Ovelat virukset ja basillit

Tautien aiheuttajia on monenlaisia ja monia. Virukset eivät pysty elämään juurikaan solun ulkopuolella, mutta näitä isommat – bakteerit – pystyvät. Niitä on kaikkialla luonnossa ja elävien olentojen kumppaneina, mutta myös vihollisina.

Taudin aiheuttava virus ei saa olla liian tehokas, siis tappaa uhriaan tehokkaasti, jolloin se kuolee itsekin. Sen pitää olla helposti tarttuva ja sairastuttava. Kun sairaan luokse kerääntyy ystäviä, sukulaisia ja auttavia ihmisiä virus hyppää helposti näihin. Niin infektio leviää helposti.

Jos virustartunta on aluksi oireeton, tartutus on hyvin tehokasta. Tuhkarokon itämisaika – aika tartunnasta sairauden oireiden puhkeamiseen- on jopa 21 vuorokautta. Jos tauti ilmenisi heti kontaktin jälkeen, tartuntaketju olisi helppo havaita.

Tavallisia tartuntatapoja ovat pisaratartunta yskijästä, aivastelijasta ja pisaratartunta pinnoilta käsien kautta. Näitä voidaan estää maskeilla ja viruksia tappavilla liuoksilla ja geeleillä.

Tartunta voi tapahtua juomaveden tai marjojen välityksellä, kuten norovirus ja kolerabakteeri.

Monet vaaralliset taudit tarttuvat lutikoiden (unitauti Amerikassa), kärpäsen piston (Afrikan unitauti), hietakärpäsen pistosta, jota kautta rihmamato tarttuu. 

Hyttyset levittävät alkueläimen aiheuttamaa malariaa, Denguekuumetta, Länsi-Niilin virusta, Zikavirusta, keltakuumetta ja monia muita tappavia tauteja. Yksi pisto riittää useimmiten tartuntaan.

Vastakeinot ovat peittävä vaatetus, hyttysmyrkyt, hyttysverkot ja vaatteet, joiden kangas on hyttysille ja muille verta imeville ötököille myrkyllinen sekä rokotus, jos mahdollista.

Isorokko oli vaarallinen virustauti kauan aikaa. Viruksella ei ollut luonnon varastoa eläimissä, joten tauti pystyttiin rokotuksella hävittämään kokonaan. Viimein 1977 maapallo julistettiin vapaaksi tästä tappavasta ja vähintään ulkonäön pilanneesta taudista.

Bakteerien tartuntatiet ovat samankaltaiset kuin viruksilla. 

Aikoinaan todettiin, että avotuberkuloosipotilaan yskittyä huonetilassa, pienet pisarat, joissa on tätä bakteeria, leijuvat ilmassa puoli tuntia. 

Tämän vuoksi vaikkapa koulussa havaitun tuberkuloosilapsen kaikki oppilastoverit ja opettajat joutuvat tarkan vahdinnan kohteiksi ja seurantaan, koska tuberkuloosi on vaarallinen tauti. 

Sen lähisukuisen sairauden spitaalin eli lepran tartuntamekanismia ei vieläkään varmuudella tiedetä.

Linnuilla, jopa merivedellä, on omat mykobakteerinsa, siis ihmisen tubibasillin lähisukulaiset. 

Arvellaan, että tuberkuloosi tarttui kauan sitten nautaeläimestä ihmiseen ja alkoi vaivata uutta isäntäänsä. Tarttuiko tauti jo alkuhärästä, joka oli saaliseläin kivikaudella, vaiko vasta sitten, kun tämä eläin kesytettiin meille tutuksi ammuksi, lehmäksi.

Verenvuotokuumeista ei mitään tiedetty, kunnes apina puri Marburgin kaupungissa Saksassa tutkijaa. Hän sairastui verenvuotoon ja kuumeeseen, josta ei ollut pelastusta. 

Hänestä eristettiin tieteelle tuntematon virus, jolle annettiin Marburgin viruksen nimi. 

Vielä vaikeampi verenvuotokuume oli aiheuttanut Afrikassa ajoittain epidemioita, jotka lakkasivat vain, jos uhrit poltettiin eikä heihin koskettu.

 Tutkijat löysivät lopulta sairastuneista tieteelle uuden filoviruksen, ebolan. 

Se tarttuu sairaan eritteiden, jopa hien, välityksellä ja on erittäin vaarallinen. Taudin hoito on edistynyt vasta sen jälkeen, kun ensimmäinen amerikkalainen sai ebolatartunnan.

Edelleen, vain Amerikassa tuntuvat olevan resurssit kalliiseen ja vaikeaan tutkimukseen ja hoidon kehittämiseen. 

Toinen syy on sikäläinen kulttuuri: eteviä ihmisiä rotuun katsomatta kootaan työryhmiksi ja näille annetaan vapaus tutkimuksiin ja riittävä rahoitus. 

Tulosta syntyy. Palkkiona on työpaikka huippuyliopistossa ja pikainen USA:n kansalaisuuden myöntäminen, jos maahan muuttanut sen haluaa.

Sudet, kulkukoirat ja lepakot voivat kantaa vesikauhuvirusta. Louis Pasteur kehitti tautiin rokotteen, joka auttaa, jos se annetaan riittävän pian tartunnan jälkeen[EO] . Meillä Suomessa kuoli lepakkotutkija vesikauhuun muutama vuosikymmen sitten.

Jollain tavalla 1920- luvulla Afrikassa apinasta tarttui sen immuunikatovirus ihmiseen. Se muuntui hiljaa omanlaisekseen ja kulkeutui Amerikkaan. Alkoi esiintyä Afrikan lisäksi outoa tautia, jolla oli kupan ensivaiheen oireita muistuttava ihottuma ja kuumevaihe.

Vähitellen alkoi potilas saada terveelle vaarattomien bakteerien aiheuttamia tulehduksia, ihosyyliä, keuhkokuumeita, ripulia ja kunto heikkeni, paino putosi.

Löytyi uusi virus, hiv, näistä sairaista. Se tarttuu verensiirron ja saastuneiden neulojen kautta, mutta pääasiallisesti sukupuoliyhteydessä.

Tämä sairaus oli puolitoista vuosikymmentä hyvin tappava, mutta sitten keksittiin siihen lääkeyhdistelmät, jotka pysäyttävät viruksen lisääntymisen.

Silti tauti on hyvin raskas taakka ihmiskunnalle, koska lopullisesti siitä on parantunut vain pari koehenkilöä, jotka oman kuolemansa riskillä ovat antautuneet kokeeseen, jossa heidän oma immuunipuolustuksensa, jossa virus asuu, on tuhottu ja tavallisista soluista on rakennettu monimutkaisella tavalla uusi immuunipuolustus. Systeemi on niin kallis, että vain koepotilaita on voitu testata.

Ihminen ei vähällä katoa. Melkein kaksikymmentä vuotta sitten itäisessä Afrikassa löytyi kaksi naista joihin hiv- virus ei tartu. Heidän elimistöään on paljon tutkittu, mutta tehtyjä havaintoja ei ole vielä julkaistu.

Nämä naiset harjoittivat itsensä myyntiä, ja vaikka asiakkailla oli hiv- tartunta, he pysyivät puhtaana.

Virukset ja bakteerit ovat siis hyvin ovelia kyvyssään säilyä hengissä.

Kysyin kerran kokeneelta sairaanhoitajalta, kuinka meidän käy. Kumpi jää viimeiseksi eloon maan päälle ja samalla ikävään. Hoitaja vastasi, että nainen. Tiedustelin, mihin hän väitteensä perustaa. Vastaus kuului, että siksi nainen, koska hänhän istuu koko ajan pankin päällä!

---

 [EO1