Selkenevää tai sitten ei

 

Tutkimussuman läpäisin melko kevyesti. Kirjoitin siitä blogiin 30/3.

Ilman ulospuhallusseuranta lainamittarilla oli opettavaista. Vaati keskimäärin viisi hönkäisyä, jotta olisi löytynyt kolme arvoa luvun 20 sisällä. 

 

Sovelsin itse vähän lääkitystä, koska meinasin tukehtua keskiviikkona ja kiirastorstaina: otin itse hommaamaani kortisonia suun kautta. Se vaikutti niin, että pystyin puhaltamaan, ja rinnassa tuntuva arkuus suli hitaasti pois. Jätin pillerit hyllylle heti, kun apu tuli.

Aamujen puhallusarvot olivat usein surkeat, alle 400. Parannus putkenavaajalla oli merkittävä, samoin liman irtoaminen vartin päästä.

 

Katsoin itse röntgenkuvan, jonka hoitaja Karsikas minulle näytti. Heljä on mainio työssään ja suuri kaunotar.

Verikokeiden ottaja oli hyvin ystävällinen. Silti valehtelin hänelle, että en ole syönyt aamulla mitään. Unohdin olla syömättä. Ymmärsin, että laboratoriohoitaja ei ota kokeita, jos sanon totuuden. Perustelin hätävaletta sillä, että vain veren sokerin määritys heittää. Niin kävikin.

 

Lääkäri soitti ja kertoi tuloksia: röntgen normissa, verensokeri 7,8. Muut kokeet normissa. Veressä kuuluivat huilaavan allergiasolut.

Silloin tunnustin Efimille valehtelun. Hän nauroi, kun vitsailin, että jos olisin syönnin tunnustanut, äkääntynyt akka laboratoriossa olisi heittänyt minut ulos!

Puhalluskäyrä kuului olevan tyypillinen astmalle.

Määrättiin aloittamaan lääkehoito ja tulemaan kolmen kuun kierron jälkeen uuteen tarkastukseen.

 

Minusta tuli siis potilas.

No, kuuden päivän jälkeen tein jo ennätyksen 610 puhallusmittarilla, jonka ostin omaksi apteekista. Matti Huttunen sen minulle möi ja antoi, mutta myös otti guldenit työnantajansa kassaan. Eikö se ole hänen tehtävänsä?

 

Uskon astman olleen minulla jo kauan aikaa, ehkä kymmenen vuotta. Muut ensiksi ja minä vasta sitten- asenne pitkitti tosiasian paljastumista.

 

Tädillä oli vaikea astma. Hän joutui käyttämään lääkkeiden saannin apuna Spira- laitetta. Yhdellä serkulla on astma myös, joten perimän merkitys näkyy selvänä. Kaiken tämän tiesin, koska olin astmavastuulääkärinä 23 vuotta terveyskeskuksessa.

 

Aluksi lyhytkin kävely ulkoilmassa vei hengenkäynnin vaikeaksi ja aiheutti sisälle palattua vaivalloisia yskänkohtauksia.

Lähdin kiertämään niin sanotun kirkkolenkin, jonka pituus on kilometri. Tapulin kohdalla hengitys alkoi vinkua ja oli pysähdyttävä. Suihkelääke ei mennyt perille juurikaan, koska ilma kulki pinnallisesti. Seisoin siinä kymmenen minuuttia. Sitten kaksi lisäsuihketta rupesivat auttamaan.

 

Metsäkoneen jyrinä kuului tien varrelta. Kone kaatoi kuusia ja koivuja Hollannin tontilta. Sitä oli katsomassa Juhani ja opettaja Rautakoski. Hänen kanssaan puhelin tunnin ajan, että hengitys tasaantuisi.

 

Keskustelu kosketteli vanhojen koivujen vaaraa rakennuksille, Rönnqvistin venefirman aluksia, perämoottoria ja Kalajoen edustan merellä siian kalastusta. Tuntui surulliselta, että Esko Rautakoski saa melkeinpä yksin pyytää siikaa merestä. Nuoret eivät kehtaa nähdä vaivaa.

Turhaan Luoja antaa kasvaa karisiikoja ja vaellussiikoja, jotka ovat parasta ruokaa ihmiselle, mutta ei vaan kelpaa. Norjan lohta sen on oltava.

 

Kahden ja puolen tunnin kuluttua pääsin kotiin. Tukka oli märkä. Harkitsin suihkuun menoa, mutta annoin säästöjen vuoksi vaatteiden kuivaa päälle ja kampasin enimmät hiet tukasta tiheällä kammalla. Nythän kaikki säästävät ja leipovatkin kotona, jolloin rahat eivät lopu.

 

Näin olin mennyt viheliääseen kuntoon, kun liikuin pitkät ajat jatkuvassa hapen puutteessa. Tämmöinen kierre vei fyysisen kunnon huonoksi.

 

Summa summarum, olen kiitollinen terveyshenkilöille ajantilauksesta laboratorion ja röntgenin kautta neuvojille ja aulaemännille asti sekä meille pyrstötähden lailla yllätyksenä ilmestyneelle tohtorille ymmärryksestä ja ystävällisestä kohtelusta.

Kuinka se tie taisi suora olla, kun maa oli mutkallinen?