Kierroksella

Osaston aamukierron jälkeen minulle on varattu kotisairaanhoidossa pitäjällä käyntejä. Kokeneen hoitajan ohjaamana aamun ensimmäinen ohjelmanumero sujui sen verran juohevasti, että ehdin vielä imaista kupposen kahvia ennen starttia. Sieppaan kynän, sanelukoneen ja lääkärin leiman ikivanhan tunturikettu-takin taskuun.

Sairaanhoitaja on kantanut autoonsa kotikäyntilaukun ja asiakirjasalkun sekä muuta tarviketta pullollaan olevan kolmannenkin kollin.

Istun pelkääjän paikalle, jossa en juuri milloinkaan muulloin viihdy. Miehen ylpeys estää sen.

Hoitajat, joille tiet ovat tuttuja, ajavat mielestäni rohkeanlaista vauhtia. Mutkissa pitää joskus puristaa penkkiä kädellä, sen tunnustan.

Tie on kapea, mitäpä jos tukkirekka porhaltaa vastaan? Väistämiseen ei jää tilaa, on ohjattava petäjikkökankaalle, aprikoin mielessäni.

Suon laidassa katsoo hirvi menoamme. Se seisoo polvet yhdessä kuin pihtipolvinen, kaino neiti.

Tullaan syrjäisen talon pihaan. Tie jatkuu siitä pelloille viljelystienä. Karjatalous on lopetettu, mutta rakennuksia ei ole päästetty rappeutumaan. Kaikki on siistiä, peltosarkojen ojissa ei kasva pajupöheikköä.

Tervehdin talon asukkaita. Läsnä on vanha äiti, jota katsomaan olemme tulleet sekä keski-ikäinen poika. Hän pitää huolta äidistään ja taloudesta. Mies on solakka, pelkkää erätulien savun palvaamaa luuta ja jännettä. Askel onjoustava, taloudellinen suden askel. Metsätyö ja metsien hoito on päätehtävä.

Tutkin vanhuksen. Sydämestä kuuluu läppäahtauman sivuääni, kuten ennenkin. Keuhkoista ei kuulu pahempaa. Jaloissa ei ole pöhötystä nyt.

Hoitaja kertoo, että paino on pysynyt ennallaan. Pulssi on nopeahko, kynsipedit kalpeat. Verikokeet näyttävätkin, että anemia on melkoinen.

Potilaan mahassa touhuaa puoliksi huonolaatuinen tauti, joka imee veret vähiin. Taas kerran on veritankkauksen aika. Hoitaja sopii käytännön asiat, veren tilaamiset ja muut laboratorion ja osaston kanssa.

Vanhus pyytää pistosta polveensa. Siinä on nivelrikko, joka pitää väliin kovaakin kipua. Puhdistan ihon pesulapulla ja tuikkaan niveleen kortisonia, kuten näkyy ennenkin tehdyn.

Ei lääke mitään paranna, mutta antaapahan ainakin subjektiivisen kivuttomuuden muutamaksi viikoksi.

Tekonivelleikkauksen on potilas kieltänyt jyrkästi, omin jaloin mennään perille asti, kirkkauteen.

Talonväki käskee kahvipöytään. Vehnästä ja keksejä on tarjolla. Huhu on näköjään ehtinyt jo tänne asti, että tohtorin maha ei kestä paljasta kahvia, pitää olla rasvaista kermaa.

Ystävällisiä ihmisiä metsän keskellä. Heitämme hyvästit kädestä pitäen.

Autossa sanelen nauhalle huomiot ja tutkimuksen tuloksen, hoitotoimet. Hoitaja keskittyy ajamiseen. Arvelee, että veritiputus ehtii kuluvan viikon torstaiksi.

Neljännestunnin kuluttua olemme yksin asuvan vanhuksen talossa. Minun tehtäväni on arvioida sitä, onko turvallista asua yksin näin syrjässä. Ikää on paljon, mutta pää terävä.

Kaksi sotaa sanoo vanhus käyneensä. Muisti pelaa. Kuulo on heikohko, mutta pärjätään.

Lämmitys ja kevyet askareet onnistuvat.

Naapurit auttavat ja tuovat elintarvikkeita maalikylistä. Uni on hyvää ja ruoka maistuu. Mikään ei pelota.

Kivitaloon muutto olisi syvä sokki ja kuoliniskuun verrattava rikos tälle tervaskannolle, on arvioni. Hoitaja tekee ammattitemppunsa.

Samalla jututan vanhusta, joka kertoo kalaisen järven antaneen särpimen. Korvesta on tarkka kuti kaatanut milloin metson, milloin teeren tai pyyn. Toimeen tulo on muutoin perustunut maatalouteen.

Tuotantorakennukset ovat tässäkin paikassa siistissä kunnossa. Viljelystiet ja peltojen pientareet on asukas pitänyt kunnossa.

EU systeemin vaatimusten takia jatkajaa ei viljelystilalle ole. Vain suurtila on kannattava, sanotaan. Sellaista taas ei tahdo yksi pariskunta kauan jaksaa hoitaa. Yhtä työputkea, vailla kunnon elämää, sanoo niin moni.

Talon ympäristössä säilynyt vanha talonpoikaiskulttuuri tekee minuun valtavan vaikutuksen. Tämä kaikki häviää viimeisten asukkaiden myötä ja sukupolvien työ haipuu pois.

Pois tullessa ohitamme tutun Metsäliiton mannekiinin mökkitien haarassa olevan halkopinon. Työskentely metsässä, ruokatulet avotaivaan alla, siinä on onnen pisaroita! Pohdin otto ja tuumailu. Itsensä tutkiskelu.

Mies tarvitsee irtautumista ja hyödyllistä työtä.

Mestarikin irtautui silloin tällöin 2000 vuotta sitten erämaahan. Pyhyyden kohtaaminen luonnossa on tärkeintä. Sieltä se uudistuminen on peräisin ja akun täysi lataus ja sisäinen puhdistuminen.

Sanelen taas huomiot ja johtopäätökset nauhalle. Hoitaja ajaa elegantisti ja varmasti. Hän hyväksyy minun päätelmäni kotikäynnistä. Arvostan sairaanhoitajan humanismia. Taitavien alaisten toimintaa on suorastaan syytä ihastella. Hyväksyn ja siunaan toimet ylijohdon korkeassa asemassa.

Tätä asemaa en ole itselleni ottanut. Se on annettu minulle, eikä se tällaisena päivänä ole ollenkaan vastenmielinen. Välillä käyn työlounaalla terveyskeskuksen ruokahuoneessa.

Hoitajat tulevat sinne harvoin. Ovat eväsmuonan varassa, palkka on pieni. Laihoja ovat, liukasliikkeisiä.

Teen lähetteitä ja lausuntoja. Pistäydyn röntgenissä. Vaihdan nauhan koneeseen ja kävelen KSH:n kansliaan.

Toisen alueen sairaanhoitaja odottaa jo kärsimättömänä. Pyydän kertomaan matkalla ennakkoon vastaan tulevat ongelmat.

Kissa on nostettava pöydälle arvelematta. Silitys myötäkarvaan ei auta ketään. Auto nielee harmaata asfalttia. 

Suurinta osaa alueeni potilaista en ehdi tavata kertaakaan, ainoaksi palveluksi jää kuolintodistuksen kirjoittaminen aikanaan.

Niin ovat vähäiset voimavaramme.

Tästä arvelen johtuvan sen, kun hoitajan ääni on joskus itkuinen. Jokaisen lasissa on reunansa. Suru vuotaa yli, joskus kyyneleinä. Tätä kaikkea katsellessa kuluu lääkärikin.

Ammattikunnan parhaiden perinteiden mukaan edessä on varmaankin sama kohtalo kuin arabimaiden johtajilla. Virasta lähdetään suoraan arkkuun ja sillä selvä.