Tie

 

Kuinka se tie taisi suora olla, kun maa oli mutkallinen. Oikeasti kansalaulun sanoituksessa on tien paikalla joki.

En tykkää kovin suorista teistä. Tapahtumattomuus ei helli yllätyksiä eikä tuo uusia näkymiä kuten kauniisti maaston mukaan kaarteleva tie. Sellainen on Pyhäsalmelta Säviälle menevä tie. Sitä on viihtyisää ajaa mökin suuntaan. Isä sanoi, että maantie on tehty vanhan hevostien linjauksella. Niin on useasti muuallakin.

Maaseudun teillä näkee pitkiä tien suuntaisia halkeamia. Asfaltin repeämistä menevät kaikki kesän vedet tien pohjaan. Kun tämä vesi jäätyy talvella, routa alkaa myllätä. Uskon kuitenkin, että pitkittäishalkeamien syy on toinen.

Tien pohjat tehtiin vielä sodan jälkeen kolmen – kuuden kuution kuormille. Kun kyyditään hiekkaa, se merkitsee kahdeksan – kuudentoista tonnin lastia. Nyt autot ovat aivan toista luokkaa olevien lastien sarjaa eli neljän – tai kuudenkymmenen tonnin.

Tämmöistä kuormaa ei kestä tien pohja. Sen merkkinä syntyy tyypillisesti pitkittäishalkeamia. Ne ovat monessa paikassa hyvin pitkiä. Näitä voi vielä halvalla paikata, jotta estyy entistä suurempi tuho. Koko tien uusiminen perustasta alkaen on liian kallista.

 

Quo vadis? Minne käy tiesi on historiallisen romaanin nimi. Sen kirjoitti Henryk Sienkiewicz. Se on hyvä romaani, jota suosittelen kesälukemiseksi.

Tämä kysymys on aiheellista asettaa itselleenkin. Se on yhtä tärkeä niin nuorelle, keski-ikäiselle kuin vanhallekin. Mitä minulle tapahtuu jatkossa tai mihin oikein tietä vaeltavana päädyn? Täytyy ihan pysähtyä ja ottaa asiasta pohti.

 

Mekanistis – materialistisen käsityksen mukaan kaikki loppuu kuolemaan. Sen jälkeen ihminen hajoaa molekyyleiksi ja atomeiksi. Aineiden kiertokulku, entropia, luonnossa jatkuu. Uskotaan, että täysin uutta ei varsinaisesti synny, vaan kasvu on entisten aineksien kasaan panoa määrättyjen kemiallisten reaktioiden kautta. Tämä on ateismia.

Viimeaikaiset analyysit meteoriiteista ovat hätkähdyttäviä. Niistä on eristetty kaikki aminohapot, joita tarvitaan elämän syntyyn ja sitä kautta erilaisten eliöiden kehittymiseen.

Jo kauan on epäilty, että elämä on tullut meille muualta. Kyseessä on panspermia-oppi. Sen esitti 2500 vuotta sitten elänyt kreikkalainen filosofi Anaksagoras. Saattoipa olla viisas mies.

Aikaisempi teoria kuului, että merenpohjaan syvältä maapallon sisuksista purkautuvissa kuumissa lähteissä olisi elämän rakennuspalikat syntyneet. Joitakin yhdisteitä kyllä syntyy, mutta ei rna:n tai dna:n rakenneosasia.

On kiehtovaa ajatella noita avaruuden äärettömyydessä liikkuvia meteoriitteja, joissa on valmiina aminohappoja ja muuta elämälle välttämätöntä. Tiedämme, että sopivissa oloissa rakennuspalikat tarttuvat toisiinsa kiinni, jolloin muodostuu rakenteita.

Siihen menee tavattomasti aikaa ennen kuin syntyy pätkä, joka pystyy kopioimaan itsensä. Se on se alku ja juuri. Sitä ennen oli vain eloton maailma, joka sekin on aineiltaan melko monimutkainen.

Arvellaan, että juuri tässä on ollut Luoja läsnä.

Koska maapallon syntyhistoria on ainutlaatuinen tulivuoritoimintoineen, alkukuun törmäämisen vaikutuksineen, ja juuri oikealla hetkellä monien isompien asteroidien törmäyksineen, meidän kaltaistamme elämää ei liene missään muualla.

Toki Anaksagoraan mukaan elämän rakennuspalikoita on satanut paljon muillekin alkuplaneetoille, mutta niiden kehityshistoria ei voi olla samanlainen kuin meidän maailmamme.

Ihmisestä ei ollut tietoakaan, kun asteroiditörmäys tuhosi dinot. Silloin avautui häiriötön tie pienelle nisäkkäälle. Toki linnut säilyivät ja krokotiilit, mutta ne eivät uhanneet uuden eläinkunnan syntyä ja kehittymistä.

Vain kuusi miljoonaa vuotta sitten alkuihminen erottautui muista kädellisistä. Yli puolet tuosta ajasta kului aivojen kasvuun - ja samalla älyn.

Silloin alkoi syntyä kivistä työkaluja. Ne antoivat ratkaisevan edun alkuihmiselle taistelussa ruuasta petojen kanssa. Keksittiin yhä parempia keinoja saada lihaa pöytään. Maestro oli pystyihminen eli Homo Erectus.

On jännittävää tietää, että tämä ihmistyyppi eli yhtä aikaa meidän kanssamme. Se ei ollut riittävän fiksu pärjätäkseen Homo sapiensille eli nykyihmiselle.

Siinä välissä olivat Euroopassa heidelberginihminen ja neandertalinihminen, ja Aasiassa yhtä aikaa denisovanihminen.

Kahden viimeksi mainitun ihmistyypin kanssa nykyihminen on pariutunut selvästi. Tyynen meren saaristoihmisten perimässä on jopa kolmasosa geenejä, jotka ovat denisovanihmisestä. 

Nämä vaikeasti selvitettävät asiat aukaisi kuuluisa ruotsalainen evoluutiobiologi Svante Pääbo. Hänen isänsä oli Nobel-palkittu Sune Bergström. Virosta paennut biologi oli hänen kotonaan piikana. Silloin Bergström makasi hänet. Syntyi Svante -poika. Semmoista on elämä, ja saakin olla, kunhan ei käytetä väkivaltaa. Pääbo on ehkä maailman arvostetuin alallaan. Hän on kirjoittanut upean teoksen Neandertalin ihmisestä.

Tie ihmiseksi on ollut pitkä ja mutkallinen. Arvellaan, että kun nykyihminen jätti Afrikan 70 000 vuotta sitten, meitä oli vain noin 2000 yksilöä. Sukupuutto oli lähellä. Jo nykyisen Israelin alueella vastassa olivat viileänpään ilmanalaan sopeutuneet neandertalilaiset. Heistä löytyi morsiamia, jotka kelpasivat ulkomuotonsa puolesta.

Hieman pohjoisempana syntyi 20 000 vuotta sitten ensimmäinen lapsi, jolla oli siniset silmät. Kaikki muut olivat tummasilmiä, kuten apinatkin.

Mikä kaunis lapsi! Uskon, että häntä tultiin ihailemaan kaukaakin.

Seitsemän tuhatta vuotta myöhemmin joku älypää huomasi, että tilapäisenä välipalana mukana kulkeneet alkuvehnän siemenet maahan pudottuaan alkoivat itää.

Siihen asti oli oltu metsästyksen ja ruoka-aineiden keräilyn varassa. Ei ollut vakituisia asuinpaikkoja, vaan liikuttiin riistaeläinten perässä. Silloin ei ollut yhtään sotaa, koska varastoja ei ollut pakolla haltuun otettaviksi.

Sota alkoi vasta, kun viljan viljely tuotti varastoja. Myös viinirypäleiden viljely keksittiin sekä rypäleiden kuivaaminen energiaa antavaksi välipalaksi. Lopulta alkoi viinin tuottaminen. Viinin keksijän nimen tiedämme. Se oli Nooa.

Loppu onkin jo helppoa, jopa muistiin merkittyä historiaa. Tähän on ihmisen tie tuonut.

Mitä on elämän jälkeen? Se on arvoitus, jota raottaa vain Pyhä Kirja. Se on vielä mielenkiintoisempi kuin Quo vadis? Senkin voi varata kesälukemistoon. Ajatusmaailma virkistyy ja sielu puhdistuu. Uskon niin.