Tapauksen kulku

 

Pitkä paikallaan seisominen ja huhtikuisen myöhäisillan viileys alkavat puistattaa Köpiä.

Ukki kuuntelee ja kuuntelee.

Tässä samassa paikassa metsäpolulla on viivytty jo pitkä tovi.

Sitten äkkiä ukin kasvot lähestyvät Köpiä. ”Kuuluu, mutta soi huonosti”, isoisä sanoo.

Hän nostaa repusta parimetrisen hamppuköyden pätkän ja sitoo sen vyötäisilleen. Kotona sovitun suunnitelman mukaan tämän jälkeen on oltava suu supussa. Pojan, joka on vasta kahdeksanvuotias, tulee pitää kiinni köyden päästä ja tehdä samat liikkeet kuin edellä menijä.

 

Päivä on ollut harmaa, ja välillä on tihuttanut vettä.

Illalla sade on asettunut, mutta paksut pilvet eivät ole väistyneet.

Ukki on tehnyt lähtöä metson soitimeen, vuohkannut ikkunasta toiseen oikeaa lähtöhetkeä arssinoiden.

Jo talvella Köpi sai lupauksen mukaan pääsystä.

Koulu on mennyt hyvin. Ukki on mielissään älykkään pojanpojan hyvästä luonteesta. Köpi osaa tehdä vaikeita kysymyksiä ja kuuntelee innolla selityksiä. On vuoltu kirvesvarsia ja kiskottu päreitä yhdessä.

Ukki kertoo mielellään tarinoita.  Köpi jaksaa kuunnella niitä aina paikaltaan hievahtamatta.

 

Aluksi hiivitään metsäpolkua, joka nousee alamaista kankaalle.

Silloin tällöin kasvoille löyhähtää ihmeen lämmintä ilmaa.

Pari kertaa ukki kuulostaa. Hänen kasvonsa näkyvät enää vaaleana läikkänä. Köpiä vähän pelottaa musta metsä ympärillä. Köysi helpottaa ja rauhoittaa.

 

Metso soi katkonaisesti. Pitikin sattua tämä veijari juuri nyt, kun Köpi on mukana. 

Se jättää ovelasti silloin tällöin hionnan pois. Liian innokas hyppääjä narahtaa! Köpin kanssa on harjoiteltu kolmen askeleen hyppyä kotona. Malttaako nuorimies pysyä tahdissa nyt, kun rytmissä on katkoksia?

 

Köpi kuulee tarkoilla korvillaan metson pelaamisen. 

Ukki nykäisee aina hieman, ja silloin taas kolme matalaa nopeaa askelta. Nakutus ja hionta kuuluvat jo läheltä. Sydän jyskyttää villinä ja poskipäät hehkuvat palavina.

 

Neljän kitisevän hionnan jälkeen metso tekee temppunsa.  Köpi hyppää, vaikka hiontaa ei tule. Hän törmää päänsä ukin  kyynärpäähän ja pyssyn perä muksahtaa johonkin.

Metso kuulostaa pitkään. Se näppäilee silloin tällöin ja varoittamatta nousee valtavalla ryminällä lentoon.

Onneksi se lentää vain parikymmentä metriä ja ropsahtaa oksalle puolipuuhun. Kotvan kuluttua soidin alkaa uudelleen, mutta epäilys on herännyt.  Kunnolliset sarjat ovat harvassa.

 

Kun suun seutu iskeytyy johonkin kovaan ja lonkassa kirpaisee, Köpi tajuaa tehneensä pahan virheen. Törmäys käy niin kipeästi, että köysi putoaa kädestä. Vesi nousee silmiin eikä itku ole kaukana.

Pelottava ryminä saa koululaisen vapisemaan, mutta hiljaa on oltava.

Köpi oivaltaa, että nyt on viisasta jäädä niille sijoilleen. Ei ukki häntä jätä.

 

On poikettava polulta ja toimittava kokemuksen voimalla. Maasto on tuttua, ja se auttaa paljon. Hionnat harvenevat, mutta vanha mies on kärsivällinen. Hän pääsee tiheäoksaisen kuusen rungon suojaan. Hämärä haittaa, mutta puuha on äänetöntä ja metso jatkaa soidintaan.

 

 

Tuossa, vankalla petäjän oksalla!

Pää ja kaula näkyvät rintapäätä myöten.  Pyrstö rungon toiselta puolelta. Koetähtäys hionnan aikana nostaa hien otsalle.

Tuttu teerenpyrstön muotoinen hahlo ja jyvä hukkuvat pimeyteen.

Onko otus rungon edessä vai takana? Arvauksella on taipumus mennä pieleen.  Varminta suunnata tulinen hauliparvi kaulan tyveen.

 

Köpille tulee kylmä uudestaan. Tutisuttaa. Ukkia ei näy ja ympärillä on äänetön metsä. Metso takoo välillä kiihkeän sarjan ja näppäilee sitten katkonaisesti. Kuuleeko metso jo hengityksen huohotuksenkin?

 

Sakeassa pilviverhossa on vaaleampi alue. Se lähestyy vitkaan, mutta oikeassa suunnassa. Hana on vedetty vireeseen edellisen hyvän hionnan aikana.

 

Nyt metso nakuttaa kiihkeästi ja laulu on ehyt loppuun asti. Sen aikana haulikon jyvä kiiruhtaa alhaalta kaulan alle ja siitä vaistolla rintapäähän.

Metsä leimahtaa suuliekistä.  Rytinää ja siipien pieksämistä, lopulta muksahdus.

 

Äkkiä Köpi näkee metrisen suulieskan pimeyden keskellä.

Kova paukaus jytkähtää ja kaiku kimpoaa vastapäisestä mäestä takaisin. Ukki ampui!

Ilo valtaa pojan, sillä hän kuulee saaliin suistuvan maahan. 

Metsästä kuuluu rusahtelua ja samassa ukki on polulla Köpin vieressä.

Mustan ruudin kutkuttava tuoksu leyhähtää nenään.

Taskulampun valo sattuu suureen metsoon, joka yhdessä tungetaan reppuun. Nyt uskaltaa jo puhuakin ja kylmä kaikkoaa kertaheitolla.

Ukki sanoo ammunnan menneen vanhalla vaistolla kohdalleen.

Ruotsalainen kalmarauta ei ole pettänyt koskaan tosipaikan tullen.

 

Köpi tarttuu uudelleen nuoran päähän ja partio lähtee paluutaipaleelle.

Miesten askel löytää pian yhteisen rytmin. Mieli on riemukas ja ukin repussa on musta metso. Tämä juttu me kerrotaan kotona.

Varppina!

 

 

Kohtaus erämaassa

 

Maastopukuun pukeutunut mies nousee suolta sen ylitettyään kuivalle kangasmaalle. Juuri sen laidassa saksanseisoja alkaa liikehtiä vilkkaasti ja jäykistyy vakaaseen seisontaan.

Linnustaja ottaa valmiusasennon ja hiipii varovasti seisonnalle. Koira hyökkää käskystä eteenpäin ja ajaa riekkoparven lentoon. Harva, kitukasvuinen männikkö ei suojaa lintuja. Kaksi syyspukuista riekkoa suistuu tantereeseen laukausten pasahdettua kuulakkaassa syysilmassa.

Seisoja – Mira nimeltään – noutaa saaliin isännälleen Ekille. Ennen puolen päivän lepotaukoa saaliiksi saatu teeri saa seuraa reppuun.

 

On kahvihetken paikka.

Eki juo perinteiseen tapaan kuksasta, jota ei pestä koskaan, vain huuhtaistaan. Viime aikoina kahvi on alkanut kummasti närästää. Ylämahalla on tuntunut kävellessäkin silloin tällöin samanlaista tunnetta. Se on helpottanut, kun hetken istahtaa tai juo viileää vettä. Pahimmillaan kouraisee niin, että hiki nousee otsalle.

Vaimo neuvoi kesällä siirtymään teehen, mutta selvästi paremmalta ei muutos tuntunut. Kahvista eroon pääsykin tuntui hankalalta, ja Eki on palannut kahvin ystävien suureen perheeseen takaisin. Mitäpä evästauko olisi ilman kunnon kahvia!

 

Mira saa pienen välipalan, sillä se on tehnyt runsaasti töitä aamupäivän aikana. Maastossa on ollut kovin vähän lintuja. Parhaita riistamaita on rauhallisesti kierrelty viisi tuntia, mutta vain kaksi kunnon ampumatilannetta on tarjoutunut.

Neljä vuotta sitten otuksia oli hyvästi, mutta se syksy meni pilalle, kun jalka upposi romon koloon. Selästä vihlaisi lamauttavasti. Onneksi kaksi nuorempaa kaveria saivat hilattua autolle. Tauti muuttui iskiaksen suuntaan, ja kolmen viikon päästä vasen jalkaterä meni veltoksi.

 

Kirurgi operoi selästä repeytyneen välilevyn. Tuskien syksy tuntui erityisen pitkältä ja joutavanpäiväiseltä, kun koirakin oli juuri oppinut metsästyksen kaikki niksit. Harrastukselle varattu kahden viikon vuosiloman pätkä meni täysin hukkaan.

Metsästyspäiväkirjan merkinnät tuolta syksyltä ovat vieläkin kovin ilotonta ja synkkää luettavaa. Vasta leikkaus auttoi kipuun, joka oli nukutuksesta herättyä täysin poissa. Taivaallinen tunne.

 

Taudista toipuminen vei aikaa niin, että vasta Joulun lähestyessä kävely sujui normaalisti. Matalapaineilla ja myrskysäillä jalkaa repii vieläkin oudosti. Se ei ole varsinaista kipua vaan jonkunlaista puutumisen sekaista jalan levottomuutta.

Liikkeellä ollessa se ei haittaa, mutta istuessa ja unta odotellessa vaivaan välillä tuskastuu. Kipulääke auttaa, mutta maha ei kestä pidempää kuuria, vaan hapot nousevat suuhun asti.

 

Eki on nyt yksin liikkeellä vaimon vastustuksesta huolimatta. Vaimo kauhisteli kauan sitä, miten olisi käynyt ilman metsästystovereita. Onneksi kännykkä on vähän rauhoittanut tilannetta. Tekstiviesti on laitettava parin tunnin välein, koska se on niin tärkeää vaimolle.

Huolestumista lisäsi toissa syksynä sattunut tapaturma, jossa männyn oksan neulaset tökkäsivät silmään. Aluksi silmä vetisti vain lievästi, mutta äityi sitten aivan mahdottomaksi. Vetistys paheni ja kipu aiheutti luomiin sellaisen krampin, että metsästysreissu piti keskeyttää ja hankkiutua autolle.

 

Yksisilmäisenä ajo oli yllättävän vaikeaa, kun näkökenttä pieneni ja etäisyyden arviointi hankaloitui.

Kaikeksi onnettomuudeksi ei tullut soitettua ennakkoon kotiin. Vaimo luuli silmän puhjenneen ja nosti kovan oppitunnin yksin metsällä kulkua vastaan. Soitti vielä hätäpäissään ambulanssin hakemaan terveyskeskuksen päivystykseen.

Siellä kokenut, tuttu lääkäri teki hokkuspokkus- tempun: puuduttavat tipat veivät kaikki oireet silmästä. Sen pinnasta löytyi pieni alue, jonka terävä neulasen pää oli raapaissut rikki. Potilas sai silmäänsä salvaa ja mustan lapun muutamaksi päiväksi. Vamma parani jälkiä jättämättä.

 

Eki laittaa viestin menemään. Saalista tullut. Miran kanssa aletaan suunnistautua autolle. Arvioitu kotiintuloaika on puoli neljän maissa. Kuittaus tulee pian ja se tuntuu hyvältä.

Vaimon välittäminen tuntuu mukavalta, mutta yletön huolenpito joskus kiusalliselta. Pelolle ei tietysti aina ole järkevää syytä, eikä se katoa ajatuksen voimalla. Pitää koettaa ymmärtää ja hyvästihän yhdessä on toimeen tultu.

 

Eki ponnistautuu ylös, lataa aseen ja näyttää koiralle haun yleissuunnan. Maa ylenee ja jalan alla on taas myötäämätön alusta. Monen kilometrin kävely suomaastossa tuntui jo ottavan kunnon päälle.

 

Kuusivyöhykettä lähestyttäessä Miraan tulee eloa. Se laukkaa ristiin rastiin. Lopulta koira painuu sopivasti menosuuntaan ja jämähtää seisontaan. Ennen kuin Eki ehtii lähelle, se lähtee ikään kuin valumaan eteenpäin, mutta jäykistyy sitten varmaan seisontaan.

Mikähän sillä on nyt edessä, Eki miettii ja kiirehtii varovasti eteenpäin.

 

Sydän pomppaa jyskyttämään, vaikka metsästys on ollut harrasteena jo neljäkymmentä vuotta. Näihin tilanteisiin ei turru milloinkaan. Mies lämpenee aina.

Kun Eki pääsee koiran lähelle, närästys ylävatsalla tuntuu kummallisen tylpältä. Se ei polta ja kirvele, kuten tavallisesti.

 

Mira saa hyökkäyskäskyn. Koppelo nousee lentoon katajapensaan varjoista. Se kaartaa oikealle. Sen jälkeen kaikki käy nopeasti kuin elokuvassa: aseen svingi tavoittelee otusta. Haulikko paukahtaa, mutta lintu lentää yhä.

Jo pyssyä nostaessa Eki tuntee valtavaa heikotusta. Hän näkee kuin unessa, että laukaus osuu viiden metrin päässä kasvavaan käsivarren vahvuiseen haapaan linnun lentoradan kohdalla.

Muuta mies ei enää tajuakaan, vaan hän vajoaa maahan ja pyörähtää vatsalleen. Sitä ennen haulikko laukeaa vahingossa toisen kerran. Kuntta pölähtää muutaman metrin päässä, kun haulimurikka osuu vaarattomasti maahan.

 

Haapaan on tullut puoliympyrän muotoinen lovi. Puu alkaa kallistua ja kaatuu rytisten maahan. Mira tulee neuvottoman näköisenä isäntänsä luokse. Se nuuhkii maassa makaavan miehen tarkasti ja päästää surumielisiä vingahduksia. Se nostaa äkkiä päätään, vetää vainua ja lähtee ravaamaan kankaan laitaa eteenpäin.

 

Vain parin sadan metrin päässä keski-ikäinen mies on päivätauolla armeijasta samana vuonna pois päässeen poikansa kanssa. Miehillä on telttalaavu ja sen edessä valmiiksi rakenneltu rakotuli yöpymistä varten. Päiväkahvia on keitetty pienillä kynsitulilla.

Lähellä pamahtaa kaksi perättäistä laukausta, joista jälkimmäinen on kovin erilaisen kuuloinen. Muutaman minuutin perästä miesten luokse ilmestyy saksanseisoja, mutta sen isäntää ei kuulu.

Asia tuntuu sen verran poikkeavalta, että isä komentaa poikansa katsastamaan laukausten suunnasta tilannetta, sillä noutava koira ei tavallisesti lähde kesken metsästyksen miehestä erilleen.

 

Kohta kuuluu pojan avunhuuto ja pyyntö tulla äkkiä paikalle. Vanhempi mies ryntää nuotiolta ja lähtiessään viskaa kuksastaan kahvin maahan ja nakkaa juoma-astiansa reppunsa päälle.

 

Maastopukuinen mies makaa mahallaan maassa. Ase on pudonnut hänen eteensä. Koira pyörii väkkäränä miesten jaloissa, mutta ei ole äkäinen isäntänsä päältä. Tapaus vaikuttaa ensin vahingonlaukaukselta, mutta minkäänlaista vammaa ei löydy. Maapohjassa näkyy toisen laukauksen osumajälki, ja miehet huomaavat puolentoista metrin korkeudelta katkenneen haapapuun. Sen on katkaissut suppealla alalla kulkeva haulikuuro.

 

Nuorempi mies tajuaa, että on kysymys vakavasta sairauskohtauksesta.

Uhri on oksentanut jonkun verran.

Tajuton mies hengittää kuitenkin tasaisesti. Armeijan ensiapukoulutus muistuu mieleen. Sairas on pantava niin sanottuun NATO- asentoon. Se on tuoreessa muistissa. Pulssi tuntuu heikosti ja se on hidas.

Puhutteluun mies ei vastaa, mutta asentoa korjattaessa hän örisee epämääräisesti.

 

Vanhempi mies hätääntyy tajutessaan suuren vastuunsa vaikeassa tilanteessa. Ollaan korvessa.  

Ylioppilaspoika, joka on tullut vänrikkinä siviiliin, säilyttää hermojensa hallinnan paremmin.

Hän pyytää isäänsä soittamaan hätänumeroon. Hätäkeskus vastaakin heti. Päivystäjä kyselee rauhallisesti tietoja. Erityisesti häntä kiinnostaa sairauskohtauksen saaneen miehen tila.

Löytyykö ranneketta, jossa on sokeripalan kuvia?

Onko lääkkeitä taskuissa?

Mikä on tarkka sijainti.

Nuorempi mies syöttää tietoja ja puhelinmies kertoo ne hätäkeskuksen päivystäjälle.

Viimeksi hätäkeskuksesta kysytään pojankin puhelinnumero ja kerrotaan, että ambulanssi lähtee tulemaan. Sen mukana on lääkäri, joka soittaa tien päästä kääntöpaikalta.

 

Eki palaa tajuihinsa, mutta heikotus on suunnaton. Ylävatsalla ja kurkussa on kiristystä. Etova tunne on rasittava. Tuntuu kuin mahalaukku kääntyisi nurin, mutta mitään ei nouse suuhun asti. Suussa on viheliäisen paha maku.

 

Avuksi tulleet metsästäjät huomaavat tilanteen parantuneen ja kyselevät vointia.

Tulee selväksi, että ennen ampumatilannetta on tuntunut pakahduttava olo, ja voimat ovat valahtaneet jäsenistä juuri kun lintu oli jyvällä. Sen jälkeen ei muistikuvia ole.

Kovaa kipua ei ole missään paikassa.

Sokeritautia ei ole todettu eikä lääkitystä ole määrätty mihinkään tautiin. Jokohan se kunto näin pettää ja kyseessä on vain tavallinen pyörtyminen, Eki itse arvelee.

 

Auttamaan tulleet miehet huojentuvat jonkun verran, kun mies nousee varovasti istumaan. Naama on kalpea, otsalla asuu kelmeä hiki. Nuorempi auttaa repun selästä, ja nostaa aseen maasta. Se on vahingoittumaton, patruunapesässä on kaksi tyhjää hylsyä.

 

Vanhempi mies vetää intohimoisesti sätkää ja hänen kätensä vapisevat vähän. Tupakan rauhoittavan vaikutuksen tultua esiin isä tarttuu asioihin tarmokkaasti, ja poika saa määräyksen ottaa reppu ja haulikko selkäänsä. Kainaloista nostaen Eki saadaan kammettua ylös, ja miehet suuntaavat hitaasti leiripaikalle.

 

Kymmenen metrin päässä tulipaikalta Eki menee aivan veteläksi, ja hänet lasketaan maahan.

Ekin kasvot ovat valkoiset ja kylmät, mutta silti hikiset. Samassa soi puhelin. Tuttu lääkäri soittaa.

Lääkäri kysyy potilaan tilaa. Hän kiukustuu, kun kuulee, että miestä on kävelytetty kaksisataa metriä, ja nyt uhri on tajuton.

Ei se siitä pahemmaksi voi mennä, kantakaa laavuun ja nostakaa jalkoja ylös, on viimeinen terävä käsky.

 

 

Nuorempi metsästäjä soittaa kaverilleen, jolla on nelivetoinen mönkijä teliperäkärryineen.

Kaveri suostuu ajamaan neuvotun paikan lähelle kapeaa metsäautotietä myöten. Sitä ei pysty ambulanssi ajamaan, joten tämä välikuljetus auttaa suuresti, koska tämä vaatimaton tie johtaa lähelle ambulanssille neuvottua paikkaa.

 

Laavulla Eki tulee tajuihinsa. Väri kasvoilla paranee.

Kylmä alkaa puistattaa ja pian hampaat kalisevat ja koko mies tärisee kuin ahven, jota on kopsautettu niskaan.

Nuorempi mies sytyttää rakotulen siihen valmiiksi vuolluilla kiehisillä. Yhdessä varovaisesti toimien onnistuu sairaan ujutus makuupussiin, kun ensin saappaat on saatu riisuttua. Siinä onkin iso työ, sillä hiostuneet sukat eivät tahdo millään liukua saapasvarsien sisällä.

 

Vartin kuluttua Eki tuntee olonsa jo varsin siedettäväksi, mutta päätä ei passaa yhtään nostaa, sillä heikotus iskee heti.

Nuorempi metsästäjä epäilee sydänkohtausta, sillä Eki on reilusti yli viidenkymmenen, vatsakas ja maastopuvun taskusta löytyi jo lääkkeitä etsittäessä aski vahvaa tupakkaa.

Eki ei osaa sanoa itse mitään, sillä sydänvaivoja ei ole ollut eikä mitään lääkityksiä.

 

Puhelin soi uudelleen. Lääkäri kysyy vointia. Nyt on parempia uutisia, potilas on tajuissaan. Nuorempi metsästäjä sanoo, että potilas tulee maastomönkijän kyydillä kapeaa metsätietä pitkin lähelle ambulanssin odotuspaikkaa.

Vaikean maaston vuoksi painavaa potilasta ei voida pitkästi kantaa. Ambulanssin lääkäri ilahtuu tästä tiedosta.

 

Ennen Ekin kantamista mönkijän tulopaikkaan, Mira sidotaan laavulle kiinni. Se uikuttaa kovin, mutta Eki komentaa sen maahan ja käskee odottaa. Seisoja tottelee uskollisesti.

 

Ennen kuin ambulanssi lähtee, lääkäri kiittää metsästäjiä. He palaavat hiljaisina miehinä laavulle. Vastuun taakka on poissa, mutta läheltä liippasi.

 

Laavulla isä ja poika päättävät lähteä leiristä. Seuraavana päivänä oli tarkoitus metsästää laavulta käsin aamulla, mutta vieraan miehen varusteet ja koira muuttavat suunnitelmaa.  

 

Ekin matkapuhelin löytyy repun taskusta. Nuorempi mies selaa valikkoa. Hän soittaa sille ainoalle naiselle, josta on vain etunimi luettelossa.

Heti tärppää, sillä nimellä löytyy Ekin vaimo. Hän kauhistuu ja itkee, mutta rauhoittuu, kun saa luotettavaa tietoa miehensä tilanteesta.

Hän opastaa miehet kotiinsa. 

Tutun, ambulanssissa saattajana olevan lääkärin numeron vaimo saa tietoonsa tekstiviestinä.

 

Kotiin miehet tuovat repun, jossa on kolme kanalintua sekä erävarusteita, haulikon ja Ekin puhelimen.

Mira, joka on ihmeen hyvin totellut miehiä, riemuitsee tuttuun paikkaan päästyään. Rouva on kiitollinen miesten vaivannäöstä.

 

Kova fyysinen ponnistelu, kolmen päivän maastokeikka sekä hermojännitys ovat vaatineet veronsa. Miehet ovat nukahtaa istualleen. He ovat olleet kaksi yötä laavulla ja haisevat vahvasti savulle ja hielle. Koko iltapäivä on menty pelkän kahvikupposen voimalla, sillä evästauko katkesi alkuunsa laavun kynsitulilla.

 

Ekin vaimo lämmittää saunan, ja miehet kylpevät mielellään.  Saunan päälle tarjottu sikakeitto ja makoisat kahvit virkistävät.

Keitto on ollut lämmittämistä vaille valmis, sillä vanhan tavan mukaan metsästämästä kotiin palannut isäntä on sen avulla palauttanut energiatasapainonsa.

 

Joulun alla miehet saavat paketin kotiinsa. Siinä on kaunis kiitoskirje Ekiltä, joka sanoo tervehtyneensä mukavasti.

Lahjapakkauksissa on kaksi hyvää merkkiä olevaa sisupuukkoa, joihin on kaiverrettu nimikirjaimet ja sairauskohtauksen päivämäärä.

 

Eki kirjoittaa, että hän ei lopeta metsästystä, mutta ei lähde enää yksin kairaan. Ehkäpä seuraavana syksynä tulee tilaisuus kolmeen mieheen harjoittaa linnustusta Miran kanssa. 

Miehet tulevat hyvälle tuulelle, sillä uusi eräkaveri on aina mieluinen asia. Miran toimintaan perehtyminen kiinnostaa myös, sillä koiran nähtyään heihin on iskenyt parantumaton tauti: saksanseisojakuume.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Uutisia ja propagandaa

 

Uutistoimistot ovat melkoisia liikeyrityksiä. AP:lla on yli 3000 työntekijää eri puolilla maailmaa. Tämä uutistoimisto on perustettu 1800- luvulla Amerikassa ja sitä pidetään hyvin luotettavana.

 Vastaava ranskalainen toimisto on vielä vanhempi. Sen nimi on Agency France- Presse eli lyhennettynä AFP.

Tämä tietotoimisto on alansa vanhin, kunnianarvoisin ja yleensä sen uutisiin voi luottaa.

Se ei ole Ranskan valtiosta riippuvainen eikä se vaikene siksi Ranskan armeijan tekemisistä entisissä alusmaissa.

 Reuters on tätä nykyä suuri englantilainen uutistoimisto, joka yhdessä Englannin yleisradion (BBC) huolehtii kaikkialta maailmasta uutisvälityksestä. Englannin yleisradio tekee paljon dokumentti- ja luonto-ohjelmia televisioon. Ne ovat korkeatasoisia ja hyvin tehtyjä muutenkin.

Nämä kolme vanhaa uutistoimistoa ovat suurimmat uutisten välittäjät eri lehdille ja valtioille. 

Näissä toimistoissa työskentelee runsaasti yleisempiä maailman kieliä sujuvasti osaavia toimittajia, jotka ovat siis kaksikielisiä tai hallitsevat jopa useita kieliä. Toimistoilla on palveluksessaan valokuvaajia, ja moniosaajia, jotka kuljettavat toimittajia eri kohteissa sekä avustavat valokuvauksessa, filmauksessa, kaikessa mikä edistää toimitusta.

 

Viime sodan aikana, kun Saksan ja Neuvostoliiton uutiset olivat täynnä valheita ja propagandaa meidän maamme viranomaiset kuuntelivat Englannin yleisradion lähetyksiä saadakseen selville, missä mennään sodankäynnin maailmanlaajuisessa hurrikaanissa.

 Saksassa oli oikein propagandaministeri, joka valvoi lehdistön toimintaa. Tappiot kyllä kirjattiin tarkasti, mutta tiedot salattiin valtion arkistoon. Armeijan voitoista kerrottiin melko luotettavasti, mutta ylimalkaisesti. Vihollisen tappiot tuotiin esille täysimääräisinä, samoin kalustotappiot ja vallattu maa-ala.

 Keisarillisen Venäjän uutistoimisto oli Sankt Peterburgskoje Telegrafnoje Agentstvo. Tämä Pietarin telegrammitoimisto perustettiin vuonna 1904. Kymmenen vuoden kuluttua siitä alkoi valtava myllerrys, ensimmäinen maailmansota ja Venäjän vallankumous.

 Vallankumouksen jälkeen uutisten välitystä jatkettiin vanhan toimiston pohjalle perustetussa, valtion omistamassa uutistoimistossa.

Sen koko nimi on Telegrafnoje Agentstvo Sovetskogo Sojuza eli tutummin Tass.

 

Uskoin vuosikymmeniä, että nimen säilyttäminen uudella Venäjällä olisi johtunut länsimaiseen korvaan kauniilta kalskahtaneesta nimestä. Uskoin sen olevan Telegrammaja Agentstvo Sojuz Sovetskih. Erehys paha, erehys!

 Sodassa olleet eivät luottaneet ollenkaan venäläisten uutisiin, vaan Tass:lla oli huono maine. Sen sanottiin valehtelevan. Kuulin usein mainittavan, että se on niitä Tassin uutisia.

 Kun olin lukiossa Tass jostain syystä välitti Suomen tietotoimistoon asti toisen maailmansodan kenraalien ja marsalkkojen kuolemista uutisia.

Savon sanomat kirjoitti aina jutun lopussa, että tämäkin kuuluu kenraalikuolemien sarjaan. Jotkut epäilivät, että idässä ovat alkaneet uudelleen puhdistukset, mutta niistä ei varmaan ollut kysymys.

 Kuolemat johtuivat käsitykseni mukaan siitä, että suuressa maassa on paljon upseereita ja erityisesti Neuvostoliitossa heidän elämänsä oli kuluttavaa.

 Ensin oli vallankumous ja nälänhätien ja kostojen 1920- luku.

Seuraava vuosikymmen meni puhdistusten varjon alla.

Niitä seurasivat pitkälliset sodat, joissa Nikita Hrustshev tunnusti kokonaistappioiden olleen 27 miljoonaa ihmistä.

 Hermojännitys ja votkan käyttö hermojen turruttamiseen ja suruun sekä epäterveellinen ruoka tekivät tehtävänsä.

Kun suomalaiset saivat vankeja kriisikesänä 1944, nuorilla venäläisillä oli taskuissaan vain silavaa. He kertoivat, että ennen hyökkäystä ja aterialla annetaan votkaa ja tupakkaa.

Lähes kaikki polttivat melkein ketjussa mahorkkaa, jonka hajusta venäläiset tunnettiin pimeässäkin.

Hajuun antoivat omat vivahteensa varusteiden, hihnojen ja vyön tököttikyllästys, ja sotilaiden peseytymättömyys.

 Tassin uutistoimisto jatkaa entisellä nimellä, vaikka kommunistipuolue ei ole enää vallassa. Yhä tämän toimiston pitää toimia Venäjän valtion edun mukaisesti. Siksi uutiset eivät ole luotettavia, vaan niitä värittää vain Venäjän kielessä esiintyvä termi maskirovka. Suomenkielistä vastinetta ei liene.

 Termi ei tarkoita ehostusta eli maskeerausta, vaan salamyhkäistä toimintaa ikään kuin sumun hämärtäessä selvää näkymää. On kähmintää ja salailua sekä tarkkailijoiden huomion kääntämistä toisarvoisiin asioihin. Valheen ja petoksen pukinsorkan katsotaan paistavan länsimaisen käsityksen mukaan lävitse.

 

Me olemme tottuneet siihen, että uutiset ovat luotettavia. Jos silti mukaan pujahtaa virhe, se korjataan niin pian kuin mahdollista. Tiedämme, että silti kyselytutkimuksissa luotettavuus ei ole sataa prosenttia.

Mistä tämä johtuu?

 Vedenpitävää selitystä ei ole, mutta kysymys lienee siitä, että on olemassa ihmisiä, joiden asenne on kielteinen moniin instituutioihin.  Vielä ne, joilla on epäluuloinen persoonallisuus, eivät luota. Heitä ei ole aivan vähän. Tällaisen ihmisluonteen äärilaidalla on mustasukkaisuushäiriö ja toisella laidalla psykopatia. Kirjo on valtava eri yhdistelmineen.

 On kysymys siitä, että on vaikea uskoa totta todeksi, mutta valhe menee helposti läpi!

Muuttohaukka. Kuva: Wikipedia

 

Muuttohaukka

 

Riki Sorsa lauloi hienon kappaleen, muuttohaukka. Sävellyksen oli tehnyt Pugh Rogefelt. Nuottien asettaminen on onnistunut erinomaisesti, ja alkuperäisen laulun sanoitus on hyvä, mutta laulu kulkee Ruotsissa nimellä Aftonfalk, joka tarkoittaa punajalkahaukkaa. Kysyin yhtä sanoituksen yksityiskohtaa äidinkielenään ruotsia puhuvalta mieheltä, mutta hänkään ei osannut auttaa, vaan totesi tekstissä olevan runokieltä, jonka tulkinta vaatisi riikinruotsalaisten apua.

 

Linnun nimi on ruotsiksi Pilgrimfalk ( Pilgrim = vaeltaja, jopa pyhiinvaeltaja). Haukka on kaunis ulkomuodoltaan ja se on maailman nopein eläin. Syöksyssä on mitattu nopeudeksi 390 km/h eli yli formula-autojen nopeus.

Muuttohaukka pesii kaikilla asutuilla mantereilla. Se saalistaa mielellään ilmasta. Sen mielisaaliita ovat kyyhkyset, rastaat, suolinnut, kuten kahlaajat, suokukot ja riekot.

 

Tämä haukka kärsi pahoin DDD- ötökkämyrkystä, ja oli hävitä kokonaan Suomenkin linnustosta. Kannan toipuminen on ollut hyvin hidasta. Kolmekymmentä paria oli jäljellä kuusikymmentä vuotta sitten, mutta nyt lähes viisinkertainen määrä. Haukka pesii aapasoilla ja kalliojyrkänteillä Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla sekä Pohjanmaan soilla.

 

Soiden ojitus on tehnyt mahdottomaksi kannan kasvamisen sotaa edeltäneelle tasolle, koska haukan saalislintujen määrä on romahtanut.

 

Tätä haukkaa on käytetty metsästyshaukkana sekä Euroopassa että Arabiassa. Sen isoveljeä, tunturihaukkaa tavoitellaan yhä arabiankieliseen maailmaan metsästyshaukaksi. Se iskee jopa isotrappiin, jolloin pitkät haukan kynnet puhkaisevat keuhkot. Silloin iso lintu menehtyy ilmarintaan.

 

Sodan aikana Englannin tiedustelupalvelu aseisti, muonitti ja järjesti radioita Ranskan vastarintaliikkeelle ja omille agenteilleen ilmateitse.

Pian havaittiin, että radio toisensa jälkeen vaikeni. Saksalaiset olivat keksineet systeemin, jonka avulla voitiin kahden auton avulla peilata tarkasti sähkötyspaikka.

Kavaltajat ammuttiin, ja pidätetyiltä saatiin voimakeinoin tietoja muista tiedustelijoista. Vastarintaliike oli hätää kärsimässä.

 

Silloin englantilaiset keksivät pudottaa vielä toiminnassa oleville agenteille kyyhkysiä. Niiden jalkaan sidotussa pikkuisessa nahkaboxissa viesti meni hiljaisesti Englantiin.

Kun viestien lähettäminen kyyhkysten avulla alkoi toimia, huomattiin, että muuttohaukat iskivät kyyhkysiin, jolloin viesti meni kateisiin.

Tämä viestin kuljetus oli niin tärkeää, että pääministeri Winston Churchill määräsi muuttohaukat ammuttaviksi.

 

Saarivaltion muuttohaukkakanta romahti, mutta se on sodan jälkeen toipunut hyvin. Niitä pesii Brittein saarilla jo 1500 paria. Ruokaa riittää, sillä monet suo- ja sorsalinnut muuttavat talveksi Englantiin. Siellä on vahva kanta nummiriekkoja, peltopyitä ja fasaaneja, villikyyhkyjä, lokkeja ja mustarastaita.

 

Lintuja käytettiin siis apuna sodassa, joka pani Britannian ahtaalle.

Taistelu Englannista 1940 käytiin ilmassa.

Sekä Saksa että Englanti menettivät kumpikin lähes tuhat hävittäjäkonetta tuossa yhteenotossa.

Siihen osallistui kuuluisa hävittäjä Supermarine- yhtiön valmistama Spitfire. Sen elliptisen tason voi kuvitella saaneen esikuvan muuttohaukan siivestä. Varustettuna Rolls-Royce- moottorilla tämä hävittäjä oli tasavertainen vastus Saksan parhaille koneille, Messerschmittille ja Focke- Wulffille.

 

Sodan lopputuloksen tiedämme.

Trafalgarin aukion obeliskiin oli toukokuussa suurilla kirjaimilla kirjoitettu kyltti kansaa varten juhlan syyksi: Victory over Germany eli Voitto Saksasta.

Oli marssia, musiikkia, valtavasti kukkia ja sekä sotilaspukuisia että juhlapukuisia siviilejä. Otettiin shampanjaa sekä katajanmarjaviinaa eli giniä. 

Kaikkien englantilaisten miesten nenä punoittaa hauskasti eläkeiässä. Punoituksen syy on gini.

Jo huhtikuussa Amerikkaa kohti oli lähtenyt suuri laivalastillinen jenkkien sotamorsiamia.

Liittoutuneiden ylipäälliköllä, kenraali Eisenhowerilla oli myös oma sotamorsian päämajassaan kuten kuuluisalla neuvostomarsalkalla Zukovillakin. Zukoville morsian lahjoitti lapsiakin ennen kuin muodollinen ero oikeasta vaimosta oli sodan tuoksinassa ehditty ottaa.

Semmoista se on, sota.

 

Alkeiskoulutusta

 

Peruutan metsäautotien levennykselle. Metsässä on vielä varsin pimeää, kun nousemme autosta. Otan reppuni, jossa on aamupalavehkeet, sanomalehtiä ja pätkä vanhaa makuualustaa ja naamioverkko. Alle kymmenvuotiaalla pojallani on pieni reppu ja siinä sanomalehtien tilalla keittiöpaperirulla ja omat eväät. Kuksat on molemmilla juoma-astioina.

 

Otan suojuksesta lintukiväärin. Sen lipas on jo valmiiksi maastopuvun taskussa.

Lähdemme varovasti kävelemään siemenpuuaukon laitaa etelän suunnalle. On tarkoitus nousta ylös harjulle, jonne teerillä on tapana aamulennollaan hetkeksi istahtaa puihin. Kyseessä ei ole mikään soidinpaikka. Linnut vain viipyilevät puissa useimmiten hetken, joskus vartinkin. Sitten ne suuntaavat syyssoidinpaikalle tai hakeutuvat syömään marjoja.

 

Olen tietoinen, että erämaan kuuntelupaikalla pitää olla reilusti ennen auringon nousua. Se on aamun paras hetki, joka päättyy, kun aamu valkenee kokonaan.

Nousemme välillä jyrkkää metsätraktorin uraa ylöspäin. Nousu hengästyttää niin, että pitää seisoa muutama minuutti.

Tällä kohdalla oli pari vuotta sitten yksi pesäke mustatorvisieniä. Sen jälkeen niitä ei ole näkynyt. Tämä herkullinen ruokasieni on hyvin oikullinen. Vaikka koluaisi useasti syksyn aikana sen kasvupaikat, voi olla, että sitä ei löydy vuosiin. Sukulaissieni suppilovahvero on myös hyvin herkkä. Se ei tahdo kestää paksun lumenkaan aikana koneellista harvennushakkuuta, vaan katoaa vuosiksi. Aukkohakkuu tuhoaa sen havaintojeni mukaan pitkäksi aikaa.

 

Eräässä paikassa oli päätehakkuu, hyvin lievä maaperän rikkominen, männyn siementen kylvö ja kuusentaimien istutus putkella. Työ tehtiin vuonna 2008, mutta vieläkään alueelle ei ole palautunut yhtä ainutta suppilovahveroa. Jotkut ovat sitä mieltä, että sienen juuristo maan alla paleltuu. Tutkimuksia aiheesta en ole lukenut. Minulla on vain sienestäjien havaintoja. Kuoleeko sienirihmasto, kun puu kuolee?

 

Rinteen päällä on puolukkatyypin kuivaa kangasta, jossa kasvaa tiheä, mutta matala puolukan varvikko. Siirtolohkareilla ja pienehkön pirunpellon kivillä on vahva jäkäläkate. Menemme kolmemetrisen männyn taimikon sisään ja kävelemme sitä entisessä suunnassa. Parvi rastaita pölähtää aivan läheltä lentoon. Ne ihan säikäyttävät meitä molempia.

 

Kun pääsemme kumpareella taimikon laitaan, katselen meille hyvän paikan istahtaa aamupalalle istuinsuojien päälle. Taimikon sisäpuolella olemme suojassa, kun meillä on tiukasti maastopuvut päällä.

 

Pojalla on lämmintä kaakaota omassa termospullossaan ja minulla kahvia. Molemmilla on omat eväät, pari sämpylää, toisessa välissä on juustosiivut toisessa suolalihaviipaleet.

Minulla on lisäksi kennossa mökillä aamulla keitetty kananmuna ja suolasirotin ja muovisessa kipulääkepurkissa on kahvikermaa. Pojalle kananmuna ei maistu.

 

Aloitamme kiireettömän aamupalan nauttimisen ja samalla kuuntelemme saloa. Rastaat eivät vielä lennä aamulennollaan puiden latvoista toiseen ja pidä yllä omaa keskusteluaan. Ne ovat mielestäni teerien sanansaattajia. Rastaat lentelevät ensin ja sitten vasta teeret. Poika sanoo olevan jännää, kun kaikki näytti vielä äsken mustalta, vaikka tietää, että puiden havut ovat vihreät. Maastossa pitää liikkua tunnustelemalla jokaista askelen sijaa.

 

Aamiainen maistuu metsässä erinomaiselta. Niin se on aina. Kannatti ponnistella tänne asti pelkän vesilasillisen varassa.

 

Kun aamuhämärässä alkaa vähän nähdä, viritän eteemme taimikon reunapuihin neljä metriä pitkän ja pari metriä korkean naamioverkon. Sen yläreunassa on molemmin puolin kolme metriä narua, jolla verkko on helppo ankkuroida paikalleen.

Tuntuu, että nyt ollaan herran kukkarossa. Laitan kiväärin etutuet suoriksi ja työnnän aseen kiikarin puoliväliä myöten naamioverkon alitse. Panen lippaan paikoilleen ja työnnän lukolla patruunan paikoilleen ja varmistan aseen.

 

Työnnämme ruokailuastiat ja termospullot reppuihin ja reput siirretään naamioverkon toiseen laitaan tieltä pois.

 

Etualalla on karussa maassa harvaa männikköä. Puiden ikä voi olla hyvin korkea. Sadan metrin päässä on yksi hieno, harmaa kelo.

Kelosta minulle tulee aina mieleen Aleksis Kiven kuvaus Kolistimen ukosta, joka tuli veljeksiä vastaan tiellä. Mies oli ollut kelpo ampuniekka, mutta vanhuuden tylsistettyä aistit hän oli tullut epäluuloiseksi ja äreäksi. Hän pyysi ansoilla teeriä ja metsoja.

Eero kiusasi ukkoa huutamalla hänen korvaansa: kukukruu, sanoi käenpoika kuivan hongan nokasta, kukukruu! Silloin äkeä ukko antoi Eerolle korvatillikan.

 

Auringon nousun suunnassa taivaan ranta vaalenee hitaasti. Ensimmäiset rastasparvet aloittavat liikehtimisensä. En osaa sanoa, miksi ne ovat niin äänekkäitä. Tuntuisi viisaammalta olla hiljaa, sillä petolinnut vaanivat aina.

Jostain kuuluu vaimeaa teeren pulinaa. Sen suuntaa on vaikea saada varmistettua. Se saattaa tulla naapurikunnan puoleltakin, sillä aamu on tyyni ja kuulas.

Odottelemme rauhassa. Kaduttaa, kun unohdin hanskat majapaikkaan. Pojalla on käsineet. Kädet pitää välillä työntää taskuihin, mutta kylmä on jo iskenyt sormiin. Kädet eivät lämpiä uudelleen ilman tulia tai mökin lämmintä ilmaa. Kintaat pysyvästi eivät repussa paljon painaisi, mutta ei tämä ole ainut unohdus joka varhain metsälle lähtiessä on sattunut. Silloin tuntuu olevan niin kiire.

 

Harjun korkeimpiin puihin käyvät ensimmäiset auringon säteet.

Ilman mitään varoitusta yksinäinen teeri liitää kaakon suunnalta etualan männyn latvaan, kelon viereen. Se istuu hiljaa ja kuulostelee.

On toimittava heti. Otan ampuma-asennon maaten.

Tähtään lintua tarkasti, ja kun ristikko on kohdallaan, työnnän varmistimen eteen ja laukaisen. Teeri putoaa puusta.

Sanon pojalle hiljaa, että teeri on parvilintu tähän aikaan. Odotetaan eikä mennä vielä noutamaan saalista.

 

Lataan kiväärin uudelleen. Muutaman minuutin päästä kaartaa samalta suunnalta toinen teeri. Se asettuu kelon ylimmälle oksalle. Ammun, kuten äskenkin, mutta lintu ei putoa. Se lyö minut ällikällä. Lataan viimeisen patruunan ja otan linnun uudelleen tähtäimeen.

Nyt se putoaa heti. Ohilaukaus jää arvoitukseksi. Elämä ilman niitä olisi tylsää.

 

Noudamme kiirehtimättä linnut. Annan pojan mennä edeltä, ja niinhän siinä käy, että lintuja ei löydy, koska olemme väärän puun alla. Suunta on seonnut rakkaa ja vanhoja hakkuutähteitä kierrellessä.

Sanon pojalle, että se puu, johon lintua on ammuttu, on pidettävä tarkasti mielessä, muuten saalista ei löydy. Parasta olisi, jos apuna olisi noutava koira.

Kerron vielä, että meiltä unohtui molemmilta kuulosuojaimet mökille. Ne on hyvä pitää paikoillaan aina, kun ammutaan kiväärillä.

 

Kelo on helppo löytää ja ensimmäinen lintu istui sen vieressä kasvavan männyn latvassa.

Näytän teeren kuljetuskuntoon laittamisen ja sanomalehteen käärimisen. Naamioverkko otetaan alas ja kääritään rullalle ja pannaan repun läpän alle.

Kirkkaassa aamuauringon paisteessa lähdemme hitaasti paluumatkalle.

Ensimmäinen luodikkometsästyksen oppitunti on päättynyt.

 

 

 

 

 

Viettikö vie?

 

Eläimet toimivat viettiensä mukaan. Linnuilla on muuttovietti, joka on voimakas. Ne lähtee syksyin, palaa keväisin, kuten viettien viemä runoilija lausui. Se oli Eino Leino.

Pesimisviettikin on linnuilla ja eläimillä. Usein sanotaan, että niillä on kiima. Se on isoilla eläimillä, kuten hevosilla, villihärillä, puhveleilla, hirvillä ja suurilla peuroilla väkivaltaisen oloista toimintaa. Semmoisen nähdessään miehestä tietämätön, kaino neiti voi kauhistua ja alkaa pelätä avioliittoa.

 

Erotukseksi eläimistä, ihmisellä on oma tahto ja moraali sekä opetetut, kulttuuriin kuuluvat säännöt siitä, miten käyttäydytään, palvellaan toisia ja hoidetaan yhteiskunnalliset velvollisuudet.

Niiden, joilla on synnynnäisesti poikkeava psyyke, on hyvin vaikea noudattaa selkeitä ja hyviä sääntöjä ja myös lakeja. He kyllä ymmärtävät tekevänsä väärin, mutta tekevät silti. Näistä tyypeistä osa on hyvin vaarallisia toisten turvallisuudelle.

Tällaisia ovat maailmalla esimerkiksi ne, jotka murhaavat suuria määriä ihmisiä, niin sanotut joukkoammuskelijat.

Ammuskelu on nykyään yleistynyt, outo ja väärä termi.

Ammuskelu on sellaista, jossa pojat ammuskelevat erilaisiin maaleihin huvin vuoksi ilmakiväärillä tai jos aikuiset kovassa humalassa ampuvat hirvikiväärillä suurta kiveä tai kartion muotoon koottua heinäseiväskasaa. He evät vahingoita ketään, mutta voivat vaarantaa toisten rauhan ja turvallisuuden.

 

Ihmisiä ampuneet ovat oikeasti joukkomurhaajia. Monissa maissa siitä tulee kuolemantuomio tai elinkautinen vankeus, josta ei vapaudu koskaan minkään syyn takia. Kuolema tulee aikanaan vankilassa.

 

Meillä Suomessa 68 veitsen iskulla naisen tappanut istui kaksi ja puoli vuotta ja sen jälkeen on taas valmis uuteen murhaan.

Tämä on kansan oikeustajua vastaan kovasti. Englannissa aseistettuna ryöstön tehnyt istuu 20 – 30 vuotta, vaikka ei ole ampunut laukaustakaan. Näin menetellen uusintarikollisuus on niukkaa.

 

Miehet jakautuvat kolmeen ryhmään. Suurin ryhmä on tasapainoiset tyypit, jotka ovat luotettavia ja he eivät tee rikoksia eivätkä ole vaaraksi naisille.

Toinen ryhmä – onneksi pieni – ovat ne, jotka huijaavat naisia saadakseen heiltä rahaa tai omaisuutta haltuunsa. On kyse auervaarauksesta. Yleensä nämä miehet eivät tee väkivaltarikoksia.

 Kolmas ryhmä on niin sanottujen panomiesten ryhmä. 

He lepertelevät naisille ja ovat sulavakäytöksisiä. He tarjoavat hyvää ruokaa ja juomaa ja ovat mieliksi niin, että nainen luulee löytäneensä elämänsä miehen.

Niin ei kuitenkaan käy, vaan kaiken teerenpelin tarkoitus on vain yksi, sänkyyn pääsy. Heillä voi olla yhtä aikaa kierroksessa lähes kymmenen naista.

 Nämä tyypit jättävät kumppaninsa melko pian kyllästyttyään, eivätkä he välitä mitään henkisistä traumoista, jotka jäävät aina semmoisesta toiminnasta.

 Saksan kielessä on tarkat termit panna- sanalle. Yleistermi on setzen eli panna, asettaa. Jos jokin pannaan pitkälleen, makaavaan asentoon, sana on legen. Jos jokin pannaan pystyasentoon paikoilleen, kuten patsas, termi on stellen. Kun pannaan vaikkapa vaatteet päälle, käytetään sanaa anlegen.

 Jos panolla tarkoitetaan muuta kuin synonyymiä asettaa, saksalainen sanoo bumsen. Bumser on siis panomies.

Etelä-Euroopassa on ollut hyväksytty ammatti, minkä nimi on gigolo. Sen vastine englannissa on Playboy. 

Kyseessä on elinikäinen työ, jossa mies viihdyttää naisia. 

Kerran oli dokumenttiohjelma, jossa haastateltiin italialaista gigoloa. Hän oli jo yli 70- vuotias, mutta yhä toimessaan. Mies oli kasvoiltaan jalomuotoinen ja kauniisti harmaantunut. Hänellä oli vanhuudessakin säilynyt Välimeren alueen kansoilla yleinen, tuuhea luonnonkihara tukka. Miehen silmät olivat lempeät, kauniin ruskeat ja kirkkaat.

Toimittaja kysyi mieheltä haastattelun aikana kahdesti, eikö hän tosiaan ole tehnyt mitään oikeaa työtä. Gigolo melkein loukkaantui ja toisti, että ei ole mitään muuta työtä tehnyt. 

Nyt vanhempana hän sanoi nauttivansa taidoistaan. Kun nainen on täysin kypsä hänen syliinsä, hän vetäytyy ja sanoi lopettavansa siihen. Ehkä hän oli tullut katolisessa ripissä siihen uskoon, että jossain on raja. Ennen tätä toimintatapansa muutosta hän palveli naisia loppuun asti.

Rikkaat naiset olivat maksaneet hänelle hyvin ja hänellä oli luksusasunto, joka oli oma. Gigolo kertoi olevansa yhä suuren naisjoukon ystävä, vaikka palvelutehtävästä on jo aikaa. Toiminta sujui aina ystävyyden ja avun antamisen periaatteella.

Muina asiakkaina oli ollut vuosikymmenien varrella naisia, joilla oli joku vamma, kuten halvauksen tai tapaturman jälkitila, synnynnäinen ruumiillinen vika, kuten ikävän näköiset kasvot tai lähes puuttuva raaja. 

Näistä naisista useat olivat rikkaista perheistä, jotka maksoivat gigololle hyvin niin sanotuista miesten palveluksista. Vammautuneet naiset olivat siis kelpaamattomia avioliittoon.  Ulkomuotonsa vuoksi he eivät kelvanneet ollenkaan miehille vaimoksi. Maailma on kova, jopa raaka. Juuri näille ihmisille tuli tarpeeseen ilo ja lohtu, jota ammattimies osasi hienovarais esti ja luottamuksellisesti antaa.  

Täydellisen koulutuksen gigolo kertoi saaneensa omalta isältään joka oli lopettanut hommansa rakastuttuaan naiseen ensi silmäyksellä. Ammattityö loppui, koska takataskussa oli tuoreehko koulutus opettajaksi ja morsian oli melko varakas.

Isä oli neuvonut treenaamaan kuin urheilijat ja syömään laadukkaita ruokia, jotka naiset maksavat. Isä oli luvannut juoda viiniä, mutta vain kohtuullisesti, sillä ammatissa on vaarana liukua huomaamatta alkoholismiin. 

Gigolon isä oli itseoppinut. Aleksis Kiven hengessä kirjoitan tähän, että mies oli tärkeän virkansa kautta oppinut tuntemaan naisten salaisuudet ja syvimmät toiveet, kun he pääsevät miehen käsittelyyn.

Mies kertoi käyvänsä naisten mukana laskettelemassa Alpeilla, ja eksoottisilla paratiisisaarilla. Naiset maksoivat kaiken. Hänen tehtävänsä oli asiantunteva seurustelu, auttaminen ja turvan antaminen sekä panomiehen homma. Se ei ollut ollenkaan vastenmielinen eikä siihen vanhanakaan näy kyllästyvän, gigolo kertoi haastattelijalle.

Tunnettu saksalaissyntyinen playboy oli Gunter Sachs. 

Hän oli valokuvaaja, taiteen kerääjä, joka urheili nuorena ja mieltyi playboyn hommiin. Sachs seurusteli kuuluisien laulajien, näyttelijöiden, rikkaiden perijöiden kanssa. Hän lohdutti ja palveli myös lapsettomuuden vuoksi Persian shaahin hylkäämää kaunista, surusilmäistä  Sorayaa. 

Sachs oli rikkaan suvun jäsen. Tunnetuin liikeyritys on autokonserni Opel. Varoja ei siis puuttunut. Sachs oli kolmesti naimisissa.

Tunnetuin vaimo oli Brigitte Bardot, joka kesti menoa vain kolme vuotta. Sachs viihtyi erityisesti yökerhoissa, joissa hän saattoi esiintyä laulajana. San otaan, että hän osasi laulaa hyvin. Sachs osasi saksaa. Lisäksi hän puhui ranskaa, ehkä muitakin kieliä.

Kun Gunter Sachs huomasi vuonna 2011, lähes 80- vuoden iässä oireita, jotka viittasivat Altzheimerin tautiin, hän otti pistoolinsa ja ampui itsensä.

 Kun tarkoin analysoi, rasismi johtuu siitä, että mustat ovat panomiehiä. Se tiedetään keskiajalta asti. Juuri siitä rotuviha kumpuaa.

 Kerran oli tv- dokumentti, jossa haastateltiin afrikkalaista heimopäällikköä. Hänellä oli noin 400 vaimoa. Filmi oli mustavalkoinen, joten tapauksesta on aikaa.

Ihmetyttää, miten päällikkö pärjäsi niin ison naislauman kanssa, jossa on riitoja ja kateutta. Lieneekö raha ja ylellinen elämä syynä siihen, että naiset suostuvat noin ison perheen jäseniksi?

Kova homma päälliköllä, mutta onneksi sarvikuonon sarvipulveria on ollut saatavilla. Se auttaa jaksamaan, kun usko on tarpeeksi vahva.

 No, on niitä ollut mestareita ennenkin. 

Kiovan ruhtinas mainitsi ennen kuin kääntyi uskoon pakanuudesta ja käännytti kansansakin, slaavit, että hän on ehtinyt kaataa jo lähes tuhat naista.  

Kuultuaan, että islam kieltää votkan, katolisuus avioeron ja juutalaisuus pyhinä liikuskelun kaukana kotoa, hän valitsi uskonnon, joka sallii votkan käytön ja naisten kanssa vapaan seurustelun, kun ripittäytyy säännöllisesti.

 Ymmärsikö Vladimir uskonnon jotenkin väärin?

Ratkaisu sopii erinomaisesti tehdyksi aikana, jota sanotaan pimeäksi eli keskiajalla.

 

 

 

Pyssymiehiä

 

Haulikoita on monenlaisia. Kauan käytettiin yksipiippuisia aseita.  Rinnakkaispiippuisia on yhä metsämiehillä. Tuntuu, että viimeksi mainitut ovat kokeneet jonkunlaista uutta tulemista, varsinkin, jos haluaa briljeerata kauniilla, klassisella haulikolla.

 

Yli viisikymmentä vuotta sitten alkoi päällekkäispiippuisten haulikoiden laaja käyttö. Niistä pitivät lentoon ampujat ja jäniksen metsästäjät.

Itänaapurista on tuotu Suomeen edullisia haulikoita. Niiden ulkonäkö ei juuri silmää ilahduta, mutta niissä on ollut erinomaiset piiput. Monissa on kovakromaus teräksen päällä.

Käynti on näissä aseissa erinomainen, kun etsii kärsivällisesti sopivan patruunamerkin. Moni sanoo, että puolalaiset ja tšekkiläiset patruunat käyvät itäaseisiin parhaiten.

 

Sain puhelinsoiton naapurin mökiltä. Mies kertoi, että hän ampui teertä aivan lähellä minun paikkaani, mutta saaliiksi asti lintu ei päätynyt, vaan katosi metsään.

Varustauduin metsästysasuun ja otin silloin muotia olleen patruunavyön uumalle ja haulikon olalle.  Pystykorva pääsi mukaan etsimään kadonnutta.

 

Mökkinaapuri vei minut siihen kohtaan, jossa hän oli seisonut traktorin uralla ampuessaan. Rinne laski siinä melko jyrkästi länteen päin.

Ampumamatka ei ollut kovin pitkä, kun naapuri osoitti, mistä kohtaa teeri oli lentoon pompannut.

Pystykorvani lähti kovalla vauhdilla nousemaan mäkeen. Se luuli varmaan, että lähdin sen kanssa metsälle. Tätä koiraa ei ollut opetettu erityisesti etsintään, vaan se sai hakea riistaa oman tahtonsa mukaan.

 

Laskeuduimme siksak- kuvioita kävellen hitaasti alaspäin harvennushakkuussa syntyneellä uralla.

Olimme ehtineet tulla viitisenkymmentä metriä, kun edestä lähti teerikana lentoon. Lintu eteni melko hitaasti ja oli melkein pystyasennossa. Siinä täytyi olla jotain vikaa, ja semmoinen piti armahtaa ja lopettaa.

Kun reitillä tuli pakenijaa vastaan mäen jyrkkä rinteen lasku, teeri katosi näkyvistä.

En uskaltanut ampua vaakalaukausta, ja kun teeri lensi vain puolentoista metrin korkeudessa, joku olisi voinut saada hauleja itseensä.

Olen pelännyt siitä lähtien matalia laakalaukauksia, kun vastaanotolle tuotiin mies, johon oli osunut kunnon haulikuuro. Ammuttu oli lievässä kipusokissa ja kipulääkkeen antamisen jälkeen uhrin vei ambulanssi keskussairaalaan.

Siellä hänet oli kuvattu uudenaikaisella tietokoneröntgenillä, kuten kansa sanoo. Hauleja oli etsitty sisäelimistä, mutta niitä ei onneksi ollut sinne asti mennyt. Parikymmentä haulia oli poistettu, mutta osa oli jäänyt paikoilleen. Oli liian vaarallista kaivaa paikkoja, joissa isot hermot ja suuret verisuonet kulkevat tiiviissä kimpussa. Riskiä ei ollut otettu, vaan toimittiin potilaan edun mukaan. Älä vahingoita potilasta, sanoi jo Hippokrates.

 

Koira tuli valtavalla vauhdilla rinnettä alas. Se varmaan huomasi, että en nousekaan sen perässä ylös.

Jatkoimme etsintää, johon nyt pystykorvakin otti osaa.

Meidän oli hankala käsittää sitä, että etsimme tunnin, mutta teertä ei löytynyt.

Epäilin jälkeenpäin mielessäni, että varmaan maa sananmukaisesti nieli linnun. Seudulla on moreeniharjuja ja myös avoimia sekä kuntan alla piileviä pirunpeltoja. Suurin osa tämän alueen jäniksistä menee ajossa maan alle ja samalla piiloon, josta niitä ei voi löytää. Se on koettu monesti ensilumien aikaan.

 

Istuimme jonkun aikaa etsinnän jälkeen rinteen varpukasvustolla iltapäivän auringon lämmössä.

Katselin naapurin asetta. Se oli venäläistä tekoa. Varsinkin aseen perä oli pahasti naarmuuntunut.

Sanoin, että tuosta saa vielä nätin, kun hioo puun perusteellisesti ja sen jälkeen käsittelee kaikki puuosat moneen kertaan tukkiöljyllä. Niin monesti, kun puu sitä imee.

Jatkosta selviää, kun vuosittain käyttää tukkivahaa.

 

Aseen omistaja sanoi, minulle yllätykseksi, että se on vain työkalu tuo haulikko. Sen ei tarvitse olla kuin koriste-esine!

Katsoin aseen piippujen sisään. Siellä oli näkymä aivan toinen. Piippujen pinta kiilsi kuin peili.

Itse olen ollut aina pitänyt huolta aseistani. Huollan ne aina, kun ase on ensin sisällä lämmennyt. Kaikki eivät ajattele samalla tavalla muissakaan asioissa, niinhän se menee. Vallankumouksellakin on yhä kannattajat, vaikka tiedetään historiasta, että vallankumous tuhoaa lapsensa, siis sen johtajat.

 

 

Olimme jänisjahdissa lokakuussa. Siihen otti osaa neljä miestä.

Kauempaa paikalle tulleella metsästäjällä oli farmariauton perässä ajokoira.

Sillä näytti olevan loisto-olot matkan aikana. Alustana oli paksu täkki, jonka päälle oli pujotettu tiivis päällyskangas. Siinä oli pitkällä sivulla vankka vetoketju.

Koiran vieressä oli ainakin yksi iso ja paksu froteepyyhe. Omistaja sanoi aina ennen kotiin lähtöä kuivaavansa koiran perusteellisesti, että sen olisi hyvä levätä.

Ajo kierteli kauan mäen tiheässä viidassa. Siinä oli harventamaton nelimetrinen männyn taimikko, johon oli itsestään ilmaantunut ohuita koivuja alikasvustoksi. Katajia rinteessä kasvoi ja siellä täällä myös kuusia. Näkyvyys lehden aikaan oli heikko, ehkä viisitoista metriä.

 

Pyyt elävät tuossa paikassa ja niiden rypemispaikkoja on metsäautotien ojien metsän puolen jyrkissä liuskoissa. Sieltä pyyt kaivoivat jauhinkiviä rypemisen lisäksi. Yhtään pyytä ei tästä seudusta ole saaliiksi saatu, niin tiheä nuori metsä on. Juuri semmoiseen paikkaan pyy, tiheikkölintu viimeisen päälle, on mestari kätkeytymään. Jos sen huomaa, se on aina liian lähellä tai liian etäällä ammuttavaksi!

 

Äkkiä jänis pomppasi tielle ja lähti juoksemaan kovaa sitä pitkin. Koiran omistaja ampui, ja jänis putosi heti kuolleena tien raiteelle.

 

Kokoonnuimme tulille taukoa viettämään. Minulla on usein repussa tuohia ja pieniä, kuivia pilkkeitä.

Ajokoiramiehellä oli kangassäkissä kuivia koivuhalkoja aika nivaska takaistuimen jalkatilassa.

Paistoimme makkaraa, jota ilman ei tunnu kukaan oikein metsällä pärjäävän. Nälän saattaa tuoda raitis ulkoilma ja maastossa koettu rasitus sekä melkein jatkuvan valmiustilan ylläpito.

 

Kiinnostuin jäniksen kaataneen miehen aseesta. Hän esitteli sitä mielellään.

Ase oli korkealaatuinen italialainen haulikko, joka oli kaasumäntätoiminen. Pyssyssä oli kullanvärinen liipaisin.

Vasemmalla sivulla oli keinuvipu, jonka toisessa asennossa lukko jäi ampumisen jälkeen aina taakse, jos lippaassa ei enää ollut patruunoita.  

Aseen tukissa oli vähän raapiutumia, joista kysyin. Omistaja sanoi, että hän osti aseen käytettynä ja sai sen uskomattomaan hintaan.

 

Yhdellä kaverilla oli valtava veto Mersuun, jonka hinnasta puuttui häneltä vähän, mies kertoi. Puuttuvat rahat Mersun pauloihin joutunut mies sai kaupasta.

Yhdessä ihmeteltiin niin hyvästä aseesta luopumista.

Olen joskus ollut nuorena itsekin autokuumeessa, ja tunnustan, että se on kallis tauti hoitaa.

Mieheen iskeytyy eräänlainen mania, joka paranee heti, kun auto on oma, vaikka siitä olisi velkaakin.

 

Näin omalta passipaikalta käsin, miten jänis kaatui ja se oli kerralla hengetön. Sain mielenkiinnon vuoksi nähdä patruunat, jotka olivat käytössä ajokoiramiehellä. Ne olivat amerikkalaisia magnumpatruunoita, joissa oli nelimilliset haulit. Jäniksen kaatajan naama oli hyvin iloinen, kun hän sanoi lopulta löytäneensä merkin, joka on paras.

 

Mies käristi ryynimakkaroita nuotiolla ja söi silmät ummessa niitä kaksin kappalein. Nautinnon täytyi olla suuri.

Yhden makkaran hän käristi ja sitten jäähdytti koiralleen.

Ajokoira on siitä kummallinen, että se ei näytä nauttivan herkuistakaan, vaan hotkaisee kaiken tarjotun nopeasti. Pystykorva osaa ainakin vähän nauttia käristetystä luusta, jonka pintaa se nuolee kauan, ennen kuin alkaa kaluta.

 

 

Useita vuosia sitten sattui tapaus, jossa oli hengen meno lähellä. Metsästyskaverilla oli venäläisvalmisteinen, rinnakkaispiippuinen haulikko. Se oli kuin entisajan Sauerin kopio. Kaikki tekstit metalliosissa olivat englanninkieliset.

Omistaja oli tyytyväinen harvinaiseen haulikkoonsa, joka kuului olevan osa erää, joka oli tehty Amerikan vientiin. Aseen puuosat olivat aivan toista luokkaa muotoilultaan kuin saman maan tuotteet vielä nykyäänkin.

 

Jänis oli tullut passiin takaa päin, ja laukaus oli ollut helppo. Ensimmäinen paukku oli ollut rekyylitön, mikä oli kummallista. Haulit lensivät muutaman metrin ja pomppivat polulla.  Asia unohtui vähäksi aikaa. Sitten sorsaa oikealla piipulla ampuessa tapahtui sama, ruuti ei syttynyt. Koska sorsa ui poispäin, piti heti saada tyhjä hylsy pois ja patruuna tilalle.

 

Silloin tapahtui kummia. Kuului valtava pamahdus.  Vasen käsiterä meni täysin turraksi.

Toinen piippu oli revennyt yläpuolestaan pitkältä matkalta auki, kun ase räjähti.

Kun alkuällistys meni sivuitse, asia vaati tutkintaa.  Revenneen piipun kyljessä näkyivät sormien jäljet! Paineisku oli valtava. Sormet olivat tunnottomat kolme päivää.

Hengen vaarasta juuri ja juuri selvittyä ihmiseen iskee useimmiten vavistus ja sydän lyö nopeasti. Olo on outo.

 

Soitto aseliikkeeseen, josta patruunat oli ostettu, pani liikkeelle selvitystyön, joka ulottui Saksaan asti.

Toinen soitto meni myyjän antamaan numeroon maahantuojalle, joka otti yhteyttä tehtaalle Saksaan.

Kävi ilmi, että tehtaassa oli koeajettu uutta latauskonetta juuri silloin, kun käytetty patruunaerä oli valmistettu. Se ilmeni pakkauksessa olevasta numerosarjasta.

Tehtaalta oli ilmoitettu, että muutamiin patruunoihin ei ollut latausprosessin aikana mennyt ollenkaan ruutia tai sitä meni minimaalinen määrä. Näin ollen kaikki ruudin etupuolella olevat patruunan osat jäivät piippuun. Hauli lensivät ulos, ja jänistä ampuessa hylsyssä oli ehkä pieni määrä ruutia. Siksi myös välitulppa lensi ulos. Sorsaa ampuessa piipussa oli tukos.

Kun toinen, normaali patruuna laukesi, se aiheutti vaarallisen aseräjähdyksen.

Onneksi metsästäjälle ei loppujen lopuksi käynyt kuinkaan.

 

Aseseppä tutki aseen. Hänen lausuntonsa oli mielenkiintoinen. Vientimallin haulikoihin, niihin rinnakkaispiippuisiin, oli turvallisuutta ajatellen tehty piippujen yläpinnat ohuemmiksi kuin piiput muualta. Siksi räjähdys suuntautui suoraan ylöspäin. Se varmaan pelasti näön ja kukaties hengen.

 

Maahantuojalta tuli jonkunlaisena osanottona hyvänlainen satsi korkeimman laatuluokan haulikonpatruunoita vahingon kärsineelle.

 

Samanlaista piippuparia särkyneen tilalle aseseppä ei vuosienkaan etsinnässä löytänyt. Aseeseen kävi samanmerkkisen haulikon tavalliset piiput. Näidenkin piippujen käynti on hyvä, mutta eri patruunoilla kuin alkuperäisillä piipuilla. Supistukset molemmissa piipuissa ovat samat. Aseet ovat hyvin yksilöllisiä. Ainoa keino saada varmuus aseen käynnistä on ampumakoe.

 

On vaikea hylätä asetta, joka on kunnossa ja jolla on ampunut neljä vuosikymmentä. Tuttuun peliin ikään kuin kasvaa kiinni.

 

 

Talon isäntä, joka ei itse metsästänyt, ei vuokrannut metsämaataan metsästysseuralle kuin hirvijahtia varten. Hän antoi suullisen pienriistaluvan yhdelle tutulleen, joka teki tilalla ruuhka-aikoina peltotöitä, ja joskus hän ajoi hevosella metsästä tukkeja, paperipuuta ja polttorankoja.

Isännän toinen käsi oli jotenkin heikkovoimainen eikä se oiennut suoraksi kyynärpäästä.

Hän ajoi mielellään Valmet-traktoria, joka käynnistyi bensiinin avulla. Sitten polttoaineeksi voitiin vipua kääntämällä vaihtaa löpö, joka oli halpaa. Sitä käytettiin myrskylyhdyissä ja maamoottoreissa.

 

Työmies sai talon maille pienriistaluvan, kunhan toi jokaiselta reissulta teeren tai muun otuksen talon emännälle. Kellään muulla ei ollut tällaista lupaa.

Maatalossa alettiin syödä riistaa säännöllisesti.

 

Metsä oli vanhaa ja puiden koko oli suuri. Oli koivikoita ja metsämaan rinteillä oli silloin harvinaisia lehtikuusia. Länsiosassa tilaa oli mäkinen maasto, jonka korkein huippu kohosi 160 metriin. Mäessä oli polkuja ja hevostie, ja näissä paikoissa hiekka ja sora olivat paljastuneet. Niissä kanalinnut kävivät rypemässä ja täydentämässä jauhinkivivarastonsa.

Mäen länsipuolella alkoivat suuret suoalueet. Siellä oli pari lampea ja ennen ojitusta suon lakkasato oli hyvä.

Kanalinnut pyytä lukuun ottamatta nousivat mielellään suon ja mäkimaaston reuna-alueella vanhojen petäjien latvoihin aamulennon aikana.

 

Kaikkiin puihin ei yltänyt haulikolla, joten suullisen metsästysluvan saanut mies, nimeltään Reino, osti lintukiväärin. Avotähtäimillä ei enää ikämiehenä pärjännyt, joten asekauppias kiinnitti Reinon aseeseen Kahles-merkkisen laatukiikarin. Hän neuvoi kiikarin toiminnan ja aseen tarkkuutuksen.

 

Lokakuun puolivälissä lintuja alkoi tulla isännän ruokapöytään kaksin kappalein. Vanha kansa uskoi, että luonnontilaiset suot ikään kuin työnsivät aina vain lisää teerikarjaa ja metsoja.

 

Isäni kuljetti järven ylitse maitopöntöt naapurin kanssa yhteiselle maitolaiturille. Sellaisella reissulla isäntä oli hyväntuulisena pysäyttänyt isäni. Hänellä oli asiana se, kun koko syksy ja syystalvi on syöty viikon loppuina lintupaistia ja tehty täkkälihoista välillä kuivaa lihaa, kun oli saatu iso metso.

Isä kertoi ihmetelleensä asiaa, koska hän tiesi, ettei naapuri ollut metsästäjä.

 

Kun kahvit oli nautittu väljässä tuvassa, lintujen saanti oli selvinnyt.

Reino niitä oli pudotellut koko syksyn ajan. Kuule, Reinolla on pornoo, isäntä sanoi. Siinä on semmoinen kiikari, että närhikin näkyy sadan metrin päästä niin isona kuin television kuvaruutu on.

Isäntä oli todennut lopuksi, että kun ristikko on kohdallaan, teerellä ei ole mitään mahdollisuuksia enää.

Reino kuului ampuvan haulikolla jänikset ja pyyt. Haulikko on ollut varalla vahtikojussa, mutta kaikki ne linnut ovat tippuneet kertalaakista kuolleena alas. Ei ole tarvinnut perässä juosta haulikon kanssa.

 

Isä kysyi aamulla, ennen kuin lähdimme hiihtämään järven yli kouluun päin, että mikä on pornoo.

Veli tiesi heti, että kyseessä on Keski-Euroopassa valmistettu kivääri, joita tehdään sekä lintu- että hirvijahtiin. Nimi on oikeasti Brno.

Isä sanoi naapurin isännän kertoneen pyssymiehestä, jolla on semmoinen ase ja siinä on kiikaritähtäin kuin kaukoputki. Kaikki teeret tipahtavat, yksikään ei ole vielä karannut.

Kunhan vaan Reino tietäisi rajansa, sillä ei lintuja voi riittää loputtomasti, isä vielä tokaisi.

Hiihto kouluun pääsi jatkumaan.