Menetys

Mies pysäköi autonsa sivutien pistolle lokakuisen aamun hämärässä. Auton kattovalossa näkyy, miten hän avaa kiväärin suojuksen leveän vetoketjun. Asepussi on poron nahkaa. Karvaa on sekä ulko- että sisäpuolella. Paras mahdollinen suoja lintuaseelle! Näkyykö vetoketjun nahkaläpyskässä apilan kuva? Hämärässä on vaikea tehdä tarkkoja havaintoja, mutta mieleen nousee ihan Keskustan logo!

Metsästäjä nostaa nahkarepun selkäänsä. Sen hän on saanut läksiäislahjaksi firmasta, jossa hän oli kauan töissä. Repusta törröttää pitkä kotelo, jonka sisällä on tripodi, kaukoputken tai kameran kolmijalka.

Aamu on kylmä, matalat lätäköt jäässä, kuura kuusien lomassa. Siksi varmaan metsämies on vetänyt päälleen korkealle arvostamansa lahjaesineen, poropeskin. Tämä niin sanottu lapinturkki on tehty poron taljoista. Sen läpi ei käy tuuli eikä tuisku, ja se on lämmin. Helmus ulottuu polvien alapuolelle.

Kiireettömästi askel johtaa havunneulasten peittämälle polulle, jota näkyy käytetyn paljon. Askelet ovat lähes äänettömät. Oliko metsään menijällä jaloissa nutukkaat ja vielä säpikkäät? Sitä ei voi tiheässä hämärässä tarkkailija tietää.

Linnustaja – sellaiseksi hänet pitää olettaa - on tullut passipaikalleen.  Viisimetriset kuuset rajaavat yhdeksän neliön alan tasaista maata. Tämä on metsän kulmaus. Paikasta on hyvä näkyvyys kuusten oksien lomasta länteen ja etelään. Muualla tiheä metsä peittää kaiken. Passipaikan keskellä on nuotion sija. Kuivaa polttopuuta sytykkeineen näkyy tiheäoksaisen kuusen rungon vieressä.

Kiehiset lehahtavat tuleen herkästi, ja nuotion valopiiri laajenee. Savu häipyy ylös oksistoon. On tuuleton halla-aamu.

Kun nuotio jo lämmittää, metsänkävijä asentaa valmiiksi kolmijalan ja sen nokkaan lintukaukoputken. Näin menetellen linssit eivät pääse ottamaan huurua.

On varhaisaamiaisen vuoro. Termospullossa on tuoretta, kuumaa kahvia. Sadan kappaleen Burana- purkki palvelee uskollisesti kerma-astiana. Voileipien päällä näkyy olevan ohuita siivuja kuivaa lihaa, paprikaa ja persiljaa. Pienestä lämmön säilyttävästä rasiasta löytyy kaksi aamulla metsästysmajalla keitettyä kananmunaa.

Metsämies syö hitaasti ja kuulostelee. Kaukoputkella näkee jo hyvin, sillä sen valovoima on suuri. Sadan metrin päässä harjulla on kitukasvuisia mäntyjä ja koivuja. Niiden lähellä on puun taimiin sidottuna muutamia pienoislyhteitä. Kauraa on kahdessa paikassa, muissa ohraa. Teeret ovat huomanneet ne ja riipineet niistä vähän jyviä.

Vaikka kivääri on mukana, tänä aamuna näyttää olevan tärkeintä lintujen tarkkailu.

Nousevan auringon kajastus luo uskomattomia värisävyjä puiden yllä leijuvaan pakkasusvaan. On epäselvää ollaanko maan päällä vai jo taivaassa. Jälkimmäistä ei voi sulkea pois noin vain, sillä aamutunnelma on erikoisen tuntuinen.

Toisen kahvikuksallisen aikana kiväärimies näkyy vajoavan syviin mietteisiin. Miettiikö se sitä, että vieläkö teerenkaha pyytäisi lintuja? Antaisivatko herrat luvan asettaa muutamia teerenkahoja tänne? Ei hän pyytäisi toki saaliikseen, mutta olisi mukava pitää teeriä sylissä ja silittää niitä. Sitten hän vapauttaisi ne.

Pari, kolme lintua on ollut tapana joka syksy pudottaa paistiksi.  Niinhän se on ollut. Saisihan niitä, jos haluaisi, vaikka koko parven. Mutta mitä silloin jäisi jäljelle? Metsä ei ole mitään, ei yhtään mitään ilman noita eloisia ja varovaisia kanalintuja. Vaimokin on kysynyt joskus, kumpi on tärkeämpi, hän vaiko teeret? Kiusallinen kysymys, johon hän ei ole uskaltanut vastata.

Yhtäkkiä ilmassa suhisee. Suuri teeritokka lehahtaa etualan puihin.

Valtakukko suhauttaa ensimmäisen kerran juuri silloin, kun aurinko nousee.

Jussi herää kesken unennäön. Tyyny on likomärkä, ja hetken olo epävarma. Sitten todellisuus selkeytyy. Hän näki kummallisen unen. Seinäkello näyttää kuutta. Muu talonväki tuntuu nukkuvan sikeästi. Onhan syyskuun loppupuolen sunnuntaiaamu.

Jussi käy juomassa kylmää vettä ja jää hetkeksi istumaan keittiön pöydän ääreen.

Miksihän se tuommoisen unen nyt näytti? Eihän tässä viime aikoina ole sattunut kummempaa.

Eläkkeelle hän jäi keväällä. Työpaikan nuori, uusi pomo oli unohtanut tyystin asian, mutta tarmokkaat työkaverit sentään järjestivät kotona leivottua pitsaa kahvin kera sekä kuumia lihapasteijoita. Toisella kupillisella maisteltiin kermakakkua.

Henkilökunnan lahjana tuli suurehko taulu. Varmaan vaimo oli ollut asialla ja toimittanut valokuvan taiteilijalle, joka oli valmistanut öljyvärityön. Siinä Jussi istuu maastopukuun pukeutuneena nuotiolla syksyisessä metsässä vierellään noutava koira. Taulu on Jussista hyvin onnistunut, ja sitä hän katselee mielellään. Työnantajan puolesta luovutettiin lahjakortti eräalan liikkeisiin. Se lämmitti.

Kun viran hoitaminen lakkasi, rästityöt metsätilan taimikoissa olivat jo hyvällä alulla. Raivaussahan käyttö on ollut Jussille mieluisin keino hoitaa kuntoa. Tankillinen tai pari oli sopiva aamupäivän annos, iltapuolella silloin tällöin hyvällä säällä vielä sama satsi uudelleen.

Hirvikärpäsaikaan Jussi ei ponnistele metsänhoidon parissa, sillä hän on allergisoitunut tämän ötökän pistoksille. Niskaan on noussut kutiavia kyhmyjä, jotka ovat vaivanneet lumiaikaan asti.

Kesä sujui tavallisissa askareissa. Jussi latasi kivääriin lisää patruunoita ja testasi ne. Tarkkuuskivääri toimi täsmällisesti, eikä muutenkaan suven aikana ollut vastoinkäymisiä.

Aamuöinen uni askarrutti Jussia. Miksi tyyny oli märkä, vaikka uni ei ollut ahdistava? Asia huolestutti, sillä yksi työkaveri kertoi saaneensa yöllä sydänkohtauksen, jonka ainut oire oli ollut herääminen ahdistuneena ja hiestä likomärkänä. Sitten oli alkanut heikottaa ja oksettaa. Onneksi vaimo oli hoksannut soittaa ambulanssin. Sydänveritulpan liuotushoito oli pelastanut hengen, ja jatkohoitona oli tehty pallolaajennus ahtautuneeseen suoneen.

Vaimo herää Jussin liikehtimiseen ja tulee unisen näköisenä keittiöön. Hän alkaa tarmokkaasti puuhata aamupalaa pöytään, kuten aina. Ulkona alkaa sataa vettä, ja muutaman minuutin kuluttua syöksytorvet alkavat äännellä, sillä syksyinen sade on runsas.

Vaimo kysyy, miksi Jussi on jo täysissä pukeissa näin aikaisin. Metsällekään ei tuohon säähän voi lähteä. Sade ennustettiin jo illalla säätiedotuksessa.

Jussi kertoo nähneensä kummallisen unen ja siihen heränneensä. Ei siinä sen kummempaa.

Jussin metsästäjän taival on pitkä, sillä se alkoi viisitoistavuotiaana isän opissa. Kaikkea on kokeiltu vuosikymmenten aikana.

Mieluisimmaksi on jäänyt kanalintujahti, mutta myös jänisjahti taatussa porukassa on edelleen kiinnostavaa.

Sorsajahti on jäänyt vähiin lyijyhaulikiellon jälkeen. Muutaman sorsan Jussi on ampunut kevyellä kiväärillä vesikivelle sorsien muuttoaikaan. 
Nyt, kun on keksitty tungsten- haulit, vesilinnut ovat taas alkaneet kiinnostaa. Ei Jussi ammu kuin muutaman laukauksen syksyn aikana pääasiallisesti poispäin pakenevaa sorsaa tähdäten. Siinä hommassa huomattava apu on punarengastähtäin, jonka poika osti lahjaksi eläkkeelle jäännin johdosta.

Hirvimetsällä on tullut käytyä monena vuonna, mutta sen touhun sitova luonne ja suorituskeskeisyys ovat tuntuneet puuduttavilta. 
Jussi on nähnyt nuolukivelle asettamansa riistakameran avulla sen, miten hellästi hirvilehmä hoitaa vasaansa. Se pitää turpaansa vasan säkän päällä ja sitten ohjaa kalleimpansa imemään ravitsevaa maitoa.

Kun monena syksynä on ammuttu kaikilta emoilta vasat, homma on alkanut epäilyttää ja tympiä. 
Parina viime syksynä ei enää ole tehnyt mieli ilmoittautua hirviporukkaan.

Metsästyksestä on ollut suuri hyöty: kantarelli- ja suppilovahveroesiintymät ovat löytyneet luonnossa risteillessä joka ikinen. 
Nuo sienet ovat tulleet tutuiksi vasta yli viisikymppisenä. Jotenkin suppilovahverot ovat jääneet huomaamatta. 
Yksi kaveri kertoi omana teorianaan, että silmän pitää oikein virittyä vahveron aallonpituudelle, silloin sen vasta huomaa!

Jussi on pyytänyt näätiä pönttöloukuilla paljon ennen kuin tämä idea tuli yleiseen tietoisuuteen. 
Hän on kehittänyt minkin pyyntiin kaksitoimisen loukun, joka on saanut nimen keinukombi. Loukun keinulautaosa on normaalista koosta pienennetty yhdellä neljäsosalla, ja heti sen jatkeena on osasto, minkä sisällä on heti tappavat raudat.

Tässä laitteessa yhdistyy keinulautaloukun hyvä pyytävyys ja se, ettei pyydystä tarvitse kokea joka päivä, koska siinä on heti otuksen surmaavat raudat. Piirustukset Jussi on luovuttanut metsästysseuransa käyttöön. Kokemukset ovat olleet erinomaiset.

Mielenkiinnosta piirustukset ja niitä selventävä artikkeli meni sähköpostitse myös eräalan ”herrojen” tutkittavaksi, mutta mitään vastausta sieltä ei ole kuulunut.

Huomenaamulla on suunnitelmana lähteä aikaisin aamulla teeripassiin, sillä säätiedotus lupasi kylmää yötä ja kirkasta ilmaa pitkästä aikaa. 
Jussilla on vakiopaikka, jossa hän on parin kymmenen vuoden aikana käynyt joka syksy muutamia kertoja.

Varustukseen kuuluu kaksi yhteen ommeltua retkipatjaa alustaksi, maastokuvioinen haalari, kommandotyyppinen pipo, jonka vaimo on neulonut ja tarkkuuskivääri. Aseessa on kiikari, missä on kahdeksantoistakertainen suurennos maksimissaan sekä hiusristikko.

Kiväärin käynti on itse ladatuilla patruunoilla erinomainen. Jussi ei halua haavoittaa riistaa, vaan pelaa varman päälle. 

Tavallisesti tähdätään sataanviiteenkymmeneen metriin niin, että teeri jaetaan ristikolla neljään osaan.

Tämä ei riitä Jussille. Sivuttain istuvasta teerestä jää tavallisella tähtäyskonstilla kuolettavin alue pystypalkin sivulle. Luoti osuu pallean seutuun tai hieman mahaontelon puolelle, mikä aiheuttaa kärsimystä, vaikka teeri kuoleekin kolmenollakasin osumaan. 
Jussi jakaa tarkkuustähtäimellään linnun pään puoleisen osan vielä kahtia, jolloin luoti osuu rintaonteloon. Osuma sinne aiheuttaa silmänräpäyksellisen kuoleman, ja lintu löytyy puun alta.

Aamupalan jälkeen vaimo hiipii takaisin peiton alle. Jussi tulee selkäpuolelle ja rutistaa syliinsä. Vaimo kyselee vielä yöllisestä unesta, ja saa kuulla sen yksityiskohtaisesti.

Unen selitys on vaimon mukaan se, että suru ei ole vieläkään mennyt ohi metsästyskaverin, noutajan, kuolemasta, joka sattui kevättalvella. 
Kolmetoista vuotta yhteistä taivalta metsällä ei ole pieni juttu. Siksi unessa ei ole koiraa mukana, ja siksi kaikki muukin on normaalista muuttunut. 

Vaimon tulkinta sekä osaa ottava asenne helpottavat oloa kummasti. Surun jakaminen auttaa aina.

Jussi vaipuu hiljaiseen nirvanaan sateen piiskatessa ikkunaruutuja. Hän muistelee liikuttuneena koiraansa. Vaimo on jo nukahtanut uudelleen.

-         Se lepää haudassa, mutta ei jätä rauhaan, se musta noutaja.

On surunsekaista autiutta ja luopumista kaikesta siitä, mitä se toi mukanaan. Hyvä mieli on vähentynyt, samoin leikillisyys. On ajattelua, pohdintaa, joka kiertää kehää. Ratkaisua ei tule.

Toisaalta on ihania muistoja ja kuvia metsäreissuista. Keskustelua siitä, miten se oli viisas ja ystävällinen. Viimeistä piikkiä antaessakin se luotti minuun ja katsoi silmiin viimeistä kertaa, vaikka suonissa kiersi jo nukutusaine.

Sanotaan, että suru on reaktio menetykseen. Mitä suurempi on menetys, sen isompi ikävä. Kaivatulla on ollut merkitystä. Merkityksetöntä ei voi kaivata.

Onko tässä ollut kysymys rakkaudesta?

Naiseen rakastutaan, ja oikea rakkaus kestää, kuten sen korkea veisu sanoo. On luottamusta ja halua tehdä hyvää.  On vastikkeetonta huolenpitoa ja tuoreita kukkia. Sydän ikävöi, kun toinen on kaukana. Rakkaus kestää poissaolojen ylitse ja vaivan alla eikä häviä ajan myötä, jos se on oikeaa laatua.

Sen sijaan, jos naista pidetään nyrkkeilysäkkinä tai viedään jopa henki, jää kysymään, onko rakkautta alun perinkään ollut.  Oliko kyse vain himosta sekä halusta saada itselleen talouden hoitaja?

Kun mummo hoitaa pelargoniaansa hyvin, kasvi vastaa kukkimalla upeasti. ”Pelakuu” loistaa ja ikään kuin iloitsee mummon huolenpidosta. Aistiiko se, että mummo on rakastunut?

Samaa on kysyttävä, kun kukan paikalla on eläin, hevonen, koira tai kissa. Onko kysymys rakastamisesta vai vain lievemmästä käsitteestä, tykkäämisestä? 

Tullaan lähelle raja-arvon käsitettä, jonka keksi Arkhimedes,  ja 1900 vuotta myöhemmin Gauss ja Newton.

Heräsin vapaapäivän aamuna, kun korviin kantautui ropsahdus. Arvasin, että musta noutaja hyppäsi makuulaatikostaan lattialle. Kuulin unikorviin tassutusta, joka lähestyi. 
Katsoin varovasti silmäripsien välistä luuriunta näytellen. Ensin heilui häntä. Se kopsahteli seinään tihenevässä tahdissa. Kun en reagoinut, kuulin käskevän urahduksen. Sitten se toisti samaa yhä kiihkeämmin. Viimeisiin liittyi hyppy neljällä jalalla.

Kun jatkoin näyttelyä se työnsi kuonon toistuvasti käsivarren alle ja heitti sen ilmaan. 
No, pitihän se nousta. Voi sitä hännän liikettä ja iloa!

Huomasin, että ulkona sataa vettä ja tuulee kovasti. Yhteisen aamupalan jälkeen goretexiä päälle vain, ja myrskyn sekaan. Musta sai huomioliivin ylleen. Se ei säätä sairastanut.

Kun pääsin metsän suojaan, polulle, sateen isku vasten kasvoja laantui. Oikeastaan nautin aamukävelystä. 
Tuntui hyvältä, että en sysännyt koiran ulkona käyttämistä toisten niskoille. 

Samalla reissulla noudin aamun lehden. Se säilyi povessa kuivana.

Eteisessä meillä oli aina sama rituaali. Otin suuren pyyhkeen ja heitin sen mustan pään yli kuivausliikkeitä tehden. Sitten rinta ja etujalat sekä takatassut saivat käsittelyn. Lopulta pyyhe kiersi mahan alitse. Tehtiin sahaavaa liikettä, ja kuivaa tuli.

Toimen jälkeen se ilostui mahdottomasti. Hännän liike oli valtavaa. Se kiitti lenkistä ja kuivauksesta.

Tästä kaikesta on pitänyt luopua ja se ei tunnu hyvältä. Huonon sään aamuja on melkein kaivannut, mutta kun kamppailu myrskyssä yksin on vailla merkitystä, miksi lähteä? 
Musta ei enää laukkaa riemuissaan metsässä. Ei mikään ole kuten ennen.

Kun Jussi tarkastelee jo unen rajamailla asiaa ja kysyy, oliko kyseessä rakkaus, sydän antaa oikean vastauksen. -

Jussi herää taas tukka märkänä. Äkilliseen istualleen nousuun herää vaimokin. Hän näkee Jussin hämmentyneen ilmeen ja huomaa hikikarpalot tämän otsalla.

Jussi kertoo pelästyneelle vaimolleen, että tämä oli oikeassa. Yöllinen uni, ja juuri nähty uusi uni johtuivat noutajan kuolemasta.

Unen aikana ilma on seestynyt. Samoin mieli.