Suuliekki
aamun hämärässä
Se
oli kaikkien aikojen lintusyksy minun osaltani. Olin perehtynyt koeampumalla
tarkoin jo parin vuoden aikana uuteen kotimaiseen lintukivääriin. Sen kaliiberi
oli 22-250 Rem. Eri matkoilta ammuin koelaukauksia riittävästi.
Huomasin,
että luodin lentorata on suora lähes kahteensataan metriin. En kuitenkaan ampunut
metsällä niin kaukaa, vaan pyrin pääsemään hiipimällä runsaaseen sataan
metriin. Luodissa oli vauhtia niin, että kuuttakymmentä metriä lyhyemmälle
matkalle ampuminen tuntui epäilyttävältä. Lintu saattaisi rikkoutua.
Osallistuin
kotipitäjässä ja entisen kotini mailla jänisjahtiin lumen tultua. Lintujen
metsästyskausi silloin hyvin lyhyt. Koska olin virassa, pystyin käymään
metsällä vain viikon loppuina. Niistäkin osan pilasi kova tuuli tai vesisade.
Niinpä osa metsästysretkistä kului jänisajon piirissä.
Minulla
oli neljä vuotta aikaisemmin ostettu Valmet 212- haulikko, joka toimi
erinomaisesti. Koeammunnan mukaan kotimainen haulikonpatruuna oli hyvä, mutta
alapiippuun kävi vielä paremmin amerikkalainen laatupatruuna. Se, jonka hylsyn
metallikanta on korkea.
Lokakuun
lopussa oli lunta jo nilkkaan asti. Lähdin kolmen metsästäjän porukassa
jahtiin. Yksi viljelijä lupasi metsästää maillaan, ja hänen poikansa oli
jäniskoiran kanssa mukana.
Kolmas
oli meillä kunnan palveluksessa ollut mies, joka vuoden, parin päästä muutti
täältä pois. Hänellä oli laina-ase.
Kun
koira haki riistaa katselin kaunista asetta. Tunnistin sen merkin heti. Se oli
legendaarinen Browning A5, itselataava haulikko. Ne olivat siihen aikaan
harvinaisia.
Tämän
toiminnasta kertoo alan perusteos. Tekstissä sanotaan, että ruutipanoksen
laukeamisesta syntynyt paine aiheuttaa patruunan vaihdon. Voima viskaa piipun
sulkuosineen taaksepäin, mistä ne vieterien voimalla palaavat takaisin. Piippu
ensin, jolloin ulosheittäjä viskaa hylsyn pesästä ja syöttäjä solauttaa
säiliöstä uuden tilalle. Sitten sulkuosa rämähtää sekin takaisin paikoilleen,
ja ase on taas valmis ammuntaan.
Nythän
kaasumäntäperiaatteella toimivat haulikot ovat hyvin yleisiä. Browning A5 oli
piippurekyylitoiminen. Semmoiset ovat jääneet jo valmistuksesta pois. Tuota
asetta valmistettiin Belgiassa vuodesta 1898 vuoteen 1998. Pitkän ajan kuluessa
ase kehittyi erinomaiseksi toiminnaltaan sekä ulkonäöltään.
Koira
tuntui löytäneen jäniksen, mutta ajo suuntautui koilliseen, varsin suoraan
poispäin passialueelta. Solakan ja ystävällisen narttukoiran kimeä ääni häipyi
vähäksi aikaa kokonaan, mutta alkoi sitten heikosti kuulua.
Ajoääni
viipyi noin puolen kilometrin päässä kauan aikaa. Nuori mies, jonka kotoa koira
oli saatu, lähti varovasti siirtymään ajon suuntaan. Minä ja toinen mies, me
jäimme entisille paikoillemme. Oli kulunut jo puolitoista tuntia ajon
alkamisesta. Päivä oli pilvinen ja poikkeuksellisen hämärä.
Satuin
katsomaan passissa seisovan kaverin suuntaan. Näin, miten hän jäykistyi äkkiä
ja heitti aseen tulitusasentoon. Samassa näkyi suuri ja kirkas suuliekki.
Laukaus jytkähti. Kuulin huudon, että ei jäänyt. Se halavattu, nyt se vasta
tempun teki, ampuja sadatteli.
Kävelin
paikalle. Jänis oli yllättäen tullut etelän suunasta passiin. Jäljet olivat
selvät. Sitten se oli loikannut suoraan sivulle pajupensaan suojaan. Se selitti
sen, miksi Browning-mies ei ollut ampunut kuin kerran. Ei siinä kerennyt, hän
vakuutti. Sen uskoin. Jänis on hyvin nopea pelästyessään.
Ihmettelin
hauliparven leveyttä, joka oli kahdenkymmenen metrin päässä passipaikasta jo
kolme metriä. Ei haulikko normaalisti hajota niin paljoa.
Tarkastelin
asetta. Siinä oli yli kymmenen senttiä pitkä liekinsammuttaja, samanlainen kuin
Tikkakosken konepistoolin uusimmassa mallissa piipun jatkeena. Sen tarkoitus on
estää piipun kohoaminen ammunnan aikana. Tuossa lisäosassa on reikiä sen
yläpinnalla. Niistäkin näin ammunnan aikana välähtävän tulenlieskoja.
Ruuvasimme
liekinsammuttajan eli suujarrun pois. Silloin näkyi, että aseen lainaajalta oli
jäänyt paikoilleen asettamatta vaihtosupistaja. Kierteet näkyivät piipun suun
sisäpuolella vapaina. Se selitti hauliparven valtavan hajoamisen.
Ehkä
jokunen hauli teki kuitenkin reikiä otuksen nahkaan, sillä jänis alkoi kiertää
hyvin pientä lenkkiä. Pian se tuli nuoren miehen passiin, joka sai sen
ammuttua.
Koska
ensimmäisen laukauksen ampuneen miehen ase ei ollut varustettu oikein, ja
supistajan kierteet olisivat saattaneet vaurioitua ammuntaa jatkettaessa, jahti
päätettiin lopettaa. Hyvinhän siinä oli loppujen lopuksi käynyt.
Oli
aika haukata evästä repusta ja kaataa termospullosta kuumaa kahvia uuteen
kuksaan. Hetki oli ehkä sittenkin sen aamun paras.
Jäikö
tuosta jahdista muisto itämään? Kun möin
Valmetin tutun perheen yhdelle pojalle, tilalle ostin Browning Fusion Evolve-
nimisen haulikon. Se on kaunis ja aivan hyvä. Sen toiminta perustuu
kaasumäntäsysteemiin. Siinä on mahdollista käyttää Invector- nimisiä
vaihtosupistajia. Kullekin patruunalle näyttää löytyvän supistaja, jolla käynti
on hyvä. Tilasin vuosi sitten asesepän kautta sylinterisupistuksen, jossa ei
oikeastaan ole supistusta lainkaan. Tätä käyttäen ammutaan kovia teräs- tai
volframihauleja. Viimeksi mainitut ovat
erinomaisia, mutta hyvin kalliita. Näyttää siltä, että metsästämistä uhkaa
suuri muutos, jos lyijyhaulit kielletään.
Olin
kerennyt parahiksi ennen kuin Valmet yllättäen lopetti asetuotannon kokonaan,
huollattaa aseeni tehtaalla Jyväskylässä.
Koneisto
puhdistettiin, metalliosat sinistettiin ja piippu hoonattiin.
Pyysin
muuttamaan täyssupistuksen kolmeneljäsosaan ja puolisuppean piipun parannettuun
sylinteriin.
Tehtaalla
ammattimiehet lyhensivät hieman tukkia ja laittoivat siihen joustavan kumilevyn
päälle visakoivusta kauniin muotoisen perälevyn siinä aikaisemmin olleen
kovasta muovista valmistetun tilalle. Haulikko näytti hienolta katsella ja
sillä oli hyvä ampua.
Ase
kuuluu olevan vieläkin käytössä ja se on toiminut hyvin. Ihan vähän kaipailen
vanhaa kaunotartani!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti