Tutkimussuma

 

Suma on ilmestynyt. Tarkoitan sillä nopeassa tahdissa toisiaan seuraavia tutkimuksia. Semmoista en ole ennen kokenut.

Maanantaina oli lääkärin tutkimus.

Siellä määrättiin puhallusseurantaan. Ei alkometrillä, vaan pef- mittarilla. Sillä saadaan selville, millä vauhdilla ilma kulkee suusta ulos.

Kolmen ryppäissä on puhallettava aamuin illoin ja merkittävä tulokset mukaan annettuun kaavakkeeseen sekä lukuina että piirroskuvioina. Tuopa tuopi tuiman tunnun!

Lisäksi, jos on hengitysoireita, pitää oireisena puhaltaa sarja, ottaa suoraan keuhkoihin vedettynä putkien laajentajaa ja kymmenen minuutin kuluttua on uusi sarja puhallettava tai puhkuttava.

 

Lisäksi puhelinrumban tuloksena on mentävä huomenna klo 18.18 koronarokotukseen niin tasan kuin vain aikarauta kykenee näyttämään. Tällä keinolla eli kikalla ei synny suuria sumia paljon kärsineeseen terveyskeskus- rukkaan, vaan rokotusjono kirmailee nopeasti eteenpäin. 

Sanoin vaimolle, että en osaa askeltakaan rumbaa, mutta sentään muistan puhelinrumbassa tarvittavat maagiset luvut yksi ja kolme. Ne tarvitaan, kun haluaa puheisiin ajantilausta hoitavan rouvan kanssa omalla paikkakunnalla. 

Nautin suorastaan takaisinsoittosysteemissä esiintyvän miehen vakavasta ja selkeästä äänestä. Hän puhuu kuin uutisten lukija kreivi Carl-Eric Creutz vuonna 1961. Kekkonen oli Havaijilla. Neuvostoliitto lähetti Suomelle nootin. Tarvittiin neuvotteluja, koska Saksan jälleenaseistaminen oli käynnistynyt. Hautajaistunnelma vallitsi  koko maassa.

No, eivät länsimaat niin hupsuja ole, että antaisivat Saksan käsiin ydinaseita. Uhka ei siis ollut todellinen. Kansaan silti levisi pelko siitä, mitä venäläiset aikovat. Oli YYA- sopimus. Juuri siinä mainittiin, että Saksa tai sen kanssa liitossa olevat maat voivat antaa aiheen neuvotella sopimuksen toimeenpanosta.

Äiti oli hyvin huolissaan. Hän  toisteli sitä, että nyt suurvallat taas jauhavat uutta sotaa. Huomasin, että kaikki aikuiset olivat vakavia. Hrustshov oli arvaamaton mies, joka oli hyväksynyt kaikki Stalinin hirmutyöt pelastaakseen oman nahkansa.

No, Kekkonen, joka sieti uskomattoman määrän viinaa, kesti paineen hyvin ja sai venäläiset rauhoittumaan. Ilman votkaa ei Venäjällä onnistu mikään, sanotaan.

Nyt ollaan jo Suomessa melko turvallisilla vesillä. Poliitikot hoitavat asiat ihan hyvin. Ei naiset ole sen arempia kuin miehetkään, kun kyse on tosiasioista.

Kiirastorstaina kukon jo laulettua – jopa rauhoituttua – on mentävä verikokeisiin. Kirjailija, kapteeni, Pentti H. Tikkanen käyttää ilmaisun `ennen kukon kiekaisua` asemesta omaa varianttiaan `ennen kukon pieraisua`. Miksi näin, ei voi tietää.

Ehkä on määrätty joitain allergiatutkimuksia, arvelen. Olisiko kuusipuu- (neljällä u- kirjaimella, ei kolmella) ja koira-allergiaselvitystä.

Poliitikot sanovat, että ei voi tietää, mutta selvitetään, kun kiperä paikka tulee tentissä vastaan.

On vain kymmenen minuutin piina pelottavassa verikoepenkissä, sitten on kiiruusti käveltävä Wilhelm Konrad Röntgenin yli sata vuotta sitten keksimään koneeseen.

Se kummasti pitää pintansa tuo perusröntgen. 

Luulenpa, että Saksassa ja Amerikassa pian kaikki kuvat otetaan magneetilla, jossa ei saa yhtään säteilyä nahkaansa eikä sisuskaluihinsa. Liiallinen säteilyn saanti altistaa syövälle.

Muistan työstä, miten monet halusivat ihan mielenkiinnosta aina vaan uusia kuvia periaatteella ” jos sittenkin on tullut muutoksia viime kertaan nähden”.

 Missä raha asuu (Saksa, USA, Arabia ja Kiinan yläluokka), siellä mennään ensimmäisenä yleiseen magneettikuvaukseen.

Laite on liian kallis Suomen jokaiseen kuntaan -ehkä Kiuruvettä lukuun ottamatta - mutta halpa se on noille neljälle mahdille.

 No, eihän kommunismi oikeasti tunne käsitettä yläluokka (heidäthän pitää heti ampua Marxin mukaan), mutta kyseessä onkin harvainvalta, joka käyttelee pakkovallan otteita. 

Kiinasta 10 vuotta sitten tutkivan journalismin asiamies onnistui tuomaan selvityksen siitä, miksi vaateteollisuus ei pärjää länsimaissa. Kiinassa ompelee 15 miljoonaa ihmistä pakkotyössä kaikenlaista päälle pantavaa.

Kustannukset ovat valo ja lämpö sekä kaksi kupillista keitettyä riisiä päivässä, bitte! Kun vanki vapautuu, pitää pysyä hiljaa. Uhataan niskalaukauksella.

Semmoista se on, maailman meno.

 

 

 

Armollisuus

 

Armahdus on ansiotonta pääsyä pälkähästä.

Kaikkina aikoina on maan päämiehillä ollut valta armahtaa tuomittu, useimmiten inhimillisistä syistä.

Kovin tuomio lienee sellainen elinkautinen, että tuomari sanoo vangitun lähtevän vankilasta vasta arkussa. Armahdusta ei tule.

Tämmöisiä pitkäaikaisvankeja ovat mafian pomot, jotka ovat tehneet niin raskaita rikoksia, ettei heitä voida päästää enää vapaaksi.

Sellainen oli Salvatore ”Toto” Riina. Hän murhasi omin käsin ainakin 40 ihmistä ja pomojen pomona määräsi noin tuhat ihmistä murhattavaksi.

Kerran näin dokumenttifilmistä, miten sureva 30 – 40 vuotias mustiin pukeutunut nainen oli hautausmaalla suremassa omaisensa haudalla. Äkkiä häntä ammuttiin ja nainen lyyhistyi hautapaaden päälle. Mafian tappaja ampui lippaan tyhjäksi ja jätti aseen paikan päälle.

Näistä merkeistä Italian poliisi osasi heti päätellä, että rikoksen takana oli mafia. Pistooli oli Beretta, ja sen sarjanumero oli mirklattu pois.

 Tämmöisissä tapauksessa minun – ja varmaan monen muun – on mahdotonta ajatella armahdusta. Papitkin sanovat, että vain Jumala voi armahtaa. Se on ainoa toivo, kun ihmisten piiristä ei löydy ymmärrystä.

 

Luin Sana- lehdestä miehestä, joka on murhannut neljä ihmistä. Hän tekee nyt uskovaisessa yhteisössä vapaaehtoistyötä jakamalla ruokaa köyhille. Minut pysäytti se, että koko koulunkäynnin ajan toiset koululaiset kiusasivat häntä. Kenellekään ei voinut tai uskaltanut kertoa siitä.

Isä oli tuurijuoppo, joka toimi teurastajana. Kun isä oli viinasta työkyvytön, vähän yli kymmenvuotias lapsi teurasti isoja eläimiä teurastamossa. Uskomatonta.

Siellä hän mieltyi veren ja viinan seoksen juomiseen. Isä opetti kestämään sekoituksen voimalla viattoman eläimen tappamisen.

Vereen syntyi voimakas himo. Siksikö hän murhasi neljä ihmistä?

Sitä ei tarkkaan kerrota.

Äiti poltti kolme askia Partner- tupakkaa päivässä eikä juuri pojastaan välittänyt mitään.

 Alan koulutusta saaneena, ymmärrän hyvin vedon viinaan, imppaukseen ja lopulta huumausaineisiin noissa oloissa. Rikoksia piti tehdä rahan saamiseksi huumausaineisiin ja viinaan, kunnes pääsi itse diileriksi.

 

Mies sanoo olleensa hoidossa Niuvanniemessä. Hän on siis murhia tehdessään katsottu syyntakeettomaksi.

 Muistan, miten aikuiset lukivat – kun olin koululainen – uutisia Savon Sanomista, kuinka joku moninkertainen murhaaja oli päässyt pakoon Niuvanniemestä.

Kotoani oli sinne matkaa noin 50 kilometriä.

Isä rauhoitti meitä lapsia sanomalla, että jospa pariksi yöksi pannaan ulko-ovi säppiin. Ei tappajia tarvitse pelätä. Niitä tapasi rintamalla joka päivä. Hän itsekin ampui pystykorvakiväärillä ryssiä, joita kyllä silloin ei pidetty ihmisinäkään, vaan vihollisina. Herrat käskivät ampua, herrat vastaavat siitä.

 Naapurin isäntä kävi usein meillä kertaamassa kovia paikkoja rintamalla. Hän kertoi isäni olleen tarkka ampumaan pystykorvalla.

Muutoin isä johti kahta konekivääriä, puolijoukkuetta.

Jossakin ladossa oli ollut vihollisen konekivääri, melko kaukana. Isä oli kutsuttu hommaan, mihin muista ei ollut. Kun vihollisen ampujan pää putosi alas, uusi nousi tilalle, ja tulitus jatkui. En enää muista, kuinka monen osuman jälkeen konekivääri oli vaiennut lopullisesti, ja paha tilanne helpottui.

 Jälkeen päin olen ajatellut, että rintamamiehet hoitivat näin toisiaan vertaistuen avulla. He kävivät toistuvasti läpi tapauksia, joita oli vaikea kestää tai hyväksyä. Parempaa lääkettä ei ole keksitty tähän päivään mennessä, tiedän.

 Jotenkin arvasin, että vastuu vihollisten tuhoamisesta ulkoistettiin upseereille. Tehtiin vain, mitä vänrikit ja luutnantit käskivät. Käsky suurempien vihollismäärien saattelusta tuonelaan tuli aina vielä korkeammilta upseereilta, joita ei juuri nähty etulinjoilla, mutta nimi tiedettiin.

 Kuulin, että Suomen armeijassa ei ollut semmoisia miehistön ammuttajia kuin Venäjällä olivat politrukit. Heistä kahdella oli kenraalin käskyvalta. He olivat Hrustshov ja Brezhnev, myöhemmin Neuvostoliiton päämiehet.

 Oli pysyvä Stalinin käsky, että ”pelkurit ja pakokauhun lietsojat” on ammuttava eli kaikkein arimmat ja heikoimmilla olevat, usein lievästi vammaiset.

Pienemmistä mokista pantiin rangaistuspataljoonaan. Nämä yksiköt hyökkäsivät saksalaisia vastaan toivottomissa tilanteissa. Yleensä Saksan armeijan ammattimiehet tekivät heistä selvää. Haavoittuneena henkiin jääneet armahdettiin.

 

Tuo Sana- lehden mies oli tullut uskoon. Näyttää siltä, että hän pelastuu. Murha ei enää kuulu työkalupakkiin arkipäivän probleemien edessä. Mies on löytänyt vasta vanhakona miehenä itselleen vähän lämpöä, kun ymmärtävä nainen on hänen vaimonsa.

Usko on antanut rohkeutta ja ryhtiä pyytää anteeksi pitkän ajan kuluttua surmattujen omaisilta.

Varmasti kynnys semmoiseen on korkea, mutta näyttää siltä, että kaikki ovat hyväksyneet anteeksipyynnöt.

Ehkä uhrit olivat yhtä syvällä huumemaailmassa, jossa sekopäisenä henkirikos ei ole harvinaisuus.

Luojalla ja Jeesuksella on valta armahtaa tekojaan katuva ja uskoon tullut. Meillä heikoilla - siis ihmisillä – ei ole niin suurta sydäntä.

 Mainittu tapaus kertoo karkeasti ja pysäyttävästi, mihin johtaa herkän lapsen kiusaaminen ja olematon turva perheessä, jossa remmi ja viina ovat läsnä.

 

Me suomalaiset ajattelemme, että ruotsalaiset eivät kestä sitä, minkä me.

Ei heidän tarvitsekaan, koska he käyttävät pienissäkin asioissa järkeään.

Pienten lasten äidit, jotka ovat perushoitajina tai sairaanhoitajina, saavat helposti oikeuden päättää kuinka monta tuntia he jaksavat olla töissä. Tavallinen ratkaisu on neljä tuntia.

 Näin Ruotsissa on karkeasti sanottuna kaksinkertainen määrä työväkeä Suomeen verrattuna. Siellä ketään pienten lasten äitiä ei ajeta piippuun.

Äiti jaksaa hoitaa pikkuisensa hyvin ja kiintyä heihin syvästi.

Lapset aistivat herkästi äidin kiireen, jolloin hän ei ole oikeasti läsnä. Pidämme Ruotsia sosiaalietuuksien paratiisina, missä on paljon väärinkäytöksiä ja tukien huijaamista.

 Voi olla joitakin huijauksia, mutta ruotsalaiset ajattelevat, että heillä on siihen varaa, kunhan vain lapset pelastuvat ja heistä tulee kunnon kansalaisia. On jopa laskettu, miten kalliiksi yksi yhteiskunnassa sivuun joutunut tulee. Summa on uskomaton, jopa miljoonia.

Ruotsi siis armahtaa niitä, jotka ovat heikoilla, eikä se oli paha lainkaan.

 

Verenmyrkytys

 

Kyseessä on tila, jossa ihmisellä on niin voimakas tulehdus, että bakteerit kiertävät jatkuvasti tai sykäyksittäin verenkierrossa. Tilaa, jonka vieraskielinen nimi on sepsis, pitää epäillä aina epätavallisen huonokuntoisilla tai rajuoireisilla potilailla.

 

On hyvin tärkeää selvittää pesäke, mistä bakteerit joutuvat verenkiertoon tai se, mikä altistaa sairaan sepsikselle.

Aina ei löydy vammaa tai pesäkettä, vaan bakteeri on mennyt limakalvon läpi ja tunkeutunut verenkiertoon.

 

Syitä sepsikseen ovat äskettäin tehty toimenpide, perussairaudet, kuten sokeritauti, alkoholin käyttö, virtsatie- ja hengityselinoireet, pernan poisto, immunosupressiivinen lääkitys, haavat ja puremavauriot, hammasongelmat tai ulkomailla reissaaminen.

 

Immuniteettia heikentäviä lääkkeitä saa yhä useampi. Sitä ei äkkiä arvaakaan. Reumalääkitys, psoriaasin teholääkkeet, elimen siirron jälkihoito sekä lukemattomat krooniset tulehdussairaudet, kuten haavainen paksusuolentulehdus, Crohnin tauti ja muut harvinaiset tulehdussairaudet, joissa elimistön tulehdusvaste suuntautuu omia kudoksia vastaan.

 

Bakteereista, joilla on taipumus aiheuttaa verenmyrkytys ovat: aivokalvontulehdusbakteeri meningokokki, pneumokokki (yleensä keuhkokuume), Capnocytophaga canimorsus (koiranpuremabakteeri). Nämä aiheuttavat pistemäisiä verenvuotoja iholle tai laajempia vuotoläiskiä. Äkäisiä ovat myös yleiset tulehdusbakteerit streptokokki (angiina, keuhkokuume) ja stafylokokki (paiseet, keuhkokuume).

 

Koiran tai suden purema on vaarallinen. Luonto on järjestänyt asiat niin, että kun koiraeläin puraisee vaikka hirveä, saalistaja voi vetäytyä laumaansa odottelemaan.

Hirvellä on pian kova kuume ja basillit kiertävät veressä ja se makaa maassa. Siitä se on yhdenkin suden helppo tappaa, koska suuri eläin ei pääse karkuun eikä jaksa vastustaa repimistä. Koiran purema on siis otettava vakavasti.

 

Verenmyrkytyspotilaalle nousee äkkiä kuume ja hänen kuntonsa romahtaa. Kuume on yli 38 astetta tai sitten matala, koska elimistö ei enää jaksa nostaa edes kuumetta.

Pulssi on nopea ja verenpaine matala.

Hengitystaajuus tihenee ja joku paikka, tai koko keho tuntuu kipeältä. Lapsilla tämä ilmenee käsittelyarkuutena, jonka taitava lääkäri havaitsee lasta käsin tutkiessaan. Tällaisia havaintoja ei mikään kone korvaa.

Vilunpuistatukset kuuluvat taudin kuvaan, samoin väsymys, pahoinvointi, oksentelu sekä voimakas yleinen sairaudentunne.

Perussairauden oireet voivat pahentua, kuten sokeriaineenvaihdunnan meno sekaisin.

 

Tulehdusarvo, Crp on korkea ja valkosolujen määrä verikokeessa korkea. Niiden eri laatujen suhteet muuttuvat, niin että elimistö työntää hädässään verenkiertoon valkosolujen nuoruusmuotojakin.

 

Tarvitaan lääkärin käsin suorittama tutkimus. Potilaalta ja omaiselta saadut tiedot ovat tärkeitä. Pahassa tapauksessa potilas on sekava eikä omaisia tavoiteta.

Tarvitaan vain yllä mainitut kokeet ja kolme eri putkiin otettua veriviljelykoetta.

Mihinkään röntgeniin ei ole aikaa, vaan on aloitettava heti suoraan suoneen semmoinen antibioottien yhdistelmä, joka meillä Suomessa on kokemuksen mukaan ensisijainen.

 

Tässäkin asiassa on hyvin tärkeää, että Kanta-arkiston terveystiedot lääkityksineen, allergioineen ovat ajan tasalla, koska kuka vaan meistä voi sairastua missä vain Suomen alueella.

 

Henkilökohtaisesti olen aina vastustanut matkustelua ulkomailla, niillä, joilla on vakavia sairauksia. Mitä kauemmas itään mennään, sen todennäköisemmin sairastunut on kuoleman oma. Kuollut voidaan vielä ryöstää.

Bakteereista myös yleinen virtsatietulehduksen aiheuttaja, E. Coli, sekä klebsiella ja enterokokit pystyvät aiheuttamaan verenmyrkytyksen.

 

Hoito perustuu nesteytykseen ja antibioottihoitoon suoraan suoneen. Koska verenpaine on matala, potilas voi olla tajunnan rajamailla. Kyse on septisestä sokista, jolloin nesteen tarve voi olla monia litroja. Elimistön taisteluhormonia, noradrenaliinia voidaan käyttää verenkierron tehostamiseen.

Jos peruslääkityksen takia potilaalla on ennestään vähän valkosoluja, neutrofiileja, sairastunut voi menehtyä muutamassa tunnissa.

 

Jos potilasta hoidetaan terveyskeskuksessa ja saadaan selville keuhkokuume tai munuaistulehdus, joissa bakteerit voivat kiertää veressä, hoito suunnataan näihin tulehduksiin ja myös sepsistä vastaan.

 

Kuumissa maissa hoidettaessa nesteen perustarve on hyvin suuri. Kuuden päivän sodassa Siinailla hoidettaessa israelilaissotilaita, nesteen perustarvekin oli jo kahdeksan litraa vuorokaudessa. Arabit eivät tätä tienneet, ja tappiot olivat heillä suuret. Israelin armeija löysi erämaasta suuria määriä egyptiläissotilaiden kenkiä. Miehet olivat paenneet paljasjaloin vaarallista vihollista. Arabikulttuurissa on häpeällistä kuolla saappaat jalassa.

 

Eräkirjailija Leevi Karsikas kuvaa kirjassaan, miten hänen poikansa astui ruosteiseen naulaan kaukana Lemmenjoen kansallispuistossa. Silloin ei ollut kännyköitä käytössä tai niiden peitto ei ulottunut alueelle.

Kullankaivajat neuvoivat, missä on erämaapuhelin. Sieltä Karsikas soitti Ivalon terveyskeskukseen, lääkärille.

Olen ihaillut lappilaisen kollegan toimintaa, ja lukenut tuon kirjan uudelleen neljä kertaa.

Lääkäri soitti antibiootin apteekkiin ja ohjeisti sen henkilökuntaa, että pakkaus on vietävä postiveneeseen, joka ajaa Kultahaminaan. Pakkaukseen oli kirjoitettu nimi ja tieto sairaan olinpaikasta erämaassa.

Sopimus oli, että kulut voi maksaa erämaasta maalikyliin palattua. Hienoa toimintaa.

 

Jalka, johon naula oli pistänyt, oli hyvin kipeä ja kansan pelkäämä punainen juova nousi jalkaterästä ylöspäin.

On totta, että jos tulehdus nousee nivuseen asti, basillit voivat ryöstäytyä suuriin laskimoihin, ja kuoleman vaara on suuri.

No, Karsikkaan poika pelastui Lapin osaavan henkilökunnan ansiosta.

Koska antibioottipakkaus on kevyt ja pienikokoinen, Karsikas käveli ilman rinkkaa hakemaan Kultahaminasta eli Kultasatamasta lääkettä.

Yksi kullankaivajista pyysi samalla tuomaan hänen postinsa. Mukaan annettiin lukitun postilaatikon avain.

Kaikki meni muuten hyvin, mutta muovikassissa oleva kullankaivajan paketti painoi kolme kiloa ja sitä oli vaikea kantaa. Kassin kantoviilekkeet tuntuivat porautuvan sormien ihoon väkisin.

 

Perillä ilmeni – myöhemmin – että Karsikas oli kantanut suuren määrän viinaa kultamiesten ryypättäväksi.

Semmoista voi sattua, kun on liian auttavainen eikä kysy, millaista postia on odotettavissa!

 

Punaviini suuriin juhliin

 

On syytä pysytellä kohtuullisissa – hinnoiltaan meinaan – ostoksissa.

Sandelsia muistellen unelmoin kerran, kun tuli seitsemänkymmenen vuoden juhlani lähemmäs, viinistä, jota pastorille tarjottiin Koljonvirran pohjoispuolella. Sehän oli Margaux.

Katsoin Alkon luettelosta, ja siellähän se Margaux yhä seisoi. Varma merkki laatuviinistä. Hinta hallinpullolle oli 397 euroa!

Halusin ostaa ystäväpariskunnalle pienen pullon kunnon viiniä, ja ostin Margauxia. Sanoivat sitä hyväksi, jälkeen päin. Ymmärsin, että kyseessä ei ollut pelkkä kohteliaisuus, vaan tosiasia.

Italialaisista viineistä voi löytää hyvää. Ei Ranska ole ainut viinien valmistuksen osaaja. Amarone della Valpolicella Classico Tommasi. Kyseessä on huippuviini. Se maksaa melkein neljäkymppiä pullo. Kun haluat vähän briljeerata, tässä on tasokas juotava. Suosittelen. Saman maan halvempi tuote on Chianti Ruffino, erinomainen sekin grilli- ja liharuokien saatteeksi.

 

Ranskassa osataan viinin teko. Valintatabelli on niin laaja, että tutustumiseen ei riitä ihmisikä. Jos sitä yrittää, maksakirroosi vie hautaan ennen aikojaan. Tuon taudin yleisyys Ranskassa on sataatuhatta asukasta kohti 33 kertaa suurempi kuin meillä Suomessa.

Hyvää on Le Grand Roi Chateauneuf - du - Pape. Se sopii kaikille liharuuille. 

Olen antanut sitä lahjaksi metsästyskaverille niin, että itseltä viini on jäänyt kokonaan maistamatta! Kehuja olen kuullut. Sen on myös erinomainen riistaviini.

Halvempi, mutta hyvä on Mouton Cadet- punaviini, Bordeauxista. Pääsiäiseen ja Jouluun sekä kesäisiin grillijuhliin ns. parempana viininä suosittelen tätä.

Espanjasta löytyy vaikka mitä. Olen maistanut härän verta eli Sangre de Toroa. Oliko se Fryygian kuningas Midas, joka näki vihollisen valtaavan maansa ja ryöstävän sitä. Kuningas oli tottunut kerran päivässä kylpemään kultarahoja sisältävässä ammeessa, niin rikas hän oli. 

Epätoivossa kansansa puolesta hän otti pikarillisen `härän verta`. Se oli ehkä viiniin sekoitettua koniinia tai botuliinibakteerin myrkkyä vanhentuneessa veressä. Hän tiesi, että tuolla juomalla tulee loppu eikä hänen tarvitse kokea vihollisen häpäisyä.

Koniini oli myrkkyä, millä Sokrates tapettiin nuorison turmelemisesta. Oikeasti filosofi oli opettanut nuoria ajattelemaan omilla aivoillaan ja tekemään aikuisille kiusallisia kysymyksiä. 

Valtaa pitäville Sokrates oli vaarallinen omine ajatuksineen, joissa haastettiin vanhat asenteet vallankäytöstä ja monista muista kysymyksistä. Siksi hänet tuomittiin kuolemaan. Hän ei valittanut tuomiosta, koska ymmärsi poliitikkojen ja tuomareiden olevan korruptoituneita. Valitus ei auttaisi.

Meillä Suomessakin kasvaa myrkkykatkoa, jossa on koniinia.

Kaukaa, espanjankielisestä maasta Chilestä, tulee Santa Julia Organic, joka on kohtuuhintaista, mutta hyvää juotavaa grillilihojen ja paistien oheen.

Näitä suosittelen, koska ajattelen ihmisiä hyvällä. Kaikki nuo viinit käyvät tavallisille talliaisille, kohoten siitä aina piispoihin ja upseereihin asti. Laatu ei parane näistä kaksin tai kolminkertaisesti maksamalla. Esimerkiksi varsin edullinen Barefoot Merlot on kesäisten, usein mausteisten grilliruokien kylkeen aivan osuva punaviini. Eihän ole mitään järkeä rahdata Kaliforniasta asti viiniä, joka kertoisi tuon maan kehnoudesta, ei, kyseessä on ihan herrain päivälliselle sopiva valinta.

Varmasti ns. asiantuntijat ovat täysin toista mieltä, luulen. Tietysti - voi toki olla - että he eivät sittenkään tyrmää minua vallan kanveesiin.

 

Eteisvärinä

 

Eteisvärinä on yleisin eteisperäinen rytmihäiriö. Aikuisväestössä sen yleisyys on 1 – 1,4 prosenttia, mutta 75- vuotiailla jo 10 %. Kuuluisa hollantilainen sydämen tutkija Wenckebach nimitti sitä sydämen deliriumiksi.

Muistamme, että Delirium tremens on juoppohulluus.

Sydämen eteiset supistelevat kaaosmaisesti miten sattuvat. Jos suuri osa sähköimpulsseista johtuu kammioihin, pulssi voi olla 140 kertaa minuutissa levossakin. Sitä ei kauan kestä kenenkään pumppu, vaan se suistuu vajaatoimintaan.

 

Ikä siis altistaa, ja muita syitä ovat lihavuus ja sen aiheuttama sokeritauti, verenpainetauti (huonosti hoidettu) sekä sydänlihasvika eli kardiomyopatia.

Muita syitä on paljon, niinkin kaukainen asia kuin reuma. Jos reuman hoito ei ole ensiluokkaista, se voi karata sydämen läppiin ja tuhoaa niitä, jolloin sydän ei jaksa, vaan suistuu eteisvärinään.

 

Kolmasosalla aivohalvauksen saaneista on eteisvärinä. Siksi heti, jos rytmiikka on sekaisin, aloitetaan verenohennushoito estämään veritulppia, jotka uhkaavat muitakin elimiä kuin aivoja.

 

Ennen oli vain Marevan ja paljon laboratoriokäyntejä. Sitten keksittiin uudenaikaiset lääkkeet, joita käyttäessä ei tarvita laboratoriota. Ne ovat hiukan parempia estämään aivohalvausta kuin Marevan, jonka vastalääke vammavuodoissa on K- vitamiini. Ne ovat kalliimpia kuin vanha lääke, joka on ”42”-  nimellä tunnetun rotan myrkyn sukulaisaine.

Uusille verenohennuslääkkeille ei ollut pitkään aikaan vasta-ainetta, mutta kun mahakkaat ja rahakkaat saivat tämän tietää, lyhyessä ajassa kemistit kehittivät vastamyrkyt.

Yleensä maailman rikkaat ovat mahamiehiä, ja he omistavat suurimman osan maailman kullasta ja rahoista ja tavarasta. Kun tämmöiset tyypit huolestuvat, rattaat mitä erilaisimpien ongelmien hoitoon alkavat pyöriä.

 

Rytmiä voidaan tasoitella eri lääkkeillä, jotka ovat tärkeitä. Joskus tulos saadaan sähkösokilla, mutta usein eteisvärinä palaa takaisin.

 

Eteisvärinä on peräisin useimmiten vasemman eteisen seudusta, sieltä, minne keuhkolaskimot laskevat. Suurtaajuusenergialla, ultraäänellä tai jäädytyksellä  värinän alulle paneva kudos voidaan eristää muusta sydämestä, jolloin oikea rytmi saadaan pysyväisesti aikaan.

 

Näiden asioiden tutkiminen vaatii korkeaa asiantuntemusta ja erikoislaitteita, mitkä kaikki ovat peräisin Saksasta tai Amerikasta.

Jälleen tullaan rahaan. Se vaikuttaa noissa maissa, ja se raha vetää älypitoiset tutkijat työryhmiin, jotka ratkaisevat vaikeita probleemeja. Tutkijoiden ei tarvitse olla lainkaan huolissaan resursseista, kuten pienissä maissa.

Oppi tehokkaisiin hoitoihin pitää aina aluksi hakea ulkomailta. Sitten omat gurut kouluttavat oman maansa tarpeen verran asiantuntijoita.

 

Eteisvärinä on yleensä merkki elimellisestä viasta sydämessä.

On myös vähemmän vakavia eteisvärinän alatyyppejä, joissa pulssi on itsestään aivan normaalia tasoa ja sydämen koko pieni. Silloin – ainakaan suurella kiireellä – asialle ei kannata tehdä mitään.

 

Avainsanat ovat lihavuuden vastainen taistelu, hyvä sokeritaudin ja verenpaineen hoito, fyysisen kunnon säilyttäminen, ehdottoman tarkka verenohennushoito eli hyytymisen estohoito lääkkein, sydämen sykkeen tasaaminen lääkkein sekä rytmihäiriön syyhyn vaikuttaminen, jos se on mahdollista.

Erikoishoitoa ovat sydänlääkärin rytmihäiriön syntyalueelle kohdistamat toimenpiteet. Niihin valikoituu ihmisiä, joilla on normaalikokoinen sydän eikä kovin raskaita yllä mainittuja tauteja.

 

Hippokrateen ohjeen mukaan lääkäri ei saa ottaa liian suuria riskejä. Tauti voi viedä hengen, mutta mieluiten niin, että lääkärit eivät ole siihen osasyyllisiä. Tämä tarkoittaa sitä, että potilas lähetetään usein tutkimuspaikasta standardihoitoon kotiin eikä ryhdytä riskejä sisältäviin toimenpiteisiin, jotka kyllä voivat parantaa täysin, mutta lähes yhtä usein voi mennä myös henki.

 

Alussa mainittu Wenckebach oli hollantilainen, joka lopulta muutti professorina Wienin yliopistoon, jossa oli paremmat resurssit tutkimuksiin.

Hän kuoli vuonna 1940. Professori säästyi näkemästä kotimaansa kovaa kohtaloa sodan aikana, ihmisten viemistä karjavaunuilla tuhoamisleireihin ja saksalaisten säälimätöntä toimintaa kansaa kohtaan.

 

Maa vilisi lopulta kavaltajia ja ilmiantajia, sillä ihminen on hädässä heikko. Saksan salainen palvelu oli taitava saamaan itselleen tiedottajia. Kiinni jääneiden käsittely oli pahempaa kuin keskiajalla.

Koska Saksa ja Neuvostoliitto panivat koko Euroopan ihmiset kävelemään ja pyöräilemään, kun polttoaineet menivät armeijoille, mainittakoon lopuksi, että lihavuuteen liittyvä sokeritauti hävisi Euroopasta! Meni parikymmentä vuotta sodan jälkeen ennen kuin rasvan ja sokeritaudin liitto solmiutui uudelleen elintason noustua.

 

 

Unohtumaton ilta

 

Pystykorvamme Tassu oli parhaissa voimissaan. Metsästysmaja eli mökki oli valmistunut edellisenä vuonna. Siitä käsin pääsi mihin aikaan päivästä vain syksyn kuluessa pistäytymään metsään. Siellä oli tarjolla taimikon hoitoa, sienestystä, marjastusta tai metsästystä.

Tukikohta alkoi tuntua jo välttämättömältä. Siihen asti olin ajanut yli sata kilometriä isän ja äidin luokse, josta käsin nuo toimet onnistuivat. Vanhoilla ihmisillä itsensä palveluttaminen alkoi arveluttaa.

Milloin piti olla ruokaa pöydässä, milloin sauna valmiina. Ei semmoista rasitusta voi pidemmän päälle toisten harteille taakaksi asettaa, mietin.

 Pankkiin piti astella anomaan lainaa. Se onnistui, koska talo oli jo maksettu. Onnistuin houkuttelemaan tutun kirvesmiehen rakentamaan, mutta kaivamiseen ja soran kuskaukseen käytin paikallisia yrittäjiä. Kesäloman päälle esimies ei antanut yhtään vapaata, mikä tuntui kummalliselta. Se vaan piti niellä, koska en ole tottunut valittelemaan.

  Oli syyskuun kolmas viikko. Päätin, että lähdetään pojan ja koiran kanssa iltametsälle, kun ilta oli tyyni ja vielä ihmeen lämmin. Maastopuvun alla ei tarvinnut kuin pikkuhousut ja verkkopaita. Nousimme mäkeen, jonka korkeus on 160 metriä. Siitä alkaa kaksi kilometriä pitkä, korkea harju itäkaakon suuntaan.

Jyrkän rinteen jälkeen mäessä on tasanne, jossa kasvoi paljon leppiä ja kasvillisuus oli rehevää. Muualla puustona oli männyn taimikkoa, joka oli hieman alle kymmenmetristä.

Lepikossa Tassu haukkui melkein jatkuvasti, mutta haukku oli katkonaista. Tiesin, että Tassu löysi taas pyyt. Se oli oppinut taitavaksi pyiden käsittelijäksi, mikä on harvinaista. Kun pyyt pakenivat, Tassu laukkasi niiden puihin nousupaikan ohitse. Sitten se etsi linnut uudelleen ja haukkui niitä. Eivät pyyt kauan koiraa kuuntele, vaan pakenevat. Ne kääntyivät takaisin sinne, mistä olivat lähteneet maasta lentoon.

Tähän perustui meidän metsästystaktiikkamme. Miehet jäivät hiljaa seisomaan passiin. Kun koira paimensi ne takaisin, tarjoutui monta kertaa tilaisuus pudotukseen.

Parhaana syksynä Tassu paimensi saaliiksi asti 18 pyytä. Silti pyyt eivät tuntuneet lainkaan vähenevän, sillä nämä metsät ovat aina olleet pyyparatiisi.

 Kuulin, miten pyy lensi Tassun haukahdusten jälkeen lähemmäs, ja jäi nuoreen mäntyyn. Se lähti lentämään päin, kun koira ajoi sen liikkeelle. Pudotin pyyn lennosta.

Sen jälkeen Tassu pelmuutti arviolta sadan metrin välein aina uutta pyyparvea, mutta pyyt ovat ovelia. Ne lensivät vain vähän matkaa suoraan, ja kaartoivat näköesteen taakse aina, kun mahdollista. Jatkuvasti sai heittää haulikon tähtäysasentoon, mutta joka kerta liian myöhään.

 Pyitä oli vaikea havaita puusta. Useimmiten vain heilumaan jäänyt oksa osoitti, että tuossako se istuikin.

Äkkiä alkoi Tassun kimeä-ääninen haukku. Selvän jänisajon olin oppinut tunnistamaan. Meidän Tassu löysi usein jäniksen, mutta se ajoi vain niin kauan, kun se näki otuksen. Se palasi takaisin jäniksen makuukselle lyhyen ajon jälkeen. Isoveljen jäniskoira oppi jatkamaan siitä, mihin Tassu lopetti.

Yhteistyö sujui vuosikausia hyvin näin.

 Nyt jänis tuli kovaa vauhtia ylhäältä rinnettä alas. Pamautin lepikossa vilistävää otusta, jolloin se kääntyi poispäin. Juuri silloin pystyin ampumaan uudelleen, ja jänis kaatui.

Suolistin saaliin ja annoin veren valua pois. Käärin jäniksen sanomalehteen. Koko ajan ympärillä Tassu paimensi pyitä ja haukahteli samalla. Lähdin nopsaan sinne, missä kiihkeä jahti oli käynnissä. 

Poika sanoi, että pyitä on aivan mahdottomasti, mutta niitä ei ehdi ampua, kun ne lentävät aina esteiden taakse. Joskus lintu karkaa aivan läheltä puusta, syöksyy lähelle maan pintaa ja katoaa sivulle piiloon. Olin neuvonut välttämään vaakalaukauksia, sillä ne ovat vaarallisia muille metsässä liikkuville.

 Kun olimme edenneet puolen kilometrin matkan ja kokeneet pettymyksiä, huomasin, että vyölläni riippui tyhjä puukon tuppi. Pyysin poikaa odottamaan, ja lähdin takaisin päin.

Sieltähän se puukko – pikkuinen Roselli - löytyi jäniksen suolistuspaikalta.

 

Aloitimme etenemisen harjun suunnassa miestä korkeassa taimikossa, joka oli kilometrin mittainen. Pyiden lisäksi maastosta pomppasi teeriä, jotka ihme kyllä olivat vielä tuohon aikaan tiiviinä pesueina. Teeret eivät jääneet koiran haukkuun, vaan lensivät vinosti harjun ylitse pohjoisen ja koillisen suunnalle.

 Arvelin, että meidän kävelymme rytinä ja lähes jatkuva koiran haukahtelu, edestakaisin syöksyminen ja läähätys säikyttivät teeret niin, etteivät ne nousseet puihin, joita kasvoi rinteen yläosassa.

Tärkein syy saaliitta jäämiseen oli kuitenkin oman nopeuden puute. En halunnut itse, ja kielsin poikaakin ampumasta toisten taimikossa puiden latvusten lävitse. Niin menetellen seuraa vain haavoittamisia ja puut kärsivät vahinkoja.

Kun taimikkoalue loppui, olimme kuumissamme. Jatkuva kolme kiloa painavien aseiden nostelu ylös - alas ja kävely vaikeassa maastossa nosti hien pintaan. Osansa oli myös sillä, että saalis oli monesti muutaman metrin päässä, mutta mikään ei onnistunut lintujen oveluuden takia.

Lyhyen tauon jälkeen ylitimme tien ja poikkesimme karulle kallioalueelle. Siellä kasvoi kitukasvuisia mäntyjä, jotka olivat säilyneet samanlaisina kansakouluajoista lähtien.

Kallion notkelmissa kasvoi hyvin paksua poronjäkälää isoina laikkuina. Järven rannan lähellä kallio viettää jyrkästi veteen. Paikka muistuttaa jotenkin Lapin maisemaa.

Tässä paikassa on aina ollut runsaasti kyykäärmeitä. 

Isä kertoi, että keväällä järven jäällä hevosella heiniä ajaessa hän oli havainnut, että jyrkältä kalliolta oli pudonnut kyykäärme jäälle. Se oli kylmällä jäällä ollut hyvin kankea.

Tämmöisessä tapauksessa ennen vanhaan ainoa oikea menettely oli kova napautus heinähangolla niskaan, lävistys hangon piikillä ja heitto kauas jäälle pois lämpöisen kallion läheltä. Oliko viha käärmeisiin peräisin Aatamin ja Eevan ajoista asti?

 Tassun kimeä-ääninen ajo alkoi kallioalueen keskipaikkeilta. Jänis kimmahteli pitkillä loikilla kallion kumpareilta yli niiden välisten matalampien painanteiden. Kesken loikan pojan ampuma haulikuuro osui, ja jänis putosi kuolleena alas.

Saaliin alkukäsittelyn jälkeen lopetimme metsästyksen ja kävelimme tietä pitkin mökille lämmittämään saunaa.

Tätä iltametsästystä olemme muistelleet melkein jokaisena syksynä. Saalis oli toki hyvä, mutta ei sellainen, joka jäisi mieleen suuruutensa vuoksi. Tärkeämpää oli valtava pyiden määrä, teeret ja jännittävät tilanteet. 

Hukattuja tilanteita oli kymmeniä, koska linnut osasivat tuona iltana välttää ampumatilaisuudet. Niitä kohti ammuttiin vain yksi laukaus, ja se osui. Koko sen syksyn pyysaalis oli kahdeksan lintua. Pyyt saatiin pystykorvan avustuksella. Tassu oli Juntin Jenin, linnun puusta löytämisen mestarin, jälkeläisiä Erkki Tuomisen maisemista Kuhmosta. 

 

Merkkipaaluja uskonnossa

 

Jeesus kuoli ristillä huhtikuussa vuonna 33.

Seurakunta järjestäytyi ja aloitti menestyksellisen työn, jossa jopa 3000 kastettiin kerralla. Jo alkuaikoina kastettiin kokonaisia perheitä, joka merkitsee sitä, että alusta asti apostolit kastoivat lapsia.

Ratkaisu oli järkevä, koska elämä oli niin epävarmaa siihen aikaan. Lapsia kuoli hyvin runsaasti, ja kastamatta he olisivat menneet hautaan pakanoina. Kymmenestä lapsesta saattoi jäädä henkiin vain pari, kun tautiepidemia jylläsi. Henkiin pelastuneista toinen saattoi olla lastentautien invalidisoimana.

Alkoi myös kiivas vaino, jota johtivat Mooseksen uskoiset juutalaiset. Paavali tuli vainoissa esiin.

Paavalin kääntymys tapahtui Damaskon tiellä vuonna 37, ehkä 25. tammikuuta.

 Herodes Agrippa I, Herodesten suvun parhaiden perinteiden mukaan oli julma ja teloitutti Jerusalemin seurakunnan johtajan Jaakobin, joka oli Sebeteuksen poika.

Veli Johannes vältti korkeaan ikään saakka väkivaltaisen kuoleman. Arvellaan, että keisari Domitianus määräsi Johanneksen kuolemaan 90- luvun puolivälissä.

 Jaakob mestattiin vuonna 44. Herodekseen iskivät madot ja hän kuoli samana vuonna 54- vuotiaana. Arvellaan, että hänellä oli sokeritauti, joka aiheutti jalkoihin haavaumat, joihin toukat ja madot iskivät.

Ennen kuin luottamus Paavaliin rakentui, kului runsaasti aikaa. Vuosina 47- 48 hän oli Kyproksella ensimmäisellä lähetysmatkalla Barnabaan kanssa.

Vuonna 49 mellakoinnin vuoksi  keisari Claudius karkotti juutalaiset Roomasta.

Samana vuonna pidettiin Jerusalemin kokous, jossa keskusteltiin tärkeistä asioista apostolien ja seurakunnan johdon kanssa. Joidenkin lähteiden mukaan tämä kokous oli vuonna 48. Paavalille apulaisineen annettiin tehtäväksi pakanoiden käännytystyö, koska hän oli kreikan kielen taitoinen ja hyvin ahkera töissään.Seurakuntaa johti nyt Jeesuksen veli, Jaakob. Hän kannatti tiukkaa juutalaista ruokavaliota ja ympärileikkausta.

Paavali painotti sitä, että tiukka ruokavalio ja ympärileikkaus estää pakanoita kääntymästä. Paavalin kanta voitti: saa syödä sikaa, eikä tarvitse noudattaa juutalaisia pöytätapoja.  Ympärileikkaus on vieras toimi pakanakansoille. Sillä ei ole merkitystä kristinuskossa. Epäjumalille uhrattua lihaa ja verta piti karttaa, mutta siis verilettuja sai kotona kaikin mokomin tehdä.

 Vuonna viisikymmentä oli mellakka Jerusalemissa. Siinä oli kapinan sävyä, joten Claudius määräsi 20 000 – 30 000 ihmistä kuolemaan.

Paavali kävi Jerusalemissa viimeisen kerran vuonna 57 ja siellä hänet lopulta vangittiin ja vietiin Kesareaan. Matka Roomaan alkoi ehkä vuonna 60.

Keisari Claudius muuttui yhä epäluuloisemmaksi, kun vaimo syyllistyi aviopetokseen. Kun uusikin vaimo koki, että pää on jo löyhästi enää kiinni, hän valmisti kavalakärpässienestä paistoksen, joka tappoi Claudiuksen vuonna 54. Claudius oli suuri sienten ystävä eikä voinut aavistaa, että kuolema oli jo rinnalla.

Uuden keisarin, Neron, vainoissa Paavali Rooman kansalaisena mestattiin miekalla, mutta Pietari naulittiin ristiin, koska hän ei ollut kansalainen.

Apostoli Andreas vahvisti uskontoa Armeniassa ja vähän itäänkin päin sekä saarnasi sitä slaavien keskuuteen. Siksi Andreas on tärkeä venäläisille. Hänet naulittiin roomalaisten toimesta X- kirjaimen muotoiseen ristiin marraskuun lopussa (30/11). Teologit katsovat, että kaikki apostolit surmattiin, kuten Jeesuksen sanat voidaan tulkita.

 Kapinan takia Vespasianus piiritti Jerusalemin vuonna 70. Kun tämä sotapäällikkö sai nimityksen keisariksi, hän jätti poikansa Tituksen saattamaan sodan loppuun. Jerusalemissa surmattiin paljon ihmisiä valtauksen yhteydessä.

Koko kaupunki hävitettiin maan tasalle niin, että vain pätkä muuria on nähtävissä, ns. itkumuuri. Juutalaiset ajettiin kaikkeen maailmaan. Roomalaiset ottivat kaikki temppelin pyhät esineet – samat, jotka Baabelin valtauksessa persialaiset palauttivat takaisin – ja ne sulatettiin luultavasti kulta- ja hopearahoiksi. Muut aarteet ”pakanauskonnon” tunnuksina poltettiin tuhkaksi. Koko maailma sai kuulla, että kuolema ja hävitys on tuomio niille, jotka uhmaavat Rooman mahtia.

 Tuho oli merkittävä. Emme tiedä, kuinka paljon Paavali kirjoitti kirjeitä kaikkiaan, koska uskovaisten kirjalliset lähteetkin pyrittiin tuhoamaan. Johtajat surmattiin, jolloin ulkoa oppiminen ja muistitiedon eteenpäin siirtyminen vaikeutui paljon.

Piispa Papias kirjoitti Jeesuksen puheiden selitykset ylös (100 – 125).

Apostolinen Uskontunnustus syntyi noin vuonna 250, jolloin oli menossa keisari Deciuksen vaino. Se loppui vasta, kun keisari sai surmansa taistelussa gootteja vastaan..

Jo ennen tätä oli suuri vaino Marcus Aureliuksen aikana (160 – 180).

Kristityt ristiinnaulittiin ja heidät sekä amfiteatterissa petojen tappamana kuolleet marttyyrit poltettiin, koska keisari katsoi, että silloin ylösnousemus olisi mahdoton, kun tuhka leviää tuuleen tai veteen. Stoalaisen koulutuksen saanut keisari oli yhtä hymytön kuin Neuvostoliiton johtajat, joille ihmishenki ei mitään merkinnyt. Kirjakääröt, ristit ja kaikki kristittyjen materiaali joutuivat tulen ruuaksi.

Tuolloin Rooman alueella riehui ns. Aureliuksen rutto, jonka arvellaan olleen joko pilkkukuume-epidemia tai isorokko, jopa oikea rutto. Se vei hautaan vähintään viisi miljoonaa ihmistä, myös keisarin itsensä.

Keisari Valerianus käski teloittaa kaikki piispat, seurakuntien vanhimmat ja diakonit.

Kaikkein kovimpana pidetään keisari Diocletianuksen vainoja. Keisari piti valtaa kauan, 284 – 305, jolloin erosi omasta halustaan. Diocletianus kehitti virkatien käsitteen, joka elää ja voi hyvin yhä.

Kaupunkien porttien yhteyteen pystytettiin keisarin tunnukset ja Rooman kotkastandaarit. Se joka ei niitä kumartanut ja ylimmäksi tunnustanut, oli jo keisarin Trajanuksen määräyksen mukaan kuoleman oma.

 Diocletianus johti kauheita kuulusteluja, joissa paljastuivat seurakuntien kaikki salaisuudet, henkilöstö, kirjakääröjen säilytyspaikat ja kokoontumispaikat. Kaikki kiinni jääneet surmattiin ja materiaali poltettiin. Savuna ilmaan meni runsaasti perimätietoa, jota oli merkitty muistiin jo lähes 300 vuotta.

Jeesuksen olemuksesta jäivät säilöön vain tieto taivaansinisistä silmistä ja kastanjanruskeista, aaltoilevista hiuksista, jotka laskeutuivat olkapäille asti. Myös Torinon käärinliina säilyi tulelta, mikä on ihme.

Koska pitkän ajan kuluessa oli alkanut ilmaantua eri suuntauksia kristinuskossa, kutsuttiin koolle suuri kokous Nikeaan, nykyisen Turkin alueelle vuonna 325. Siellä olivat koolla aikansa etevimmät teologit, kielimiehet ja kirjoitusten ja perinteen tuntijat.

Uusplatonilaisuus katsottiin harhaopiksi.

Prebyteeri Areios katsoi, että Jeesus on alempiarvoinen kuin Jumala eikä ole samaa olemusta kuin Taivaan Isä. Tämä tuomittiin vääräksi opiksi.

Laadittiin kristinopin ensimmäinen tärkeä asiakirja, Nikean Uskontunnustus. Siinä esitetään kolminaisuusoppi: Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat samaa olemusta. Jeesus on samanarvoinen Taivaan Isän kanssa, ei alempi.

 Osa läsnäolleista arveli, että kastaa voi vasta täysi-ikäisenä. Tämä hylättiin, koska kuolema vei niin paljon tuonelaan lapsia ja nuoria ihmisiä. Pitää kastaa Jeesuksen nimeen mahdollisimman pian, ettei syntynyt mene pakanana kadotukseen.

Kaste Jeesuksen nimeen voidaan antaa vain kerran. 

Jo aiemmin, noin vuonna 50, Paavali oli katsonut, että Johanneksen parannuskaste pois synneistä ei riitä, vaan on annettava kaste Kristuksen omaksi ja nimeen.

Kasteessa syntynyt liitto voidaan vahvistaa sitten, kun ihminen on saanut opetusta ja ehtoollisen, mutta kastaa ei saa enää uudelleen. Se olisi kuolemaksi, Pyhän Hengen pilkkaa.

Lopullisesti Areioksen kanta hylättiin Konstantinopolin kokouksessa vuonna 381.

Kuuluisin Nikean päätösten puolustaja oli kirkkoisä Athanasios Aleksandrialainen. Kummallinen yhteensattuma on se, että slaavien kielessä Athanasioksen nimen lausuminen kuulosti Ruotsin herrain korvissa sellaiselta – rauhanneuvotteluissa – että kirjoitettiin sukunimi Ovaska! Se on Kannakselaislähtöisen suvun nimi.

 Vuoden 381 jälkeen oppiin ei ole tullut ratkaisevia muutoksia. Evankeliumien, Paavalin kirjeiden, kirkolliskokousten päätösten ja kaikkien noiden selitykset tunnustuskirjoissa määrittävät kristinuskon.

Paavin vallan kasvaessa, tuon viran haltijat tekivät päätöksiä, jotka johtivat sotiin, kuolemaan ja vääriin ratkaisuihin, joita on kaikessa hiljaisuudessa myöhemmin peruttu, kuten oppi Paavin erehtymättömyydestä. 

Ilmentymiä olivat mm.  aneiden myynti ja pyhäinjäännösten palvonta. Keskiajalla sanotaan olleen niin paljon Kristuksen ristin kappaleita kirkon aarteina, että ne koottuna olisi syntynyt puun runkoja kokonaisen metsikön verran.

Semmoiseen se johtaa, kun ei tunne kirjoituksia ja Jumalan voimaa.