Aterialla

Herään aamulla aikaisin, mutta en noudata yleistä ohjetta, joka sanoo, että juuri silloin pitää nousta.

Loikoilen ja ajattelen kaikenlaista. Tytär miehensä kanssa on lähtenyt kohti Hesaa, koska edessä on semmoinen leikkaus, jonka vain harva osaa tehdä Suomen kokoisessa maassa. Mielessä välähtää rukous onnistumisen puolesta.

No, on se vaan tartuttava toimeen, vaikka olen yksinään, sillä vaimo matkusti jo viime viikolla tyttären perheen avuksi.

Valmistan vaatimattoman aamupalan. Pidän sitkeästi kiinni siitä, että en käytä enää levitettä leivän päällä. Juusto ja suolaliha kyllä kelpaavat. Sokerista luovuin jo kauan sitten osana lihavuuden vastaista taistelua, josta kirjoitin mielestäni onnistuneen artikkelin blogiini.

Käyn poimimassa yön aikana Pirja-omenapuusta tippuneet omenat. Hommasin uuden omenaporan ja kätevän vehkeen, jolla omppu menee kahdeksaan sievään osaan ja samalla pääsee eroon karasta. Latelen sadon pestynä suoraan pakastusrasiaan.

Mielessä välähtää jo talvinen tuiskupäivä, jolloin vaimo leipoo keittiössä omenakakkua, jota nautitaan lämpöisenä kahvin kera. Miten karua olisikaan miesten elämä ilman naisten huoltoa. No, naiset tietävät varmasti saavansa hyvää vastapalvelusta, joka on välttämätön.

Tarkastan pihan, mutta en huomaa nyt mitään semmoista, johon pitää puuttua. Olen aina hoitanut pestini niin, että ei pääse syntymään sumaa tai rästitöitä, jotka sekoittavat koko elämän. Se on ollut hyvä ratkaisu, joka on tehnyt mielen kepeäksi.

Otan lyhyen päivätorkun sen jälkeen, kun lehdet ja muu posti on luettu.

Herään sinänsä suloisesta nirvanasta, joka ei kunnon unta ole. Ulkona ropisee sade, joka ennustettiin jo aamulla tulevaiseksi.

Laitan itselleni aterian puoli viiden paikkeilla. Leikkaan lohen kyljen paksuuden levyisiä kaistaleita pannuun, jossa on vähän öljyä. Kappaleiden poikkileikkaus on siis neliö.

Paistan paloja ensin kyljellään hitaasti ja sitten sisäpuoli pannun pohjaa vasten. Lopuksi kieräytän palaset nahkaosa alaspäin ja lasken lämpöä niin, että vain pieni kihinä käy pannussa. Tällä tavalla ruoka kypsyy hitaasti, joka on tässä hommassa se juju. Makua laitan suola- ja mustapippurimyllystä.

Valmistan salaatin silppuamalla kasvatuslaatikon salaattia pieneksi. Sekaan laitan kurkkua pienittynä kaksi ja puoli senttiä pitkinä ja ohuina kaistaleina. Pienet tomaatit laitan sellaisenaan pesun jälkeen maljaan, johon tiputtelen myös kivettömiä viinirypäleitä. Hommat eivät ole kovin monimutkaisia, kun ei sotke asioita pilalle nykyajan vouhotusten huumaamana.

Otan tänään pienen pikarillisen valkoviiniä kivennäisveden ohessa, kun kukaan ei ole vahtimassa autuuden polulla pysymistä. Eikö aikuisella ole oikeus hieman hemmotella itseään, varsinkin kun Iso Kirjakin sanoo viinin elähdyttävän sydämen?

Jälkiruuaksi valmistelen kahvia.

Samaan aikaan soitan vaimon siskolle, joka on syyskuun alussa jäämässä eläkkeelle ehyen työuran jälkeen. Hän elelee länsirannikolla yksinään, koska mies otettiin aikaisemmin häneltä kuoleman kautta Tuonelan hämäryyteen.

Keskustelemme hetken puhelimen välityksellä.

Kunnioitan tätä rouvaa fiksuna keskustelijana ja erityisesti siinä, että hänellä on sama paino kuin silloin, kun hän treenasi Marketta Viitalan valioryhmässä. Jo tämä saavutus panee kumartamaan kunnioituksesta.

Sanon eläneeni aina perheessä ja nyt jo kaipaavani vaimoa kotiin takaisin taas. Vaimo on temperamenttinen ja kuohahtaa minulle viikon mittaan monta kertaa, mutta tämä sisar sanoo ulos ajatuksen siitä, että juuri siten välttyy täysin arjen harmaudelta.

Toisaalta, myrskynpoikanen tyyntyy pian ja synteesi on tuottanut jo vuosikymmeniä ihania tuloksia. Harmaan hiiren kanssa en varmaankaan viihtyisi hyvästi.

Keskustelun aikaan sataa rankasti ja näkyvyys on vain sata metriä. On yleinen arjen harmaus, jonka mielenkiintoinen keskustelu tyrmää tehottomaksi.

Katselen Elenian laskua heinäkuulta. Kyse on vihatusta sähkön siirtomaksusta, joka on monelle kuin jäävettä kasvoille.

Mistäpäin nyt tuulee, mietin, kun maksun määrä on vain 68 euroa. Kulutuksen täytyy olla tosi pieni. Ehkä asiaa on auttanut se, kun olen valmistanut kuumentamista vaativaa ruokaa Muurikan päällä grillikatoksessa heinäkuun aikana.

Takaraivossa kyllä kolkuttaa, että todellinen siirtomaksu voi rävähtää äkkiarvaamatta kuin Floyd Pattersonin vasen- oikea- vasen- yhdistelmä, jossa oli kaksi koukkua ja niiden välillä suora. Siihen nukahti niin moni ja vaipui kanveesiin.

Suojauksen alitse äkkiä alhaalta ylös suuntautuva koukkulyönti suoraan leuan kärkeen on hienosti sanottuna uppercut.

No, jospa verkkoyhtiö armahtaa kerrankin, vaikka minulla ei ole mitään ansioita, vaan kuljen ihan armon kerjäläisenä. 

Samassa tulee mieleen se omituisuus aikoinaan, miksi kärsämäkiset kutsuivat K- kauppaansa nimellä Kauppayhtiö?