Portugalin mullistus

 

Portugalilla oli hallussaan merkittävät siirtomaat, joista se ei ollenkaan aikonut luopua. Oli Kap Verde, öljyrikas Angola ja Mosambik, Goa Intiassa, Itä- Timor, Macao ja Guinea - Bissau.

Kuohunta alkoi kuusikymmenluvun alussa, kun Afrikan siirtomaissa komentoa pitämään lähetetyt upseerit näkivät alistetun ja rutiköyhän väestön kurjuuden Mosambikissa. Näitä ”mutiaisia” diktaattori Salazar määräsi pitämään kovassa kurissa.

Yhdessä kahakassa ammuttiin noin viisisataa mustaa, jotka olivat köyhistä köyhimpiä.

Pian puhkesi sota, joka kesti kymmenen vuotta. Amerikka ja Etelä- Afrikka sekä – mikä kummallisinta – Länsi-Saksa tukivat ja aseistivat Portugalia. Saksalla oli tarjota maailman paras rynnäkkökivääri, G-3.

Tukeminen oli helppoa, koska Mosambikin satamat olivat portugalilaisten joukkojen hallussa.

Neuvostoliitto ja Kiina tukivat vapautusliike Frelimoa, mikä oli vaikeaa. Tukea piti suunnata Tansanian kautta.

Ammattiupseerien joukko muodosti salaisen Asevoimien liikkeen kuusikymmenluvulla. Diktatuurilla ei ollut siitä aavistustakaan. Korkeat upseerit kyllästyivät tuhoamaan viidakkoon mustia, joilla oli vain ase ja vaatteet päällä. Joka kylässä, joka puhdistettiin, oli vain naisleskiä lapsineen sekä vanhuksia. Miehet olivat kaatuneet taisteluissa hyvin harjoitettua armeijaa vastaan. Upseereilla ei ollut halua jatkaa teurastusta, vaan oli viehtymystä palata kotimaan kulttuurin pariin sekä vasemmistolaisuuteen, jopa kommunismiin.

Upseerit johtivat mielettömän sodan lopettamiseksi vallankumousta, jonka muistan elävästi television uutisista. Kansa jakoi sotilaille neilikoita, jotka nämä työnsivät aseiden piippuun merkiksi siitä, että ketään ei ammuta.

Diktaattori Salazarin viimeinen pääministeri Caetano syrjäytettiin.

Valtaan nousi aiemmin armeijasta erotettu kenraali Antonio de Spinola. Hänellä oli Caetanon mielestä päässään outoja unelmia tasa-arvosta, ja hän oli diktatuuria vastaan. 

Portugalin johto antoi hänelle lähtöpassin armeijasta, joka oli de Spinolalle koko elämä. de Spinola otti innokkaasti osaa vallankumoukseen. Hän pääsi valtaan. de Spinola oli Euroopassa viimeinen valtion päämies, joka käytti monokkelia. Edellinen oli Suomen syöjänä tunnettu Molotov.

Spinolaa ei miellyttänyt kommunismi ja hän koetti kaapata kaiken vallan itselleen ja oikeistolle. Se ei onnistunut. Onneksi ketään ei surmattu, vaan homma hoidettiin latinalaisittain pehmeästi.

Valtaan nousi pariksi vuodeksi Francisco da Costa Gomes, kenraali, joka osasi pitää ajatuksensa salassa muilta. Pokerinaamainen kenraali pelasti maansa kommunismilta lähestymällä salaa sosialidemokraatti Mario Soaresia. Soares oli nykyaikainen demokraatti, joka oli nähnyt Neuvostoliitosta, mihin kommunismi johtaa. Pakkovalta ja pakkotyö. Vankileirit ja ikuinen yö. Sitä tietä Soares ei halunnut.

Uudet Portugalin johtajat tekivät asialliset sopimukset paikallisten siirtomaiden johtajien kanssa, mikä oli hyvin nykyaikaista. Ei eroteltu enää valkoista, mustaa tai keltaista rotua.

On valitettavaa, että pelkästään Mosambikista lähti emämaahansa monta sataa tuhatta valkoihoista. Koston pelko ajoi heidät pois, kuten entisestä Rhodesiasta englantilaiset samantapaisessa selkkauksessa. Maa on nyt Zimbabwe.

Valkoisilla oli hyvä koulutus. Löytyi osaamista koneiden ja laitteiden käyttöön ja huoltoon sekä maanviljelykseen että yhteiskunnan toimivana pitämiseen. Sivistys tempautui pois hyvin nopeasti eikä ole oikeastaan palannut takaisin.

Näin nuo kaksi viimeksi mainittua maata  vaipuivat pohjattomaan köyhyyteen, ja yhteiskunnat ovat rappeutuneet pahasti.

Portugalin oma systeemi oli vallankumouksen alkaessa keskiaikainen suurine tilanherroineen ja kartanotanssiaisineen sekä ylellisine päivällisineen ulkosalla. Järjestettiin loistavia metsästyksiä. Riistaa ajoi ammuttavaksi köyhälistö, joka eli herrojen armon alla. Uskonnollisuus – katolinen oppi - pakotti korkeat herrat pitämään huolta niistä, joilla ei ollut mitään.

Mario Soares osasi luotsata maansa uudistusten tielle. Samalla hänen avullaan vältettiin hallituksen horjahtaminen kommunismin tielle eli harvainvaltaan. Hän luotsasi yli kymmenen vuotta maataan, kunnes astui sivuun kaikkensa antaneena.

Nyt Portugali on kohtuullisen nykyaikainen eurooppalainen valtio. Sen satsaus terveydenhuoltoon on asukasta kohti sama kuin meillä Suomessa. Asia on meille suuri häpeä, mutta Portugalille ylpeyden aihe. 

Siellä vallitsee kulttuurissa sama miesten johtoasema kuin Espanjassakin. Ulospäin kaikki on säntillistä ja kohteliasta, mutta kun silmä välttää, naisia kopeloidaan estoitta. 

Jos tulee riita siitä, alkaako sukupuoliyhteys juuri nyt, ja kiista johtaa naisen surmaamiseen, latinalaisessa kulttuurissa kyseessä on intohimorikos. 

Meillä Pohjolassa kyseessä on murha, josta tuomitaan elinkautiseen. Se on Englannissa todella vuosikymmeniä kestävä linnareissu. 

Latinalaisissa maissa rangaistus on kevyt. Ikään kuin sanottaisiin, että so, so poika, pistä pienempää vaihdetta silmään.

No, kaikkihan me olemme syntisiä. Herra armahtaa kunnon katolilaisia, jos vaan malttavat tulla tunnustamaan ripissä rikoksensa ja katuvat niitä kirkon antaman kaavan mukaan.

Miten on meidän laitamme?