Tarkkaa työtä

 

Isä osti minulle 1968 metsästyskiväärin vastoin minun mieltymystäni. Se oli Parker-Hale -tehtaan Safari, kaliiberi 243. Ase oli Kuopion Elorannassa tarjouksessa. Kiikarilla varustettu sakolainen olisi maksanut 500 markkaa, mutta tuo englantilainen ”mousku” vain 275 markkaa.

 

Minun ja veljen lisäksi aseella kävi ampumassa mies, joka oli armeijassa palkittu tarkasta ammunnasta. Kaikkien meidän ampujien kasat sopivat 80 metrin etäisyydeltä kahvikupin alustan -tassin- kokoiseen ympyrään. Tarkkuus ei ollut riittävä.

Puhdistin aseen ja se seisoi sitten 11 vuotta lämpöisessä komerossa.

Halusin kunnollisen aseen ja menin tuon ”mouskun” kanssa Osuusliikkeen alakertaan. Tarkoitus oli saada siitä vähän rahoja uutta kivääriä varten.

Veli Lamminaho tutki Safarini ja sanoi sitä siistiksi aseeksi. Hän kysyi, onko tällä ammuttu lainkaan. Kerroin että vain kaksikymmentä kertaa. Halusin kotimaisen. Sanoin, että ase ei ollut riittävän tarkka.

 

Kaikkien tuntema myyjä, tuo Veli Lamminaho, näytti Tikkakosken tehtaan lintukiväärin M55, jonka väljyys oli 22-250 Rem.

Kummastelin vähän, kun ns. väliä ei tarvinnut paljon maksaa.

 

Huomasin pian, että ase oli tarkka tehdaspatruunoillakin, joita Veli antoi minulle mukaan koeammuntaa varten. Se oli maalla ennen tapana.

Myöhemmin sain tietää, että Safarikin olisi ehkä ollut tarkka toisella patruunamerkillä.

 

Naapurissa asui muutaman vuoden päästä Hannu, jolla oli aivan samanlainen ase. Hän oli hankkinut täydellisen jälleenlatauslaitteiston.

Hannu sanoi, että tehdäänpä yhdessä molemmille tarkat patruunat. Lataaminen on hauskaa puuhaa, ja nähty vaiva palkitaan kyllä.

 

Minä ostin oman hylsyn supistusholkin tykötarpeineen.

Menin Hannun luokse sovittuna iltana. Mukana oli ainakin 50 kerran ammuttua hylsyä. Aiemmin Hannu oli tilannut N 130- ruutia, numeron 68 nalleja ja aivan uusia hylsyjä lisää sekä 3,56 gramman luoteja. Ne olivat samoja, joita käytetään myös hyvin yleisessä lintuaseessa, jonka kaliiberi on 222 Rem.

 

Hannu mittasi mikrometrillä hylsyjen pituudet tarkasti. Hänellä oli hylsyn suun kalvain, jolla käsiteltiin hylsyn suu ulko- ja sisäpuolelta. Sillä voitiin näin ollen myös lyhentää hitaasti hylsyn pituutta.

 

Kaikki hylsyt supistettiin kaulalta. Toimessa käytettiin erikoisrasvaa, ettei hylsy juuttuisi kiinni holkkiin.

Supistuksen jälkeen Hannu mittasi vielä kerran hylsyjen pituudet ja niiden painon tarkalla vaa`alla. Samanpainoiset hylsyt eroteltiin.

 

Aloitimme koelatauksen ruutimäärästä 2,25 g. Tehtaan lataus oli 2,40 g.

Ladattiin 3 patruunaa ja nostettiin ruutimäärää varovasti pienin määrin.

Sitä ennen ”ladattiin” koepatruuna, jossa ei ollut nallia eikä ruutia. Jollakin värillä Hannu mustasi luodin, jota aseteltiin hylsyyn niin, että luoti juuri ja juuri kosketti rihlojen alkupäähän. Näin kuulemma saatiin erityisen tarkat patruunat kasa-ammuntaankin.

 

Minä kuljin töissä, Hannulla oli kesälomaa. Hän kävi aina ampumaradalla päivän aikana ja näytti minulle ammunnan tulokset. Kolmen kudin kasa oli aluksi noin kymmensenttinen, mutta alkoi suuremmalla ruutimäärällä pienentyä.

Havaitsimme että ruutiannoksella 2,32 g kolmen osuman reiät voitiin yhdellä paikkalapulla peittää. Pysäytimme lataamisen tähän ruutiannokseen.

Hannu oli työssään erityisen tarkka. Jos ruutivaaka näytti vain hieman liian suurta annosta, hän poisti ruutijyväsen kerrallaan päästä kostutetulla tulitikulla! Se oli tarkkuutta se.

 

Kävin näillä patruunoilla koeampumassa oman aseeni. Tulos ei poikennut Hannun aseen käynnistä mitenkään. Näin ladatuilla patruunoilla metsästin seuraavat 30 vuotta.

Kun liikkuminen jalan vaivan takia kävi vaikeaksi tein nyt jälkeenpäin kaduttaneen kaupan: annoin yllä kuvatun kiväärin aseliikkeeseen ja ostin tilalle 7,62x 39- patruunaa ampuvan lintuaseen. Sillä on kaarevampi lentorata kuin 22-250 Rem- patruunalla. 

Lisäksi hommasin hirviaseen, jolla voi myös ampua lintuja. Sen kaliiberi on 308 Win. Ase on raskas ja tarkka. Siinä on keinoainetukki.

Kaikesta huolimatta kaipailen vieläkin vanhaa Tikkaa, jossa oli tumma pähkinäpuutukki. Varustettuna Leupold 6x suurentavalla tähtäinkiikarilla se oli erinomainen ase. Rekyyliä ei oikeastaan tuntunut lainkaan.

 

Arvelen, että Hannulla, joka oli kaikessa tarkka, on tuon aikainen Tikka M55- kivääri yhä tallella.

 

 

Täysi kiintiö

 

Syyslomaan mennessä en ollut ehtinyt käydä metsällä kertaakaan. Olivat menossa ne ruuhkavuodet. Mutta nyt, nyt alkoi koululaisten syysloma, johon satutin itsellekin osan lomapäivistä. Ajoin metsästysvarusteet mukanani isän ja äidin luokse heitä tervehtimään. Minut majoitettiin vieraskammariin, kuten niin monesti aikaisemminkin.

Lähdin ennen päivällistä pistäytymään lahden rantaan tutkimaan olisiko jo ilmestynyt muuttosorsia lepäilemään tyyneen ja suojaiseen venerantaan. Ei ollut vielä sorsia, mutta oli emokuikat kahden poikasensa kanssa kalastelemassa. Ne olivat jo vuosia tässä viihtyneet. Ehkä pesäkin oli jossain lähellä.

Aikaisemmin kuikat pesivät järven itäpään seudulla, mutta kun sinne alkoi ilmaantua kesämökkejä, ne joutuivat muuttamaan majaa. Minut huomattuaan emokuikat alkoivat pitää hiljaista käheä-äänistä ronkatusta. Ehkä ne varoittivat poikasiaan.

Vetäydyin etten häiritsisi näitä mukavia vesilintuja. Niiden kalastusta ja poikasten syksyisiä lentoharjoituksia oli mukava seurata. Tuntui, että nämä suuret vesilinnut antoivat parhaan mahdollisen hoidon ja opastuksen jälkeläisilleen. Useimmiten poikasia oli vain yksi, mutta silloin tällöin kaksi.

Päivällisellä sain tietää, että läheisessä mäessä oli teeren syyssoidin joka päivä, kun ei tuullut, ja erityisesti, jos järvi oli sumun peitossa.

Isä neuvoi nousemaan mahdollisimman aikaisin tuohon mäkeen. Odotellessa voi sitten rauhassa nauttia luonnon keskellä aamupalan.

Illan aikana äiti valmisti kaksi kananmuna- ja kaksi juustovoileipää jääkaappiin valmiiksi aamua varten. Hän pani kahvinkeittimen iltamyöhällä valmiiksi niin, että minun tarvitsi vain panna vehkeen virta päälle. Niin saisin termospulloni täyteen tuoretta kahvia.

Heräsin puoli viideltä herätyskellon pirahdukseen. Kävin heti panemassa päälle kahvinkeittimen. Laitteen toiminnan aikana pukeuduin metsästysasuun ja laitoin takin taskuun kourallisen luodikon patruunoita. Siihen aikaan ei kännyköitä ollut, vaan kaikki perustui sopimiseen ennakolta.

Hain eväät reppuun ja kaadoin kahvipannusta termospullon täyteen kahvia. Minulla oli repussa kuksa valmiina sekä istuinalusta.

Lähdin ulkosalle ja otin auton tavaratilasta kiväärin suojuksen sisältä. Lukitsin auton ja lähdin aika pimeässä aamuyössä hitaasti kävelemään passipaikan metsää kohti. Oli jännän tuntuista edetä pimeydessä, jossa vain lähellä olevat puut ja kivet erottuivat. Mäelle nousu vei aikaa. Yritin hillitä kävelyä melkein hiipimiseksi, etten kaatuisi.

Nousu oli melkoinen. Muutama hikipisara kohosi otsalle, ja teki mieli istahtaa reppujakkaralle, mutta hillitsin itseni. Kun pääsin mäen päälle, laskeuduin männikössä etelärinteeseen, jossa tiesin olevan pienen tasanteen. Siellä latasin aseen ja laitoin lippaaseen kolme patruunaa valmiiksi, vaikka oli vielä melko pimeää.

Kaksi karvasta kokemusta edellisenä syksynä opettivat valmistautumaan oikein. Olin silloin kuulakkaassa pakkasaamussa työntänyt huolettomasti patruunan piippuun vasta sitten kun teeret tulivat sadan metrin päähän. Linnut kuulivat lataamisen äänet ja koko parvi lähti tiehensä.

Toisen kerran lippaan paikalleen työntämisen napsaus karkotti lähelle puun latvaan lentäneen yksinäisen teeren. Se saattoi olla teeriparven tiedustelija. Muita lintuja ei tullut sinä aamuna tavanomaiselle kokoontumispaikalle, joten varmaankin tiedustelijan havainto vaanijasta meni perille.

Oli suuri nautinto syödä aamupalaa hiljaisen luonnon keskellä. Harvoin voileivät lisukkeineen olivat näin maistuneet. Äiti oli sirotellut kananmunaviipaleiden päälle hieman suolaa. Aijai!

Aamu alkoi hitaasti valaistua. Musta metsä ympärillä sai jo vihreää väriä, samoin maan sammalet. Idästä kuului ensimmäiset rastaiden äänet. Ne edelsivät melkein aina kanalintujen aamulentoa vartin tai puoli tuntia ennakkoon.

Etualalla ampumamatkan päässä alarinteeseen päin oli kitumäntyjä ja muutamia suuria kuusia. Ympärillä oli harvennushakattua puhdasta mäntymetsää. Aluskasvillisuus puuttui maan karuuden takia. Kuntan alla tuntui monessa paikassa kivikko. Rinteessä kasvoi vain lyhytvartista puolukkaa. Marjaterttuja näkyi joka puolella. Tänne kannattaisi tulla marjaan, ajattelin.

Äkkiä ison kuusen latvaan ilmestyi musta teeri. Lentoääntä en kuullut.

Hain hyvän ampuma-asennon ja tähtäsin tarkasti. Kun kivääri pamahti, teeri putosi rinteen reunan taakse näkymättömiin.

Latasin aseen uudelleen. Kerkesin nousta reppujakkaralle istumaan, kun viereiseen kuuseen tuli toinen kukkoteeri. Laskeuduin makuuasentoon, ja niin sain taas osuman. Musta teeri vyöryi kuusen oksiin osuen alas.

Lähdin laskeutumaan kivistä rinnettä. Siinä meni aikaa. Yhden kerran polvi osui kiveen kipeästi, kun horjahdin.

Teeret löytyivät. Maassa ei ollut minkäänlaista kasvillisuutta, vain kuivia neulasia kuusten juurella. Käärin linnut sanomalehtien suojaan ja työnsin saaliin reppuun.

Kun olin nousut kuusien alta näin, miten ylärinteen mäntyihin laskeutui pieni teeriparvi. Latasin kiväärin ja laskin repun maahan sen alustaksi. Vain yksi teeri oli hyvässä asennossa sivuttain. Muut olivat mäntyjen latvusten sisällä tahi takana. Näytti, että kyseessä oli teerikana.

Kun kivääri pamahti, otus putosi maahan siipiään liikuttamatta. Lähdin iloisena nousemaan ylös rinnettä. Lintua ei heti löytynyt, vaan etsintä kesti useita minuutteja. Kerkesin jo miettiä, että menikö lintu johonkin kivikossa olevaan onkaloon, joita siinä mäessä oli paljon. Lopulta äkkäsin linnun. Käärin senkin sanomalehteen ja työnsin kukkoteerten seuraksi reppuun.

Päätin lähteä nousemaan mäen päälle, josta alas johti jopa henkilöautolla ajettava ura, joka oli jäänyt sorarinteeseen metsäkoneen jäljiltä. Raiteet olivat puhdasta hiekkaa.

Kerkesin kävellä vain vähän matkaa, kun takaoikealta lensi siivet suhisten valtava teeriparvi. Se laskeutui ympärille mäntyihin. Teeret ääntelivät. Kuului ut ut ja kukukruu vähän väliä.

Kun kuulin lentoäänen heittäydyin maahan kuten alokasaikana armeijassa, kun kersantti komensi maahan sotaäänellään. Reppu jäi selkään, mutta kivääri oli oikean käden vieressä maassa. Päässä minulla oli maastokuvioinen lippis, joka suojasi kasvot teerien katseilta. Makasin melkoisen tovin maassa, jotta linnut rauhoittuisivat.

Kun varovasti tirkistin hatun lipan alta näin, että yhdelläkään teerellä ei ollut kaula pitkänä varoitusasennossa. Konemaisesti latasin hyvin hitain liikkein aseen ja katsoin noin sadan metrin päästä hyvällä hollilla olevat teerikukon. Hivutin aseen ampuma-asentoon milli milliltä. Kiikarissa näkyi otus selvästi eikä tähtäinristikko tutissut. Kun laukaisin, teeri suistui alas. Kuului valtava kohina, kun iso parvi pakeni ympäriltä koillisen suuntaan. Arvelin lintuja olleen yli viisikymmentä, mutta alle sadan.

Istahdin hetkeksi ennen kuin jatkoin matkaa.

Alarinteellä tapasin iäkkään miehen, joka sanoi kuulleensa neljä laukausta ja neljä osuman ääntä. Sanoin, että saaliskiintiö tuli kerralla täyteen. Se oli suurin saaliini siihen mennessä ja sen jälkeen.

Mies sanoi laskeneensa ajokoiran etsimään jänistä. Nyt oli parasta vain odotella. Koira sai rauhassa etsiä ilman painostusta, hän mainitsi.

Huomiota kiinnittivät miehen kumisaappaat. Niissä oli molemmissa varren yläosassa allekkain kaksi metallista valmistettua näpistintä. Ne näyttivät voimakkailta. Miehen sääret olivat hyvin ohuet. Tuntui, että ne olivat luuta ja nahkaa. Näpistimet kietoivat kumikenkien varsien yläosat tiiviisti säären ympärille, estäen roskien pääsyn kenkien sisään. Ihmeellistä.

Kun tulin kotiin, kerroin tavanneeni erikoisen miehen saappaineen. Isä tunsi heti hänet, samoin isoveli. He sanoivat tuota metsämiestä taitavaksi jäniksen metsästäjäksi.

Jätin kaksi teertä entiseen kotiini ja lähdin jo puolilta päivin ajelemaan kotiin päin hoitamaan perheenisän velvollisuuksia. Ruuhkavuodet pitivät liikkeessä.