Arvokas reittivesi

 

Aikoinaan kansakoulussa, ja myöhemmin muissa oppilaitoksissa, piti tietää jotakin oman seutukuntansa vesistöistä. Mieleen on jäänyt Rautalammin reitti, joka on yhä tärkeä vesireitti. Se päättyy Kymijoen kautta mereen.

 

Kiinnostavin on reitin pohjoisosa Laukaaseen asti. Reitin voi sanoa alkavan Koivujärvestä Pielaveden kunnan alueelta. Seuraava järvi on iso Pielavesi, josta vedet virtaavat Nilakkaan. Sen salmi on Tervon kunnan keskustassa. Salmi on usein sula talvellakin. Virtausta riittää. Alempi järvi on Rasvanki. Eteenpäin mennään pääosin Karttulan alueen Virmasveteen. Matka jatkuu siitä Iisveden kautta Niinivedelle. Koskelo- ja Hankaveden kautta vedet virtailevat laajaan Konneveteen.

Tuosta keskusjärvestä johtaa monimutkainen reitti Liesveden, Vanginveden, Kynsiveden ja Kuusveden kautta Laukaaseen asti. Reitin monimutkaisuus ei sielläkään helpota ennen kuin ollaan Päijänteellä.

Järvet ovat veden laadun puolesta hyvässä tai erinomaisessa kunnossa. Maisemat tämän vesireitin varrella ovat pääosin erämaiset. Reitillä on 15 koskea tai virtaa.

Kalastoon kuuluu ahven, hauki, siika, made, muikku, kuore, kuha ja luonnonvarainen ja istutettu järvitaimen. On myös istuttamalla vakiintunut harjuskanta. Parhaissa koskissa kutevat suuri siika ja taimen.

Koskia on melkein lukematon määrä. Äyskoski Tervon kunnassa on ollut kauan mm. Erä- lehden testikoski.

Konnekoski on suuri koski, jossa kutee taimen ja siika. Muita onkipaikkoja ovat Nokisenkoski ja erityisesti Siikakoski. Tämä oli erityisesti presidentti Kekkoselle hyvin mieluinen kalastuspaikka. Taimen ja siika lisääntyvät siinäkin. Mainittakoon Karinkoski, Taikinainen ja kuuluisa Kellankoski. Vielä löytyy reitiltä kolme Korholan koskea.  Keskisessä ja Hannulan koskessa riittää kalastettavaa.

Näihin vesiin liittyy myöskin lopulta suurjärvi Keiteleen vedet niin, että Päijänne saa virkeää vettä runsaasti. Osa siitä menee helsinkiläisten juotavaksi.

Kaikissa mainituissa järvissä on melkoinen tai vahva muikkukanta. Vain Iisvedellä ja Nilakalla yksi troolaaja kalastaa. Kaikki muu pyynti on kotitarvekalastusta. Asukkaita on vähän, joten kalastuspaine on olematon.

Vanha lukioaikainen oppilastoveri – joka on eläkkeellä, kuten minäkin – kertoi, että Virmaksella ei kärsi heittää kuin yhden muikkuverkon kesäaikaan kerrallaan, ellei halua suuren muikkusaaliin pilautuvan kesän kuumuudessa. Kaloja ei kerkeä päästellä verkoista tarpeeksi nopsaan, niin paljon niitä menee. On liotettava verkkoja saaveissa, joihin pitää vähän väliä vaihtaa kylmempää vettä.

Veli kalastaa Koskivedellä parilla verkolla kerrallaan. Saaliina on haukia, kuhia sekä isoja ahvenia. Erilaisilla verkoilla voidaan pyytää myös isoja lahnoja savustettavaksi.

Eräs veljen tuntema rouva kalastaa Rasvangilla kuhia. Suurin tämän talven kuha oli kuusi kiloa ja kolmanneksen painoltaan. Hänen tuttunsa, joka on osallistunut SM- pilkkikisoihin, oli halunnut kokeilla tämän vuoden keskitalvella, kuinka paljon pilkkimällä valoisan aikana voi saada kaloja. Tulos oli kolme kiloa särkiä ja kuusikymmentäkaksi kiloa ahvenia. Saalis piti vetää kolmella reissulla pulkalla järveltä pois.

Ahvenista suurin painoi kahdeksansataa grammaa. Kalat rouva jakoi paikallisen tavan mukaan niille, jotka ovat jo tulleet iän tai vaivojen vuoksi kyvyttömiksi kalastamaan.

Olen miettinyt, mikä voisi olla noiden järvien kalaisuuden syy.

Ensimmäisenä on tullut mieleen, että Koivujärven jälkeen kaikki nuo suuret järvet ovat ns. läpivirtausjärviä. Suuri määrä vettä virtaa niiden lävitse. Koskissa ja salmissa vesi happeutuu tehokkaasti ympäri vuoden.

Näihin reitin pääjärviin ei suoraan vuoda suo-ojitusvesiä. Soiden ojitusvedet on ohjattu latvavesiin ja puroihin, joihin muta ja humus on jäänyt. Tiedän tämän alueella lapsesta saakka asuneena.

 

Kyseessä on silti Suomen suurin ympäristörikos, sillä ojitusvedet juoksevat edelleen suoraan pieniin vesistöihin ilman mitään laskeutumisaltaita tahi kosteikkoja. Näistä pienistä järvistä ei enää kunnon kalaa saa.

Ennen ojituksia järvivesi oli kuin lähdevettä, mutta nyt - vaikkapa Korosjärvessä - vesi on humuksen ruskeaksi värjäämää. Muuten vesi on aivan juomakelpoista.

Kuudessa vuosikymmenessä suomuta on peittänyt vanhat hiekkarannat puolesta metristä metrin paksuiseen kerrokseen haisevaa laskeumaa. Mutakylpyihin löytyisi siis runsaasti raaka-ainetta. Pienistä latvavesistä on hiljakseen kadonnut luontaisesti lisääntyvä siika ja muikku. Siika on istutusten varassa.

 

Reitin siika ja taimen pystyvät lisääntymään vielä yllä mainituissa koskissa, mutta niiden luontainen kutemisalue on latvavesissä. Nämä ovat kuitenkin pohjiltaan ojitusten pilaamia.

Jos haluttaisiin Rautalammin reitille huippuvankka järvitaimenkanta, epäonnistuneiden suo-ojitusten jäljet pitäisi korjata.

Missä ojitus ei ole auttanut metsän kasvua, ojat pitää tukkia ja kyntää umpeen. Humuksen virtaaminen vesistöihin ei muutoin lopu.

Tervon kunnan alueella en tiedä yhtä ainutta suota, jolla ojitus olisi kannattanut! Ojitukset hävittivät lakkasuot tyystin sekä metsokannan ja teerikannan ehkä kymmenenteen osaan entisestä.  Kysyn, onko suon ojittaminen kannattanut, jos sen reunapuuston ensiharvennus on tehty kuuden vuosikymmenen kuluttua?

Itse ojitetulla suoalueella ei kasva muuta kuin hieskoivun räippää ojapenkoissa. Luonto on tuhottu.

Kurjet, suolinnusto, suokasvisto ja pienet jalohaukat ovat hävinneet. Kalasääskille on pienvesillä käynyt samoin.

Nilakalla onneksi asuu vielä kalasääskiä, ja uutena tulokkaana sinne ilmestyi merikotka. Ensimmäisenä asuintalvenaan se metsästi ja söi loppuun ikiajat Rasvangin saarten liepeillä jäällä soineet teeret.

Luonnon muuttuminen ei näy käyvän aivan kivuttomasti.