Kokoelma

 

On töitä, jotka ovat hyvin työläitä. Ne ottavat aikaa ja ovat myös fyysisesti vaivalloisia. Tällaisia urakoita on sekä henkisen työn että ruumiillisen eli suoritusportaan tasolla.

 

Olen aina ihmetellyt Pyhän Kirjan, Raamatun säilymistä vainon aikojen ylitse. Ensimmäiset kolmesataa vuotta olivat vaikeimmat.

Kaikki tekstit piti kirjoittaa joko papyrusrullille tai nahkasta valmistetuille kirjoitusalustalle, pergamentille. Ei ollut kirjapainoja eikä tulta kestäviä holveja säilytykseen.

 

Tärkeimpiä uskonnon välittäjiä ja tosiasioiden selvittäjiä olivat apostoliset isät, joita apostolit itse kouluttivat. He olivat kielitaitoisia ja kaikin tavoin lahjakkaita ihmisiä. Ilman heitä emme ehkä tietäisi juuri mitään Raamatusta ja Kristinuskosta.

Näitä äärettömän tärkeitä oppineita olivat Pyhä Klemens, Pyhä Ignatius Antiokialainen, Pyhä Polykarpos Smyrnalainen ja Papias.

Klemens oli ollut keskusteluissa Pietarin ja Paavalin kanssa. Hän toimi lopulta Rooman piispana.

Ignatius oli apostoli Johanneksen oppilas. Pietari asetti hänet piispan virkaan Antiokiassa.

Polykarpos oli apostolien neuvoma ja erityisesti Johanneksen oppilas.

Papias toimi Hierapoliin piispana. 

Hänet olivat kouluttaneet apostolien seuraajat. Papias pani tallelle kaiken, mitä Andreas, Pietari, Filippus, Jaakob, Johannes, Tuomas ja Matteus olivat sanoneet. Hän kirjoitti teoksen Herran puheiden selitykset. Siinä oli viisi kirjaa. Osa näistä Jeesuksen puheista on Matteuksen ja Markuksen evankeliumeissa. Teoksesta on säilynyt vain kahdeksan katkelmaa.

Ignatius kirjoitti ainakin seitsemän kirjettä Paavalin tapaan eri seurakunnille.

 

Rooman valtion viha oli kolmen ensimmäisen vuosisadan ajan suuri. Vainoja julistivat mm. Nero, Domitianus, Marcus Aurelius, Decius ja Diocletianus. 

Kolmas ja viimeinen olivat laajimmat ja niissä pyrittiin hävittämään kaikki uskonnollinen kirjallisuus ja kirkot, kokoontumispaikat, esineet. Syntyi paljon marttyyreita, jolloin piispat ja asutuskeskusten seurakuntien johtajat olivat suurimmassa vaarassa. Kristittyjä pantiin amfiteattereissa nälkäisten petojen raadeltavaksi. Rooman kansalaiset - kuten Paavali - teloitettiin miekalla.

 

Apostolisten isien ja heitä seuranneiden kirkkoisien tärkeä tehtävä oli säilyttää uskonnollista kirjallisuutta, antaa kopioida sitä mahdollisimman paljon sekä tulkita laajalti uskontoa aina edellisen sukupolven antaman opetuksen ja tekstien avulla. Se oli hengenvaarallista puuhaa, mutta monet menivät ennemmin kuolemaan, kuin paljastivat kirjakätköt ja muut uskovaiset.

Koko ajan oli voimassa keisari Trajanuksen määräys, että kristittyjä ei pitänyt erityisesti etsiskellä, mutta jos joku todistettiin semmoiseksi, rangaistus oli kuolema. Rooma ei tässä asiassa armahtanut ketään.

 

Kaikesta huolimatta meillä on edelleen Pyhä Kirja ja siihen liittyvät apokryfikirjat. Viimeksi mainituista olen lukenut Siirakin kirjan ja Viisauden kirjan.

Vanhan testamentin apokryfikirjat ovat hieman erilaiset yleisessä eli katolisessa kirkossa ja ortodoksisessa eli kreikkalaiskatolisessa kirkossa. Meidän kirkkomme Raamattu ei sisällä näitä kirjoja. Luther katsoi, ettei niillä ole Raamatun kirjojen arvoa, mutta niitä on kuitenkin hyvä lukea.

Raamatun kirjojen kokoelma vahvistettiin katolisessa kirkossa vuonna 397 Karthagon kirkolliskokouksessa. Idän kirkossa noin sata vuotta myöhemmin.

 

Läntisen kirkon äidinkielenään latinaa puhuneet merkittävät uskonnon määrittelijät olivat Tertullianus, Cyprianus, Augustinus, Ambrosius, Hieronymus ja Leo Suuri, joka oli Rooman piispa, paavi. Kolme heistä julistettiin pyhimyksiksi. Hieronymus käänsi itämailla koko Raamatun latinaksi niin hyvin, että tämä käännös, Vulgata eli yleinen, on yhä katolisen kirkon kirkkoraamattu.

 

Kreikkaa äidinkielenään puhuneet kirkkoisät idässä olivat: Ireneus, Klemens, Origenes, Athanasius, Epifanios, Johannes Krysostomus. Toki nämä, kuten läntisetkin isät, osasivat sekä latinan että kreikan kielen täydellisesti.

 

Vähitellen kirjallisuus uskonnon vaiheilla alkoi lisääntyä, erityisesti silloin, kun kristinusko sai valtakunnanuskonnon aseman Roomassa. Ilmaantui ainakin 28 eri evankeliumia. 

Ilmestyi myös Korinttilaisten kirje Paavalille, Pietarin teot, Paavalin teot, Johanneksen teot, Andreaan teot, Taddeuksen teot, Andreaan marttyyrikuolema sekä suuri määrä muita, otsikoltaan hyvin kiinnostavia kirjoja.

Tuli tarve määritellä luotettavat käsikirjoitukset. Semmoiset otettiin Raamattuun. Näin Uuteen Testamenttiin tuli 27 kirjaa. Eniten keskustelua herätti Tuomaan evankeliumi, jota ei kuitenkaan otettu Uuteen Testamenttiin.

Vanhassa testamentissa oli 66 kirjaa jo entuudestaan. Esra oli 400- luvulla ennen ajanlaskua jo määritellyt Raamatun vanhan osan täydellisesti.

 

Alkuun kaikki kirjoitettiin papyrukselle, mutta tuo kirjoitusmateriaali haurastui ajan kuluessa ja lopulta jäykistyi kääröjä säilytettäessä.

Pergamonin kaupungissa kehitettiin korkealaatuisen pergamentin valmistus huippuunsa. Työ oli vaivalloista, koska alkumateriaali oli eläinten nahka. Pergamentti oli kestävää ja sitä käytettiin 1400 – 1500-luvulle asti. Pergamentille käsin kirjoitettuja tekstejä voitiin sitoa kirjoiksi, mikä oli suuri edistys.

Paperi syrjäytti pergamentin vasta, kun kirjapainotaidon Saksassa keksi Johannes Gutenberg 1400- luvulla. Hänen ideansa olivat irtokirjakkeet. Ensimmäisenä hän painoi pienen ja sievän Uuden Testamentin.

 

Kielet muuttuvat. Niin myös meidän kielemme. Sen sijaan yhtenäisen Raamatun alkuperäinen kieli koineen kreikka on ja pysyy. 

Siitä suoraan ovat parhaat asiantuntijat kääntäneet Uuden Testamentin viimeisimmän käännöksen UT2020. Sen kieli on sujuvaa ja selkeää. Käännöksessä on saatu häviämään Kreikan kielen lauserakenne, joka tekee meidän kielemme jäykän monimutkaiseksi.

Ei ole tarpeen sanoa asioita mutkikkaasti, kuten” älkää heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne kääntyisi, hyökkäisi teidän kimppuunne ja repisi teitä kappaleiksi.”

Viimeisen, mutta sitä kovemman kristittyjen vainon pani käyntiin keisari Diocletianus. Surmattiin runsaasti piispoja ja oppineita, poltettiin kristittyjen kirjallisuutta ja tuhottiin heidän omaisuutensa ja kotinsa.

Tiedustelupalvelu viestitti toisaalta keisarille, että kristityt olivat valtiomahdille kaikkein lojaalisin kansanosa. Heitä oli runsaasti armeijassa ja he olivat luotettavia sotilaina ja upseereina.

Diocletianus ei oikein tiennyt, mitä pitäisi tehdä, ettei koko valtakunta hajoaisi. Hän järjesti neljän korkean hallitsijan koalition, joista yksi oli keisari vuorollaan. Itse hän erosi ja lähti eläkkeelle sekä muutti nykyisen Kroatian alueelle.

Kun asiat alkoivat mennä Roomassa vinoon, Diocletianusta pyydettiin takaisin keisariksi. Hän ei suostunut, vaan pysyi kotonaan. 

Tuon virkatien käsitteen keksineen ja sen toimimaan panneen älykkään miehen huomion mukaan lopulta hänessä alkoi ilmetä syövän oireita. Silloin hän osoitti, että hän pystyi hallitsemaan elämän lisäksi kuolemaa: keisari nautti myrkkypikarin ja niin hän säästyi taudin kärsimykseltä.

Taistelu Jeesusta ja Raamattua vastaan oli päättynyt Rooman keisarien taholta, mutta se jatkuu toisilla rintamilla yhä.

 

Se

Se pystyy moneen.

Se on ihminen, jonka hengen ja ruumiin toiminta ja muoto on monenkirjava ja arvaamaton.

Se pystyy niin syvään samaistumiseen ja uskoon, että hänelle puhkeavat Kristuksen haavat käsiin ja jalkoihin. (Franciscus Assisilainen)

Se pystyy saarnaamaan taivaan linnuille ja heittämään niille jyviä. (F.A.)

Se kykenee omistautumaan hartaudelle ja rukoilulle erämaassa vanhuuteen asti ja voittamaan siellä viinin ja kauniin naisen kiusaukset ja tulemaan pyhäksi. ( Pyhä Antonius)

 

Se pystyy antamaan niskalaukauksen ja potkaisemaan ammutun joukkohautaan. (Bolshevismi)

Se pystyy sopivia taukoja pitäen pitämään oman vuoronsa ja ampumaan konekiväärillä 33000 ihmistä Babi Jarin rotkoon, koska käsky on käynyt ylhäältä päin. (Natsit)

Se pystyy olemaan epäilemättä työn mielekkyyttä ja suunnittelemaan rautateille minuuttiaikataulun miljoonille tuhoamisleireille rautateitse kuljetettaville. (Eichmann)

 

Se pystyy olemaan lähes kaksikymmentä metriä korkean pylvään nokassa kuolemaan asti, opettamaan sieltä käsin sekä harjoittamaan siellä rukoilua ja itsensä synnistä kuolettamista ja toimimaan pylväspyhimyksenä. (Simon Styliitta)

Se pystyy toimimaan spitaalisten ja kaikkein köyhimpien keskuudessa auttajana ja neuvojana koko elämänsä ajan ja ylittämään kaikki esteet ihmisystävyydessä eli filantropiassa. ( Äiti Theresa)

Pystyy hän myöskin keksimään keinot tappavien tautien hallintaan ja kivun sekä kärsimyksen lievittämiseen. ( lääketieteen kautta tutkijat)

Se pystyy ilman syytä kuristamaan kymmeniä naisia ja tuhoamaan lasten elämän ilman katumuksen häivääkään. (Ted Bundy ja monet muut)

Se pystyy aivopesemään melkein koko kansansa pelkiksi tunteettomiksi pelinappuloiksi, jotka epäilevät kaikkia ja pitävät koko ympäristöä vihamielisenä. (Nykyvenäjä)

Se kykenee viemään elämän vanhuksilta ja vammaisilta sekä lapsilta ja samalla ottamaan heidän vaatteensa ja omaisuutensa itselleen ja elämään varastetulla kullalla. (kapitalismi)

Se kykenee tekemään kaiken mahdollisen avuttomien autuuden eteen, suojelemaan lapsia pahalta ja pitämään naisten elämän kunniassa ja suojeluksessa. (kirkko)

sen korkein eetos on maailman rauha ja nälän voittaminen, luonnon suojelu ja eläinten hyvinvoinnin asia. (Rauhanjärjestöt)

Se pystyy noudattamaan Pyhän Kirjan sanomaa ja elämään sen hengessä nuoruuden päivistä hautaan asti eikä se riko mitään lakia koko elinaikanaan. (uskoon tullut)

 

Semmoinen on meidän tuntemamme ihminen. Ehkä nämä kaikki ominaisuudet ovat annettu sille, että se selviytyisi hengissä petojen keskellä.

Mutta, mutta. Onko siitä itsestään tullut peto, joka tuhoaa koko paratiisimaisen maapallon, jollaista ei missään muualla ole?

 

Tätä kysyn niiltä, jotka lukevat minun erikoistekstejäni.

 

Harmaa vyöhyke

 

Urheilussa sanotaan olevan jonkinlainen harmaa vyöhyke siinä, mitä saa tehdä ja mitä ei.

Semmoinen on alppimaja, jota käyttämällä simuloidaan vuoristossa oleskelua. Vähähappinen ympäristö kiihdyttää punasolujen muodostusta. Koska majassa ei voi olla jatkuvasti, kuten vuoriston asukkaat kotitanhuvillaan, alppimaja on heikkotehoisempi. Samaan tulokseen johtavaa epo- hormonia ei saa käyttää.

Nykyisin on käytössä hemoglobiiniraja. Ei sallita kilpailla, jos raja ylittyy.

Eero Mäntyranta kuului sukuun, jossa hemoglobiini on synnynnäisesti yli 200. Lehdessä luki, että suurin arvo oli 220. Nykyisillä säännöillä kilpailemaan Mäntyranta ei olisi päässyt.

Venäläisten yksinkertainen, mutta halpa keino on veritankkaus. Koska punasoluissa ei ole tumaa, ei voida paljastaa, että punasolut ovat vieraita. Se voidaan saada selville kyllä valkosolujen avulla, jos siirrettyä verta ei ole puhdistettu vaan se on kokoverta.

Tiedämme, että ongelmakelillä fluorivoiteet ovat ylivoimaisia.

Ne keksittiin Italiassa. Monet muistavat vielä Italian hiihtäjien menestyskauden, mitä pidettiin ihmeenä.

Ennestään tuntematon voidetyyppi paljastui, kun norjalaiset malttoivat tonkia italialaisten maajoukkueen roskapöntöt läpikotaisin. Se oli Norjan tiedemiesten riemuvoitto.

Nyt fluorivoiteet ovat huonossa huudossa, koska sisätiloissa voidellessa niistä haihtuu yhdisteitä, jotka vahingoittavat terveyttä. Ne olisi jo kielletty, mutta kentällä tehtävä, luotettava pikatesti puuttuu. Sellaisella voitaisiin suksen pohjista paljastaa kielletyn voiteen käyttö. Asia seisoo, ja rahat virtaavat harmaalla alueella.

Plasman laajentajilla – kuten kuuluisalla Hemohesillä – saatiin peitettyä korkea hemoglobiini sekä nopeutettua palautumista rankasta kisasta.

Ensimmäiset annokset suomalaisille hiihtäjille antoivat norjalaiset kokeiltaviksi. Silloin nämä aineet eivät olleet kiellettyjä.

Nyt on sallittua vain sokeripitoisen ja suoloja sisältävän liuoksen tiputus suoraan suoneen kilpailun jälkeen, jos maratoonari tai hiihtäjä on lopen uupunut. Kuumuus ja ripuli vievät mehut niin, että tajukin sammuu.

Persialaisia - joilla oli maihinnousu Marathonin kentälle - vastaan taisteltiin kauan aikaa. Lopulta onnistunut sotaliike johti kreikkalaisten voittoon. 

Ei ole ihme, että ensimmäisen maratonin juossut sotapäällikkö Miltiadeen pikalähetti menetti henkensä, koska tiputushoitoa ei tunnettu. Hän ehti huutaa Ateenan asukkaille: ”Riemuitkaa ateenalaiset, olemme voittaneet!”

Äskettäin aiheutti kohua huippu-urheiluyksikön johtaja, jota oli jo kahdesti rangaistu salaa sopimattomasta käytöksestä naisten suhteen. Silti hänet valittiin jatkamaan entistä työtään.

Puheenjohtaja sanoi, että urheilussa on nollatoleranssi tässä asiassa. Käytäntö on yhä toinen. Sen voi lukea lopputuloksesta. Puheenjohtajistossa on kaksi ansioitunutta naista, mutta he olivat samaa mieltä: palataan päiväjärjestykseen.

On siis sallittua kokouksissa hauskuttaa osanottajia erilaisilla naisten ominaisuuksilla tai ikääntymisen merkeillä heissä. Virka on ja pysyy, rahoja maksetaan ja matkat kokouksiin sekä ulkomaille samaten. Kukapa tosiasiassa ottaisi naiset todesta- asenne saa kukoistaa.

 

Mitään rangaistusta ei annettu, kun Jorma Reini ja muut ammattiyhdistysmiehet lähettivät puoluesihteeri Ulpu Iivarille hävyttömän kortin Lapista.

Kaikki meni nauruksi. Sanottiin, että pojat ovat poikia, ja eritoten, kun otetaan viinaa koko pohjoisen matkan ajan. Laulu Matkalla pohjoiseen kuvaa sitä, mistä oikeasti on kysymys.

 

Isä puhui siitä, miten miesten mieleen tulee vaikka mitä. Pahaa ei saa aikaan, kun ei tee kenellekään ilkeyttä eikä avaa aatoksistaan suutansa, vaan pysyy pokkana.

Hän vapautti meidät murrosikäiset ikään kuin synnistä tällä opetuksellaan. Se oli rippikouluaikaa.

Evankeliumissa annetaan kuitenkin ymmärtää, että jo kiinnostunut katse naiseen on paha synti.

En tiedä, oliko isä saanut omassa rippikoulussaan tietää papilta, että Raamatun teksti on kuvaannollista eikä sitovasti totta. 

Ihmisille asetetaan niin suuret vaatimukset, että hän tulee tuntemaan syntisyytensä. Sitten ihminen joutuu etsimään syntiin lääkettä. Ja lääke on usko, rukous ja viime tingassa armahdus, kun pysyy tosiasioissa. Oliko tämä isän tulkinta?

 

Eräs erikoinen tekstin kohta on Vanhassa Testamentissa, jossa puhutaan menettelystä spitaalin kanssa. Kerrotaan, että huoneen seinissäkin voi olla spitaalia, mikä ei ole totta. Papin pitää käydä uusi reissu taloon. Jos seinän spitaali on kadonnut, talo on taas terve. Erikoista. 

Hansenin taudin - spitaalin - aiheuttajan ei tiedetä kasvavan seinissä koskaan. Taudin aiheuttaa mykobakteeri, Mycobakterium leprae.

Raamattu on aikansa lapsi, erityisesti vanhempi ilmoitus. Sehän lainaa suoraan Babylonialaisten Gilgames- eeposta vedenpaisumusasiassa, paikoittain sanasta sanaan. Hammurabin lakikin on melkeinpä suoraan lainattu Baabelista Pyhään Kirjaan.

No, israelilaiset olivat itsekin aramealaista kansaa ja lähtöisin Kaksoisvirran maasta. Kieli oli sama ja kulttuuri myös. Hebrean kieli omaksuttiin vasta Israeliin muuton jälkeen paikalliselta väestöltä.

Tutkijat ovat löytäneet monia outoja asioita teksteistä.

Yksi pahimpia on se, jos nainen raiskataan – kaupungissa tai sen ulkopuolella, eikä hän huuda apua. Silloin teon tekijä ja nainen surmataan. Syy on luvaton makaaminen. Ja siitä tulee kuolemanrangaistus.

Nykyään tiedetään, että huuto ei sokin takia kajahda tai sitten suu on tukittu. Kuinka moni viaton neito surmattiin vanhassa Israelissa?

Oliko itse asiassa tarkoitus rangaista kaikesta seurustelusta ennen avioliittoon vihkimistä?

 

Meidän turvallisena pidetyssä maassamme noin joka kymmenes väkisinmakuutapaus johtaa tuomioon, joka on mitätön.

Mielestäni vähimmäisrangaistus on kymmenen vuotta niin, että se on istuttava lyhentämättömänä ja mieluiten pakkotyössä. Traumaattisen kokemuksen psykoterapia on maksettava viimeistä ropoa myöten.

Väitetään, että valtaosa jutuista kuivuu kasaan, koska uhri on ollut päihtynyt. Häntä ei uskota. Suuri määrä rikoksia sovitetaan rahalla, joka on väärin. Rahasovintoon pystyvät vain rikkaat.

Tasa-arvovaltuutetun työn täytyy käsitykseni mukaan olla turhauttavaa, koska täydellinen tasa-arvo on utopiaa. Samanlainen utopia on ihanneyhteiskuntakin. Ensimmäisen esityksen semmoisesta valtiosta kirjan muodossa laati Thomas More.

On valitettavaa, että hänet teloitettiin. More ei hyväksynyt kuninkaan toistuvia avioliittoja ja naisten kaulojen katkontaa sekä julistautumista kirkon johtajaksi ilman mitään koulutusta.

More katsoi, että kirkon virka oli vain siksi, että kuningas pystyi sen turvin vaihtamaan puolisoa oman mieltymyksensä mukaan, koska Paavi ei sallinut avioeroa.

Yllä olevasta selviää, että suuret herratkaan ole rahvasta kunnollisempia käytöksestään. Voivat olla jopa pahempia, koska rahojen avulla voi tehdä suurempia rikoksia kuin tavallinen kansa.

Zum Kruzifix sanoo saksalainen, kun hän sadattelee.

 

Liikuttava kohtalo

 

Sana- lehdessä kerrottiin miehestä, joka sairastui viime vuonna lepakkovirustautiin, koronaan.

Kauhistuttava tauti tervehti aluksi 40 asteen kuumeella. Mies tajusi ennen kunnon romahdusta soittaa itselleen ambulanssin.

Keuhkot repesivät elvytyksessä ja ruumis turposi hirveästi. Tekivät henkitorveen avanteen, koska kuolema antoi jo suukon poskelle.

Mies pyysi niin sanotun viimeisen ehtoollisen ennen kuin hänet vaivutettiin koomaan viikkokausiksi.

Heräämistä elossa pidettiin ihmeenä. Niin kovasti virus mellasti keuhkoissa. Sehän mellastaa magneettikuvausten mukaan aivoissakin, myös oireettomilla.

 

Tauti vei voimia. Yleinen uupumus on vieläkin merkittävä.

Lihakset surkastuvat lähes kuusikymppisellä pelottavasti. Vanhoilla se on melkeinpä katastrofi.

Se tiedetään ennestään muiden tautien yhteydestä.

Ihosta katosi tunto kokonaan lonkista alaspäin. Hermosäryt tekevät lepäämisen vaivalloiseksi vieläkin.

Mies kehottaa vielä terveenä säilyneitä ottamaan tosissaan kehotuksen rokotukseen.

 Ennen sairastumista työ katosi alta. Myös vaimo lähti kävelemään jättäen firmassa työtä tehneen heitteille. Työn tekemiseen tottunut mies joutui kiirastuleen, työttömyysputkeen.

Rukoilu tuntui auttavan ja lopulta avautui tie suntiokoulutukseen.

Nyt on löytynyt keikkahommia. Se on jo paljon. Kuusikymppisenä työllistyminen on meidän maassamme suoranainen ihme.

Amerikassa, josta löytyy rahoja auttaa kurjia maita ja kokonaisia kansoja, on melko tavallista, että eläkeikäiset, jopa kasikymppiset perustavat firmoja, jotka menestyvät. Meillä ei ole kokonansa läpi tajuttu kokemuksen voimaa.

Mies sanoo koettavansa palvella Jumalaa ja seurakuntaa eläkeikään asti uskollisesti.

Ehkä Taivaan isä katsoi oikeaksi antaa hänelle lohdutukseksi ja tueksi naisystävän. On ollut aivan liian paljon menetyksiä. On ollut kuoleman koura jo lujasti kiinni. Mutta, miehellä on vielä palvelutehtävä. Se on liikuttavaa.

Mies sanoo, että arkipäivän vaatimaton ja yksinkertainen usko on hänet pelastanut. Juuri tämä on minua koskettanut.

Ei tarvita minkään kaltaista hihhulointia eikä kielillä puhumista.

Tätäkin on tutkittu salaa äänittämällä ja sitten analysoimalla tiedemiesten voimin puhetta. On todettu, että kyseessä ei ole mikään kieli. Kyseessä on petos.

Paavalikin sanoo, että kielillä puhuminen on arvotonta, jos puhujaa ei tulkita. Niin tapahtuu nykypäivinä hyvin harvoin. Kyseessä on uskonnon pilkka, joka johtaa tuhoon. Siinä näkijä missä tekijä.

Rehellisellä puhujalla ei ole mitään pelättävää. On vain muistettava, että pyhiä kirjoituksia ei pidä mennä tulkitsemaan, ellei osaa kreikkaa ja ole koulutettu antiikin kreikan kielen erikoismerkityksiin.

Olen vaikuttunut siitä, että pastorimme osaa kreikkaa sujuvasti.

Siksi tunnen tarvetta käydä yhtenään kuulemassa hänen sananselityksiään saarnan muodossa. En yritä itse lainkaan tulkita, koska vinoon se menee ilman ammattilaista.

Olen kyllä ottanut asioista selvää aina.

Eräänä vuonna minulle suotiin vuoden kirjastonkäyttäjän arvo. Se johtui juuri halusta ottaa faktoista selvää eikä vain luulla, mitä joku guru puhuu.

Eivät gurutkaan aina ole putipuhtaita. Ei ole kauan siitä, kun arvostettu joogaguru tykkäsi yhtenään mennä naisjoogaajien päälle makaamaan. Samalla hän puristeli näitä naisia paksuilta lihoilta.

On tunnettava heikkoutensa ja pyrittävä parannukseen.  

Sanotaan, että koko elämä on kilvoitusta, joka on tehtävä hiljaisuudessa. Tueksi pitää ottaa rukous ja sanan kuulo, joka sekä synnyttää että vahvistaa uskon.

Joku voi nyt kysyä: eiks siin muuta tarvita? Ei mitään muuta. Sen vahvistan.

 

Lehtipihvit

 

Ihastuin kauan sitten lehtipihveihin. Se tapahtui, kun käytiin jonain juhlapyhänä syömässä vähän paremmin Vaskikellolla. Sehän on Suomen paras ruokapaikka nelostien varrella.

Satuin kerran olemaan kuulolla, kun kaksi syönnin ammattilaista ruokaili siellä. He olivat lähteneet Helsingistä kohti pohjoista.

Jotakin välipalaa oli otettu välillä kahvin kera. Nyt oli ruokailun aika. Kuuntelin herroja tarkasti. Heitä oli kaksi, ja he vaikuttivat lehtimiehiltä. He kehuivat palvelua Vaskikellolla ja hyvää ruokaa.

Toinen heistä sanoi, että vaikka kuinka on nälkä, hän koettaa kärsiä sitä Vaskikellolle asti. Täällä osataan olla joustavia ja varioida ruoka kunkin maun mukaan.

 

Kerran johtajatar sanoi minulle, että isäntä, Lassi Rönkkö, paistaa parhaat pihvit. Se vähän kummastutti minua, koska olin tottunut syömään naisten laittamia ruokia. 

Äiti oli nuorena käynyt 1930- luvun talouskoulun Kuopiossa. Opintoihin oli kuulunut työharjoittelu. Yksi osa sitä täytyi toimittaa tohtori Tanskasen perheessä. Sienikastikkeen kantarellitkin  piti ostaa torilta sellaista kokoa, että lakki on kolmen sentin laajuinen. Tarkkaa puuhaa se oli oli, äiti mainitsi.

Äitini oli alaikäinen silloin, mutta herroille oli tohtorin leimaamalla lapulla saanut Alkosta vaikka minkälaisia viinejä. Niiden nimet ja pullomäärät olivat kirjoitettu tohtorin lappuun. Näitä parempia juomia oli säilytetty kellarissa, viileässä.

 

Halusin itsekin kokeilla pihvien paistamista auttaakseni vaimoa keittiötöissä. Jos Lassi osasi paistaa lehtipihvit, miksen minäkin. Vastuu kyllä tuntui vähän hiostavan niskaa. Arviointi tulee joskus vaimon suusta melko herkästi. Erityisesti se koskee pukeutumista.

Aloitin pihvien valmistamisen leikkaamalla suurista sipuleista puoli senttiä paksuja siivuja. Ne käristin pannussa ja laitoin peittämään savimaljan pohjaa. Pohjalle tipautin vähän Voimariinia, ettei mikään tarttuisi kiinni.

Sipulien kuullostus on menossa.

Otin esille suolamyllyä muistuttavan laitteen, jossa oli grillimausteita ja suolaa reklaamin mukaan. Tällä seoksella käsittelin pihvit molemmin puolin. Meillä on ollut uudehko induktioliesi. Sen panin lämpiämään. Säädin lämmön 175- asteeseen.

Lieden päällä on keraaminen taso, jossa on keittopaikat. Paikan ja kuumuuden voi säätää numeroilla eli digitaalisesti. Sehän se hienoa on. Ymmärrän kuitenkin, että meillä juuri lienee tämmöinen hienous viimeisenä koko pitäjässä. Asenne on ollut semmoinen, että kojetta käytetään, kunnes se yksipuolisesti sanoo sopimuksen irti.

Ruiskautin voimariinia pannuun ja säädin lämmön kahdeksikolle alkuun. Paistoin kaksi pihviä kerrallaan. Käänsin ne kahteen kertaan oman tuntuman mukaan, kun lihan yläpintaan kihahti kudosnestettä. 

Kesken paistamisen pudotin lämpötilan kuutoselle. Aloitin toisenkin parin paistamisen kasilla. Ajatuksena oli se, etten karkuuttaisi kosteutta pihvien sisältä ja kuivattaisi niitä liikaa.

Asettelin pihvit sipulipetille, ja käristin pihvien päälle vielä pari sipuliviipaletta jokaista lehtipihviä kohti.

Työnsin koko satsin uuniin tunniksi.

Aikataulu on semmoinen, että puoli tuntia uuni on 175-asteinen. Sitten lasken lämmön lukemaan 150 vartiksi. Viimeinen vartti menee satasella. 

Pihvit ennen savimaljan uuniin työntämistä.

Apuvälineenä minulla on yli kolmekymmentä vuotta sitten lääke-edustajalta lahjaksi saamani kello, jossa lukee Zocor. Nimi on kolesterolilääkkeen nimi.

Kelloa käytetään leivinuunin hiilillä pitämisen mittaamiseen ja ruoan kypsytykseen samassa tarkoituksessa.

Tämä pieni ja vaatimaton esine toimii yhdellä patterilla. Se kestää ja kestää. Säädössä on minuutit ja sekunnit sekä start/stop- nappi. Se on tarkkuutta se. Muistan vielä edustajan ulkonäön ja sen, että hän oli Oulussa tai Tyrnävällä jalkapallomaalivahti vapaa-ajan harrastuksena. MSD oli hänen edustamansa firma. Miehen nimen olen jo unohtanut. Kaikin puolin minun mieleiseni mies.

En halua syödä lihaa tai kalaa raakana. Minulle tulee pahoinvointi, jos näen, että ravintolassa ruokailijan suupielestä valuu verinen noro. Silloin ruoka on liian raakaa.

Kaikenlaiset spirillit ja basillit tuhoutuvat, kun ruoka kypsennetään perusteellisesti ja hyvin.

Niin teki äitikin aikoinaan, ja häntä kiiteltiin hyvistä ruuista, vaikka materiaali oli vaatimatonta, vaikkapa vain pieniä kalansinttejä. Niistähän tosiasiassa syntyy paras patakukko. Savo on kukkojen ja piirakoiden maakunta.

Vaimo valmisti salaatin tavallisista kasviksista. Lautaselle laitoimme pieniä maustekurkkuja ja salaattijuustokuutioita. Salaatin päälle olemme tottuneet laittamaan ranskalaista salaatinkastiketta. Ei kulhoon, vaan vasta lautaselle.

Suren vieläkin sitä, kun valmistaja muutti upean värisen salaatinkastikepullon läpinäkyvään malliin. Liekö vaihtanut kastikkeen reseptinkin? Mikään ei nykyään näy säästyvän sorkkimiselta. Olen vakauden ja hallinnan kunnioituksen tyyppi. Tervehdin ihmisiä mielelläni vanhan tavan mukaan enkä kulje heidän ohitseen nenä pystyssä. Alanko olla harvinaisuus?

Kun pöytä oli katettu ja uuni tehnyt työnsä, nostin paistoastian korkkilevyjen päälle keittiön työtasolle. Alkoi ateriointi, joka kesti kaikkineen kolme varttia. Siihen laskettiin jälkiruokakahvitkin. Pöytään tuotiin jälkiruoaksi Kainuun juustoleipää ja lakkahilloa. Kainuun ja Lapin herkku on hyvää. Kumpi lienee oikein: juustoleipä vai leipäjuusto?

Kunkin mieltymyksen mukaan juomaksi pihvien kanssa oli tarjolla jäävettä, maitoa, vichyvettä tai viiniä. Olen mielistynyt käyttämään hyvän ruuan kanssa viiniä. Arkijuomana minulla on vichyvesi.

Tuon koetuksen jälkeen meille on tullut tavaksi, että minä paistan aina meidän perheessä pihvit. Siitä olen päätellyt, että paisto meni suunnilleen oikein. Suosittelen yllä kerrottua, varmaa valmistustapaa. Kuvaamatta jäi marinointi, jota mielestäni ei tarvita.

Hyvää ruokahalua, arvoisa lukija, ihan vaan mielikuvissa!

 

Arvokas reittivesi

 

Aikoinaan kansakoulussa, ja myöhemmin muissa oppilaitoksissa, piti tietää jotakin oman seutukuntansa vesistöistä. Mieleen on jäänyt Rautalammin reitti, joka on yhä tärkeä vesireitti. Se päättyy Kymijoen kautta mereen.

 

Kiinnostavin on reitin pohjoisosa Laukaaseen asti. Reitin voi sanoa alkavan Koivujärvestä Pielaveden kunnan alueelta. Seuraava järvi on iso Pielavesi, josta vedet virtaavat Nilakkaan. Sen salmi on Tervon kunnan keskustassa. Salmi on usein sula talvellakin. Virtausta riittää. Alempi järvi on Rasvanki. Eteenpäin mennään pääosin Karttulan alueen Virmasveteen. Matka jatkuu siitä Iisveden kautta Niinivedelle. Koskelo- ja Hankaveden kautta vedet virtailevat laajaan Konneveteen.

Tuosta keskusjärvestä johtaa monimutkainen reitti Liesveden, Vanginveden, Kynsiveden ja Kuusveden kautta Laukaaseen asti. Reitin monimutkaisuus ei sielläkään helpota ennen kuin ollaan Päijänteellä.

Järvet ovat veden laadun puolesta hyvässä tai erinomaisessa kunnossa. Maisemat tämän vesireitin varrella ovat pääosin erämaiset. Reitillä on 15 koskea tai virtaa.

Kalastoon kuuluu ahven, hauki, siika, made, muikku, kuore, kuha ja luonnonvarainen ja istutettu järvitaimen. On myös istuttamalla vakiintunut harjuskanta. Parhaissa koskissa kutevat suuri siika ja taimen.

Koskia on melkein lukematon määrä. Äyskoski Tervon kunnassa on ollut kauan mm. Erä- lehden testikoski.

Konnekoski on suuri koski, jossa kutee taimen ja siika. Muita onkipaikkoja ovat Nokisenkoski ja erityisesti Siikakoski. Tämä oli erityisesti presidentti Kekkoselle hyvin mieluinen kalastuspaikka. Taimen ja siika lisääntyvät siinäkin. Mainittakoon Karinkoski, Taikinainen ja kuuluisa Kellankoski. Vielä löytyy reitiltä kolme Korholan koskea.  Keskisessä ja Hannulan koskessa riittää kalastettavaa.

Näihin vesiin liittyy myöskin lopulta suurjärvi Keiteleen vedet niin, että Päijänne saa virkeää vettä runsaasti. Osa siitä menee helsinkiläisten juotavaksi.

Kaikissa mainituissa järvissä on melkoinen tai vahva muikkukanta. Vain Iisvedellä ja Nilakalla yksi troolaaja kalastaa. Kaikki muu pyynti on kotitarvekalastusta. Asukkaita on vähän, joten kalastuspaine on olematon.

Vanha lukioaikainen oppilastoveri – joka on eläkkeellä, kuten minäkin – kertoi, että Virmaksella ei kärsi heittää kuin yhden muikkuverkon kesäaikaan kerrallaan, ellei halua suuren muikkusaaliin pilautuvan kesän kuumuudessa. Kaloja ei kerkeä päästellä verkoista tarpeeksi nopsaan, niin paljon niitä menee. On liotettava verkkoja saaveissa, joihin pitää vähän väliä vaihtaa kylmempää vettä.

Veli kalastaa Koskivedellä parilla verkolla kerrallaan. Saaliina on haukia, kuhia sekä isoja ahvenia. Erilaisilla verkoilla voidaan pyytää myös isoja lahnoja savustettavaksi.

Eräs veljen tuntema rouva kalastaa Rasvangilla kuhia. Suurin tämän talven kuha oli kuusi kiloa ja kolmanneksen painoltaan. Hänen tuttunsa, joka on osallistunut SM- pilkkikisoihin, oli halunnut kokeilla tämän vuoden keskitalvella, kuinka paljon pilkkimällä valoisan aikana voi saada kaloja. Tulos oli kolme kiloa särkiä ja kuusikymmentäkaksi kiloa ahvenia. Saalis piti vetää kolmella reissulla pulkalla järveltä pois.

Ahvenista suurin painoi kahdeksansataa grammaa. Kalat rouva jakoi paikallisen tavan mukaan niille, jotka ovat jo tulleet iän tai vaivojen vuoksi kyvyttömiksi kalastamaan.

Olen miettinyt, mikä voisi olla noiden järvien kalaisuuden syy.

Ensimmäisenä on tullut mieleen, että Koivujärven jälkeen kaikki nuo suuret järvet ovat ns. läpivirtausjärviä. Suuri määrä vettä virtaa niiden lävitse. Koskissa ja salmissa vesi happeutuu tehokkaasti ympäri vuoden.

Näihin reitin pääjärviin ei suoraan vuoda suo-ojitusvesiä. Soiden ojitusvedet on ohjattu latvavesiin ja puroihin, joihin muta ja humus on jäänyt. Tiedän tämän alueella lapsesta saakka asuneena.

 

Kyseessä on silti Suomen suurin ympäristörikos, sillä ojitusvedet juoksevat edelleen suoraan pieniin vesistöihin ilman mitään laskeutumisaltaita tahi kosteikkoja. Näistä pienistä järvistä ei enää kunnon kalaa saa.

Ennen ojituksia järvivesi oli kuin lähdevettä, mutta nyt - vaikkapa Korosjärvessä - vesi on humuksen ruskeaksi värjäämää. Muuten vesi on aivan juomakelpoista.

Kuudessa vuosikymmenessä suomuta on peittänyt vanhat hiekkarannat puolesta metristä metrin paksuiseen kerrokseen haisevaa laskeumaa. Mutakylpyihin löytyisi siis runsaasti raaka-ainetta. Pienistä latvavesistä on hiljakseen kadonnut luontaisesti lisääntyvä siika ja muikku. Siika on istutusten varassa.

 

Reitin siika ja taimen pystyvät lisääntymään vielä yllä mainituissa koskissa, mutta niiden luontainen kutemisalue on latvavesissä. Nämä ovat kuitenkin pohjiltaan ojitusten pilaamia.

Jos haluttaisiin Rautalammin reitille huippuvankka järvitaimenkanta, epäonnistuneiden suo-ojitusten jäljet pitäisi korjata.

Missä ojitus ei ole auttanut metsän kasvua, ojat pitää tukkia ja kyntää umpeen. Humuksen virtaaminen vesistöihin ei muutoin lopu.

Tervon kunnan alueella en tiedä yhtä ainutta suota, jolla ojitus olisi kannattanut! Ojitukset hävittivät lakkasuot tyystin sekä metsokannan ja teerikannan ehkä kymmenenteen osaan entisestä.  Kysyn, onko suon ojittaminen kannattanut, jos sen reunapuuston ensiharvennus on tehty kuuden vuosikymmenen kuluttua?

Itse ojitetulla suoalueella ei kasva muuta kuin hieskoivun räippää ojapenkoissa. Luonto on tuhottu.

Kurjet, suolinnusto, suokasvisto ja pienet jalohaukat ovat hävinneet. Kalasääskille on pienvesillä käynyt samoin.

Nilakalla onneksi asuu vielä kalasääskiä, ja uutena tulokkaana sinne ilmestyi merikotka. Ensimmäisenä asuintalvenaan se metsästi ja söi loppuun ikiajat Rasvangin saarten liepeillä jäällä soineet teeret.

Luonnon muuttuminen ei näy käyvän aivan kivuttomasti.

 

Vyöruusu

 

Vyöruusu on tunnettu tuhansia vuosia. Hippokrateen opit omaksuneet antoivat taudille nimen Zoster, joka tarkoittaa vyötä. Roomalaisten termi sairaudelle oli Zona, joka tarkoittaa samaa. Katsottiin, että tämä merkillinen tauti on yksi pyhän tulen muoto. Nykyinen nimi on Herpes Zoster.

Pyhä tuli tarkoitti mm. ruusua, joka on bakteeritauti. Se voi olla joskus tappava yhä tänäkin päivänä. Tulehtunut alue hehkuu kuumana, punoittaa ja potilaalla on korkea kuume. Kuolema johtuu verenmyrkytyksestä.

Ruotsalainen sanoo bältros, kun puhutan vyöruususta. Erityisen vaarallinen tauti on kolmoishermon alueella päässä ja silmässä. Rakkulat voivat parantuessaan aiheuttaa samentumia sarveiskalvoon, jopa sokeuttaa.

Yksi presidentti Kekkosta hoitaneista spesialisteista sai pään seudun vyöruusun. Kipu oli hirvittävä. Tauti johti krooniseen hermokipuun päässä, joka oli mahdoton kestää. Sen sanotaan tappaneen viisaan miehen.

Vuosituhansien aikana lääkärit kiinnittivät huomiota vyöruusun tapaan esiintyä vartalon hermojen alueella toispuolisesti.

Vasta 1900- luvulla alkoi varmistua, että taudin iholle aiheuttamissa rakkuloissa oli merkkejä viruksesta.

Onnistuttiin istuttamaan rakkulan eritteellä tauti lapseen, joka sai vesirokon. Vähitellen selkeni, että vesirokkovirus ja vyöruusuvirus ovat yksi ja sama agenssi.

Viruksen sanotaan piileskelevän selkäytimen lähellä olevissa hermoganglioissa vuosikymmeniä vesirokon sairastamisen jälkeen.

Vyöruusu puhkeaa useimmiten yli 60- vuotiaalle. Silloin ovat jo vesirokon sairastamisen aikaan syntyneet vasta-aineet laimentuneet. Lisäksi vastustuskyky iän mukana heikentyy.

Erityisesti kortisonihoito, solunsalpaajalääkitys, verisyöpä, immuunikato ja muut immuniteettia alentavat asiat saavat vyöruusun puhkeamaan vaikeana.

 Minulle opetettiin aikoinaan, että aina tavatessaan vyöruusupotilaan, lääkärin pitää esittää itselleen kysymys: onko potilaalla syöpä jossakin?

Ennen näppylöiden ja rakkuloiden puhkeamista alueella esiintyy vaihtelevan kovaa kipua ja kosketusherkkyyttä. 

Kerran illalla tuli päivystykseen luokseni mies, joka oli ollut tutkittavana Oulun Yliopistosairaalassa. Kova kipu oli vaivannut juuri sydämen seudussa ja tuntunut vyömäisenä selänkin puolella. Syy ei ollut selvinnyt. Oli kuitenkin vakuutettu, että kyseessä ei ole sydänveritulppa. Potilas tuli linja-autolla kunnan keskustaan ja käveli siitä päivystykseen terveyskeskukseen.

Tein tarkan tutkimuksen. Kas kummaa, kun riisutin potilaan: hänelle oli tulomatkan aikana puhjennut juuri kivun alueelle vyöruusu. Oli mahtavaa tehdä diagnoosi ja kirjoittaa käsin - vanhanaikaisesti, mistä pidin hyvin paljon - resepti taudin hoitoon. Tämmöinen oli ihan pieni tähtihetki työn keskellä.

Muutaman päivän aikana vyömäisesti puhkeaa rakkuloita iholle. Niiden alue voi punoittaa. Viikon, parin aikana rakkulat muuttuvat märkäisiksi, haavautuvat ja rupeutuvat. Yleisoireina esiintyy kuumetta, päänsärkyä, huonovointisuutta ja väsymystä.

Neuvon menemään lääkäripäivystykseen, jos epäilys vyöruususta herää.

Kyllä ihon tautimuoto paranee itsestään, mutta mitä vanhempi sairastunut on, sen todennäköisempi on pitkällinen jälkisärky. Se voi pilata koko elämän. Iho on kosketusherkkä. Lakana, täkki, vaatteet hankaavat ja särky panee elämän aivan sekaisin.

Jos rakkulat ovat silmän alueella, on siltä istumalta lähdettävä silmälääkärin vastaanotolle, ettei silmä sokeutuisi.

Äitini sai vyöruusun iäkkäänä. Sodan sukupolven ihmiset eivät vähällä lääkäriä häirinneet. Hän meni rupivaiheessa säryn vuoksi vastaanotolle. Se oli myöhäistä. Seurasi unettomuutta, ja elämän aurinkoisuuden menetystä kuukausimääriä, kunnes hermosärky hävisi. Kokonainen vuosi oli synkkää elämää. Vasta sitten aina aurinkoisen hyväntuulinen äitini tuli ennalleen.

Lääkehoito keksittiin 1976. Se oli asykloviiri. Sen johdannaiset mullistivat vyöruusun hoidon, kunhan hoito aloitetaan ajoissa eli kolmen päivän kuluessa ensimmäisen rakkulan ilmestymisestä.

Kroonisen hermosäryn lisäksi vyöruusu voi jättää kasvohalvauksen, jos rakkulat ovat olleet korvan alueella. Muutkin pysyvät hermovauriot ovat jälkitautina mahdollisia.

Hermosäryn ongelmallisuutta kuvaa se, että sitä on yritetty hoitaa muun muassa: B1 ja B12 vitamiineilla, UKW- hoidolla, ultraääniterapialla, röntgensäteillä, puudutusruiskeilla, alkoholiruiskeilla, ja selkäytimen takajuuren kirurgisella katkaisulla ja hermosolmukkeen poistolla. Mutta särky on vaan jatkunut kuin ihmisparka olisi kirottu kärsimään hautaan asti.

Haudan kutsu kärsimyksen keskellä on pahoissa tapauksissa alkanut yhä enemmän viehättää hermosärkypotilasta. Elämä on muuttunut liian raskaaksi kestää.

Tämä on kuitenkin harvinaista, koska jokin hermokipulääkkeistä lievittää vaivaa riittävästi. Parasta jälkivaivojen ehkäisyä on ajoissa aloitettu lääkehoito. Jos potilaalla on vajausta vastustuskyvyssä, neuvon nopeasti kääntymään erikoislääkärin puoleen.

Kroonisen hermosäryn hoitamista varten on syytä hankkiutua kipulääkärin luokse.

On muistettava, että mikään sairaus ei kohtele kaikkia samalla tavalla.

Lievänä flunssana nopeasti ohi menevä koronatauti voi toisen ennestään terveen tappaa nopeasti. Osalle ei ilmeisesti tartunnasta tule mitään oireita. Leviämisensä varmistajina virukset ovat hyvin viekkaita.

 

Katsomuksia

 

Ennen lasten kasvatuksen yhteydessä annettiin hyviä neuvoja.

Neuvottiin, että on sanottava heti, jos johonkin kohtaan ilmaantuu kipua.

Vasta myöhemmin minäkin ymmärsin, että tällä tarkoitettiin myös umpisuolen tulehdusta. Tiedän, että vielä 1950- luvulla lapsia kuoli siihen. Kipua siedettiin liian pitkään.

Jos pissi menee housuun tahi kakka, neuvottiin se heti tuomaan julki.

Se oli viisasta, koska oireen taustalla saattoi olla tauti.

Ei aina pidä luulla kaikkea vahingoksi, mainittiin.

Tahallinen housuun teko tuomittiin uhmaksi ja siitä saattoi tulla remmituomio.

 

Heinäaikaan kovassa kuumuudessa paljaspäin työskennellessä aamusta iltaan varoiteltiin helteen vaarasta.

Jokaisella tauolla patistettiin uimaan. Sehän oli mieluista. Joskus unohduttiin veteen liian pitkäksi aikaa. Veli huomasi, että isä huutaa jotakin kodin pihalta käsin. Asetuttiin kuuntelemaan. Kuului erikoinen käsky:” Lopettakaa kuikkana olo heti! ”

Olimme kilpailleet sukeltamisessa ja veden alla olon pituudessa menemällä yhtaikaa veden pinnan alapuolelle.

Vakiolaji oli kolmistaan pystyssä uinti, jossa toisella kädellä heitettiin pesäpalloa uimarilta toiselle. Jos pudotti pallon, siitä tuli yksi virhepiste. Nyt tämmöiset omatekoiset kisat huvittavat.

Kuulimme vasta jälkeen päin, että yhden sukulaistalon isäntä oli saanut lämpöhalvauksen. Hänet vietiin sekavana huonossa kunnossa Kuopion keskussairaalaan.

Lämpöhalvauksessa ruumiinlämpö nousee 39 – 40 asteeseen. Useimmiten syynä ovat liika vaatetus helteellä, nesteen ottamisen liian vähäinen määrä ja ankara rasitus auringonpaisteessa.

Ahkera isäntä niitti traktorilla heinää aamusta iltaan. Hän  seivästi paljon muiden mukana. Tehtiin putkessa heinätöitä isolla pellolla monta päivää. Aikaisin aamulla ja myöhään illalla lypsettiin karja. Yösydännä urvahdettiin.

Äkkiä oli tullut heikotus ja huimaus. Voimat eivät enää riittäneet heinän seivästämiseen. Jotain outoa näkyi silmissä. Se oli kuin näky. Tuntui yhtämittaa etova,viheliäinen olo. Muut huomasivat, että isännän puhe oli sekavaa. Viinasta se ei johtunut, koska sairastunut oli raitis. Lopulta tajunta pätki ja isäntä lyyhistyi pitkälleen.

Tuohon aikaan ei osattu rasituksen yhteydessä hellesäillä hoitaa nestetasapainoa. Televisiosta nähtiin, että hiihtokisoissa pitkillä matkoilla kilpailjoille juotettiin mustikkasoppaa. Pahat kielet kertoivat, että sopassa oli terästyksenä viinaa. 

Varsinaisia urheilujuomia ei käytetty eikä niitä tunnettu. Meilläkään ei ollut heinäpellolla mitään juotavaa. Sanottiin, että puolisella ja kahvipaussilla otetaan vahvistavaa ja nestettä. On vain koetettava kestää. Työ oli siihen aikaan pyhä asia. Jos siinä lepsutteli ja lusmuili, kavalsi oman autuutensa.

Minä en tahtonut kestää kuumaksi lämmitetyn saunan löylyjä pitkää aikaa. Päässä alkoi surista ja olo tuntui hyvin erikoiselta. Helpotti, kun laskeuduin alas tai kävin jäähyllä ulkona. 

Opiskeluaikaan selvisi,että verenpaine oli minulla 110 - 115/ 65 - 70. Paine laski kuumuudessa, ja siitä johtuivat aluksi minua huolestuttaneet oireet. Pää vaikutti tavattoman kevyeltä ja arvelin mielessäni, että jos se vielä kevenee, tästä lähdetään lentoon.

Joka miehelle äiti oli ostanut oljesta valmistetut hellehatut Kuopion torikauppiaalta. Ne muistuttivat villin lännen lierihattuja. Hattujen uskottiin suojaavan auringonpistokselta.

Työtä tehtiin ilman paitaa tai väljässä lyhythihaisessa kesäpaidassa. Isä käytti aina pitkähihaista paitaa ja nahkasaappaita. Meillä lapsilla oli uikkareiden päällä farkut ja jaloissa mustat Nokian kumisaappaat. Pelättiin näet käärmeitä, joita kivisillä Savon mailla riittää. Isä valitti, että kumisaappaat eivät hänelle sovi, vaan jälkikäteen tulee yöllä hankalia suonenvetokohtauksia.

Lopulta, kun jalat hautuivat joka päivä, saatiin tinkaamalla koripallotossujen kaltaiset jalkineet. Ne olivat mieluiset.

Vielä 1969, kun olin armeijassa, luutnantti kielsi juomasta rangaistusmarssin aikana. Oli armoton helle. Päälle puettiin mallin 1936 sarkapuku. Kesäpuseroa ei saanut pukea. Reppuun laitettiin täyspakkaus, ja pystykorvakivääri nostettiin roikkumaan remmistä olkapäälle. Parolasta - kasarmilta – lähdettiin tahtimarssia kohti ampumarataa, joka oli Hätilässä. Marssijärjestys sekosi vähän väliä. Silloin otettiin ojennus ja tahti korjattiin. Siviilit ilkkuivat meille alokkaille ohi ajaessaan.

Komppaniaa seurasi kaksi venäläistä Gaz- kuorma-autoa. Niiden lavalle heitettiin kovakätisesti pyörtyneet ja täysin uupuneet, sekavat tyypit.

Kuulin ainakin kerran marssin aikana luutnantin ohjeen uudelleen, että juuri nyt on virhe juoda vettä. Se teki veteläksi. Pärjäsin maataloustyön antamalla hyvällä kunnolla rangaistusmarssilla. Ainoa vaikeus oli suolaisen hien vuoto silmiin.

Perillä ampumarata - alueella komennettiin pystyttämään teltat kuusikkoon. Siellä oli hyviä teltan paikkoja ja vanhaa juoksuhautaa sekä poteroita. Aliupseerit näyttivät vartiopaikat, joissa piti vuoron perään vahtia, ettei vihollinen hyökkää kimppuun. Vartiossa nukkumisesta uhattiin putkaan panolla.Ymmärsin, että kaikki tämäkin oli osa rangaistusta.

Aamupalan jälkeen emme olleet syöneet mitään. Vasta illan suussa pakkiin sai jäähtynyttä lientä ja mukillisen maitoa. Illan viilennyttyä saimme peltimukiin hyvän määrän sokeroitua teetä ja leipää. Jo vain se maistui. En ole ehkä milloinkaan saanut niin hyvää iltapalaa.

Kollektiivinen rangaistus määrättiin siksi, että yhdeltä alokkaalta oli hävinneet kuivaushuoneesta sukat.

Kun kukaan ei tunnustanut, luutnantti määräsi siltä seisomalta rangaistuksen. Tunsimme kaikki itsemme pahasti loukatuiksi.

Miksi ei määrätty kaikkia riisumaan siinä kasarmin kentällä sotilassaappaita? Villasukat menettänyt olisi helposti tunnistanut omansa ja varas olisi jäänyt kiinni.

Muiden seisoessa paikallaan olisi voitu lisätutkimuksena yksi kaappi kerrallaan tutkia kaapin omistajan ja sukkansa menettäneen sekä upseerin läsnä ollessa.

 

Ei siis tehty alkeellistakaan tutkintaa, vaan määrättiin kollektiivinen rangaistus. Jo silloin tunsin, että tämä ei taida olla minun paikkani, tämä armeija. Ei ollut oikeutta ja kohtuutta.

Seuraavana päivänä ammuttiin matalapainepatruunoilla tottumisen vuoksi. Lounaan jälkeen alettiin ampua kivääritauluihin mahdollisimman tarkasti. Sen jälkeen, kun upseeri sääti kiväärini tähtäimet, ammuin 89 pistettä sadasta. Siihen loppui ammunta minun osaltani. 

Ammuttiin kyllä myöhemmin niin, että taulut olivat ylhäällä viisi sekuntia. Sinä aikana piti ampua viisi laukausta. Tulosta ei minulle kerrottu, mutta upseeri lupasi ostaa sotilaskodista ensimmäisen luokan ampumamerkin. Ilmeisesti ammunta meni riittävän hyvin.

Tervosta kotoisin ollut toinen alokas ampui 3 - 4 sentin kasan viidellä laukauksella, mutta osumat olivat oikealla alhaalla. Upseeri kiitti tarkkuudesta ja sääti tähtäimiä. Huomion kohteena oleminen vei kuitenkin tältä mieheltä ammunnan sekaisin niin, että uutta hyvää kasaa ei enää syntynyt.

Kirjallisissa kokeissa vastasin niin kuin taisin, ja sen perusteella määrättiin aliupseerikouluun. Myöhemmin sain ampua konepistoolilla ja kevyellä konekiväärillä. Ne tuntuivat minun aseiltani.

Aliupseerikoulusta käsin suunnistajat saivat melkeinpä jokaisena viikonloppuna pidennettyä lomaa.

Minä anoin työlomaa kotiin viljankorjuuseen, koska isälle oli puhjennut hankala reuma (joka myöhemmin tappoi hänet) ja velimiehen vasen solisluu oli katkennut tapaturmassa.

Ei tullut työlomaa.

Silloin päätin tehdä kaiken hitaasti, hitaasti. En valittanut koskaan, mutta en panostanut enää mihinkään enää. Näin vältin komennuksen upseerikouluun.

Kirjallisissa kokeissa vastasin kyllä hyvin menestyen, minkä mielestäni piti paljastaa herroille tahallinen uhma systeemiä vastaan.

Merkillistä oli, että kansakoulun käynyt veljeni, joka oli kuin kotonaan armeijassa. Hän ei saanut lomaa ollessaan samassa yksikössä kolme vuotta minua aikaisemmin.

Hän oli tietääkseni komppaniansa paras suunnistaja. Veli pärjäsi pitkien matkojen marsseilla ja juoksuissa Lehijärven ympäri. 

Konepistoolilla veli ampui yksittäislaukauksilla 45 pistettä viidestä kymmenestä, ja lyhyillä sarjoilla melkein yhtä hyvin. Luutnantti sanoi, että veli oli komppanian paras konepistoolimies. Hän ampui pystykorvakiväärillä 92 pistettä. Tunnustan, että olen huonompi ampuja kuin veli.

Hänet pantiin aliupseerikouluun puhtaasti hänen sotilaallisen pärjäämisensä vuoksi. Hän sai rintaansa ykkösluokan suunnistus – ja ampumamerkin, mutta lomia ei kuulunut. Olisi varmaan pitänyt kilpailla siviilissä ja käyttää kilpailuvapaita.

Kyllä hän armeijan jälkeen kilpailikin, hirvenhiihdossa ja trap-ammunnassa, jossa hän oli pitäjän parhaita. Veli antoi tasoitusta muille, sillä hänen haulikkonsa oli 16- kaliiberinen. Mitalit ovat vieläkin tallella.

Kerran samassa hirvenhiihtokisassa oli mukana Suomen eturivin ampumahiihtäjä Mauri Röppänen. Hän jäi koitoksessa veljeni taakse. Kisa käytiin vuonna 1972 Suonenjoella. Samana vuonna Röppänen oli ampumahiihtäjänä Suomen edustajana Sapporon olympiakisoissa. 

Hirvenhiihtokisoissa veli kävi kahdesti Kiuruvedellä ja joka vuosi oman pitäjän kisoissa sekä riistanhoitopiirin kisoissa. Sijat olivat yleensä luokkaa 5 - 6, joskus vain 20. 

Veli arveli, että avotähtäimillä kirkkaalla ilmalla ei voinut pärjätä paremmin, koska monilla oli jo kiikaritähtäimet ja aseessa ampumahiihtovaljaat. Rahat eivät riittäneet kunnollisiin varusteisiin. Isä ei oikein ymmärtänyt kilpailuissa ja harjoitusammunnoissa kulkemista. Kukkaron nyöritkin pysyivät tiukassa solmussa.

Veli kertoi houkutelleensa kisoihin serkkuni, joka innostui lajista. Tervon joukkue Kukkonen- Karhunen - Lemmetty voitti monta kertaa hirvenhiihdon joukkuekilpailut eri pitäjien alueella niin sanotuissa piirin kisoissa. Serkkuni on erinomainen ampuja, samoin Karhunen ja Lemmetty. Hänellä on hirviaseena yhä sama Sakon tarkkuuskivääri. Kiikarina on Leupold 6,5 - 20x 50.

Siihen aikaan parhaana ratana veli piti Pielaveden rataa. Myös Suonenjoen radan veli katsoi hyväksi. Siellä syntyi juoksevaan hirvikuvioon ennätys 55 pistettä kymmenellä laukauksella. Silloin korkein numero taulussa oli viitonen, ja sen keskellä vielä napaviitonen, josta sai kuusi pistettä.

Aseena veli käytti isän hirvikivääriä, 8,2 x 53R. Semmoiselle yleisö nauraisi nykypäivänä makeasti. Olkaremmin lisäksi kilpailua varten hän laittoi aseeseen manillanarusta toista olkaa varten kiinnittimen. Kivääri hakkasi  silti selkää hiihtäessä. Röppäsellä oli ollut käytössä ampumahiihtovaljaat ja kiväärissä kunnon tähtäin. 

Isän hirvikiväärin piippu ei ollut parasta luokkaa, vaan oli jo kulunut. Onneksi Erkki Jokitörmältä - joka oli taitava aseseppä - sai siihen aikaan patruunoita, joiden luotien paksuus oli 8,25. Niillä käynti parani olennaisesti.

Minun aikanani oli yksi suunnistajista Laiho- niminen. Hän pääsi yhtenään kilpailulomille. Asia julistettiin käskynjaolla.

Seurasin sanomalehdestä urheilutuloksia hyvin tarkasti. Koskaan en nähnyt tulosluettelossa Laihon nimeä, mikä viittasi väärinkäytökseen. Toisaalta, voi olla, että tuota miestä suosittiin muista syistä. 

Yksi turkulainen oli jo melkein kolmikymppinen aliupseerioppilas. Hän  ihmetteli, että eivät anna hänelle lomaa, vaikka hänellä oli perhe ja kaksi lasta. Hän ei ollut hyvä ammunnassa eikä suunnistuksessa. Minun kävi sääliksi tämä ihan muuten kunnollinen perheen isä, jolla oli opiskeltuna tutkinto valmiina.

Tuntuu, että sen ajan kouluttajat eivät olleet hyviä hoitamaan sotilaiden yhteishenkeä. Vääpelinä oli yksikätinen mies. Häntä sanotiin ropsikouraksi, sillä oikealla hänellä oli puusta tehty käsiproteesi. Hän teki kunniaa vasemmalla kädellä. 

Kerrottiin, että kriisikesänä 1944 hän oli kouluttanut miehiä käyttämään panssarinyrkkiä ja panssarikauhua venäläisiä tankkeja vastaan.  Hän oli ottanut kauhun ammuksen käteensä ja sanonut, että tämä ei laukea vahingossa, vaan ammutun ontelokranaatin sytytin virittyy vasta ilmalennon aikana. Hän oli lyönyt kranaatin jo tuhotun venäläispanssarin kylkeen. Kauhun ammus oli sittenkin räjähtänyt ja käsi olkavarteen asti oli muuttunut atomeiksi. Miehellä oli valtava sotaääni, jos jokin häiritsi hänen käskynjakoaan.

Päätin mielessäni, että jos syttyy sota Neuvostoliittoa vastaan, olen ensimmäisenä etulinjassa ja johdan siellä parhaani mukaan sinkoryhmää. Kohtelen kaikkia samalla tavalla enkä luista velvollisuuksista sodassa enkä rauhassa.

Tämän lupauksen olen käsitykseni mukaan pitänyt.