Usko terveysuudistuksen toimivuuteen on lujilla

 

Työn sujumiseen vaikuttaa monta seikkaa yhtä aikaa. Tärkeintä on urakan koon ja hommassa puurtavan väen määrän sopiva suhde.

Muita hyvin tärkeitä tekijöitä on monia: työkalujen määrä sekä niiden toimivuus, työn johtamisen korkea taso, työn toteuttamisen suunnittelu, työntekijöiden riittävä palkka ja työmaan yleinen henki.

Kuluvaa materiaalia pitää tulla työmaalle oikea-aikaisesti niin, että tarvikkeiden sumat eivät seiso pitkää aikaa tiellä ja tyhjän panttina.

Näitä periaatteita voidaan hyvin soveltaa jo alkaneeseen soteen. Uudistus on iso, mutta mielestäni vähintään samaa luokkaa oli kansanterveyslain toimeenpano käytäntöön vuonna 1973 – 1974.

Siihen aikaan piti maaseudulle rakentaa kaikki uudistuksen vaatimat tilat uudelleen, kunnanlääkäriaikaiset eivät olleet käypäiset. Kotikunnassani terveyskeskuksen vastaanottotilat, laboratorio, kuntoutus ja vuodeosasto olivat valmiit käyttöön 1974. Neuvolat ja mielenterveysvastaanottojen tilat rakennettiin myöhemmin

Tuolloin oli paljon kollegoita, jotka katsoivat elämäntyökseen maaseudulla työskentelyn. Syrjäiseen Kainuuseen, Kuhmoonkin saatiin nopeasti täysi lääkärimäärä, joka oli pysyväisesti eläkeikään asti paikalla. Sama tapahtui monilla paikkakunnilla.

 

Kun aloitin, työssä olevia lääkäreitä oli 5300. Viimeisenä täytenä kunnanlääkäriaikana työskenteli lääkäreitä koko maassa noin 4400. Vuonna 1977 lääkäreiden kokonaismäärä oli 7900, joista työelämässä noin 6200.

Nyt lääkärimäärä on 28000 ja työikäisiä siitä 22000. Silti asiat eivät suju.

Monet ihmettelevät tänä päivänä, miten seitsemänkymmenluvun alkupuolella pärjättiin, kun nyt suurella lääkärimäärällä ei lainkaan tulla toimeen. Monissa kunnissa on runsaasti terveyskeskuksissa avoimia virkoja.

Työ maaseudulla ei houkuttele nykyajan ihmisiä.

Kaikki haluavat ja hakeutuvat eteläisiin suuriin asutuskeskuksiin. Siellä on tarjolla työtilaisuuksia julkisella ja yksityisellä puolella enemmän kuin tarpeeksi. Siellä on tarjolla kollegoilta tukea ja seuraa työhön, ja lyhyt matka täydennyskoulutuksiin ympäri vuoden.

 

Korkein johtoelin oli kauan Lääkintöhallitus.

Se ohjasi terveysalan toimintaa ohjekirjeiden avulla tasaiseen tahtiin.

Töiden järjestelyt ja kaikki alan toimien muutokset tiedotettiin jokaiselle selkeästi.

Juuri, kun tietokoneaika tuli käsille, poliitikot tekivät kardinaalivirheen: Lääkintöhallitus lakkautettiin!

Sosiaalihallitus ja Lääkintöhallitus yhdistettiin. Silloin systeemistä karkasivat kaikki Suomen parhaat lääketieteen asiantuntijat eivätkä he palanneet koskaan takaisin.

Terveydenhuollon ohjaus loppui kuin seinään.

Koko maa suistui laman valtaan. Kukin kunta tai kuntainliitto sai pärjätä omin avuin, kuin laiva ilman kapteenia. Muodostui aavelaivojen armada.

 

Juuri tuolta ajalta on peräisin valtava määrä erilaisia terveydenhuollon tietojärjestelmiä, joiden hankinta ja ylläpito tyhjensi varsinkin maaseutukuntien kassat. Parhaat ohjelmat olisi pitänyt kilpailuttaa juuri Lääkintöhallituksen toimesta, ja sitten antaa suositus sekä tehdä kaikki yhteishankintana. Niin hintataso olisi saatu painettua alas.

Pian – jo vuoden sisällä syntyi Stakes eli sosiaali- ja terveydenhuollon tutkimus ja kehittämiskeskus. Se ei kauankaan pystyssä pysynyt eikä Stakes osannut neuvoa lainkaan terveyskeskuksia. Systeemi meni hautaan. Stakes yhdistyi kansanterveyslaitoksen kanssa nykyiseksi THL:ksi.

Olisi paljon säästetty – ehkä miljardeja – jos Lääkintöhallitus olisi jatkanut toimintaa.

Koko maassa olisi nyt sama tietokoneohjelma, johon muistiinpanot, terveystiedot, tutkimustulokset ja röntgenkuvat ja muu ylläpidettävä tieto talletetaan.

Se ei kyllä auttaisi pääpulmaan, eli siihen tehottomuuteen, jonka tietokoneet aiheuttivat. Ehkä ns. suorasanelu pitkälle kehittäminen olisi auttanut ajankäytössä sekä hoitajilla että lääkäreillä. Siinä puhuttu asia muuttuu suoraan tekstiksi.

On olemassa vankkumaton tutkimustulos: vastaanotettujen potilaiden määrä väheni 36 %. Ennen tietokoneita lääkäri otti vastaan päivässä 25 potilasta keskimäärin, tietokoneiden työmaille tulon jälkeen lukumäärä oli 16.

Tutkimuksen teki huolellisesti Lääkäriliitto. Oletus oli se, että tietokoneet tehostavat työtä.

Jos sama pätee hoitajien työhön, se merkitsee sitä, että heidän työtään tarvitaan 36 % enemmän kuin ennen tietokoneiden tuloa töitä häiritsemään.

Huomasin itsekin, että monimutkaisen, strukturoidun, sairauskertomuksen täyttäminen on tervan juontia.

Tietokone ei anna ottaa toista potilasta vastaan ennen kuin olet täydellisesti vastannut strukturoidun sairauskertomuksen kaavakkeen jokaiseen kohtaan. Sulaa hulluutta, ja sen lisäksi todella kallista.

Vastalauseena hullutukselle tein seuraavan tempun, kun sopiva potilas vihdoin tuli luokseni apua pyytämään. Kirjoitin kaavakkeeseen näin.

Tulosyy: tikku kynnen alla. Suunnitelma: tikun poisto kynnen alta paikallispuudutuksessa. Esitiedot: terve mies ennestään, vaan nyt tikku kynnen alla. Hoito: tikun poisto kynnen alta vierasesinepihdeillä tai Kochereilla. Jälkitarkastus: tarpeeton. Jatko-ohjeet: tarvetta ei ilmaannu eikä ole arvattavissa äkikseltään. Tähän tapaan kirjoitin piruuntuneena systeemille.

Läpi meni. Hihittelin iloisesti, kun ajoin kotiin päin työpäivän jälkeen! Ja se vanha Toyota-auto kehräsi niin pehmeästi koko matkan ajan.

 

Minulla on yhä se vankka käsitys, että juuri tietokoneet ja niiden yhtenään vaihtuvat, erittäin kalliit ohjelmat söivät pienempien kuntien rahat loppuun. Toinen tekijä oli väestön ikääntyminen ja vanhusten yksin jäänti. Työntekijöitä olisi pitänyt lisätä jonkinlaisen indeksin mukaan suuresti. Niin ei tapahtunut.

Tarvittiin – todellakin – leveämmät hartiat terveydenhuollon pyörittämiseen. Koska ala on muutenkin kallis, arvelen valtionkin varojen loppuvan ylläpitoon.

Voisiko tilanne mennä niin huonoksi, että terveyskeskukset häviävät pieniltä paikkakunnilta?

Ohjataanko ihmiset takseilla asutuskeskuksiin, joissa on vähintään 20 000 – 30 000 asukasta?

Se merkitsisi, että meiltä mennään angiinan takia 70 kilometrin päähän Iisalmeen päivystykseen. Toinen mahdollisuus olisi Oulaisten aluesairaala 100 kilometrin päässä. Jos Mepps- merkkinen vilkku tarttuu kalastaessa päänahkaan, jopa professori tai Rapalan vaappu, on tehtävä sama yhteiskunnalle kallis reissu.

Vaikka lääkäreitä asuisi paikkakunnalla tai sairaanhoitajia, heitä ei voi velvoittaa  tekemään toimenpidettä vapaa-ajallaan.

Kun olin vielä työssä, minulle kerrottiin, että Lapissa virka-ajan ulkopuolella topakat Lapin sairaanhoitajat ompelevat turistien ja muidenkin haavoja ja poistavat uistimet Tenolla kalastavien päistä, hyvin poistavatkin. Saattavat osata nämä työt paremmin kuin lääkärit sormiensa näppäryyden ja neulomisharrastusten pohjalta. Rovaniemelle taitaa olla Tenolta 500 kilometriä taksimatkaa.

Minulla on valtaa vain yhden vaalilipun verran. Se on aika vähän. Mutta huomioiden tekemistä ja epäkohtien esille tuontia ei minulta voida ottaa onneksi pois.

Monien systeemien mädännäisyys paljastuu vain sisältä päin, kun nenään haisee epämiellyttävä katku. Siksi vakituista henkilökuntaa on kuunneltava herkällä korvalla ja heitä pitää uskoa. Muuten eivät asiat korjaannu.

Olin todella helpottunut, kun jäin täysin palvelleena eläkkeelle. Aavistin jo 2000- luvun alussa, että asiat menevät kiihtyvällä vauhdilla ojan kautta allikkoon.

Juuri nyt ollaan siinä.