Johdannaisia

 

Teoilla on syynsä, syillä seurauksensa. Niin on politiikassa ja oikeassa elämässäkin.

Elisabeth Taylor oli lahjakas näyttelijä.

Olen nähnyt kuvan, jossa hän poseeraa valtavan lasten ja lastenlasten joukon kanssa iloisena valokuvassa. Kaikki on valetta, tosiasiassa.

 Taylor oli kyllä hyvä näyttelijä, mutta mieltyi jo varhain suuriin juhliin ja Hollywoodin kiemuroihin. Hän oli kahdeksan kertaa avioliitossa. Hän pakeni paineita viinaan. Sen seuraukset useimmat aikuiset tietävät.

 Syyllisyys laiminlyönneistä aiheutti unettomuutta. Kun yömyssy ei enää auttanut, näyttelijä pyysi unilääkkeitä saadakseen unta. Sen ajan unilääkkeet aiheuttivat riippuvuuden, kuten barbituraatit ja metakvaloni. Edellisten yliannostukseen kuoli Marilyn Monroe.

 Jälkimmäiseen syntyi kamala riippuvuus. Sitä myytiin Suomessa Mandrax- nimellä. Se teki ihon kosketusherkäksi ja valtavan mielihyvän ennen nukahtamista. Mandrax sai huorapillereiden kyseenalaisen nimen.

 Betty Ford- klinikan hoitokaan ei auttanut edes uusittuna, vaan Taylor kuoli raukkana yksinäisyydessä.

 

Ihmisen ei kuulu tavoitella kuuta taivaalta. Kyllä muut ihmiset ovat tärkeämpiä. Kulta ja oikea rikkaus kiehtoo niin monia, että ihmissuhteet jäävät liian vähälle huomiolle.

Tuntuu ihmeelliseltä, että kukaan oikea ystävä ei puuttunut jo toisen avioliiton aikana Taylorin asioihin.

Yksi ero on oikeilla syillä nieltävissä. Ilkeys ja sairas psyyke ei aina tule heti esiin.

Jokaisen pitää eron jälkeen miettiä, onko minussa vikaa.

On istuttava pyöreän pöydän ääreen vaimon kanssa – jos mahdollista myös luottoystävän kanssa.

Neuvottelun aihe pitää olla selkeä: missä mennään, ja onko erottava. Pöydässä on oltava rehellinen, sillä ero maksaa. Yhden arvion mukaan molemmat häviävät noin 10 000 euroa, lähitulevaisuudessa.

Vaimon pieksäminen ei auta. On halvinta ja lasten edun mukaista pitää välit korrektina. Osa eronneista on voinut säilyttää ystävyyden vuosikymmenien ajan eron jälkeen, kun on huomannut eron olleen hätiköity. Myös tosiasioiden tunnustaminen liian myöhään on kaduttanut ja tuonut ajatuksen sovusta, joka ei juuri mitään maksa.

Rehellistä on tunnustaa, että en pärjää tämän ihmisen kanssa. Usein on ainut päätelmä, että juuri sinussa, eronneessa on paljon, paljon vikaa. Siitä pitää vetää johtopäätös: en ole kykeneväinen avioliittoon. Muita ratkaisuja ei ole.

Samalla on mietittävä, kuinka monen elämän on jo pilannut. On pysähdyksen paikka.

Apostoli Paavali myöntää jollain tavalla naisten viehätyksen, mutta antaa ymmärtää, että ei ole itse työnsä vuoksi kelvollinen avioliittoon, koska evankeliumin levittäminen pakanoiden keskuuteen sitoo elämän täydellisesti. Sen hän ymmärtää olevansa velkaa pelastuksestaan.

Paavali on esimerkki työteliäisyydestä ja velvollisuuden tunnosta. Muu on toisarvoista pelastuksen rinnalla. Tämä pitää jokaisen muistaa.

 

Äskettäin ihmeteltiin sitä, kun suurista pomoista on vain 29 prosenttia naisia.

Minä olen iloinen siitä.

Monet naiset ovat hyvin vastuunsa tuntevia.  He jäävät mieluummin lastensa turvaksi ja huolenpitäjiksi kuin hakeutuvat huipulle. Siellä on tuulista. Monesti joutuu siinä hommassa vahingoittamaan sieluaan pysyväisesti. Liike-elämässä ei ole armahdusta eikä sitä löydy pankeistakaan.

Matkalla huipulle on kyynärpäiden käyttö lähes selviö. Tämä vahingoittaa puhdasta sielua. Valtapelissä pärjäävät valmiiksi paatuneet. Semmoinen taas ei ole yhteismitallinen ominaisuus, mitä tulee hellyyteen lapsia tai vanhuksia kohtaan.

Juuri tätä naisten valintaa ihailen enkä ole suinkaan vastaan naisten urakehitystä. He tekevät kaikkensa lasten hyväksi. Sen sijaan myönnän reilusti, että sormi menisi minulla suuhun, jos vaimo olisi ollut korkeasti oppinut uranainen, ja minä vastuussa lapsista. Äitiä ei voi mikään korvata. 

 Yhdessä koulutuksessa suositeltiin, että minun alani työntekijän on tarkoin harkittava se, liittyykö mihinkään järjestöön. Kouluttaja sanoi, että kun on jäljellä vain yksi aika vastaanotolle, se menee taatusti saman järjestön jäsenelle. Näin kaikki rehellisyys pitkässä juoksussa vääristyy.

On rikkaiden ja julkkisten hoitajia ja tutkijoita ja köyhien ystäviä, työläisten lääkäreitä ja niin poispäin. Niin sanottu tavallinen, vaatimaton kansalainen pääsee viimeisenä tutkimuksiin. Hän jonottaa kiltisti eikä vaadi enempää kuin muut. Semmoisia on valtaosa suomalaisista.

Tämä koulutus jäi niin mieleen, että en liittynyt muuta kuin metsästysseuraan sen rivijäsenenä voidakseni olla puolueeton. Niin otin vastaan kaikki ihmiset asemaan katsomatta, ketään suosimatta. Jäljestä päin tuntuu, että siinä tein oikein.

Korostan tässä, että en ole mikään esimerkillinen tyyppi, joka voi olla ylpeä itsestään, ei.

Papit tietävät erityisesti, ja psykiatrit, mikä on ihminen pohjimmiltaan, ja se ei ole kaunista. Mutta, luja tahto hillitä itsensä, juuri se on tärkeää ja siinä auttaa meidän karu, mutta tismalleen oikealla tiellä oleva kirkkomme oppi, jonka seurannaisvaikutuksia olen juuri tässä selvittänyt. 

Rehellisyys, vaatimattomuus, ystävällisyys ja avun tarpeessa olevien jelppiminen ovat sydämen tekoja. Ne eivät pelasta taivaaseen, vaan ovat osoitus, että uskon siemen ei ole kuollut. Jo se on tärkeää. 

Valtavia muita ansioita, rankkoja pyhiinvaelluksia, itseruoskintaa, suurissa spektaakkeleissa esiintymistä tai säkkiin pukeutumista ei tarvita. Suun tunnustus riittää sydämen uskon lisäksi. Rukoilukin pitää mieluiten tehdä salassa. Siitä on ohjekin olemassa.