Elämäni biisi

 

Otsikon mukainen ohjelma esitetään televisiossa. Katsoin sen yhden kerran, senkin hyvin hatarasti. Viisi jonkunlaista julkkista näkyi olevan arvausleikissä. Orkesteri esitti laulajan kanssa lauluja, ja nuo viisi yrittivät arvata, mikä on kunkin elämän tärkeä biisi tai iskelmä.

 Iskelmä oli vielä viisikymmenluvulla iskusävelmä. Se oli huono suomennos saksalaisesta termistä Schlager. Schlager oli muotia ennen sotia Saksassa. Siinä voi aistia ikään kuin marssin tahtia. Saksan sotavoimat järjestivät joka vuosi lukuisia paraatimarsseja, joissa esiteltiin armeijan mahtia.

 Äitini kertoi, että vanhat ihmiset sanoivat, että tämmöinen peli ei voi olla muuta kuin suuren sodan enteitä. Eivätpä olleet väärässä, vanhat.

 Lopetin heppoisen TV- ohjelman seuraamisen yhteen kertaan. Jotenkin se ei viehättänyt.

Vastineeksi aloin seurata Ylen Areenasta löytyvää Ruotsin television tuottamaa sarjaa Eräelämää.

Siinä esitellään hyvillä vehkeillä tehtyä metsästysohjelmaa. Sarjaan kuuluu jänisjahti, hirvijahti, hirven houkuttelujahti, telkkäjahti Ahvenanmaalla, näädänpyynti kovassa pakkasessa, hanhijahti Skånessa, kuusipeurajahti, villisikajahti, karhujahti, kanalintujahti sekä latvalintujahti.

 Juontajina ovat vanhanpuoleinen mies – joka on kyllä asiansa osaava – ja Evelina- niminen nainen. Evelina on erinomaisen tarkka ampumaan kiväärillä.

Tämä sarja kohoaa aivan BBC:n luontosarjojen tasolle.

Kuvaus on tehty taidokkaasti. Aseissa on sekä eteen että taakse kuvaavat haulikko- ja kiväärikamerat.

 Aikoinaan, kun olin nuori, joku vanha ukko sanoi minulle, että jos ostat työkaluja, valitse aina ruotsalainen, saksalainen, japanilainen tai ranskalainen tuote. Älä erehdy Honkongiin, hän varoitti.

Olikohan sama mies, joka opasti, että jos ostat Ford Escortin, kysy myyjältä, onko se tehty Englannissa vai Saksassa. Hän neuvoi ostamaan saksalaisen, sillä hänen mukaansa Sheffieldin teräs ei ole enää sitä, mitä se oli ennen. Saksan teräs on aina valssattua, ja sen aineosien suhteet ovat onnistuneet.

 Heti tuli mieleen maalaismies, joka kysyi metsänhoitaja Veikko Huoviselta metsän leimausreissulla, jotenkin siihen tapaan, että `oisiako työ se sama mies, joka on kirjottanu eräästä Havukka-ahosta`?

 En tiedä oman elämäni biisiä, mutta minulle ovat hyvin tärkeät Johanneksen evankeliumin luvut 8, 9, 10 ja 11.

Niissä on mielestäni kaikki, mitä ihmisen tulee tietää uskonnosta ja sen soveltamisesta hiljaisessa mielessään, kun toimii yhteiskunnassa.

 Mitään ei tarvitse julistaa, kun tekee vaan. Ne ovat eri tyypit, jotka julistavat ja niitä kutsutaan papeiksi. Vain he osaavat tulkita tekstiä, koska heille on opetettu alkukieliä, joilla Iso Kirja on kokoon pantu, sekä sitä kulttuuria, jossa asiat tapahtuvat.

Maallikolle on tärkeintä kuunnella.

Se unohtuu usein, ja moni luulee tietävänsä, vaikka ei tiedä mitään.  Besserwissereitä on joka paikka pullollaan kuten salkkumiehiä myymälöissä, joissa on tarjolla 24 pullon pakkauksia keppanaa.

 Yhdeksännessä luvussa yllä mainittua ilosanomaa tulee hyvin esille kuuntelemisen tärkeys.

Israelin johtomiehet ovat hiuksen paksuuden mitan päässä siitä, että he olisivat voineet päästä selville Vapahtajan totuudesta, mutta he eivät olleet kiinnostuneet kuuntelemaan sokeana syntynyttä miestä, joka oli saanut näkönsä takaisin.

Monessa ammatissa on hyvin tärkeätä kuunnella herkällä korvalla asiakasta, ystävää, kärsivää, vanhempaa ja viranomaisia.

 Moni puhuu kuin Lenin omaa legendaansa eikä ota asioista selvää.

Vallankumousjohtajalta kysyttiin, mitä pitää tehdä papeille. Vastaus tuli heti ja se oli ikävä: jos ovat asiaamme vastaan, ammuttava, mutta muuten kärsikööt nyt nälkää ja vilua, sillä heillä ei ole enää ammattia tai asemaa kommunismissa.