Kevyt englantilainen aamiainen

 

Hiljattain kuoli Englannin kunnioitettu prinssi Philip.

Tunsin surua, koska mies oli suoraselkäinen britti. 

Virallisen Britannian kansalaisuuden hän sai vuonna 1947. Philip palveli laivastossa ansiokkaasti ja puolusti sodassa Britanniaa ja Amerikan sotaponnisteluja.

Tunnen itseni englantilaismieliseksi. Se johtuu varmaan tuon kansan reiluudesta ja isänmaallisesta hengestä. He ovat aina olleet hyviä taistelussa.

Arvelen, että isäni oli saksalaismielinen. Hän sanoi Saksan pelastaneen Suomen jatkosodan ratkaisutaisteluissa. Sitä ei voida kieltää.

 

Englannin kuningashuone on ollut täysin saksalainen. Oikea sukunimi on Saxe-Gotha- Coburg. Ensimmäinen maailmansota oli ankara koettelemus kaikille, erityisesti Britannialle.

Ypresin taisteluissa tappiot olivat suuret: ensimmäinen taistelu vei hautaan puolet Englannin jalkaväestä. Toisessa taistelussa Saksa käytti kloorikaasua. Kolmannessa yhteenotossa kaatui ja haavoittui 450 000 miestä. Sommessa Saksan keisarillinen armeija teurasti noin 150 000 brittiä. Kokonaistappiot olivat peräti 630 000 miestä. 

Suurtaisteluissa kuvattiin ensimmäisen kerran Shell Shock eli kranaattikauhu. Se johti posttraumaattiseen oireyhtymään, jota ei silloin osattu hoitaa. Kovan kurin vuoksi pelkurit ammuttiin. Eivät he pelkureita olleet, vaan sairaita. Virsikirjaa mukaillen tekee mieli kirjoittaa: Sydän hämmästyypi näissä, Tuonen töissä, pelastetut riemastuu.

Englannin kuningasperhe ei enää uskaltanut pidempään käyttää saksalaista sukunimeään, sillä viha oli niin suuri. Sukunimi muutettiin Windsoriksi.

Minusta tuntuu, etteivät Saksa ja Englanti ole vieläkään ylimmät ystävät, vaan on näiden maiden suhde lähinnä neutraali.

Jalkapallossa Englanti ei pärjää Saksalle. Se käy kunnian päälle raskaasti.

Myös katsotaan, että Bundeswehrin Leopard- panssarivaunu on maailman paras, samoin MP-5 konepistooli.

Saksalaiset ajavat Mersuilla, Audeilla ja Bemareilla, mutta Englannin autoteollisuus on melkein kuollut. Todella kiusallisia nuo sakemannit!

 

Kun vaimo lähti hoidattamaan kynsiään taas kerran, tunsin minimaalisen aamupalan jälkeen nälän huikaistusta. Halusin itse laittaa englantilaisen aamiaisen Philipin muistoksi.

Jääkaapista ei löytynyt savustettua tai paistettua silliä. Ei myöskään paistettaviksi tarkoitettuja makkaroita, mutta löytyipä silavaa ja kaapissa oli kananmunia.

Tuoremehua löysin jääkaapista, sekä Kainuun juustoleipää. Olipa siellä pieni purkki lakkahilloakin.

Vaimo ja tytär kävivät Englannissa vuosia sitten. Aamiaisen koostumus oli vähän vaihdellut sielläkin, joten valmistin oman version.

Paistoin pannussa kaksi kananmunaa ja käristin huolellisesti Amerikan silavaa niin, että kaistaleet vähän jäykistyivät. Sämpylän halkaisin, mutta en pannut siihen juustoa enkä levitettä, koska olen kokonaan luopunut rasvoista leivän päällä.

Keitin kupillisen kahvia ja otin esiin juustoleivän ja hillon.

Kylläpä ateria maistui. Tuntui, että paistettua silliä tai makkaraa ei lainkaan kaivannut. Huomasin, että englantilaiset syövät todella hyvin.

Paahtoleipää ei ollut, eikä marmeladia, mutta sämpylä ja juustoleipä hillon kera korvasi ne hyvin.

Syödessäni mietin, kumpi on tehokkaampi, englantilainen perinteinen kiväärin patruuna .303 British (7,7x56) vai vastaava Saksan armeijan patruuna 7.92x 57?Molempien osumasta kyllä elämä loppuu, joten mietintä ei johtanut tulokseen. 

Nythän Naton patruunahuolto on niin rappeutunut, että amerikkalainen 7.62 x 51 eli .308 Nato on käytössä sekä 5.56 x 45.  Jälkimmäisen luodin nopeus on valtava ja osuma raatelee vihollisen sotilaan yleensä niin, ettei hän palaa koskaan taisteluun, vaan jää invalidiksi tai kotiutetaan sinkkiarkussa.

Semmoista on elämä. Eikä se tunnu muuttuvan yhtään rauhallisemmaksi. Tsadin presidentti menehtyi hiljattain taistelussa vallankumouksellisia islamisteja vastaan.

Jos kaikki aseistukseen käytetyt rahat pantaisiin elintarviketuotantoon, kaikki nälkä nykymaailmasta poistuisi. Se aiheuttaisi  varman rauhantilan, sillä luontaisen laiskuutensa vuoksi ihmislaji ei kyllä lähde vähällä kurjaan sotaan, jossa vallitsee ikuinen nälkä ja pelko kuolemasta. 

Aikoinaan Rooman rauha - Pax Romana - oli naapurikansojen mukaan kuoleman hiljaisuutta heille, koska keisarin armeija saatteli kaikki vastarintaan ryhtyneet maan poveen.  Historian valossa asia saattoi olla niin.