Hiihtelyä ja mietteitä

 

Kovan pakkaskauden jälkeen ilma lauhtui äkillisesti. Samalla alkoi tuulla. Korkein lukema oli yötä vasten seitsemän metriä sekunnissa. Semmoinen ei ole miellyttävä ulkoiluilma. Onneksi metsä suojasi niin, että sopivissa paikoissa ilman virtaus oli vähäinen.

Talviteeren metsästäjä hiihti kiväärireppu selässään eräsuksilla umpihankea. Lumi oli pulverimaista. Se upotti melkein pohjaa myöten. Rinnettä noustessa pito oli huono, vaikka suksissa oli suomupohjat.

Hiihto alkoi mökiltä

Hiihto suuntautui lännelle uutta, syksyllä valmistunutta metsäautotietä pitkin. Tuuli oli vastainen. Ympärillä oli puistomaiseksi raivattu kasvatusmetsä, joka odotti vahvistumista tukkipuiksi.

Tiekin päättyy joskus. Niin nytkin. Reitti johti joelle, josta onneksi pääsi ylitse jääsiltaa pitkin. Monissa paikoissa näkyi olevan vielä sulaa siellä, missä vesi virtasi lievänä koskena.

Virtauksen alueella oli sulaa vielä tammikuussa

Joesta pääsi helposti ylitse monesta kohtaa

Joen pohjoispuolella rinne nousi monen sadan metrin matkan. Aurinko paistoi kirkkaasti ylärinteeseen, missä ei enää joen rantojen puuston varjostus vaikuttanut. Ilman lämpötila oli jo plussan puolella. Juuri tässä seudussa tuuli oli heikkoa laajan metsän suojassa.

Siinä, missä aurinko valaisi kirkkaimmin, näkyi hangen pinnalla pieniä ötököitä. Niitä suorastaan parveili. Näitä eliöitä sanottiin ennen lumikirpuiksi. Virallinen nimi on hyppyhäntäiset. Niitä voi tiedemiehen mukaan olla kymmenentuhatta neliömetrillä. Ötökät nousevat sammal- ja karikekerroksesta nuoskakelillä auringonpaisteessa, kun lumi on huokoista. Ne syövät lumileviä.

Kun pakastuu, lumikirput painuvat piiloon nopeasti. Linnut syövät halukkaasti hyppyhäntäisiä, jos huomaavat ne hangella.

Lumikirppuja hangella

 

Matka jatkui. Vasemmalta lähti metsäpyy pakoon. Sen lennon surina kuului vain hetken aikaa tiheän taimikon kätköstä. Muuten metsässä vallitsi hiiskumaton hiljaisuus.

Hiihto kääntyi tästä tuulen suunnan mukaan itään.

Koivuissa ei näkynyt mustia pisteitä merkkinä teeristä. Sää ei suosinut niiden oleskelua puissa. Kova länsituuli talvella aiheuttaa pian vilun.

 

Jänisten jälkiä oli viljalti metsässä, jossa risukkoa ei ole turhaan putsattu pois. Arvopuiden kasvua koivun ja haavan taimet eivät millään tavalla heikennä. Mieluummin mikroilmasto säilyy suotuisampana puille, kun kosteus ei haihdu auringonpaisteella niin äkkiä. Paahderinne on vaikea kasvupaikka kaikille kasveille kesällä.

 

Kun melkein neljänkymmenen metrin nousu oli loppunut, hiihto kulki pitkin harjannetta.

Äkkiä melkein suksen kärjen vierestä pomppasi lumisista piiloistaan neljä virkeää teerikanaa. Metsästäjä sieppasi haulikkorihlan kiväärirepusta. Kiikari pikajalkoineen oli helppo irrottaa ja laskea repun päälle.

Juuri silloin nousi siivilleen takaviistosta yksi lumikiepissä kuhnaillut teeri. Se näytti mustalta, mutta sen pyrstö oli lyhyt ja suora.

Haulipiippu ei pamahtanut, koska lupa oli ampua vain urosteeriä. Vastavalossa teerikanakin näytti mustalta. Kun lintu kaartoi muiden perään, näkyi, että sekin oli selvästi kana.

Linnut olivat yöpyneet uutuissa

Syvä uuttu, jonka pohjalla näkyy varpuja

 

Jonkun matkan päässä edessäpäin näkyi mustia myttyjä puissa. Oli liikuttava varovasti, ja yritettävä lähestyä lumisten puiden suojassa. Lumi rahisi kuusten lähellä ikävästi.

Kun arvioitu matka oli sopiva, kuului lintujen suunnasta kaakatusta, joka muistutti kanojen ääntelyä. Olikohan siellä menossa neuvottelu? Äkkiä äänet hiljenivät kuulumattomiin.

Metsästäjä kurkisti varovasti suuren kuusen suojasta. Kaikki etumaaston puut olivat tyhjät.

Kokemuksen mukaan tuulisella ja kirkkaalla ilmalla teeret pakenevat usein kuulohavainnonkin perusteella, vaikka muuta uhkaa ei näy.

 

Energia alkoi olla vähissä. Keli oli raskas, koska suksissa ei ollut pitoa.  Maasto oli hiihtoreitillä muutenkin hankala. Oli kivirakkaa, notkelmia ja taimikoissa tiheässä kuusia niin, että joutui pujottelemaan päästäkseen eteenpäin.

Oli saatava välipalaa, ja piti muutenkin rauhoittua, sillä hiihtämällä ei lentäviä lintuja tavoita. Ne eivät väsy.

Voimien palautumiseen riitti termospullon lämmin vesi ja näkkileipä sekä vanha keino, rusinat.

Marraskuussa teeriä näkyi usein

Vireys parantui. Kuitenkin tuntui viisaimmalta laskeutua hiljakseen alamaihin. Kello oli tikittänyt taukoa viettämättä, ja viisarit näyttivät, että piti sopimuksen mukaan kutsua hakija tien varteen.

 

Sopimuksista on hyvä pitää kiinni.

Niin teki jo Paasikivi aikoinaan. Hän kirjoitti päiväkirjoihinsa, että tämä on hirmuista. Venäläiset eivät noudata ollenkaan diplomatian käytössääntöjä, vaan vaativat aina vain lisää myönnytyksiä, vaikka rauhansopimus on aivan selvä eikä siinä ole tulkinnan varaa.

Joka on pienissäkin asioissa väärä, on sitä isoissakin. Niin sanoo pyhä kirja. Sen Paasikivi tunsi yksityiskohtaisesti.

 

Illalla päivällisen jälkeen mökkitukikohdassa virisi keskustelu seuraavan päivän taktiikasta.

 

Näytti siltä, että linnut ovat kovin arkoja. Tuuli oli kääntynyt luoteeseen ja ennustettiin, että sen nopeus on neljästä viiteen metriä sekunnissa.

Soitin kahdelle tutulle metsästäjälle. He eivät pitäneet keliä ollenkaan sopivana jahtiin juuri tuulen takia. Me olimme yli sadan kilometrin päässä kotoa. Ei tehnyt lainkaan mieli vain lepäillä ja katsella mökin ikkunasta ulos.

 

Edellisenä talvena samoihin aikoihin oli lunta runsaasti.

Silloin kokeiltiin jahtia eri maakunnan puolella. Ilmeni, että armeijan kuosiin tehty, anorakkia muistuttava takki oli erinomainen ostos. Se piti tilata Sallasta asti. Sieltä ei kuitenkaan löytynyt saman kuvioisia housuja. Niiden etsiminen muualta nettikaupasta onnistui lopulta.

Kun tuohon asuun pukeutunut hiihtäjä seisoi sadan metrin päässä lumisessa metsässä sukset ja sauvat käsissään kiväärireppu selässään, en huomannut häntä ennen kääntymistä niin, että suksien sinertävät pohjat olivat minuun päin. Kiväärirepussa on valkoinen suojus, jonka saa peittämään myös kiväärin perän.

 

Mieleen juolahti, että on mentävä passiin. Alue, jossa lintuja oli näkynyt useimmin, voisi olla heti aamulla hyvä.

Päätettiin, että kyyditsen metsästäjän kolme varttia ennen auringon nousua paikalle, josta hän hiihtää pohjoisen suunnalle pienelle kumpareelle puuston kätköön. Etelän puolella oli vain pieniä koivun räippiä louhikon keskellä ja sivuilla noin kymmenmetrisiä koivuja aukean laitaa pitkin.

Tuuli kävi luoteesta ennustuksen mukaisesti. 

Vaikka asusteita oli mukana haalaria myöten, puolen tunnin kuluttua alkoi kylmä tuntua käsissä ja muutenkin.

 

Kolme teertä ilmaantui runsaan sadan metrin päähän aamun niukassa valossa.  Ne olivat levottomia ja pian ne lensivät poispäin ja hävisivät näkyvistä.

 

Tulopäivänä länsituulessa varan päältä ammuttiin kaksi koelaukausta. Matka oli noin kahdeksankymmentä metriä.

Ensimmäinen luoti osui kello neljän suuntaan kolmen sentin päähän kympistä. Toinen kuti osui samalle suunnalle seitsemän tai kahdeksan sentin päähän. Tuuli aiheutti selvästi poikkeaman sekä oikealle että alas. Tuuli oli puuskainen ja se tuli järven lahdelle korkean metsän ylitse.

Arvelimme, että sataa metriä kauemmas ei kannata ampua reilussa tuulessa, koska aseen luoti oli kevyt.

 

Kun sormet olivat jo turrat eikä lintuja enää näkynyt, oli pakko lähteä liikkeelle. Hiihto palautti käsiin lämmön. Suunta oli sinne, minne kolme teertä olivat kadonneet.

Kolmen sadan metrin päässä näkyi aikamoinen teeriparvi hajaantuneena koivuihin ja mäntyihin. Paikka oli suojassa länsi- ja luoteistuulelta. Viisaita talviteeret näyttivät olevan.

 

Taskuun parahiksi mahtuvalla kiikarilla näkyi, että osa teeristä ruokaili nopeassa tahdissa koivuissa. Sivummalla männyissä istui muutamia lintuja välinpitämättömän oloisina kaula sisään vedettynä, melkein pallomaisina. Syyssoitimella näkee useasti samantapaista. Nämä linnut eivät osallistu soitimeen. Ne ovat ehkä parven vartijalintuja, joiden tehtävä on antaa hälytys.

 

Sata ensimmäistä metriä hiihto onnistui lumisten kuusien suojassa. Kun välimatka lyheni, ei millään enää voinut saada puista suojaa tähystykseltä.

Onneksi uudet eräsuksien siteet on helppo irrottaa.

Ainoa keino päästä lähemmäksi oli ryömiä suurten kivenlohkareiden suojissa. Se oli vaivalloista, sillä lumi oli upottavaa ja kivien nokat kävivät polviin ikävästi.

Maasto oli louhikkoista. Siellä oli suuria kivipaasia.

Kiikarilla suojan takaa varovasti katsoessa näkyi, että männyissä istuvat teeret kääntelehtivät. Ne eivät istuneet enää hiljaa paikoillaan.

Äkkiä parvi alkoi vyöryä. Oikealla istuneet lensivät itään päin muiden ylitse, ja sitä mukaa parvi lähti oikeasta laidasta alkaen etenemään ilman suurta hoppua.

Ryömiminen oli tuonut viitisenkymmentä metriä lähemmäs parvea, mutta sama matka olisi pitänyt vielä päästä eteen päin.

Passissa kyttäyksen aikana ja hiihdossa ryömintöineen oli kulunut kaksi ja puoli tuntia. Koska jo aamulla tuuli oli ehtinyt aiheuttaa kylmettymisen tuntua, oli viisainta lähteä hiihtämään mökin suuntaan. Elämä ei ole riippuvainen riistasaaliista.

Suojaisessa metsästä lämpö palasi kehoon.

Pian alkoi näkyä yhä enemmän jänisten jälkiä. Yksi ketun jälkien helminauha suuntautui pohjoiseen päin määrätietoisesti. Jälkien päällä oli hieman lunta.

Hirvelle asetetun nuolukiven lähellä lumi kantoi hiihtäjää hyvin. Jälkiä oli valtavasti.

Koivupuun pitkästä kannosta, jonka päässä nuolukivipari oli, kaikki kuori oli jyrsitty pois.

Asetin kaksi kiveä päällekkäin jo syyskesällä. Kiviä paikoillaan pitävä kierretanko on suojattu sähkömiehen putkella.

Ylimmäisen kiven päällä on mutteri ja suuri prikka. Sen yläpuolella on sopivan kokoinen vesivanerilevy, joka on kiristetty paikoilleen toisen prikan ja mutterin avulla.

Alimmainen riistakivi oli nuoltu suuren rihmarullan muotoiseksi. Syyskesän ja syksyn vesi- ja räntäsateet olivat ennen suojuksen asettamista saaneet suolan valumaan pitkin puutolpan pintaa alas juuristoon asti. Eläimet olivat kaivaneet juuristakin kuorta pois ja jyrsineet puuainesta.

Talveksi laitan aina riistakivien päälle suojuksen, jotta lumi ja jää ei vaikeuttaisi suolan nuolemista.

 

Metsästäjä tuli mökin lämpöön ilman saalista, mutta hyväntuulisena. Sain kuulla jännittävästä jahdista selonteon.

Kaikki muistui mieleen vuodelta 1981, jolloin ankarassa talvipakkasessa hiihtelin viikon ajan teerijahdissa. Hiihtämällä teerien lähestyminen ei onnistunut kuin yhden ainoan kerran.

Kun olin jo tähtäämässä harjanteen takaa reilusti alle sadan metrin päästä yhtä mustaa kukkoa, ja annoin hengityksen tasaantua, koko parvi pomppasi pakolentoon. Syy paljastui vasta myöhemmin: toinen erämies lähestyi idästä päin hiihtäen, ja häntä linnut säikähtivät.

 

Sain kuitenkin silloin saalista. Menin viimeisenä jahtiaamuna kahdeksantoista asteen pakkasessa passiin jo aamupimeässä. Täysin yllättäen suuri teeriparvi tuli selän takaa ja laskeutui koivuihin syömään etualalle. Yksi kukko oli sopivalla matkalla kyljittäin, ja se putosi heti osumasta alas.

Tuuli, tuo lähes kaiken harrastuksen vihollinen, ei tyyntynyt. Ennustus kertoi sen.

Siinä ei auttanut muu kuin kamppeiden pakkaaminen. Jätimme mökille ilmalämpöpumpun päälle. Säädin sen pitämään kuudentoista asteen lämpötilaa yllä. Oli tarkoitus tulla uudelleen metsälle paremmalla kelillä.

Viisi päivää myöhemmin, koska tuulinen sää jatkui, soitin metsästyskaverille, joka asuu saman tien varrella. Hän lupasi kytkeä lämmittimen pois päältä ja kaataa samalla keittiön lavuaariin raakaa Lasolia, jotta pakkanen ei tekisi tuhojaan.

Tässä jahdissa lumi vajotti kevyttä hiihtäjää kolmekymmentä senttiä. Lumikenkiä käyttämällä upotti melkein pohjaa myöden. Myöhemmin pakkaset ja uudet lumisateet tiivistivät lunta, mutta silloin talvijahdin aika oli jo ohitse.

Talvista metsää tammikuussa 2022