Yhteinen hetki

 

Vaimo varasi avaimet tulipaikalla varustettuun kotaan, joka on Korhosenniemessä. Rakennuksiin kuuluu seurakunnan edustushuvila eli niin sanottu mummon mökki ja edustussavusauna. Tuossa saunassa on kylpenyt mm. Kuopion piispa Ville Riekkinen.

 

Nyt halusimme varata käyttöön vain kodan. Sitä lienee viimeksi käytetty laskiaisen seutuun, jolloin seurakunnan aktivistit tarjoilivat kahvia, teetä ja uunituoreita lettuja hillon kera mökissä. Vieraat saivat käristää mukanaan tuomiaan makkaroita kodassa. Kota oli silloin koko ajan täynnä. Vieraita oli vauvasta vaariin. Minäkin olin yksi vaareista.

 

Nyt olimme kuuden hengen porukalla viettämässä iltapäivää kodalla. Toimme ahkiolla tykötarpeita ja verkkosäkillisen omia puita.

Keitimme pakissa ja vanhassa eräpannussa kahvia, kun tulipaikan puut paloivat iloisella liekillä.

Kahvit saivat jäädä hautumaan keittoritilän reunalle. Syntyneen hiilloksen päällä käristimme makkaroita. Keskustelu aaltoili sodasta rauhaan ja sudesta viattomaan kauriiseen sekä ahmasta supikoiraan.

 

Kolme eri ruokakuntaa merkitsi yhtä monta eri merkkistä makkaraa. Huomasin, kun olin hirviporukassa, että makkaroiden kirjo on valtava. Mutterin muotoisessa majassa istui 24 ampujaa. Yhtä monta erilaista tuotetta käristyi hiilloksella.

Yksi nuori mies nautti levymäisiä herkkupaloja, joiden ala saattoi olla 10 x10 senttiä ja paksuus 3 – 4 senttiä. Päällimmäisenä oli ruskeanvärinen nahka, jossa näkyivät karvatuppien painaumat. Alempana oli silavakerros ja viimeisenä muutaman millin kerros raavaslihaa. Asemies nautti tätä silmät kiinni. Nautinnon määrää saattoi vain arvailla.

 

Meillä oli krakovanmakkaroita. Kyseessä on ohut, nakkia muistuttava maustemakkara, josta pidän hyvin paljon.

Makkaroita syödään meillä hyvin harvoin, ehkä kerran kesäaikaan, kun grilli röyhyää lauantai-iltana.

Jätimme suurimman osan koivuhalkoja kotaan, jossa alkavat olla puut jo vähänpuoleisena.

 

Kodan ulkopuolella nautimme pullakahvit kauniissa auringonpaisteessa. Minulle riitti se, että osallistuin keskusteluun ja sytytin alkuvaiheessa tulen grillin puihin. Naiset palvelivat kaikin tavoin joustavasti niin, että mitään ei tarvinnut pyytää.

Kuuntelin vaimon sisaren miehen asiantuntevia selostuksia moottoreista ja kaikenlaisista huoltotöistä. Ne kiinnostivat minua, joka en tee niitä hommia lainkaan.

Kerroin, että aikoinaan Iisalmen Autosommassa sain tylyn kohtelun. Pyysin puhelimitse huoltoaikaa autolle ja samalla käsittelemään moottorin öljytilan erikoisaineella, joka vie kaikki sakat ja karstat pois. Kyseessä lienee kerosiini.

 

Sanoin, että katsoin netistä aineen hinnan, joka oli kolmekymppiä. Silloin puhelimessa ollut liikkeen mies tai korjaamopäällikkö sanoi minulle, että tämä käsittely maksaa minulle normaalin huollon päälle sataviisikymppiä. Se ihmetytti minua suuresti. Sanoin kuulemiin ja päätin, etten mene koskaan siihen liikkeeseen.

 

Myöhemmin huomasin lehdestä, että Pörhön autoliike oli ostanut tuon autoliikkeen ja korjaamon.

Oliko tyyppi, joka käyttäytyi minua kohtaan ilman syytä kurjasti, ollut niiden listalla, jotka saivat lähtöpassit uudelta omistajalta? Se voisi selittää käytöksen. Mikään bisnes ei pysy pystyssä, jos asiakaspalvelu on tylyä ja epäystävällistä.

 

Nautittuamme pöydän antimista ja iltapäiväkahvista naiset siivosivat kodan. Ovi lukittiin, ja vähitellen aloitimme kävellä polkua pitkin kohti Leirikeskuksen parkkipaikkaa, jossa automme olivat.

 

Muutama vuosi sitten – kesällä – seurakunta vuokrasi edullisesti koko mummon mökin saunoineen kotineen lomalaisille. Kerran siellä oli kolme veljestä - ja hieman liioitellen kolmekymmentä lasta – viettämässä ihanaa viikonloppua. Kävin jututtamassa heistä yhtä aikuista, kun huomasin porukan kävellessäni Hiljaisuuden polkua, joka kiertää suurta metsää kasvavan Korhosenniemen ympäri.

Tuon mukavan paikan rakennuksia ovat päärakennuksen lisäksi sen kaksi puuvarastoa, sepän paja, vinttikaivo, kota, puusee (jossa käsienpesusäiliö hanalla), savusauna rantalaitureineen sekä saunan puuvarasto. Rannassa on Riihikirkko, jonka tiettävästi voi varata vihkikirkoksi, sekä hiekkarantainen uimapaikka. Lähellä polun varressa on Kallioniemi, jossa on tulipaikka. Siitä on hyvä näkymä Kirkkoselälle ja sen upeisiin saariin.

 

Voin suositella paikan vuokraamista kesäviikonlopuiksi. Siellä on luonnon rauha, ja suurista ikikuusista - joiden ympäri eivät kädet läheskään yllä – voi käydä ottamassa itselleen voimaa. Niin tekivät hesalaiset naiset, joita kauan sitten opastin. He ihmettelivät noita suuria puita ja metsää, joka on Jorma Tulkun mukaan ainakin sata vuotta vanhaa. Miten tuollaista voi olla vielä olemassa, hesalaiset sanoivat.

Se vain on, vastasin.