Kolmen päivän kuume

 Lapsilla esiintyy puolesta vuodesta kahteen tauti, joka pelästyttää vanhempia lapsiperheissä. Se on kolmen päivän kuume eli vauvarokko (Exanthema subitum).

Tauti alkaa ankaralla kuumeella. Lapsi on väsynyt ja itkuinen. Kuume on hyvin korkea eikä se laske juuri lääkkeillä. Vakava kuume, syömättömyys ja sairaan voimattomuus tuo mieleen verenmyrkytyksen. Vanhemmat tuovat lapsen päivystykseen jopa useita kertoja taudin kovuuden vuoksi.

Lääkäri ei löydä lapsesta yleensä mitään poikkeavaa kovan kuumeen lisäksi. Usein kyllä lakiaukile pullottaa, mutta se tahtoo pullottaa myös, jos lapsi itkee kovasti tai panee vastaan tutkimuksessa.

 Neljäs sairastamispäivä tuo yleensä diagnoosin: korvien ympäriltä alkaa hento, punatäpläinen ihottuma. Samalla kuume laskee yhtä äkkiä kuin se nousikin.

Tärkeintä on, että vanhempia rauhoitetaan, ja verenmyrkytys suljetaan pois.

Taudin historia on mielenkiintoinen. Tuohon aikaan Englanti nousi hitaasti, mutta varmasti suurvallaksi vahvan laivastonsa ansiosta. Maita vallattiin sekä Aasiassa että Amerikassa.

Koska Amerikkaa ei ollut vielä löydetty, arvelen, että virustauti tuli Keski- Englantiin Aasiasta. Sieltä arabit välittivät tavaroita aina Kiinaa ja Intiaa myöten, sieltä virtasi Eurooppaan mausteitakin.

Englannissa oli vilkas satama, Liverpool, johon laivat saapuivat pitkiltä purjehduksilta. Joku merimiehistä, jolla sairaus oli vähäoireinen, välitti varmaankin virustartunnan vilkkaan sataman asukkaisiin ja siitä keski- Englantiin.

Ensimmäinen epidemia puhkesi 1485 sotaväessä ja levisi pääkaupunkiin, Lontooseen asti. Tuskin yksi sadasta tartunnan saaneesta jäi henkiin. Taudille oli ominaista voimakas hikoilu, mistä tauti sai nimensä englanninhiki. Sitä pelättiin kovasti.

Epidemioita esiintyi vuosina 1507, 1517, ja 1528. Tauti oli nopea leviämään. Hampurissa se tappoi 1000 asukasta kerralla. Epidemia kulki Hollantiin, Sveitsiin, Skandinaviaan, Venäjälle, Liettuaan, Puolaan ja Suomeen asti. Suomeen tauti ehti jo 1529. Virsikirjassa kirjoitettiin, että ”W. 1529 liickui se tarttuwainen tauti, joca cutzuttin Engelandin hiexi”.

 Vuonna 1551 englantilainen lääkäri kuvasi sairautta ja kirjoitti siitä kirjan. Lääkäri Caius piti taudin syynä likaa ja saastaa. Hänen mukaansa tauti alkoi äkillisesti tuskaisuudella, jota seurasivat voimakkaat vilun väreet, huimaus, päänsärky, voimakkaat niskakivut, hartia- ja raajakivut.  Potilaalla oli suuri voimattomuus. Puolesta tunnista kolmeen tuntiin kestäneen vilutuksen jälkeen alkoi kuumeilu ja voimakas hikoilu.

Tuon jälkeen hallitsevia oireita olivat päänsärky, sekavuus, voimakas jano, nopea pulssi, ja kivut sydämen seudussa.

Taudin loppuvaiheessa oli suuri voimattomuus ja pyörrytys ja vastustamaton uneliaisuus, jota pidetiin kuolettavana, jos sille antoi periksi! 

Taudinkuva viittaa siihen, että virus aiheutti aivo- tai aivokalvon tulehduksen. Tavallinen herpesvirus aiheuttaa pikkulapsille myös vaarallisen aivokalvontulehduksen joskus.

Hikitauti riehui aina pari viikkoa samalla paikkakunnalla, jatkoi siitä eteenpäin. Usein se vei hengen jo kolmessa tunnissa. Ne, jotka kestivät yli vuorokauden, pelastuivat.

Jostakin syystä sairaus iski varakkaisiin ihmisiin ja joutilaisiin, kuten oluen juojiin ja kapakoissa istujiin. Köyhät näyttivät säästyvän hikitaudilta.

Sairaus ei antanut pysyvää immuniteettiä siitä selvinneille.

Viimeinen suuri epidemia oli 1578. Tauti riehui kevään lopulla ja kesällä. Sitä epäiltiin hyönteisten levittämäksi.

 Hikitautia muistuttavia epidemioita esiintyi sata vuotta myöhemmin Ranskassa, Italiassa, Sveitsissä ja Etelä-Saksassa, mutta ei Englannissa. Tautia kutsuttiin nimellä Febris miliaris, eli täpläkuume. Vuosien 1718 – 1861 välillä esiintyi 175 epidemiaa, jotka eivät olleet niin tappavia kuin 1500- luvulla.

Oliko tämä tauti samaa, on arvoitus.

Hikoilu oli kyllä voimakasta ja siihen liittyi pienirakkulainen ihottuma, joka punoitti lievemmin kuin tuhkarokon ja vihurirokon täplitys. Ihottuma vaaleni pian ja nousi selvästi koholle, jolloin iho tuntui nyppymäiseltä ja karhealta. 

Ala-Baijerissa 1844 tautiin sairastui 2,5 % asukkaista ja kuolleisuus oli 7 %. Saksalaiset ovat aina olleet tilastoissaan millintarkkoja.

Nykyisistä taudeista vauvarokko muistuttaa ihottumaltaan eniten yllä kuvattuja tauteja. Siinäkin on joskus iholla pieniä rakkuloita. Ihottuma leviää pään seudulta alaspäin hyvin yksilöllisesti jalkoihin asti. Lapsi on herkkä itkemään, mikä viittaa tuskaisuuteen, samaan, josta kärsivät Englannin hikeä sairastaneet kauan sitten.

Aiheuttaja on saatu selville. Se on ihmisen herpesvirus 6.

Arvellaan, että Englannin hikitaudin aiheuttaja on mutaatioiden kautta muuntunut vähemmän hengenvaaralliseksi kuin se oli aikoinaan. Niin käy usein viruksille.

Toinen mahdollisuus on, että hikitaudin aiheuttaja painui takaisin viidakkoon, sinne, mistä se oli luontoa liikaa pöyhimällä ilmaantunutkin. Virukset pysyvät hengissä vain ihmisissä, apinoissa sekä muissa eläimissä solujen sisällä. Jos virus tappaisi kaikki uhrinsa, se kuolisi itsekin ja katoaisi.

 Vain yksi vaarallinen virus on saatu luonnosta häviämään.  Se on isorokko, jonka vastainen taistelu kesti noin 250 vuotta, mutta johti tulokseen vuonna 1977. 

Olen saanut  isorokkorokotuksen aikoinaan. Se oli pakollinen, ennen kuin voi työskennellä terveydenhoidon alalla. Myös rokotus tuberkuloosia vastaan oli pakollinen. Tämä bakteeritauti on siirtynyt ihmisten riesaksi nautaeläimistä kauan sitten eikä sitä ole saatu kuriin. Sen lähin sukulainen on spitaali eli lepra, joka on sitkeällä työllä saatu häviämään länsimaista, mutta Aasiassa sitä edelleen esiintyy.