Tuhkarokko

 

Tuhkarokko on herkästi tarttuva kulkutauti. Sen osoitettiin olevan viruksen aiheuttama 110 vuotta sitten.

Epäillään, että virus on peräisin, ja tullut ihmisen riesaksi, sioista.

Virus muistuttaa sikotautivirusta, koiran penikkatautivirusta sekä naudan ruttovirusta.

 

Tuhkarokko tarttuu hyvin herkästi. On todettu, että tartunta voi tulla hotellissa jopa ilmastoinnin kautta. Virus loikkaa uhriinsa silmän sidekalvon ja hengitysteiden limakalvon kautta.

 Tiedetään, että epidemia saadaan kuriin, jos 92 – 96 prosenttia väestöstä on saanut rokotuksen.

Nykyään se annetaan osana MPR- rokotusta lapsille. M on Morbilli (tuhkarokko), P on parotitis (sikotauti) ja R on rubeola (vihurirokko).

Sikotauti on rauhasten tulehdus. Se voi tulehduttaa lapsen tai nuoren kivekset ja silloin seuraa hedelmättömyys, jota ei voi parantaa.

Vihurirokko odotusaikana tuottaa vammaisuuden syntyvälle lapselle.

 

Tuhkarokon lisätaudit ovat vaarallisia. Pahinta on aivotulehdus ja krooninen subakuutti sklerosoiva panenkefaliitti, myös aivoja vaurioittava jälkitauti. Nämä jättävät lapsen invalidiksi.

Verestä voivat hävitä trombosyytit. Silloin on seurauksena verenvuotoja ihoon ja sisäelimiinkin, jolloin tauti tappaa.

Virus voi vahingoittaa silmiä. Kehitysmaissa tauti on melko yleinen sokeuden syy. Ripulia voi olla, joka vie hengen pienokaiselta kehitysmaissa, korvatulehdusta, nenän onteloiden tulehdusta ja keuhkokuume. Tuhkarokon sairastaminen voi aktivoida piilevän tuberkuloosin.

 Tuhkarokko on vaarallisin neljän kuukauden iästä kolmeen vuoteen. Kuolleisuus voi olla 25 – 50 prosenttia. Arvellaan, että tuhkarokko tappaa joka vuosi puoli miljoonaa ihmistä.

Jos aikuinen on sairaalloinen tai immuunipuolustus ei ole hyvä, tuhkarokko vie hautaan, koska virukseen ei ole lääkettä.

 

Tuhkarokko alkaa täplikkäällä ihottumalla korvien takaa, päästä ja kaulalta. Siitä ihomuutos leviää vartalolle ja viimeksi raajoihin.

Virus on ovela: se tarttuu jo pari päivää ennen sairauden oireiden ilmaantumista muihin.

Virus tarttuu viisi päivää vielä ihottuman ilmettyä eteenpäin väestössä.

 Kuume nousee ihottuman myötä, silmät verestävät ja poskien limakalvoille ilmestyvät Koplikin täplät. Ne ovat sinertävän valkoiset väriltään.

 Tartuntahetkestä 12 – 14 päivän päästä tulevat esille tuhkarokon oireet: nuha, yskä, silmien punotus ja kuume. Silmät ovat valonarat.

Ihottuma on alkuun pilkkumainen ja hieman nypyläisen tuntuinen. Sitten ihottuma tummenee ja muodostaa läiskiä poskille, niskaan, rinnalle ja koko vartalolle.

Ihottuma vaalenee samassa järjestyksessä kuin se levisi, mikä on erikoista. Runsaassa viikossa ihottuma katoaa tyystin.

 

Ennen pelastavan rokotuksen kehittämistä mainitaan Färsaarten epidemiassa kuolleen 2,8 % väestöstä. Alle vuoden ikäisistä lapsista kuoli lähes 29 %.

Fidzi-saarten epidemiassa menehtyi 28000 – 40000 henkeä, joka on 19 – 27 % kaikista asukkaista.

 

Suomessa aloitettiin neuvoloissa rokotukset vuonna 1975.  Toimenpide hävitti maastamme epidemiat. Rokotussuoja kestää 15 – 20 vuotta. Se ei siis ole pysyvä, jonka antaa taudin sairastaminen.

Jos rokotuskattavuus on riittävä, rokotus antaa erinomaisen avun ennenaikaista kuolemaa ja invalidisoitumista vastaan.

Ulkomailla, jossa tiheän asutuksen keskellä on väestöä, joka on laiminlyönyt rokotusten ottamisen, on toistuvasti ankaria epidemioita. Niihin on liittynyt aivotulehduksia ja kuolemantapauksia runsaasti.

 

Rokotusten avulla on saatu häviämään kokonaan vain isorokko vuonna 1977. Poliohalvauksen vastainen työ on ollut välillä hyvin lähellä myös onnistua, mutta levottomuudet ja harhaluulot Pakistanissa ja Intiassa ovat saaneet viruksen säilymään väestössä. Sieltä virus leviää ajoittain matkustavaisten mukana muualle. Tähän ovat vaikuttanet myös sodat, jotka ovat panneet yhteiskuntien systeemit sekaisin. Silloin rokotusten antaminen on ollut vaikeaa.

 

Venetsialaiset

 

Tästä juhlasta kuulin huhuja 1980- luvun lopussa. Siitä keroivat vaimon sukulaiset Kokkolasta ja Vaasasta. Rannikolla se tuntuu olevan jonkunlainen purjehduskauden tai kesäkauden päättäjäisjuhla. Tarkkaa aihetta en tiedä.

 Torilla on noissa kaupungeissa vilskettä ja mökeillä saunotaan, syödään paremmin, uidaan ja ammutaan rakettejakin.

Kun meidän mökki valmistui 1995 koetettiin matkia sukulaisten juhlaa. Saunottiin ja uitiin. Laiturille asti oli roihutulien ketju, joiden valossa vilistettiin takaisin lämpimään saunaan.

 Sen jälkeen, illan jo hämärryttyä syötiin terassilla, joka silloin oli avoin. Myöhemmin rakensin itse siihen lasituksen, joka suojaa sateelta ja lumelta myöhemmin loppuvuonna.

 Tarjolla oli vettä, olutta ja viiniä vankan ruuan kera. Istuin vain pöydässä kuin suuretkin herrat ja naiset palvelivat. Ei se hassumpaa ollut.

Netistä selvitimme, että mökki on sen rajan itäpuolella, jossa saa ampua raketteja. Estettä ampua ilmaan haulikolla tai kiväärillä ei ollut, koska oli jo metsästysaika.

 Ammuttu kuitenkaan ei, sillä siihen aikaan järven takana, 300 metrin päässä oli kummallinen valittaja. Hän hälytti poliisit paikalle, kun harjoittelimme savikiekkojen ammuntaa metsän sisällä vanhalla niityllä. Ammunta kuulemma aiheutti valittajan koirassa paniikin.

Poliisit kävivät paikalla.

Selvitin tilanteen, missä kiekkoja ammuttiin. Poliisit tekivät kunniaa vetämällä käden lippaan kuin armeijassa ja sanoivat, että harjoittelulle ei ole estettä.

Myöhemmin minulle on kerrottu, että ko. mies sairastui dementiaan. Liiallinen epäluuloisuus voi olla siis ensimmäinen taudin oire.

 

Nyt päätimme viettää pientä kotijuhlaa grillillä.

Valmistin paahtokylkeä ja pihvejä grillissä. Vaimo keitti riisiä ja teki salaatin. Tarjolla oli vettä, vichyä ja punaviiniä. Sitä joimme lasilliset vaimon kanssa. Poika ei ole ikinä koskenut alkoholijuomiin, vaan on absolutisti.

 Panin hiillokselle läskin paahtokyljestä. Siinä se aiheutti hämminkiä kovan savun muodostuksen vuoksi. Savuava möhkäle piti heittää pitkävartisilla ottimilla kauas kostealle nurmikolle. Valitus savuavasta läskistä loppui tykkänään.

Jälkiruuaksi oli grillillä paistettuja vohveleita. Sitä varten vedettiin talon ulkopistokkeesta kaapeli katokseen. Vohvelirauta savusi tai höyrysi.

Valmiiden paistosten päälle pantiin vattuhilloa. Tarjolla oli samalla kahvia, jota nautimme ohessa. Kolmeen vohveliin näytti herkun tarve tyssäävän. Siinä oli raja.

 Paiston toimitti poika, joka oppi hommassa mestariksi kauan sitten.

Silloin olivat Karsikkaat vieraisilla meillä. He kehuivat vohveliraudan tuotteita kovasti.

Piti tarjota parasta, olihan vieraana kuuluisa eräkirjailija, joka oli oppiarvoltaan ainakin filosofian lisensiaatti. Vuonna 2007 hän väitteli tohtoriksi. Paisto oli siis mennyt nappiin. Silloiset säädöt raudassa toimivat yhä.

 

Ilma oli aurinkoinen ja seesteinen pitkän sadekauden jälkeen. Minua on aina viehättänyt grillillä istuskelu, tulien poltto ja ruokailu siellä.

 Muutaman päivän sisällä kaveri on raportoinut mökkilahden tapahtumista. Ensin oli kymmenen, sitten jo kolmekymmentä ja tänään peräti viiden kymmenen sorsan parvi siellä.

En silti ota asetta mukaan seuraavalle reissulle, koska mökillä saunotaan, poimitaan marjoja sekä etsitään sieniäkin.

 Sorsat pitää tuudittaa hyvän olon tunteeseen, ja ne saavat varmistua rauhassa siitä, että kaikki on hyvin.

 Eräänä hämäränä iltana, kun väki taas saunoo, kuten ennenkin, piilossa vaanii vanha ukko, jolla on Browning- merkkinen haulikko.

 Äkkiä näkyy kirkas suuliekki ja ainakin yhteen sinisen siipipeilin lintuun iskee kalliiden volframihaulien kuuro.

Loppu tulee heti, äkkiarvaamatta. Ei tarvita kärsimystä eikä muuttomatkan rasituksia enää.

Lentoon pompannut toinenkin siipiveikko saattaa tuntea, miten kesken lennon siipien ote ilmasta kirpoaa, ja syöksy pimeyteen alkaa.

Hallelujah, Hard Rock!

 

Tarkistusreissu

 

Tehty työ pitää tarkistaa. Ainakin ennen tehtiin niin.

Tyypillinen huolellisen metsänostajan tarkastuskäynti oli käydä katsomassa laanin pohja. Sinne ei saanut jäädä ostettuja puita hukkaan.

 Tässä välillä oli pitkä kausi, jolloin puurekat eivät lähteneet enää hakemaan puukasaa, josta ei tullut täyttä kuormaa. He kuittasivat vain paikat tyhjäksi, ja sillä selvä. Ostaja ei koskaan tehnyt tarkastuskäyntejä, joten sikailu alkoi varmaan tuntua jo tehtaan tai sahan tuloksesta, jos ostaja oli semmoisen asialla.

Tein metsäkaupan talvella 2008.

Kun puut oli viety pois, huomasin, että tien viereen oli jäänyt upeita ikikuusien lyhyitä, hyvin paksuja tukkeja, joissa oli lappu. Osoite oli eteläisessä Savossa sijaitseva FF-sorvi.

Puut olivat virheettömiä. Niistä olisi tehnyt osaava mies monta isoa karhuveistosta. Näitä ei haettu koskaan, vaan tukit saivat lahota niille sijoilleen. Mitä tuhlausta!

 

Kävin yksinäni sateettomana päivänä katsomassa, miten hellekauden jälkeen kuusen taimet jaksavat. Pelkäsin, että kuivuus tuhoaa ne, koska maa nousee pohjoiseen joelta, joten vilvoittavaa varjoa ei ole.

 

Hyvin taimet olivat pärjänneet. Seutuun tulee ylempää vettä pieninä noroina. Kasvillisuus on paikoittain rehevää.

Yksi iso haapa oli pystyssä päätehakkuun raja-alueella. Mieleen juolahti, että juuri siihen lokakuisena aamuna teerikarja istahtaa. Silloin pitäisi olla passissa piilossa jo pimeässä metsässä.

 Kävelin vanhassa taimikossa, joka on syntynyt siemenpuiden avulla. Kuusimetrisiä mäntyjä, kuusia ja koivuja on sopivasti. Niiden alla on tiheä koivun tainten viita. Sen kätköistä lähti toistuvasti pyitä pakolentoon. Välillä linnut pitivät varoituslitinää. Sen jälkeen kuului aina lentämisen pyrinää. Vilkas ja varovainen tiheikkölintu tuntui olevan entisellään.

Hirvet olivat kurittaneet pihlajapensaita ja raitoja, joita täällä kasvaa. Osanneeko hirvi ihan kokemuksesta taitella oksia niin, että pensas ja puu tihentävät oksistoaan, mikä hyödyttää suurta eläintä suuresti talven niukan ajan ylitse?

 

Vielä ei ollut merkkejä alueen booriruiskutuksesta.

Se päätettiin tehdä jo edellisenä syksynä, koska osassa vanhempia taimia oli boorin puutteelle ominaisia muutoksia rakenteessa. No, hellekautena ruiskutushomma olisi ollut epäinhimillistä työtä, joten homman lykkääminen oli hyvä työ haapajärvislähtöiseltä Janne Poikkimäeltä. Hänellä on käskyvalta asiassa.

 

Maastossa kulku oli helppoa, kun jalassa oli kauan sitten ostamani Viking- vaelluskengät. Ne tukevat nilkkaa loistokkaasti ja pohjan läpi ei tunnu mikään terävä kiven särmä.

Saappaiden nahkaa olen hoitanut huolella Vanhan ajan nahkarasva- nimisellä tuotteella, jota Tampereen luontokauppa myy.

Samat kengät otin käyttöön kahvitauon jälkeen, kun tein lenkin metsään toisaalla. Etsin sieniä, joita löytyi sopivasti. Tatteja näkyi olevan runsaasti, mutta en ole tattien ystävä. Toki herkkutatit kelpaavat, mutta semmoisiin en nyt törmännyt. Ihan läheltä lähti kovalla ryminällä ukkometso pakolentoon. Lentoäänistä kuulee selvästi, miten havulinnulla on siivissään voimaa, joka nostaa sen nopeasti ilmaan.

 

Veneen maalauksen lopputarkastus sai mielessäni hyväksytty- leiman. Veneen ponttonien tyhjennysreikiin tarkoitetut tulpat unohtuivat kotiin, joten niiden sopivaisuus jäi testaamatta. Tulpissa on ristipäämeisselille tarkoitettu ruuvi, jota kiertämällä tulpan kumi paksunee. Toiminta muistuttaa veneen tapin sulkemismekanismia.

Kävin tarkistamassa toisen veneen eri järvellä. En nähnyt merkkejä korjauksesta, jonka yksi kaveri lupasi tehdä veneen laidan halkeamiin.

 No, nyt ilma ei enää ole niin lämmin ehkä tänä syksynä toista kertaa, että työ voisi tapahtua. Päätin seuraavalla reissulla panna jo veneen päälle suojapressun, jolloin tämän vanhan paatin purjehduskausi on ohi. Roskaa ja lehtiä puista tippuu tässä paikassa yllättävän paljon veneen päälle. Siksi mukaan on otettava puhdistustointa varten autoon tarkoitettu lumiharja.

 

Ennen kotiin lähtöä lisäsin ohria sorsia varten niiden ruokinta-aitaukseen rannan matalaan veteen.

Kaveri oli pannut poissa ollessani jyviä aina välillä.

Lähetin myös tekstiviestin sähkömiehelle, koska en huomannut sovittuja töitä ollenkaan tehdyksi, vaikka roudan sulettua keväällä homman piti alkaa.

Tuli vastaus, että on ollut matalalentoa töissä, joten urakka on unohtunut täysin. Se oli rehellisen miehen puhetta. Siitä minä tykkään.

 Sovittiin, että hän heittää paikalle kaapelikelan, jossa on sopiva määrä piuhaa jäljellä. Minun työni on ojurin hommaa, siis kaivamista sekä velvollisuus hommata kivetöntä hiekkaa paikalle kaapelin peittämistä varten.

 Siitä se lähtee alkuun. Työ, huolet ja rahan meno nimittäin.

Sitähän se on tämä elämä eikä se näy juurikaan helpommaksi käyvän.

Eikö se sanottu jo vanhan liiton aikana, kun Kainia ripitettiin murhan jälkeen?

 Silloin määrättiin ihmisen osa maan päällä. Vain eri käskystä se muuttuu, mutta semmoista ei ole kuulunut, vielä.

---

 

 

Nivelrikko

 

Nivelrikkoa kansa sanoo kulumataudiksi. Sitähän se on: nivelpinnan rusto ohenee ja melkeinpä katoaa. Tällöin nivelen vakaus kärsii. Alta paljastuneet luupinnat lopulta hankaavat vastakkain ilman joustavan rustokudoksen suojaa. Nivelen epävakauden merkkinä kehittyy luupiikkejä, kuten kansa sanoo, nivelen reuna-alueille.

 Nivelrikon perimmäistä syytä ei tunneta. Iän kasvaessa, nivelrikko yleistyy. Vammautunut nivel sairastuu vuosien, jopa vuosikymmenten jälkeen.

Samoin käy nivelen, jonka nivelsiteet ovat vaurioiutuneet. Nivel on jäänyt hieman löysäksi. Silloin nivel on liian liikkuvainen, epävakaa kuin kulunut laakeri. Vuosikausia hyvä lihaskunto kätkee vamman. Kun ikää tulee tarpeeksi, nivel alkaa oireilla kivulla liikkeelle aamulla lähtiessä. Ääriasennoissa nivelessä tuntuu kipua, joskus jopa rutinaa ilmenee.

 

Suuret kantavat nivelet, kuten lonkka, polvi tai nilkka invalidisoivat pahoin, jos ne kuluvat. Kun elimistö ei enää saa kivuilta riittävää rasitusta, kuten nuoruuden ja keski-iän aikana, huomaamatta yleiskunto laskee. Samoin käy lihasvoiman. Yksi prosentti lihastehosta katoaa vuotta kohti, kun lasku alkaa 30- vuotiaana. Tällä tosiasialle ei mitään voi. Kestävyyslajeissa huiput joutuvat lopettamaan, koska ei enää tule menestystä.

Kun kipu jo häiritsee yöuntakin, on syytä hakeutua tutkimuksiin. Se tapahtuu käsin lääkärin vastaanotolla. Tohtori tutkii liikelaajuudet, aristukset ja tuntee herkkiin sormiinsa nivelen rutinan. Hän testaa ylimääräisen nivelsiteiden periksi antamisen.  Diagnoosiin tarvitaan esitiedot, vaivojen luonnollisen kulun tuntemus ja kokemusta vaativa tutkimus.

Röntgeniä ei siihen tarvita, mutta sitä vaatii sairaala, jossa tehdään niveloperaatioita. Samalla tietysti suljetaan pois luukasvaimen mahdollisuus oireiden aiheuttajana.

Pitkään nivelrikkopotilas pärjää särkylääkkeillä. Lääkintävoimistelija neuvoo ohjelman, jolla vahvistetaan heikentyneitä lihaksia. Joskus tämmöinen harjoittelu vie oireet kerrassa tuntumattomiin, jolloin leikkausta voidaan lykätä.

Olkapäissä ja ranteen seudussa esiintyy rikkoa. Hyvin kiusallinen on peukalon tyven nivelrikko. Se invalidisoi kivulla ja häiritsee kaikkea toimintaa, myös vapaa-ajan harrastuksia. Kun oireet ovat hankalat ja röntgenissä nivel näyttää kypsältä, voidaan nivel jäykistämällä saada kipu täysin pois. Liikelaajuus pienenee merkillisen vähän.

Tämä operaatio on kirurgilta kuin taikatemppu, jota ei meinaa uskoa todeksi.

 

Urheilussa syntyy erikoisia rasituksia tiettyihin niveliin.

Esimerkkinä on keihäänheitto.

Siinä heittokäden kyynärpäähän kehittyy nivelrikkoa jo varhain. Nivelen ympärille kertyy ihan irtokappaleita, kun kilpaillaan jo huipulla.

Röntgenissä näkyvät kappaleet lienevät luupiikeistä peräisin tai valtavien voimien aiheuttamien paikallisten verenvuotojen aiheuttamia kalkkeumia. Joskus tarvitaan kipujen vuoksi puhdistusleikkaus.

Heittäjän tukijalan polvi ottaa vastaan satojen kilojen impulssin, kun keihäänheittäjä pyrkii siirtämään vauhdin ja oman massansa tehon keihään liikkeeseen. Tervekään polvi ei kestä tämmöisiä voimia loputtomiin. Syntyy ensin nivelsiteisiin venyttymiä ja revähdyksiä. Näiden ehkäisyyn käytetään paljon polvitukia. Miten paljon niistä on apua, ei varmasti tiedetä. Joskus uskokin tuntuu auttavan.

Lopulta heittäjän polveen kehittyy nivelrikko. Sen käsittely terveydenhuollossa ei eroa tavallisen ihmisen kohtelusta. Jos polvessa on selkeä nivelrikko, ura on auringonlaskun puolella, sillä sairas nivel ei kivuitta kestä siihen kohdistuvia valtavia voimia, ja armotonta harjoittelua. 

Kipu aiheuttaa helposti tyylirikon. On aika siirtyä katsomon puolelle.

Huippuheittäjät ovat sanoneet, että ennätysheiton syntymistä luonnehti käden käynti kuin ruoskan, vauhdin energian siirtyminen keihääseen helposti, kuin salaa, ja pistemäisen keihään hahmon näkyminen omaan silmään matkalla poispäin. Kaikki tapahtui kivuttomasti ja elegantisti. Tämmöinen heitto on harvinainen.

 

Nivelrikkoa esiintyy kaularangan nivelissä. Puhutaan rustoniskaisista ukoista, joiden pitää peruuttaa auto pelkästään peilien avulla, koska niska on jäykkä. Vedolle ja ääriasennoille tämmöinen niska on herkkä.

Jotkut vertaavat oireiden puhkeamista äkäisenä pesästään nousseeseen karhuun: ensin vallitsi täydellinen luonnon rauha, mutta kun nukkuvaa suurpetoa häiritään, se nousee vihaisena ylös sillä sekunnilla ja on heti valmis taisteluun elämästä ja kuolemasta. Aleksis Kiven ilmaus kirous ja kuolema on lähellä oikeaa tunnelmaa.

Kipu niskassa ei anna yön päivän rauhaa eikä päätä voi kääntää juurikaan sivulle.

Ennen vanhaan annettiin lämpöä alueelle esihoitona ja kevyttä lihaskäsittelyä. Sen jälkeen venytettiin kaularankaa kevyesti. Tämä useimmiten laukaisi pian kriisin, jossa lihaksisto oli kivuliaassa jännitystilassa.

Tämä hoito ei mitenkään vaikuta röntgenissä näkyviin luustomuutoksiin, vaan laukaisee lihasjännityksen, mihin potilas ei itse pysty.

Joskus hoito auttoi kauan aikaa, ennen kuin uusi kohtaus iski. Erityisen pahana potilaat pitivät hikiseen niskan ihoon puhaltanutta syksyistä viimaa ulkotöissä. Toinen paha, joka mainittiin, oli kirveellä halkoja hakatessa syntynyt piiskan iskua muistuttava niskan retkahdus silloin, kun isku ei osunutkaan odotetulla tavalla pölkkyyn.

 Nykyään kaularangan venytyksellä ei enää ole hyvää mainetta kuten ei selänkään venytyksellä. Ehkä nämä toimet muistuttavat liikaa keskiajan venytyspenkkiä, jonka avulla kiristettiin tunnustusta kuten peukaloruuvillakin.

Nyt tiedämme, että kidutuksella saatu tunnustus ei ole oikea. Kun kipu on riittävän kova, ihminen tunnustaa mitä vain, kun luvataan heti helpottavan, kun tunnustaa.

Kehitysmaissa ja Venäjällä sanotaan edelleen käytettävän kidutusta kuulustelussa. Tunnustanut on helppo määrätä elinkautiseen tai ottaa hengiltä.

 Monet pitävät rasitusta syynä nivelrikkoon. Näin yksioikoinen syy – seuraussuhde ei ole.

Jo kauan sitten urheilulääkäri ja nivelkirurgi Jaakko Puranen Oulussa osoitti, että maratoonareiden lonkat ovat hyvässä kunnossa myös uran päätyttyä.

Pitkien matkojen parhaat juoksijat ovat kevytrakenteisia, ja heidän askeluksensa kauniisti rullaavaa. Ei synny kovia, niveltä vahingoittavia iskuja. Kaikki ylimääräinen rasva on harjoituksissa kadonnut, mutta luusto ja lihaksisto ovat huippukunnossa. Tähän tietysti vaikuttaa paljon oikea ravitsemuskin selvästi.

Osalla nivelrikkopotilaita nähdään selvästi perinnöllisyyden vaikutus tautiin. Tämä koskee erityisesti pienten käden ja jalkojen nivelten ns. moninivelrikkoa sekä polvien nivelsairautta. Jotkut näkevät asian koskevan lonkkaniveltäkin.

Monet muistavat televisiokuvista presidenttien Kekkosen ja Koiviston sormien nivelten paksuntumat ja sormien mutkittelun.

Kyseessä on juuri moninivelrikko. Se on syntyvaiheessaan kivulloinen, mutta korkeassa iässä tauti ikään kuin sammuu. Se jättää kurjan näköisesti mutkittelevat sormet, jotka eivät enää ole kipeät. Työtä tämmöisillä käsillä on kyllä tehty.

Kauan sitten tämmöisiä käsiä ja jalkoja hoidettiin kotona keräämällä kesällä jokisuistoista kivetöntä, ohutta hiekkaa, jonka annettiin kuivua. Hiekkaa pantiin puusta tehtyyn laatikkoon noin kymmenen kilon verran. Laatikko pantiin leivinuuniin. Niin saatiin koko annos kuumennettua.

Haettiin lämpötilaa hiekalle, johon juuri kärsi haudata käden tai jalkaterän.

Sairasta raajaa pidettiin vartin tai puolen tunnin ajan lämpöisen hiekan sisällä. Usein lämpökäsittely auttoi, niin, että kivuilta pääsi uneen.

Tätä lämpöhoitoa otettiin tarvittaessa. Nyt harva on siitä kuullutkaan. Sitä voisi nimittää ekohoidoksi.

Kansa uskoo, että vahvarakenteiset, lyhytkaulaiset miehet ovat esimerkki rustoniskaisista tyypeistä. Sanotaan, että semmoinen oli sen ukki ja isäkin, samoja rustoniskaisia jässiköitä kaikki tyynni.

 

 

 

Nivelrokko eli Pogostan tauti

 

Niveljalkaisten levittämiä tauteja esiintyy kesäaikaan jonkun verran. Tyypilliset välittäjät ovat hyttyset ja puutiaiset.

 Jänisrutto on bakteeritauti. Se on hyttysten levittämä. Pohjois-Pohjanmaan jokilaaksot ovat taudin endeeminen eli kotialue. Sairautta alkaa esiintyä kesä-heinäkuun vaihteesta, ja sitä ilmenee aina syksyyn asti.

Sairaus on usein pitkällinen sekä yleiskunnon heikoksi painava sairaus, joka ilmenee imusolmukkeiden paiseina tai keuhkomuotona.

Kirjoittajan kotikunnassa oli sata tapausta yhtenä kesänä pari- kolme vuosikymmentä sitten. Sairastuneita lapsia oli viisi. Heidät hoidettiin Oulun yliopistosairaalassa. Tauti on yleisvaarallinen.

 

Puutiaiset levittävät laidunkuumetta, joka voi tarttua ihmiseenkin.

Tunnetumpi on puutiaisten levittämä Lymen tauti eli borrelioosi.

Sen aiheuttaa spirokeettabakteeri.

Ajoissa todettuna tämä tauti paranee hyvin, mutta jos se pääsee keskushermostoon, tauti voi olla tappava. Borrelioosi aiheuttaa kummallisia oireita pitkittyessään, kuten kuppatautikin. Molempien aiheuttajana on korkkiruuvin näköinen spirokeetta.

 

Puutiaisten kautta tarttuu myös Kumlingen tauti eli puutiaisaivokuume. Sitä vastaan on kehitetty tepsivä rokote. Sairaus on useimmiten lievä, mutta aiheuttaa osalle sairastuneista erikoisia oireita, kuten toisen korvan kuuroutta tai luonteen muutoksen. Tämä voi olla hyvin rasittava.

 

Syyshyttyset levittävät nivelrokkovirusta. Kyseessä on Sindbis- virus.

Tämä sairaus keksittiin 1970- luvulla. Tarkkanäköinen terveyskeskuslääkäri Ilomantsin kylässä teki ensimmäisen diagnoosin. Kylä on pogosta Karjalan murteessa, mistä johtuu taudin toinen nimi.

 

Lääkäri lähetti verikokeita tutkittavaksi eteviin laboratorioihin eteläiseen Suomeen. Näytteistä löytyi Sindbis-viruksen vasta-aineet, niiden nousu. Se vahvisti tuoreen tartunnan.

Siihen aikaan lähimmät tämän viruksen sukulaiset oli tavattu Egyptistä.

 

Olin hiljattain lukenut sairautta koskevan artikkelin. Eikös käynyt niin, että seuraavalla päivystysvuorolla edessäni istui Pogostan tautia sairastava potilas. Hän oli ensimmäinen tässä kunnassa.

 

Nivelrokon taudinkuvaan kuuluu vihurirokkoa tai tuhkarokkoa muistuttava ihottuma. Se kestää useimmiten alle viikon. Esiintyy lihaskipuja sekä lievä kuume.

Väsymystä, päänsärkyä ja pahoinvointia on joillakin.

Nivelsärkyä esiintyy ranteissa, sorminivelissä ja joillakin nilkoissa ja polvissa. Useimmiten sairastuneita niveliä on kolmesta viiteen. Särkyä, pöhötystä ja liikearkuutta ilmenee nivelissä.

 

Sairaus paranee useimmiten itsestään, mutta osalla niveloireet pitkittyvät viikoiksi, kuukausiksi jopa vuosiksi. Tällöin joudutaan tekemään erotusdiagnostiikkaa nivelreumaan nähden.

 Koska tauti on salaperäinen, vähän tunnettu ja sairastuneita vuodessa on vain kymmeniä tai satoja, kenellekään ei ensimmäisenä tule mieleen nivelrokon mahdollisuus. Ajoittain tähän tautiin sairastuu tuhansia ihmisiä. Viidellä prosentilla väestöstä löytyy verikokeessa vasta-aineita Sindbis- virusta vastaan. Se tarkoittaa neljännesmiljoonaa ihmistä Suomessa.

 

Nivelrokkoa on eniten Pohjois-Karjalassa. Pohjois-Savo, Keski-Suomi sekä Etelä- ja Keski-Pohjanmaa ovat yleisimmät nivelrokon esiintymisalueet.

 

Diagnoosi perustuu tyypilliseen taudinkuvaan ja virusvasta-aineiden määrittämiseen. Verikokeissa löytyy tuoreen tartunnan merkit tai kahden viikon – parin välein otetun näytteen välillä on merkittävä vasta-ainepitoisuuden nousu.

Hoitoon käytetään tulehduskipulääkkeitä oireiden mukaan.

Otin sairastuneiden isoista nivelistä reippaita määriä nivelnestettä. Pistin sen jälkeen sairaisiin niveliin kortisonia, vaikka sitovaa näyttöä tästä lääkitsemistavasta ei ollut tietooni tullut. Polvinivelen nestepöhö kyllä selvästi väheni.

 On varmaa, että keskuudessamme on ihmisiä, joilla on nivelreumaa muistuttavia, pitkällisiä vaivoja, mutta reumakokeet ovat negatiiviset.

Kansa sanoo, että on olemassa reumaa, joka ei näy kokeissa. Osan näistä tapauksista selittää pitkittyneet nivelrokon eli Pogostan taudin oireet.

 

Luonnossa on paljon mystistä, jolle ei ole helppo löytää selitystä.

Kun teerikanta on runsas, näillä linnuilla todetaan 80 prosentilla pogostantautivasta-aineita.

Sitten alkaa teerimäärän alamäki. Kun on katovuosi, vain harvalla teerellä on vasta-aineita.

Arveltiin aluksi, että vihdoinkin löytyi syy kanalintujen seitsemän vuoden kannanvaihtelun sykliin, joka on ollut sata vuotta arvoitus.

Tutkimuksia jatkettaessa tulokseksi jäi käsiin vain tyhjää. Ei voitu osoittaa sitovasti kanalintujen kannan vaihtelun ja Sindbis- viruksen välistä yhteyttä.

 

Ekosysteemien toiminnassa on paljon arvoituksia. Siksi on varjeltava luontoa kaikin tavoin pehmeästi käsittelemällä.

 

 

Harvinaisia erehdyksiä

 

Verkkokaupassa sattuu joskus erehdyksiä, samoin postin toiminnassa.

 Maastossa liikkuminen vaatii kunnolliset jalkineet.

On märkää sammalta, suomaastoa ja kivikkoa. Maan pinta on harvoin täysin tasainen.

Nilkkaa ja muutenkin jalkaa suojelevat parhaiten vaelluskengät. Ne ovat vedenpitävät ja niiden pohja estää puun juurien ja kivien vaikutuksen jalkapohjiin parhaiten. Näillä kengillä on hyvä nilkan nyrjähdystä estävä teho.

 Vaelluskenkiä on vaativiin maastoihin tarkoitettuja malleja. Ne ovat raskaahkoja ja kalliita, mutta ne kestävät hyvin huollettuina 15 – 30 vuotta.

On saatavana myös kevytversioita helpompiin maastoihin. Tämmöiset jalkineet ovat kevyemmät ja niillä on halvempi hinta. Silti niiden ominaisuudet riittävät hyvin meidän maastoihimme.

 Vaihtoehtona ovat kumisaappaat. Niiden huono puoli on nilkan tuen heikkous eikä pohjakaan ole kovin hyvä estämään jalkapohjien heltymistä. Kumisaappaiden vahvuus on vedenpitävyys ja keveys nykymuodossaan. Kumi on korvattu polyuretaanilla, jolloin jalkineet kestävät auringon valon ja pakkasen haurastuttavaa vaikutusta paremmin.

 

Poika tilasi aikoinaan Finnjagd- nimiset kotimaiset kumikengät.

Posti toimi nopeasti, mutta paketissa oli Härkilan laadukas takki. Härkilan tuotteet ovat hyviä, mutta kalliita. Vähän liioitellen takki maksaa 500 ja housut 300 euroa. Paketissa oli päällä oikea osoite ja nimi, mutta sisällä lähetyslistassa ihan vieraan siilinjärveläisen miehen nimi. Jo postin pihasta piti kääntyä takaisin sisälle palauttamaan väärä tuote.

Soittamalla firmaan, josta saappaat oli tilattu, sieltä sanottiin, että tilaus oli oikea, mutta jossain on sotkos. Tehdään uusi yritys.

Pian tuli postiin saapaslähetys. Siinä oli aivan oikean kokoiset kengät, mutta ne olivat ns. lämpösaappaat, joita ei ollut tilattu, vaan Finnjagd- kumikengät.

Uusi soitto firmaan auttoi. Johtaja sanoi, että nyt on tullut sinulle niin paljon vaivaa, että lähetämme saappaat ilmaiseksi. Saat rahat takasin, pomo sanoi, koska sotkokset ovat rasittaneet näinkin paljon, ja viivästys on kestämätön.

No, saappaat tulivat postiin ja rahat takaisin tilille.

 

Missä lienee vika ollut, sillä pian uusien saappaiden käyttöönoton jälkeen postista tuli ilmoitus saapuneesta lähetyksestä. Paketissa oli toiset Finnjagd- kumisaappaat. Ne pääsivät takaisin paketin lähettäneeseen firmaan rehellisyyden nimissä.

 

Lähetin äskettäin siihen kuntaan, jossa veli sekä metsästyskaveri asuvat, molemmille herroille postipaketin. Sisältönä oli kalojen tainnutuskalikka eli pappi.

Molemmat lahjan arvoiset tyypit kalastavat innokkaasti.

Kala pitää säännösten mukaan ensin tainnuttaa. Sitten katkaistaan kidusvaltimo, jolloin kala kuolee ilman suuria tuskia, ja sen liha on säilyväisempää sekä vähemmän veristä.

 Veli kiitteli paketista, joka oli tullut jo kolmen päivän kuluttua, vaikka lähetyslapussa ei ollut hänen puhelinnumeroaan.

Toinen paketti ei mennyt perille.

Kului kolme viikkoa. Silloin tuli postista paperi, jossa luki, että minulle on saapunut lähetys postiin. Ilmoituksessa oli myös tilaa valtakirjalle.

 Noudin hieman ihmeissäni paketin. Postin virkailija toi minulle sen paketin, jonka osoitin metsästyskaverille! Jo kaukaa näin itse pakettiin laittamani pitävät jeesusteipit.

 Kotona tutustuin paketin merkintöihin. Takaisin lähettäjä oli saman niminen kuin oikea lahjan saaja. Hänen osoitteessaan oli saman niminen tie kuin oikealla saajalla. Kiinteistön numeroa siinä ei kuitenkaan ollut. Postitoimipaikka oli 42140 JUOKSLAHTI.

Tämä oli hyvin outoa. Juokslahti on kylä Jämsässä. Viimeksi siellä tapahtui kioskin palo, muuten kylä on rauhan tyyssija.

Tämä sotkos täytyy kyllä postin ottaa kontolleen, sillä lähetysosoite lahjan saajalle oli oikea: sama tie kuin minun kesämökkini tie, ja kylän postitoimipaikan numero aivan oikein kuten kiinteistön numerokin. Kirjoittamassani paketissa oli kahdessa kohtaa myös saajan puhelinnumero.

 No, minun on vietävä itse paketti perille saajan postilaatikkoon, kun pian menen käymään mökillä. Paketin lähetysmaksu – noin kymmenen euroa – meni siis hukkaan ja se vähän karvastelee, mutta isompiakin takaiskuja tulee, joten siitä ei kannata ottaa pulttia.

 

Maailma on käynyt epävakaaksi. Posti oli vuosikymmenet takuuvarma laitos. Kun se yhtiöitettiin, alkoivat sekavuudet, lakot ja epävarmuus.

Mielestäni tielaitos, posti ja koko Suomen sähköverkko pitää olla valtion omistama. Vain silloin säilyy palveluiden käyttäjien luottamus ja vaikuttamisen mahdollisuus laitosten toimintaan.

Yhtiö ei sovi näihin toimintoihin mitenkään. On vain menoja ja vastoinkäymisiä, jotka luonnon voimat aiheuttavat. Valtio voi sentään ainakin vähän panna näille vastustajille kampoihin. Se tapahtuu rahoilla, jotka valtio saa veroina noiden laitosten käyttäjiltä. Onneksi rahat jäävät kotimaahan eivätkä mene ulkomaiden kasvottomille sijoittajille. Niillä ei ole mitään kiinnostusta hoitaa Suomen teitä, postin kulkua tai sähköverkkoa. Tärkeintä on vain rahastus.

 

 

 

Hämmästyksiä

 

Maaliskuun 11. vuonna 1555 oli hämmästyksen päivä.

Suuri venäläissota oli täydessä käynnissä. Monituhatpäinen joukko-osasto nousi hevoskolonnana paksussa lumessa ylös Joutselän harjannetta.

Kärki törmäsi sotatien yli kaadettuun murrokseen. Ruotsalais-suomalaiset joukot näkivät, että hevosten vetämä rekikolonna ulottui silmänkantamattomiin. Murroksen takana oli 60 ratsumiestä, satakunta jalkamiestä ja tiheässä metsässä piilossa 400 aseistettua talonpoikaa suksimiehinä siviilivaatteissaan.

 Kun venäläiset näkivät tuon vähäisen ja surkean tuntuisen vastustajan, alkoi idän sotajoukoille tyypillinen vihollisen parjausmeno.

Ruhtinaan asuun pukeutunut pajari Bibikov kohotti viinatuopin vastustajansa Juho Maununpojan kunniaksi. Juuri silloin kajahti murroksen takaa viiden kevyen tykin yhteislaukaus. Venäläisten ylipäällikkö kaatui ensimmäisenä. Ehkä hän ehti nähdä vihollisen aseiden suuliekit.

 Tielle ahtautunut hyökkäysjoukko hämmästyi ja joutui sekasortoon. Paksussa lumessa oli mahdoton kääntää rekiä, ja aseet olivat kuormissa. Jalkaväki kävi kimppuun ja suksimiehet hyökkäsivät metsästä kolonnan päälle. Hämmästystä seurasi pakokauhu, ja venäläiset pyrkivät jalan pakoon. Se oli paksussa hangessa vaivalloista. Musketit paukkuivat, keihäät pistivät ja miekat lävistivät.

 Taistelukentälle jäi 900 kaatunutta, koko venäläisten kuormasto, jossa oli 500 hevosta, runsaasti muonaa, 2000 miekkaa ja aseistusta samalle miesmäärälle.

 Juho Maununpojan joukolla ei ollut taistelun tauottua voimia lähteä vihollisen takaa-ajoon. Hämmästys menestyksestä oli suuri, kun mahdottomalta näyttänyt torjunta onnistui.

 

Paimenet hämmästyivät suuresti, kun ilosanoma Vapahtajan syntymästä kerrottiin heille. Koska hämmästyksen syy oli myönteinen, he eivät menettäneet toimintakykyään, vaan lähtivät Betlehemiä kohti iloissaan.

 

Kun naiset sapatin mentyä tulivat Mestarin haudalle, he hämmästyivät, kun hauta oli tyhjä.

Vaikka tosiasiat selitettiin heille, hämmennys ja pelko voittivat, ja he pakenivat. Tilanne oli ristiriitainen, koska heille ei ollut selvästi etukäteen kerrottu, mitä oli odotettavissa tai he eivät uskoneet ylösnousemusta todeksi.

 

Siinä ne hämmästyksen perustyypit ovat. Uhkaava tai ristiriitainen syy johtaa varmuuden vuoksi pakoon. Vain selvästi myönteinen tilanne saa jäämään paikoilleen. 

On kysymys hengissä säilymisen vietistä, jossa refleksiä muistuttava pako on tarjolla ensimmäisenä.

Niin olemme me pieniä ja arkoja, kun suuret tapahtumat myllertävät keskuudessamme.

 

Läheltä liippasi

 

Keskiajalla pohdittiin paljon kuoleman arvoitusta sekä sen jälkeistä elämää. Oliko sitä yleensä vai ei. Epävarmuus vallitsi siitä, oliko naisella edes sielua. Lutherkin uskoi, että noitia ja hurmahenkiä oli olemassa. Noituudesta annettiin kuolemantuomioita, koska sen ajan korkeimmat oppineet pitivät noituutta suurena vaarana. Roviot kärysivät ympäri Eurooppaa.

Uskonto-oppinut kertoi, että keskiajalla sai kannatusta näkemys, että ylösnousemusruumis on pallon muotoinen. Siis ideaalinen kappale. Tämmöinen pimeys oli hyvin erikoista.

Eikö muistettu, että Jeesus oli ihan entisensä ylös haudasta noustuaan? Haavoista oli arvet jäljellä, mutta avohaavat olivat parantuneet.

Lääketieteen tohtori sekä urkuri Albert Schweitzer teki väitöskirjan Jeesuksen mielenterveydestä. Schweitzer oli sekä kirurgi että sisätautien erikoislääkäri. Hänen tuloksensa mukaan mielenterveys oli Vapahtajalla erinomaisessa kunnossa. Väitöskirja hyväksyttiin korkeimmalla arvosanalla. 

Schweitzer teki suuriarvoista työtä Kamerunin alueella Lambarenen lähetysasemalla. Hän hoiti ihmisten lisäksi sairaita tai loukkaantuneita eläimiä. Lintuja ja nelijalkaisia oli aina hyvässä hoidossa lähetysasemalla. Tohtori Schweitzer teki eläintenkin luokse lääkärinkierron. Osa ei enää pärjännyt viidakossa, vaan ne saivat kodin lähetysaseman alueelta. 

Hänen henkilökunnassaan oli sairaanhoitajia monista maista. Osa oli hankkinut taidon antaa nukutus ja viedä se läpi, kun Schweitzer leikkasi. Hoitajat lääkitsivät sairaita ohjeen mukaan ja myös antoivat ruokaa, koska viidakon väki oli rutiköyhää ja kuolema oli aina läsnä. 

Riisi lähetysasemalle tuli Ranskan Indokiinasta, joka on nykyisin Vietnam. Varakkaat maat ja yksityishenkilöt tukivat tätä toimintaa. Schweitzer hankki itse rahoja pitämällä ahkerasti urkukonsertteja laajalla alueella Euroopassa. 

Häntä pidetään vieläkin yhtenä kaikkien aikojen taitavimmista urkureista. Varoja kului myös hoitajien erikoiskoulutukseen Sveitsissä ja Englannissa. Lähetysaseman väki oli huippuyksikkö trooppisten sairauksien hoidossa.

Albert Schweitzerilta on peräisin käsite elämän kunnioittaminen. Sen pohjalta hän toimi. Luojan luomaa ei noin vain saanut tuhota. Pyhäpäivisin tämä monin tavoin lahjakas elsassilainen piti lähetysasemalla hartaustilaisuuden, puhui, siunasi ja soitti hengellisiä lauluja. Elsassin alueen ihmisenä hän osasi puhua virheetöntä ranskaa ja saksaa. Kun lisäksi koulussa piti opetella englantia, Schweitzer tuli laajalla alueella toimeen kielen puolesta.

 

Kun luonnon eläin on vaikeuksissa, jopa kuolemaisillaan, minun lapsuudessani oli sääntö, että eläin pitää lopettaa mahdollisimman pian, ettei kärsimys jatku pidempään.

Kun olen saanut elämänkokemusta ja vuosia lisää, olen muuttunut pehmeämmäksi. Muistan vielä, kun olin kansakoulussa, ruokapöytäkeskustelun petolinnuista. Isä oli sitä mieltä, että pienet pöllöt hoitavat metsämyyrät ja – hiiret.

Isot pöllöt, kuten viirupöllö ja huuhkaja, ottavat kunnon saalista eli kanalintuja ja jäniksiä.  Väitimme – me nuoret – vastaan. Lintukirjat sanoivat hieman toista.

Silloin isä kysyi, että miksi viirupöllöllä on pikkusormen mittaiset kynnet. Hän jatkoi, että ei niillä oteta suinkaan sormen mittaisia myyriä. Siihen kynnet ovat liian isot. Kanalinnun ja jäniksen kylkeen ne ovat parhaat tappokalut, mitä löytyä voi.

Huuhkain oli hänen mielestään hiljainen, mutta tehokas tappaja. Muutamalla viillolla se irrottaa jänikseltä pään ja piilottaa sen erilleen ruhosta.

Isä oli jollain tavalla oman aikansa lapsi. Hänessä kyti vielä jonkinlainen petoviha, vaikka hän ei millään tavoin vainonnut mitään eläimiä, elleivät ne käyneet karjan tai kanojen kimppuun.

 

Talvituiskujen ja pakkasten aikaan huomasin urpiaisen kyyköttävän liikkumattomana seinustalla. Aiemmin oli viherpeippo löytynyt rakennusten läheltä vielä hengissä. Kun toin sen lämpöiseen, se menehtyi melko pian. Hain urpiaisen sisälle. Se ei lainkaan vastustanut kiinniottamista.

Urpiainen alkoi kummasti toipua pesuhuoneen lattialämmityksen päällä.

Laitoin sille tassiin vettä ja sen lähelle kuorittuja auringonkukan siemeniä. Sitten hoksasin, että nämä jyvät olivat ehkä pikkuiselle linnulle liian isoja. Puukon avulla tein leikkuulaudalla jyvistä pientä hakkelusta. Se alkoi selvästi maistua.

Seuraavana aamuna lintu istui wc-pöntön päällä. Vuorokauden kuluttua se jo lenteli ja söi enemmän ja joi myös raikasta vettä.

Kolmantena päivänä se lenteli ympäriinsä. Jätin oven auki käytävään, jonka päässä on kodinhoitohuone. Päivällä tapasin sen istumassa pyykkien ripustusnarulla pesukoneen kohdalla. Avasin ulko-oven, jolloin urpiainen lensi taitavasti vapauteen.

 

Veli kertoi samoihin aikoihin huomanneensa – maaliskuussa - viirupöllön hangessa kyyröttämässä. Se ei lähtenyt pakoon, vaan antoi nostaa syliin. Lintu oli apaattinen. Kuolema oli lähellä, veli mainitsi.

Veli vei sen pesuhuoneen lattialle asuntoonsa. Höyhenpuvun lävitse tunnustelemalla tuli vaikutelma, että pöllö oli nälkiintynyt.

Aikaisemmin luontoillassa oli asiantuntija neuvonut antamaan tällaisessa tapauksessa sokerivettä. No, veli haki pienen pakkauksen tomusokeria kaupasta ja liuotti sen lämpimään veteen.

Hän oli oppinut käsittelemään viirupöllöä vuonna 1960, jolloin pyydystimme sen pesältä. Emme tienneet silloin, että se oli laitonta.

Luontoillan ohjeen mukaan veli otti linnun pään polviensa väliin ja antoi sille väkisin pitkävartisella lusikalla sokerivettä kunnon annoksen. Nokka piti avata väkisin. Yöksi lintu sai jäädä lämpöiseen.

Aamulla pöllö oli istunut matalan kaapin päällä. Se ei vastustanut nytkään kiinni ottamista ja syöttämistä päivän aikana. Tunnin välein se sai sokeripitoista vettä, jonka se nieli hyvin.

Illalla se näpsi nokallaan sormille. Piti ottaa toisen käden suojaksi hanska, sillä nokan kärki oli sivuiltaan terävä. Pakkosyöttäminen jatkui entiseen tyyliin.

Seuraavina päivinä viirupöllö jo lenteli huoneessa ja vaikutti virkistyneeltä, mutta pakkasen jatkuessa veli ei päästänyt sitä vapaaksi.

Väkevä sokerivesi oli kaksi päivää ravintona, sitten hoidokki sai pieniä paloja kalan lihaa. Kunnon eväs meni kurkusta alas hanakasti. Veli haki kaupasta lihapullia, jotka hän syötti pieninä paloina viirupöllölle. Palat lintu nieli mielellään, mikä tuntui ihmeeltä, koska tämä laji on tottunut tuoreeseen, veriseen lihaan.

Kun pakkanen hellitti, ja kevät näytti olevan ovella, veli päästi pöllön vapauteen. Se vastusti jo pontevasti kiinniottoa pesuhuoneessa.

Veli sanoi, että viirupöllö lensi suoraan sadan metrin päähän metsikköön. Siellä se vaihtoi toistuvasti puuta. Lento oli virheetöntä, joten voimat olivat palanneet. Metsästyksen onnistuminen varmaankin lopulta pelasti tuon upean linnun, koskapa viirupöllö näyttäytyi vielä huhtikuun lopulla veljelle.

 

Muutama päivä sitten veli oli istumassa asuntonsa ulkopuolella keinussa. 

Äkkiä kuin harmaa salama alarinteestä pyyhälsi haukka aivan maan pinnassa. Se iski ilmassa talitiaiseen. Saman tien haukka törmäsi ikkunaan ja putosi rentona maahan. Talitiainen pääsi sen kynsistä irti ja se huusi surkeasti hätäänsä pitkän aikaa.

Veli otti haukan käteensä. Se oli varpushaukka.

Nurmikolle vatsalleen pantuna lintu alkoi liikutella päätään ja kymmenen minuutin päästä se jo otti jaloilleen. Äkkiä haukka jäykistyi ja pomppasi lentoon. Kuolema liippasi sitä hyvin läheltä.

Luonto on kova. Kuolema on alati läsnä.

Villieläimen elätiksi ottaminen ja vangitseminen on kielletty. Sen sijaan auttamisesta ei joudu oikeuteen. Jos mahdollista, on hyvä tehdä voitavansa vaikkapa ikkunaan törmänneen tai kovan talven näännyttämän eläimen hyväksi.

Avun antaminen ei ole velvollisuus, jonka laimin lyönnistä rangaistaan. Useimmat eivät osaa antaa apua oikein, mutta voivat soittaa jollekin, joka osaa.

Joskus on säälistä kärsijä lopetettava, jolloin se pääsee taivaan kotiin turvaan pakkaselta ja nälältä. Vapahtaja puhui Taivaan linnuista, joten sinne nekin päätyvät.