Peto

Kansa oppi vähitellen sen, mikä on kilotonni. Vähän päästä tavallisesti asioista hyvin perillä olevat lähteet tai puolustusministeriön lähteet ilmoittivat uudesta ydinkokeesta.

Sanottiin, että taivas hehkui verenpunaisena. Kirkas leimahdus näkyi satojen kilometrien päästä ja pelottava jylinä kuului taivaan rannan takaa. Nämä tiedot saatiin, kun suurvallat vahtivat toisiaan. Tärinä havaittiin toisella puolella maapalloa erikoislaitteilla.

Venäjällä pauhattiin Saksan jälleenaseistamista vastaan. Ensimmäinen sihteeri puhui tuntikausia massoille.

Mummot pelkäsivät maailmanlopun olevan lähellä. Kuin salama välähtää ja näkyy idästä hamaan länteen. Se kerrattiin Raamatusta.

Sitten tuli äkkiarvaamatta muuta ajateltavaa.

Naapuri heräsi heinäkuun ensimmäisellä viikolla keskellä yötä syvästä unesta. Kanat pihalla huusivat hätäänsä ja hanhet pitivät kovaäänistä meteliä. Lehmät mölisivät laitumella ja töytäilivät päämäärättömästi edestakaisin.

Vähitellen elikot rauhoittuivat. Pihalla ei näkynyt mitään erikoista. Tosin taivas oli paksussa pilvessä, eikä valoa ollut riittävästi tarkkaan syyniin. Hanhet uivat järven rannassa sadan metrin päässä pihasta, mutta kanat liikkuivat pihamaalla.

Kanoja ei puuttunut, mutta hanhien määrää oli vaikea laskea, koska ne uivat edestakaisin levottomina. Niitä oli viisitoista. Luvun otto takkusi, ja uniset silmät sekoittivat pasmat. Takana oli raskas heinäntekourakka, joka siihen aikaan tehtiin käsipelissä.

Voittamaton väsymys veti isännän ja emännän sänkyyn, kun isompaa uhkaa ei tullut esille.

Seuraavana aamuna selvisi, että yksi hanhi oli poissa. Rannan lähellä oli höyheniä ympäriinsä, ja irtohöyhenten vana johti metsään.

Hanhen oli vienyt jokin petoeläin. Jäljet johtivat puolen kilometrin päässä olevaan mäkeen. Sieltä ei enää löytynyt irronneita höyheniä. Nousiko hanhentappaja ilmaan saaliin kanssa? Kotkaa epäiltiin.

Kuukauden päästä lehmät ryntäsivät yhden aikaan yöllä ammuen pihaan samassa talossa.  Karjan mölinä ja temmellys sekä kellojen kalina olivat valtavat. Lehmät ja pikkukarja olivat olleet syömässä heinäpellolle noussutta uutta, mehevää heinän orasta.

Peltoa rajasivat navetta, pisteaita ja järven ranta.

Isäntä tempaisi hirven sarvesta mukaansa pitkäpiippuisen haulikon ja muutamia patruunoita käteensä. Rantaan vievän polun varressa olevaan katajikkoon näytti juoksevan liukasliikkeinen peto. Isäntä ampui sitä suoraan liikkeestä. Otus otti pitkän loikan sivulle, kääntyi vasemmalle ja hyppäsi pisteaidan ylitse.  Juuri silloin haulikko pamahti toisen kerran. Ei jäänyt, vaikka holli oli makeimmillaan.

Sitten ei kuulunut pitkään aikaan enää mitään.

Niihin vaivoihin se kuoli, peto, arveltiin. Neljän millin haulit sopivalta matkalta tekevät pahaa jälkeä, se on selvää, sanoi isäntäkin.

Hän intoutui kertomaan tapauksesta tarkemmin, ja esitteli tapahtuman paikan, kun kävimme kylässä.

Ensimmäisen laukauksen ampumamatka oli suunnilleen kolmekymmentä metriä. Maasta löytyi hylsy. Siinä isäntä oli äkkiä ladannut haulikon uudelleen ja ampunut aidan yli hyppäävää petoa. Se oli niin makeasti aidan selällä, että parempaa hollia ei voi toivoa, isäntä maalaili.

Naapuri näytti, mistä kohti aidan pystytukien välistä peto oli loikannut. Hän julisti, että sanokaa mitä sanotte, mutta susi se on, juutas!

Kuin havainnolleen tukea saadakseen isäntä siirsi katsettaan vieraasta toiseen. Hänen oikea, lasinen silmänsä ei seurannut katseen mukana, vaan tuijotti kiusallisesti. Silmäterän sininen väri oli pitkän ajan myötä haalentunut, mikä teki kolkon vaikutuksen.

Kouluiässä isännän veli oli ampunut varomattomasti jousipyssyllä. Nuoli vahingoitti silmää, joka piti poistaa keskussairaalassa. Tyhjään silmäkuoppaan sovitettiin kudosten parannuttua lasisilmä.

Samassa emäntä huikkasi vieraat kahvipöytään.

Isäni katsasti vielä tarkemmin aitaa, ja löysi aidaksista haulien iskemät kolmen metrin päästä vasemmalta. Hän piti asian omana tietonaan, ettei naapuria loukattaisi.  

Sotaan isäntä oli kelvannut kriisikesänä 1944. Hän oli opetellut ampumaan vasemmalta olalta kiväärillä.

Siihen aikaan ammuttiin haulikollakin sorsia veteen ja lintua puun oksalle kiväärimäisesti tähdäten. Hämärässä ammuntaa varten talon haulikossa oli valkea pallojyvä.

Laskin lukioiässä samanmuotoisten kolmioiden avulla selityksen sille, miksi haulit menivät kolme metriä sivulle.

Isäntä tähtäsi varmaankin oikealta olalta vasemmalla silmällään valkean pallojyvän kautta ottamatta takatähtäintä lukuun. Ammunta oli kiireessä ja hädässä vaistonvaraista vahvasti oikeakätisellä henkilöllä, ja niin tappava haulikuuro meni sivuun.

Eikan katraasta hävisi lammas viikon kuluttua. Se löytyi heti tuoreeltaan aamulla. Eläimen kurkku oli revitty ja lavasta syöty kämmenen kokoiselta alalta lihaa. Peto oli varmaan tullut etsinnän vuoksi häirityksi kesken ruokailun.  Siihen aikaan ei ollut varaa haaskaukseen. Lammas suolistettiin metsässä ja paloiteltiin kotona.

Naapurukset Eikka ja Reino vahtivat tappopaikan lähellä kolme pitkää iltaa, mutta arvoituksellinen raatelija ei tullut.

Lampaat piti ottaa metsälaitumelta yöksi navettaan suojaan, mikä lisäsi työtä. Vasikkatarhaakin joutui pitämään silmällä. Tätä hommaa helpotti se, että tarha oli pihan lähellä, ja pihaa vahti ärhäkkä karhukoira koppinsa katolta käsin.

Minun ja isoveljen tehtävä oli silloin hakea karja metsälaitumelta. Lehmät olivat menneet puolentoista kilometrin päähän vanhan torpan pellolle ja niitylle. Siellä oli edelleen hyvää heinää, vaikka torpassa ei ollut asuttu sitten kolmikymmenluvun. Maa oli pysynyt avoimena, koska karja söi mehevät koivun vesat pois tuoreeltaan. Torppa oli perustettu aikoinaan kuusikkoon. Sillä täällä oli leppäpuskia.

Samalla reissulla käskettiin tehdä kaksi pitkävartista vastaa, joilla lypsytarhassa ripsuttiin lehmiä. Niitä käytettiin vain ilta- ja aamulypsyllä. Sitten ne viskattiin lehmisavunuotioon. Työtä varten minulla oli mukana vesuri.

Äiti neuvoi, että johtava lehmä on se, jolla on kello kaulassa. Sen kun saa lähtemään kotimatkalle, muut seuraavat perässä. Lehmiä ei saa ruveta ajamaan. Siinä syntyy vain vahinkoa, valistettiin.

Kävelimme paljon käytettyä karjapolkua. Muutaman sadan metrin päässä kotoa aivan läheltä kuului valtava ryminä, joka säikäytti meidät. Näimme, että isoja lintuja viiletti valoisassa männikössä. Se oli metsopesue.

Perillä karja oli märehtimässä makuulla. Lehmien lisäksi siellä oli mulli, jolla oli sarvien typykät. Se seisoi kuin olisi vahtinut, että lehmät saavat rauhassa levätä.

Sanoin kellokaulalehmälle, että lähdetään lypsylle. Pian se nousi ja alkoi hitaasti kävellä polulle päin.

Muut lähtivät seuraamaan yksi toisensa perästä, mutta mulli painoi päänsä alas, kuopaisi maata ja hyökkäsi meitä kohti. Väistimme ison leppäpensaan taa. Veli tempaisi maasta kuivan leppäkarahkan ja löi mullia sillä selkään. Isku oli tehoton, sillä keppi oli laho ja se katkesi kymmenen sentin pätkiin.

Meille tuli hätä, sillä sonniksi kasvamassa ollut elukka suuttui. Kahden seuraavan hyökkäyksen aikana veli kerkesi iskeä meille vesurilla tuoreesta lepästä kunnon aseet.

Kun mulli kuopi maata, hyökkäsimme sivuilta eläimen päälle ja löimme voimien takaa sitä selkään. Silloin se lähti kiltisti juoksemaan lehmien perään.

Kotimatkan aikana teimme polun varren pienistä koivuista kaksi ripsumisvastaa.

Kotona kerroimme taistelusta, joka oli meitä pelottanut.

Lypsyltä tultua isä sanoi, ettei eläintä saa hakata niin, että se menee verille. Lypsyllä äiti ja isä olivat huomanneet, että mullin takapaisteissa oli verisiä viiruja. Pienessä remmin pelossa selitimme vielä annetut kolme lyöntiä tarkasti.

Silloin isä sanoi, ettei vaan syy ole sittenkin seudulla liikkuvassa pedossa.

Kun tieto tuhotöistä levisi laajemmalle, yleinen susiviha heräsi.

Kaikki vahtasivat karjaansa, ja lampaat ja kanat sekä siat otettiin yöksi navetoiden turviin.

Karkeilla hauleilla ladattuja haulikon patruunoita valmistettiin monessa talossa ja mökissä.

Pöydälle ilmestyi meilläkin valmiiksi nallitettuja, punapahvisia haulikon hylsyjä. Niissä oli jäniskoiran pään kuva ja teksti Fiocchi Lecco. Isä latasi ja neuvoi minua ja veljiäni samalla kärsivällisesti. Valmis patruuna oli kaunis.

Lapset pelkäsivät metsän petoa, ja marjan poimintaan naiset eivät uskaltautuneet kuin pyssymiehen mukana.

Kuivuneen rapakon pohjasta pienen mökin ukko oli löytänyt ison tassun jäljen, mikä lisäsi pelkoa.

Eikka ja Reino pohtivat tilannetta. Eikan koira haukkui melkein joka ilta metsään päin iltakymmenen jälkeen. Kiersikö veren makuun päässyt susi peltoaukeaa metsän siimeksessä?

Rintamajermut päättelivät, että karjan tappaja saattoi haistaa vahtimiehen, sillä Reinolla oli tapana polttaa sanomalehtipaperista käärittyjä valtavia sätkiä, joiden täytteenä oli karkeaa piipputupakkaa.

Ihmetystä herätti se, että pelottava hiiviskelijä ei koskenut lampaan suoliin, jotka jäivät metsään. Sudelle kelpaa tavallisesti melko pilaantunutkin haaska, sen miehet tiesivät.

Reinolla oli aatelisnenä, semmoinen, jossa nenän kärkiosa oli alempana kuin sierainten reunat. Se muistutti petolinnun nokkaa. Mustat silmät olivat lähellä toisiaan ja niissä oli pistävä katse. Tuli vaikutelma, että tuon tyypin puhutteluun ei ole hyvä hankkiutua, vaan piti uskoa, mitä se sanoi.

Sovittiin, että Eikka yrittää ensin, ja jos onni ei käy myötä, silloin on Reinon vuoro.

Pisteaidan metsän puolella kasvoi suuri ikimänty, ja sen vieressä kuusi. Eikka vei jo päivällä heinillä täytetyn juuttisäkin paikalleen. Sen päällä oli hyvä istua. Selkä nojasi sopivasti paksuun männyn runkoon ja kuusen oksasta sai hyvän tuen aseelle. Yksi kuusen oksa piti katkaista tieltä pois.

Eikan mieleen juolahti käyttää eläimiä apunaan väijynnässä.

Haassa hevonen oli ennestään laitumella, ja sen seuraksi Eikka vei lampaan, jolla oli tiuku kaulassaan, kuten ennenkin.

Kangella syntyi maahan sopiva kolo parimetristä pylvästä varten. Siihen lammas tuli viisimetriseen liekaan.

Illan suussa pylvään viereen pantiin heinää ja pylvääseen sidottiin tuoreita kerppuja, joissa oli pajua, koivua ja haapaa lampaan maisteltavaksi.

Iltayhdeksältä Eikka hankkiutui vaimonsa kanssa vahtipaikalle. Vaimo puhutteli tavalliseen tapaansa eläimiä ja antoi niille iltaevästä.

Hän suki hevosen huolellisesti, ja syötti sille makupaloja. Siihen aikaan hevosen ensiluokkainen hoito oli tärkeää, sillä traktoreita oli harvalla, eivätkä maatalon työt sujuneet ilman hyvin koulutettua hevosta.

Vaimon puuhailun aikana Eikka latasi pitkäpiippuisen mustaruutihaulikkonsa, ja otti toisen patruunan käteensä. Hän kokeili vielä toimintaa, jos pääsisi ampumaan. Varapatruuna oli vasemmassa kädessä nimettömän ja pikkusormen varassa. Siitä sen saisi nopeasti piippuun, jos toista kutia tarvittaisiin.

Kasvojen suojaksi itikoita vastaan Eikka veti päähänsä villalangasta virkatun hupun, jossa oli silmän ja suun reiät. Päällimmäisenä vaatteena illan viileyttä vastaan oli sodasta kotiutettaessa mukaan annettu mantteli.

Vaimo poistui vartin päästä ja toimi näin jälkien palauttajana. Isällä oli sota-ajalta Karjalan metsästäjiltä tieto, että lavalta karhua vahtiessa varovainen peto ei tullut, jos toinen ei ollut mukana ja palannut pois. Vahtimies nousi korkealle kolmeen lähekkäiseen kuuseen laaditulle vahtilavalle. Karhu kiersi paikan näkymättömissä, niin varovainen peto oli.

Tyynessä illassa kuului vain rouske, kun hevonen pureskeli laiskasti heiniä. Silloin tällöin se pärisytti sieraimiaan ötököiden sitä ahdistellessa. Häntä viuhahti harvakseltaan.

Lammas makaili alkuun maassa rauhallisena, mutta innostui sitten riipimään kerpuista lehtiä. Kello kilkatteli. Oksien pehmeät latvaosat kelpasivat syötäväksi parhaiten, mutta heiniin eläin ei nyt koskenut.

Tunti kului hitaasti. Eikka korjasi istuma-asentoa äänettömästi. Pian sen jälkeen kauempana metsässä närhi rääkäisi.

Hevonen seisoi levollisena paikoillaan, mutta lammas puuhasi toimeliaasti lehdeksien kimpussa.

Äkkiä Eikka huomasi, että hevonen valpastui. Sen korvat peilasivat etuoikealle, kunnes niiden asento vakiintui. Hevonen pysyi tiukasti samassa asennossa ja vaikutti jännittyneeltä.

Lammas jatkoi omaa hommaansa huomaamatta mitään erikoista.

Pitkältä tuntuvan tovin jälkeen mättään takaa kohosi jotakin näkyville. Pedon korvat! Isä kertoi, että veri kohahti päähän.

Muistui mieleen asemasodassa, kun sumun takaa hiipi venäläisiä, ja konekiväärissä oli vain yksi vyö valmiina.

Eikan huomiokyky terästyi äärimmilleen. Hän oli valmis. Korvat laskeutuivat, mutta hetken päästä ne nousivat uudelleen esille. Korvissa Eikka erotti tupsut.

Vatunvarsia kasvavan mättään takaa nousi täplikäs ilves. Oliko se ryömimällä hiipinyt hyökkäysasemaan? Ilveksen katse oli suoraan lammasta kohti.

Lyhyessä hetkessä tapahtui paljon.

Eikka ampui ilveksen lapaa kohti. Hevonen säikähti ja pakeni laukalla poispäin. Peto hyppäsi korkealle ilmaan ja kieriskeli maassa salamannopein liikkein. Eikka ehti juuri vaihtaa uuden patruunan, kun haavoittunut otus lähti pakoon. Se sai takaviistosta hyvin tähdätyn laukauksen peräänsä.

Sitten kaikki oli hiljaista hämärtyvässä elokuun illassa. Sakea ruudinsavu leijaili ampumapaikalla. Hevonen korskahteli kauempana, mutta tuli takaisin kevyttä ravia, kun sen isäntä sitä kutsui. Ei ammunta sille uutta ollut. Eikka oli ampunut ensimmäisillä rekikeleillä monta metsoa suoraan reestä käsin lauhoina sumuisina marraskuun aamuina vuosien mittaan.

Lammas sen sijaan meni pelon aiheuttamaan shokkitilaan. Se juoksi kuin henkensä edestä liekanarun päässä ympyrää, kunnes lieka loppui, kun se kiertyi pylvään ympärille. Siinä lammasparka kyyhötti vapisevana etujaloista polvillaan, mutta takajalat suorana. Eläimen suusta kupli vaahtoa ja takapää löi villinä papanaa ulos.

Silittelemällä eläin vähitellen rauhoittui, mutta se liikehti koko ajan levottomasti ja sen silmät pyörivät oudosti. Lampaasta tuli katraan arin loppuelämäkseen.

Petoa oli turha lähteä seuraamaan, sillä oli jo liian pimeää tarkan työn tekemiseen. Niinpä Eikka toi tullessaan lampaan navettaan, mutta jätti hevosen hakaan.

Vaimo ei ollut saanut unta, vaan valvoi tuvassa, jonne koira oli otettu seuraksi ja samalla pois ulkoa häiritsemästä haukunnallaan vahtimista. Eikalla ei ollut saalista mukana, mutta ilmeestä vaimo osasi päätellä, että hyvin kävi. Lapaosumasta peto tuskin selviäisi ja toinen haulikuuro lähti juuri, kun otus oli ollut jyvällä. Aamulla asiat valkenevat, Eikka arveli. Aamu on iltaa viisaampi tällä kertaa.

Seuraavana aamuna Eikka oli päivän valjettua koiransa kanssa jäljillä. Jo sadan metrin päässä oli paikka, jossa ilves oli kieriskellyt ja repinyt sammalia kuntasta. Maassa oli hyytynyttä verta. Samanlainen paikka löytyi pian ja kohta kolmaskin, mutta sitten tuli eteen kolme metriä leveä joki, jossa oli kivikoita ja koskia, eikä vesi ollut missään syvää.

Ammuttua ilvestä ei löytynyt. Hyökkäykset karjan kimppuun loppuivat, ja rauha palasi maatiloille, mutta ei maailmaan, sillä jo syksyllä asuttiin venäläisen kuun alla. Sputnik oli kiinnostava, mutta asiantuntijat ymmärsivät mitä se merkitsi. Pelko siirtyi Amerikkaan, koska idästä voitiin nyt ampua lämpöydinpommi raketilla uudelle mantereelle asti.

Metsän peto hävisi yhtä salaperäisesti kuin oli seudulle ilmestynytkin. Se muistutti liikkeissään tuulta, josta ei Ison Kirjan mukaan voi tietää, mistä se tulee ja minne se menee. Vain sen huminan voi kuulla.

Tällä Husqvarna haulikolla ammuttiin ilvestä 1957 kesällä.
Ase on sepän entisöimä ja yhä ampumakunnossa. Kaliiberi on 20/70