Syömärin maukas virka

 

Syömäriksi sanotaan tyyppiä, joka syö joko suuria kerta-annoksia tai on yhtenään ruuan kimpussa. Pitkän ajan kuluessa kehittyy suuri maha. Ennen sanottiin semmoista myös kaljamahaksi.

On henkilöitä, jotka syövät suuria annoksia, mutta pysyvät silti solakoina, jopa merkittävän laihoina. Kaikkien aineenvaihdunta ei ole samanlainen.

Lapsuuteni aikana ei juuri näkynyt lihavia ihmisiä. Syy oli luultavasti siinä, että kaikki kävelivät, hiihtivät tai pyöräilivät paljon. Yksityisautot olivat harvinaisia. Semmoista makeisten tarjontaa kuin nykyään ei ollut. Kaupoista sai peruselintarvikkeita ja työvälineitä, ei juuri muuta.

Eipä ollut irtainta rahaakaan suuriin ruokaostoksiin. Ravitsemuksen perusta oli ruisleipä ja järvistä itse pyydetty kala. Liharuuat olivat nykyistä harvinaisempia ja lihan saanti perustui paljolti kotiteurastukseen.

 Lahtiin meni sikoja ja vasikoita ilman mitään armahdusta.  Siinä meni lasten nimikkovasikatkin talvilihoiksi. Aikansa saattoi kieltäytyä tämmöisen lihan syönnistä, mutta lopulta ihan oikea nälkä voitti vastarinnan.

Maidolla ja leivällä sekä marjakeitolla pärjäsi pitkään. Uskon, että semmoinen ruoka pitäisi hyvässä kunnossa ja solakkana tänäkin päivänä.

Eräs mies oli tunnettu syönnistään. 

Veli muisteli minulle, että hän saattoi pistellä kapallisen pottuja sianlihakastikkeen kanssa yhdeltä istumalta. Sitten hän ei syönyt kahtena seuraavana päivänä mitään, mutta palasi pöytään kolmantena päivänä kuin karhu, joka on saanut hirven tai lehmän saaliikseen.

Yksi paistettu iso teeri meni myös kerralla, ja muut jäivät mopen osille. Koska mies metsästi linturiistan, hän katsoi oikeaksi syödä sitä joskus kunnolla.

Siksikö miehen vanha äiti teki mielellään linnuista lintuvelliä? Kun lientä laimentaa, volyymi kasvaa.

Lintuvelli on suuritöinen ruoka, mutta verrattoman herkullinen.

Siivottu kanalintu, kuten koppelo, urosteeri tai kaksi naarasteertä keitetään klassisen paloittelun jälkeen perusteellisesti. Pudistamalla lihat irtoavat luista. Hommassa käytetään suurta siivilää.

Lihojen keittämistä jatketaan. Tässä vaiheessa resepti jakaantuu kahteen eri linjaan.

Ensimmäisessä kuorittuja ja pieniksi pilkottuja perunoita lisätään kiehuvaan pataan. Keittäminen jatkuu, kunnes perunat ovat hiertyneet perunavelliksi., jossa on linnun lihaa seassa. Suolaa ja pippuria käytetään mausteena.

Toisessa versiossa perunaa ei käytetä, vaan keittoa suurustetaan hieman jauhoilla ja sekaan pannaan aivan pieneksi pilkottua silavaa, joka käristetään perusteellisesti ensin pannussa. Sitten tämä aines lisätään kuohuvaan pataan. Jos kyseessä on savustettu palvisilava, keitto on tosi herkullista.

Luut keitetään erikseen perusteellisesti. Keitinliemen annetaan kiehua ja sakeutua, ja sitten se kaadetaan lintuvelliin mausteeksi. Luut, joissa ei ole enää makuaineita, hylätään.

Silloin ei ollut mahdollista – kuten on nykyään – pakastaa näitä keitinliemiä  kastikkeiden varalle.

Samaan sukuun kuuluva mies söi kerralla noin vain ison makkaralenkin. Kaupoissa oli tarjolla pitkiä makkaratankoja, jotka lienevät olleet 6 -8 senttiä paksuja. Sama tyyppi halkaisi koko tangon ja pätkäisi kahtia puolikkaat. Hän käristi kaikki pannulla ja söi.

Tämä syönti kaljan kanssa jatkui vuosikymmeniä kokonaan vailla ainoaakaan kasvista. Mies oli voimakas, työteliäs eikä merkittävää lihavuutta kehittynyt. Makkara oli niin hyvää – jopa kyröläinen hevosmakkara – että tämä syönnin ammattilainen nautti sitä kylmänäkin kaupan pihassa.

Näytti siltä, että näillä molemmilla oli riippuvuus sekä suuriin ruokamääriin että syönnin rituaaliin.

Tauno V. Mäki kertoo elämäkerrassaan, että hänelle soitti iltayöstä kiihtynyt leskirouva, joka moitti tunnettua presidentti Kekkosen eräkokkia läskikastikkeen suosittelemisesta.

Mäki kuunteli moitintaa ja vuodatusta aikansa.

Koska hän oli tullut juuri ulkomaanmatkalta ja oli väsynyt, hän tivasi leskirouvalta, että teidän laittamiinne ruokiinko miehenne kuoli. Kun rouva tyrmistyi, Mäki sulki puhelimen.