Syksyn musta metso

 

Siellä oli kankaan lakimaa, jossa kasvoi vanhoja mäntyjä sekä siellä täällä katajia. Maan pohjan kivisyys teki kävelystä vaivalloista niin, että alueen lävitse johti mutkallinen polku sen kanervaa ja puolukkaa kasvavan mättäikön halki. Hyvänä vuonna siinä oli runsaasti puolukoita. Itälaidalla, jossa kasvoi kosteammassa notkelmassa kuusia, oli rehevä mustikanvarvusto. Siihen tuli melko usein paljon mustikoita.

 Alueella kävi lähes kymmenen kilometrin päästä maanomistajan perhe ja myös sukulaiset marjassa. Lähempänä asuvatkin olivat huomanneet tämän tuottoisan metsäseudun, mutta koska marjoja oli muuallakin, maanomistajaa ei loukattu menemällä hänen marikkoonsa.

Siihen aikaan kunnioitettiin omistajan marjamaata niin, että poimimaan mentiin vasta, kun näytti siltä, että omistaja ei sinä syksynä näyttänyt tulevan metsäänsä.

Tähän karuun seutuun ilmaantui syksyllä riekkoja, jotka liitelivät kauniisti tuijaillen suurena parvena pakosalle. Ne nousivat luoteen suurilta soilta metsän suojaan sekä nauttimaan marjoista.

 

Jussin perhe oli tullut poimimaan mustikoita. Notkelmasta lähti pakoon ukkometso korkean varvikon suojasta.

Viisi sangollista täyttyi nopsasti, koska poimijoilla oli silloin uudehko keksintö, marjankeruukone käytössään. Sellaisia myytiin kaupungissa. Jotkut marjastajat eivät hyväksyneet laitetta, koska roskia tuli sankoon paljon. He poimivat käsin puhtaat marjat suoraan ämpäriin.

 Jussilla oli marjojen puhdistukseen omintakeinen ratkaisu: neljättä metriä pitkä kouru, joka oli valmistettu kahdesta laudasta ja puoli metriä leveästä vanerilevystä. Se oli lakattu tärpättiohenteisella lakalla. Kun vehje kallistettiin sopivaan asentoon, marjat vierivät alas ja putosivat sankoon, mutta roskat ja marjatertut jäivät kouruun. Tertut oli helppo poimia kourusta. Niistä voi irrotella marjat ja panna ne sankoon. Sen jälkeen kourun pystyi puhdistamaan siihen sopivalla luudalla. Sitten marjojen siivoamista voi taas jatkaa.

Merkillistä oli se, että jokaisella kerralla kourun asento piti kokeilla erikseen sopivaksi. Näytti siltä, että marjojen, jopa ilman kosteus vaikutti asiaan. Jussin mielestä oli tehokkainta käsitellä ensin tertut. Sen jälkeen kourun putsaus oli helppo tehdä. Perheen naisväki hoiti marjojen jatkokäsittelyn mehuksi, hilloksi tai soseeksi.

 

Marjareissulla Jussi itse ei ollut tuolla kertaa mukana. Siellä oli naisväki ja kaksi nuorempaa veljeä. Metson pako kiinnosti Jussia, koska oli jo metsästysaika. Hän tiesi ukkometson paikkalinnuksi. Piti vain odottaa sopivan lenseää ja tuuletonta iltaa. Silloin voisi metso olla syyssoitimella.

 Jussi lähti iltametsälle. Ensiksi piti soutaa parin sadan metrin levyisen lahden ylitse. Siitä, vakituisesta venepaikasta, johti kuusenneulasten peittämä polku puron vartta pitkin suurempipuiseen metsään.

Vajaan kilometrin päässä oli luoteeseen johtavan polun risteys. Siinä kuusimetsä oli vanhaa ja pitkäoksaista. Juuri mitään aluskasvillisuutta ei ollut, vaan maan pohjan peitti tiheä neulasmatto.

 Suuret männyt kasvoivat kankaan yläosassa, missä kuusille maa oli liian karu. Viimeisten kuusten suojaan Jussi jäi kuuntelemaan erämaata.

Vielä oli hivenen liian valoisaa.

Mukaan reppuun Jussi oli ottanut iltakahvin pieneen termospulloon sekä kaksi leipäpalasta, joiden välissä oli käristettyä savusilavaa. Eväät maistuivat – kuten usein metsässä – hyvin. Jussi jäi vähän kaipaamaan kolmatta leipäpalasta ja lisää kahvia. Mieleen nousi sanonta, että ei makeata mahan täydeltä. Toisaalta tuntui jalolta pystyä tyytymään vaatimattomaan annokseensa.

 Jokin liikkui oikealla. Siinä oli suurten ja naavaisten kuusten tiivis ryhmä. Aurinko oli paahtanut koko päivän, ja ilta oli lämmin. Lepakko lenteli kierrellen puuryhmää. Vanhoissa kuusissa asustaa monenlaisia ötököitä, sen Jussi tiesi. Lepakon liikehtiminen ei ollut sattumaa. Kuusten ympärillä oli valmis ruokapöytä linnuille ja lepakoille.

Jussi oli huomannut, että kaikkialta, mistä ikikuusikot kaadettiin, katosivat myös kuukkelit, joita vielä asusti näissä metsissä. Niiltä vietiin ruokapöytä, kun vanhoihin metsiin tuli savotta.

 

Kuuluiko korvaan napsauksia?

Jussi terästi kuuloaan nostamalla kädet korvien taakse. Toden totta, harvan mäntymetsän koillispuolelta kuului metson soidinääntelyä.

Suoraan ääntä kohti ei voinut mennä, koska näkösuojaa lähestymiseen ei löytynyt. Oli kierrettävä kierros itäisen kuusikon suojassa. Se tiesi kolmensadan metrin hiipimistä, mutta etuna oli otuksen näkyminen taivasta vasten, jos se soisi puussa.

Hiivintä metsässä, jossa metsätöitä ei ollut tehty varmaan sataan vuoteen, oli helppoa ja äänetöntä. Kuusikossa oli paksu sammalkerros ja isoina laikkuina mustikanvarvikkoa. Tyypillistä metsometsää.

Lämmin ilta ja metson läheisyyden nostama jännitys sai hien Jussin otsalle. Metson laulu kuului runsaan sadan metrin päästä. Lintua ei näkynyt, sillä se soi sittenkin maassa.

Jussi oli ladannut iltapalan syötyään pitkäpiippuisen Tikkansa. Se oli ollut huonolla pidolla entisellä omistajalla, mutta piipussa ei ollut onneksi syöpymiä. Lukkokoneistoa Jussi ei ollut tohtinut avata. Se työ kuului asesepälle.

Metson soinnille hyppääminen sujui hyvin. Näkyi, että metso teki soidessaan lyhyitä juoksupyrähdyksiä ja kääntyili eri suuntiin.

Matka oli jo sopiva, koska tässä haulikossa oli suppea käynti.

Jussi odotti hiontaa. Kun se tuli ja metso oli jyvällä, hän painoi liipaisinta. Kuului vain napsahdus!

Pyssy teki temppunsa pahaan saumaan. Vika ilmeni jo koeammunnassa: silloin tällöin nalli ei lauennut kotimaisen tehtaan tutuilla patruunoilla. Niiden hylsyissä oli metson kuva. Kotona oli tsekkiläisiä patruunoita, joilla vikaa ei ilmennyt.

Oliko nalli liian kova vaiko iskujousi veltostunut? Lähtiessä oli tullut vain kouhaistua pari – kolme patruunaa taskuun niitä tarkastamatta.

 Ase piti taittaa ja koettaa vaihtaa uusi patruuna. Metsästyksen kiihko sai Jussin hätäilemään, sillä toimi olisi kuulunut tehdä vasta hionnan aikana.

Nyt metso kuuli äänen, kun Jussi napsautti aseen niskat kiinni. Sointi loppui ja metso vaikeni. Se astui nopeasti muutaman askeleen ja katosi mättään taakse.

 Sieltä kuului vain muutama napautus, mutta soidin ei jatkunutkaan. Epäilys oli herännyt. Yhtäkkiä metso lähti kovasti rymisten lentoon.

Jussi jäi seisomaan yksinään hiljaiseen metsään. Pisti ihan vihaksi tuommoinen alokasmainen tyriminen.

No, tehtyä ei saa tekemättömäksi. Sioux- intiaanit sanovat saman ajatuksen niin, että sanottu sana, ammuttu nuoli. On syytä olla varovainen puheensa kanssa ja pysyä tosiasioissa.

 Kotiin siitä piti lähteä. Onneksi polku oli tuttu, ja aina voi keksiä meriselityksen, että tänä iltana metso ei soinut. Valkoinen valhe on vain ihmisen omituisuus. Eläimet vaikuttavat rehellisiltä.

 

Hyvät ilmat jatkuivat sinä syksynä. Puitiin ohria aurinkoisina päivinä iltapäivisin, kun yön kosteus oli haihtunut. Jussin kotona tehtiin vielä lyhteitä ja lämmitettiin riihtä peräkkäisinä päivinä. Riihitetystä rukiista tuli maistuva leipä ja erinomainen ruispuuro. Puuroon oli tapana panna voisilmä, aijai.

 

Jussi oli taas iltapalalla tutussa paikassa. Nyt ase oli ladattu toisenlaisella patruunalla kuin edellisellä kerralla. Niiden käynti oli kokeessa yhtä hyvä kuin kotimaisten, mutta niillä ase ei klikannut kertaakaan.

Vieläkin korpesi vähän edellisen kerran oma mokailu. Joka tapauksessa seuraavana talvena ase pitäisi viedä sepälle tarkastukseen. Sen Jussi oli päättänyt.

Metson näppäily alkoi kuulua taas melkein samaan aikaan, kuin ensimmäisellä kerralla. Päivä oli ollut aurinkoinen ja vieläkin ilma oli lämpimän tuntuinen. Sumua oli peltojen pinnassa lähellä järveä metsälle lähtiessä.

Oli taas kierrettävä kuusikkoon. Sieltä käsin Jussille selvisi, että metso soi petäjässä harvalla männiköllä. Lähestyminen oli vaikeaa, sillä näkösuojana olivat aluksi vain toisten mäntyjen rungot.

Kun matka alkoi olla sopiva, vain yhden – kylläkin paksun – männyn runko oli suojana. Kitukasvuiset katajapensaat auttaisivat ryöminnässä, jos metso soisi maassa. Nyt ne eivät auttaneet mitään.

Pitkän hyppäämisen ja hiivinnän aikana metson kiihkein sointi huonontui. Välillä se vain näppäili eikä hionut lainkaan.  Äkkiä lähelle puuhun lensi toinen metsokukko. Se huomasi pian Jussin ja lähti heti pakoon. Se veti mukaansa soinnilla olleen, ja tilaisuus oli mennyt.

 

Jussi mietiskeli polkua kävellessään, että jos hänellä olisi haulikkorihla, soivaa metsoa voisi ampua kauempaa. Silloin männikössä sointi ei auttaisi metsoa.  Kotona oli vain pienoiskivääri, mutta sen käyttö kiellettiin uudessa metsästyslaissa. Vain riekkoa sai ampua sillä pohjoisessa Lapissa.

 Jussin kävellessä veneelle mieli rauhoittui. Saalista ei ole pakko saada. Ilman metsoa tullaan hyvin toimeen. Tässä on enemmän kunniasta nyt kysymys, hän tunnusti itselleen.

Jussi uskoi vanhojen sanaan, että metsä antaa otuksen silloin, kun aika siihen on kypsä. Pitää oppia olemaan kärsivällinen. On syytä elää kiitollisena, kun pysyy terveenä, mikä on suuri lahja. 

Seuraavana iltana sää muuttui ja alkoi tuulla. Ennen sadetta viimeiset ohrat ehdittiin parahiksi puida. Kun sade meni ohitse, uusi pilvirintama levittäytyi taivaalle. Alkoi hienoinen tihkusade. Ilma tuntui kuin seisovan paikoillaan. Järvellä ei näkynyt pientäkään viriä.

Jussia ei pidätellyt mikään. Eväitä ei nyt tuntunut kaipaavan. Iltapalalle voisi ehtiä oikeaan aikaan, sillä nyt hämärä tuli jo paljon varhemmin laajan pilvirintaman vuoksi.  Tämmöinen ilma oli oivallinen metson soinnille. Välillä tihkusade taukosi.

 

Metso soi jo, kun Jussi tuli tuttuun kuulostelupaikkaansa. Ääni kuului alkuperäisestä suunnasta, sieltä, jossa soidinpaikka oli ensimmäisellä kerralla. Se tiesi kiertämistä kankaan laen itäpuoliseen kuusikkoon. Siellä piti edetä pohjoiseen, koska metson ääni kuului männikön koilliskulmalta.

Kuusikosta oli verraton apu lähestymiseen. Kolmen askeleen hyppy vei koko ajan lähemmäksi pelipaikkaa.

Sarjat olivat ehyitä nyt eikä niissä ollut konstailua. Isä oli neuvonut, että ennen hyppäämistä pitää olla varma hionnan alkamisesta. Ovela metso jättää joskus yllättäen hionnan pois. Silloin varomaton hyppääjä paljastuu, ja metso pääsee pakoon.

Nyt asiat sujuivat. Metso soi ison petäjän kuivalla, paksulla oksalla muutaman metrin korkeudella. Linnun silhuetti näkyi  mustana vähän vaaleampaa ja ohutta pilviverhoa vasten. Metsässä oli jo melko hämärää. Silti  Jussi näki metson pään liikkeen sen hioessa.

Seuraavan hionnan aikana aseen jyvä lähestyi hitaasti vasemmalta metson kaulan tyveä. Äkkiä haulikko pamahti ja metsässä leimahti pitkä suuliekki. Metso putosi siipiään lyömättä alas. Maahan putoamisen muksahdus kuului selvästi. Laukauksen ääni kohisi ympäristön korkeissa mäkimaissa ja salolla kuin syvä huokaus.

 Jussille tuli hyvä ja kiitollinen mieli. Ei ollut varmaa, oliko tämä kahdesti häneltä karannut ukkometso vaiko toinen. 

Kilometrin päässä, ison suoalueen männyissä, oli edellisen talven joulukuussa näkynyt hakomassa viiden kymmenen mustan metson parvi. Silloin tämä salo oli melkein koskematon ja tietön. Soiden ojituksesta ei tavallinen kansa ollut kuullut mitään.

 

 

 

 

 

 

 

---

 [EO1]

 [EO2]