
Iltamyöhällä alkoi valtava ukkosilma, joka kesti kaksi tuntia. Vettä satoi välillä kaatamalla, välillä piti kuivaa ukkosta, joka ei ole kovin miellyttävää. Ilma oli hyvin lämmin ajankohtaan nähden, hieman yli kaksikymmentä astetta.
Syyskuun
kolmas päivä valkeni puolipilvisenä. Tuuleskeli hieman. Maasto oli varsin
kuiva illan sateesta huolimatta.
Veli päästi irti vanhan Ralli- koiransa sekä nuoren Raikun. Silloinen ja myös nykyinen metsästyskaveri päästi maastoon oman 8- vuotiaan narttunsa, Tuiren.
Se sai varsin pian ajon läheltä järven rantaa. Haukku alkoi noin kilometrin päässä pihasta. Se kääntyi yllättäen suoraan kohti, jolloin kaikki hakeutuivat passiin. Näkyväisyys on maastossa syyskuun alussa huono. Sitä jänis osasi käyttää taitavasti hyväkseen. Kukaan ei nähnyt jänistä, vaan ajo päättyi kiertelyn jälkeen hukkaan, joka ei selvinnyt.
Koiramiehet
jatkoivat jäniksen parissa. Minä vieraani kanssa kiertelin maastossa enemmän
kanalintuja etsimässä. Kuljimme metsässä kahdestaan noin neljänkymmenen metrin
päässä toisistaan.
Heikkokuntoisen
metsätien hiekkakuopalta lähti pakolentoon valtava ukkometso sadan metrin
päästä.
Suon
varressa oli toinen pyypesue. Ammuin yhtä pyytä lentoon, mutta pummasin taas. Pyy
lensi silmän korkeudella poispäin eli hyvällä hollilla. Juuri kun laukaisin,
lintu teki sivumutkan kolmen vinossa rivissä kasvaneen männyn runkojen suojaan.
Vasemmanpuoleisen petäjän kaarna vain pölähti, kun haulikuuro iski siihen.
Ikuinen myöhässä oleminen oli vain nieltävä. Pyyn viisaus on ihailun arvoista.
Melko
pian vieras ampui teertä lentoon. Ei tullut osumaa hänellekään, mutta hän ei ollut siitä
millänsäkään.
Lähellä
oli pitkänomainen lampi. Sen pohjoispäässä vieras ampui taas teertä, mutta lintu pelastui metsän kätköön. Totesimme, että ei niitä niin vaan tiputella.
Karulle, sorapitoiselle maalle teimme tulet ja otimme kahvin kanssa palasta. Tulipuita etsiessä vieraan jaloista lähti jänis, mutta ase ei ollut hänen mukanaan juuri ratkaisevalla hetkellä..
Tuiren
isäntä ampui Ralli- koiran ajosta jäniksen kilometrin päässä meidän
tulipaikasta. Ajo oli yhtenäinen, selkeä ja se päättyi laukaukseen.
Pian
otti hänen oma koiransa - Tuire - suuren mäen rinteeltä ajon. Haukun ääni tuntui kiertävän koko laajan mäen
kolmesti.
Kuulin
passiini tupsetta selkäni takaa. Jänis oli tullut kolmen metrin päähän!
Ensimmäinen kuti meni ohitse, koska ammuin hätäännyksessä liian lyhyeltä
matkalta. Jänis vilisti kovaa kyytiä, mutta toisen piipun laukaus osui ja otus
putosi paikalleen.
Kiertelimme
maastossa, jossa tapasimme kolme kertaa teeriä, mutta peitteisessä maastossa
ammunta ei luonnistanut.
Siihen
aikaan meillä oli tapana antaa koiran ajaa vain pari kertaa, kun ilma oli
lämmin. Näin menetellen koira ei läkähtynyt ja käpälät säästyivät vaurioilta, joita ei tullut lainkaan.
Veli
kertoi ampuneensa lentoon ukkometsoa, mutta saalista ei tullut. Hän ei
meinannut itsekään uskoa, että niin kävi. Velimies oli voittanut pitäjän haulikkokisoissa
useita mitaleita, ja oli metsälläkin hyvin varmakätinen lentoon ampuja. Se oli hänen huikea ja kadehtittu taitonsa.
Hän sanoi seisoneensa jyrkässä, kivisessä rinteessä. Jänistä etsivän koiran nenän edestä oli ryminää pitäen noussut arvaamatta ukkometso lentoon.
Veli valitti sitä, että jalkojen asento oli väärä ja horjuva, ja niin hätäinen laukaus meni paapuurin puolelta ohitse. Metso pudottautui jyrkkää alamäkeä aivan maan pinnassa taimikon ja kivien suojassa ja meni onnekseen haulit välttäen. Ammunta radalla on aivan eri juttu kuin maastossa, veli tunnusti reilusti.
Minäkin olin ehtinyt vuosikymmenten aikana tottua siihen, että kun kuului laukaus, veljellä oli saalis aina. Miten jollakin voi olla semmoinen lahja?
Syyskuun kolmas päivä, Kekkosen syntymäpäivä, oli kolmen jäniksen päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti