Pyykkipäivä

 

Talvinen pyykkipäivä alkoi jo varhain aamulla. Vinttikaivolta rännättiin vettä ainakin sata litraa vetävään pataan. Pata riippui kahden haahlan varassa kodan katosta. Rännissä, joka meni kodan seinien lävitse navetalle asti, oli kodan sisäpuolella reikä, joka suljettiin tapilla. Tappi poistamalla saatiin pesuvettä pyykkiä varten, kun samalla pidettiin rännissä salpalautaa, jolle oli koverrettu ura, jossa se liikkui ylös - alas.

Veden lämmittäminen avotulilla vei oman aikansa. Pesuvesi piti saada kiehumispisteeseen. Suureen korvoon varattiin kaivovettä noin kolmanneksen sen tilavuudesta.

Likapyykkiä alettiin lappaa pataan niin, että ensimmäisenä suovan putsattavaksi pantiin valkopyykkiä. Sitä liikuteltiin ja hämmennettiin kiehuvassa vedessä perusteellisesti. Työ vaati voimaa, ja samalla piti varoa, ettei kiehuvaa vettä läikähdä jaloille.

Ennen lakanoiden ja tyynyliinojen työntämistä kuumaan veteen, lattialla olevaan korvoon oli otettu kuumaa vettä padasta niin, että korvon vesi oli sopivan lämmintä pesuvedeksi.

 

Veikko Huovinen kirjoittaa kirjassa Konsta Pylkkänen etsii asuntoa, että Konstan asuinpaikan emäntä ilakoi sillä, että Pylkkänen ei osannut pestä pyykkiä. Hän antoi hyvät neuvot: suopaa kalsareiden persauksiin, kuumaa vettä, ja siitä se lähtee!

 

Hieman pientä melaa muistuttava hämmennin oli taiturin työkalu. Sillä onnistui pyykin liikuttelu kiehuvassa vedessä. Sillä myöskin nosteltiin korvoon lakana ja tyynyliina kerrallaan. 

Korvossa seisovaa pyykkilautaa käytettiin ahkerasti. Tulikuumat pyykit lämmittivät hieman korvon vettä lisää, samalla kuin kangas jäähtyi sopivasti, jotta käsittely onnistui paljain käsin. Lakanat ja tyynyliinat piti vääntää, ja sitten ne heitettiin vesikelkassa kodan ulkopuolella olevaan vakkaan. Sitä käytettiin vain tähän tarkoitukseen.

 

Seuraavassa satsissa pyykättiin padassa alusvaatteita, joille kävi sama työn tapa kuin ensimmäiselle pyykkiannokselle.

Käsittely oli myöskin samanlainen, mutta kylmää vettä lisättiin tähän pesuveteen hieman, koska ei tarvittu niin tulista vettä kuin valkopyykille. Pitihän pyykkiä käsitellä paljain käsin ja hangata myös ennen järvellä huuhtelua.

 

Viimeisenä veden vaihdon jälkeen vuoroon tulivat työvaatteet. Niiden pesuun tarvittiin lämmintä, mutta ei polttavaa vettä. Tulien vaikutus pataan vaati melkoisen kokemuksen, että kuumuus ei olisi karannut liialliseksi. Veden vaihto pataan oli kärsivällisyyttä vaativa toimitus. Siitä piti lasten pysyä kaukana.

 

Kun koko päivän pyykkimäärä oli vesikelkan pärekorissa, emäntä apulaisineen suunnisti kelkkoineen sadan ja viidenkymmenen metrin päähän järvelle.

Siellä odotti suuri avanto pyykin huuhtelua varten.

 

Avannon tekeminen oli melkoinen työ, koska varsinkin kevättalvella joutui tuuralla sytemään paksuun jäähän 2.5 metriä pitkän ja toista metriä leveän läven.

Tuuraa ei annettu naisten käteen. Sanottiin, että tämä tärkeä esine on järven pohjassa sillä sekunnilla, kun nainen saa sen käsiinsä.

Jääpaakkujen ja hileen poistoon avannosta naisetkin kelpasivat.

 

Ei ole sekään helppoa hommaa, koska jääkappaleet ovat liukkaita ja nostaessa piti hetken kannatella avantolapiota veden päällä, että vesi valuisi jääpalojen seasta takaisin järveen lapion lavalla olevien puolitoistasenttisten, pyöreiden reikien lävitse.

Tätä erikoislapiota käytettiin myös talvikalastuksessa, kun avannosta poistettiin jääsohjoa ennen kuin katiska tai rysä nostettiin ylös.

 

Pyykin huuhtominen talvella avannosta ei ole leikkipeliä. Siinä piti olla kaiken aikaa liikkeessä monesti pakkasen hyökkäyksen koeteltavana. Usein piti toimia paljaskäsin, koska ei silloin ollut semmoisia käteviä kumirukkasia kuin nykyään.

Enintään pidettiin ohuita veden pitäviä Vinexejä. Ne pitivät vettä, mutta niiden sisään ei voinut panna villakintaita, koska otteen huuhdeltavan lakanan kulmasta piti olla napakka, ettei se karkaisi avantoon.

 Pyykkipäivä koetettiin satuttaa mahdollisimman lauhaan päivään, mutta 1950- luvun talvet olivat vallan arktisia nykyisiin aikoihin verrattuna. Pakkasjaksot kestivät viikkoja. Lunta jään päällä oli monesti 60 – 80 senttiä, kuten itäisen Suomen ilmastoon silloin kuului.

 Huuhdeltu pyykki väännettiin mahdollisimman nopeasti avannolla, ja se heitettiin toiseen, puhtaaseen pärevakkaan. Siinä pyykit vedettiin vesikelkan avulla pihaan.

 

Pihassa pyykki ripustettiin ulos naruille tai kartanomaisen päärakennuksen parvelle, jossa oli pyykkinarut aina valmiina. Rakennuksen sisään ripustettaessa pyykit eivät huurtuneet, ja siellä oli lämpimämpää kuin ulkona, jossa märät pyykit kangistuivat helposti ankkaan jäähän. Se saatiin kyllä lähtemään hakkaamalla pyykkiä lujasti, jolloin jää irtosi.

 Kotaan jääneet vedet kaadettiin lämpöisenä lähelle navetan pään tunkiota. Astiat piti vielä pestä huolella seuraavaa käyttöä varten, mutta onneksi tämä homma voitiin tehdä kodan avotulien lämmön piirissä.

 

Melkeinpä vallankumouksena oli pidettävä sitä, kun kotiin saatiin pulsaattoripesukone. Sillä pestiin pyykki uudessa navettakeittiössä. Vesi lämmitettiin Porin Matilla. Siitä siirrettiin tarpeellinen määrä lämmintä vettä pesukoneeseen, lisättiin pesupulveri, ja laitettiin kone hommiin.

 Vesi poistettiin pesukoneesta yksinkertaisesti vapauttamalla kumiletku ripustuksestaan, ja vesi poistui lattiakaivoon omalla paineellaan. Pyykin huuhtelu tehtiin uudella, puhtaalla vedellä.

Ei tarvinnut enää palella viimaisella järven jäällä, vaan koneen käydessä saattoi pistäytyä kahvitauolla lämpimässä tuvassa.

 

 Isä osti myöhemmin pesukoneen kaveriksi pyykin kuivaukseen lingon. Sen teho perustui rumpuun, joka pyöri kovalla nopeudella. Rummun seinämissä oli tuhkatiheässä reikiä, joiden kautta pyykin vesi poistui keskipakoisvoiman avulla.

Linkouksen jäljiltä pyykki oli enää kosteaa ja pyykin vääntäminen jäi pois yhtenä hankalimmista työvaiheista.

 

Tämähän oli jo luksusta entisiin koviin pyykkireissuihin verrattuna, suorastaan leikin tekoa.