Hiivintämetsästys

 

Koirasta on monesti ratkaiseva apu eränkäynnissä.

On lintukoiria, jotka etsivät riistan, ajavat sen puuhun ja haukkuvat sitä osoittaen metsästäjälle linnun.

Toiset rodut eivät hauku. Ne ilmaisevat linnut seisomalla liikkumatta niin, että kuono on kohti linnun paikkaa. Ne ajavat käskystä saaliseläimen esille, ja metsästäjä pääsee ampumaan pakenevaa lintua lentoon. Nämä koirat hakevat maastosta sinne pudonneen linnun tai haavoittuneen, ja tuovat sen isännälleen. Ajavat koirat haukkuvat ja seuraavat pakenevan jäniksen tai kauriin jälkeä, jolloin otus voi tulla hiljaa seisovien metsästäjien passiin.

 Tuntuu, että moneen metsästysmuotoon on kehitetty oma koirarotunsa.

Allergikot eivät voi pitää koiraa kotonaan, mutta voivat olla vieraana mukana koiralla metsästyksessä.

On myös olemassa koirattomalle soveltuvia jahdin muotoja, kuten sorsien tai teerien aamulennolla passitus tai hiivintämetsästys.

Hiivintämetsästys on hiljaisten ihmisten laji.

Isä kertoi aikoinaan tärkeän opinkappaleen, joka kuului: metsä kuulee sinut paljon aikaisemmin kuin sinä kuulet metsän. Metsä tarkoitti metsän asukkaita. 

Tämän metsästysmuodon mahdollisuus on heikentynyt, koska aikaisemmin metsissä ollut tiheä polkuverkosto on kadonnut. Polkuja teki metsälaitumille karja sekä ihmiset kulkiessaan metsän läpi naapureihin ja kaukaisiinkin taloihin, koska tieverkosto oli harva. Polkujen tuntumassa viihtyi myös riista, koska sieltä täältä niiden pinnasta oli paljastunut moreeni, mistä kanalinnut ottivat jauhinkiviä kivipiiraansa talven varalle.

 

Hiivintämetsästys onnistuu parhaiten silloin, kun ilma on lenseä, pilvinenkin. Sumusta on suuri apu, mutta hämärä ei, vaikka niin luullaan, auta ratkaisevasti. Ainakin jänis on yöeläin, joka näkee hämärässä paljon paremmin kuin ihminen. Tuulikin auttaa, jos pystyy hiipimään näköesteiden suojassa tuulen alta.

 

Jäniksen hiivintäjahti onnistuu syksyllä iltoina, jolloin kehittyy maan pintaan sumua. Hämärän alkaessa on syytä tarkkailla kiikarilla sisältä tai kotipihalta käsin paikkoja, joissa rusakko on tottunut käymään äpärettä syömässä. Rusakko on siinä määrin tapojensa orja, että sitä voi käyttää hyväkseen. Mieluinen ruokailupaikka säilyy viikkoja samana.

 Kun sumua on sopivasti, ja ennen sitä rusakko on tunnistettu, alkaa jännittävä hiivintä.

On pysähdeltävä ja kuunneltava. Joskus toinen paikalle saapuva eläin pilaa hyvin alkaneen lähestymisen. Jos sumu on oikein sopiva, hiipimään pääsee helposti haulikkohollille. Rusakko pärjää ihmiselle hämäränäössä erinomaisesti, mutta sumun läpi näyttävää tutkaa sillä ei ole. Takaa päin hiipiminen lähemmäs on varminta. Etusuunnasta jänis huomaa helpommin liikkeen. Lähestymisen aikana on syytä pysähdellä pariksi, kolmeksi minuutiksi vähän väliä, sillä jäniskin kuuntelee välillä syödessään, ja sen kuulo on hyvä.

 Ampua pitää heti, kun rusakko on näkyvissä. Kolmen ja puolen millin lyijyhaulit ovat sopivat tai kolmen millin volframipitoiset tungstenit.

Tässä jahtimuodossa voi valita ison, aikuisen jäniksen. Meillä on tehty paistia 4,7 ja 5,2 kiloisista rusakoista. Painot on mitattu suolistetuista saaliseläimistä. Olen kuullut yli seitsemän kilon painoisista suurjäniksistä. Rusakko on puutarhan vihollinen numero yksi.

 

Kanalinnustus onnistuu hiipimällä. Jahtimuoto vaatii hyvän paikallistuntemuksen. Pitää tietää, missä kanalinnut mieluiten oleskelevat. Pysähtely ja kuuntelu ovat yhtä tärkeitä kuin jänisjahdissa. Mukana on hyvä pitää parahiksi maastopuvun takin taskuun sopivaa kiikaria.

Hyvin tehokas apulainen on sumu. Reilussa sumussa voi päästä metson istumapuun juurelle eikä metso pakene.

 Metsoa voi päästä lähelle hiipimällä, kun se on syyssoitimella. Aluksi käytetään näkösuojaa lähestymisessä. Kun näppäilyn jälkeen hionta alkaa, aletaan ottaa kolmen nopean askeleen hyppyä. Näppäilyn aikana pitää seistä liikkumatta kuin patsas.

Kasvojen vaaleus pitää hämärtää lakin pitkällä lipalla tai kommandopipolla. Käsissä pitää olla vihertävät sormikkaat. Jännitys panee sydämen tykyttämään valtavan tiheässä rytmissä, kun metso soi lähellä. Paljastumisen pelko ja niin lähellä peuhaavan saaliin välinen jännite on melkein kestämätön.

Kun matka on sopiva monivaiheisen hiippailun jälkeen, itse laukaus on helppo. Se pitää ampua hionnan aikana, muuten metso pakenee viime hetkellä.

 Sumu tuntuu jotenkin kesyttävän kanalintuja, kuten sorsiakin.

Teeren metsästyksessä paras ase on haulikkorihla silloin, kun sumu on hieman liian harvaa. Luotipiipulla voi ampua kauempaa, jos haulikkohollille ei pääse.

 Teeret tuntuvat sumuisella säällä sietävän ihmisen lähestymistä aika lähelle. Ne vaan istuvat ja keskustelevat keskenään. Tämän äänen kuuleminen vaatii juuri toistuvaa pysähtelyä.

Kuura-aamuna kanalintujen lähelle hiipiminen ei onnistu. Ne pakenevat jo kaukaa metsästäjän havaittuaan tai kuullessaan kävelyn aiheuttamaa ääntä, risujen katkeilua tai kohmeisen sammalen rahinaa ja kahnutusta. Sellaisena aamuna on parempi mennä passiin jo pimeän aikana ja kytätä puihin nousevia lintuja suojapaikasta.

 Kun sumu leijailee tyyninä syysaamuina melkein puolille päivin metsässä ja soilla, ovat teeret usein tuntikausia puissa. Kun tämmöiset paikat tietää, pääsee melko usein kiväärillä ampumaan puussa istuvan linnun.

Tyynenä kuura-aamuna sama parvi lähtee kaukaa pakoon kävelyn äänen hälyttämänä.

Kun yksi teeri pakenee, kaikki seuraavat perässä. Käyttäytymistapa on näiden parvilintujen kiusallinen, mutta tehokas keino vaaran välttämiseksi. Muita konsteja niillä ei olekaan. Parvi on usein noin hehtaarin laajuisella alueella, jolloin sivussa olevat vahtilinnut huomaavat helposti vaanimalla lähestyjän.

 

Sorsajahti kovaa tuulta apuna käyttäen on melko tehokasta. Joskus heinäsorsat istuvat vesikivillä tuulesta huolimatta. Useimmiten ne painuvat tiheään ruohikkoon tuulen yläpuolelle lahtiin. Sieltä niitä voi lähestyä vain veneellä.

Tuuli suojaa, koska sen humina peittää metsästäjän liikkumisäänet. Puiden oksien ja ruovikon kahina auttavat lähestymisessä, kun sorsat oleilevat tuulen päällä.

Silloin voi päästä haulikon kanssa ampumaetäisyydelle. Kivellä lepäilevän sorsan saaminen eräksi on mahdollista sopivalta matkalta. Laukauksen jälkeen muut sorsat pakenevat vastatuuleen. Silloin taitava lentoon ampuja voi pudottaa toisen linnun.

Heinäsorsat ovat käsitykseni mukaan hyvin älykkäitä. Ne voi yllättää kerran, parikin, mutta sitten ne panevat vahdin, joka tarkkailee koko ajan ympäristöä. Muut saavat rauhassa hoitaa itseään, järjestää höyhenten asentoa ja rasvata niitä vettä hylkiviksi.

Mökkini on pohjoiseen suuntautuvan, sata metriä leveän lahden itärannalla. Länsirannalla on järviruovikkoa ja lahden pohjassa kivikkorantaa vesikivineen. Niillä sorsat istuvat mielellään ja hoitelevat itseään. Rannan kiviraunioilla, vesirajassa on niillä mieluinen lepopaikka. Sorsat piilottelevat mielellään ruovikon sisällä ja reunassa vapaan veden lähellä. Syksyllä niiden suojaväri on erinomainen, kun rantakasvien yleisväri näyttää harmaanruskealta. Kiikarista on apua lintujen havaitsemisessa.

 Kun matkapuhelimet tulivat käyttöön, tein pojan kanssa strategisen iskun, kun sorsastus alkoi. Minä annoin mökin terassilta väliaikatietona tekstiviestejä, kun poika teki mökiltä aloittaen laajan kierroksen pohjoisen kautta. Hän lähestyi lännestä päin rantaa tiheän ruovikon takana. 

Sovittiin, että hiipijä pysähtyy kymmenen metrin päähän rannasta odottamaan viimeistä viestiä. Se kuului lyhyesti ok, mikä tarkoitti, että tilanne oli ennallaan. Puhelimet on säädetty äänettömiksi, vain värinähälytys oli päällä.

Kun haulikkomies astui rantaan, sorsat pakenivat ensin itään päin, mutta kaartoivat sitten etelään. Linnut nousivat sopivalla matkalla ruovikon takaa näkyville. Yksi sorsa suistui pamauksen saattamana veteen. Täysosuma!

Noudin sorsan veneellä mökin rantaan.

 Muutaman päivän kuluttua teimme samankaltaisen aktion. Kaikki meni loppuun asti hyvin, mutta sorsilla oli meille yllätys.

Haulikkomies pääsi rantaan. Sorsat lähtivät lentoon. Kaikki näytti mökin terassilta käsin hyvältä, mutta laukaus viipyi. Se viipyi siksi, että sorsat lensivät aivan veden pintaa nuollen, jolloin ne tulivat ampujan näkyviin ruovikon takaa vasta viidenkymmenen metrin päässä. Se oli liian pitkä matka lentoonammuntaan. 

Teesille tarjottiin antiteesi. Synteesi eli kaiken tulos oli pelastus sorsille. Metsästys ei ole matematiikkaa. Yhtälö voi olla olemassa, mutta siinä on niin paljon muuttujia, että systeemi ei ole hallittavissa.

 Hiipiminen ja vahtiminen sen kestäessä on minulle mieluista. Se on jännittävää, ja siinä oppii riistan käyttäytymisestä paljon. Hirvet, ketut, jänikset sekä tikat, rastaat ja tiaiset ovat yleisimpiä eläimiä, joita kanalintujahdissa olen havainnut.

Olen vanhan koulukunnan kasvatti. Otusta ammuttiin entisen mallin mukaan veteen, kivelle tai puun oksalle, jolloin tarkka laukaus onnistuessaan tuotti aina saaliin ilman, että riista joutui kärsimään haavoittuneena. Iän myötä olen miltei tyystin luopunut lentoonammunnasta, koska siinä haavoittamisen riski on huomattava. Saalista ei ole mikään pakko saada, vaan jännien tilanteiden kokeminen on se suola metsästyksessä, joka aina vaan janottaa. Ampumatta jäänyttä laukausta en ole vielä tähän päivään mennessä katunut. 

Elämä ei voi perustua metsästykseen. Se aika päättyi jo 120 vuotta sitten!

Mustis vahtii tarkasti sitä, joko lähdetään sorsajahtiin!