Novelli autotapauksista

Auton kanssa sattuu vaikka mitä. Yleensä ajaminen on rutiinisuoritus, josta ei saa mitään kiksejä vähillä kaljoillakaan, jotka sinänsä eivät kuulu auton ajamiseen lainkaan.

Kun auto on asiallisesti huollettu, yllätyksiä tulee harvoin, mutta koska auto – pyhä lehmämme – on sangen monimutkainen pyydys, mikään ei ole mahdotonta.

Kuulin kerran radio-ohjelman, jossa toimittaja haastatteli asiantuntijaa. Toimittaja nimitti tätä autoprofessoriksi, joka aluksi tuntui vitsiltä, mutta lienee kuitenkin ollut totta. Proffa sanoi, että nykyaikaisessa autossa on satakunta tietokonetta. Hän lievensi kyllä vähän sanomaansa pian, kutsuen niitä mikroprosessoreiksi. Niihin voi tulla semmoinen sotkos, että muikkuverkon selvittäminen on sen rinnalla lasten leikkiä.

No, mielestäni auton kehitys oli riittävä jo ennen millenium- huumaa.

Tykkään, että ikkunalasit liikkuvat ylös-alas mekaanisen vivun avulla. Meidän talvessa on kova paikka, jos lasi jää alas, kun nostimen moottorin sulake palaa tulipalopakkasessa.

Oltiin lähdössä ensimmäiselle Saariselän vaellukselle Kaunispään tunturituvalta. Juotiin ennen lähtöä kahvit ja sen kanssa nautittiin suuret munkkirinkilät, jotka vetävät vertoja meidän Vaskikellomme munkeille.

Osa porukasta oli jo nostanut rinkan selkäänsä, kun autojen parkkipaikalta lähti itsestään alas lipumaan sedan- mallinen auto. Penkka oli metrin korkuinen ja melko jyrkkä, joten auton etupää kimmahti reilusti ylös etujousien sinkoamana. Auto tanssahteli kiitävän tuokion paikoillaan, mutta alkoi sitten hitaasti mennä nurmikentällä kohti laskettelurinnettä.

Yleisön seasta juoksi pelastava enkeli, nuori mies, auton jälkeen ja tavoitti sen, aukaisi kuskin puolen oven ja löi käsijarrun päälle. Joku hälytti auton omistajan tunturimajalta paikalle katsomaan sattumusta. Kaikki paikalla olleet olivat huojentuneita, kun pelastus oli tullut.

Parkkipaikka oli tasainen, joten minulle jäi epäselväksi, miksi auto lähti liikkeelle. Vielä enempi ihmetytti, miksi omistaja ei ollut pannut pakkia ja käsijarrua päälle.

Silmä valehtelee. Voi olla, että pysäköintialue vietti lievästi rinteen alle päin sulamisvesien pois johtamisen takia. Kenties siinä oli syy auton lähtöön.

Olin matkalla Mummolaan runsaan sadan kilometrin päähän. Jänisjahti oli juuri alkanut. Pielavedelle menevällä tiellä – silloin soratiellä – ajaessa kuului yhtäkkiä kova pamaus.

Luulin, että joku ampui haulikolla aivan vieressä tien penkalla. Lapset huusivat takapenkiltä, että paukku kuului meidän autosta.

Jarrutin maltillisesti ja menin katsomaan. Kuskin pukilta katsoen takaoikea rengas sihisi. Otin äkkiä auton peräkontista tunkin ja ristikkoavaimen. Sain juuri ja juuri tunkin pelastamaan niin, että auto ei laskeutunut valssin varaan.

Vaihdoin vararenkaan saman tien, ja panin rikki menneen pyörän vararenkaan tilaan.

Reissulta kotiin palattua vein rikki menneen auton pyörän rengasliikkeen tutkimukseen. Tulos oli se, että kun luonnon sora on korvattu kalliosta tehdyllä sepelillä, syntyy teräväsärmäisiä kappaleita. Huonolla tuurilla semmoinen iskeytyy kuin terävä veitsen kärki renkaan läpi. Silloin rengas räjähtää.

Onneksi vauhtia oli maltillisesti, joten metsään ajo jäi kokematta ja koko perhe pelastui. En kuullut enkelin siipien havinaa sillä kertaa.

Nuorempi veli oli tulossa autollaan meille kylään lännen suunnalta. Noin kuuden kympin vauhdissa suoralla tiellä toinen eturengas oli äkkiä tyhjentynyt. Veli sanoi joutuneensa panemaan kaiken taitonsa peliin, jotta auto pysyisi tiellä. Niin oli käynyt, ja edessä oli ollut renkaan vaihto tien päällä.

Veli rupesi tapauksen jälkeen pelkäämään niin, että hän aina laitatti autoonsa sisäkumit. Miten olisi käynyt satasen vauhdissa, hän aprikoi vielä vuosien päästä.  Renkaan äkillinen tyhjeneminen oli erikoinen ilmiö, sillä minkäänlaista syytä siihen ei rengasliikkeessä löytynyt. Juuri tämä tosiasia johti pelkoon.

Minulle on kerrottu, että sisärenkaiden käyttö ei lisää turvallisuutta. Tätä veli ei onneksi tiennyt, joten hän ajoi vuosikymmenet autuaana ilman rengasrikkoa. Niin, jokaisella on määrätty kohtalonsa, mille ei mitään voi.

Suoralla pikitiellä sattui hirvikolari. Hirvi hyppäsi suoraan leppäpusikon takaa kovaa ajaneen auton eteen. Uuden auton nykyaikaiset turvalaitteet pelastivat kuljettajan, mutta hirvi jäi tielle verisenä. Se nosteli päätään, mutta jalat eivät enää liikkuneet.

Pian tuli paikalle mies, jolla oli kivääri mukana autossaan. Hän nouti aseen, latasi ja ampui hirveen lopetuslaukauksen niskaan.

Poliisi tuli paikalle, jolloin kolarin ajanut autoilija hyökkäsi poliisin luo ja syytti kiväärimiestä rikoksesta, koska tämä oli ampunut luvatta hirven.

Poliisilla meni hetkinen, kaksikin selvittäessä kiihtyneelle autoilijalle, että eläinsuojelulain perusteella kiväärimies teki aivan oikein. Tämä asia ei tahtonut mennä perille millään.

Minua ihmetyttää, miten aikuinen mies voi olla niin valistusta vailla, ettei tiedä mitään eläinsuojelu- eikä metsästyslaista.

Järkikään ei ole toiminut normaalisti, koska lapsikin ymmärtää, että halvaantunut, tuskissaan öhisevä eläin, josta vuotaa verta, on nopeasti lopetettava.

Sivistysoppi viittaa siihen, että oikeutta ei käydä tien päällä, vaan poliisi ratkaisee nämä asiat. Onneksi paikalle osui mies, joka toimii poliisin apuna suurriistavirka-avussa, joten hirvi kärsi vain vähän aikaa kovia tuskia.

No, jotkut eivät hanki itselleen edes sivistyksen alkeita, koskapa naisiakin käytetään nyrkkeilysäkin puuttuessa raivon kohteena.

Lada, Siperian mersu, oli suosittu auto aikoinaan. Se oli talvella lämmin, ja jykevä moottori pelasi yleensä järkähtämättä kauan aikaa.

Olipa kaksi naista, jotka tulivat Pyhäsalmeen Ladan kuljettajan kyydissä.

Mies meni asioilleen, mutta naiset kauppaan. He tekivät siellä ostoksensa ja koska nälkä huikaisi mahasta, he ostivat hyvänlaisen annoksen savustettuja silakoita.

Naiset menivät ulos ja toisilleen jutustellen parkkipaikalle. Siellä seisoi muiden autojen joukossa tumma Lada.

Koska käsitykseni mukaan naisten huolettomuus estää useasti tarkkojen havaintojen teon, he erehtyivät autosta, ja menivät väärän auton takapenkille. Autossa naiset söivät savusilakat ja polttivat tupakat sen aikaisen tavan mukaan auton sisällä.

Toisen naisen maha oli ronkeli, ja yhtäkkiä häneltä pääsi pitkä, jopa musikaalisesti särpättävä pieru. Juuri silloin nämä naiset huomasivat olevansa aivan väärässä autossa. He pakenivat ostoksineen.

Naisten tapaan syntyi keskustelu ja taivastelu tapauksesta. Erityisesti mietteitä herätti se, mitä syntiä auton oikea omistaja kuvittelee tehneensä, kun tämmöistä pahuutta hänen autolleen tehdään. 
Jos kyseessä oli tupakoimaton herrasmies, jonka nenä oli tarkka, hän saattoi erottaa Ladassa kolmenlaista kurjaa tuoksua, joita on vaikea saada nopeasti auton tekstiileistä pois.

Onneksi oli jo silloin keksitty tuoksuva Wunderbaum joka peittää pahimmat katkut.

Autoissa sattuu kaikenlaista, vaikka kuski ja matkustajat eivät tee tahallisesti mitään laitonta. 
Sanovat nykyään lain olevan semmoinen, että koskaan liikenteessä ei synny vahinkoja, vaan kolariin tai ulosajoon löytyy syyllinen, joka pitää tuomita.

Kysyin kerran tutulta poliisilta, miten minulle kävisi, jos ajaisin peilijäällä aivan uudet nastarenkaat autossani vain kolmenkympin vauhtia, mutta silti auto suistuisi ojaan, koska tien pitäjä on lyönyt laimin hiekoituksen.

Vastaus sai minut mietteliääksi, sillä poliisi sanoi, että olisin saanut sakot varomattomuudesta liikenteessä. Lisäksi pitää maksaa autolle koituneet vauriot itse, koska muita osapuolia ei ole. Syyllinen maksaa aina.