Kokoelma

 

On töitä, jotka ovat hyvin työläitä. Ne ottavat aikaa ja ovat myös fyysisesti vaivalloisia. Tällaisia urakoita on sekä henkisen työn että ruumiillisen eli suoritusportaan tasolla.

 

Olen aina ihmetellyt Pyhän Kirjan, Raamatun säilymistä vainon aikojen ylitse. Ensimmäiset kolmesataa vuotta olivat vaikeimmat.

Kaikki tekstit piti kirjoittaa joko papyrusrullille tai nahkasta valmistetuille kirjoitusalustalle, pergamentille. Ei ollut kirjapainoja eikä tulta kestäviä holveja säilytykseen.

 

Tärkeimpiä uskonnon välittäjiä ja tosiasioiden selvittäjiä olivat apostoliset isät, joita apostolit itse kouluttivat. He olivat kielitaitoisia ja kaikin tavoin lahjakkaita ihmisiä. Ilman heitä emme ehkä tietäisi juuri mitään Raamatusta ja Kristinuskosta.

Näitä äärettömän tärkeitä oppineita olivat Pyhä Klemens, Pyhä Ignatius Antiokialainen, Pyhä Polykarpos Smyrnalainen ja Papias.

Klemens oli ollut keskusteluissa Pietarin ja Paavalin kanssa. Hän toimi lopulta Rooman piispana.

Ignatius oli apostoli Johanneksen oppilas. Pietari asetti hänet piispan virkaan Antiokiassa.

Polykarpos oli apostolien neuvoma ja erityisesti Johanneksen oppilas.

Papias toimi Hierapoliin piispana. 

Hänet olivat kouluttaneet apostolien seuraajat. Papias pani tallelle kaiken, mitä Andreas, Pietari, Filippus, Jaakob, Johannes, Tuomas ja Matteus olivat sanoneet. Hän kirjoitti teoksen Herran puheiden selitykset. Siinä oli viisi kirjaa. Osa näistä Jeesuksen puheista on Matteuksen ja Markuksen evankeliumeissa. Teoksesta on säilynyt vain kahdeksan katkelmaa.

Ignatius kirjoitti ainakin seitsemän kirjettä Paavalin tapaan eri seurakunnille.

 

Rooman valtion viha oli kolmen ensimmäisen vuosisadan ajan suuri. Vainoja julistivat mm. Nero, Domitianus, Marcus Aurelius, Decius ja Diocletianus. 

Kolmas ja viimeinen olivat laajimmat ja niissä pyrittiin hävittämään kaikki uskonnollinen kirjallisuus ja kirkot, kokoontumispaikat, esineet. Syntyi paljon marttyyreita, jolloin piispat ja asutuskeskusten seurakuntien johtajat olivat suurimmassa vaarassa. Kristittyjä pantiin amfiteattereissa nälkäisten petojen raadeltavaksi. Rooman kansalaiset - kuten Paavali - teloitettiin miekalla.

 

Apostolisten isien ja heitä seuranneiden kirkkoisien tärkeä tehtävä oli säilyttää uskonnollista kirjallisuutta, antaa kopioida sitä mahdollisimman paljon sekä tulkita laajalti uskontoa aina edellisen sukupolven antaman opetuksen ja tekstien avulla. Se oli hengenvaarallista puuhaa, mutta monet menivät ennemmin kuolemaan, kuin paljastivat kirjakätköt ja muut uskovaiset.

Koko ajan oli voimassa keisari Trajanuksen määräys, että kristittyjä ei pitänyt erityisesti etsiskellä, mutta jos joku todistettiin semmoiseksi, rangaistus oli kuolema. Rooma ei tässä asiassa armahtanut ketään.

 

Kaikesta huolimatta meillä on edelleen Pyhä Kirja ja siihen liittyvät apokryfikirjat. Viimeksi mainituista olen lukenut Siirakin kirjan ja Viisauden kirjan.

Vanhan testamentin apokryfikirjat ovat hieman erilaiset yleisessä eli katolisessa kirkossa ja ortodoksisessa eli kreikkalaiskatolisessa kirkossa. Meidän kirkkomme Raamattu ei sisällä näitä kirjoja. Luther katsoi, ettei niillä ole Raamatun kirjojen arvoa, mutta niitä on kuitenkin hyvä lukea.

Raamatun kirjojen kokoelma vahvistettiin katolisessa kirkossa vuonna 397 Karthagon kirkolliskokouksessa. Idän kirkossa noin sata vuotta myöhemmin.

 

Läntisen kirkon äidinkielenään latinaa puhuneet merkittävät uskonnon määrittelijät olivat Tertullianus, Cyprianus, Augustinus, Ambrosius, Hieronymus ja Leo Suuri, joka oli Rooman piispa, paavi. Kolme heistä julistettiin pyhimyksiksi. Hieronymus käänsi itämailla koko Raamatun latinaksi niin hyvin, että tämä käännös, Vulgata eli yleinen, on yhä katolisen kirkon kirkkoraamattu.

 

Kreikkaa äidinkielenään puhuneet kirkkoisät idässä olivat: Ireneus, Klemens, Origenes, Athanasius, Epifanios, Johannes Krysostomus. Toki nämä, kuten läntisetkin isät, osasivat sekä latinan että kreikan kielen täydellisesti.

 

Vähitellen kirjallisuus uskonnon vaiheilla alkoi lisääntyä, erityisesti silloin, kun kristinusko sai valtakunnanuskonnon aseman Roomassa. Ilmaantui ainakin 28 eri evankeliumia. 

Ilmestyi myös Korinttilaisten kirje Paavalille, Pietarin teot, Paavalin teot, Johanneksen teot, Andreaan teot, Taddeuksen teot, Andreaan marttyyrikuolema sekä suuri määrä muita, otsikoltaan hyvin kiinnostavia kirjoja.

Tuli tarve määritellä luotettavat käsikirjoitukset. Semmoiset otettiin Raamattuun. Näin Uuteen Testamenttiin tuli 27 kirjaa. Eniten keskustelua herätti Tuomaan evankeliumi, jota ei kuitenkaan otettu Uuteen Testamenttiin.

Vanhassa testamentissa oli 66 kirjaa jo entuudestaan. Esra oli 400- luvulla ennen ajanlaskua jo määritellyt Raamatun vanhan osan täydellisesti.

 

Alkuun kaikki kirjoitettiin papyrukselle, mutta tuo kirjoitusmateriaali haurastui ajan kuluessa ja lopulta jäykistyi kääröjä säilytettäessä.

Pergamonin kaupungissa kehitettiin korkealaatuisen pergamentin valmistus huippuunsa. Työ oli vaivalloista, koska alkumateriaali oli eläinten nahka. Pergamentti oli kestävää ja sitä käytettiin 1400 – 1500-luvulle asti. Pergamentille käsin kirjoitettuja tekstejä voitiin sitoa kirjoiksi, mikä oli suuri edistys.

Paperi syrjäytti pergamentin vasta, kun kirjapainotaidon Saksassa keksi Johannes Gutenberg 1400- luvulla. Hänen ideansa olivat irtokirjakkeet. Ensimmäisenä hän painoi pienen ja sievän Uuden Testamentin.

 

Kielet muuttuvat. Niin myös meidän kielemme. Sen sijaan yhtenäisen Raamatun alkuperäinen kieli koineen kreikka on ja pysyy. 

Siitä suoraan ovat parhaat asiantuntijat kääntäneet Uuden Testamentin viimeisimmän käännöksen UT2020. Sen kieli on sujuvaa ja selkeää. Käännöksessä on saatu häviämään Kreikan kielen lauserakenne, joka tekee meidän kielemme jäykän monimutkaiseksi.

Ei ole tarpeen sanoa asioita mutkikkaasti, kuten” älkää heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne kääntyisi, hyökkäisi teidän kimppuunne ja repisi teitä kappaleiksi.”

Viimeisen, mutta sitä kovemman kristittyjen vainon pani käyntiin keisari Diocletianus. Surmattiin runsaasti piispoja ja oppineita, poltettiin kristittyjen kirjallisuutta ja tuhottiin heidän omaisuutensa ja kotinsa.

Tiedustelupalvelu viestitti toisaalta keisarille, että kristityt olivat valtiomahdille kaikkein lojaalisin kansanosa. Heitä oli runsaasti armeijassa ja he olivat luotettavia sotilaina ja upseereina.

Diocletianus ei oikein tiennyt, mitä pitäisi tehdä, ettei koko valtakunta hajoaisi. Hän järjesti neljän korkean hallitsijan koalition, joista yksi oli keisari vuorollaan. Itse hän erosi ja lähti eläkkeelle sekä muutti nykyisen Kroatian alueelle.

Kun asiat alkoivat mennä Roomassa vinoon, Diocletianusta pyydettiin takaisin keisariksi. Hän ei suostunut, vaan pysyi kotonaan. 

Tuon virkatien käsitteen keksineen ja sen toimimaan panneen älykkään miehen huomion mukaan lopulta hänessä alkoi ilmetä syövän oireita. Silloin hän osoitti, että hän pystyi hallitsemaan elämän lisäksi kuolemaa: keisari nautti myrkkypikarin ja niin hän säästyi taudin kärsimykseltä.

Taistelu Jeesusta ja Raamattua vastaan oli päättynyt Rooman keisarien taholta, mutta se jatkuu toisilla rintamilla yhä.