Kurkkupaise

 

Kurkkupaise ei ole aivan harvinainen tauti. Se voi tulla täysin terveelle iästä riippumatta. Vuosikymmeniä on katsottu, että ajos on seurausta nielurisatulehduksesta. Usein niin, mutta minisylkirauhasten tulehdus on myös mahdollinen alkusyy.

 

Potilaat ovat erilaisia. Kivun sieto on yksilöllinen. Joku tulee näyttämään metsätöistä tultuaan kurkkuaan, kun on vilustanut metsässä ja nielua kaihertaa. Toinen tulee tokseemisena ambulanssilla suoraan päivystykseen. Suu ei aukea eikä puhe luista.

Tarkastuksessa voi näkyä risatulehdus valkoisine peitteineen, mutta ei aina. Kitakieleke – se löysä lipuke keskellä pehmeän kitalaen takareunaa on siirtynyt poispäin tulehduspesäkkeestä. Esiintyy punoitusta ja pullotusta, joka myötää risan lähellä.

Joskus potilaalla on leukalukko, joka ei laukea. Silloin ei voida nähdä aluetta. Nielun lihakset ovat krampissa. On lähetettävä sairastunut kurkkuklinikkaan sen tien.

 

Tavallisessa tapauksessa kaikki on selvää.

Hoito tapahtuu terveyskeskuksessa.

Lääkäri puuduttaa limakalvon ja työntää ruiskua paiseen suuntaan samalla lisäten puudutusaineen virtausta kudokseen.

Sitten, hiljaa perääntyen, lääkäri imee ruiskulla mätää ajoksesta niin paljon kuin sitä lähtee. Voidaan tehdä limakalvoon lyhyt viilto pullotuksen kohdalle. Sitten vain työnnetään rohkeasti tamponipihdit haperossa kudoksessa paiseonteloon. Pihdit avataan, jolloin mädällä on vapaa reitti ulos. Imulla voi täydentää ajoksen tyhjennyksen.

 

Kun puudutus on haihtunut, potilas voi syödä, jos mieli tekee. Samalla voi ottaa suun kautta penisilliinitabletin. Varman päälle pelaava lääkäri antaa ruiskeena ensimmäisen annoksen vastaanotolla.

 

Nykypäivinä tulee eteen monenlaista.

Jollakin voi olla kurkkumätä eli difteria. Se tulee rokottamattomalle ja tartunta on peräisin yleensä tuolta idän suunnalta.

Nieleminen on vaikeaa, kova kuume pitää yllä sairauden tunnetta. Hengitys voi kulkea huonosti.

Kurkunpäässä ja nielurisoissa ja niiden ympärillä on yhtenäistä harmaanvalkeaa peitettä. Pinta vuotaa verta, jos peitettä yrittää poistaa.

 

Tauti tappaa. Basillin erittämä myrkky salpauttaa sydämen ja elämän liekki hiipuu sekä sammuu. Kyseessä on yleisvaarallinen tauti.

 

Rokotus estää bakteerimyrkyn aiheuttamat hermosto- ja sydänoireet, jotka juuri tappavat. Tartuntaa rokotus ei täysin estä, mutta rokotetun henki sentään säilyy. Basillin terä ikään kuin tylsyy.

 

Sairauden aiheuttaa nenäeritteestä ja syljestä tarttuva Corynebacterium difteriae. Basilli lähtee, jos annetaan roksitromysiiniä, erythromysiiniryhmän troppia tai klassikkoa, penisilliiniä.

 

On valitettavaa, ettei Venäjä anna mitään selkeää tietoa alueensa väestössä vapaasti liikkuvasta kurkkumätätilanteesta. Kyseessä tuntuu olevan valtiosalaisuus.

Sen ilmaisemisesta rapsahtaa jopa kymmenen vuotta pakkotyöleiriä. Tämä tukkii kansalaisten suut visusti.

 

Tavallinen angiina on adenovirustauti. Vain 15 %:lla on bakteerin aiheuttama tauti. Se paljastuu pikatestillä.

Ikuinen ongelma on mononukleoosi, joka muistuttaa tavallista angiinaa. Sairaus on viruksen aiheuttama. Se on joskus pitkä taakka, joka vie yleiskunnon verrattain alas.

Penisilliiniryhmän lääke aiheuttaa nokkosrokkoa muistuttavan ihottuman, jos tulehduksen syy onkin mononukleoosi. Sitä neuvottiin ennen vanhaan käyttämään diagnoosia tehdessä, koska ihottuma on niin tyypillinen vain mononukleoosissa! Se iskee mm. tukkajuureen!

 

Kun ollaan vasta matkalla nielupaiseeseen, kyseessä on nielurisan vieruskudoksen tulehdus. Ajoksesta se erottuu siinä, että ruiskuun ei tule mätää, kun sillä imetään.

Hoidoksi käy kunnon annoksella annettu penisilliinikuuri.

 

Pikkulintujen ruokinta

 

Lintutieteilijät ovat huolissaan Suomen linnuston määrän romahduksesta. Samoin kaikenlaiset muutkin lentävät eläimet ovat kadonneet huolestuttavasti. Sen vuoksi monet ruokkivat talvella pikkulintuja.

Tässä harrastuksessa – josta on iloa varsinkin vanhuksille – on noudatettava viranomaisten ohjeita. Jotkut kaupungit ovat kieltäneet lintujen ruokinnan kokonaan. Kieltoon on kaksi syytä: rotat ja lintuinfluenssa.

Suuret kaupungit vilisevät rottia. Niistä ei päästä eroon millään, koska kaikki tehokkaat myrkyt on kielletty. Suuri rottamäärä johtuu osittain siitä, että me kansalaiset heitämme huolettomasti pois syötävää. Vanha kaatopaikkasysteemi aiheutti rottien määrän valtavan kasvun. 

Tämä rotta, jonka me tunnemme, levisi Eurooppaan 1700- luvulla Aasiasta. Se syrjäytti Euroopan oman alkuperäisen lajin eli mustarotan. Sen muistamme Mustasta surmasta ja myöskin laivarottana. Tämän rotan kirput kantoivat ruttobakteeria. Kirpun purema sairastutti ihmisiä Mustaan surmaan. 

Huonon ilman hengittäminen- siinä oli basilleja leijumassa - johti keuhkoruttoon, joka saattoi tappaa heikkokuntoisen alle vuorokaudessa.

Huonoissa hygieenisissä oloissa mustarotat asuivat ihmisten kumppaneina. Rutto tappoi niitä, jolloin kirput jättivät kuolleen isäntänsä ja siirtyivät ihmisen kehon lämpöön. Kirput purivat saadakseen verta ruuakseen. Silloin ihmisparka sai kuoleman ruiskeen suoraan verenkiertoonsa.

 

Käytin omatekoista lintulautaa yli 30 vuotta sitten. 

Yhden kerran meille ilmaantui rottia. Ne söivät laudalta tippuneita jyviä maasta. Huomasin, että oravat, mutta myös närhet ja harakat osasivat kaapia suuria määriä jyviä maahan lintulaudalta. Siinäpä syy ja sen seuraus.

Aloin vahtia illan hämärässä rottia pienoiskiväärin kanssa. Valitsin patruunaksi reikäpäiset luodit. Niillä pudoteltiin metsoja 1950- luvulla. Teerelle riitti normaali kuula.

Ammuin kahdeksan rottaa. Kaikki ne jäivät paikoilleen. Siihen rotat loppuivat meiltä. Silloin oli vielä paljon maataloutta jäljellä. On epäiltävissä, että jostain maatalosta nämä harmaat otukset levisivät meidänkin riesaksi.

Rakensin ensimmäiset orava- ja varislintuvarmat ruokinta-automaatit pari vuosikymmentä sitten. Myöhemmin olen ostanut laitteet, mutta valmistanut itse suojukset minkkiverkosta.

Automaatti  pihlajassa. Matala malli suojuksella.

Hyväksi olen todennut Keravan Muovi ja Lelu- nimisen firman automaatin. Se on kaunis ja siihen menee neljä litraa syötävää. Laite on muotoiltu niin, että lintu joutuu otettuaan yhden jyvän tai pähkinän puolikkaan poistumaan puuhun tai pensaikkoon saalistaan syömään. 

Laite voidaan asentaa myös metalli- tai kestopuutangon päähän.

Isokokoinen ruokinta-automaatti. Siinä on paljon aukkoja, joista linnut mahtuvat sisälle ruuan ääreen. Itse kehitetty malli.

Näin ruokintapaikalle ei tipu mitään myyrien, rottien, varisten, harakoiden, naakkojen ja närhien houkutukseksi.

Tintin rasvatanko riippuu minulla suojattuna, mutta niin, että siinä ei ole lainkaan pohjaa. Huomasin, että varislinnut yrittävät hyökätä alhaalta päin syöttiin. Silloin niiden siivet osuvat verkon pyöreään reunukseen. Varislinnut putoavat maahan, eivätkä ne saa mitään itselleen. Ne luovuttavat ja häipyvät paikalta. 

Närhet jaksavat vahtia sitä, putoaisiko pieniltä ruokailijoilta jotain heillekin.

Tiaiset osaavat mennä verkon seinämän 30 millin kokoisista reijistä läpi helposti.

Käytän ruokinnassa vain kuorittuja auringonkukan siemeniä sekä energian lisänä myös halkaistuja maapähkinöitä.

Minua on vähän säälittänyt se, että rasvasta tykkäävät tikat eivät vielä ole keksineet oikeaa reittiä. Käpytikka on yleinen vieras lintulaudalla. Myöskin harmaapäätikka on vieraillut ottamassa energiaa kovan talven aikana.

Tintin rasvapötkö. Suojuksessa ei tarvita pohjaa lainkaan.

Pikkuvarpuset eli karjalanvarpuset ovat oppineet tinttejä seuraamalla menemään minkkiverkon aukoista syömään. Aluksi ne vain töllöttivät nälissään ja kärsivät.

Sitten yksi älypää päätti seurata tarkemmin, mitä tiaiset oikein tekevät, kun niillä on aina ruokaa. Panin vähän siemeniä ison maalipurkin päälle automaatin lähelle.

Äkkiä karjalanvarpunen – minun sielunlintuni – osasi mennä automaatin sisälle tiaisten mallin mukaan. Samana päivä taito oli jo koko varpusparven tiedossa. Samalla tavalla aikoinaan tiaiset oppivat tuon tempun.

Mökillä hömötiaiset, kuusitiaiset ja töyhtötiaiset sekä sinitiaiset käyvät ahkerasti automaateilla, joita pidän sielläkin. Tästä kirkolta hömötiaiset ovat vähä vähältä vuosien aikana kadonneet. Naavakuusikoiden puute mielestäni on tuhoisaa hömötiaisille ja kuusitiaisille. Ötökät menevät syksyllä talven lähestyessä piiloon naavan sisään epätoivoissaan. Sieltä tiaiset löytävät syötävää, kuten vanhojen puiden kaarnankin rakosista.

Luonto- Suomi ohjelmassa sanottiin, että peltolinnut ja muut pikkulinnut ovat vähentyneet 70 -90 prosenttia. Se on pelottavaa. Samoin on käynyt lentävien hyönteisten.

 

Muistan, miten luultavasti viimeinen lukutaidoton työmies kotikylälläni oli kiukuissaan sosiaalitoimiston naisille. Virkailijat olivat nauraneet hänelle luku- ja kirjoitustaidon puutteen vuoksi. He eivät olleet auttaneet mitenkään jo ikääntynyttä miestä asunnon saannissa. Miesparka asusteli metsäfirman antamassa puolijoukkueteltassa kesät, talvet. 

Metsätyömies vakuutti, että hän ei lähde huonon kohtelun takia kuin raudoissa ”sosialistitoimistoon”.

Tuli puhe ampiaisista ja kaikenlaisista linnuista aina metsoja ja teeriä myöten. Mies totesi, että eivätkö metsotkin ole hyönteisiä. ” Hyönteisiä kaet nekkii on”, hän linjasi.

Sekös meitä nauratti, kun isän vierasta jututtaessa me pojat naulasimme uutta puimalan pärekattoa.

Ymmärrän, että kun ei ole lukutaitoa, ei voi saada selville mitään termejä tai järjestystä eläinten luokkiin ja sukulaisuussuhhteisiin. Linnut kuuluvat kyllä eri ryhmään kuin hyönteiset. Vain lentotaito on yhteinen erikoisuus.

Vanhan ajan palkkakuittivihkoon tuo mies oli joskus -neuvottuna kirjain kirjaimelta – kirjoittanut Ot Hut. Yleensä hän teki vain lenkin, josta lähti aaltoviiva oikealle.

Eikös herrojenkin nimikirjoitus ole saman tapainen, mies mainitsi. Siitä ei ota selvää itse pirukaan!

 

Epäterve tietosuoja

 

Nykyään vedotaan usein tietosuojaan, kun ei haluta nostaa takapuolta istuimelta palvelemaan kansalaisia. Ilmiö on jo epäterve ja suuresti vahingollinen.

 

Yhteiskunnassa on paljon yksinäisiä ihmisiä, joilla on ystävinä ja läheisinä aivan muita kuin sukulaisia. Omaiset ovat voineet kuolla tai asuvat niin kaukana, että monenlaiset auttamistoimet ovat mahdottomia. Juuri sitä varten ovat ystävät. Vasta viimeisenä tulee julkisen ammattiavun vuoro.

 

En moiti laitosta, vaan kerron vain tosiasiat.

Autoin ja tapasin taiteilija Jouko Mielosta vuosien ajan. Hänellä oli omassa kotikylässään Ruotasella ystäväperhe, joiden jäseniltä hän sai iäkkäänä apua.

 

Eräänä päivänä minulle ei avattu ovea. Sain tietää, että Jouko on päässyt laitoshoitoon ainakin tilapäisesti.

Lähdin tapaamaan häntä Attendon ostamaan entiseen vanhainkotiin.

Ovella painoin hälytyskelloa, ja ovet avautuivat. Ulko-oven takana oli suuri tuulikaappi, josta lasisten ovi-ikkunoiden avulla näki sekä ulos että sisälle.

 

Menin kansliaan, jossa istui kaksi työntekijää. Esittelin itseni ja kerroin tulleeni tapaamaan ystävääni Jouko Mielosta.

Hoitajat sanoivat, että ei ole täällä.

Kysyin, onko hänet siirretty kenties Oulaskankaan sairaalaan. Vastaus oli sama. Kysyin, onko hänet siirretty terveyskeskukseen. Jälleen minulle sanottiin, että ei ole täällä.

 

Käytös oli merkillistä. Erityisesti vierastin sitä, että kumpikaan kanslian väestä ei katsonut minuun päinkään koko aikana. Olin kiertänyt tässä talossa lääkärinä vuosikausia, mutta nyt tuli täystyrmäys. Sanon suoraan, että kumpikaan noista tyypeistä ei sovi lainkaan hoitoalalle.

 

Kun lähdin pois, jäin tuulikaappiin vangiksi kahden lukitun oven väliin. Hoitajat eivät tulleet auttamaan, vaikka koputtelin oveen.

Olin tuulikaapissa kauan aikaa. Sitten yksi laitosapulainen näki noin viidentoista metrin päästä minut ja varmaan tunsikin. Hän tuli apuun ja avasi ulko- oven. Hän antoi minulle ovikoodin tunnusluvun, ja oli ystävällinen muutenkin.

 

Päätin siinä, että en astu tuohon laitokseen enää koskaan. Oli mahdotonta uskoa, että hommat olivat menneet tällaiseksi. Kekkosen tasavallassa toimittiin tähän verrattuna hienosti. Nyt tuli kaksoiskoukku leuan kärkeen, ja sen muistan yhä.

 

Ajoin uuteen terveyskeskukseen, ja menin vuodeosastolle.

Sieltähän Jouko löytyi. Hän oli juuri aloittanut ruokailun, joten en häirinnyt häntä pidempään.

Osastolla henkilökunta oli aivan toisenlaista kuin Attendon laitoksessa.

Tuo reissu oli viimeinen, kun näin Mielosen elävänä.

 

Tiesin vuosikymmenten aikana kanssakäymisestä, että hänen omaisensa olivat hyvin kaukana. Niin paikkakunnalla asuvat ystävät tulivat läheisimmiksi.

 

Minä itse en tarvitse minkäänlaista tietosuojaa, koska en liiku hämärissä puuhissa. Juuri sitä varten kai salaus on tehty, ja se on kaikkein vahingollisinta vanhoille ihmisille.

Osa tarvitsee apua kauppareissuilla ja erityisesti pankkiasioissa. Ennen vanhaan tämmöinen apu oli aivan tavallista ja sen annettiin tapahtua. Nyt esimerkiksi pankissa asiointi tai vastaava on tehty vanhuksen tai vammaisten ystäville niin vaikeaksi, että se käytännössä estää auttamisen ja tukena toimimisen.

 

Yritysten salaiset asiat pitää tietysti suojata vakoilulta, se on selvää. Yksityisyys kotona ja pihamaalla on suojattava. Mitään muuta salailua en oikein ymmärrä. Jokainen tuntee luottomiehensä tai – naisensa. Heiltä saa apua varmasti, kun ei olisi tätä järjetöntä ja ihmisvastaista tietosuojaa. Lainsäädäntö, jonka tarkoitus on alkujaan saattanut olla hyvä, on vääristynyt ja nykyisin se eristää ihmiset toisistaan.

 

Julkinen apu on täystyöllistetty, enemmänkin, ja se tapahtuu viran puolesta. Se ei ole niin joustavaa ja lämmintä kuin tosiystävän apu, joka on sitä kaikkein mieluisinta useimmille.

 

Tuntuu hirvittävälle, että jos yksinäisellä ei ole ystäviä, kun omaiset ovat kuolleet tai kaukana. Kaikki apu vanhuudessa on silloin sitä virallista, jossa kanssakäyminen on hätäistä, nopeaa ja resurssipulan vuoksi aina myöhässä.

 

Onko niin, että meillä on hyvinvointiyhteiskunta vain rikkaille, joilla on varaa ostaa yksityisiä palveluja niitä tarvitessaan? Tarpeeton tietosuoja ajaa pitkän päälle yksin asuvat vanhukset ja vammaiset, jotka elelevät niukemmilla varoilla, yhteiskunnan avun varaan, joka on jo nyt vakavasti kuormittunut ja sen henkilökunta rasittunutta ja sitä on kovin vähän.

 

Vanhan ajan kaikuja

 

Olen koettanut tavoittaa vanhaa aikaa puhelemalla ihmisten kanssa.

Näyttää siltä, että kolmen ja puolen vuodenkin ikäero jo avaa paljon näkymiä menneeseen. Veli on ollut suuri aarrearkku minulle. Hän on aina ollut kiinnostunut vanhoista työtavoista, ja sosiaalisena ihmisenä hän on kerännyt valtavan tietovaraston itselleen.

On suuri nautinto keskustella vanhan ajan toimista ja työtavoista. Näitä tietoja pidän aarteena itselleni.

Veli kertoi talosta, jossa oli sata hehtaaria metsää ja sen päälle kolmekymmentä hehtaaria kivetöntä peltoa. Päällimmäisenä siinä oli hyvä multakerros ja sen alla puoli metriä viljavaa silttiä.

Talossa tykättiin kovasti hevosista.

Suuressa tallissa oli viisikymmenluvulla juuri ennen traktoriaikaa kaksikymmentä työhevosta.

Kevään peltotöissä oli aamupäivällä kahdessa vuorossa käytössä viisi hevosta molemmissa.

Puolisen jälkeen tuoreilla hevosilla tehtiin kaksi neljän tunnin jaksoa töitä. Kussakin vuorossa oli viisi hevosta.

Näin kaikilla hevosilla oli kohtuullinen päivän kuorma, mutta niitä ei rasitettu liikaa. Samalla tavalla tehtiin tuossa talossa heinän niitossa ja viljan kokoamisessa puintiin sekä rahdin ajossa talvella.

Keväällä maamiehellä on tänäkin päivänä lyhyt suotuisa muokkaus- ja kylvöaika. Silloin tehdään pitkää päivää.

Niin tekivät maatalon miehet ennen koneaikaa hevosilla. Jos peltoala oli iso, tarvittiin paljon hevosia työhön.

Peräti kaksikymmentä hevosta kyllä selittyy osaksi vain sillä, että koko tuon talon väki oli vahvasti pihkassa hevosiin muutenkin.

 

Paikassa, jonka nimi on Tuliniemi, asui ennen hyvä hevosmies. Kalaisessa järvessä on ihan lähellä Tulisaari kaikuna menneistä ajoista. Järven laskujoessa uivat yhä - nyt rauhoitettuna - suuret taimenet, joita herrat tulivat Kuopiosta asti hevoskieseillä kauan sitten onkimaan.

Talon mies oli pienikokoinen ja solakka. Veli kertoi, että hänellä oli kevyt kosketus ohjaksiin ja pehmeästi lausutut sanat hevoselle. Hevonen oli opetettu perusteellisesti niin, että koskaan ei tullut mitään vahinkoja töissä. Kiintymys hevoseen ylitti tavalliset mitat ja se on verrattavissa morsiamen hyvään hoitoon.

Entisaikaan miehet puhelivat mukavia hevoselleen, hyräilivät työn aikana lauluja, mikä varmaan rauhoitti hevosta. Tauolla ja hevoshaassa he kuin huomaamatta livauttivat hevoselle, milloin rieskan palasen milloin kouran kupurallisen kauroja. Hevonenhan ottaa tarjotun hyvin hellästi vastaan. Ei tarvitse varoa hyppysiään.

Veli muistaa päässeensä alle kouluiässä talvella hevoskyydissä isän kanssa kahdenkymmenenviiden kilometrin päähän kunnan keskustan ihmeitä näkemään.

Menomatkalla oli käyty isän asetoverin luona kylässä. Siellä oli saatu maistella lähes kilon painoisia, savustettuja ahvenia. Isä ei ollut koskaan aiemmin nähnyt niin suuria. 

Talon isäntä oli se mies, joka ilmoitti sumuisena aamuna Syvärillä, että vastapäinen metsä vilisi mustanaan ryssiä. Konekiväärissä oli enää puoli vyötä jäljellä aikaisemmista taisteluista. Silloin isäni lähti juoksemaan ammusten täydennyspaikalle konepistooleineen ja toi sieltä valmiita konekiväärin panosvöitä niin paljon kuin jaksoi kantaa. Kohta alkoi hyökkäys, joka juuri ja juuri pystyttiin torjumaan. Niissä oloissa syntyi toveruus, joka kesti kuolemaan asti.

Kunnan keskustassa tie ylittää Nilakka- Koskivesi- järvialueen ja Rasvankijärven välisen salmen.

Viisikymmenluvun alussa siinä oli ollut puusilta. Ennen siltaa oli ollut kyltti. Siihen oli kirjoitettu, että hevosten juoksutus sillalla on kielletty kolmenkymmenen päiväsakon uhalla.

Nykyään paikalla menee pikitie ja sillan rakenteet ovat terästä.

Potun panossa isä käytti hevoselle vain kahta käskyä. Ensimmäinen oli vako. Silloin hevonen veti sorkka-aatraa suoraan peltomaan laidasta alkaen.

Kun isä halusi hevosen kulkevan lähempänä edellistä jo kylvettyä penkkiä, hän käskytti hevosta sanomalla liki. Luulin jostain syystä kauan aikaa, että hän sanoo viki. Äkkiä oivalsin, että liki tarkoittaa selvästi, että hevosen pitää vähän lähestyä edellistä penkkiä.

Vikihän ei tarkoita mitään järjellistä, vaan on ainoastaan Viktor Klimenkon lempinimi.

Olen ajanut neljää eri Opel-merkkistä autoa vuosikymmenten aikana.

Kerran mökiltä pois lähtiessä auto ei käynnistynyt, kun tuli kotiin lähdön aika. Soitin hätäpuhelun kotiin vaimolle. Hän nouti minut ja pojan pikku- Pösöllä kotiin.

 Sitä ennen soitin huoltomiehelle, jonka tiesin hyvin taitavaksi. Erityisesti hän oli perehtynyt saksalaisiin autoihin. Hän osasi huoltaa kaikki autot, perämoottorit ja traktorit.

Mies tuli paikalle ja kysyi, mikä on hätänä. Sanoin, että auto on hyvin toiminut tähän asti, mutta ei nyt lähde käyntiin.

Korjauspajan omistaja meni auton eteen ja pyysi starttaamaan silloin, kun hän nostaa kätensä ylös. Tein niin, ja toisen starttiyrityksen jälkeen sain tietää, että bensiinipumppu ei toimi. Hän mainitsi, että tämä vika selviää näin erämaassa kuulon perusteella. Se hämmästytti minua.

Jätin avaimet miehelle. Hän lupasi tilata uuden pumpun ja siinä rantteella vaihtaa sen. En osaa sanoa, tarvittiinko auton etupään ylösnostoa hommassa. No, miehellä oli monenlaiset vehkeet nostoa varten pajastaan mukana tuotavaksi. Sovittiin vielä auton avaimen piilopaikka, josta löydän sen.

Kun tulimme koko perhe vajaan viikon päästä mökille uudelleen, kokeilin auton toimintaa ensimmäisenä. Se hörähti nöyrästi käyntiin.

Korjauspajan lisäksi tämä hyvää palvelua ihmisille antanut huoltomies toi Saksasta käytettyjä autoja Suomeen. En ole saanut selville, miten hän kielitaidottomana sen homman hoiti. Oletan, että sopivien autojen etsinnän teki saksalainen mies autoliikkeissä. Hänellä oli suomalainen vaimo. Kaikki saksalaiset merkit, ja vain ne, olivat tuonnin kohteena.

Autojen korjauspajalla kaikki maahan tuodut autot vielä tarkastettiin ja laitettiin suomalaiseen varustukseen. Autot katsastettiin ja pantiin suomalaiseen rekisteriin  Kuopiossa. Sitten autot myytiin. Niillä oli saamani tiedon mukaan suuri menekki. 

Asiakkaat tilasivat haluamansa käytetyn auton merkin, moottorin tehon, vuosimallin ja ajokilometrien mukaan ennakkoon. Sen jälkeen alkoi puhelinsoiton mukaan sopivien autojen varaaminen Saksassa tuon kaksikielisen perheen avulla.

Kun kävin huollattamassa omaa autoani tuon miehen luona, pihalla seisoi upea iso Volkswagen. Se oli ollut saksalaisen kotiäidin käytössä niin sanottuna kaupassakäyntiautona. Auto oli noin kahdeksan vuoden ikäinen, mutta sillä oli ajettu vain 40 000 kilometriä. Joku sai itselleen hyvän auton.

Autojen esivalitsija Saksassa oli kertonut, että Pohjois- Afrikka ja Suomi ovat tavallisimmat  vanhojen autojen dumppauspaikat. 

Saksalaiset ajoivat vain muutaman vuoden - eli parhaan terän pois - samaa autoa, ja sitten ostivat jo uuden. Elintaso vaikutti olevan siellä korkea. Rahoistaan visut saksalaiset olivat kaikessa tarkkoja, mutta hävittivät rahoja sitten uusien autojen kaupoissa kuin huomaamatta!

Paikka, jossa korjauspaja oli, on Lintulanmäki.

Se on korkea metsäinen mäki, jossa on moreeniharjanteita, valoisia männiköitä sekä laaksoja ja alamaita suurine naavakuusikoineen sekä koivikoineen.

Kansakoulua tuo autojen tuntija kävi vuosina 1947 – 1953.

Hän kertoi aikoinaan veljelleni, että syksyllä kouluun lähtiessä, ja joskus keväälläkin, talon katolla saattoi istua viisikin ukkometsoa. Talon isäntä ei tehnyt elettäkään ampuakseen linnuista itselleen oivallisen paistin. Hän antoi kaiken riistan olla rauhassa ja nautti vaan Ison Kirjan mainitsemia ruokia eli leipää ja kalaa.

Sen verran hän antoi periksi, että pöydässä oli myös usein ruispuuroa ja aamuisin kaurapuuroa. Missä olivat kasvikset, jos viljoja ei niiksi lasketa? Miehen ammatti oli seppä. Hän takoi erityisen hyviä viikatteen teriä. 

Kuulin, että jouduttaakseen töitä, asiakkaat toivat hänelle pullon viinaa voiteluksi. Siitä lienee johtunut, että seppä vanhemmalla iällä otti joskus lämmikettä liikaakin niin, että seurusteli kaupan pihassa paljaspäin talvipakkasessa pirun kanssa. 

Tämän tilanteen olin itse koululaisena näkemässä. Kun meitä oli joukko koululaisia potkureineen töllistelemässä, kauppias käski meidän lähteä heti kotiin päin. Tässä ollaan nyt tekemisessä pirun kanssa eikä vielä ole selvää, pelastuuko henki. Vastustaja on vaikea, sillä on pirun kujeetkin.

La Dolce Vita eli Ihana elämä! Ja värikäs myös.

 

Luotettavuus

 

Virkaan pitää valita vain taitaviksi ja luotettaviksi tunnettuja henkilöitä. Tämmöinen oli ennen vanhaan sääntö.

Presidentti Kekkosen aikaan melko pienestäkin mokasta virkamies lähti siltä istumalta toimestaan ilman minkäänlaista käden puristusta, kaikkein vähiten kultaista.

 Nyt tuntuu kuri höltyneen, ja pahasti.

Tielaitoksen eli Destian pomo jakoi suuria urakoita ystävilleen, joten koko tienpito kärsi ja heikkeni niin, että tämmöistä teiden korjausvelkaa ei ole ollut ikinä aikaisemmin.

Näytti, että häntä ei saada sitten millään pois viralta. Juuri päätösvaiheessa kaikki uutisointi asiasta loppui, mistä voi päätellä, että miehellä oli vaikutusvaltaisia suojelijoita.

 Viimeksi tapahtunut rikos on kaikkein kovin. Peräti koko Suomen valtion tarkastusviraston päällikkö on irtisanottu. Nyt alkaa varsinainen oikeudenkäynti, vasta. Poliitikot erottivat Yli- Viikarin luottamuspulan vuoksi jo aikaisemmin, ettei vielä pahempaa tapahtuisi.

 Erikoista on se, että tällä johtajalla on kaksi tutkintoa parhaissa ranskalaisissa yliopistossa. Toinen on peräti Sorbonnesta, joka on Euroopan kärkeä. Kolmas tutkinto on Bruggesta, Belgiasta. Kaikissa näissä oppilaitoksissa on Ranskan kielen hallinta välttämätön.

Lahjakkuutta ei siis puutu, mutta psyyke ei ole terve. Miten hän voi sanoa olevansa oikeassa määrätessään alaisensa kahdeksi vuodeksi täydellä palkalla elelemään ilman minkäänlaista työvelvoitetta? En tiedä, saiko tämä virkamies olla kotonaan tai peräti ulkomailla täydellä palkalla. Jokin on pahasti vialla, jos tämmöinen touhu on laillista.

 

Pienissäkin ympyröissä alkaa olla epäselvyyksiä.  

Luonnonpuron ylitse oli tehty tukeva silta kestopuupylväistä. Sillan rakenteet olivat samasta materiaalista kaikkien tukienkin osalta. Panssarivaunuarmeijakunta olisi voinut ajaa tuon sillan ylitse. Puro on hiekkapohjainen. Kaikkialla on moreenia ja kivikkoa. Puron leveys on puolitoista metriä. Paikka oli joen niska, johon vesilain mukaan ei saa koskea lainkaan. Sillan kyllä voi rakentaa.

Yhtäkkiä hieno, vankka silta purettiin vesipiirin suunnitelman mukaan. Tilalle pantiin pitkä pätkä rumpuputkea. Semmoista ei saa tehdä. Sen sanoo nykyinen laki. Sileäpohjainen putki lopettaa rapujen liikenteen kokonaan. Vaikea siitä on kalankin mennä, jos putken sisustaa ei kivetä ja sorasteta. Niin ei ole tehty. Tässä muuttui myös sen pisteen paikka, jossa on joen niska.

Kirjoitin kyselyn ja huomautuksen tästä vesipiiriin, joka lienee Ely- keskuksen alainen. Vastineessa minulle sanottiin kaikki niin epämääräisesti, että siitä ei ota kukaan selvää sen paremmin kuin sika tuulimyllystä. Virhettä ei myönnetty ollenkaan. Kaikki meni sääntöjen mukaan, sanottiin. En uskonut selityksestä sanaakaan. Tuntuipa virastossa olevan semmoinen hys-hys - ilmapiiri. Tässä lähdetään eläkkeelle aivan kunnian miehenä.

 

Teetin kosteikon omilla varoillani, koska aution tilan pelloilta valuu laajalta alueelta ojia ja luonnotonta uomaa pitkin vesi suoraan järven lahteen. Sata ja viisikymmentä vuotta aktiivisessa viljelykäytössä olleista maista, joita keinolannoitettiin yli kolmekymmentä vuotta, täytyy mennä suoraan vesistöön fosfori- ja muita päästöjä. Halusin tehdä kosteikon avulla osani vesien suojelemiseksi. Silti lahdella kasvaa paljon lumpeita, jotka ovat hyvän veden indikaattorikasveja. Niiden valkoisten kukkien vyöhyke loistaa kevätkesällä mökkini rantaan.

Pato toimi hyvin kaksi vuotta. Se alkoi sitten vuotaa niin, että vesipinta kutistui vähitellen murto-osaan entisestä.

Kosteikolle ehti tulla pesimään suuri määrä sinisorsia, haapanoita ja taveja. Telkänpöntössä oli pesintä. Erityisen paljon kosteikolle ilmaantui kahlaajia, joita en ollut koskaan nähnyt. Ensimmäisen kerran näin parvessa lentäviä rantasipejä. Sipi ei ole lintukirjojen mukaan lainkaan parvilintu. Kaveri näki tämän parven myös. Havainto lienee harvinainen. Maaningalle siirtoistutettujen merihanhien vierailun kaveri näki kosteikolla. Asia ilahdutti meitä molempia suuresti.

Kosteikon riistakamerasta seurasimme lintujen puuhia vesialueella. Voi, että tuo meidän pienin sorsamme, tavi. on sitten kaunis!

Rauhoitin alueen kaikelta metsästykseltä. Ajattelin, että kyllä suuret sorsapoikueet säteilevät laajalle ympäristöön kaikkea hyvää. En halua suosia sorsien lisääntymistä siksi, että niitä tulisi lisää ammuttavaksi, ei. Koko projektin aikana kosteikolta tai läheiseltä lahdelta ei ole ammuttu sorsia. Niiden kauneutta ja teerenpeliä on mukava on ollut mukava seurata vuosikausia.

 

Sama kaivurimies korjasi patoa, joka vuoti tuntemattomasta paikasta vettä lävitseen.

Otin yhteyttä paikalliseen Ely- keskukseen, koska jo kauan kosteikkohankkeisiin on saanut tukea.

Vastaus oli yllättävä: Ely- keskus ei lainkaan tue minkäänlaista kosteikon tekoon tai ylläpitoon liittyvää toimintaa.

En osannut tehdä kahteen vuoteen mitään, tyrmistyin niin paljon ehdottoman kieltävästä vastauksesta. Pato jatkoi vuotamistaan ja kosteikko menetti runsaan linnustonsa.

Kaveri sai vähä vähältä minut virkistettyä uudelleen hankkeeseen.

Ostin suuria vettä läpisemättömiä peitteitä sekä kaksi kymmenen metrin pätkää tukevaa riimua, narua kahta lajia sekä nippusiteitä.

Otin yhteyttä tuttuun taitavana tunnettuun kaivurinkuljettajaan. Onneksi naapurin metsässä oli samaan aikaa mätästysurakka, joten kaivuria ei tarvinnut tuoda kaukaa.

Raivasin huolellisesti pois pajut, koivut ja raidat ynnä lepät, jotka muodostivat jo melkoisen kasvuston padon päälle ja takasivulle.

 

Sidoimme kaverin kanssa pressujen vapaaseen reunaan nippusiteillä riimut kiinni ja asensimme kaiken veden menon stoppaavan systeemin padon harjalta alas kosteikkoaltaan pohjalle asti paikoilleen. Työ onnistui käsipelissä.

Kaveri lupasi hommata holkin tai sopivan jatkoputken pätkän, joka kulkee pressun läpi niin ovelasti, että vesi ei pääse vuotamaan väärästä paikasta vaan vain ylivuotoputken sisuksen kautta.

Seurasin riistakameran ja toistuvien puheluiden avulla kiihkeästi patotyömaata kotoa, yli sadan kilometrin päästä tiistaina kahdestoista lokakuuta.

Yksi, paljon suurempi kosteikon pato on korjattu samalla menetelmällä saman kunnan alueella. Se onnistui ja pato pitää nyt.

Minua korpeaa vieläkin Ely- keskuksen kielteinen kanta hyvässä asiassa. Olen seurannut kosteikkojen perustamista, huoltoa ja korjausta ympäri Suomea. Aina niihin ovat Ely- keskukset myöntäneet tukea, koska kyseessä on selkeä vesiensuojelutoiminta. 

Tunnen, että olen ainut poikkeus tässä kosteikkoasiassa. Päätin itse maksaa tämänkin työn kaikessa hiljaisuudessa, sillä en halua riidellä viranomaisten kanssa.

Olen miettinyt, miksi näin on käynyt. Seulonnassa käteen on jäänyt vain yksi syy: tuo ilmoitukseni ja huomautukseni sillan korvaamisesta rumpuputkella.

Vesiviranomaiset eivät varmaan tienneet ennakkoon, että juuri tuolla purolla oli menossa projekti virtavesikalojen kotouttamiseksi luonnostaan täysin puhtaisiin latvavesiin. 

Silta on ainoa laillinen ratkaisu puron ylitykseen. 

Nyt vanhaa kosken niskaa on muokattu rumpuputken asennuksen vuoksi, ja se vaikuttaa sen järven pinnan tasoon, josta joki tai puro alkaa. Tämmöistä ei saisi tehdä. Olen tuntenut juuri tämän paikan 1950- luvun lopulta asti. Siinä oli silloin pitkospuut puron ylitse. Siitä pääsi jalkaisin kalastamaan toiselle järvelle. Polku toi vanhojen valtion metsien läpi paikalle.

Puron pohjoispuolelle metsäyhtiö teki suuren puutavaran varastopaikan. Siitä rekat ovat hakeneet tietääkseni vain yhden metsäkaupan puita. 

Ilman siltaakin olisi pärjätty, sillä tuon paikan metsän omistajan palsta päättyy lännempänä vanhaan metsäautotiehen, joka on erinomaisessa kunnossa. Olen itse sen osakas. Se tie kestää niin suurten puutavara-autojen painon, kuin nyt on käytössä tukkien kuljetukseen.

Ehkä Elyn tai vesipiirin viranomaiset suuttuivat, kun tekivät itse pahan mokan. Siitä he päättivät rangaista ja näpäyttää minua epäämällä kaiken tuen, jotta asia ei saisi laajempaa huomiota. On totuttu siihen, että kansa on herroille nöyrää poikaa.

Hallitsemallani maalla olisi kaksi paljon suurempaa aluetta, joille voisi tehdä isot kosteikot. Isoimpaan olisi aika helppo tehdä maaston muodon vuoksi erinomainen kosteikko. Siihen eivät kuitenkaan minun, eläkeläisen, varat riitä, vaan työt jäävät tekemättä, koska tukea ei ole odotettavissa yhtä ainutta senttiä.

En ole itse paras arviomaan sitä, onko tässä - sinänsä pienessä – asiassa samantapaista väärin toimintaa kuin tuossa Yli-Viikarin tapauksessa, kylläkin toisenlaista. Tämän arvion tekevät muut. Esitin tässä vain tosiasiat.

Padon selkä on sileä. Se ei anna aavistusta, että juuri tässä on vedet patoava valli.

Kuvassa näkyy 22 senttiä läpimitaltaan oleva ylivuotoputken reikä. Vesi ei ole vielä kohonnut niin korkealle, että putki alkaisi toimia. Putken pään alla on lammikko, josta vesi menee kivisiltaan sijoitetun rumpuputken lävitse kanavaan. Se johtaa vedet 50 metrin päässä olevaan järven lahteen.

Kosteikolla alkaa olla jo vettä padon yläpuolella. Kaivurin kuljettaja on tehnyt luiskaan pientä uomaa, jonka päässä odottaa putken pää. Se päästää liiat vedet padon läpi.

Putken kosteikon puoleinen aukko on merkitty kepillä.

Padon pohjaan ja seinämään on pantu sinertävää savea ja muuna täyttömaana on kahdesta läheisestä pellosta kuorittua silttiä. Sen sanoi kaivurimies olevan paras maalaji padon vaatiman suuren massan rakentamiseen. Se on kivetöntä maalajia, joka syntyi jääkauden loppuaikoina jään jyrsiessä kalliota ja veden huuhdellessa ja seuloessa eri maalajeja. Siltti on hyvää ja viljavaa viljelysmaata. Sillä ei ole puhtaan saven ikäviä ominaisuuksia pelloissa. Kuva on otettu padon harjaa pitkin.

Padon molemmin puolin korkeammalla sijaitsevat pellot on metsitetty. Kuusen taimet kasvavat hyvin mullan ja silttimaan seoksessa. Ehkäpä liiankin nopsaan saatuaan juurensa ravitsevaan silttiin. Pisimmät vuosikasvaimet ovat metrin mittaisia.

Kaikki kuuset ovat kasvustaan huolimatta hyvin tanakoita. 

Olen lopettanut pelloilla raivaussahan käytön, koska kuuset jo pitävät puolensa pajuja vastaan. 

Suojaa tarvitaan, jotta teeret ja jänikset edelleen viihtyisivät täällä. Lihavat jänikset tuottavat suuria poikueita. Metsästys antaa saaliita näistä seuduista tasaisesti. Metsästys on kuitenkin enintään kohtuullista, sanoisin kevyttä. Katovuosia ei ole eikä täällä ole ollut koskaan tularemiaa, jänisruttoa.

Olen ajatellut tämän projektin aikana, joka on kestänyt kaikkiaan seitsemän vuotta, että yksi asia puuttuu ainoastaan. Se on patoneuvoksen arvonimi kaivurikuskille.

Loppuvuosi ja seuraavat ajat ratkaisevat, tuliko padosta pysyväinen kosteikon ylläpitävä ja vedet puhdistava laitos. Se on harras toiveeni.

 

Ennen talvea

 

Kun sato puutarhasta ja metsästä on korjattu ja visusti tallennettu ankaran talven varalle, silloin jää vielä puuhia riittämiin ennen kuin talvi lumineen saapuu.

Lehtien lakaisu pihalta on työvaltaista puuhaa. Lehtiharavat ovat siihen työhön oivalliset kalut. Neljä kertaa viisi metriä mitoiltaan oleva kevytpeite on hommassa avuksi. Sen päälle voidaan haravoida melkoinen lehtimäärä. Sitten vain tartutaan jokaiseen pressun kulmaan ja veto kohti lehtikompostia voi alkaa.

 

Kottikärryt eivät ole – varsinkaan tuulisella ilmalla – lehtien kuljetukseen kätevin apuväline. Tuuli levittää lehtiä ympäriinsä, kun niitä lastataan kuormaan. Tyyni ilma toki pelastaa.

 Kaikki omenapuut ja ruusupensaatkin on hyvä suojata rusakoiden varalta minkkiverkosta tehdyillä ympyriäisillä suojilla, joita voi panna päällekkäin neljä, jopa viisi puolen metrin korkuista osasta, jotka sidotaan toisiinsa.

Omenapuu on ympäröity viidellä päällekkäin asetetulla, 50 senttiä korkealla ympyrän muotoisella minkkiverkon osasella. Korkeus on näin kaksi ja puoli metriä. Metrin lumikerron ei vielä auta rusakkoa jyrsimään herkullista evästä.

Ruohonleikkuri ja muut pienkoneet on laitettava katosalle.

Niiden polttoainesäiliö tulee täyttää piripintaan pienkonebensalla, jolloin kone säilyy hyväkuntoisena talven ylitse. Se myös käynnistyy herkästi seuraavana vuonna, kun se astuu palvelukseen. Öljyn vaihdon voi jättää kevääseen. Samalla öljytilasta poistuu kondenssivesi.

Viisas käyttää pienkonehuollossa kaikki pihan ja puutarhan koneet huollossa jo ennen talvea. Silloin huollettu ja käyntivarma laite ei aiheuta huolia kevätkesästä seuraavana vuonna. Useimmat meistä – sellaisia me uuden ajan ihmiset olemme – eivät osaa kaikkia huoltotoimia, mutta ammattimies osaa.

Mökin kompostipuuseen säiliö tulee tyhjentää. Sen pissasäiliö on myös otettava maanalaisesta kammiostaan esille. Sisältö voidaan loiskutella kuusentaimikkoon lannoitteeksi, jolloin arkisesti sanottuna kusen potentiaali ei mene hukkaan.

Kompostipuuseen sisältö on hyvä laittaa tekeytymään avokompostiin, jolloin se on seuraavan vuonna valmis kukkapenkkeihin ja muuhunkin maan parannukseen.

Kompostisäiliön pohjalle on eduksi varistella kuivikeainetta kymmenen sentin kerros. Ilmanottoaukko on parasta säätää talviasentoon. Istuinpöntön kannessa oleva lumihiutaleen kuva kuuluu vääntää merkin kohdalle. Näin kompostipuuseen ydin on valmisteltu talvikuntoon.

Soutuvene on hyvä kääntää ja nostaa noin kuusikymmentä senttiä korkeiden pukkien päälle. Veneen suojaksi kuuluu laittaa venepeite, joita on koon mukaan nettikaupoissa myytävänä. Hätätilassa suojaksi kelpaa riittävän suuri kevytpeitekin. Tärkeintä on, että veneen laidan käänteet ovat piilossa eivätkä ne pyydystä roskia. Jos niin käy, silloin hiljainen muhinta vahingoittaa herkkää veneen laitaa pitkässä juoksussa.

Räystäskourujen tyhjennys saa odottaa kunnes lehdet ovat  lähteneet.

Valmistin itse tähän työhön oheisen kuvan mukaisen apuvälineen. Siinä on wc- pöntön puhdistusharja sopivassa kulmassa, jonka määrää rimaan tehty ura. Päällä on neljän millin vesivanerilappu. Kiinnitys on hoidettu kahden aluslevyillä varustetun läpivientipultin avulla. Riman pituus on sopiva niin, että maasta käsin on helppo puhdistaa räystäskourut. Tikkaita ei tarvita.

Tein tämmöisen vehkeen sekä kotiin että mökille. Työ ja materiaali tuli halvaksi.

Yläosan kiinnitysmekanismi

Varren pituus on säädettävä riittäväksi vesikourujen korkeuden mukaisesti. Varsi on kuin nälkävuosi, pitkä.

Otin vehkeestä valokuvan kauan sitten, ja lähetin sen vihjeeksi Fiskarsille.

Kas kummaa, muutaman vuoden kuluttua Fiskars laski rautakauppoihin rännien puhdistustyökalun, jossa on samanmuotoinen harja kuin minun laitteessani, mutta lisäksi vielä muovilappu, jolla harjalla rännin päähän vedetty lehtikasa voidaan vipsutella maahan asti.

En väitä, että ideani mukaan Fiskars on tehnyt oman versionsa. Monet muutkin ovat voineet antaa aiheen tuommoisen tarpeellisen kalun tuottamiseen.

Laitoin vuosi sitten mitat pallon muotoisen, kuution vetävän kompostilaitteen valmistamiseksi Biolanille, koska tämä Pikakompostori 220 ei täällä pohjoisen pakkasessa tahdo jaksaa toimia läpi talven. Etelä- Suomessa kaikki pelaa, koska siellä talvi on selvästi lauhempi. Minun piti katsoa pallon tilavuuden laskukaava geometrian kirjasta. Pallon säteen matemaattinen ratkaisu, kun tilavuus on yksi kuutiometri, onnistui kaavan avulla. On jotain hyötyä lukion matematiikasta, sentään.

Pensaiden ja omenapuiden sekä kuusi- ja orapihlaja-aitojen leikkaus on viimeisiä toimia myöhäsyksyllä.

Ne voi tehdä vielä ensilumen jo tultua.

Suojasin Pirja- omenapuun heti sen jälkeen, kun omenat oli poimittu. Puu tuntui niin tärkeältä ja sen hedelmä oli ihana syödä.