Hommia ja huvia

 

Kitkin aamulla kasvitarhan käsipelissä. Se ei ole mielihommaa, mutta tulee toimittaa ennen kuin kasvusto karkaa vallan käsistä. On ollut tapa repiä voikukat ja muu hyödytön kasvusto pois. Sen jälkeen työnnettävällä ruohonleikkurilla voi murskata kitketyt kasvit massaksi, joka peittää vattupenkkien välit. Se hillitsee jonkun verran viholaisten eli nokkosten kasvua.

 

Nokkonen on viheliäinen kasvi. Jotkut sanovat syövänsä nokkosta salaattina, mutta se ei kuulu minun kulttuuriini. Ennen vanhaan sitä pidettiin riesana, jolle tarjottiin viikatetta. En ole ottanut selvää, miten nokkonen pitää valmistella salaattiin, ettei se polta suuta.

Omasta pihasta saan laatikkoviljelmästä hyvää salaattia, ja se riittää minulle. Kastelen helteillä viljelylaatikot, joihin vaimo on tehnyt kylvöt. Siinä vaiheessa minun osani on ollut kuskata mustaa multaa rautakaupasta. Tämä järjestely on minusta hyvä.

 

Pihan laidoilla tarvittiin tänään ruohikon siistimistä, mutta alkoi olla jo liian kuuma. En halunnut enää ponnistella akkutrimmerin kanssa, koska se olisi vaatinut hikoamisen vuoksi toisenkin alusvaatekerran vaihtamisen.

Sen sijaan maalasin kottikärryn lastikaukalon päältä päin. Huomenna on toisen puolen vuoro. Hämmästyttävän riittoisaa tuntuu tuo Kirjo- maali olevan. Sen peittokyky on erinomainen.

Vanha kottikärry on maalattu uudelleen

Kun nälkä alkoi muistuttaa, panin monta päivää vanhaa uunikalaa varistumaan uuniin.

Kun lopetin syönnin, jäljelle jäi vain kalan rasvainen nahka. Sekin pitäisi oikeastaan syödä. Niin tehtiin ennen. Paistettu kalan nahkahan on herkkua. Kun olin lapsi, meillä keitettiin lahnanpääkeittoa. Isä, äiti ja isoveli imeskelivät kalan pään luut tarkoin. Minulle ja pikkuveljelle riitti liemi ja kalakeiton perunat. Ihmettelen vieläkin herkkua nimeltä lahnapääkeitto.

 

Eno toi mopolla lähes kymmenen kilometrin päästä, milloin yhden, milloin kaksi valtavaa lahnaa.

Hän osasi niin sanotuilla lahnanpesillä pyytää kutulahnaa. Eno sanoi, että tuo kala on niin herkkäkuuloinen, että veneessä ei saa mikään kolahtaa pyyntiä virittäessä. Paljopuheista akkaakaan ei voi soutajaksi mukaan ottaa, sillä arka kala kuulee kimakan puheäänen.

 

Yllättäen huomasin, että uusintana oli alkanut Foylen sota- niminen sarja. Se on hyvin englantilaisittain tehty. Vaatimatonta, mutta hyvää rikostutkimusta, josta tykkään. Englantilaiset ovat sitkeitä sekä tutkinnassa että puolustuksessa, jos tulee sota. Oikeudentuntoinen kansa. Germaanisten anglien ja saksien sekä viikinkien sekakansa, jossa on potentiaalia, jos heidät suututtaa. 

Juttelin tutun miehen kanssa puhelimitse. Halusin häneltä tietoa, miksi viimevuotisen ennätyssadon jälkeen nyt kahden omenapuun kukinta on hyvin vaisua. Olenko tehnyt puiden hoidossa mokan, kysyin. Ilostuin, kun omenapuukurssit käynyt mies vastasi, että hänen puunsa on samassa jamassa. Puu ei jaksa joka vuosi tehdä ennätyssatoa. Sen täytyy välillä levähtää. Tiesin, että ammattilaiset nyppivät vähintään puolet kukista pois, ehkä enemmänkin. Näin tuotto on vuodesta toiseen tasaista. Olin hyvillä mielin, kun sain tietää asioista. Maasta ei saa nyhtää kaikkea voimaa pois, vaan on elettävä luonnon ehdoilla.

Tämä on sitä konservatismia aitoenglantilaiseen tapaan. Siitä tuntui tämä puhekumppanikin tykkäävän. Englantilaiset eivät kumarra Venäjää lainkaan, vaan antavat puolustukseen tarkoitettuja aseita Ukrainalle.

 

Pidän rikostutkimuksissa ihanteena pappi Lauri Oikarisen pienikokoista mutta fiksua Simppa- poikaa. Toki hän on jo aikuinen mies, vieläpä keskusrikospoliisin tarkastaja.

Hänellä on myös lainopillinen tutkinto. Se ilmeisesti vaaditaan, kun saa korkeampaa käskyvaltaa.

Minäkin harkitsin aikoinaan rikospoliisin uraa, koska siinä pitää ajatella tarkasti ja käyttää myös mielikuvitusta siitä, miten rikos on tehty. Siinä joutuu miettimään ja kasaamaan ikään kuin palapeliä. Ajatuksissaan oli Abrahamkin istuskellessaan telttansa oviaukolla Mamren tammistossa. Viisas oli hakeutunut siimekseen iltapäivän helteessä.

Siimeksessä on varjoisaa. Siellä ei pahin paahde ahdista.

Nykyajan taide on takapuolesta niin kuin nuoret asian ilmaisevat. Minulle taide on öljyvärimaalausta, etsausta tahi vesivärityötä a la Duerer. Hänen tunnetuin työnsä on rusakko. Se näyttää öljyvärityöltä, mutta on vesiväreillä maalattu.

Arvelen, että mestari on käyttänyt mahdollisimman vähän vettä ja paksua väriä aivan öljyväritekniikan mukaan. Siinä ei saa paperia lainkaan kastella ennakkoon. Saksalaisen mestarin etsaustyö on nimeltään Ritari, paholainen ja kuolema.

Parempaa jälkeä ei ole vain vieläkään kuulunut.

Peltiseppä Kattainen valmisti ja toi minulle ennen lähtöään etelän hämärään tuulimyllyn. Siitä särkyivät siivet, joten valmistin uudet ohuesta vanerista. Impregnoin ne tervan kusella. Maalasin kulahtaneet paikat, ja nyt mylly on uudistunut. Vähästäkin pitää iloita.