Lehtipihvit

 

Ihastuin kauan sitten lehtipihveihin. Se tapahtui, kun käytiin jonain juhlapyhänä syömässä vähän paremmin Vaskikellolla. Sehän on Suomen paras ruokapaikka nelostien varrella.

Satuin kerran olemaan kuulolla, kun kaksi syönnin ammattilaista ruokaili siellä. He olivat lähteneet Helsingistä kohti pohjoista.

Jotakin välipalaa oli otettu välillä kahvin kera. Nyt oli ruokailun aika. Kuuntelin herroja tarkasti. Heitä oli kaksi, ja he vaikuttivat lehtimiehiltä. He kehuivat palvelua Vaskikellolla ja hyvää ruokaa.

Toinen heistä sanoi, että vaikka kuinka on nälkä, hän koettaa kärsiä sitä Vaskikellolle asti. Täällä osataan olla joustavia ja varioida ruoka kunkin maun mukaan.

 

Kerran johtajatar sanoi minulle, että isäntä, Lassi Rönkkö, paistaa parhaat pihvit. Se vähän kummastutti minua, koska olin tottunut syömään naisten laittamia ruokia. 

Äiti oli nuorena käynyt 1930- luvun talouskoulun Kuopiossa. Opintoihin oli kuulunut työharjoittelu. Yksi osa sitä täytyi toimittaa tohtori Tanskasen perheessä. Sienikastikkeen kantarellitkin  piti ostaa torilta sellaista kokoa, että lakki on kolmen sentin laajuinen. Tarkkaa puuhaa se oli oli, äiti mainitsi.

Äitini oli alaikäinen silloin, mutta herroille oli tohtorin leimaamalla lapulla saanut Alkosta vaikka minkälaisia viinejä. Niiden nimet ja pullomäärät olivat kirjoitettu tohtorin lappuun. Näitä parempia juomia oli säilytetty kellarissa, viileässä.

 

Halusin itsekin kokeilla pihvien paistamista auttaakseni vaimoa keittiötöissä. Jos Lassi osasi paistaa lehtipihvit, miksen minäkin. Vastuu kyllä tuntui vähän hiostavan niskaa. Arviointi tulee joskus vaimon suusta melko herkästi. Erityisesti se koskee pukeutumista.

Aloitin pihvien valmistamisen leikkaamalla suurista sipuleista puoli senttiä paksuja siivuja. Ne käristin pannussa ja laitoin peittämään savimaljan pohjaa. Pohjalle tipautin vähän Voimariinia, ettei mikään tarttuisi kiinni.

Sipulien kuullostus on menossa.

Otin esille suolamyllyä muistuttavan laitteen, jossa oli grillimausteita ja suolaa reklaamin mukaan. Tällä seoksella käsittelin pihvit molemmin puolin. Meillä on ollut uudehko induktioliesi. Sen panin lämpiämään. Säädin lämmön 175- asteeseen.

Lieden päällä on keraaminen taso, jossa on keittopaikat. Paikan ja kuumuuden voi säätää numeroilla eli digitaalisesti. Sehän se hienoa on. Ymmärrän kuitenkin, että meillä juuri lienee tämmöinen hienous viimeisenä koko pitäjässä. Asenne on ollut semmoinen, että kojetta käytetään, kunnes se yksipuolisesti sanoo sopimuksen irti.

Ruiskautin voimariinia pannuun ja säädin lämmön kahdeksikolle alkuun. Paistoin kaksi pihviä kerrallaan. Käänsin ne kahteen kertaan oman tuntuman mukaan, kun lihan yläpintaan kihahti kudosnestettä. 

Kesken paistamisen pudotin lämpötilan kuutoselle. Aloitin toisenkin parin paistamisen kasilla. Ajatuksena oli se, etten karkuuttaisi kosteutta pihvien sisältä ja kuivattaisi niitä liikaa.

Asettelin pihvit sipulipetille, ja käristin pihvien päälle vielä pari sipuliviipaletta jokaista lehtipihviä kohti.

Työnsin koko satsin uuniin tunniksi.

Aikataulu on semmoinen, että puoli tuntia uuni on 175-asteinen. Sitten lasken lämmön lukemaan 150 vartiksi. Viimeinen vartti menee satasella. 

Pihvit ennen savimaljan uuniin työntämistä.

Apuvälineenä minulla on yli kolmekymmentä vuotta sitten lääke-edustajalta lahjaksi saamani kello, jossa lukee Zocor. Nimi on kolesterolilääkkeen nimi.

Kelloa käytetään leivinuunin hiilillä pitämisen mittaamiseen ja ruoan kypsytykseen samassa tarkoituksessa.

Tämä pieni ja vaatimaton esine toimii yhdellä patterilla. Se kestää ja kestää. Säädössä on minuutit ja sekunnit sekä start/stop- nappi. Se on tarkkuutta se. Muistan vielä edustajan ulkonäön ja sen, että hän oli Oulussa tai Tyrnävällä jalkapallomaalivahti vapaa-ajan harrastuksena. MSD oli hänen edustamansa firma. Miehen nimen olen jo unohtanut. Kaikin puolin minun mieleiseni mies.

En halua syödä lihaa tai kalaa raakana. Minulle tulee pahoinvointi, jos näen, että ravintolassa ruokailijan suupielestä valuu verinen noro. Silloin ruoka on liian raakaa.

Kaikenlaiset spirillit ja basillit tuhoutuvat, kun ruoka kypsennetään perusteellisesti ja hyvin.

Niin teki äitikin aikoinaan, ja häntä kiiteltiin hyvistä ruuista, vaikka materiaali oli vaatimatonta, vaikkapa vain pieniä kalansinttejä. Niistähän tosiasiassa syntyy paras patakukko. Savo on kukkojen ja piirakoiden maakunta.

Vaimo valmisti salaatin tavallisista kasviksista. Lautaselle laitoimme pieniä maustekurkkuja ja salaattijuustokuutioita. Salaatin päälle olemme tottuneet laittamaan ranskalaista salaatinkastiketta. Ei kulhoon, vaan vasta lautaselle.

Suren vieläkin sitä, kun valmistaja muutti upean värisen salaatinkastikepullon läpinäkyvään malliin. Liekö vaihtanut kastikkeen reseptinkin? Mikään ei nykyään näy säästyvän sorkkimiselta. Olen vakauden ja hallinnan kunnioituksen tyyppi. Tervehdin ihmisiä mielelläni vanhan tavan mukaan enkä kulje heidän ohitseen nenä pystyssä. Alanko olla harvinaisuus?

Kun pöytä oli katettu ja uuni tehnyt työnsä, nostin paistoastian korkkilevyjen päälle keittiön työtasolle. Alkoi ateriointi, joka kesti kaikkineen kolme varttia. Siihen laskettiin jälkiruokakahvitkin. Pöytään tuotiin jälkiruoaksi Kainuun juustoleipää ja lakkahilloa. Kainuun ja Lapin herkku on hyvää. Kumpi lienee oikein: juustoleipä vai leipäjuusto?

Kunkin mieltymyksen mukaan juomaksi pihvien kanssa oli tarjolla jäävettä, maitoa, vichyvettä tai viiniä. Olen mielistynyt käyttämään hyvän ruuan kanssa viiniä. Arkijuomana minulla on vichyvesi.

Tuon koetuksen jälkeen meille on tullut tavaksi, että minä paistan aina meidän perheessä pihvit. Siitä olen päätellyt, että paisto meni suunnilleen oikein. Suosittelen yllä kerrottua, varmaa valmistustapaa. Kuvaamatta jäi marinointi, jota mielestäni ei tarvita.

Hyvää ruokahalua, arvoisa lukija, ihan vaan mielikuvissa!