Kun punkki puree

 

Lehdet repivät lööppejä valtavista punkkikesistä. Ne ovat järjestään ihmisiä tahallaan säikytteleviä ja turha pelottelua.

Se on kumma tuo punkki eli puutiainen. Nimessä on ikään kuin puu ja lintu nimeltä tiainen yhdistetty. Mutta ei se elukka noin vaan lennä tai vaani oksalla ohikulkijaa, ei.

Puutiainen välittää puutiaisaivokuumevirusta, Kumlingen taudin nimellä kulkevaa, yleensä lievää aivotulehdusta. Sitä vastaan on olemassa hyvä rokote. Tätä tautia esiintyy lähinnä meren saaristossa. Siellä paljon lomailevan on hyvä ottaa rokote.

Tämä meidän saaristotautimme ei uhkaa henkeä kuten meiltä itään päin elelevät saman viruksen ärhäkämmät muunnokset. Ne saavat aikaan aivovaurion.

 

Puutiaisia on kaikkialla luonnossa.

Erityisesti ne viihtyvät lehtimetsissä, joissa on aluskasvillisuutena pitkää heinää, samaten järvien ja jokien varsilla.

Ennen uskottiin, että puutiaiset viihtyvät lepikoissa. Tämän kumosi 1990- luvulla professori Wahlberg, jonka luentoa olin kuulemassa Oulussa. Tosin valoisissa lepikoissa kasvaa puiden juurella useastikin ruohokasveja. Juuri niissä puutiainen viihtyy.

Kaikki puutiaiset eivät kanna taudin aiheuttajia. Pahimmissakin paikoissa spirillejä on 40 prosentissa punkkeja.

On laskettu, että puutiainen saa purra meillä Suomessa keskimäärin viisikymmentä kertaa ennen kuin siitä seuraa tauti.

 

Punkki tarttuu mielestään hipleimpään kohtaan iholla missä se uskoo saavansa veriaterian. Se tarttuu kiinni ja puuduttaa ihon kohdasta, johon se pureutuu. Niinpä uhri ei huomaa mitään.

Puutiainen alkaa imeä verta, jolloin se turpoaa kooltaan moninkertaiseksi.

Usein käsi sattuu vahingossa pattiin, joka osoittautuu verta imeväksi eläimeksi. Koska kunnon veriaterian saanti ja sulattelu ei niin vain ole helppo juttu, puutiainen viihtyy kauan paikassa, johon se on pureutunut.

 

Wahlberg neuvoi tarttumaan hellävaroen punkkiin vain tätä hommaa varten kehitetyillä atuloilla eli pihdeillä. Sitten hän neuvoi kiertämään pihtejä hitaasti, hitaasti vastapäivään ja samalla varovasti vetämään atuloita poispäin iholta.

Näin punkki irtoaa varmasti ehyenä eikä sen suuosat jää ihoon kiinni aiheuttamaan tulehdusta.

 

Jos puutiainen on varmasti purrut, ja se on poistettu iholta, voi seurata Lymen tauti eli borrelioosi. Sitä pidetään jokseenkin hankalana tautina, jos sitä ei ajoissa huomata.

Aleksis Kiven epäillään kuolleen Lymen tautiin. Hän työskenteli ainakin yhden pitkän kesän Suomenlahden saarella Kirkkonummella. Seutu on puutiaisaluetta yhä vankasti.

Borrelioosin ensioire – joka juuri pitäisi huomata – on iholle pureman lähelle ilmestyvä punoittava läikkä, joka vähitellen laajenee renkaaksi, kun läiskän keskiosat vaalenevat ennalleen. Vaeltava punoitus eli erythema migrans on  tyyppioire,

Silloin on mentävä lääkäriin. Tauti paranee muutamilla käytössä olevilla antibiooteilla.

Borreliabakteeri on korkkiruuvin muotoinen, kuten kupankin aiheuttaja. Jos viivytellään riittävästi, se porautuu syvemmälle elimistöön: hermoihin, sydämeen, silmään ja aivokalvoihin, aivokudokseenkin.

Myös punoittava läiskä, joka säilyy yli viisi vuorokautta punkin poiston jälkeen, merkitsee borrelioosia. Läiskän ihonäytteestä taudin aiheuttaja voidaan eristää.

Joskus, varsinkin lapsilla, voi olla useita läiskiä (10 %) borrelioosin merkkinä.

 

Jos vaeltavaa punoitusrengasta ei havaita, viikkojen päästä borrelia on jo edennyt pitkälle. Tyypillinen seuraus on kasvohermohalvaus. Sitä tutkittaessa otetaan selkäydinnestenäyte ja monenlaisia verikokeita taudin selvittelyssä.

Keskushermoston borrelioosi aiheuttaa mm. suonitulehdusta, josta voi seurata aivo-oireita tai halvaus. Aivokudostulehdus oirehtii värikkäästi outoutena, pohjattomana uupumuksena ja erilaisina toiminnan häiriöinä.

Borrelioosi, jota ei ole alussa havaittu voi aiheuttaa niveltulehdusta yhdessä tai useassa nivelessä. Nivelneste lisääntyy ja on kipuja. Puremasta voi tällöin olla aikaa viikkoja tai kuukausia. Lihaksia ja jänteitä särkee samalla. Oireet aaltoilevat välillä sammuen. Harvoin pitkässäkään niveltulehduksessa nivel alkaa syöpyä.

Tauti matkii nivelreumaa, josta se pitää erottaa ja hoitaa ajoissa ennen kuin vielä pahempi kohtalo on edessä. Tulehdusarvot eivät borrelioosin aiheuttamassa niveltulehduksessa juurikaan nouse päinvastoin kuin aidossa nivelreumassa. Hoitona ovat antibiootit määrätyn kaavan mukaan

 

Sairauden diagnoosin asettamisessa olennaiset asiat ovat varmistettu punkin purema ja sitä seuranneet Lymen tautiin sopivat oireet, kuten vaeltava punoitus. Kolmantena, muttei vähäisempänä, ovat serologiset löydökset eli borreliabakteerin (Borrelia Burgdorferi) tartunnan varmistaminen verikokeilla. Jos kyseessä on vaeltava punoitus, on ryhdyttävä heti hoitoon ottamatta ja odottamatta mitään koetuloksia.

 

Keskushermoston borrelioosi tappaa.

Aikoinaan Lääkäriliitossa merkittävässä asemassa toiminut lääkäri sai Lymen taudin tartunnan Amerikasta kongressimatkalta.

Silloin sairaus oli vähän tunnettu Suomessa.

Tauti kehittyi keskushermoborrelioosiksi. Kuvattiin, että väsymyksen määrä oli valtaisa, samoin erilaiset keskushermo-oireet. Kaikki yhdessä uuvuttivat fiksun miehen hautaan asti.

 

Eräs metsästyskaveri sanoi löytäneensä suuren puutiaisen peseytyessään saunassa. Patti oli ollut kainalossa. Vaimo poisti taitavasti otuksen pihdeillä. Tautia siitä ei kehittynyt.

Äiti ja isä voivat tarkastaa lapsensa, mies vaimonsa, vaimo miehensä, koska niin sanottuja katvealueita löytyy. Mitä enemmän on ikää, sen huonommin kuluneet niskat taipuvat.

Borrelioosin sairastaminen ei tuota lainkaan immuniteettia, vaan taudin voi sairastaa huonolla tuurilla uudelleen.