Ennen lintukatoa

 

Puuhasimme mökillä monenlaista sinä syksynä.

Oli ruokittu sinisorsia eli sinikoita puoli metriä syvään rantaveteen. Siitä niitä eivät vieneet varikset ja harakat eikä enää joutsenetkaan sen jälkeen, kun valmistin koiratarhan verkosta suurehkon, soikiota muistuttavan aitauksen rannan veteen. Vesipinnassa olevat aukot sallivat sinikoiden uida sisälle, mutta joutsenet eivät niistä mahdu. Osa sinisorsista laskeutuu helikopterimaisesti aitauksen sisään suoraan ilmasta. Sitä eivät muut vesilinnut osaa.

 Lahden alueella oli useita minkkiloukkuja, joihin meni harvakseltaan otus. Kerran yhteen, vesivanerista tehtyyn loukkuun, meni viisi minkkiä peräkkäisinä päivinä. Loukku oli puolitoista metriä leveän ojan ylitse johtavien puunrunkojen päällä. Vesi ojaan tuli kosteikolta, jossa pesi haapanoita, taveja ja heinäsorsia kaikessa rauhassa keväällä.

Kaikki loukut olin tehnyt vuonna 2006 kehittämäni mallin pohjalta. Siinä pyydyksessä on keinulautaosio, jonka mitat ovat ¾ normaalista, ja heti sen jatkeena on heti tappavien rautojen osasto. Semmoiset raudat vaaditaan nykyään, jos pyydystä ei käydä katsomassa joka päivä.

On keksitty myös systeemi, jossa loukkua katsoo lähettävä riistakamera. Kuva tulee heti, kun pienpeto on mennyt pyydykseen.

 

Syksy oli viimeinen, jolloin vieraan tultua kaukaa kylään, lupasin kaverin ampua muutaman sorsan lahdelta. Sen jälkeen sorsat ovat saaneet olla rauhassa. Ne tankkaavat rauhassa ennen muuttomatkan jatkamista rannikolle.

Niitä on syksymyöhällä 50 – 70 yksilöä upeissa talvipuvuissa järvellä. Ne ruokailevat rauhassa, ja lähtevät pois vasta, kun tuuli viskautuu pohjoiseen tai itään marraskuussa. Ne lähtevät lentämään sinä yönä, jolloin purjetuuli auttaa niitä matkalla lounaaseen tai etelään.

 

Metsästyskaveri hommasi ja asensi minulle mökille samanlaisen vesiautomaatin kuin hänellä on itsellään. Se toimi mainiosti koko kesän.

Ennen kuura-aamuja irrotin pumpun. Tyhjensin sen kuten vesijohdonkin, joka kulkee maan pinnassa laiturille. Siitä tulee pesuvesi saunaan ja keittiöön.

Ruoka- ja kahvivesi haetaan lähteestä, joka on viidenkymmenen metrin päässä. Virtaus siinä on niin suuri, että lähde on sula kovanakin talvena. Laitoin lähteeseen yhden renkaan ja siihen kannen parisenttisestä vesivanerista. Vesi kannetaan kanistereilla, joissa on hana.

 

Kauniisiin sorsiin on helppo ihastua. Siksi niitä ei ole ammuttu viiteen vuoteen. Tehtiin suullinen sopimus, että vain, jos tulossa on arvovieraita, voi käydä vaanimalla muuttosorsaparvesta pamauttamassa sorsan tai kaksi. Se on vaikeaa, koska sorsat ovat hyvin arkoja.

No, arvovieraita ei ole kuulunut, vaan ihan tavallisia, joten villisorsat ovat saaneet olla rauhassa. Niitä on mukava katsella.

 

Kato yllätti metsäkanalinnut runsas viisi vuotta sitten.

Siitä kanta ei ole selkeästi toipunut. Juuri tämmöisessä tilanteessa ei pidä metsästää kuin harkiten, jos sittenkään. Semmoisen opin sodat käynyt miesväki antoi, kun olin aloitteleva nuori metsästäjä.

 Tekemisen puutetta ei kuitenkaan ilmaantunut. Hommaa löytyi kolmen hehtaarin taimikosta, joka oli istutettu vuonna 2008. Sen raivaaminen oli mukavaa.

Kuusen taimet olivat kaikki elossa. Ne olivat eri mittaisia, koska maa kohoaa aukon pohjoisreunaa kohti. Siellä oli hyvin kivinen ja karu maa.

Metsän hoidon neuvoja vahvisti suunnitelmani, että karuun maahan pitää kylvää männyn siementä. Kuuset on istutettava alarinteeseen ja kosteammille kohdille.

Istutus ja kylvö onnistuivat.

Kylvölaikkuihin kasvoi jokaiseen useita männyn taimia, joita ei perkauksen yhteydessä uskallettu harventaa. Kyseinen alue on kauan ollut hirvien talvilaidun.

Kuusentaimien lomaan ilmaantui runsaasti luonnon männyntaimia, koska lähellä oli vanhaa mäntymetsää. Alkoi näyttää siltä, että kuusien lomaan syntyneet taimet kasvoivat nopeammin kuin saman alueen istutetut kuusen taimet. Kylvöalueen rajan määritys ei siis ollut onnistunut nappiin. Osa kuusen taimista tuli sijoitettua liian karuun maahan. Onneksi siinä vaiheessa, kun harvennus on ajankohtainen, tilannetta vielä voi korjata.

 Jaksoin hyvin käyttää raivaussahaa. Työ oli mieluista.

Tuskallista oli raskaissa varusteissa sahan ja polttoaineen kuljetus, koska jalat kävivät voimattomiksi – varsinkin vasen - ja niihin tuli kipua.

Ymmärsin heti, että kyseessä oli verisuonten kalkkeutuminen alaraajoissa. 

Parin vuoden päästä uskalsin kertoa siitä nuorelle lääkärille. Hän passitti minut verisuonikuvauksiin. Siellä tuli ilmi, että paksu verisuoni lantiossa oli täysin tukossa. Eipä se tullut yllätyksenä, koska vaiva oli hyvin selkeä, klassinen.

 Seuraavana vuonna tehtiin ohitusoperaatio, muoviputken asennus oikealta vasemmalle.

Kävelin jälkihoitona aivan Hippokrateelta asti peräisin olevan ohjeen mukaan koko talven, kesän ja seuraavan syksyn ahkerasti joka päivä luontopolulla. 

Verenkierto ei enää rajoittanut liikkumista kävellen, mikä tuntui todella mukavalta. Ohje kävelystä hyvänä lääkkeenä ihmiselle lähes 2500 vuoden takaa toimi yhä erinomaisesti.

Huonon verenkierron ahdistaessa lihaskunto oli huonontunut vuosia. Salaa kuin tiedustelutoiminta, paino nousi ja ilmaantui lihavuus.

Runsaasti vaatteita piti viedä seurakunnan kirpputorille, koska ne olivat rasvoittumisen vuoksi käyneet ahtaiksi. Tämä on suoraan sanottava. Tosiasioita en ole kiertänyt milloinkaan, koska sellainen olisi itsepetosta.

Tuli kalliiksi ostaa uusia ulkoiluhousuja, paitoja ja takkeja. Päätin ostaa laadukkaita vaatteita, joihin minulla ei ollut aiemmin varoja. Oli maksettu kotitalon lainaa ja sen jälkeen vapaa-ajan asunnon lainaa.

 Minulle lankesi yli 100 kilometrin päässä sijaitsevan metsätilan taimikoiden hoito ja peltojen metsitys. Istutus vanhoihin peltoihin traktorilla uurrettuihin palteisiin oli helppoa pottiputkella.

Yhteen pieneen peltoon kylvettiin kukkaketo- tyyppistä siementä.

Myöhemmin esille nousi monenlaisia kotimaisia kukkakasveja, kuten päivänkakkaraa, harakankelloa, suolaheinää, mansikkaa, valkoapilaa sekä harvinaisempia kasveja. Kimalaisten pörrääminen pellolla oli ennen kokematonta.

Kaikki muu puuha taimikoissa, heinien ja pajujen vastainen taistelu sekä huolehtiminen polttopuista ja tuulenkaadoista, piti liikkeellä ympäri vuoden.

 Oli rakennettava työvälinesuoja ja polttopuulatoja. Kuljetukseen talvella ostin käytetyn työkelkan ja reen. Traktorimönkkäri ja peräkärry piti hommata sulan maan ajan kuljetuksiin, kuten puun ajoon, taimilaatikoiden sekä polttoaineiden ja moottorisahan ja raivaussahojen kuljetuksiin. Silti tarvitsin traktorimiesten apua monina vuosina. Kaikki tuo tuli hintoihinsa, koska maksoin itse lähes kaiken omalta tililtä.

 Mönkkäri ja peräkärry maksettiin metsätilan tililtä, kuten oikein on. Toimin näin, koska halusin välttää pahat puheet törsäämisestä veljienkin rahoilla. Kaikilla työvälineillä on ollut käyttöä.

Kaksi laadukasta moottorisahaa ja isoveljen käytössä ollut pikkusaha on ajettu loppuun ja romutettu. Iän karttuessa olen siirtynyt kevyeen sahaan, joka on kyllä tarpeeksi ärhäkkä.

 

Lokakuun yhdestoista päivä 2014 raivaustyö loppui. Se oli lauantai. Kauimmaisen alueen raivasi poika, koska sinne asti varusteiden kanssa kävely epätasaisessa maastossa oli minulle tuskallista.

Kaikki lehtipuut poistettiin taimikosta. Siellä oli viisikymmentä lehtikuusta joukossa. Hirvet tuhosivat niistä parikymmentä heti ensimmäisenä vuonna.

 Runsaan saunomisen ja lepäilyn jälkeen parin päivän päästä lähdettiin metsälle. Menin passiin seutuun, josta olin kahtena edellisenä syksynä pudottanut teeren. Passipaikka oli parimetristen leppien keskellä hyvässä suojassa. Siinä istuin reppujakkaralla ladattu haulikko polvilla tunnin ajan.

Pimeys väistyi ja aamuhämärä osoitti taas uuden päivän nousun lähestyvän. Mitään muuta ei kuulunut kuin rastaiden ääniä ja tiaisten tirskuntaa. Niiden liikehtimistä oli mukava seurailla. Tiaiset tykkäävät vaellella ruuan haussa sekaparvissa.

Olo alkoi tuntua ontolta, koska aamulla olin juonut vain vettä. Mielenkiinto suuntautui repussa oleviin eväisiin. Taistelin kauan nälän tunnetta vastaan, mutta lopuksi annoin periksi. Eivätkö eväät olleet syöntiä ja nälän torjuntaa vastaan?

 Olo parani heti, kun päätin syödä kunnon aamupalan: kahvia ja leipää, joiden välissä oli suolalihaa. Toisissa palasissa oli lihan asemesta keitetyn kananmunan siivuja. Jopa maistui herkulliselta.

 

Kesken aamupalan nauttimisen kuului kiväärin laukauksen ääni. Suunnasta en saanut täyttä selvyyttä. Jatkoin eväiden nauttimista ja kaadoin toisen kuksallisen kahvia. Kohta kuului uudelleen laukaus samasta suunnasta, mutta sen sävy oli erilainen. Ampuiko poika omassa vahtipaikassaan, sitä en voinut kuin arvailla. Mäet vaikeuttivat jollain tavalla äänen suunnan varmistamista.

En ehtinyt vielä tyhjentää toista kahvikupillista, kun kuulin hiljaisen auton äänen passipaikalle. Ei selvinnyt, kuka oli liikkeellä. Odottelin vielä jonkun aikaa, mutta kokemukseni mukaan se oli täysin turhaa, sillä teerien aamulennon aika oli jo mennyt.

 Tyhjensin aseen ja kuskasin tavarat autoon. Ajelin hitaasti mökille, jossa minua odotti yllätys.

Poika oli loistotuulella ja esitteli ukkometsoa, joka riippui esikäsiteltynä puuvaraston kurkihirrestä. Sain kuulla ihmeellisen jutun metson eräksi saannista.

 Kun passissa olon aikana pimeys väistyi ja hämärä vielä viipyi männikön sisällä, kuului suhinaa. Musta metso liiteli matalalla ja pudottautui yhtäkkiä kanervikkoon, jossa kasvoi myös mustikan varpuja. Niissä oli vielä meheviä mustikoita.

Metsosta näkyi vain pää ja kaula tyveensä asti. Matkaa oli viisitoista metriä.

Metso kuulosteli pitkään ja alkoi sitten napsia marjoja. Välillä se käännähti selin. Juuri silloin piti hivuttaa valmiiksi ladattu ase ampuma-asentoon. Metso kääntyi taas sivuttain. Silloin kivääri pamahti.

Lintu pomppasi lentoon ja pakeni lännen suunnalle. Kuula oli mennyt ohitse, mikä tuntui merkilliseltä. Saalis oli niin lähellä, mutta silti se karkasi.

 Olen kokenut saman, kun ammuin harakkaa pienoiskiväärillä läheltä. Aseen kiikari oli säädetty viidellekymmenelle metrille. Kuula meni alitse aivan läheltä lintua ja harakka pelastui.

 Poika kertoi hiipimisestä paikkaan, josta pystyi tähystämään metson lentosuuntaan. Näky tuntui seisauttavan veret kuin Kepun vaalivoitto kerran: metso istui sivuttain sadan metrin päässä hyvällä hollilla.

 Tarvittiin vähän matkaa varovaista ryömintää. Hyvä mätäs tarjoutui sopivasti aseen tukin alle. Joskus kaikki sujuu helposti eikä vaikeuksia ilmaannu.

Kun laukaus pamahti, metso putosi rentona puusta siipiään avaamatta.

 Poika sanoi, että adrenaliinin aiheuttamassa olotilassa muistikuvia oli vasta siitä hetkestä, kun auton ovi avautui mökille ajoa varten. Sitä ennen liikutti hätä ja hyvä mieli oman automatiikkansa mukaisesti.

Jotkut sanovat, että adrenaliiniryöpyssä kädet vapisevat, silmät tuijottavat pupillit laajoina ja olo on kuin taivaassa.

Sellainen hetki tulee, kun kovan taistelun jälkeen suurlohen koukkaus veneeseen onnistuu Vetsikkosuvannossa, Tenolla. Opettaja Kettunen kertoo niin kirjassaan. Metsosaalis teki nyt saman taikatempun pojan hermostolle.

Meidän perheessä metsoa ei oltu saatu kuin kaksikymmentä vuotta aikaisemmin. Suolistuksen ja riiputuksen jälkeen ukkometso painoi digivaa`alla mitattuna 4, 4 kiloa. Harmittaa, kun mittausta ei voinut tehdä ennen suolistusta.

 

Minusta tuntui, että Taivaan Isä halusi näin antaa meille vanhan metson palkinnoksi pidättyväisyydestä metsästyksessä, ahkerasta riistan hoidosta ja sorsien suojelusta.

Saattaa olla, että tämmöinen vanha metso olisi kärsinyt piankin lopun kanahaukan kynsissä ankaran talven aikana. Osuma oli metson sydämessä, joten linnun ei tarvinnut kärsiä.

Olin löytänyt puolen kilometrin päästä syyskuun alkupuolella metson ehyen luurangon. Kettu syö linnusta ohuet luut ja rustot, mutta haukka ei sitä tee. Nääntyminen edellisenä talvena oli mahdollista, jolloin kesän aikana toukat olivat syöneet ja puhdistaneet kuolleen linnun. Luusto oli valkea kuin hirven sarvitrofeen kallo-osa.

Luonto on kova ja säälimätön. Linnut elävät lyhyen, mutta intensiivisen elämän. Sitten ne kuolevat – luonnossa – väkivaltaa ja kipua kärsien haukan tai petoeläimen hampaissa, mikä tuntuu surulliselta. Suuri metso säästyi kurjuudelta ja tuskilta, ja se tuntui lohdulliselta.

Seuraavana vuonna nähtiin vajaita kanalintupesueita.

Tiedän sen vanhastaan pahaksi merkiksi. Metsästysaikaan todettiin yksinäisiä emolintuja, joka on jo vakava merkki, sillä urosten astunnalta ei voi yksikään emolintu välttyä. Tunnen aina jonkinlaista surua, kun näen tämmöistä. Linnulta on viety oikeus tulla äidiksi, kiintyä poikasiin ja ohjata niitä elämän tielle. Elämä on lyhyt, ja sen aikana soisin iloa emolinnuillekin, koppeloille, teerikanoille sekä pyille.

Pesävaiheessa pedot vievät hautovalta emolta munat tai kuoriutuneet poikaset menehtyvät kylmien ja sateisten ilmojen vuoksi.

Kukaan ei varmasti tiedä, mikä aiheuttaa kanalintujen kannan laskukiidon.

Yhdessä tutkimuksessa mitattiin teeristä Pogostan tautiviruksen vasta-aineita. Tautia levittävät syyshyttyset. Tauti aiheuttaa ihmiselle nivelrokon eli Pogostan taudin. Todettiin, että kun teeriä on paljon, vasta-aineita on kahdeksalla kymmenestä. Kun teeriä on kadon vuoksi hyvin vähän, vasta-aineita on harvalla.

Koska hyttysiä on valtavasti ja ne löytävät käytännössä joka ikisen teeren. Tutkijat pohtivat, aiheuttaisiko mainittu virus lintujen kuolemia tai heikentymistä pesimisen onnistumiseen. Aiheuttaako virus osalle linnuista, jotka siis jäävät henkiin, immuniteetin?

Kun teerien määrä on pohjalukemissa, nousu alkaa näiden harvojen selvinneiden avulla. Parissa, kolmessa vuodessa teerien määrä lisääntyy normaaliksi. 

Kiintoisa teoria viruksista. Sitä ei ole voitu todistaa oikeaksi, koska teerien tutkiminen on vaikeaa.

 Kannan vaihtelun sykli oli ainakin sata vuotta keskimäärin seitsemän vuoden mittainen. On huomattu, että 1990- luvulla tämä kannanvaihtelun säännöllisyys katosi. Se on hyvin erikoista.

Syy on tuntematon, kuten niin moni asia luonnossa.