Joskus tulee,
joskus taas ei
Aina ei voi
onnistua. Joskus on niin sanottu vino päivä – kuten Spede sanoi – jolloin
kaikki on vinksallaan. Tästä ei pidä hermostua, koska uusi päivä kaiken muuttaa
voi, kuten läpi kulunut hokema kertoo.
Jänisjahti on taitolaji.Koiran tulee olla hyvä löytämään otus ja sitten sen pitää pysyä jäljellä sitkeästi.
Miehen pitää osata valita passipaikka.Siinä auttaa vain kokemus ja paikallistuntemus.
Jänikset, hirvet
ja tietääkseni karhutkin kulkevat reittejä, joiden sanotaan pysyneen samoina
kivikaudelta alkaen.
Ruotsin suuri
hirvivaellus ( Den store älgvanderingen) menee järvien ja jokien ylitse yhä
siellä, mistä on tavattu kalliokaiverruksia tai piirroksia, joissa on hirvien
kuvia.
Se ei vielä
taannut saalista, koska jänikset menivät hyvin herkästi luolaan, kun niiden
karvassa alkoi olla vaaleita sävyjä. Sitten, kun maakin oli valkeana lumesta,
herkkyys luolaan hakeutumiseen väheni.
Ajo kääntyi
kaukana, ja haukku alkoi lähestyä.
Vielä piti hillitä
himonsa ja olla terävänä.
Repe huomasi,
miten jänis poikkesi vanhalta metsäkoneen uralta ja kääntyi passia kohti. Oli
tartuttava rivakasti haulikkoon. Seisomaan nousu vaiko aseen liike sen teki,
että jänis loikkasi jo melkein ampumamatkalle juostuaan äkisti sivulle.
Se katosi saman tien tiheään taimikkoon, jonne ei voinut ampua. Kahvin nälkäkö
se sai sittenkin hätiköimään?
Sitä ennen piti
toki nauttia paistettu lenkkimakkaran neljännes, voileipää ja kahvia, jota oli
kolmen vartin termospullossa. Osaa se olla hyvä tuo annos metsällä ollessa!
Ajo jatkui kuin Kalle-Kustaa Korkin seikkailuissa. Puolen tunnin kuluttua ajoääni lakkasi kuulumasta melko lähellä passipaikkaa. Niinkö jänis teki taas temppunsa ja eksytti ajokoiran? Kokeneet jänikset jäävät metsään hyvän taitonsa avulla. Niin se taitaa olla.
Äänestä päätellen koira kiersi ensin monta kertaa saman lyhyen kierroksen. Se on tyypillistä, kun jälkikenttä toimii tehokkaasti. Hyväkään koira ei heti tajua joutuneensa sykliin.
Koira teki parhaansa selvittääkseen sen, minne jänis katosi. Sitten, kun hukka oli lopullinen, se joskus ulvahteli ikään kuin epätoivon vallassa.
Kertaakaan
tämmöisen hankalan tilanteen jälkeen tämä koira ei ollut päässyt ajamaan
hukkaamaansa jänistä uudelleen. Niinpä Repe poisti patruunat aseestaan ja
istahti vielä juomaan toisen kupillisen kahvia sekä kutsui koiraa luokseen.
Kesken kahvin juonnin jänis tuli kovaa vauhtia tien ylityspaikkaa kohti. Se oli yllätys.
Repe ehti vain työntää yhden patruunan haulikon piippuun. Juuri, kun otus oli jyvällä ja sormi puristi liipaisinta, jänis kimmahti korkeaan hyppyyn, joka lennätti sen tien ojan ja ojapenkan ylitse metsän puolelle. Repen ampuman laukauksen haulikuuro meni reilusti alas. Caramba! Ei voi olla totta! Tämän Repe sanoi ääneen, sillä hän oli hyvä ampuja.
Tulipaikalla uudelleen istuessa koira tuli Repen luokse
Rituaaliin kuului paistaa toinen pätkä lenkin puolikkaasta. Kun se oli kypsä, Repe vuoli siitä siivuja koiralleen kiitokseksi luokse tulosta ja ahkerasta työstä. Hyvien välien pitäminen koiraan on kaikessa metsästyksessä välttämätöntä. Silloin molempien sisin on puhdas ja riemullinen. Onko mukana peräti rakkautta?
Mistä lintu olisi
tähän, savuavan nuotion piiriin ilmaantunut?
Naapuri oli sanonut: muista Eberlestock. No, se on kyllä hyvä, mutta Repelle liian kallis. Oli tyydyttävä kotimaisen, armeijallekin sotakamaa valmistavan tehtaan versioon. Ase on siinä pystyasennossa, perä niskan takana. Siitä se on helppo ottaa esille, jos tarvis vaatii. Molemmat kädet jäävät vapaiksi, jolloin koiraa oli helppo kuljettaa.
Kun Repe oli
kävellyt kymmenkunta metriä tulipaikalta poispäin, suuresta petäjästä pomppasi
kukkoteeri pakolentoon.
Jänissaalista mureutumassa riiputuksen avulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti