Kohtaus erämaassa

 

Maastopukuun pukeutunut mies nousee suolta sen ylitettyään kuivalle kangasmaalle. Juuri sen laidassa saksanseisoja alkaa liikehtiä vilkkaasti ja jäykistyy vakaaseen seisontaan.

Linnustaja ottaa valmiusasennon ja hiipii varovasti seisonnalle. Koira hyökkää käskystä eteenpäin ja ajaa riekkoparven lentoon. Harva, kitukasvuinen männikkö ei suojaa lintuja. Kaksi syyspukuista riekkoa suistuu tantereeseen laukausten pasahdettua kuulakkaassa syysilmassa.

Seisoja – Mira nimeltään – noutaa saaliin isännälleen Ekille. Ennen puolen päivän lepotaukoa saaliiksi saatu teeri saa seuraa reppuun.

 

On kahvihetken paikka.

Eki juo perinteiseen tapaan kuksasta, jota ei pestä koskaan, vain huuhtaistaan. Viime aikoina kahvi on alkanut kummasti närästää. Ylämahalla on tuntunut kävellessäkin silloin tällöin samanlaista tunnetta. Se on helpottanut, kun hetken istahtaa tai juo viileää vettä. Pahimmillaan kouraisee niin, että hiki nousee otsalle.

Vaimo neuvoi kesällä siirtymään teehen, mutta selvästi paremmalta ei muutos tuntunut. Kahvista eroon pääsykin tuntui hankalalta, ja Eki on palannut kahvin ystävien suureen perheeseen takaisin. Mitäpä evästauko olisi ilman kunnon kahvia!

 

Mira saa pienen välipalan, sillä se on tehnyt runsaasti töitä aamupäivän aikana. Maastossa on ollut kovin vähän lintuja. Parhaita riistamaita on rauhallisesti kierrelty viisi tuntia, mutta vain kaksi kunnon ampumatilannetta on tarjoutunut.

Neljä vuotta sitten otuksia oli hyvästi, mutta se syksy meni pilalle, kun jalka upposi romon koloon. Selästä vihlaisi lamauttavasti. Onneksi kaksi nuorempaa kaveria saivat hilattua autolle. Tauti muuttui iskiaksen suuntaan, ja kolmen viikon päästä vasen jalkaterä meni veltoksi.

 

Kirurgi operoi selästä repeytyneen välilevyn. Tuskien syksy tuntui erityisen pitkältä ja joutavanpäiväiseltä, kun koirakin oli juuri oppinut metsästyksen kaikki niksit. Harrastukselle varattu kahden viikon vuosiloman pätkä meni täysin hukkaan.

Metsästyspäiväkirjan merkinnät tuolta syksyltä ovat vieläkin kovin ilotonta ja synkkää luettavaa. Vasta leikkaus auttoi kipuun, joka oli nukutuksesta herättyä täysin poissa. Taivaallinen tunne.

 

Taudista toipuminen vei aikaa niin, että vasta Joulun lähestyessä kävely sujui normaalisti. Matalapaineilla ja myrskysäillä jalkaa repii vieläkin oudosti. Se ei ole varsinaista kipua vaan jonkunlaista puutumisen sekaista jalan levottomuutta.

Liikkeellä ollessa se ei haittaa, mutta istuessa ja unta odotellessa vaivaan välillä tuskastuu. Kipulääke auttaa, mutta maha ei kestä pidempää kuuria, vaan hapot nousevat suuhun asti.

 

Eki on nyt yksin liikkeellä vaimon vastustuksesta huolimatta. Vaimo kauhisteli kauan sitä, miten olisi käynyt ilman metsästystovereita. Onneksi kännykkä on vähän rauhoittanut tilannetta. Tekstiviesti on laitettava parin tunnin välein, koska se on niin tärkeää vaimolle.

Huolestumista lisäsi toissa syksynä sattunut tapaturma, jossa männyn oksan neulaset tökkäsivät silmään. Aluksi silmä vetisti vain lievästi, mutta äityi sitten aivan mahdottomaksi. Vetistys paheni ja kipu aiheutti luomiin sellaisen krampin, että metsästysreissu piti keskeyttää ja hankkiutua autolle.

 

Yksisilmäisenä ajo oli yllättävän vaikeaa, kun näkökenttä pieneni ja etäisyyden arviointi hankaloitui.

Kaikeksi onnettomuudeksi ei tullut soitettua ennakkoon kotiin. Vaimo luuli silmän puhjenneen ja nosti kovan oppitunnin yksin metsällä kulkua vastaan. Soitti vielä hätäpäissään ambulanssin hakemaan terveyskeskuksen päivystykseen.

Siellä kokenut, tuttu lääkäri teki hokkuspokkus- tempun: puuduttavat tipat veivät kaikki oireet silmästä. Sen pinnasta löytyi pieni alue, jonka terävä neulasen pää oli raapaissut rikki. Potilas sai silmäänsä salvaa ja mustan lapun muutamaksi päiväksi. Vamma parani jälkiä jättämättä.

 

Eki laittaa viestin menemään. Saalista tullut. Miran kanssa aletaan suunnistautua autolle. Arvioitu kotiintuloaika on puoli neljän maissa. Kuittaus tulee pian ja se tuntuu hyvältä.

Vaimon välittäminen tuntuu mukavalta, mutta yletön huolenpito joskus kiusalliselta. Pelolle ei tietysti aina ole järkevää syytä, eikä se katoa ajatuksen voimalla. Pitää koettaa ymmärtää ja hyvästihän yhdessä on toimeen tultu.

 

Eki ponnistautuu ylös, lataa aseen ja näyttää koiralle haun yleissuunnan. Maa ylenee ja jalan alla on taas myötäämätön alusta. Monen kilometrin kävely suomaastossa tuntui jo ottavan kunnon päälle.

 

Kuusivyöhykettä lähestyttäessä Miraan tulee eloa. Se laukkaa ristiin rastiin. Lopulta koira painuu sopivasti menosuuntaan ja jämähtää seisontaan. Ennen kuin Eki ehtii lähelle, se lähtee ikään kuin valumaan eteenpäin, mutta jäykistyy sitten varmaan seisontaan.

Mikähän sillä on nyt edessä, Eki miettii ja kiirehtii varovasti eteenpäin.

 

Sydän pomppaa jyskyttämään, vaikka metsästys on ollut harrasteena jo neljäkymmentä vuotta. Näihin tilanteisiin ei turru milloinkaan. Mies lämpenee aina.

Kun Eki pääsee koiran lähelle, närästys ylävatsalla tuntuu kummallisen tylpältä. Se ei polta ja kirvele, kuten tavallisesti.

 

Mira saa hyökkäyskäskyn. Koppelo nousee lentoon katajapensaan varjoista. Se kaartaa oikealle. Sen jälkeen kaikki käy nopeasti kuin elokuvassa: aseen svingi tavoittelee otusta. Haulikko paukahtaa, mutta lintu lentää yhä.

Jo pyssyä nostaessa Eki tuntee valtavaa heikotusta. Hän näkee kuin unessa, että laukaus osuu viiden metrin päässä kasvavaan käsivarren vahvuiseen haapaan linnun lentoradan kohdalla.

Muuta mies ei enää tajuakaan, vaan hän vajoaa maahan ja pyörähtää vatsalleen. Sitä ennen haulikko laukeaa vahingossa toisen kerran. Kuntta pölähtää muutaman metrin päässä, kun haulimurikka osuu vaarattomasti maahan.

 

Haapaan on tullut puoliympyrän muotoinen lovi. Puu alkaa kallistua ja kaatuu rytisten maahan. Mira tulee neuvottoman näköisenä isäntänsä luokse. Se nuuhkii maassa makaavan miehen tarkasti ja päästää surumielisiä vingahduksia. Se nostaa äkkiä päätään, vetää vainua ja lähtee ravaamaan kankaan laitaa eteenpäin.

 

Vain parin sadan metrin päässä keski-ikäinen mies on päivätauolla armeijasta samana vuonna pois päässeen poikansa kanssa. Miehillä on telttalaavu ja sen edessä valmiiksi rakenneltu rakotuli yöpymistä varten. Päiväkahvia on keitetty pienillä kynsitulilla.

Lähellä pamahtaa kaksi perättäistä laukausta, joista jälkimmäinen on kovin erilaisen kuuloinen. Muutaman minuutin perästä miesten luokse ilmestyy saksanseisoja, mutta sen isäntää ei kuulu.

Asia tuntuu sen verran poikkeavalta, että isä komentaa poikansa katsastamaan laukausten suunnasta tilannetta, sillä noutava koira ei tavallisesti lähde kesken metsästyksen miehestä erilleen.

 

Kohta kuuluu pojan avunhuuto ja pyyntö tulla äkkiä paikalle. Vanhempi mies ryntää nuotiolta ja lähtiessään viskaa kuksastaan kahvin maahan ja nakkaa juoma-astiansa reppunsa päälle.

 

Maastopukuinen mies makaa mahallaan maassa. Ase on pudonnut hänen eteensä. Koira pyörii väkkäränä miesten jaloissa, mutta ei ole äkäinen isäntänsä päältä. Tapaus vaikuttaa ensin vahingonlaukaukselta, mutta minkäänlaista vammaa ei löydy. Maapohjassa näkyy toisen laukauksen osumajälki, ja miehet huomaavat puolentoista metrin korkeudelta katkenneen haapapuun. Sen on katkaissut suppealla alalla kulkeva haulikuuro.

 

Nuorempi mies tajuaa, että on kysymys vakavasta sairauskohtauksesta.

Uhri on oksentanut jonkun verran.

Tajuton mies hengittää kuitenkin tasaisesti. Armeijan ensiapukoulutus muistuu mieleen. Sairas on pantava niin sanottuun NATO- asentoon. Se on tuoreessa muistissa. Pulssi tuntuu heikosti ja se on hidas.

Puhutteluun mies ei vastaa, mutta asentoa korjattaessa hän örisee epämääräisesti.

 

Vanhempi mies hätääntyy tajutessaan suuren vastuunsa vaikeassa tilanteessa. Ollaan korvessa.  

Ylioppilaspoika, joka on tullut vänrikkinä siviiliin, säilyttää hermojensa hallinnan paremmin.

Hän pyytää isäänsä soittamaan hätänumeroon. Hätäkeskus vastaakin heti. Päivystäjä kyselee rauhallisesti tietoja. Erityisesti häntä kiinnostaa sairauskohtauksen saaneen miehen tila.

Löytyykö ranneketta, jossa on sokeripalan kuvia?

Onko lääkkeitä taskuissa?

Mikä on tarkka sijainti.

Nuorempi mies syöttää tietoja ja puhelinmies kertoo ne hätäkeskuksen päivystäjälle.

Viimeksi hätäkeskuksesta kysytään pojankin puhelinnumero ja kerrotaan, että ambulanssi lähtee tulemaan. Sen mukana on lääkäri, joka soittaa tien päästä kääntöpaikalta.

 

Eki palaa tajuihinsa, mutta heikotus on suunnaton. Ylävatsalla ja kurkussa on kiristystä. Etova tunne on rasittava. Tuntuu kuin mahalaukku kääntyisi nurin, mutta mitään ei nouse suuhun asti. Suussa on viheliäisen paha maku.

 

Avuksi tulleet metsästäjät huomaavat tilanteen parantuneen ja kyselevät vointia.

Tulee selväksi, että ennen ampumatilannetta on tuntunut pakahduttava olo, ja voimat ovat valahtaneet jäsenistä juuri kun lintu oli jyvällä. Sen jälkeen ei muistikuvia ole.

Kovaa kipua ei ole missään paikassa.

Sokeritautia ei ole todettu eikä lääkitystä ole määrätty mihinkään tautiin. Jokohan se kunto näin pettää ja kyseessä on vain tavallinen pyörtyminen, Eki itse arvelee.

 

Auttamaan tulleet miehet huojentuvat jonkun verran, kun mies nousee varovasti istumaan. Naama on kalpea, otsalla asuu kelmeä hiki. Nuorempi auttaa repun selästä, ja nostaa aseen maasta. Se on vahingoittumaton, patruunapesässä on kaksi tyhjää hylsyä.

 

Vanhempi mies vetää intohimoisesti sätkää ja hänen kätensä vapisevat vähän. Tupakan rauhoittavan vaikutuksen tultua esiin isä tarttuu asioihin tarmokkaasti, ja poika saa määräyksen ottaa reppu ja haulikko selkäänsä. Kainaloista nostaen Eki saadaan kammettua ylös, ja miehet suuntaavat hitaasti leiripaikalle.

 

Kymmenen metrin päässä tulipaikalta Eki menee aivan veteläksi, ja hänet lasketaan maahan.

Ekin kasvot ovat valkoiset ja kylmät, mutta silti hikiset. Samassa soi puhelin. Tuttu lääkäri soittaa.

Lääkäri kysyy potilaan tilaa. Hän kiukustuu, kun kuulee, että miestä on kävelytetty kaksisataa metriä, ja nyt uhri on tajuton.

Ei se siitä pahemmaksi voi mennä, kantakaa laavuun ja nostakaa jalkoja ylös, on viimeinen terävä käsky.

 

 

Nuorempi metsästäjä soittaa kaverilleen, jolla on nelivetoinen mönkijä teliperäkärryineen.

Kaveri suostuu ajamaan neuvotun paikan lähelle kapeaa metsäautotietä myöten. Sitä ei pysty ambulanssi ajamaan, joten tämä välikuljetus auttaa suuresti, koska tämä vaatimaton tie johtaa lähelle ambulanssille neuvottua paikkaa.

 

Laavulla Eki tulee tajuihinsa. Väri kasvoilla paranee.

Kylmä alkaa puistattaa ja pian hampaat kalisevat ja koko mies tärisee kuin ahven, jota on kopsautettu niskaan.

Nuorempi mies sytyttää rakotulen siihen valmiiksi vuolluilla kiehisillä. Yhdessä varovaisesti toimien onnistuu sairaan ujutus makuupussiin, kun ensin saappaat on saatu riisuttua. Siinä onkin iso työ, sillä hiostuneet sukat eivät tahdo millään liukua saapasvarsien sisällä.

 

Vartin kuluttua Eki tuntee olonsa jo varsin siedettäväksi, mutta päätä ei passaa yhtään nostaa, sillä heikotus iskee heti.

Nuorempi metsästäjä epäilee sydänkohtausta, sillä Eki on reilusti yli viidenkymmenen, vatsakas ja maastopuvun taskusta löytyi jo lääkkeitä etsittäessä aski vahvaa tupakkaa.

Eki ei osaa sanoa itse mitään, sillä sydänvaivoja ei ole ollut eikä mitään lääkityksiä.

 

Puhelin soi uudelleen. Lääkäri kysyy vointia. Nyt on parempia uutisia, potilas on tajuissaan. Nuorempi metsästäjä sanoo, että potilas tulee maastomönkijän kyydillä kapeaa metsätietä pitkin lähelle ambulanssin odotuspaikkaa.

Vaikean maaston vuoksi painavaa potilasta ei voida pitkästi kantaa. Ambulanssin lääkäri ilahtuu tästä tiedosta.

 

Ennen Ekin kantamista mönkijän tulopaikkaan, Mira sidotaan laavulle kiinni. Se uikuttaa kovin, mutta Eki komentaa sen maahan ja käskee odottaa. Seisoja tottelee uskollisesti.

 

Ennen kuin ambulanssi lähtee, lääkäri kiittää metsästäjiä. He palaavat hiljaisina miehinä laavulle. Vastuun taakka on poissa, mutta läheltä liippasi.

 

Laavulla isä ja poika päättävät lähteä leiristä. Seuraavana päivänä oli tarkoitus metsästää laavulta käsin aamulla, mutta vieraan miehen varusteet ja koira muuttavat suunnitelmaa.  

 

Ekin matkapuhelin löytyy repun taskusta. Nuorempi mies selaa valikkoa. Hän soittaa sille ainoalle naiselle, josta on vain etunimi luettelossa.

Heti tärppää, sillä nimellä löytyy Ekin vaimo. Hän kauhistuu ja itkee, mutta rauhoittuu, kun saa luotettavaa tietoa miehensä tilanteesta.

Hän opastaa miehet kotiinsa. 

Tutun, ambulanssissa saattajana olevan lääkärin numeron vaimo saa tietoonsa tekstiviestinä.

 

Kotiin miehet tuovat repun, jossa on kolme kanalintua sekä erävarusteita, haulikon ja Ekin puhelimen.

Mira, joka on ihmeen hyvin totellut miehiä, riemuitsee tuttuun paikkaan päästyään. Rouva on kiitollinen miesten vaivannäöstä.

 

Kova fyysinen ponnistelu, kolmen päivän maastokeikka sekä hermojännitys ovat vaatineet veronsa. Miehet ovat nukahtaa istualleen. He ovat olleet kaksi yötä laavulla ja haisevat vahvasti savulle ja hielle. Koko iltapäivä on menty pelkän kahvikupposen voimalla, sillä evästauko katkesi alkuunsa laavun kynsitulilla.

 

Ekin vaimo lämmittää saunan, ja miehet kylpevät mielellään.  Saunan päälle tarjottu sikakeitto ja makoisat kahvit virkistävät.

Keitto on ollut lämmittämistä vaille valmis, sillä vanhan tavan mukaan metsästämästä kotiin palannut isäntä on sen avulla palauttanut energiatasapainonsa.

 

Joulun alla miehet saavat paketin kotiinsa. Siinä on kaunis kiitoskirje Ekiltä, joka sanoo tervehtyneensä mukavasti.

Lahjapakkauksissa on kaksi hyvää merkkiä olevaa sisupuukkoa, joihin on kaiverrettu nimikirjaimet ja sairauskohtauksen päivämäärä.

 

Eki kirjoittaa, että hän ei lopeta metsästystä, mutta ei lähde enää yksin kairaan. Ehkäpä seuraavana syksynä tulee tilaisuus kolmeen mieheen harjoittaa linnustusta Miran kanssa. 

Miehet tulevat hyvälle tuulelle, sillä uusi eräkaveri on aina mieluinen asia. Miran toimintaan perehtyminen kiinnostaa myös, sillä koiran nähtyään heihin on iskenyt parantumaton tauti: saksanseisojakuume.