Kustannustaso

 

Nykypäivinä kaikki on kalliin tuntuista. On niin, että palkkojen noustessa kaikki hinnat nousevat perässä hiljaa hiipimällä, niin ettei sitä äkkiä hoksaakaan.

 

Ollaan Amerikan tiellä. Jos jää työttömäksi, on pian kadulla, koska kaikki maksut, liksat, taksat ja elämän välttämättömyydet ovat mitoitetut työssä käyville. On vielä matkaa tietysti Atlantin takaiseen jamaan, mutta sinne päin tässä hilaudutaan.

Kumpi oli ensin, muna vaiko kana? Se on yhä ratkaisematta.

Kumpi oli ensin, palkan nosto vaiko kustannusten nousu? Minä uskon, että ensin oli palkan nosto, mutta voin olla väärässä.

 

Vertailu auttaa vähän orientoitumaan.

 

Söin yhdessä opiskelijoiden suosimassa lounaspaikassa Oulussa usein keittolounaan. Lohikeitto, lasillinen mehua tai maitoa, leivät ja voi maksoi 1972, jolloin Kekkonen johti maata, 85 penniä.

Muita lounasruokia olivat lihakeitto, stroganoff, pannupihvi, silakkapihvit, maksalaatikko, tilliliha ja monet muut.

Annokseen kuului juoma, leipää, voita, salaattia ja perunoita. Lounas oli nykyrahassa yksi euro ja yksitoista senttiä.

Jokainen voi päätellä tästä, että viisaat miehet hoitivat maan asioita silloin hyvin.

 

Vuoden 1967 50 penniä on nyt 85 senttiä. Tuolla summalla linja- auto vei oppikouluun tai lukioon pitkän matkan takaa. Tuolloin työmiehen tuntitaksa oli neljä markkaa ja 24 penniä. Nyt se on 17 euroa ja 36 senttiä tuo tuntitaksa.

 

Tuolloin voi, junalippu ja perunat olivat sulassa sovussa viinan kanssa halvempia kuin nykyään.

 

Toisena työvuotenani palkkani vastasi 2733 euroa. Se oli ravakka raha silloin, mutta nyt ei kukaan saman koulutuksen saanut lähde tuolla summalla samaan työhön. Ei lähde, vaikka se kerrotaan kahdella.

 

Jotain on vialla ja pahasti.

Elimme niukasti vaimon palkalla ja minä säästin omia rahojani. Kas kummaa, ostin kolmen kuukauden palkallani Opel Kadett henkilöauton, joka vastaa nykyistä Opel Astraa.

Rahoja jäi vielä ylikin niin, että sillä sain ostettua Valmetin päällekkäispiippuisen haulikon.

 

Silloin pääjohtajien, valtion suuryritysten johtajien palkat olivat jotenkin järjellä tajuttavissa luvuissa. Nyt on toisin.

Laskin vuonna 2013, että minun piti työskennellä 30 vuotta, että erään johtajan vuosipalkka tulisi ansaittua. Selvitin netistä hänen koulutuksensa, joka oli paljon huonompi kuin minun.

Silloin aloin ajatella, että Kekkosta tarvittaisiin vielä. Riistäjät pantaisiin ulos ja ahkera, fiksu, mutta säästäväiseen elämäntapaan tyytyvä otettaisiin tilalle.

 

En ole kateellinen, mutta juuri ahneus on syynä kustannustason nousuun. Rikas öljymaa, Norja on jo kauan ollut Amerikan tiellä. Sielläkin kustannustaso alkaa olla sietämätön.

 

Sähkö oli Kekkosen hallitessa edullista ja pienet töllitkin saivat edullisesti sähköt. Nyt liittymismaksu vie jo melkein lääkärin kuukausipalkan, joka on uskomatonta, mutta totta.

Sähkö siirtyy itsestään. Sehän on elektronien virtaa, ei sen kummempaa. Siitä ei maksettu Urkin aikana mitään. Jokainen talo piti silloin oman maansa kohdalta sähkölinjan raivattuna ja otti kallellaan olevat puut pois linjaa uhkaamassa.

 

Sitten joku Pelle Peloton, joka ei hallinnut asioita eikä huolinut avukseen kavereita, kaatoi sähkölinjalle puun. Ei osannut tehdä kriittistä arviota, vaan touhusi siitä vaan sanoi Thsaikowski-asenteella.

Sen jälkeen kaikki omatoiminen raivaus kiellettiin ja tuli käsky ilmoittaa kallellaan olevista puista suoraan sähköyhtiöön.

 

Joidenkin aikojen päästä alkoivat ongelmat linjoille kaatuneista puista. Sen jälkeen keksittiin perusteeton sähkön siirtomaksu. Väärinhän se meni.

 

Kerran näin jänisjahdin yhteydessä linjalle päin kallistuneen lahon koivun. Kaveri, jolla oli oikea numero puhelimessaan, ilmoitti heti paikan päältä asiasta. Huomasin, että mitään ei ollut tehty asian hyväksi seuraavaan kevääseen mennessä. Välinpitämätöntä toimintaa. Turhaan maksamme korkeita maksuja.

 

Parempi järjestelmä olisi tehdä jokaisen maanomistajan kanssa linjan kunnossapitosopimus, jolloin ammattimetsurit työllistyisivät.

Puut voisi sähköyhtiö myydä suurina erinä voitolla. Rahat hyvitettäisiin sähkön käyttäjille.

Lisäksi puun kasvun menetyksestä sähkölinjoilla pitäisi alkaa vaatia sähköyhtiöt tilille elikkä maksamaan maanomistajille vaikkapa metsänhoitoyhdistysten arvioima summa. Sehän on suo ja vesialueilla yhtä kuin nolla.

 

On järjetöntä kaivaa sähkölinjat maahan. Sehän se kallista on, ja jälleen kuluttajat maksavat enemmän.

Lisäksi, kun yhteiskuntaamme yhä rakennetaan, kaikenlainen kaivaminen tulee hyvin vaaralliseksi, kun piuhat kulkevat maan sisässä.

 

Tarpeeksi leveä sähkölinja, tarpeeksi hyvää linjan hoitoa, silloin sähkön hinta pysyy kohtuullisena.

Nythän aatteena on entistä suurempi tuotto sähköyhtiölle tekemättä yhtään mitään.

Poliitikkojen pitäisi lailla palauttaa sähkön kustannukset juhlavuoden 1967 tasolle ja pitää siinä pysyväisesti.

Perusteena se, että silloin sähköyhtiöt pärjäsivät hyvin. Niiden asentajat ajoivat Ford Cortinalla, kun tavalliset työmiehet kävelivät tai ajoivat mopolla talvipakkasessakin.

 

Lisäksi on muistettava, että ahneus on kuolemansynti, siis yhtä vakava kuin toisen eukon kanssa toimitettu, jatkettu salavuoteus.