Itseironian hoitava vaikutus

 

Sanotaan, että kunnon nauru tervehdyttää ja vapauttaa kaikenlaisia mielen lukkoja. Siksi on helppo kuunnella hauskasti juttelevaa tyyppiä. Siitä ihan nauttii.

On helppo nauraa ja vitsailla toisten mokille, mutta nauraminen omille jutuille on jo kynnyksen takana.

Sitäkin pitää ihan treenata muistelemalla kaikenlaisia tapauksia, joita kyllä elon polulla sattuu.

 Olen käynyt monesti läpi turhan huoltoasemalla käynnin. Piti tankata. Kortti oli jo automaatin sisällä. En muistanutkaan nelinumeroista koodia, joka tarvitaan pakkikorttia käyttäessä.

Mietin ja muistelin. Ei mitään tulosta.

Näytti, että toiselle puolelle tuli toinen auto varmaankin samalle asialle. Otin kortin äkkiä pois, suljin bensatankin korkin ja lähdin mieli kitkeränä ajamaan niine hyvineni kotiin.

 Kun olin ajanut parisataa metriä, muistin koodin. Sain kuitenkin oman etuni vastaisen kohtauksen, enkä kääntynyt takaisin.

Kotona tunnustin lapsellisen uhmani ja kerroin tapauksen. Nauroimme makeasti, ja se tuntui hyvälle.

Nyt olisin ilman mitään estäviä kynnyksiä ollut valmis tankkaukseen. Realismin lintu liversi kuitenkin järkevän ratkaisun: huomennakin voi vielä tankata, koska lopulla bensalla pääsee vielä 100 kilometrin päähän. Tunsin suurta vapauden tunnetta.

 

Joskus mutteri ei vaan irtoa, koska se on ruostunut kiinni. Ensimmäinen ajatus voi olla, että olokoon p..u siinä tuomion päivään asti.

 Mikähän se tekee tuommoisen jumin? Tiedossa on apu, irrotusöljy. Sitä kun suihkuttaa ja käy juomassa kupposen kahvia, mutteri voi irrota, erityisesti, jos mutteria täristää iskuporakoneella ja antaa toisen annoksen tuota hienoa, pieniinkin rakoihin tunkeutuvaa öljyä.

Koneista jotain tietävä tyyppi antoi omasta varastostaan minulle suihkepullon irrotusöljyä, josta en ollut tiennyt mitään.

Ruosteisen mutterin kanssa ährääminen huvitti jälkeen päin tavattomasti. Kaverin auttavaisuus sai ajattelemaan, että kävikö enkeli luonani. Keskuudessamme sanotaan olevan enkeleitä, auttavaisia ja pelastavia. Ne ovat ihan hiljaa ja huomaamatta keskuudessamme, mutta tulevat esiin kriisin aikana.

 

Isäni saattoi – kun oikein tarkasti muistelen – hallita itseironian kuviot luonnostaan. Yhtenä kesäisenä päivänä - miesten parhaiden perinteiden mukaan päivällispöydässä - hän sanoi (siistittynä), että liekköhän mulle mahataat tulossa, kun het uamusta p…a otti ja karkasi iliman mittään varotusta housuun.

Oli sekunnin rikkumaton hiljaisuus, sitten koko kattilakunta puhkesi riemulliseen nauruun. Isäkin nauroi muiden mukana.

Kun nauru tasaantui, hän mietiskeli, miten tämmöiseen yllätykseen voisi varautua. Pohdinta aiheutti uuden naurunpuuskan. Koko loppupäivä oli iloinen ja miellyttävä tunnelmaltaan.

Mihin sitä tunnelmaa vertaisi? Mieleen nousee ulkoilmakonsertti Maastrichissa, jossa Andre Rieu ja Johann Strauss- orkesteri soittaa Anthony Hopkinsin mestariteoksen, valssin And the Waltz goes on. Se on ihana, Bitte, Dies Du musst anhören!

 

Olen keksinyt aksiooman: tosikon tie on tuskaisen pitkä. Eikö tosikko ole aina hieman pessimistinen?

Tyypillinen lausunto kuuluu, että veroherrat eivät ikinä armahda. Toki se voi olla tottakin, mutta voi ajatella päinvastoinkin. Eli niin, että herrat tekivät lain ja asetusten mukaan, mutta sitä oli vaikea niellä.

Ei asiantuntija verotoimistossa ole mikään vihollinen. Hänelläkin on käskijänsä, jonka edessä pitää olla nöyrä.

Syntyy vähiten vahinkoa, kun maksaa velvollisuuden vaatimuksen mukaan verot, taksat ja liksat.

Terveellinen asenne on kunnioittaa tosiasiaa, ettei kuolinpaidassa ole taskuja. Iso Kirja viittaa samaan. Keisarille pitää maksaa määräyksen mukaan.

Olen huomannut, että kun olen maksanut kuukauden ruokaostokset kaupan kassalla, tulee heti vapautunut ja kevyt olo. Taas selvittiin niistä syömisistä, mitä tehtiin velaksi.

 

Vaimo sanoi, että hän ei muistanut kaupan kassalla kolminumeroista koodia. Tuli outo olotila. Onneksi kassan rouva sai nimen avulla selville tilin.

 Kummallinen, vastustamaton hymy nousi minulla huuleen! 

Toisen onnettomuudelle hekottelu on meillä ihmisillä yleistä.

Omia kommelluksia kuunnellessa ei tule yhtä imelää pussia leuan alle. Siinä on jokin este välissä, kuin muuri.

 

Itseironiaan on mahdollista päästä vasta sen jälkeen, kun tilanne on rauhoittunut.

Eteenpäin auttaa keskustelu, kun vaan pysyy itselle ja muille rehellisenä. Yhtäkkiä kuin maalinauha katkeaa, puhkeaa sydämellinen ja puhdistava nauru! Olet voittanut itsesi ja vähän parantanut sisintäsi.

On tärkeää huomata, että itseironian onnistuessa, mitään ei menetä. Voitto on hyvin makea. Se hioo vuosikymmenten aikana ihmisen sielua paremmaksi ja lisää ymmärrystä toisten vaikeuksiin ja sattumuksiin.