Karhun elos vahveropesäkkeen lähellä.

 

Karhu söi suppilovahverot

 

Samannimisen novellin kirjoitti  edesmennyt ystäväni, kirjailija Leevi Karsikas. Hän kertoi menneen yli kuusi vuosikymmentä eräelämää, ennen kuin hänen silmänsä oli virittynyt suppilovahveron aallonpituudelle.

Vasta sitten näitä sieniä alkoi löytyä, kun annoin hänelle täydelliset tuntomerkit ja pyysin kävelemään metsässä hyvin hitaasti. Sieni on vaatimaton, harmaa, mutta sen helakankeltainen jalka on kaunisvärinen, kun sen saa esille sammaleiden sisästä.

Suuri pesäke oli löytynyt Leevin ja hänen rouvansa iloksi. Siitä he saivat suppilovahveroita kylliksi, kunnes karhu kaivoi sienijuurenkin esille ja söi kaikki sienet.

 Kauniina lokakuun päivänä lähdin etsimään sieniä. Metsässä oli hienoa kävellä, kun aurinko paistoi. Lämpötila oli 12 astetta, ja lähes tuuleton keli metsän sisällä, mutta järvellä laineikkoa oli näkyvissä.

 Katseltiin kaunista koivikkoa, joka istutettiin 26 vuotta sitten ankaran kiviseen maahan. Siinä oli alun perin kuusikko, jonka lomassa kasvoi suuria koivuja ja mäntyjä harvakseltaan. Metsä oli 130 vuotta vanhaa.

 Nyt istutusala täytyy käsitellä harventamalla. Siihen on itsestään ilmestynyt aluskasvustoksi kuusia, joiden kasvun vauhti on hyvä. Ne pitää säästää, koska siinä on jo ennestään kuuselle sopiva kasvupaikka. Toki kuusimetsän sekaan sopivat suuret mäkikoivut, raudukset. Laji taitaa olla Betula verrucosa.

 Metsärahoilla on tarkoitus täydentää metsäautotien liian ahdas kääntöpaikka järkeväksi silmukaksi.

Puhuin siitä jo alustavasti veljeksille, jotka olivat 1970- luvulla tehneet alkuperäisen metsäautotienkin.

 Vaikka eläke kirmailee kuin kesäinen hevosvarsa, jolla on ottava askel, heitä kiinnostaa ikuisesti työ. Se on kaiken elämän tärkeä juttu, jota ilman on vanhan kasvatuksen saaneen mahdoton elää. Olin aistivinani puheessa toiseksi suurimman oppositiopuolueen kaikuja. Eihän se huono asia ole, ei ei! Aasia aasialaisille ja susiturkit isänmaallisten firmojen pomoille!

 Suppiksia löytyi pieninä pesäkkeinä ympäriinsä. 

En ole saanut selville, minkä puun kanssa nämä sienet ovat symbioosissa. Lähinnä ajattelen mäntyä, koska tämän päivän reissulla ei ole koivuja lähelläkään, mutta mäntyjen lisäksi on kyllä kuusia.

Yllätys oli suuri, kun tietämäni suuri pesäke, jonka poika löysi lähes kymmenen vuotta sitten metsällä ollessaan, oli lähes tyhjä. Siitä lähti kaksi sangollista kerralla hyvänä vuonna.

Sammalikossa näkyi melko runsaasti vahveroiden katkottuja jalkoja. Sienten lakit ja sammalen yläpuolinen osa jalkaa oli viety.

Maassa näkyi kävelyn jälkiä. Ne eivät olleet hirven jättämiä, vaan pidempiä.

Pitkän tarkastelun jälkeen maassa näkyi elos, jonka kuvasin kännykkäkameralla. Elos oli selvästi karhun. Esitin kuvan tutulle suurpetoyhdyshenkilölle. Se söi siis suuren pesäkkeen tyhjäksi. 

Lähellä oli runsaasti suuria mustikoita. Kasveista lehdet olivat jo pudonneet, mutta marjat odottivat vielä metsoa tai teertä, jotka ovat tänä syksynä olleet henkihieverissä. Syytä ei tiedetä. Keväällä lintuja oli vielä hyvin.

 Huhtikuussa puolentoista kilometrin päähän ilmestyi hirven haaskalle suuri, musta karhu. Se söi kolmessa viikossa kokonaisen hirven.

Hirveä ammuttiin marraskuussa illan hämärässä. Se löytyi vasta aamulla.

 Nykyajan trendin mukaan se ei enää kelpaa ihmisravinnoksi – mikä on pötyä – vaan ihan syömäkelpoinen eläin raahattiin sopivan matkan päähän maalaistalosta.

Paikalle toi isäntä riistakameran. Kuvista oli helppo seurata, kulkeeko siinä näätä tai muu peto, joka on tapettava riistan varjelemisen tarkoituksessa. Hyvä tarkoitus pyhittää tappamisen ja oikeuttaa sen viranomaistenkin sekä lain voima takanaan.

 Yllätys oli suuri, kun karhu ilmestyi keväällä haaskalle. Neljän kilometrin päässä kävi syömässä suurella kalahaaskalla toinen, pienempi karhu. Tuokin haaska oli pantu supien ja näätien kulkemisen tarkastamiseksi. Kilttejä karhuja molemmat, eikä niitä ole ammuttu, vaikka lupa on voimassa.

Ei mesikämmentä tarvitse ollenkaan pelätä. Karjalassa oli aikoinaan neuvottu, että naisten pitää nostaa hameen helma ylös ja pyllistää, jolloin karhu pakenee eikä se ota naista makeaksi paistikseen!

Olen ihmetellyt sitä, kun marjoja ei kukaan poimi, vaikka niitä on runsaasti.

Pelkääkö kansa karhuja? Se voisi selittää marjojen säilymisen.

Kummastelin vähän sienireissun yhteydessä, kun ei yhtään hirvikärpästä iskeytynyt pöyheään niskatukkaani. Olivatko hirvet ottaneet pikomit ja juosseet tiehensä?

Hirvimiehet sanovat, että tänä syksynä voi hirvi olla tiukassa. Eläimet ovat vauhkoja, eivätkä usko koiraa. Enin osa on vapaaehtoisesti pedon vuoksi jättänyt koko pitäjän, sanotaan.

 No, marraskuussa helpottaa, kun nallen talviuni alkaa. Silloin voivat sekä hirvet, että suppilovahveroiden poimijat rauhoittua ja keskittyä olennaiseen.