Mielenkiintoinen kirja

 

Kaksi teologia on kirjoittanut Raamatun muutosten vaietusta historiasta. Laajasti käsitellään ensiksi Vanhaa Testamenttia.

Siinä osoitetaan, että yksijumalaisuus ei niin vaan ollut totta Israelissa, vaan monijumalaisuus vallitsi kauan aikaa, kuten kaikkialla ympäristössäkin.

 

Hammurabin laki oli laajalti käytössä. Sitä pidetään nykyään hyvin kovana lakina, jonka periaate oli silmä silmästä, hammas hampaasta. Mooseksen laki oli vieläkin kovempi.

Esimerkkinä kuvataan, että jos härkä puskee tiellä miehen kuoliaaksi, se ei anna aihetta syytteen nostamiseen. Mutta jos kyseessä on härkä, joka on viranomaistenkin mielestä puskuri, josta on varoitettu härän omistajaa, mutta tämä ei ole kutenkaan peittänyt härän sarvia ja kontrolloinut eläintä, tiellä kävelleen surman vuoksi on maksettava sakkoa kolmekymmentä sekeliä.

 

Mooseksen lain mukaan ensimmäisessä tapauksessa härkä kivitettäköön hengiltä, mutta omistaja on edelleen syytön.

Jälkimmäisten ehtojen täytyttyä härkä pitää kivittää hengiltä ja härän omistajakin on surmattava.

 

Oli vallitsevana miesten yhteiskunta.

Kaupat tehtiin tyttäristä miesten kesken. Jos tällaisessa tapauksessa vieras mies makasi kihlatun nuoren naisen, makaaja piti tappaa Hammurabin lain mukaan.

Mooseksen laissa annetaan eri tuomio riippuen siitä missä makuu tapahtui.

Jos se tapahtui kaupungissa eikä kihlattu huutanut apua, molemmat kivitettiin.

 

Maaseudulla makuusta surmattiin vain mies, koska ajateltiin, että maaseudulla ei huuto kuulunut. Kihlattu säilyi hengissä vailla tuomiota.

Sitä ei sanota laissa, pysyikö avioliittosopimus voimassa tällaisen rikoksen jälkeen.

Mooseksen laissa ei otettu huomioon sitä, että makaaja saattoi uhata kihlattua niin, ettei tämä uskaltanut huutaa henkeänsä varjellakseen.

Toisaalta naisten tiukkaa kontrollointia harjoitettiin tiheästi asutulla alueella. Nuorten vapaaehtoinenkin makuu rangaistiin kuolemantuomiolla.

 

Raamatun tekstejä on peukaloitu vuosisatojen ajan, kirjoittajat todistelevat. Se on kyllä selvästi totta.

Tämmöinen peukalointi poistojen tai lisäysten sekä tekstin muuttamisen avulla koskee myöskin Uutta Testamenttia. Tunnetuinta on Markuksen evankeliumin pidempi, ja lyhyempi, töksähtäen loppuva versio.

 

Monista vanhoista käsikirjoituksista puuttuu tekstiä.

Esimerkkinä on diakoni Filippuksen kastama etiopialainen hoviherra. Vanhoissa käsikirjoituksissa ei sanota Filippuksen kysyneen hoviherralta uskooko hän Jeesuksen vaiko ei. Hän vain kastaa herran Egyptin purossa eli nykyisessä Wadi Gazassa.

Kirkkoraamatussa kerrotaan alaviitteissä, että joku jae tai jakeet puuttuvat vanhoista, luotettavina pidetyistä käsikirjoituksista. Kyseessä on siis myöhemmistä lisäyksistä eli tekstin peukaloinnista.

 

Myös todistetaan, että Paavalin kirjeessä yllättävä määräys, että naisten on vaiettava seurakunnan kokouksissa ei ole Paavalin käsialaa, vaan myöhempi lisäys.

Patriarkaalinen yhteiskunta on tehnyt vastaiskun naisten lisääntyvää merkitystä kohtaan. Uskovaiset kokoontuivat aluksi kodeissa, joissa naisten vaikutusvalta uhkasi miesten ehdotonta vallan käyttöä.

Paavalin kirjeitä voi päätellä kyllä muutenkin, että hän arvosti naisten työtä kirkon hyväksi.

Monet alkukirkon naiset olivat hänen ystäviään, joiden kanssa Paavali oli hyvissä väleissä.

Paavalin aikana vallitsi muslimien nykyinen käytäntö eli monivaimoisuus. Evankelista suositteli seurakuntien järjestystä kaavaillessaan, että johtajan pitää olla yhden vaimon mies.

Tätä ortodoksit yhä tulkitsevat niin, että jos papin vaimo kuolee – vaikka lapset ovat äidistään riippuvaisia – pappi ei saa mennä uudelleen naimisiin. Se voi olla tuhoisaa pärjäämisen kannalta.

Tämä ei ollut Paavalin tarkoitus, vaan se oli kannan otto monivaimoisuutta vastaan.

 

Evankeliumeissa on runsaasti jälkikäteen tehtyjä muutoksia, kirjoittajat todistavat.

Vasta keskiajalla Uuden Testamentin tekstit alkoivat vakiintua. Meidän aikoihimme asti on kyllä korjattu käännösvirheitä tahi selvennetty tekstissä käsiteltyä asiaa.

Minun huomiotani kiinnitti Johanneksen Ilmestyksessä maininta tuijapuusta. Tuijat ovat kotoisin Amerikasta, jota ei tunnettu Johanneksen aikaan.

Meidän kreikkaa osaava pappimme ratkaisi kielitaitonsa avulla, että kreikan kielen sana ei tarkoita lainkaan tuijapuuta vaan setriä.

 

Kirjoittajat ovat armottoman tuntuisia, mutta aika täsmällisiä Pyhän Kirjan tekstin eri versioiden seassa navigoidessaan. Tekstimuutoksia tehdessään aitoon käsikirjoitukseen (Jumalan sanaan) muinaiset kirjurit lähestyivät termiä propaganda, mikä on suomennettuna edullinen valhe!