Luontoessee

 

Tänä vuonna valkoposkihanhet ovat tulleet julkisuuteen ja saman tien puheen aiheeksi. Näitä lintuja lienee jo miljoona. Ne ovat alkaneet vauhdilla tunnustella uusia muuttoreittejä Länsi- Euroopasta Luoteis- Venäjälle ja takaisin.

 

Aiemmin tämä reitti kulki entisen Karjalais-suomalaisen sosialistisen neuvostotasavallan kautta Baltiaan ja sieltä rannikon myötäisesti Hollantiin. Nyt sosialismi on kuopattu, mutta sama systeemi esiintyy uudella nimellä. Se on autioittanut Vienan-Karjalaa niin, että sieltä ei enää löydy oikein siviilejä. Missä he ovat? Luultavasti maan povessa.

 

Koska välitankkauksiin ei löydy enää evästä muuttojen aikaan entisen reitin varrelta, viisaat hanhet ovat tänä syksynä muuttaneet viuhkamaisesti Suomen läpi, niin, että tiedustelupartioita on esiintynyt 50 – 150- päisinä parvina laajalla alueella.

Ymmärrän asian niin, että on tarkoitus etsiä pellot, jotka kasvavat rukiin ja syysvehnän orasta sekä mehevää heinää.

Samoja eväitä tarvitaan kevätmuutollakin.

 

Ministeri Mikkonen – vihreät – ehdotti, että hanhet pitää ohjata syömään vanhoille turvetuotantoalueille, jotka on maisemoitu. Kummallista.

 

Filosofian opinnot ovat menneet hukkaan, jos ministerikään ei tiedä, että viisaita hanhia ei voi ohjailla noin vain. Ne hakevat matkoillaan vain parasta, mitä löytyy.

Ministerin olisi pitänyt tarkemmin lukea Nils Holgerssonin retket villihanhien matkassa.

Johtava hanhi, Akka, keräsi tiedustelutiedot siitä, missä evästä on ja johti hanhia. Siihen ei ihminen voi mitään vaikuttaa. Tämä pitäisi jo alkaa uskoa.

Kyllä on outoa, että Pohjois-Karjalassa karkotuksen merkeissä ammutut  valkoposkihanhet piti haudata. Sehän erinomaista hupsuutta on! Hanhet olisi pitänyt antaa suurten, köyhien lapsiperheiden eväiksi. 

Jos valtavien hanhiparvien haittoja halutaan oikeasti rajoittaa, vain koirat ja ammunta ovat tehokkaat keinot. Ei siihen ole muuta ratkaisua.

 Kasvisten tarvetta ihmisillä on liioiteltu. Lienevätkö eskimot eli inuiitit mitään kasvista edes nähneet, ja silti he elävät hyvin.

Kala, hylkeet ja pienet valaat sekä grönlanninpeurat ovat heidän ravintoaan. Saatuaan otuksen eräksi, he juovat veren ja käyvät käsiksi raakaan maksaan. Tämä rituaali on heille välttämätön.

 Se mikä on heidän elämäänsä pilannut, on valkoisen miehen herkut: sokeri ja viina. Ilman niitä kansa oli hyvin tervettä.

Kun Neuvostoliitto hajosi, osa sen orjuuttamista luonnonkansoista pakeni omille elinmailleen vanhojen ammattiensa varaan. Ne olivat poronhoito ja metsästys.

Luonnon kansat eli alkuperäiskansat eivät voi hyvin valkoisen miehen opeilla, vaan kuihtuvat pois. Votka on heidän vaarallisin vihollisensa, makeat eväät ja sokeri tulee heti kakkosena. Kolmas on heidän asuinalueensa luonnon tuhoaminen.

 

Vihreiden tärkein työ olisi Suomessa tutkituttaa, missä kohti Lappia itä-länsisuunnassa kulkee paikkojen saamelaisperäisten nimien ketju. Se lienee korkeudella Salla – Vuotso – Muonion pohjoisosat.

 On erotettava tämän linjan pohjoispuolinen alue saamelaisten itsehallintoalueeksi.

He saavat päättää alueensa kalastuksesta ja metsästyksestä sekä kaikkien luonnon varojen käytöstä.

Kaikki päätöksen teko on annettava vain heille.

Jos aito suomalainen haluaa muuttaa sieltä pois, valtio maksakoon heidän tilastaan käyvän hinnan. Muuten on elettävä saamelaisten vallan alla.

Rahoja tuntuu löytyvän valtion kirstusta vaikka mihin. Ehkä olisi jo viimein yhden kuihtuvan alkuperäiskansan aika päästä orjuudesta pois.

 Uskon, että vain näin tuo kulttuuri säilyy. Valtion metsistä alueella ei saa kaataa yhtään ainoaa puuta ilman saamen kansan lupaa. Silloin tuolla seudulla alkaa mennä hyvin. Keskiajalla alkaneen orjuuden täytyy päättyä joskus.

 

Me muka sivistyneemmät olemme jo kauan sitten paljolti hylänneet eläinten sisuskalujen syönnin. Annan siksi maksapaistin valmistus- ja tarjoilureseptin.

 Puoli kiloa maksaa leikataan puoli senttiä paksuihin siivuihin Santelli- fileerausveitsellä. Vaikeampi vaihtoehto on leikata maksasta Sirkku- sokeripalojen kokoisia kuutioita.

 

Maksapalat käristetään paistinpannussa hitaasti, mutta perusteellisesti. Paistinliemeen ripotellaan suolaa ja pippurimyllystä jauhetta.

 Kaikki tuo kaadetaan sarpiaanilaiseen pataan (Timo Sarpanevan suunnittelema pata).

Vettä lisätään paistinliemeen niin, että käristetyt maksan palat juuri ja juuri peittyvät.

Pata työnnetään uuniin pariksi tunniksi. Lämpö saa olla sen verran mieto, että pore silloin tällöin nousee nesteessä pintaan. Liemi ei saa kiehua yhtään, vaan sen lämmön pitää olla hiukan alle sata astetta.

 Kun lieden luona suuren osan arjestaan viettävä perheen äiti kuuluttaa, että hei, kaikki lapset syömään, silloin on ruuan aika.

 Maksapaistin ohessa tarjotaan keitettyä riisiä niille, jotka ovat perunalle allergisia. Onneksi niitä on Suomessa vain kahdeksan. Paistin päälle voidaan ripotella silputtua persiljaa, koska silmänkin pitää puheen parren mukaan saada ruokansa. Puolukkahillo kuuluu perinteisesti maksaruokien lisukkeeksi.

 Jos maksa on peräisin porosta, peurasta tai hirvestä, aterian pääainekset tulevat luonnosta.

Yhtä ekologista ruokaa on muukin riistapaisti tai keitto.

 

Kun nyt haetaan niitä vihreille oikeita tehtäviä ja pyritään siihen kummalliseen hiilineutraaliin maailmaan – joka ei ole totta – lähdemme esittämään suurtyötä, joka voisi lähteä ministeri Mikkosen puolueen kautta.

 Kun humiseva tuuli ja paistava aurinko antavat meille sähkön, on vähitellen alettava tutkimaan, miten Suomessa saadaan purettua kaikki vesivoima pois. Sehän on hyvin suuri vesi- ja suoluonnon tuhoaja.

 Ensin pitää tiedemiesten selvittää – ensin Kemijoesta – miten saadaan patoaltaiksi pätkitty entinen Euroopan tuottoisin lohijoki puhdistettua eli pestyä altaiden saastasta ja ryönästä niin, että kirkas hiekkapohja ja kutusora pääsee taas näkyville.

 

Suuri joki ensin, ja siitä lähtien Iijoki, Oulujoki ja kaikki Pohjanmaan joet olisi saatava tuottamaan lohta, siikaa ja meritaimenta.

Näin Suomi ei tarvitse yhtään ulkomailta tuotua kalaa, vain kaiken kasvattaa luonto ilmaiseksi. Lipeäkalan syöjät saakoot turskansa yhä, sen verran voidaan toki tinkiä.

 Keskiajalla vietiin Tukholmaan kymmenyksinä Kemijoelta 500 000 kiloa merilohta. Mikä oli lohen kokonaissaalis sen ajan pyyntimenetelmillä, on arvoitus. Joitakin vihjeitä antaa Kustaa Vilkunan hieno kirja, jonka nimi on Lohi.

 

On siis luovuttava kokonaan vesivoimasta.

Vähitellen tiedemiesten avulla lohi, meritaimen ja vaellussiika saadaan takaisin. Näiden kalojen vuoksihan kaikki jokivarret aikoinaan asutettiin.

Silloin ihmiset osasivat taidon elää hyvin, mutta niin, että heistä ei jäänyt juuri mitään merkkejä luontoon, joka säilyi ennallaan.

Suot, lompolot ja joet tuottivat itikat, ötökät, polttiaiset mäkärät ja perhoset, kaiken mitä jalokalat syövät.

 Miltähän maistuisi suussa aito, suolattu Ii- Oulu- tai Kemijoen lohen mäti?