Hämmästyksiä
Maaliskuun 11. vuonna 1555 oli
hämmästyksen päivä.
Suuri venäläissota oli täydessä käynnissä. Monituhatpäinen joukko-osasto nousi hevoskolonnana paksussa lumessa ylös Joutselän harjannetta.
Kärki törmäsi sotatien yli kaadettuun
murrokseen. Ruotsalais-suomalaiset joukot näkivät, että hevosten vetämä
rekikolonna ulottui silmänkantamattomiin. Murroksen takana oli 60 ratsumiestä,
satakunta jalkamiestä ja tiheässä metsässä piilossa 400 aseistettua talonpoikaa
suksimiehinä siviilivaatteissaan.
Ruhtinaan asuun pukeutunut pajari
Bibikov kohotti viinatuopin vastustajansa Juho Maununpojan kunniaksi. Juuri
silloin kajahti murroksen takaa viiden kevyen tykin yhteislaukaus. Venäläisten
ylipäällikkö kaatui ensimmäisenä. Ehkä hän ehti nähdä vihollisen aseiden
suuliekit.
Paimenet hämmästyivät suuresti, kun
ilosanoma Vapahtajan syntymästä kerrottiin heille. Koska hämmästyksen syy oli
myönteinen, he eivät menettäneet toimintakykyään, vaan lähtivät Betlehemiä
kohti iloissaan.
Kun naiset sapatin mentyä tulivat
Mestarin haudalle, he hämmästyivät, kun hauta oli tyhjä.
Vaikka tosiasiat selitettiin heille,
hämmennys ja pelko voittivat, ja he pakenivat. Tilanne oli ristiriitainen,
koska heille ei ollut selvästi etukäteen kerrottu, mitä oli odotettavissa tai
he eivät uskoneet ylösnousemusta todeksi.
Siinä ne hämmästyksen perustyypit
ovat. Uhkaava tai ristiriitainen syy johtaa varmuuden vuoksi pakoon. Vain
selvästi myönteinen tilanne saa jäämään paikoilleen.
On kysymys hengissä säilymisen vietistä,
jossa refleksiä muistuttava pako on tarjolla ensimmäisenä.
Niin olemme me pieniä ja arkoja, kun
suuret tapahtumat myllertävät keskuudessamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti