Koulumatkalla

Koululaisten mieleen pulpahtaa vaikka mitä. Kuljin serkun kanssa kahdestaan kotimatkalla. Hän oli vuotta vanhempi, hyvin vilkas ja etevä.

Rupesimme koettamaan, kumpi osuu puhelinpylvääseen kauempaa kivellä. Siitä se lähti, kivien heittely koulumatkalla.

Matkan puolivälissä oli noin viidenkymmenen metrin päässä tiestä läheisen talon lautarakenteinen puuliiteri. Saimme kiven lentämään liiterin seinään. Kiven osuma kajahti voimakkaasti.

Tien varressa oli pusikkoa, sitten niittyä. Useimmiten heitimme muutaman kiven sarjan liiterin seinään ohitse kulkiessa. Harjoitus tuotti kaksi mestaria.  Lopulta kaikki heitetyt kivet osuivat.

Yhtenä keväisenä, mutta kylmänä päivänä liiterin päässä oli iäkäs ukko hakkaamassa halkoja.

Heitimme molemmat yhtä aikaa kivet liiteriä kohti. Kuului melkoinen kajahtava pamaus. Ukolta putosi kirves kädestä.

Mies oli varmaan jo aisteiltaan vähän sumentunut, koska hän tähyili vääriin suuntiin, kun olimme maantien ravissa piilossa ja katselimme pusikon pajujen raoista.

Kolmena perättäisenä päivänä onnistuimme säikäyttämään halkojen tekijän, ja suuri ilo vallitsi serkusten kesken.

Mutta, mutta. Vastapuolellakin oli tehty aivotyötä. Koska maa oli vielä roudassa, kiviä löytyi heitettäväksi vain maantien ojan penkasta, johon iltapäivän aurinko paistoi kuumasti. Kivet liiterin seinään lensivät siis auringon suunnasta.

Tulimme huolettomina koulusta kaikenlaista puhellen. Kun kävelimme liiterin kohdalla, vanha ukko ryntäsi pusikon takaa parimetrinen koivun oksasta tehty ruoska kädessään.

Jähmetyimme paikoilleen hetkeksi. Ukko sanoi totuuden hetken tulleen ja syytti meitä vihaisena kivien heittelystä. Koska kivi voi osua päähän, on olemassa kuoleman vaara, hän raivosi. Nyt loppuu ilkityö, sillä koivuruoska neuvoo oikean tien!

Kun ukko lähestyi, pinkaisimme pakoon. Emme arvanneet, että mies olisi niin nopea. Yhtenään koivusta tehty, pelottava kuritusraippa osui jompaakumpaa selkään, mutta koulureppu suojasi täydellisesti. Takaa-ajaja kiroili ja iski kovaa niin, että raippa läjähti vähän päästä kovaan tien pintaan. Siinä oli tosi kyseessä.

Ylämäki alkoi sadan metrin päässä. Siinä ukko ei enää pysynyt meidän vauhdissa, vaan alkoi jäädä.

Kerroin tapauksen kotona, rehellisenä kuten aina.

Siihen aikaan oli kova kuri, ja tiesin, että luikuri jää ennen pitkää kiinni. Silloin on pakko tutustua remmin autuaaksi tekemään opetukseen. Kotiopetus oli aivan toisenlaista kuin nykyään: kapea leipä, kova työ. Koirankujeista luunappi otsaan tai tukkapölly olivat pientä suuren rinnalla.

Isä käski lopettaa heti kivien heittelyn ihmisasuntojen lähellä ja rakennuksia kohti.

Seuraavana päivänä ukko oli tien varressa seisomassa. Nyt ei ollut ruoskaa mukana.

Hän uhkasi panna meidät pieksukoneeseen, jos kivi vielä lentää.

Mies kuvasi konetta puusta tehdyksi, tahkon kaltaiseksi. Siinä oli nahkahihnoja, jotka löivät kovaa penkkiin sidottua tihutyön tekijää selkään, kun laitetta kammesta pyörittää. Veri siinä vuotaa, kun pahaa ajetaan ulos ruumiista ja sielusta, hän sanoi äkäisenä.

Emme osanneet pyytää anteeksi, koska emme olleet aiemmin tehneet mitään pahaa vieraille ihmisille, ja pelko oli puhuttelun aikana voimakas. Kaduimme aidosti.

Muistelen, että isä kävi tuossa talossa sovittelemassa, koska täydellinen rauha palasi, ja se myös pysyi.